Arkea, ah ihanaa arkea on eletty viimeiset viikot. Mutta tänään töiden jälkeen laitoin sähköpostiin poissaolovastaajan. Annan kuitenkin sähköpostien tulla läpi ja reagoin niihin, joihin on ihan pakko. Loput delegoin eteenpäin. Seuraavan viikon arki muuttuu lomaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tänään, arkipäivänä arkiruokaa syötäisi 🙂 Arkiruoka on parasta ja ihan hyvin sopii myös näin loma alkajaisiksi.
Meillä on lapset olleet viime aikoina vähän taas sitä mieltä, että pyöritellään niitä samoja arkiruokia. Ja sattumalta koulussa on aika usein ollut juuri samaa ruokaa. En olekaan muistanut katsoa koulujen ruokalistoja vähään aikaan. Tänään tein ruokaa, jollaista emme olekaan koskaan tehneet. En tiedä miksi, mutta mun on jo pidempään tehnyt mieli uunissa tehtyä kanavuokaa. Sellaista kermaista ja juustoista. Sitruunalla höystettyä.
Töissä aloin funtsimaan, että mitäköhän meidän jääkaapista löytyy. Pariin viikkoon en ole (muka) ehtinyt tilata kauppakasseja, joten jääkaapista ei löydy paljoa. Mutta perunaa sieltä löytyi, sekä parmesania, cheddaria ja sitruunaa. Kaupasta hain broitsua, korianteria ja hei tuollaista cheddarin ja paahdetun sipulin makuista makukermaa, jota en ollut aiemmin koklannutkaan.
Kaikkien aikojen yksi suosituimmista uuniin ja ulos -ruoista koki upgreidauksen kermalla ja juustolla höystettynä. Tämä arkiruoka tuli jäädäkseen!
Kermainen uunibroilervuoka
1 pkt Jyväbroilerin Broilerin filee Merisuola
1 pieni pussi perunoita (mulla oli Rosamundia)
-ota broilerit huoneenlämpöön
-pese perunat ja lohko ne
-sekoita öljy (n. puoli desiä), korianteri, sitruunamehu, sitruunan kuoret ja ripaus suolaa keskenään ja kaada perunoiden päälle (sekoita!)
-leikkaa broilerin fileet isoiksi suikaleiksi, ripsota päälle vähän oliiviöljyä ja laita ne sekä perunat uunivuokaan
-paista kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa noin 40 minuuttia (sekoita välillä)
-kaada päälle makukermat ja juustoraasteet
-anna paistua uunissa, kunnes juusto alkaa ruskistumaan
-tarjoile lehtipersiljan kanssa
Namskista ja hei haaveet siitä, että tuosta jää huomisen lounaalle oli himpun verran ylimitoitettua. Milloin meidän nuoret neidit ovat alkaneet syödä noin paljon? 😀 Hyvä, että ruoka maistuu ♥
nauravaiset ystävät siellä ruutujen toisella puolella! Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan kivaa. Vähän on vielä haikeutta ilmassa eilisen mökkikauden pakettiin laittamisen johdosta, mutta ihmismieli on jännä; olen keksinyt jo satamiljoonaa kivaa asiaa, jota odottaa loppusyksyltä ja talvelta täällä kotonakin. Ehkä se on taas sitä tiettyä realismia. Perin viisaita sanontoja nuo ”aika aikaansa kutakin” ja ”uusi aika, uudet kujeet”. Ja hei valehtelisin jos väittäisin etteikö tänä aamuna ollut kiva astua sängystä lattialle, jonka lämpötila on himpun verran enemmän kuin mökillä eilen aamulla. Meillä ei ole mökillä minkään sortin eristyksiä lattiassa, joten vaikka mökki lämpenisi, niin lattiasta vetää vimmatusti.
Yksi noista jutuista, mitä odottaa tulevilta kuukausilta on sunnuntait kotona. Se, kun oikeesti saa haahuilla pyjamassa koko päivän. Jos haluaa. Ei tarvitse pakata kamoja ja lähteä huonolla säällä järven yli autolle. Voi olla ihan hyvillä mielin sisällä. Leipoa, polttaa takkaa ja fiilistellä. Sunnuntait ovat myös oivia työpäiviä, kun ei puhelin soi ja sähköpostikin harvoin häiritsee. Tänään ajattelin tehdä ihan vähän töitä ja neljä tuntia myöhemmin huomasin, että olin uppoutunut töihin ihan täysin. Lapset kyselivät ruoan perään ja koirakin vinkui ulos.
Tänään meillä on myös tuoksunut sisällä syksyn maut. Se tuoksu, joka suppilovahveroista tulee pannulla paistettaessa on jotenkin ylivoimainen. Sellainen, jota ei tule tuoksutettua kuin kerran pari vuodessa. Toin mökiltä jääkaapin ja pakasteen sisällön kotiin ja sieltä löytyi mm. kanttarellituorejuustoa, voimakasta juustoraastetta ja yksi valmis ruistaikinapiirakkapohja. Lempparikaupastani löysin suppilovahveroita hyvään hintaan, joten suloisen sunnuntain kruunaa pitkästä aikaa sienipiirakka.
-levitä piirakkataikina uunivuoan pohjalle ja reunoille
-kuulosta suppiksia pannulla, kunnes vesi on haihtunut
-sekoita keskenään tuorejuustot, kananmuna ja juustoraaste
-mausta suolalla, balsamicolla ja mustapippurilla (ja yrteillä, jos on)
-kaada suppilovahverot piirakkapohjan päälle ja sen päälle juustomunaseos
-paista uunin alatasolla 180 asteessa noin 40 minuuttia, tai kunnes piirakka ottanut kauniisti väriä
Multa aina kysytään, että onko joku ruoka, mitä meidän lapset ei syö. No tässä yksi taas esimerkkinä 😀 En kyllä itsekään muista olleeni sienien ystävä tuossa iässä. Asiasta kolmanteen…onko tänä vuonna ollut lainkaan banaanikärpäsiä? Miehen kanssa tänään havahduttiin asiaan, että eipäs ole näkynyt. Vai onko ne pirulaiset vasta tulossa? Omput ja muut hedelmät on saaneet olla rauhassa keittiön tasolla. Yleensä meillä on syksyn ohjelmistoon kuulunut banaanikärpäsansat eli tänä vuonna on ollut yksi ohjelmanumero vähemmän 😉 En kuitenkaan pane pahakseni.
Nyt jumppavaatteet niskaan ja vähän venyttelemään. Menen tänään ekaa kertaa laitepilateksen jatkotunnille ja koko kroppa on sellaisessa joikkelissa ja jumissa, että ihan hirvittää. Eiköhän se viimeistään tuolla tunnilla sitten aukea!
Ja superihanaa alkanutta lokakuuta. Vitsit soikoon, mihin ihmeeseen se syyskuu taas meni? Täytyy sanoa, että vaikka en missään nimessä halua vielä tohkeilla joulujutuilla, niin pienessä mielessäni olen kuitenkin jo himpun verran ajatellut joulua. Lähinnä sitä, kuinka ihana olisi vetää överijoulukoristeet. Tiedättekö, joulupukin talon seinustan tikkaille kapuamaan ja sen sorttista meininkiä. All or nothing. Mieshän tykkäisi tästä ideasta ihan hirmuisesti; hänen mielestään joulukuuseenkin kuuluu niin paljon kaiken maailman lippuhärpäkkeitä, että se olisi ihan sama onko siellä koristeiden alla koivu vai kuusi, kun ei sitä kuitenkaan näy ;D
Ennen joulujuttuja vietetään nyt tämä lokakuu tästä pois alta. Jos sitten marraskuun alussa annetaan mopon keulia, jooko?! Meillä ei ihan täysin vietetä lihatonta lokakuuta, joten otsikko oli ehkä hiemanharhaanjohtava, pahoitteluni siitä. Meillä vietetään lihattomampaa lokakuuta. Se saa luvan nyt riittää. Itse ajattelin viettää pääosin lihatonta lokakuuta, mutta en voi vaatia koko perhettä siihen osallistumaan. Kuten olen niin monet kerrat kertonutkin, niin voin kasvisruoalla hyvin. Kroppani ja mieleni rakastaa sitä.
Eilen kokkasin ekaa kertaa ikinä Beanit-härkäpapusuikaleita lounassalaatin päälle. Ne veivät kielen mennessään. Rapsakka pinta ja valkosipuliyrttiöljyn maku olivat kovin mieleeni. Tänään törmäsin Hälsans Kökin Incredible Mince -”jauheliha”mainokseen ja päätin, että tuota pitää kokeilla mitä pikimmin. Paketissa näytti aivan jauhelihamaiselta. Ilman lihaa. Jos työstöominaisuudet ovat kuin jauhelihalla, niin avot. Tänä päivänä saatavilla on niin paljon vaihtoehtoja lihalle ja mitä olen hintoja vertaillut, niin enää ei jää hinnastakaan kiinni lihan vähentäminen.
Myös lihankorvikkeiden maku ja rakenne ovat ottaneet viime vuosina huiman harppauksen eteenpäin. Esimerkkinä Boltsit, joihin olen aivan sekoboltseina. Varsinkin ne chilimaustetut menevät kylmänä jääkaapista huikopalaksi. Tykkään!
Falafeleita tykkään itsekin tehdä, mutta kiireessä nappaan usein pakastealtaasta pussin mukaani. Esimerkiksi Pirkan Falafelpyörykät on aivan tosi hyviä, kun pannulla paistaa rapean pinnan. Niistä ja bulgurista tein tässä eräänä päivänä meille kotitoimistolaisille superlounaat. Ainesten määrällä tämä salaattikulho ei koreile, mutta maulla kylläkin.
Falafel-bulgurkulho
2:lle
2 dl bulguria
4 dl vettä
öljyä, suolaa
10 falafelia
1 pieni punasipuli siivutettuna
loraus Hellmann’s hummuskastiketta
salaatin lehtiä
-kiehauta vesi, lisää suola, öljy ja bulgurit
-anna turvota kannen alla sillä aikaa, kun paistat falafelit ja sipulit pannulla (8-10 minuuttia)
-tarjoile bulgur ja falafelit salaattipediltä ja mausta hummuskastikkeella.
Sellaisia mietteitä lokakuun ekaan päivään!
Vietetäänkö siellä lihatonta tai lihattomampaa lokakuuta? Pienin askelin -mentaliteetillä olen sitä mieltä, että lihattomampi riittää. Parempi sekin kuin ei mitään, eikö?!
Eihän me sitten ehdittykään eilen sinne Tammerkosken rantaan valoshowta katselemaan. Tai liiemmin skumppalasilliselle. Lenkin ja saunan jälkeen syötiin myöhäinen iltaruoka ja linnottauduttiin telkkarin eteen. Josko tänä iltana sitten sitä valoshowta!
Tämä sunnuntaiaamu on alkanut hyvin rauhallisesti. Aamupalan kanssa ei turhaa hötkyilty, vaan sitä tehtiin koko perheen voimin rauhassa. Bongasin eilenSivumaku-blogin facebookista reseptilinkkauksen, jota oli pakko kokeilla. Mättöjen mättöaamupala miehen nimppareiden kunniaksi. Jos tykkää pekonista, kananmunista ja croissanteista, niin tässä yhdistyvät ne kaikki. Muutin reseptiä hieman pienemmäksi, sillä meillä ei ollut kuin neljä syöjää pöydän äärellä. Näistä neljästä syöjästä kaksi sellaisia hitusen nirsosyöjiä, jotka syövät kuulemma croissantit croissanttina ja munat munina. Pekoni heille ei maistu.
-valmista ensin pekonit uunissa; 225 asteessa kunnes ovat rapsakoita
-rullaa croissantit pakkauksen ohjeen mukaan ja asettele voideltuun uunivuokaan
-sekoita munat, maito, kerma ja cheddar sekaisin
-lisää silputtu kevätsipuli & pekoni, muutama kierros suolaa ja pippuria myllyistä
-kaada croissanttien päälle
-paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes croissantit ovat ottaneet hieman väriä
Mikäli siellä ruudun toisella puolella on tapana tehdä isänpäivänä aamupala valmiiksi, niin uskon, että 99,9% suomalaisista miehistä tykkäisi tästä. Meidän isimies ainakin tykkäsi. Itselleni riitti yksi croissant ja vieläkin tuntuu, että pekonit vaeltavat tuossa ruokatorvessa paikkaansa etsien 😉 Mutta kieltämättä, hyvää oli ja hei vähän erilaista!
Mitäs sunnuntaisuunnitelmia siellä on? Meillä on illalla tuo valoshow, mutta sitä ennen ei mitään. Ehkä katson pari jaksoa Affairia miehen golfin aikana ja sitten pitäisi tehdä se kirjareflektio, joka perjantaina jäi kesken. Myös kenkäkaapin sisältö pitäisi vaihtaa hieman syksyisemmäksi. Kuten sunnuntain yleensä, niin tämäkin sunnuntai menee rentoillessa. Uutta viikkoa odotellessa.
SULOISTA SUNNUNTAITA,
PS. Edit; ai niin, onhan meillä tänään myös hissankokeisiin lukua tiedossa. Säätyjä ja sen sellaista. Oppimisen kannalta otan itsekin tuon. En tiedä missä olen ollut alakoulun hissan tunneilla, mutta ihan kuin lukisin uusia asioita lasten koulun myötä 😀
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa
”Istun opiskelijakämppäni avokeittiön ruokapöydän äärellä ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Kulmien alta katson pöydän toisella puolella istuvaa miestä, jolla kasvaa porkkananvärinen parransänki. Mutta se ei ole se asia, johon kiinnitän huomioni. Vaan nuo hikikarpalot silmien ympärillä ja ohimolla. Niiskutus, joka kuuluu tämän tästä. Tarjoan lisää ketsuppia. Hetken luulen, että se voisi pelastaa minut tilanteesta. Tilanteesta, johon kukaan ei toisilla treffeillään halua. Olin ajatellut, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta ja valmistanut suussa sulavaa makaronilaatikkoa. Äiti puhelimen toisessa päässä opastaen. Jossain vaiheessa jännityksissäni vissiin oli mennyt mittayksiköt sekaisin…
Valkopippuria oli lurahtanut ainakin ruokalusikallinen. Hetken jo manaan, että tämä oli nyt tässä. Oli kiva tutustua, mutta tuskin soitellaan enää. Juttelemme niitä näitä (mitä niiskutukseltamme pystymme) ja lopulta molempien lautaset on tyhjät. ”Vitsit, että oli hyvää. Saako ottaa santsilautasellisen?”
Näin 17 vuoden jälkeenkin tuo santsilautasellisia harrastava mies osaa arvostaa jokaista ruokaa, jonka hänelle teen. Ruoka ja ruoanlaitto ovat intohimojani. Ruoka on minulle myös tapa osoittaa rakkauttani. Ruokamuistot ovat niitä parhaimpia muistoja ja ruokatarinat niitä legendoja, joita ystäviemme kanssa jaamme. Ruokareseptit, jotka periytyvät äidiltä tyttärelle ovat niitä aarteita, joita tulee varjeltua vuosien varrella.
Kun katsotaan ajassa taaksepäin, niin ruoka on aina merkinnyt minulle paljon. Vaikka en olisi sitä välttämättä aina siinä hetkessä tajunnut. Jo lapsena olin melko kaikkiruokainen. Minulla oli etuoikeus viettää kesät maalla, jossa mummulan navetassa oli lehmiä ja kanoja. Myös viljat tulivat omasta maasta.
”Marrrrjaaa (kyllä, ei ikinä Maria vaan aina Marja)! Kuulen huudon navettaan asti. Mummulla on aika hyvät keuhkot ajattelen. Klompsutan kiireen vilkkaa navetasta päätalolle puukengissäni ja mietin, että mikä hätänä. Olin aivan unohtanut, että oli kauppa-autopäivä. K-kaupan logolla varustettu linja-auto pysähtyi päätalon eteen. Mummu kantoi muutamaa munakennoa mukanaan ja minä juoksin edeltä kauppa-autolle. Muistan vieläkin sen tuoksun, joka kauppa-autossa oli. Kun olin valinnut oman jäätelöni, joka poikkeuksetta oli Eskimotuutti, sain avata sen samantien. Se tuntui luksukselta. Eihän mummu ollut edes vielä maksanut ostoksia.
Kauppa-autolta ostimme kanelia ja sokeria iltapäivän leipomispuuhia varten. Nuo mummun kuulut kanelipikkuleivät oli sellaisia, joita kului varsinkin kesäaikaan, kun veljeni kanssa mummulassa vietimme aikaa. Mummu ohjeisti minua, miten kananmunat rikotaan ja vaahdotetaan sokerin kanssa. Viimeisen kananmunan rikottuani huomasin keltuaisesta lähtevät rihmastot. Tuon jälkeen nuo kuuluisat kanelipikkuleivät saivat nimen kananpoikaisleivät. Sanomattakin selvää, että seitsemänvuotias Maria ei niitä enää syönyt.
Mutta mummun perunalaatikkoa söin senkin edestä. Sitä oli tarjolla joka päivä. Ei vain jouluna. Ehkä senkin takia, että perunalaatikkoon käytettiin oman maan perunoita. Se tekeytyi vanhan puuhellan uunin lämmössä. Se ei ollut ihan niin imellytettyä kuin jouluisin, mutta niin hyvää, että suli suussa. En muista kertaakaan, etteikö mummulassa olisi ollut perunalaatikkoa tarjolla. Sitä söimme keittiön pitkän pirttipöydän äärellä. Samalla, kun pappa istui pöydän päässä. Hieman öljylle ja puimaladolle tuoksuen.”
Näin aikuisena ruuhkavuosien keskellä aina välillä mietin sitä, että kuinka tuolla maalla oli ihanaa. Ei sitä välttämättä silloin pikkutyttönä tajunnutkaan. Ruoka tuli valmiina pöytään ja mummu peitteli iltaisin nukkumaan. Näin aikuisena sitä vasta ymmärtää, kuinka paljon vaivaa tuon puhtaan lähiruoan eteen mummu ja pappa tekivät. Heräsivät aamunkoitossa navettaan lypsylle ja painoivat iltaan asti peltohommissa. Vain jotta sai ruoan pöytään. Tai pöytiin, ei vain omaan pöytään. Maitoauto haki lypsettyä maitoa meijerille ja kananmuniakin riitti myytäväksi asti.
Nyt vasta tajuan, kuinka etuoikeutettu olen ollut, kun olen saanut viettää aikaa tuolla maalla. Nähdä, mitä lähiruoka todellisuudessa on. Vaikken lehmästä lypsettyä lämmintä maitoa suostunutkaan sen ekan maistiaisen jälkeen juomaan 🙂
K-Supermarket kysyy, että mikä on sinulle tärkeää? Minulle, niin kuin monelle muullekin, tärkeintä on rakkaus. Rakkaus ilmenee monin eri tavoin. Se voi olla hikipisarana silmän ympärillä tai puukenkien klonksutuksessa hiekkatietä vasten. Se voi olla mummun pehmeä syli tai jopa niissä kananpoikaisleivissä. Rakkautta lähti myös meijeriauton mukana mummulan navetan pihasta kohti suomalaisia. Rakkautta sisälsi myös nuo munakennotkin, jotka kauppa-autolle veimme. Mut on kasvatettu rakkaudella ja sillä samalla pieteetillä, huolenpidolla ja rakkaudella olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa myös lapsiamme.
Rakkautta voi myös ostaa K-Supermarkettien hyllyiltä. Niistä tuotteista, joiden eteen on nähty vaivannäköä ja huolenpitoa. Vastuullisesti. Jotka ovat peräisin mahdollisimman läheltä, hyviltä ihmisiltä. Tuottajilta, jotka rakastavat mitä tekevät ja lähettävät tuotteidensa mukana rakkautta eteenpäin meille suomalaisille. K-Kauppiaan välityksellä.
K-Ruoka -sovellusta plärään tämän tästä. Varsinkin silloin, kun teen viikkomaitokauppaostoksia. Sieltä olen saanut valtavasti inspiraatiota ja tässä yksi päivä se muistutti mun kaikkien aikojen syysruokaherkusta. Nimittäin myskikurpitsakeitosta. Ruoka ja tunteet nivoutuvat erittäin paljon yhteen. Tunneihmisenä tietyt ruoka-aineet saavat aikaan tietyn reaktion. Myskikurpitsakeitto on aina ollut mulle se lohturuoka. Sellainen, jota nauttia villasukat jalassa syyssateen ropistessa ikkunaan.
”Sateinen tiistai-iltapäivä houkuttelee jälleen keittiöön. Laitan taustalle musiikkia ja otan muutaman raaka-aineen esille tehdäkseni ruokaa. Se on sitä ruoanlaittoa mistä tykkään. Yksinkertaisesti laadukasta. Pian uunista tulee paahtuneen myskikurpitsan tuoksu. Mies laittaa viestillä lentoaikatauluaan. Vaikka olen tottunut reissutyöhön, odotan kotiin palaavaa aina kuin kuuta nousevaa. Noissa hetkissä kiteytyy se, miten ruoalla voi rakastaa. Kun mies saapuu yömyöhään kotiin, löytyy jääkaapista aina jotain syötävää. Se on minun tapani osoittaa, että välitän. Toivottaa tervetulleeksi takaisin kotiin. Samalla kun kuuntelen yölennolta palaavan kolistelua keittiössä ja odotan yläkerran narisevien rappusten ääntä ♥”
Palaan seuraavassa K-Supermarketin kanssa tehdyssä yhteistyöpostauksessa käytännön vinkkeihin siitä, miten minun rakkauteni ruokaan näkyy tekemieni valintojen kautta ja miten rakkaus ruokaan on pelastanut silloin, kun elämä on ollut muuten vaikeaa. Silloin selviää muun muassa myös se, miten aikoinaan syntyi nuo suositut perjantaimyyssipostaukseni. Ja miten ne muuttivat meidän perheen elämää. Eikä vähiten sen takia, että ne muuttivat minun, perheen äidin suhtautumista ruokaan ja ruoanlaittoon.
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
Multa aina kysytään, että onko joku ruoka, mitä meidän lapset ei syö. No tässä yksi taas esimerkkinä 😀 En kyllä itsekään muista olleeni sienien ystävä tuossa iässä. Asiasta kolmanteen…onko tänä vuonna ollut lainkaan banaanikärpäsiä? Miehen kanssa tänään havahduttiin asiaan, että eipäs ole näkynyt. Vai onko ne pirulaiset vasta tulossa? Omput ja muut hedelmät on saaneet olla rauhassa keittiön tasolla. Yleensä meillä on syksyn ohjelmistoon kuulunut banaanikärpäsansat eli tänä vuonna on ollut yksi ohjelmanumero vähemmän 😉 En kuitenkaan pane pahakseni.
Mitäs sunnuntaisuunnitelmia siellä on? Meillä on illalla tuo valoshow, mutta sitä ennen ei mitään. Ehkä katson pari jaksoa Affairia miehen golfin aikana ja sitten pitäisi tehdä se kirjareflektio, joka perjantaina jäi kesken. Myös kenkäkaapin sisältö pitäisi vaihtaa hieman syksyisemmäksi. Kuten sunnuntain yleensä, niin tämäkin sunnuntai menee rentoillessa. Uutta viikkoa odotellessa.
