keskiviikko 01. joulukuun 2021

Jouluherkkuja & kuusen kynttilöitä

MOIKKAMOI!

Voi kuulkaa, se on jännä juttu, miten sitä joskus koki päänvaivaa tästä pimeästä kaudesta (tai lähinnä siitä, että työpäivien jälkeen on pimeää) ja valokuvaamisesta. Voi kun silloinkin olisi ajatellut, että näillä mennään. Tunnelmalliset hämäränhyssyiset kuvat ovat ihan ok. Ikä on tuonut mukanaan lempeyttä ja armollisuutta.

Laitettiin sunnuntaina joulukuusi pystyyn ja vaikka joulu on monella kuusen muodossakin aikaistunut, niin silti tuo aiheuttaa ihmetystä. Mä olen sitä mieltä, että kukin aloittakoon joulun vieton ja joulun odotuksen silloin, kun itsestä tuntuu hyvältä. Ei silloin, kun se on muille ok 🙂

Meillä on tässä kolmisen viikkoa aikaa nauttia joulusta omassa kodissa. Ajateltiin tehdä se täysin rinnoin. Eka mietin, että ei kai vielä kaiveta nissejä ja nasseja esille, mutta miehen ”Miksikäs ei?” -kysymys kolhati. Miksipäs ei. Tämä joulun alla fiilistely on ihan parasta. Aamulla töihin lähtee astetta leppoisampi ja rennompi minä. Kiitos kuusen kynttilöiden loisteessa juodun aamukahvin.

Eilen vietettiin tyttöjen iltaa, tehtiin joulumakeisia ja katsottiin Koko Suomi leipoo -joulujaksoja. Tänään joulumakeisien syöminen jatkuu joululeffan ohella. Netflixin Poika nimeltä Joulu -leffaa on kovin kehuttu!

Suosin helppoja joulumakeisia. Monena vuonna olen tehnyt fudgea ja jouluisia raakapalleroita. Tänä vuonna tein ikisuosikkejani eli suklaakuorrutettuja täytettyjä taateleita. Loppu suklaa ja pistaasipähkinärouhe pääsi pipareiden koristeeksi.

Jouluiset suklaataatelit

10 medjool taatelia, kivet poistettuna
makeuttamatonta maapähkinävoita
tummaa (86%) suklaata
kanelia
suolattuja pistaasipähkinöitä

1. Täytä taatelit maapähkinävoilla
2. Sulata tummaa suklaata ja lisää maun mukaan kanelia
3. Dippaa taatelit sulatettuun suklaaseen ja ripottele päälle rouhittuja pistaasipähkinöitä.
4. Anna tekeytyä jääkaapissa noin puolisen tuntia

Tuo tumman, hieman karvaan,  suklaan, makean taatelin ja suolaisen pistaasipähkinän liitto on taivaallinen. Nämä ovat siitä kivoja herkkuja, että yksi per ilta riittää viemään makeanhimon.

Mutta ennen kuin aloitetaan joulufiilistelyt tältä illalta, niin pikkuinen happihyppely tulee tarpeeseen. En ole lokakuun alun jälkeen juossut, mutta nyt kun olo alkaa tuntumaan jo siltä, että rautakuuri puree, niin taidan uskaltautua juoksemaan. Tuota touhua olen kaivannut melkein yhtä paljon kuin lähestyvää joulua!

KESKIVIIKKOTERKUIN,


sunnuntai 28. marraskuun 2021

Onneksi meillä on joulu ♥

HEI IHANAT

ja mitä suloisinta ensimmäistä adventtia! Tänä viikonloppuna ollaan juhlittu rakkaan kummitytön ripille pääsyä ja samana päivänä hyvästelty yksi rakas viimeiselle matkalleen. Elämän ääripäitä, jotka muistuttavat siitä, mikä tässä elämässä on merkityksellisintä. Kyllä ne on ne rakkaat ja hyvinvointi.

Käytiin myös tänään ”kuusimetsällä” ja vitsit se oli vaikeaa tänä vuonna. Nyt kun on pakkasta ja kuuset nojailivat tuolla ”metsällä” toisiaan vasten, niin tuli ostettua sika säkissä. Tai no, kuusi paketoituna. Nyt kuusi sulaa tuolla olohuoneessa ja pian nähdään, mitä tuli ostettua 😉

Vakaa aikomukseni oli tänä vuonna siirtyä perinteisistä kuusenkynttilöistä led-valoihin, mutta en löytänyt sellaista valohuppua ajoissa, joten perinteisillä mennään. Sellainen valohuppu pitää sitten ottaa Lapin kuusta koristamaan.

Eilen rippijuhlissa juteltiin siitä, kuinka ihanaa on, että meillä on joulu. Joulu, joka katkaisee pitkän syksyn. Jota odottaa ja valmistella jo hyvissä ajoin. Tämä marraskuun loppu on ainakin mulle jo sellaista jouluun laskeutumisen aikaa. Odotus ja suunnittelu on parasta, niin joulussa kuin matkustelemisessakin.

Jotenkin tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, joulu tuo sellaista valoa tietynlaisen epätietoisuuden keskelle. Tuttua ja turvallista rutiinien ja tapojen muodossa. Meille joulu on vahvasti valon juhla. Mutta tiedän, että se ei sitä kaikille ole.

Muistan silloin kahdeksan vuotta sitten, kun iskä kuoli muutama päivä ennen joulua miettineeni, että joulu ei tule enää koskaan tuntumaan joululta. Toisin kävi. Musta tuntuu, että se on se lähestyvä joulu, joka tekee tuosta ajasta vielä lohdullisemman.

Nyt kun meiltä on viety osin vapaus ja tietynlainen varmuus hyvinvoinnista tuon tuntemattoman uhan takia, joulu nousee jälleen uuteen merkitykseen. Vaikka maailma kuinka myllertää, niin

Onneksi meillä on joulu.

Vedenjakaja, jota syksyn pimeillä fiilistellään joululehtiä lukien glögimuki kädessä kynttilän valossa. Vedenjakaja, jonka jälkeen itselläni alkaa jo kevään odotus. Ikään kun jouluna käännettäisiin kelloja täysin uuteen suuntaan. Juu, siihen mökkihöperön h-hetken suuntaan.

Postauksen kuvat ovat parin vuoden takaa. Josko nyt olisi kuusi sulanut siihen malliin, että voisi laittaa valot ja koristeet. Vietetään myöhemmin illalla myös pikkujouluja perheen kesken. Niitä varten paistetaan pellillinen torttuja ja laitetaan glögit lämpenemään. Ah, onneksi meillä on joulu

IHANAA ILTAA TOIVOTELLEN,


maanantai 22. marraskuun 2021

Uusi, energisempi elämä / Ferritiinijuttuja

MOIKKA!

Talvi on tullut – kyllä luitte oikein 🙂 Pieni valkoinen kihna maassa ja pakkanen on jo itselleni yhtä kuin talvi. Tekee ihan huikean paljon valoisemmaksi maiseman ja kuulaat pakkasillat/aamut tähtien valossa ovat parhautta. Tätä lisää, kiitos!

Olen saanut muutamia toiveita liittyen ferritiinijuttuihin. Tiedän, että joku saattaa pitää näitä trendi”sairauksina”, mutta mun täytyy nyt omakohtaisesti tämän kokeneena sanoa, että tästä on trendit kuulkaa kaukana.

Ihminenhän tottuu tiettyihin olotiloihin. Niin mäkin tein. Näin jälkikäteen on helppo peilata jopa viitisen vuotta taaksepäin ja miettiä, että todennäköisesti jo tuolloin ferritiiniarvoni olivat alakanttiin. Silloin juoksin 3-4 kertaa viikossa ja vaihdoin tämän tästä sykemittariin patteria, kun sykkeet huiteli korkealla. Ei auttanut. Hengästyin helposti, juoksulenkeillä en saanut happea kunnolla ja jotenkin tuntui jo silloin, että juoksukunto rapistui. Juoksulenkkien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Toki paikkasin tätä juoksemalla vielä enemmän. Ja välillä se juoksujalka rullasi tosi kivasti. Eli oli hyviäkin lenkkejä.

Pari vuotta sitten muistan googlettaneeni ”esivaihdevuodet ja unettomuus”. Yöuneni alkoivat olemaan katkonaisia. Se sama kello ranteessa kertoi, että leposykkeet oli korkealla yölläkin. Töissä eikä vapaa-ajalla ollut stressiä, joten ajattelin tuon olevan jotain hormonijuttuja. Olinhan kuitenkin 44-vuotias tuolloin.

Vuosi takaperin mietin, että ikä se taas tekee tepposensa, kun en enää saanut niin paljon aikaan. Energiaa ei ollut enää siinä määrin kuin aiemmin, vaikka elintapani olivat energiaa tukevat. Jälleen selitin itselleni tarinaa ikääntymisestä ja siitä luonnollisesta asiasta, että vauhti nyt vaan hidastuu.

Tässä kohtaa tuli mukaan myös blogia kohdannut muutos. Mulla ei ollut paukkuja lifestyle-blogin kirjoittamiseen siinä määrin, mitä itseltäni odotin.

Tämän vuoden tammikuussa huomasin hiihtolenkeillä, että mun kädet ja jalat meni maitohapoille pienemmästäkin mäestä. Hiihtolenkkien jälkeen lihakset eivät palautuneet, vaikka kuinka venyttelin. Syksyllä olin siinä tilanteessa, että jouduin venyttelemään joka aamu ennen töihin lähtöä, sillä mun paikkoja särki niin paljon. Vaikka pidin viikonkin tauon juoksemisesta tai ylämäkivedoista, niin mä en palautunut fyysisesti.

Ekan kerran koin sitä kuuluisaa aivosumua syyskuussa. Mulla on yleensä tosi hyvä muisti, mutta nyt muistikin alkoi prakaamaan. Iltaisin löysin itseni töiden jälkeen sohvan nurkasta ja aloitekyky alkoi olla aika vähissä. En tuntenut enää itseäni siksi Mariaksi, joka joskus olin ollut.

Se havahdutti.

Lakanoita viikatessa mun piti istua välillä hengittelemään rauhassa. Kävellessäni kellarista yläkertaan, huilasin keskikerroksessa hetken.

Hullujen Päivien -tarjous verikoepaketista lävähti eräänä päivänä näyttöruudulleni. Siitä parin päivän päästä olin verikokeissa. Siitä vuorokauden  päästä mulla oli tulokset puhelimessani. Ferritiiniarvot punaisella ja hemoglobiiniarvo 30 pykälää alle sen kuin viimeksi mitattuna (v. 2019).

Ikinä aiemmin en ollut tullut miettineeksi edes ferritiinien olevan alakanttiin. Mulla on ollut naiseksi nimittäin todella korkea hemoglobiini (155-158) ja ajattelin aina, että se kertoo siitä, että rauta-asiat ovat kunnossa.

Tuon tuloksen saamisen jälkeen googlasin ferritiinijuttuja ja kaikki mun oireet menivät ferritiinivajeen piikkiin.

Onneksi työterveydessä oli lääkäri joka otti asian samantien tosissaan. Kysyi, miten olin ollut jaksanut. Eihän mulla niinkään jaksamisesta ollut ollut kyse vaan siitä hengästymisestä ja lihasten hapottamisesta. Toki tänä syksynä myös jaksamisen kanssa oli ollut haasteita. Ferritiini oli 13 ja kuulemma yleensä oirehtii jo alle 50 tuloksella.

Ferritiini on saattanut olla mulla laskusuuntainen jo pitkään (ei ole koskaan aiemmin mitattu), mutta nyt vasta se oli vetänyt mukanaan hemoglobiiniakin alas. Vuoden rautakuuri (Sideral Forte aamuin illoin) kirpaisi lompakossa. Mutta toisaalta sitä on valmis maksamaan mitä vain siitä, että olo normalisoituu.

Joulukuun alussa otetaan uudet verikokeet ja katsotaan, mikä tilanne on. Aloitin syömään rautaa pari viikkoa ennen Lapin reissua ja Lapissa jo huomasin vaikutukset. Se tunne, kun tunsi hetkittäin tunturia ylöspäin kiivetessään, että olo on normaali oli euforinen. Yhtäkkiä siellä tunturin juurella ajatus lifestyle-puolen mukaan ottamisesta ruokablogiin vahvistui. Koin, että nyt mulla oli taas paukkuja tähän hommaan.

Koska raskas liikunta kuluttaa myös rautavarastoja, niin nyt on pidetty pian parin kuukauden tauko juoksulenkeistä, rappustreeneistä ja ylämäkivedoista. Lauantaina testasin pikkuisen kuntopyörällä, että miltä pieni hikkarainen tuntuu. Oli ihana huomata, että siinä missä vielä syyskuussa syke lähti helposti laukalle pyörän päällä (165 hetkessä), jouduin nyt tekemään töitä, että sain sykkeen yli 145.  Yösykkeetkin ovat laskeneet liki 10! Ja rautakuuri on vasta alussa.

Enää joogan soturiliikkeiden jälkeen jalat hapota niin montaa päivää ja muutenkin tuntuu, että sitä on normaalin elämän syrjässä taas vähän enemmän kiinni. Tänä syksynä se lempeys ja armollisuus itseään kohtaan on punnittu. Olen antanut itselleni luvan vaan olla. Se on tuntunut ihanalle. On toki vieläkin niitä päiviä, että on kuin jyrän alle jäänyt, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin.

Raskas liikunta (palautumisen laiminlyönti), punaisen lihan radikaali vähentäminen pari vuotta sitten ja runsastuneet kuukautiset ovat varmasti olleet itselläni se syy ferritiinien laskuun. Nyt on kaksi ekaa otettu työn alle ja kolmaskin, jahka pääsen lääkäriin asti. Kuten näiden ferritiinien kanssa, niin muidenkin vaivojen kanssa vitkuttelen ehkä turhan kauan. ”Pää kainalossa” -potilastyyppi on mua kuvaava. Tai oli. Jatkossa ehkä voisi mennä verikokeisiin vähän aiemmin…

ENERGISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA,


tiistai 09. marraskuun 2021

Joko joulustellaan?

HEIPPA

ja terkkuja winter wonderlandista! Ei, ei, ei Pyhältä, vaan Pirkanmaalta. Ollakin, että töistä kotiin lähteissäni Nokialla oli puutkin lumessa ja täällä meillä Tampereen puolella lunta on siellä täällä pikkuisen. Josko laittaisi sälekaihtimet kiinni ja näkisi vain ne Nokian lumiset puut mielessään 😉

Kyllähän se niin on, että lumi on joulufiiliksen tuoja #1. Ei siitä pääse mihinkään. ”Joulumieli tulee sisältä” sanotaan…tulee toki, mutta kyllä se jouluisempi fiilis tulee myös ulkoa. Tänään töissä ikkunasta näkyvät lumihiutaleet saivat mut kääntämään Spotifyn namikat joululaululistaan. Ei sillä, että vielä olisi edes tarvis, mutta kuten useat teistä tietää, niin mulle marras-joulukuun joulunalusfiilistelyt on jo ”puoli joulua”.

Jotenkin tänä vuonna olen kyllä tiedostamattani himmaillut joulujuttujen kanssa. Ei ole tullut ihan täysin sitä tiettyä fiilistä, paitsi viime viikolla kampaajan tuolissa joululehtien lukemisen lomassa. Joko siellä on joulujutut mielessä?

Viikonloppuna ostin ensimmäisen joulutähden ja leikkoamarylliksen. Yksi joululehtikin on tullut jo ostettua ja joulukranssi valoineen viriteltyä ruokatilaan. Joululahjoja meillä ei tänäkään vuonna paljoa osteta, mutta muutamat on jo ostettu. Tavoitteeni on, että kaikki olisi ostettu (ja paketoitu!) marraskuun loppuun mennessä. Glögiä ollaan juotu ja torttuja leivottu.

Eli vaikka tuntuu, että ei ole tullut vielä yhtään joulusteltua, niin onhan sitä joulusteltu! Ajatuksen tasolla vielä enemmänkin, nimittäin joulun ruoat on suunniteltu ja ostoslista ruokien osalta tehty. Vielä pitää odotella, että tuo joulunalusajan kalenteri aukeaa ruokakassien noudolle.

Postauksen kuvat ovat muuten viime vuosien marraskuilta. Silloin on todellakin joulusteltu ajoissa. Nyt joululeivonnaiset on vasta ajatuksen asteella. Toisaalta, se jouluinen leipominen ja askarteluhan ovat joulumielen nostattajia. Joten ehkä tänä iltana laitan essun päälle ja alan hommiin. Heti sen jälkeen, kun olen käynyt esikoisen kanssa talvisella vetisellä iltakävelyllä.

KIVAA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. Mikä on oikea aika joulustelun aloittamiselle? Se, mikä just susta tuntuu hyvälle ♥


keskiviikko 03. marraskuun 2021

Maukas lohilaatikko

HEIPPA!

Uunilohta, pannulla paistettua lohta, lohipastaa, savulohisalaattia…you name it. Lohta tulee kyllä syötyä paljon, mutta jos en nyt väärin muista, niin en ole ikinä tehnyt itse lohilaatikkoa. Kaappaus keittiössä -ohjelman resepteistä (olen aivan koukussa niiden helppouteen, toimivuuteen ja taattuun hyvään makuun) löysin lohilaatikon reseptin, jota vähän muokkasin.

Tästä tuli niin hyvää, että eilen vikoja perunoita ja lohenpaloja suoraan jääkaappikylmästä laatikosta haarukalla mussuttaen päätin tehdä toisen satsin mitä pikimmin. Tähän väliin täytyy sanoa, että uskon minkä tahansa ruoan nousevan makusfääreihin, jos siihen tulee 7 dl kuohukermaa 😉

Maukas lohilaatikko

n 1,5 kg jauhoista perunaa
400 g ruodotonta lohifilettä
170 g savulohta
7 dl kermaa
1 puntti tilliä
3 tl sitruunapippuria
suolaa

päälle
ripaus mozzarellaraastetta

1. Pese, kuori ja siivuta perunat ohuiksi siivuiksi
2. Leikkaa lohi irti nahastaan ja kuutioi se, pienistele savulohi
3. Lisää voideltuun uunivuokaan vuorotellen perunoita ja lohta, päällimmäiseksi perunakerros
4. Sekoita kerma, pienisteltu tilli, sitruunapippuri ja suola keskenään, kaada uunivuokaan
5. Lisää halutessasi päälle pikkuisen mozzarellaraastetta
6. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes pinta ottaa väriä
7. Tiputa lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista, kunnes perunat ovat kypsiä (riippuen siivujen paksuudesta, meillä meni noin puoli tuntia)

 

Kyselin eilen IG:n puolella haluaisitteko lukea meidän vaihto-oppilasvuoden esivalmisteluista täällä blogissa ja vastaanotto oli myönteinen. Vaihtarijuttuja tulossa siis loppuviikosta viimeistään.

Nyt pitkästä aikaa Pinterestin pariin; kävin eilen kampaajalla ja luin joululehtiä.
Tuli ihan järjetön joulujuttujen askarteluvimma…joten inspiratzioonea siihen tarvitsisin!

KIVAA KESKIVIIKKOILTAA TOIVOTELLEN,