HEIPPAHEI
ja ihanaa lauantaita! Hei oli kiva lukea, että en ole ainoa tirkistelijä. Meillä on onneksi vain lastenhuoneen ikkunat kadullepäin, joten eipä juuri ole tirkisteltävää, mutta itse tykkään asunnoista joissa on keittiön ikkunat kadulle päin. Tirkistelymielessä. Sen lisäksi, että olen huomannut monessa kodissa jo joulukuusen koristeltuna, niin olen huomannut, että perheen yhteisistä ruoka-ajoista pidetään kiinni. Usein keittiönpöydän ympärille on kokoontunut koko perhe. Muuttaessamme tien toiselle puolelle meillä tulee näillä näkymin ruokapöytä juurikin tuon kadunpuoleisen iiiiison ja alhaalle tulevan ikkunan eteen. Sieluni silmin näen sen kutsuvan näyn, joka näkyy kadulta. Pöydälle kynttilöitä ja taustalle takkatuli tuomaan tunnelmaa. Tervetuloa sitten tirkistelemään, siellä me ollaan kuin näyteikkunalla konsanaan 😉
Nyt ollaan maailman suurimpien ongelmien parissa. Taas. Sain katsokaas tuolta MoodFactorylta mukaani kaksi aivan tajuttoman kauniin puuterinliilaa kynttilää ja tänä aamuna joulukuusen koristeet esiin kaivaessani aloin haaveilemaan puuterisista joulusävyistä. Ihanista mattapastilleista joulukuusessa. Mutta löytyykö meidän joulukoristelaatikoista kyseisiä sävyjä? No ehei, ei tietenkään. Sieltä löytyy niitä kolmisen vuotta sitten ostamiani kauniin pronssisia, kultaisia ja hopeisia sävyjä. Vähän sellaista blingbling -meininkiä. Niillä kyllä ajattelin mennä tämän joulun, mutta tässä aamupäivän mittaan olen alkanut miettimään, että mitäs jos sitten vain laittaisikin kuuseen valkoisia ja hopeisia palloja. Kiiltäviä ja mattoja. Kävisi ostamassa muutaman puuteriliilan kynttilän lisää ja that’s it. Alla olevien kuvien sävymaailma vaan iskee tällä hetkellä kaikessa rauhallisuudessaan.
Kuvun alla olevia palloja on jossain lisää. Niillä ehkä saisi täytettyä tuon kuusen. Kuusi on muuten liki 3,5 metriä korkea. Täytyy kerätä rohkeutta, että sitä uskaltaa mennä koristelemaan latvustoa. Onneksi laitoimme eilen tähden kuusen latvaan jo ulkona kuusen ollessa lappeellaan. Viimeinen joulu, kun voidaan ottaa korkea kuusi. Ensi joulu vietetäänkin sitten kotoisassa ja muistojen täyteisessä kodissa. Siellä missä ne lattiat narisee ja nurkista vetää. Muistaakseni siellä tontutkin kurkistelivat ikkunasta. Täällä meillä niitä ei kuulemma ole näkynyt 🙂 Rempassa mennään vielä salaojissa, mutta sitten päästään räjäyttämään tuo kellarin lattia. Siitä sitten aletaan pikkuhiljaa työstämään kohti pintoja. Joulun jälkeen pitää tosissaan alkaa miettimään keittiötä ja kylppäreitä. Jossain vaiheessa mietin jo sisustussuunnittelijan palkkaamista. Tuntuu, että itsellä on niin monta tyyliä, mitä haluaisi lähteä toteuttamaan. Tarvitsisin jonkun kertomaan, että mikä on se oikea.
Tänään oli tarkoitus mennä kaupungille, kun aamulla ei ollut enää kuumetta. Tallipihan joulu ja Joulutori oli agendassa, mutta ans kattoo ny! Hiukka on heikko happi allekirjoittaneella eikä tuo mieskään tunnu olevan vielä ihan kunnossa. Josko vain lepäilisi ja koristelisi sen kuusen. Leipoisi pellillisen torttuja ja kuuntelisi joululauluja. Joulukortitkin olisi hyvä saada askarreltua, jotta kerkiävät perille ennen joulua 🙂
LEPPOISAA LAUANTAITA,
PS. piti muuten kysymäni, että pidetäänkö teillä huonekasvit jouluna esillä? Meillä kotona äidillä oli aikoinaan tapana viedä ne pois näkyviltä jouluksi (joulukukkien tieltä) ja tuota samaa olen itsekin tehnyt. Yleensä meillä huonekasvit ovat viettäneet joulunajan suihkun lattialla. Kovin ovat tykänneet vaihtoehtoisesta joulustaan 😀