lauantai 27. heinäkuun 2019

Elin kuin viimeistä (kesä)päivää

2

HELLOU IHANAT!

Eilen aamulla sen päätin; puhelin jää sinne missä se on yön yli ollutkin. Vaikka olen lomalla osannut jättää puhelimen (yllättävänkin) helposti takavasemmalle, niin aivot kaipasivat totaalista lepoa.

Törmäsin sanontaan ”Elä kuin ensimmäistä kuherruskuukauden päivääsi, elä kuin viimeistä lomapäivääsi.” Mä päätin ottaa yhden päivän ja elää kuin viimeistä kesäpäivääni. Mietin, että mitkä on sellaisia asioita, joita haluiaisin viimeisenä kesäpäivänäni tehdä. Tai viimeisenä päivänäni.

Tajusin, että ihan ensimmäisenä tuo kännykkä saa jäädä pois. Se on hurja, miten paljon se oikeasti sitoo. Estää elämästä tässä ja nyt. Mietin, haluanko elää omaa elämääni tässä ja nyt. Olla läsnä. Vai haluanko elää ystävieni elämää seuraten. Olla kartalla, mitä siellä ystävien grillissä grillataan. Missä kukin reissaa.

Jos olisi viimeinen (kesä)päiväni, niin en katsoisi kännykkää. Enkä katsonut. Veljen vaimolle soitin ja silloin tartuin kännykkään. Muuten ei ollut tarvetta katsoa tulevan viikon säätä, pysyä ajan hermolla uutisista tai ikuistaa auringonlaskun kultaamaa saarta. Kuulin lasten kikatuksen, aivot prosessoivat keskustelun paremmin ja sen sijaan, että olisin sanonut ”ootas hetki”, saivat lapsetkin vastauksen samantien. Läsnäolevalta vanhemmalta.

Aamupäivän kädet tuntuivat tyhjältä. Käsi hamusi jotain. Yhtäkkiä huomasin, että mieli alkoi rentoutumaan. Huomasin, että siinä missä aiemmin olin miettinyt tekeväni jotain, oli tuo joku jäänyt tekemättä tai siirtynyt myöhemmäksi, sillä piti tsekata uutiset ja sosiaaliset mediat.

Huomasin, että vaikken tehnyt juuri mitään, sain aikaan ihan älyttömästi. Siinä missä muu perhe jäi sohvalle ”mennäänkö laittamaan sauna lämpiämään” -kysymyksen jälkeen kännyköidensä kanssa, olin jo saanut saunan lämpenemään, ennen kuin sohvalla tajusivat, että ai niin – se sauna.ID

Saunan lämmityspuuhista kipaisin rantaan, otin kumiveneen ja annoin virran viedä. Laitoin silmät kiinni ja nautin. Kuinka hyvältä tuntui hiljaisuus. Se, että ei ollut kiire minnekään. Huomasin, että ajatukset alkoivat virrata. Aivoissani alkoi vapautumaan tilaa ajatuksille. Niille omille ajatuksille. Sen sijaan, että olisin pohtinut, että mitenköhän ystäväni oli kännykän ruudussa näkemäni grillisienet valmistanut.

Auringonlaskun aikaan kävelimme kalliorannalle istumaan. Ekana mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka ihanan kuvan tuosta olisi saanut. Vesi kimmelsi oranssina. Lasissa olevat jääpalat myös. Kuva tallentui verkkokalvolle ja silmät kiinni laittaessani näen sen vieläkin.

En sitä sano, että kännykkä on kaiken pahan alku ja loppu. Mutta kohtuus kaikessa. Näin kun kännykkä on työväline, raja on todellakin häilyvä. Silloin, kun tulee ajanjakso, jolloin huomaa koukuttuneensa liikaa, niin on syytä pistää kännykkä jäähylle. Ollakin, että äänikirjakin jäi eilen kuuntelematta 😀 Mutta sen sijaan kuuntelin paljon muita tarinoita. Tarinoita ympäriltäni. Elin kuin viimeisä

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

PS. kiitos ihanat kommenteistanne edellisiin postauksiin – palaan niihin viimeistään huomenna kaupungista; nyt kone kiinni ja elämään kuin viimeistä kesäpäivää ♥ EDIT: voiko olla liian kuuma? Voi, nyt on kommentteihin vastattu viilennyksen alla 😉

 


perjantai 19. heinäkuun 2019

Miten yrittäjä lomailee?

0

HEISSUNHEI

ja ai että,  ihan tuota pikaa saan laittaa työtyösähköpostiin lomavastaajan. Kolmeksi viikoksi miettikääs! Ja mikä hassuinta; luulin, että mulla on kaksi viikkoa lomaa jäljellä, mutta tajusin juuri, että mullahan on kolme viikkoa 😀 Ei se sitä sano, ettenkö päivittäin monta kertaa katsoisi sähköpostia, mutta ainakin ne akuuteimmat kääntyy eteenpäin ja tulee hoidetuksi asianmukaisella tavalla.

Aika monesti multa kysytään, että millaista on lomailla, kun ei pysty lomailemaan ihan täysin. Sulkemaan mielensä työasioilta. Mutta kuulkaas, kun en osaa lomailla muulla tavalla. Kesä 2002 on ollut viimeksi sellainen, että en ollut yrittäjänä tai muualla töissä. Mutta se kesä meni vahvasti työnhaussa ja sen sijaan, että olisin nauttinut lomailusta, kävin neljissä psykologisissa testeissä ja ainakin kymmenessä työhaastattelussa. Halu tehdä töitä oli suuren suuri.

Huhtikuusta 2003 lähtien olen saanut tehdä niin paljon töitä, kun olen halunnut. Näiden reilun 16 vuoden aikana olen kasvanut kiinni työntekoon. Opetellut (välillä kantapään kautta) ne tavat, jolla rentoutua ja lomailla, vaikkei ihan pystykään täysin töistä irtautumaan. Uskon, että suurin syy on sillä, että mulla on kaksi ihanaa työtä. Toisen tiimoilta mulla on myös monta työllistettyä, joiden takia pitää olla lomallakin hereillä. Sammutella tarvittaessa tulipaloja kannettava edessä, mutta myös nauttia niistä päivistä, kun lempeät kesätuulet puhaltavat laiturinnokassa. Osata delegoida ja luottaa siihen, että hommat hoituvat.

En koe työtä taakkana, edes näin kesälomalla, vaan päinvastoin. Onnellinen olen valintaani toimia yrittäjänä kahdessa yrityksessä. Toki molempien yritysten tilanne on sellainen, että pystyn lomailemaan. Tuossa perheyrityksessä ihan sen takia, että meillä on maailman ihanin J siellä toimistossa pitämässä puljua pystyssä. Ja tuotantokin pyörii täyttä häkää. Tässä toisessa yrityksessä, mulla ei ole kesäloman tuuraajaa, mutta ”asiakkaat” ovat niin mahdottoman ihania, että en halua edes pidempiä pätkiä lomailla 😉

Sen kummempia katkoksia blogissa ei siis tänäkään kesänä lomailuni aikana nähdä. Voi olla, että postaustahti on hieman harvempi, sillä nuo tulevien parin viikon säät näyttävät siltä, että kumivene kiinni laituriin köydellä ja potslöjö -asentoon kumiveneen pohjalle! 😀 Ja tyypillisesti itseni tuntien viikon potslöjö -asennon jälkeen tutkin jo reskontria ja teen excel-tiedostoja. Mutta hei, jos se tuntuu lomalta, niin hyvä niin. Kukin rentoutuu tyylillään 🙂

IHANIA POTSLÖJÖ-PÄIVIÄ SINNEKIN,

 


perjantai 12. heinäkuun 2019

Kaikin puolin opettava harrastus

2

MOIKKAMOI!

Piti tekemäni tänään illalla mökkimyyssipostaus, mutta onhan tässä mökkimyysseilyjä vielä jäljellä eiks niin? 🙂 Instagramin puolella seuraavat ovatkin tietoisia, että viimeiset kolme päivää (ei suinkaan koko päiviä) on kulunut rakkaan harrastuksen parissa. Esikoinen on ollut golfkurssilla ja siinä samalla ollaan hiottu mun lyöntiäni kuntoon. Kroppa kun alkuun pukkasi toistamaan niitä samoja virheitä, joihin sorruin silloin 20 vuotta sitten.

Jännä juttu on se, että vaikka välissä oli noin 20 vuotta, niin se lyönti tulee selkärangasta. Vähän niin kuin pyörällä ajaminenkin. Toki olen rangella käynyt aina välillä vuosien saatossa ja olenpas taitanut käydä ainakin kerran puolikkaan rundin kiertämässä. Ajatellen, että ei ole vielä mun aikani pelata. Tosiasiahan on, että tuo harrastus jos mikä vie aikaa.

Mutta kuulkaas, nyt on koittanut se päivä, jota olen kaikki nämä vuodet odottanut; molemmilla tytöillä on green card ja perheen yhteinen harrastus pääsee kunnolla vauhtiin.

Mentiin tänään hyvissä ajoin esikoisen kanssa harjoittelemaan lyöntejä ennen hänen green card näyttökoettaan ja voi jösses; lyönti oli molemmilla aaaivan hakusessa. Pallo ei noussut eikä liiemmin lähtenyt minnekään suuntaan. Itse olen opetellut pitämään hermoni kurissa, enkä voinut kuin salaa hiukka hihitellä…

”Hemmetin mailat, äiti mä tartten uudet mailat!” ”Miten nää rangepallot voi olla näin huonoja?” ”Anna mä tuun chippaan siitä sun paikalta, tää mun paikka on huono!” ”Mä en kyllä tuu kiertään, meen autoon oottaan. Ihan tyhmä harrastus.” Jalan polkemista ja näin katseesta, että jos ei oltaisi oltu julkisella paikalla, niin mailakin olisi voinut olla vaarassa lentää.

Me ollaan kaikki luonteiltamme erilaisia ja heitä, keillä on vähän lyhyempi pinna saattaa tämä (toisinaan megalomaanisen ärsyttävä) laji korventaa todenteolla. Se, että tässä lajissa saa ylittää itsensä on huippua. Hioa lyöntiään ja kehittyä kerta kerralta. Mutta yhtä tärkeänä pidän käytöstapoja ja etikettiä, jota lajissa vaalitaan. Sitä, että osaa tarpeen tullen hallita hermonsa. Sitä, että ei aina ensimmäiseksi syytä muita, vaan usein omaan napaan katsominen on ratkaisu asioihin.

Sitä sosiaalisuutta, jota vieraiden ihmisten kanssa samassa lähdössä pelaaminen vaatii. ”Äiti, miks sä nyökkäät tai moikkaat kaikkia vastaantulijoita?” oli yksi kysymys, johon sain toissa päivänä vastata. Kerroin, että se kuuluu täällä hyviin tapoihin.

Puhumattakaan siitä, että golfissa kertyy kilometrejä kuin varkain. Joskus silloin 20 vuotta sitten pidin sykemittaria kiertäessä kädessä ja 1600 kaloria keskimäärin kului täyden kentän kierrokseen. Ne, jotka väittävät että golf ei ole urheilua, eivät ole vissiin koskaan golfanneet. Kyllä itselläni ainakin näinä kesäpäivinä pukkaa (tuskan)hikeä ja suihku tulee tarpeeseen.

Ja hei, suurena bonuksena tulee luonnon tarkkailu samalla, kun lätkii vaihtelevalla menestyksellä valkoista palloa. Tänään viljapellon päällä kaarteli iiiiso kalasääksi ja viime kerralla ihasteltiin väylän yli taapertavaa sorsaemoa yhdeksän poikasen kanssa. Tänä päivänä, kun kännykkäriippuvuus on geeneissä on myös ihanaa, että on se reilu neljä tuntia aikaa olla ilman kännykkää. Olla läsnä ja parhaimmassa tapauksessa viettää laadukasta perheaikaa noinkin kauan putkeen.ID

Onko siellä muita golfiin hurahtaneita? Seuraavaksi pari päivää taukoa lajista ja suunta kohti mökkiä. Mökkeillään isolla porukalla tämä viikonloppu; appivanhemmat tulevat huomenna ja tänään meidän matkaan lähtee lasten ystävät. Mökkimyyssejä vietellään tänä iltana IG storyn puolella, tervetuloa sinne ♥

PERJANTAITERKUIN,


torstai 04. heinäkuun 2019

Oivalluksia

2

HELLUREI!

Aluksi näytti siltä, että ukkospilvet jäävät tuonne kukkuloiden taakse, mutta niin vain pilvet pääsivät jostain raosta valtaamaan Massa & Cozzillen ilmatilan. Ukkosen ja rankkasateen onneksi jättivät sinne, mistä tulivatkin. Pieni ripsottelu tuossa hetki sitten oli, tehden ilmasta raikkaan. Eli oikein oiva hetki laittaa lomakuulumisia teille blogiin ennen iltaruokaa. Kiitos kaunis kaikista ihanista kommenteistanne ja viesteistänne; on niin kiva kuulla, että teitä kiinnostaa reissukuulumiset 🙂 Vastaan jokaiseen, kunhan ehdin. Viimeistään sunnuntaina kotoa käsin.

Tämän loman aikana olen tehnyt jälleen muutaman oivalluksen:

Nähtävyydet, joissa on massoittain turisteja, eivät ole minua varten

Ehkä osansa on silläkin, että kun mittari kieppuu neljässäkympissä, niin mikään nähtävyys ei ole minua varten 😉 Ainakaan isoissa kaupungeissa, asfaltin hohkassa. Silti olen suunnattoman kiitollinen, että sain nähdä Pisan kaltevan tornin, Sienan Piazza del Campon ja Firenzen Piazza del Duomon. Firenzeen pitää päästä vielä uudelleen, viikonloppumatkalle aikuisporukalla. Ihastuin sen pieniin katuihin ja tunnelmaan.

Pelkkä löhöloma ei ole minua varten

Siinä missä aiemmin makasin mieluusti 12 tuntia päivässä auringossa, kaipaan nykyään muutakin. Tällainen combo on just hyvä; osan päivästä altaalla ja osan tutustumassa paikkoihin. Tänään tuntui, että kroppa kaipaa hikitreeniä. Niin vedettiin kuusi kilometriä mennen tullen helteessä, ylämäkiä ja alamäkiä. Niin ihana tunne. Kaipaan aktiviteettiä, kaikella saralla. Toki vastapainona äänikirja ja x-asento. Kultainen keskitie tässäkin asiassa.

Lomalla on hyvä höllätä, kaikessa

En muista koska olisin syönyt näin paljon hiilareita. Vatsa pömpöttää ja iltaisin saa ihanasti unen päästä kiinni. Arjessa ei tule niin paljon syötyä pastaa tai leipää, mutta annas olla, kun kerrankin ollaan Italiassa: lasagnea, spagettia ja paahtoleipää kuluu. Ja hei tiedättekö, että jopa sokerin välttelemisestä olen laistanut. Eihän kukaan voi näitä gelatoja vastustaa 🙂

Postauksen kuvat ovat Toscanan hiljaisesta helmestä Luccasta. Suosittelen tuota kohdetta kaikille rauhaa rakastaville. Muurien keskellä olevassa kaupunginosassa ei törmää juuri autoihin tai muihin turisteihin. Ihana paikka, jossa riittää nähtävää vielä seuraavalle visiitille. Kapeita kujia ja kivijalkamyymälöitä. Ystävällisiä, hymyileviä ihmisiä.

Nyt grilli kuumaksi ja hamppareiden tekoon; yhtenä oivalluksena voisi olla myös se, että perinteistä pidetään kiinni. Niin tänäänkin, 4th of Julyna. Nämä kaksi aikoinaan Amerikkaan lähtenyttä ja Amerikan yhdistämää pitää huolen siitä. Tai siitäkin. Meillä on miehet kunnostautuneet ruoanlaitossa lomalla ja omalle vastuulleni on lähinnä jäänyt seuranpitäminen ja tomaatin pilkkominen. Ei paha? 🙂 Lomailua kaikessa suhteessa ♥

TORSTAITERKKUSIN,

 


keskiviikko 26. kesäkuun 2019

Enkö olekaan kunnon ihminen?

6

HEISSULI!

Vitsit, että pisti kikatuttamaan tänään ruokiksella, kun netin syövereissä törmäsin Kodin Kuvalehden hulvattomaan ja pilke silmäkulmassa kirjoitettuun artikkeliin Kunnon ihmisestä. Artikkelissa oli esitetty 21 asiaa, joita kunnon ihmisen kuuluisi tehdä. Jos ei olisi parempaakin tekemistä. Kuinka monesti huomaankaan ajattelevani, että ”Juu, roskiskaappi pitäisi nyt puunata, mutta kun on vähän parempaakin tekemistä” 😀 Tuon 21 kohdan perusteella mä en olekaan ihan niin kunnon ihminen. Aina olen pitänyt itseäni kyllä ihan kelpo kansalaisena, mutta kunnon ihmiseksi musta ei ole. Jos on tuota listaa tiukasti tuijottaminen.

Kunnon ihmisenä vien toki vanhentuneet lääkkeet apteekkiin ja paristot kierrätykseen. Eivätkä meidän lattialistatkaan ole vielä pinttyneiden ketsuppitahrojen peitossa. Mutta hei, kerrottakoon että siihen se sitten jäikin 😉 Toissa päivänä laitoin IG Storyn videon, jossa kerroin että koti on juhannuksen jälkeen kuin pommin jäljiltä. Kuvasin pölypalloja ja epämääräisiä koiran leluja keskellä olkkarin lattiaa. Sohvatyynytkin olivat aivan jossain muussa kuin ojennuksessa.

Sain monta viestiä siitä, että voi kun meilläkin olisi joskus noin siistiä. Jutun juju on ehkä siinä, että koska meillä yleensä on siistimpää (päällisin puolin), niin jo tuo hieman vinksinvonkskin ollut olkkari tuntui kaatopaikalta. Keittiö oli vielä enemmän hujanhajan. Niin paljon kuin rakastankin siistiä kotia, jossa tavarat ovat järjestyksessä, niin varsinkin näin kesällä olen myös mestari katsomaan pölypalloja ja epäsiisteyttä sormien välitse. On katsokaas paikka jonne paeta kaaosta…takapiha. Tänään kun on vähän sateisempi ja koleampi ilta, niin otin itseäni niskasta kiinni; pyyhin pölyt ja näytin hieman imurille olohuonetta. Sohvatyynytkin ovat ojennuksessa.

Hetken aikaa tunsin itseni kunnon ihmiseksi. Kunnes muistin tuon 21 kohdan listan ja päätin, että mun on just hyvä olla näin. Epäkunnon ihmisenä. Pystyn hyvin olemaan sinut itseni kanssa, vaikken edes tällä hetkellä tiedä, minne olen laittanut osan kesävaatteistamme. Vaikkei peittoja ja tyynyjä ole pesty vähään aikaan. Vihanneslaatikostakin poimin juuri tuon artikkelin innoittamana ”jonkun” roskikseen. Ja ei, se imuri ei vahingosskaan eksynyt sohvatyynyjen väliin tai sohvan alle. Sohvien väliin jäävällä osuudella huomasin imuroimisen jälkeen yhden megalomaanisen pölypallon. Otin posket täyteen ilmaa ja puhalsin sitä niin paljon kuin keuhkoista lähti. Hokkuspokkus, nyt sitä ei enää näy 😀

Olen huomannut, että liika täydellisyyden tavoittelu, oli se sitten kodin siisteyden tai oman ulkonäön suhteen, on hyvin usein loppujen lopuksi vain esteenä hyvinvoinnille. Sen takia on ihan jees ottaa hyvällä omalla tunnolla löysin rantein. Höllätä hieman vaatimustasoa ja puhallella niitä pölypalloja sohvan alle ♥ 

TUNNELMALLISTA KESKIVIIKKOILTAA,


« Vanhemmat
Uudemmat »