ja tervetuloa arki! Voin sanoa, että töissä huomasi olleensa vähän lomalla. Huh, onneksi loppujen lopuksi muistin salasanat ja lopputyöpäivä kului varsin tehokkaasti 🙂 Numeronörttinä mä olen kiinnostunut tilastoista. Tuolta Google analyticsin kautta aina silloin tällöin vilkuilen, kuinka paljon teitä täällä käy. Ja kiitos kaunis, viimeisen parin viikon aikana kävijämäärät ovat taas pompanneet pilviin. Olen ihan ihmeissäni, että onko se tuo loma-aika vai mikä, joka tämän ihanan ilmiön on saanut aikaan. Ajattelin vilautella teillekin vähän tilastoja. Viime vuoden top10-luetuimmat postaukset olivat:
1. Ruokakauppajuttuja
2. Kesäinen mansikkajuustokakku
3. Biologisesta kellosta, vauvakuumeesta ja perheen perustamisesta
4. Uudet hiukset
5. Saako äiti laihduttaa lasten nähden?
6. Superhyvä sitruunajuustokakku ilman liivatetta
7. Downshiftausta ja hyvää oloa
8. Jo joutui armas aika
9. Helppo ja herkullinen arkiruoka
10. Kesähäät – pukeutumisasiaa
Eli tuossa siis viime vuonna julkaistut postaukset. Kaikkien aikojen (siis niin kauan kuin Google analytics on ollut käytössä) luetuimpiin postauksiin kuuluu tuon ruokakauppajutun lisäksi muun muassa taivaallinen BBQ-kastike, itsetehty kebab sekä maailman paras pizzapohja. Summa summarum, teitä lukijoita kiinnostaa eniten ruokaohjeet! Mutta hyvänä kakkosena tulee ne ihan yleisesti elämään liittyvät postaukset; postaukset lapsista, elämäntavoista, kauneudesta sun muista. Postaustoiveita otetaan edelleen vastaan!
Mikä onni onkaan olla lifestylebloggaaja. Monesta eri alueesta kiinnostunut sellainen 😉 Ehkä se onkin just se, että mun blogi on mun näköinen. On niin monta asiaa, josta olen kiinnostunut ja se heijastuu täällä blogissa. Kuten myös sekin, että en osaa rajata juttuja vain yhteen aihepiiriin. Tai edes yhden postauksen sisällön suhteen. Jutut rönsyilee, kuten ehkä olette huomanneet. Mut hei, nyt ne ei kuulkaas rönsyile enempää, sillä alan hurraamaan Suomea voittoon. Nyt kun päästiin niskan päälle, uskallan taas katsoa peliä 🙂
IHANAA ALKANUTTA ARKEA,
PS. mua on vaivannut pari toteuttamatonta postausta; ensinnäkin Anun toivoma tarjoiluastiapostaus ja tokaksi se ruokahaaste, joka stoppasi kokonaiseen kalaan. Jotta saan nämä pois vaivaamasta, niin ei auta kuin ottaa ne työn alle 🙂 Pahoitteluni, että vähän kestää!