maanantai 18. helmikuun 2019

Voihan maanantai & kevään luottovärisuora

NO HELLUREI IHANAT

ja muksaa maanantaita! Toivottavasti siellä on maanantai sujunut mukavasti. Täällä on sujunut…ehkä jopa paremmin kuin viime maanantai, jolloin kaikki tökki. Ihan kaikki. Tänään ei ole tökkinyt kuin terveys. Tai no, se kaikkein tärkein siis. Kävin aamulla putsauttamassa korvat lääkärillä (imurilla), mutta yleislääkäri ei saanut niitä imettyä puhtaaksi. Joten passitti korvalääkärille. Nyt on toinen korva, juurikin se josta taannoin meni äkillisesti kuulo, sellainen vinkuva ja kovin paineinen. Ei juuri kuulekaan.

Toinen korva otti myös niin nokkiinsa tuosta imuroinnista, että on sairaan kipeä. Toivotaan, että ei ole tullut akuutti tulehdus päälle, sillä perjantaina olisi pitkä lento edessä. Tai jos olisi tulehdus, niin lääkekuuri auttaisi mitä pikimmin. Edessä olisi myös sen verran snorklailua ensi viikolla, että korvat olisi parempi olla kunnossa. Mutta hei, luotetaan että korvalääkäri illalla osaa asiansa ja korvat saadaan kuntoon.

Tuossa taannoin vaatekaappini konmarittaessa otin esiin jo näitä ”kevätsävyjäni”. Jotka ovat muuten vuodesta toiseen samat. Eli vaaleansinistä kaikessa mahdollisessa muodossaan 😀 Vaatekaapistani ei löydy hempeitä pastellisävyjä, roosaa, keltaista tai vaaleanvihreää, mutta vaaleansinistä senkin edestä. Vaaleansinistä käytän kyllä läpi vuoden, mutta enenevässä määrin keväällä ja kesällä. Jos joku väri pitäisi nimetä kunniamaininnalla lempivärini, niin se olisi kyllä vaaleansininen.

Vaikkei meillä esimerkiksi sisustuksessa vaaleansinistä ole juuri näkynytkään. Ehkä tuo vaaleansininen yhdistettynä vaatteissa harmaaseen ja ruskean sävyihin on jonkun mielestä tylsä kombo, sellainen liian tuttu ja turvallinen. Mutta olen miettinyt aikoinani, että jos tunnen oloni omaksi itsekseni näissä tutuissa ja turvallisissa sävyissä, niin mikäs siinä. Kesällä kyllä välillä tulee räväytettyä punaisella ja jopa oranssilla. Mutta syyskuusta huhtikuun loppuun on meikäläisen tuttu ja turvallinen -kausi!

Raitaa pitää myös olla kevääksi ja kesäksi, joten vaaleansinivalkoraidalliset vaatteet ovat pop. Kuten tuo pari vuotta sitten ostamani Holly & Whyten paita. 
Onko siellä muita vaaleansinisen fanittajia?  

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. löysin konmarittaessani tuollaiset farkut, joissa on hiven haaremihousumeininkiä. Aivan loistavan lötköt ja puristamattomat kotioloissa 🙂


sunnuntai 17. helmikuun 2019

Kasvisruokaa helposti ja herkullisesti



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa


 

SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

En tiedä teistä, mutta itselläni välillä arkiruokien keksiminen tuottaa päänvaivaa. Tai lähinnä se, että kun tulen puoli viiden jälkeen töistä kotiin ja lapset ovat ehtineet soittaa puoleen tuntiin sen 17 kertaa ja valittamaan kurnivista vatsoista. Että mistä taion nopeasti maukasta iltaruokaa. Tuskanhiki otsalla kaarran kotipihaan ja mietin kaikkia niitä ruokavaihtoehtoja, joihin meillä olisi kaapissa ainekset. Jos oikein toimin ripeästi saatan saada iltaruoan aikaan varttiin. Mutta siinäkin on kymmenen minuuttia liikaa heille, ketkä kärsivät hangry-syndroomasta. Joilla se lautanen pitäisi olla edessä täynnä täyttävää ruokaa samantien. Mikäli teillä on välillä arki-iltaisin samanlaisia ruoan aikataulutusonglemia, niin ei huolta. Kerron seuraavaksi, miten meillä on hoidettu ruokailut noina iltoina, kun se ruoka pitäisi vain taikoa jostain salamannopeasti pöytään.ID

Nopeat arkiruoat ovat olleet jälleen tapetilla, varsinkin vuodenvaihteen jälkeen arjen alettua. Kuka meistä ei haluaisi töistä kotiin tultuaan tarjoilla perheelleen tai ihan vain itselleen nopeasti hyvää ja herkullista. Ja kun tämän tekee vielä vastuullisesti, niin se hyvä olo on taattu. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, mitä ja miten syön. Onko minulla varaa parantaa jollain osa-alueella vähentääkseni hiilijalanjälkeäni. Pieniä muutoksia olenkin jo tehnyt ruokailutottumuksissani. Tai oikeastaan koko perheen ruokailutottumuksissa. Olenhan se minä, joka pääasiassa vastaa siitä, mitä meillä syödään.

Kuten olen kertonutkin, niin kasvisruokapäiviä löytyy viikostamme sen aiemman yhden sijaan ainakin kolme. Olemme myös paljon puhuneet lasten kanssa vastuullisesta ruokailusta ja  varsinkin punaisen lihan syömisestä. Mikä ilahduttavinta, niin myös kouluissa on nykyään kasvisruokapäiviä. Tämän innostamana olemme korvanneet osan lihansyönnistämme kasvisproteiinilla myös kotona. Lisäksi olemme panostaneet toden teolla ruokahävikkiin. Mikään ei ole kamalampaa kuin heittää ruokaa roskiin. Suunnitelmallisuus, se on avain siihen, että ruokahävikin määrä pysyy aisoissa.

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa ja sen tiimoilta pääsin maistelemaan Knorrin uusia Vego-aterioita. Sekä kertomaan teille siitä, kuinka helposti ja herkullisesti kasvisruoka on mahdollista ottaa osaksi arkiruokailua. Lisäksi ehkä myös innostamaan teitä kokeilemaan kasvisruokapäiviä. Jos ette ole tottuneet kasvisruokaan, niin nyt kynnys kasvisruokapäivään on erittäin matala. Tuotteilla, jotka on nopea valmistaa ja jotka maistuvat koko perheelle, on helppo aloittaa kasvisruokapäivien pitäminen. Eihän se sitä tarkoita, että kertaheitolla pitäisi ryhtyä kasvissyöjäksi, vaan tässäkin pätee se sääntö, että jo pienellä ruokailutottumusten muutoksella saa paljon aikaan.

Knorr Vego ateria-ainesperheestä löytyy kolme eri tuotetta:

🌿 Vego Balls Tomaattikastikkeella
🌿 Vego Bites Punaisella Currykastikkeella
🌿 Vego Chili Sin Carne

Nämä kaikki ovat kasvissyöjille sopivia ja tuo viimeinen eli Vego Chili Sin Carne on vegaaninen. Rakastan chili sin carneja ja mikään ei ole oivempaa talvi-illan ruokaa kuin hyvinmaustettu chili sin carne. Mutta itse tehtynä olen tykännyt haudutella sitä toista tuntia. Nyt olen löytänyt tuotteen, joka on lämmitystä vaille valmis. Tuote, joka on haudutettu puolestani. Se on niin maukasta sellaisenaankin eikä kaipaa lisämakua. Mutta koska tykkään aina vähän tuunata kaikkia ruokia, niin tähänkin lisäsin tarjoiluvaiheessa nokareen kaurapohjaista creme fraichea. Himpun verran tuoretta korianteria ja ah, muutama slaissi chiliä. Riisit olivat edellispäivältä jääneitä, joten koko aterian valmistukseen meni kaksi minuuttia. Se on se aika, jonka Vego Chili Sin Carne vaati mikrossa lämmitykseen.

Mies, joka oli soittanut seitsemän minuuttia aiemmin autosta lounasta kysellen oli ällikällä lyöty, kun täällä oli valmistunut ateria sillä välin, kun hän ajoi toimistolta kotiin. Ja arvatkaas, mikä oli parasta? Ei tiennyt syövänsä kasvisruokaa 🙂 Kovin kehui ja kiitti. Huristeli syötyään takaisin toimistolle. Siinä missä Vego-tuotteet sopivat kiireisiin arki-iltoihin, ovat ne omiaan myös kiireisiin arkilounaisiin!

Vego-tuotteet ovat soijapohjaisia, luontaisia proteiininlähteitä ja mikä myös lämmittää mieltä niin se, että niissä ei ole säilöntäaineita, väriaineita tai makuaineita. Myös käytetyt vihannekset ja yrtit ovat vastuullisesti viljeltyjä. Vaikka Vego-tuotteet ovat valmiita sellaisinaan, niin niitä on myös helppo tuunata erilaisilla lisukkeilla. Vego Bites Punaisella Currykastikkeella voisi päästä jopa osaksi thaityyppistä keittoani. Kookosmaitoliemeen tehtynä. Tai sitten sellaisenaan riisin kanssa. Vego Ballsit Tomaattikastikkeessa taas huutavat päästä spagetin päälle tarjolle.

Olen huomannut, että Vego-tuotteiden sijoittelu kaupoissa vaihtelee; osassa kaupoista ne löytyvät viileistä vegehyllyistä ja toisesta kaupasta ne saattaa taas löytyä lämpimästä. Itse olen kotioloissa säilyttänyt tuotteet kuivamuonakaapissa. Yhdestä pussillisesta saa herkullisen aterian kahdelle. Kahdella pussillisella olemme saaneet koko perheelle herkullisen aterian ja yleensä tuosta on jäänyt vielä itselleni evääksi töihin seuraavalle päivälle.

Olisi kiva kuulla, oletteko te ottaneet kasvisruokapäiviä käyttöön? Meillä lapset ovat siinä iässä, että kun vain haluavat, niin osaavat valmistaa ruokaa. Lasten kynnys valmistaa koko perheelle ruoka madaltuu huomattavasti, kun ruoan lämmittäminen onnistuu mikrossa kulhossa tai sitten kattilassa. Vego-tuotteiden avulla olen saanut jopa kotiin tullessani istua valmiiseen pöytään. Sen sijaan, että ne lapset olisivat soittaneet sen 17 kertaa olivat keskittyneet lämmittämään iltaruoan, ovat valmistaneet ruoan puolestani.

Joten, tulevaa arkiviikkoa ajatellen – kasvisten lisääminen ruokavalioon on varmasti aika monen muunkin, kuin allekirjoittaneen agendalla. Ajattelin, että vaikka meillä ei ole tarkoitus täysin siirtyä kasvisruokaan, niin tuleva viikko on pyhitetty kasvisruoalle. Pidetään sellainen kasvisruokakuuri ennen talvilomia. Oletteko mukana? Voisin yrittää päivitellä tuonne Insta Storyn puolelle reseptejä tulevan viikon arkiruokailuista, mikäli haluatte ideoita ja inspiraatiota!

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 16. helmikuun 2019

Milloin tavallisuudesta tuli tabu?

HYVÄÄ LAUANTAIHUOMENTA IHANAT!

Piti jo kirmaamani muina ellun kanoina aamulenkille (mikä keli, hei!), mutta sitä ennen teki mieli tulla jakamaan muutama ajatus kanssanne. Eilinen Vain Elämää -jakso, joka oli omistettu Olli Lindholmin muistolle jätti jälkensä. Huomasin tämän tästä hymyileväni ruudussa näkyville iloisille kasvoille. Tosin itkuisin silmin. Vaikka olen ollut pitkän linjan Yö-fani, niin tuon ohjelman myötä mulle valkeni se, mikä siinä Ollissa oli juuri se juttu, mikä kiehtoo. Ainakin minua. Se on se, että hän ei esittänyt mitään muuta edes olevansa kuin itseään. Ei lakaissut maton alle vaikeita asioitakaan, vaan rehellisesti kertoi, että suorittaakseen verovelat päätyi siivoamaan.

Moni meistä voisi hyssytellä ja häpeillä asiaa. Pitäisi siivoajan työtä vihoviimeisenä ammattina. Tajuamatta, kuinka arvokas tuokin työ on. Kuten jokainen tehty työ. Olli oli ihanan tavallinen, suomalainen mies. Ainakin minun silmiini. Tampereen katukuvassa tuttu mies, joka istui samoilla saunanlauteilla muiden saunojien kanssa. Hieman macho, mutta niin kovin herkkä. Tosimies ei itke, sanotaan. Itseeni tosin vetoaa suunnattomasti herkät miehet. Ne, jotka uskaltavat näyttää herkkyytensä silloin, kun sen paikka on.

Olli ei brassaillut, vaan tuntui olevan jalat maassa oleva tyyppi. Enkä ihan heti muista, että olisi hakemalla hakenut palstatilaa lehtien palstoilta, niin kuin useat muut julkkikset tekevät. Puhui ihanalla murteella, eikä edes peitellyt sitä.  Ei tuntunut häpeilevän sitä, että oli juuri sellainen kuin oli. Jotenkin se rujo rehellisyys yhdistettynä siihen sielunsopukoista kumpuavaan herkkyyteen oli kertakaikkisen ainutlaatuista nykymaailmassa.

Nykymaailmassa, jossa tuntuu, että tavallisuus on jotenkin tabu. Koko ajan toitotetaan, että pitäisi erottua joukosta. Eikä missään nimessä ainakaan olla tavis. Silläkin uhalla, että ihmisen pitäisi muuttaa persoonaansa erottuakseen joukosta. Pukeutua mitä kummallisimpiin trendirytkyihin, jossa päällä on enemmän ilmaa kuin kangasta ja syödä mitä kummallisimpia trendipiiperryksiä, joissa lautasella on jopa jonkin sortin näkymätön muodostelma sen ruoan sijaan.

Tavallisuus on näkyvää. Se saa näkyä ja siitä pitää olla ylpeä. Se saa kuulua puheessa Hämpin varrella rotvallirreunalla istuttaessa. Se saa valua poskilta keskikaljatuoppiin paikallisen kuppilan baaritiskillä. Se saa huokua tuulipuvun kahinasta ruokakaupassa käydessä. Se saa kuulua ärräpäistä Hakamettän lehtereillä.

”Eksää tiedä kuka mä olen?” -katseen muutaman kerran joiltain ei niin tavallisilta itseään pitäviltä ihmisiltä saaneena, on saanut minut arvostamaan sitä tavallisuutta. Sitä, missä ihminen on ylpeä tavallisuudestaan. Siitä, että pissi ei ole noussut pipaan asti. Sitä että rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ainutlaatuisen ja ihanan tavallisena. Ja että erottuu joukosta juuri sen avulla ♥

Nyt sinne lenkille! Spotifysta soimaan Yötä ja kieli keskelle suuta ettei vaan mukkaa. Taidan suunnata tuonne Tampereen syövereihin Tahmelaan ja Pispalan portaisiin. Hymyillä muille vastaan tuleville taviksille ja huikata moro, jos tuttuja näkyy.

SUPERIHANAN TAVALLISTA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 15. helmikuun 2019

Ihan ellun kanana

HEISSULIVEI IHANAT!

Jos olisit juoma, niin mikä juoma olisit? Mä olisin tällä hetkellä ehdottomasti mustikkalatte. Kuohkean samettinen ja raikas. Lämmittävä. Suomelta maistuva. Jos olisit eläin, niin mikä eläin olisit? Mä olisin tuollainen valkoinen puuvillapallo. Sellainen joka köllöttelee tällä hetkellä sohvalla selällään metriheikkinä. Silmät kiinni ja tassut välillä viuhtoen. Ihania unia nähden. Jos olisit ruoka, niin mikä ruoka olisit? Mä olisin todennäköisesti leipä. En voi elää ilman leipää ja tänäänkin olen syönyt jo neljä leipää. Erilaisilla täytteillä 🙂 Jos olisit vaate, niin mikä vaate olisit? Nanosekunnissa vastaan, että villasukat. Lämmittävät ja lohduttavat. Sellaiset, jotka saa varpaat naurusta kippuraan.

Jos olisit maa, niin mikä maa olisit? Mä olisin Suomi, koska neljä vuodenaikaa. Koska linnunlaulu ja tippuvat rännit. Vesilätäköt ja kumpparikeli. Jos olisit kuukausi, niin mikä kuukausi olisit? Mä olisin toukokuu. Kuukausi, jolloin kesä on vielä edessä ja jolloin kaikki on niin jotenkin freesiä. Jos olisit elin, niin mikä elin olisit? Mä olisin sydän. Sellainen vahvasti pamppaileva, terve sydän. Jos olisit joku liikuntalaji, niin mikä olisit? Mä olisin pilates. Kropalle hyvää tekevä ja vahvistava pilates. Joka ei saa kuin hyvää mieltä aikaan. Josta kukaan ei voi olla tykkäämättä.

Jos olisit kuka muu tahansa, niin kuka olisit? Ai kuka muu muka ;D Mä olisin mun mies, koska sillä on maailman paras vaimo, hah! Jos olisit huonekalu, niin mikä huonekalu olisit? Mä olisin sohva. Sellainen upottava sohva, jonka syliin ihmiset köllähtäisivät rentoutuakseen. Jos olisit kodinkone, niin mikä kodinkone olisit? Mä olisin kahvinkeitin. Saisin lämmitellä usein ja pulputuksellani saisin ihmiset hyvälle mielelle. Jos olisit kasvi, niin mikä kasvi olisit? Mä olisin eukalyptus, sillä vaikka olisin pystyyn kuivahtanut, niin olisin silti ylväs ja esittelykelpoinen. Jos olisit viikonpäivä, niin mikä viikonpäivä olisit? Mä olisin perjantai.

Koska perjantaina viikonloppu on edessä. Tietää, että saa kahtena aamuna nukkua pitkään ja olla muutenkin kuin ellun kanat.
Just silleen mä aion olla tulevan viikonlopun. Ihan ellun kanana.

IHANAA VIIKONLOPPUA 

PS. käytän usein tuota sanontaa ellun kanat…oli pakko tarkistaa guuglesta, mitä se tarkoitaa. Urbaanin sanakirjan mukaan: ”Ellun kana on Suomen kansan laajalti tuntema huoleton eläin, joka on yleensä humalassa tai muuten vaan viettää vetelää, toimetonta elämää. Sanontaa ovat käyttäneet muun muassa Mika Waltari, Lauri Viita ja Väinö Linna.” Jep. Huoleton eläin, mutta ei humalaa. Siinä viikonloppusuunnitelmani 🙂

 


torstai 14. helmikuun 2019

Ystävällisesti ♥

MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN?

Onko oikea sulle hän? Heippa ihanat ystävät siellä ruutujen toisella puolella ja Oikein ihanaa ystävänpäivää ♥ Mistä tietää onko ystävä oikea vai väärä? Ei sitä tiedäkään, ellei ole avoin ja ota riskiä. Onnekseni matkani varrella kaikki ystävät ovat olleet oikeita. Mikäli ystävyyttä tuolla kriteerillä voidaan edes määrittää. Olen avoin ystävyyssuhteissa. Välillä ehkä liiankin auki. Mutta se ei ole missään vaiheessa kääntynyt minua vastaan.

Haluan uskoa hyvään, myös ystävyyssuhteissa. Sinisilmäisyyttä, joku voisi ajatella. Mutta niin kauan, kun tekee niin kuin sydän sanoo, ei voi mennä väärään. Tähän luotan.

Vaikka ystävyydelle ja rakkaudelle on kalenterista ruksattu päivä, niin itse tykkään ajatella, että vuodessa on 365 ystävänpäivää. Päivää, jolloin olla kiitollisia ystävistä. Jolloin rakastaa. Olla ystävällinen. Vaikka ystävyyden vaaliminen voi välillä jäädä kiireen jalkoihin, niin tiedän että ne tosiystävät sen tietävät. Ei se ystävyys sieltä mihinkään katoa.

Mua on siunattu monella ihanalla ystävällä. Joiden kanssa ollaan itketty ja naurettu. Kuljettu syvissä vesissä, mutta myös annettu elämän virran viedä ja nautittu joka hetkestä. Saan olla kiitollinen jokaisesta elämäni varrelle tupsahtaneesta tuttavuudesta. Joista moni on jatkanut kanssani matkaa ystävänä.

Joka aamu herään parhaan ystäväni vierestä. Se on elämän suurin onni. Siinä missä suuri onni on sekin, että vaikka näemme ystävieni kanssa tätä nykyä melko harvoin, niin silloin kun näemme, otamme ajasta kaiken irti. Mulla on maailman parhaimmat ystävät. Koska ne ymmärtää. Suurin osa on samassa elämäntilanteessa. Siinä, kun oikeasti töiden jälkeen on ihan kiva pötköttää sohvalla ilman, että tarvitsee olla koko ajan treffaamassa 🙂 Olen saanut myös aikuisiällä ystäviä, joidenka kaltaisista helmistä en olisi ikinä uskaltanut edes haaveilla.

Ja tiedättekö, että niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin pidän teitäkin siellä ruutujen toisella puolella ystävinäni. Vaikkemme ole edes suurimman osan kanssa koskaan tavanneet. Mutta kuten muidenkin ystävieni, niin myös teidän kanssanne ollaan kahlattu aikamoiset kivikot läpi. Teidän ansiosta pääni on välillä pysynyt pinnan yläpuolella. Ja jalat maassa, silloin kun pää on ollut pilvissä. Blogi on ollut paikka, johon olen paennut, silloin kun on ollut paha olla. Mutta myös silloin rynnännyt tänne ilomielin, kun elämä on tasaisen ihanan tylsää.ID

Vaikka olen avoimesti antanut itsestäni suuren palan teille, niin ette ole tuominneet. Ainakaan ilman perusteluja. Ilman syytä. Vaan olette tukeneet ja kannustaneet jatkamaan. En tiedä miten pukea sanoiksi sen, mutta olen aivan älyttömän kiitollinen meidän ystävyydestä. Siitä dialogista, jota kommenttiboksin puolella käymme. Olette olleet ystäviä, jotka ovat opettaneet mulle elämästä. Antaneet näkökulmia asioihin ja laajentaneet maailmankatsomustani.

Sellaisia tärkeitä ystäviä niin kuin ystävät ympärilläni muutenkin. Kiitos, kun olette 

”Pyysin kukkasta, sain puutarhan. 
Pyysin jokea, sain meren.
Pyysin ystävää, sain sinut.”

YSTÄVÄLLISESTI,