MOIKKIS!

On se kuulkaa jännä juttu, että ei tarvittu kuin yhden vaivaisen ruokapöydän maalaaminen valkoiseksi niin koko kodin ilme muuttui. Koko kodin dynamiikka muuttui. Omanlaisekseen, enemmän mun näköiseksi. Eilen aurinkoisena tiistai-iltapäivänä katselin kotiamme sillä silmällä ja mietin, että kuinka rakas paikka tästä onkaan tullut. Jokainen nariseva lattiankohta tuntuu tutulta. Jokainen vinkuva sisäovi tuntuu ei öljyä kaipaavalta, vaan sympaattiselta.

Yhtäkkiä silmiini ei enää pistänyt tuo ruskea lattia, jonka valkaisemisesta olen pidempään haaveillut. Ei auringonvalossa kirmaavat pölypallot tai nukkavierusti sohvat vallanneet viltit. Työhuoneesta eteisaulan läpi ruokahuoneeseen tuijotellessani mietin, että koti on just hyvä näin.

Nyt kun toimme television olohuoneeseen, on kodin käytetyin huone yhtäkkiä olohuone. Siinä missä lapset helposti aiemmin viettivät aikaa huoneissaan, löydän usein molemmat kullannuput sohvilta makoilemassa. On ihana tulla töistä kotiin ja kuulla kikatusta oven raosta. Ruokapöydästä noustuamme suuntaamme usein koko perhe sohville kanavarallia tekemään hetkeksi ennen iltamenoja. Juttelemaan jonnin joutavia ja vain olemaan. Tuskin edes telkkaria katsomme tai kuulemme. Pääasia, että vietämme aikaa yhdessä.

Eikä tämä uusi järjestys tunnu edes haittaavan tuota karvakorvaa, joka on tähän asti saanut pitää sohvia omana valtakuntanaan. Onneissaan vaan on toinen, kun on saanut rapsuttavia käsiä kuningaskuntaansa. Iloitsee (lue: murina voi olla myös iloista :D) telkkarista tuleville eläinohjelmille.

Kiitos muuten eilisistä viesteistä koskien tuota jännetuppitulehdusepäilyäni. Ihanaa, kun mulla on alan ammattilaisia siellä ruudun toisella puolella. Mikälie tauti oli, mutta illalla rannetta tai lähinnä peukalon tyveä alkoi särkemään kovin uudelleen (kipulääke menetti vissiin tehonsa) ja samalla iski kylmänhorkka. Lämpö nousi yhtäkkiä, mutta noustessaan vei kivun ranteesta pois. Ja se pattikin pieneni yli puolella. Tänä aamuna herättyäni pois oli kipu ja lämpö.

Joten valtakunnassa kaikki kovin hyvin, toivottavasti sielläkin ♥

KESKIVIIKKOTERKUIN,

MOIKKAMOI!

Aurinkoinen lauantai olisi kutsunut ulkoilemaan, mutta kroppa pyysi pysymään sohvalla. Eikä suotta; esikoisen viikolla potema pieni nuhakuume taisi tarttua meikäläiseen. Ilman sitä nuhaa ja kuumetta tosin. Vetelät jalat ja kädet, varsin voimaton olo ja just sellainen ärsyttävä lämpölukema kuin 37,1. Sen verran hutera olo tuli aamupäiväisen rymsteerauksen jälkeen, että suosiolla olen kuluttanut sohvan nurkkaa.

Ja hei, mikäs siinä kuluttaessa. Aamulla hipsin hiljaa pois makkarista ja jätin miehen nukkumaan. Nautin yksinolosta sohvalla ja söin siinä jopa aamupalan. Meillähän ei yleensä ole syöminen sallittu sohvilla, mutta omalla poikkeusluvallani siinä kuitenkin nautin aamujugurtit mustikalla. Mietin kuinka vähän olohuoneessa tulee vietettyä aikaa. Oikeastaan silloin kun on vieraita istutaan tuolla, mutta muuten harvoin oleilemme kyseisessä tilassa.

Suurin syy on se, että meillä on varmaan jo kymmenen vuotta ollut telkkari muualla kuin olohuoneessa. Vanhassa kodissa tv oli takkahuoneessa ja nyt tuolla alakerran miesluolassa. Myös makuuhuoneesta löytyy telkkari. Esikoisenkin huoneessa sellainen musta iso rotjake on ollut säilössä. Päätin aamulla, että olohuoneeseen pitää tuoda eloa. Kuulostelin raskaan työn raatajan olotilaa hänen herättyään ja uskalsin ehdottaa pientä rymsteerausoperaatiota. Mikäli esikoisen huoneen telkkari olisi ollut yhtään pienempi, niin olisin toki yksinkin kannellut noita. Mies aluksi tuskasteli (onko muiden miehillä tapana tuskastella tällaisissa tilanteissa? :D), mutta sitten innostui. Nyt on esikoisen huone ilman telkkaria ja makkarin telkkari siirretty alas mustalle senkille.

Esikoisen huoneen telkkari siirtyi meidän makkariin. Siinä miehen laitellessa telkkarien johtoja kiinni veimme esikoisen telkkarin tilalle ruokatilasta sen hopeakehyksisen ison peilin. Tyhjä tila ruokatilan seinässä huusi puoleensa työhuoneesta isoa Kate Mossin julistetta. Kun Kate jätti työhuoneen piti työhuoneeseen saada jotain samantien seinälle. Sinne pääsi aiemmin mustan senkin päällä ollut pyöreä peili. Se, että tuo peili nyt tönöttää tuossa työpöydän yläpuolella seinässä kiinni kieltämättä haittaa minua pikkaisen. Vaikka huikkailenkin ohikulkiessani peilikuvalleni mukavia, niin tämä on ehkä jo vähän liikaa 😉

Koti on tehty elämistä varten. Joskus oli vaihe, että sitä ajatteli sisustusta sen mukaan, mikä näytti hyvältä kuvissa. Näin jälkikäteen ajateltuna aivan hölmö lähtökohta sisustamiselle. Olohuone on tehty asumista varten. Vaikkei blogeissa paljoa enää näitä perinteisiä mustia telkkareita näykään, niin meillä se tulee näkymään osana sisustusta. Ehkä tämäkin on osaltaan paluuta sinne 2010-luvulle. Silloin telkkari sai näkyä kuvissa. Sitä en kiellä etteikö tuohon seinälle sopisi paremmin sellainen kevyempi taulumainen telkkari. Mutta tämän hetken budjettiin se ei sovi. Toivelistalle sen kuitenkin laitoin. Josko olohuoneen kotoistamisen (tehdä kotoisammaksi, oma muunnos) myötä nuo pian kymmenen vuotta vanhat sohvatkin tuosta pehmenisivät. Niiden istuintyynyt ovat vieläkin yhtä jämäkät kuin uusina.

Käytiin miehen kanssa ostamassa olohuoneeseen myös Chromecast niin kyllä kuulkaa kelpaa. Mies lähti työjuttuihinsa hetkeksi, niin mä ajattelin parkkeerata siksi aikaa sohvaa pehmentämään tuon karvaturriaisen kanssa. Laittaa Viaplaylta leffan pyörimään ja ottaa vadelmaraakasuklaata muutaman palan. Paluu old school -meininkiin jatkuu huomenna; kutsuimme miehen vanhemmat meille korttipeliturnaukseen illalla (toki katsotaan, mihin tämä orastava flunssa johtaa). Tarjolle ajattelin tehdä pellillisen lihapiirakkaa ja salaattia. Tätä mukaa kun kuulkaas jatkuu, niin pian sitä alkaa lämpenemään taas niille vanhoille pyökkikalusteillekin ;D

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. ai niin, rymsteerausinnostus tarttui toki kuopukseenkin ja käänsivät hänen huoneensa järjestyksen isosiskon kanssa ympäri. Ei kuulemma tunnu hyvältä. Ennen sohvalle siirtymistä pitää mennä vielä siirtämään nuo kalusteet takaisin omille paikoilleen. Isosisko, kun kerkesi karata jo omille menoilleen!

NO HEIPPAHEI IHANAT!

Leppoisa lauantaitunne on muuten yksi ihanimmista tunteista mitä on; mies pelaa XBoxilla, tytöt ovat kavereidensa kanssa tuhlaamassa joululahjaksi saamiaan lahjakortteja kaupungilla, koira nukkuu ja mäkin olen vapaa tekemään just sitä mitä haluan.

Eilen illalla riisuimme kuuset ja kannoimme ulos pressulla (vink vink). Samalla lähti loputkin jouluiset tähdet sun muut säilöön ensi joulua varten. Hetken aikaa istuin olkkarin harmaalla nojatuolilla ja mietin, että onpas pimeää ja karua ilman kuusen kynttilöiden tuomaa lämpöä.

Tänä aamuna aamupalapöydässä luin vinon pinon sisustuslehtiä. Pitkästä aikaa iski sisustuskärpänen. Tajusin, että en halua luopua joulukodin runsaudesta, vaan haluan jatkaa vielä hetken ainakin tuolla runsauden tuomalla kodikkuudella.

Sisustuksen runsauden lisäksi syksyllä alkanut ihastumiseni ruskean sävyjä kohti tuntuu jatkuvan. Ruskean sävyt tuovat sisustukseen niin kivasti lämpöä ihan pieninkin ripauksin. Tiedän, että viljelen usein sanontaa ”kaikella on tarkoituksensa”, mutta niin vain kuulkaa taas oli. Tuo olohuoneen pöydällä oleva ruskea lasipullo oli mulla kirpparilla myynnissä varsin edulliseen hintaan, mutta kukaan ei sitä ostanut.

Nyt olisi ehkä harmittanut, jos se olisikin mennyt kaupaksi, sillä tykkään siitä tosi paljon! Se sopii lähikaupasta ostamieni puuvillaoksien kanssa just passelisti. Kynttilöistä en ole valmis luopumaan, niitä meillä poltellaan ympäri vuoden. Niin tänäänkin, lauanataina jolloin auringon sijaan saatiinkin valokylpy lumipeitteestä 🙂

Nyt iltaruokapuuhiin. Luvassa on aina niin ihanaa massaman currya. Oli aika, että olin korviani myöden täynnä thairuokaa, mutta pitkästä aikaa sellaista tekee mieli. Jos ei oltaisi tipattomalla, niin yksi huurteinen Singha, Tiger tai Chang kelpaisi myös ;D

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,