Jokos siellä on juhannuksen ruokailut suunniteltu? Se on jännä juttu, miten joka juhannus sitä ajattelee, että nyt koklataan jotain uutta. Ja kuitenkin sitä löytää itsensä niiden uusien pottujen, sillien ja savulohen ääreltä. Eikä siinä mitään, mä rakastan rutiineja. Siltikin ajattelin, että tänä jussina voisi ruokarepertuaariin ottaa muutaman muuttujan. Juhannusta vietetään perinteisesti mökillä ja tänä vuonna saamme näillä näkymin anopin ja appiukon kahdeksi yöksi kylään. Helppoja ruokavieraita siis tiedossa ja hei onhan se tämän sääennusteen varjossa mukavampi heillekin olla pikkuisen viileämmässä saaressa kuin kaupungissa. Lisäksi maailman parhaimman anopin ja appiukon saareen tulemisessa on se iso plussa, että tietää saavansa kaverin korttipeliturnaukseen aina kun pyytää 🙂
Tein raakaversion juhannuksen ruokailuista ja niiden pohjalta kauppalistaa. Uudet perunat näyttelee pääosaa meidän juhannuksena. Tänä vuonna poiketaan kaavasta sen verran, että perinteiset kalat syödään vasta juhannuspäivänä. Saas nähdä, miten menee pasmat sekaisin 😉 Juhannusmenu 2020 näyttää seuraavalta:
Juhannusaatto
Lounas
Pizzauunilla tehdyt pizzaslicet
Mansikkakakku & kahvit
Lasilliset kuohuvaa
Illallinen
Maailman parhaimmat ribsit (anopin tekemät on parhaat)
Valkosipuliset jättikatkarapuvartaat
Kasvisnyytit grillissä
Coleslaw
Uudet perunat
Grillatut persikat ja kookosvaahto
Iltapala
Muurinpohjaletut
Juhannuspäivä
Lounas
Mätipannukakku
Illallinen
Savustettua nieriää & siikaa
Edellispäivän perunoista tehty silliperunasalaatti
Kermaviilikastike
Vihreä salaatti
Iltapala
Grillatut S’moresit
Yleensä emme syö mökillä erikseen lounasta ja iltaruokaa, vaan syömme näiden yhdistelmän siinä neljän viiden aikaan. Omaan silmääni tuo suunnittelemani menu näyttää siltä, että eihän noita ikinä jaksa syödä 🙂 Mutta katsotaan nyt. Perunoita täytynee ostaa monta kiloa, sillä ne ovat kaikkien herkkua. Meillä mummo eli siis anoppi ei ole ollut juurikaan sillin ystävä, mutta taannoin yhden yhteistyökamppikseni myötä innostui silleistä niin, että niitä voi hyvillä mielin tarjota. Muurinpohjaletut ja mansikkahillo kuuluvat juhannukseen kuin nenä päähän. Jättikatkarapuvartaat ovat meidän juhannusmenun uusin tulokas, mutta niistä ollaan miehen kanssa haaveiltu jo tovi, joten niitä on pakko saada! Kun vieraat juhannusaattona lounasaikaan saapuvat, tehdään heti pizzaa. Syödään pizzaslicet sormin terassin sohvalla ja nautitaan.
Ja hei, vaikka juhannuksen ruokasuunnitelmiin tulisi viime hetken muutoksia, niin sekään ei haittaa. Sovelletaan niistä raaka-aineista, joita saareen on tuotu mukanamme. Mä en jotenkin aiemmin ollut juurikaan juhannusihmisiä, mutta mökkeilyn myötä musta on sellainen kuoriutunut. Onhan tuo nyt aika ihana keskikesän juhla 🌸
Onpas hassua laittaa näin heti aamusta iltahämärässä otettuja kuvia. Mutta koska ajattelin, että siellä on muitakin kesälomalaisia, joille tulee välipalavinkki tarpeeseen tänä (toivottavasti) helteisenä torstaina, niin sellaista tulin nyt tarjoamaan.
Kesän ehdottomasti coolein, herkullisin ja terveellisin pizza valmistuu käden käänteessä. Se virkistää kesken auringonoton ja se on helppo koota myös kesäisellä picnicillä. Nauttia iltapalaksi takapihalla samalla lintujen iltakonserttia kuunnellen. Täytteitä voi vaihdella mielensä mukaan eikä tämän pizzan paistamiseen tarvitse uunia.
Kyseessä on nimittäin vesimelonipizza. Mä bongailen aina tarjouksista kokonaisia vesimeloneja. Ollaan koko perhe aivan vesimelonifriikkejä ja palasteltu vesimeloni katoaa jääkaappikylmänä varsinkin näinä hellepäivinä alta aika yksikön.
Vesimelonipizza
vesimelonia kolmioiksi leikattuna
Päälle
islantilaista tai turkkilaista jugurttia
mustikoita ja vadelmia
kookoshiutaleita
loraus hunajaa
tuoretta minttua
– kokoa täytteet vesimelonin palojen päälle
Syödään sormilla ja sotketaan. Kesällä sekin on sallittua 😉
Pari vikaa kesälomapäivää ovat käsillä ja mun täytyy kyllä myöntää, että olen nauttinut kesälomasta täysillä. Malttanut olla katsomatta tämän tästä myynti- ja ostoreskontraa, reaaliaikaista tuloslaskelmaa tai sähköpostia. Kerran päivässä on riittänyt. Huomaan, että jälleen käy se sama kuin aiempinakin vuosina. Kun aivot menemät lomamoodiin, niin luovuus iskee. Mä voisin näin kesälomalla kirjoittaa päivät pitkät postauksia. Tekstejä varastoon.
Mutta koska tekstini elävät niin hetkessä, niin en näe oikein järkeä kirjoitella syksyn postauksia varastoon. Nuo hyvinvoinnin vuosikellon postaukset tosin ovat sellaisia, että niitä voisi työstää jo nyt ja kirjoitella valmiiksi. Kirjoitushimotuksissani olen taas miettinyt kirjan kirjoittamista. Joku sellainen ällösöpö romanttinen tarina tai sitten ruokakirja, jossa eletään kansien välissä koko ruokavuosi. Tunteella ja tarinoiden. Väliin pieniä hyvinvoinnin vinkkejä jakaen.
Loma on siis tehnyt tehtävänsä. Ihan jo kolmessa päivässä. Ehkä se auttaa, että on pitänyt huolta palautumisesta myös arjessa. Ei ole ollut niin loman tarpeessa, vaikka kieltämättä tämän kevään jälkeen olin pitkästä aikaa vähän loman tarpeessa. Jo ihan henkiselläkin tasolla tuo koronakevät oli meille kaikille raskas. Kesä, ja hei mikä ihana ja aurinkoinen kesä, tuli ihan varmasti jokaiselle suomalaiselle tarpeeseen. Jotenkin tuntuu, että tämä on lahja jostain korkeammalta meille, kun tsempattiin niin hyvin kevät ja mökkihöperöidyttiin omissa oloissamme ♥ Ajatus tuosta poikkeuksellisesta keväästä saa mut muuten vieläkin pikkuisen herkistelemään. Tai lähinnä se, kuinka monen elämä muuttui kertaheitolla (varsinkin etulinjassa olleiden). Niin, että ei siinä oikein pieni ihminen voinut kuin mukana räpistellä mukana ja totella ohjeita. Toivoa parasta.
Herkistelyyn on kyllä toinenkin syy. Mun pikkuinen vauva, se joka vasta syntyi 44 cm pitkänä, lähtee huomenna rippileirille. Tänään mennään hakemaan rippijuhlamekko korjauksesta ja ostamaan kengät. Katsotaan, että matkalaukkuun on pakattu kaikki tarpeellinen. Uskon, että viikon päästä haetaan riparilta tyttö, jonka elämä on muuttunut kertaheitolla. Jonka matkalaukussa on jotain elämän varalle, mitä siellä ei ollut riparille lähteissä ♥
Herkisteleekö muuten kukaan muu elämän edessä vai olenko se vain mä?
Kuten eilen kerroinkin, niin tämä(kin) viikko mennään hyvinvointi edellä. En sitä sano, etteikö se viikonlopun Aakkos-pussi olisi kohottanut hyvinvointiani. Sitä se teki enimmässä määrin, hetkellisesti samalla kun ahmittiin neljä jaksoa Chicago PD:tä putkeen. Mutta kun kropassa on tulehdustila, niin tuo ei ollut fiksu veto. Joten tällä viikolla valkoinen sokeri joutaa minimiin. Tai ainakin karkkipussit jää kaupan hyllylle 🙂
Kesän omistan herkuttelulle ja mulle kesän ykkösherkkuina toimii kotimaiset mansikat ja herneet. Vielä niitä ei juuri ole ollut saatavilla, joten herkutellaan muulla keinoin. Jäiset mangot on meillä käytössä smoothieissa, mutta eilisissä mangojätskihimotuksissani (ihan ykkösmaku jätskikioskien valikoimista) päätin kokeilla mangojäätelön tekemistä itse. Ilman jäätelökonetta. Ja ilman valkoista sokeria. Makeutustahan tähänkin tuli, mutta välttämättä ei olisi tarvinnut. Varsinkin, jos ei ole tottunut juuri makeaan, niin mangon makeus toimii yksinäänkin.
-sekoita ainekset blenderissä sileäksi (lisää tarvittaessa vähän vettä, että sekoittuu)
-nauti heti tai
-kaada pakastimen kestävään astiaan (ja sekoittele pari kolme kertaa pakastamisen alun aikana, ettei jäähilettä muodostu)
-anna olla pakkasessa noin 6-8 tuntia
-ota sulamaan noin puoli tuntia ennen tarjoilua
-nauti
Nämä ns. nice creamit ovat olleet pitkään jo pinnalla eikä suotta. Niin helppoja ja iskee samantien herkkuhampaan kolotukseen. Täältä aiemmasta postauksestani löytyy lakritsi-, matcha- ja mansikka nice creamin ohjeet. Nyt kun syreenit ovat kauneimmillaan, mietin syreenijäätelön valmistamista. Syreenin lisäksi jätskiin voisi laittaa hieman kuusenkerkkäsiirappia. Nam!
Jes, nyt alkoi aurinko paistamaan, joten mars takapihalle! ☀️ Aamusta sai vetää farkkutakin päälle, sen verran viluinen keli oli. Katsoin viikon sääennustetta eteenpäin ja huh, en villeimmissä kuvitelmissa olisi edes uskaltanut haaveilla näin lämpimästä kesäkuusta. Vielä kun pääsisi mökille nauttimaan helteistä. Viikonloppuna viimeistään 🙂
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Apetinan ja Indieplacen kanssa.
HEIPPA IHANAT!
Ruoka tuo mieleen muistoja. Ruokatarinat ovat mun mielestä ihania. Rakastan kertoa niitä ja rakastan kuunnella sekä lukea niitä. Ruoka yhdistää saman pöydän ääreen ja ruoanlaiton parissa sitä ylittää itsensä kerta kerran jälkeen. Tänään tulin kaupallisen yhteistyön myötä Apetinan kanssa kertomaan teille muutamia ruokatarinoita. Sekä innostamaan kasvisten ahmimiseen!
Kasvisten ahmiminen on varsinkin näin kesäaikaan helppoa. Helposti sitä tulee pitäydyttyä niissä tutuissa ja turvallisissa, mutta menneellä viikolla rikoin hieman rajoja. Tutustuin muun muassa Mr. Mustajuureen. Aluksi suhteemme mustajuuren kanssa oli ikään kuin viha-rakkaussuhde, mutta sitten kun olin saanut pestyä käsistäni mustajuuren mullat ja tahmaisuuden sekä istuttua pöytään tutustumaan uuteen tuttavuuteeni paremmin, tuo viha-sana jäi suhteestamme pois. Pelkkää rakkautta tästä eteenpäin.
Aloitetaan kuitenkin toisenlaisella rakkaustarinalla. Elettiin huhtikuun loppua vuonna 2002. Tarinan lokaationa toimii tunnettu tamperelainen ravintola ja päähenkilöinä minun lisäkseni tuleva mieheni. Mitä en vielä tuossa vaiheessa voinut edes aavistellakaan. Kohtauksen nimi on vähemmän raflaavasti: Ensimmäisillä ravintolatreffeillä punaparran kanssa. Sukat pyöri jaloissani pöydän alla ja kun tuo komistus pöydän toiselta puolen ilmoitti ottavansa alkuun maa-artisokkakeittoa, niin en voinut muuta kuin myötäillä. Salaa toivoen, että se olisi jotain sellaista, josta tykkäisin.
Pienen kupposen eteeni saatuani mietin, että eipä tuossa ole juurikaan syötävää. Ensimmäisen lusikallisen miehen ylistämää maa-artisokkakeittoa maistettuani olin sitä mieltä, että olipas hyvä, että sitä tarjoiltiin niin vähän. Ei uponnut, ei sitten yhtään. Mutta maa-artisokkakeiton sijaan päätin keskittyä illan olennaiseen. Näin jälkikäteen en muista edes mitä söimme pää- tai jälkiruoaksi. Tuosta illasta muistona on ensituttavuus maa-artisokan kanssa. Ja se pöydän toisella puolella istuva hymyilevä rakas, jonka kanssa saan tänä päivänä jakaa arkeni.
Kahdeksantoista vuoden aikana olen tehnyt maa-artisokkakeittoa muistaakseni kerran. Ja tullut tulokseen, että se jotenkin todella työlästä valmistaa, sillä maa-artisokkien kuoriminen on yhtä vaikeaa kuin inkiväärien kuoriminen. Maa-artisokkakeitto maistui jo toisella kerralla paljon paremmalta. Tätä kampanjaa varten mietin, että mikä olisi sellainen kasvis, jota haluaisin lähteä sulostuttamaan Apetinan juustoilla. Mieleeni tuli heti maa-artisokka ja tuo samettinen soppa, jolle en ole ehkä antanut tarpeeksi montaa mahdollisuutta. Maa-artisokka ansaitsi uuden mahdollisuuden.
Leppoisassa kesäillassa siirsin ruoanlaiton liki kokonaan ulos. Lintujen visertäessä taustalla en edes tuntenut maa-artisokkien kuorimista työläänä. Lähinnä mieleeni tuli ajatus, että miten olen joskus voinut pitää tuota hommaa niin työläänä, että se on estänyt minut kokkaamasta tuota meidän rakkauskeittoa useammin.
Maa-artisokan hienostunut lempeys sai oivan ystävän murustetusta välimerellisen lempeästä Apetinan pala -juustosta, oliiviöljystä, mustapippurista ja rakuunasta.
Samettinen maa-artisokkakeitto
500 g maa-artisokkaa
2 salottisipulia
2 pientä perunaa
5 dl vettä
2 dl Arla Ruokakermaa
sormisuolaa
valkopippuria
1. pese, kuori ja pienistele maa-artisokat, sipulit ja perunat
2. laita ne kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen
3. anna kiehua noin 15-20 minuuttia, kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet
4. soseuta ja lisää ruokakerma
5. mausta valkopippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa
6. tarjoile murustetulla välimerellisellä juustolla, oliiviöljllä, tuoreella rakuunalla ja mustapippurilla höystettynä
Vaikka rakastan ruoanlaittoa (ja varsinkin syömistä!), niin on silti tiettyjä ruoka-aineita, joita en ole koskaan valmistanut. Kauppojen hedelmä-vihannesosastot ovat mun lempparipaikkoja, mutta sielläkin tulee karteltua niitä oudoimpia vihanneksia ja usein tartuttua niihin tuttuihin ja turvallisiin. Tästä lähtien ajattelin tehdä just päinvastoin. Se on se hevi-osaston hylly, jossa köllöttelevät ulkomuodoltaan hieman ronskit uudet tuttavuudet, jonne suuntaan tästä lähtien.
Vaikka en pidä itseäni kovin ennakkoluuloisena, niin siinä vaiheessa, kun olin jynssännyt kynsiharjalla ja saippualla juuri valmistamaani mustajuurta pois käsistäni, ajattelin hetken verran itsekseni, että tämä oli nyt tässä. Mun ja mustajuuren kumppanuus ei tule jatkumaan pidemmälle.
Keitin mustajuuret hieman al denteksi, minkä jälkeen grillasin ne kypsäksi. Sillä aikaa, kun mustajuuret paistattelivat kuumalla parilalla tein niille kaveriksi välimerellisen raikkaan juustokastikkeen. Minttu ja Apetinan välimerellinen juusto yhdistettynä majoneesin ja kermaviilin sekoitukseen muodosti niin älyttömän hyvän kombon, että hetken aikaa lusikalla sitä suuhuni lapatessani pelkäsin, riittäisikö sitä mustajuurien seuraksi. Onneksi riitti, sillä jos mustajuuret osaisivat myhäillä tyytyväisenä, niin sen ne olisivat tehneet päästessään tarjoiluvadille parhaaseen seuraan.
1. pese ja kuori mustajuuret
2. leikkaa ne puoliksi (ja jos paksuja, niin myös pituussuunnassa puoliksi)
3. laita mustajuuret kylmään sitruunaveteen, etteivät ne tummu
4. keitä mustajuuria suolalla maustetussa vedessä noin 8 minuuttia
5. grillaa joko grillin parilalla tai paistinpannulla, kunnes mustajuuret ovat kypsiä ja saaneet vähän väriä
6. sekoita sillä aikaa kastikkeen osat keskenään
7. tarjoile mustajuuret raikkaan juustokastikkeen kanssa
Mustajuuret yllätti ja pelkästään positiivisesti! Jatkossa pitää muistaa vain kuoria ne muovihanskat kädessä, sillä vielä näin 24 tuntia myöhemminkin sormissani ja kynsissäni on muistoja mustajuureen tutustumisesta. 🙂
Koska rakastan kertoa ruokatarinoita, niin en malta olla kertomatta meidän äidin suosikkisalaattia. Musta tuntuu, että äidille riitti, että kesäisin jääkaapissa oli hunajamelonia, kirsikkatomaatteja ja monta pakettia Apetina Snack aurinkokuivatut tomaatit -juustoa. Tuo yhdistelmä on jäänyt mulle yhtenä muistona kesistä, jolloin vietimme silloin vielä pienten tyttöjemme kanssa aikaa mummulan pihalla. Molemmat tytöt nukkuivat päiväuniaan, toinen sisällä ja toinen rattaissa omenapuun varjossa. Usein istuimme äidin kanssa ulos lounaalle nauttimaan raikasta hunajamelonisalaattia. Vielä tänä päivänäkin tätä salaattia valmistaessani lapset toteavat, että mummu teki tuota aina!
1. kuori ja pienistele hunajameloni
2. puolita kirsikkatomaatit
3. sekoita keskenään ja lisää juustopaketti
Meidän äiti tarjoili tämän helpon ja herkullisen salaatin tällaisenaan, mutta itse laitoin sen tarjolle lollo rosso -salaatilla vuorattuun kulhoon.
Arvonta!
Onko sinulla ruokamuistoja liittyen kasviksiin? Tai mikä on lempikasviksesi ja miksi?
Kertomalla tämän postauksen kommenttikentässä kasvisruokamuistoistasi tai lempparikasviksistasi olet mukana huikeassa arvonnassa, joita järjestetään kaikkien kampaanjaan osallistuneiden blogeissa ja/tai Instagramissa! Kaikki blogeissa sekä Instagramissa kilpailuun osallistuneet ovat mukana arvonnassa, jossa arvotaan kesäkuun jokaisella viikolla 1x 100 € K-lahjakortti (yhteensä siis 4 kpl blogeissa ja Instagramissa). Muistathan jättää kommenttiisi sähköpostiosoitteen, jotta saamme sinuun tarvittaessa yhteyden. Vastausaikaa blogissani on viikko eli ensi sunnuntaihin 14.6. asti. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.
Tästä lähtien en keksi enää yhtään syytä, miksi kartella niitä hevi-osaston skrodeimpia kavereita. Tiedän, että pehmeydellä, (esimerkiksi suloisella juustolla) niidenkin kovan ulkokuoren pinnan alta löytyy se herkkyys. Vähän niin kuin tuosta kaverista, joka silloin 18 vuotta sitten istui minua vastapäätä ravintolapöydässä. Muistelimme viikolla maa-artisokkakeittoa syödessämme ensimmäisiä kunnon treffejämme ja mietimme, kuinka nopeasti aika on vierähtänyt. Kuinka paljon ollaan kasvettu ja hitsauduttu yhteen. Sitä, kuinka yllättävän moneen kohokohtaamme vuosien varrella liittyy jollain tavalla ruoka. 18 vuotta olen osoittanut rakkauttani ruoalla. Tuon tavan olen kokenut varsin hedelmälliseksi, joten ajattelin jatkaa samalla linjalla tulevaisuudessakin ♥
Kyllä nyt eilen kesälomansa alkaneita hellitään! Me muuten saatiinkin viime tinkaan tieto, että pääsemme laulamaan suvivirttä koulun pihalle. Eilen aamulla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Koululaiset edustivat kauniina ja hymy herkässä. Kyllä siinä muutamien puheiden aikaan meni roska silmään ja joutui nieleskelemään. Herkkä ja kovin kaunis tilaisuus.
Aikas kiva ilma tänään, eikö? Mä kesän lapsena rakastan aurinkoa ja lämpöä. Meillä oli tänään kesävieraita ja ensimmäisen kerran tänä kesänä kestittiin vieraat terassilla. Tuntui niin ihanalle! Tuuli tuiversi kohtalaisesti ja toi mukanaan kaivattua viileyttä. Kahvittelun jälkeen siirryttiin sohvalle istuskelemaan ja reilu tunti tuli istuttua suorassa auringossa. Nyt teki hyvää tulla vähäksi aikaa sisään ja blogin pariin – olikin jo ikävä, vaikkei oltu kuin päivä erossa ♥
Viikolla selasin jompaa kumpaa iltapäivälehteä netissä ja törmäsin niin superhyvältä kuulostavan raparperirahkapiirakan ohjeeseen, että olihan sitä pakko kokeilla. Ja hei, jos ei tämä ihan kesäherkkujen ykköspaikalle kiilaa, niin ainakin jaetulle sellaiselle. Britakakun kanssa. Niin älyttömän hyvää ja mehevää. Meillä on tulossa rippijuhliin kakku ja macaroneseja, mutta ehkä raparperirahkapiirakkaakin voisi leipoa muutaman pellin. Takuuvarmasti käy kauppansa! Alkuperäinen resepti löytyy täältä, mutta kirjoitan sen alas tähän postaukseenkin, sillä muutin vähän sokerien määriä:
-sekoita kuivat aineet keskenään
-lisää sulatettu voi
-ota taikinasta puolet eri kippoon ja sekoita siihen munat ja piimä
-kaada taikina uunipellille
-levitä päälle pilkotut raparperit
-sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada raparperien päälle
-lopuksi murusta lopputaikina uunipellille
-paista 175 asteessa noin 35-40 minuuttia
Kannattaa tehdä tämä hyvissä ajoin, että ehtii jäähtymään ennen tarjoiluja. Voisin kuvitella, että on parasta jääkaapikylmänä! Mä tykkään raparperista, olen aina tykännyt. Meillä äitillä oli tuossa takapihalla isot raparperi-istutukset. Ne kuitenkin hävitettiin piharempan myötä. Omat raparperit ovat vielä niiiin pieniä, että ostin kaupasta ekaa kertaa ikinä raparperia. Ehkä seuraavan piirakan teen jo omista raparpereista.
Nyt takaisin pihalle, sisällä hetken aikaa oleminen teki tehtävänsä! Hei huomenna olisi muuten luvassa Hyvinvoinnin vuosikello -postaussarjan postaus, joka käsittelee luonteenvahvuuksia. Ihan jo näin ennalta taas varoitan, että postaus on pitkä kuin mikäkin 😉
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
MOIKKAMOI!
Vaikka rakastan ruoanlaittoa (ja varsinkin syömistä!), niin on silti tiettyjä ruoka-aineita, joita en ole koskaan valmistanut. Kauppojen hedelmä-vihannesosastot ovat mun lempparipaikkoja, mutta sielläkin tulee karteltua niitä oudoimpia vihanneksia ja usein tartuttua niihin tuttuihin ja turvallisiin. Tästä lähtien ajattelin tehdä just päinvastoin. Se on se hevi-osaston hylly, jossa köllöttelevät ulkomuodoltaan hieman ronskit uudet tuttavuudet, jonne suuntaan tästä lähtien.
Arvonta!
