torstai 22. elokuun 2019

Millainen minä olen?

HEIPSAN!

Mitä mieltä te olette luonneanalyyseistä? Mä rakastan tehdä luonnetestejä. Rakastan myös käydä psykologisissa testeissä. Ollakin, että viimeiseen kuuteentoista vuoteen jälkimmäisiä ei ole tullut tehtyä. Ei ole ollut tarvetta hakea työpaikkaa. Poikkeuksetta nuo aikoinaan käymäni psykologiset testit osuivat oikeaan. Mietin, että miten joku voi analysoida niin hyvin minut. Mun heikkoudet ja vahvuudet. Heijastettuna aina kyseiseen hakemaani pestiin.  Joku oikeasti pääsi mun pääni sisään noiden testien myötä.

Viime viikolla eräänä päivänä törmäsin netissä VIA Characterin ilmaiseen luonnetestiin, joka oli tottakai pakko tehdä. Sen avulla kartoitetaan ihmisten vahvuuksia ja luvataan paljon:

”When you discover your greatest strengths, you learn to use them to handle stress and life challenges,
become happier, and develop relationships with those who matter most to you.”

En nyt tiedä tarvitsinko testin tuloksia tähän tarkoitukseen, mutta vahvistuksen sain omalle mututuntumalleni siitä, että se on nimenomaan tuo kiitollisuus, joka ohjaa elämääni eniten. Hieman yllättynyt olin siitä, että ystävällisyys ei ollut kärkikahinoissa. Tosin ystävällisyys/kiltteyshän voi olla liiallisessa määrin tai väärissä kohdin kaikkea muuta kuin vahvuus. Itse pyrin katsomaan sitä vahvuutena, sillä tiedän että osaan tarvittaessa olla myös jämäkkä ja sanoa ei.

Kauneuden arvostus ja sen huomaaminen on minulle erittäin tärkeää. Lähinnä luonnossa. Huomaan ne pienimmätkin yksityiskohdat ja ne tuovat erittäin paljon iloa. Aitous, ah aitous. Tuo minkä perään nykyään niin paljon varsinkin somemaailmassa huudellaan. En näe mitään syytä olla vilpillinen tai epäaito. Vilpittömyys taitaa kulkea geeneissäni siinä missä positiivisuuskin. Listasin alle kymmenen kärjen vahvuuksistani testitulosten pohjalta.

Gratitude
Being aware of and thankful for the good things that happen; taking time to express
thanks.
Curiosity
Taking an interest in ongoing experience for its own sake; finding subjects and topics
fascinating; exploring and discovering.
Fairness
Treating all people the same according to notions of fairness and justice; not letting
feelings bias decisions about others; giving everyone a fair chance.
Appreciation of Beauty & Excellence
Noticing and appreciating beauty, excellence, and/or skilled performance in various
domains of life, from nature to art to mathematics to science to everyday experience.
Honesty
Speaking the truth but more broadly presenting oneself in a genuine way and acting in
a sincere way; being without pretense; taking responsibility for one’s feelings and
actions.
Creativity
Thinking of novel and productive ways to conceptualize and do things; includes
artistic achievement but is not limited to it.
Social intelligence
Being aware of the motives/feelings of others and oneself; knowing what to do to fit
into different social situations; knowing what makes other people tick.
Hope
Expecting the best in the future and working to achieve it; believing that a good future
is something that can be brought about.
Zest
Approaching life with excitement and energy; not doing things halfway or
halfheartedly; living life as an adventure; feeling alive and activated.
Kindness
Doing favors and good deeds for others; helping them; taking care of them.

Jälkimmäisestä kympistä löytyi muunmuassa huumori (mikä on minulle erittäin tärkeää), rakkaus ja anteeksiantaminen. Seuraavaksi ajattelin etsiä testin, jossa kartoitetaan heikkouksia. Ettei nouse ihan hattuun 😉
Leikki sikseen. Tein myös Tunnista itsesi ®-persoonallisuustestin  Namasten sivuilla. Sain samat pisteet kahteen eri persoonallisuustyyppiin (kahteen jakautunut persoona? ;)); olen avulias huoltaja ja sopeutuva rauhanrakentaja. Nämä natsasivat kyllä täysin itseeni, myös osin nuo piirteet, missä persoonallisuustyyppi on huonoimmillaan. Tosin en koe olevani manipuloiva tai itsepäinen. Tunkeileva olen sen suhteen, että olen kamalan utelias. Mielestäni olen myös läsnä ja aikaansaava. Mutta joku perä näissä silti pitää olla, joten en mene ihan 100% vastaan väittämäänkään 😀

Avulias huoltaja

auttavainen * ystävällinen * sydämellinen * ihmisläheinen * empaattinen * kannustava * huolehtivainen * välittävä * palveleva * antelias * tunteikas * miellyttäjä * parantaja * hoivaava * rakastava * ymmärtäväinen * lämminhenkinen * tuttavallinen * neuvoja * tunnollinen * uhrautuvainen * toisia varten *

Parhaimmillaan: lämminhenkinen, huomaavainen ja avulias
Huonoimillaan: tunkeileva, uhrautuva ja manipuloiva

Sopeutuva rauharakentaja

sopuisa * hyväksyvä * rauhallinen * kärsivällinen * ymmärtäväinen * tasapainoinen
* diplomaattinen * avoin * tyyni * ystävällinen * sovinnollinen * leppoisa * mukautuva * hyväntahtoinen * vaatimaton * lempeä * kiltti * syrjäänvetäytyvä * itsensä unohtava * omasta rauhastaan nauttiva *

Parhaimmillaan: hyväksyvä, lempeä ja diplomaattinen
Huonoimmillaan: saamaton, poissaoleva ja itsepäinen

Tämä itseanalysointivaiheeni, joka alkoi pari vuotta sitten jatkuu edelleen. Kuka minä olen? Millainen minä olen? Kuka minä haluan olla? Millainen minä haluan olla? Näihin olen etsinyt vastauksia ja hei nyt tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa olemaan oikeilla jäljillä. Nuorempana olin hyvin epävarma ja annoin muiden ohjailla toimintaani liiaksi. Nykyään olen opetellut itsevarmemmaksi ja tiedän, mikä on minulle hyväksi. Näiden vuosien aikana mukana on kulkenut punaisena lankana tietynlainen iloisuus ja positiivisuus, joka on pitänyt selkärankaa koossa silloinkin kun se on ollut vaarassa notkahtaa 

Tykkäättekste tehdä luonneanalyysejä ja psykologisia testejä?

TORSTAITERKUIN,

PS. huomen illalla vihdosta viimein luvassa fredagsmys-postausta! 🙂

 


keskiviikko 21. elokuun 2019

Miten ruokailutottumukseni ovat muuttuneet iän myötä? (& helppo arkiruoka)

MOIKKAMOI!

Aina päätän, että huomenna pidän välipäivän blogista ja sitten huomaan näin ruokatunnilla näpytteleväni postausta 😀 Koukuttavaa puuhaa? Yep. Päässä on miljoona postausideaa, jotka pitäisi saada paperille. Joku sellainen ajatusten puhtaaksi kirjoittava kone olisi toivomuslistalla.

Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten ruokailutottumukseni ovat muuttuneet iän myötä. Tuntuu, että parikymppisenä sitä söi saadakseen energiaa. Big Maccejä kului kiitettävään tahtiin ja ruoka ei ollut niinkään nautinto. Se oli polttoaine, joka auttoi jaksamaan. Iltapalaksi valikoitui usein Makuunin irttareita. Eli en mäkään aina ole kuulkaa ollut se ruoalla myysseilevä ja kattauksiin panostava minä. Toki Makuunin irttarit usein kaadoin kippoon, jotta pussi ei rapisisi ;D

Se taisi olla mieheni tavattuani, kun aloin innostumaan todenteolla ruoanlaitosta, ruoan esillepanosta ja siitä mitä suustani alas laitan. Salaatit valtasivat ruokavaliotani ja aloimme käydä Tampereen Kauppahallissa lihaostoksilla. Kerran kuussa paistettiin oikein mureat naudan sisäfilepihvit ja tehtiin niille suussa sulava makea pippurikastike. Liekö tuon ruoan ansiosta, niin aloin tajuta myös sen, kuinka hyvä ja täyteläinen punaviini voi kruunata aterian. Ennen meistä kumpikaan ei ollut tykännyt viineistä lainkaan. Ei edes hän, joka oli asunut Ranskassa viinialueella.

Lasten syntymän myötä ruoanlaitto nousi taas uusiin ulottuvuuksiin. Kotona ollessani istutin lapset heti, kun mahdollista (6 kk iässä…?), syöttötuoliin keittiön työtason viereen. Annoin puukauhan käteen ja tein ruokaa toisten lyödessä kapustalla tahtia. Arkiruokien merkitys korostui tuossa vaiheessa. Ja olihan se miehellekin kiva tulla kotiin, kun ruoka oli valmiina. Illalla saatuamme lapset nukkumaan usein kokkasimme yhdessä vielä iltapalaa. Tai viikonloppuiltaisin vasta varsinaisen iltaruoan. Onni oli se, että lapset nukahtivat jo klo 19 maissa. Ruoasta ja ruokailusta tuli nautinto.

Tänä päivänä ruoka ja ruoanlaitto ovat rakkaita harrastuksiani. Asioita, joihin haluan panostaa. Myös kiireisinä päivinä. Siinä missä aiemmin mulla oli paha tapa plärätä kännykkää syödessäni (jos ei pöydässä ollut muita), olen oppinut nauttimaan ruokailusta ilman mitään muita virikkeitä. Ruoan maut tulevat paremmin esiin. Sitä keskittyy pureskelemaan. Keskittyy nauttimaan ruokahetkestä.

Nykyään osaan tulkita myös kroppaani ja sen tarpeita paljon paremmin kuin aiemmin. Tiedän, että päivällä mun ei kannata syödä kovin hiilaripitoista ateriaa tai liian paljon; työtehokkuus laskee samantien. Illalla voin kyllä nauttia lautasellisen pastaa ja silti virtaa riittää vaikka kuinka. Olen opetellut syömään välipaloja viime vuosina ja syön jotain noin kolmen tunnin välein. Verensokerin tasaisena pitäminen on jotenkin korostunut iän myötä.

Tyttöjen ollessa isompia on ihana huomata, että rakkaus ruokaan on periytynyt. Esikoinen sai ensimmäiseksi valinnaisaineekseen köksän ja toiseksi valinnaisaineekseen luovan köksän. Ja näiden parin viikon aikana noista on jo tullut suosikkiaineita. Kuopuskin sai valinnaisaineekseen tälle vuodelle master chefin, joka on ikäänkuin alakoululaisten köksä 🙂 Niin paljon kuin rakastankin ruoanlaittoa, niin kyllä välillä on ihana nauttia muiden tekemää ruokaa. Tänä iltana ruokana on pikkuisemman tekemää kanawokkia 

Eilen syötiin kaappien jämiä ja yleensä niistä syntyy parhaimmat ateriat. Kuten tämä nopea ja helppo tortellonivuoka! (saa valistaa ja kertoa, jos tietää mikä ero on tortellinilla ja tortellonilla :))

Tomaattinen tortellonivuoka

500 g juustotäytteisiä tortelloneja (tuorepastaa)
1 prk Dolmio Smooth Classico -tomaattikastiketta
1 valkosipulin kynsi pilkottuna
kirsikkatomaatteja puolitettuna
lehtipersiljaa silputtuna
1 pallo bufala di mozzarellaa
mustapippuria

-keitä tortelloneja muutama minuutti
-sekoita tortellonit, tomaattikastike, valkosipuli, tomaatit ja lehtipersilja uunivuoassa keskenään
-revi päälle mozzarellasuikaleita
-kierrä päälle muutama kierros mustapippurimyllystä
-paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 5-7 minuuttia ja nosta sitten grillivastuksen alle, kunnes mozzarella alkaa ruskistumaan

Kaapin jämistä löytyi myös ainekset salaattiin, joka ei sopinut makumaailmaltaan sitten lainkaan tortellonivuokaan. Mutta muuten oli kyllä oikein hyvää. Syön katkarapuja ehkä kerran vuoteen enkä osaa sanoa miksi en syö niitä useammin. Mutta eilen oli taas katkarapuhimo. Pakkasesta sulatin katkarapuja ja tein niistä salaatin parsakaalin, kaalin ja porkkanan kanssa. Kastikkeen sekoitin oliiviöljystä, limen mehusta ja chilistä. Lisäksi korianteria ja lehtipersiljaa tarjolle.

Vartissa valmis iltaruoka ja ah että oli hyvää! Ruokailutottumuksissa ehkä ihanin muutos on se, että siinä missä parikymppisenä ei tullut kuuloonkaan syödä samaa ruokaa montaa päivää putkeen, on ajatukset siirtyneet hävikin vähentämiseen. Sunnuntai-iltana maanantai-illalle valmistamani keiton jämät pääsi tänään töihin evääksi. Hyvää oli ja taas jaksaa 🙂

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


tiistai 20. elokuun 2019

I beg your pardon…

…I never promised you a rose garden 

HEI IHANAT!

Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. Heh, tyypillinen vastaus. Mutta kun kuuluu hyvää, niin kuuluu hyvää. Tänään on pitkästä aikaa kotitoimistopäivä, ensimmäinen ja viimeinen taas pitkään aikaan. Sen kunniaksi laitettiin aamulla kampaaja-Kristan kanssa tyveen vähän tummempaa. Tervetuloa syksy!

Tulin tänään juttelemaan teidän kanssa vähän odotuksista, pettymyksistä ja niistä vanhemmuuden kasvupaikoista. Niistä, kun huomaa lapsensakin elävän vaikeaa kasvunvaihetta. Sitä sellaista, joka on pakko kokea. Jota ilman elämä ei muokkautuisi sellaiseksi kuin se on. Vaihetta, joka tekee juurikin tuosta kullannupusta hänet, mikä hän on.

Monesti sitä vanhempana tuntee riittämättömyyttä. Kyseenalaistaa omat metodinsa ja harmittelee jälkeenpäin, kun ei antanut jossain jutussa periksi. Ehkä kompensoi myöhemmässä vaiheessa sitä, kun huomaa olleensa vähän tiukka. Tai ei edes tiukka, vaan rationaalinen.

Miten opettaa lapselle se, että kaikkea ei voi saada? Miten opettaa lapselle se, että pettymyksetkin kuuluvat elämään? Ilot ovat ihana ja iso osa elämää, mutta itse olen jollain karulla tapaa sitä mieltä, että pettymysten sietäminen opettaa elämästä vielä enemmän. Edelleen olen sitä mieltä, että lasta ei voi hemmotella pilalle. Niin kauan kuin lapsi tietää, että kaikkea ei voi saada.

Tunnen, että siinä missä meidän vanhempien velvollisuus (ja suuren suuri etuoikeus) on antaa lapselle rakkautta, on meidän yksi tärkeimmistä tehtävistä myös tuottaa lapselle pettymyksiä. Auttaa häntä selviytymään pettymyksistä ja iloita yhdessä, kun huomataan että hei – elämä jatkuu taas ihan mukavana. Niin kovin tärkeä taito elämää ajatellen.

Eilen golfpallo ei lähtenyt oikein toivottuun suuntaan kummallakaan tytöllä. Alahuulen mutristelua, jalan polkemista ja jupinaa. Onneksi oli sellainen kierros, että itsellänikään ei lyönti välillä osunut edes palloon(!). Vertailin tuossa omaa suhtautumistani pettymyksiin lasten suhtautumiseen omiin pettymyksiinsä. Ehkä se on se kuuluisa itsehillintä, joka meillä aikuisilla auttaa selviämään pettymyksistä. Lapsillahan vissiin tuota hillintää ei ole. Jostain muistan lukeneeni sen kehittyvän vasta parikymppisenä lopullisesti. Näytin siinä mallia lapsille, että ei hätä ole tämännäköinen. Nautitaan kävelystä ja kauniista elokuisesta illasta. Nostetaan pallot ja jatketaan seuraavalla reiällä.

Me vanhemmat olemme lastemme paras esimerkki. Lapset peilaavat käytöstään hyvin paljon meidän vanhempien käytökseen. Hyvin pian he huomaavat, että emme mekään paisko ovia, kun petymme. Emme päästele ärräpäitä suodattamatta. Tai lasten kuullen ainakaan 😉 Pettymykset ovat iso osa elämää ja tällä iällä voin sanoa oppineeni elämästä eniten juurikin pettymysten ansiosta.

I beg your pardon, I never promised you a rose garden soi Chevy Vanin kajareista keskellä Kanadan preeriaa eräänä elokuisena iltana. 17-vuotias Maria istui takapenkillä ja tirautti pari kyyneltä. Pettymys oli käsin kosketeltava. Mitä minä kaupunkilaistyttö tekisin parin sadan asukkaan kylässä. Farmilla, jossa kuulemma lapset heräävät viikonloppuaamuisinkin kuudelta sadonkorjuuaikana hommiin. Ei tää ollut sitä, mitä odotin. Tuo oli yksi elämäni tärkeimmistä ja opettavaisimmista pettymyksistä. Pettymys, joka on näin jälkikäteen vaihtunut suurenmoiseen kiitollisuuteen – sain kokea jotain aivan uutta ja uskomatonta ♥ 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 19. elokuun 2019

Takaisin ruotuun: Liikunta arjessa

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Olen monen monta kertaa sanonut, että se mistä saan energiaa arjessa on liikunta. Mutta on syytä hieman valottaa, miten ja millaisesta liikunnasta. Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin sen erään syksyn neljän vuoden takaa, kun lähti vähän lapasesta. Kun liikunta oli kaikkea muuta kuin energisoivaa. Se oli pakkomielle silloin ja johti liki fyysisesti loppuunpalamiseen. Kroppa sanoi itsensä irti, enkä edes neljän antibiottikuurin jälkeen sitä tajunnut. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että olinpas oikeasti vähän (enkä niin vähääkään) hölmö.

Tuo oli oikeastaan se ajanjakso, jolloin opin olemaan itselleni lempeä. Kaikki alkoi liikunnasta ja lopulta johti lempeyteen ihan joka saralla. Mutta ei me lempeydestä tultu juttelemaan, vaan siitä liikunnasta 🙂 Siitä, miten, milloin ja millain mä liikun arjessa niin, että se antaa mulle energiaa. Voimia jaksaa arkea.

Silloin hulluina vuosina liikuin vain juosten. Nykyään pyrin liikkumaan monipuolisesti. Osaltaan pari vuotta sitten todettu parissa selän nikamassa oleva nivelrikko on saanut himmaamaan tahtia. Tai ainakin juoksemista kovalla alustalla. Viime joulukuussa tutustuin pilatekseen. Ensin ihan vain mattopilatekseen. Se oli se hengähdyshetki, oman kehon rakastamishetki, jota olin arkeen kaivannut. Ekan pilatestunnin jälkeen teki mieli purskahtaa itkuun. Olo oli niin euforinen.

Aloin kaipaamaan pilatestunneille, mutta huomasin, että se mitä kaipasin ei ollut välttämättä pilates liikuntaharrastuksena. Vaan se, että tuossa hetkessä keskittyessäni hengittämiseen unohdin ihan kaikki muut asiat. Mattopilates väistyi hetkeksi laitepilateksen tieltä, mutta nyt käydessäni pitkästä aikaa mattopilateksessa tulin tulokseen, että se on se, mikä pitää taas ottaa mukaan. Laitepilates on ihanaa ja siinä saan huollettua kroppaani paremmin kuin millään muulla tavoin. Sen myötä olen löytänyt lihaksia jostain tuolta sisimmästäni, joiden olemassa olosta en aiemmin ollut edes tietoinenkaan. Laitepilateksessa olen nyt käynyt noin kerran viikkoon, mattopilates on laitettu kalenteriin myös kerta viikkoon

Edelleen kaipaan kuitenkin välillä sitä juoksulenkkien tuomaa nollausta. Sykettä nostavaa lenkkiä, kohtuuden rajoissa. Käyn juoksemassa kerran pari viikossa. Puoli tuntia / viisi kilometriä riittää. Sen enempää en tällä hetkellä kaipaakaan. Ettei lähde lapasesta. Rakastan pitkiä kävelylenkkejä. Kävelylenkit tykkään tehdä melko reippaalla sykkeellä myös, ylämäissä puuskutellen. Tänä kesänä uusimpana lajina innostuin jälleen golfista. Tuossa tulee käveltyä ihan älyttömän paljon, lisäksi kädet ja keskivartalo kiittävät.

Huomaan, että oli liikuntamuoto mikä tahansa, niin siinä missä aiemmin tuijotin kalorikulutusta, olen oppinut nyt nauttimaan siitä euforisesta olosta. Kyllä mä tuosta Suunnon kellostani kalorit väkisinkin näen yhteenvedosta, mutta en kiinnitä niihin huomiota. Niin kuin joskus muinoin.

Reilu vuosi sitten ostin Suunto 3 Fitness -kellon ja mielestäni se on ihan kelpo kello. Polaria olen käyttänyt aiemmin ja jotenkin olen vieläkin sitä mieltä, että Polar oli tarkempi. Suuntoni ottaa sykkeen ranteesta, mutta ne heittävät omalla kohdallani melkoisesti. Niin paljon olen liikkunut, että tiedän suurin piirtein, milloin sykkeeni on 120 ja milloin 160. Kun kello näyttää sykkeen olevan 198 tasaisella maalla kävellessäni tiedän myös kellon olevan väärässä 😀 Sain äitienpäivälahjaksi kellooni sykevyön, jota pidän nykyään juoksulenkeillä. Oikeastaan muussa liikunnassa en sykkeitä niin seuraakaan. Juoksussa on pakko, sillä tuppaan muuten menemään vähän liian kovaa.

Se, mitä tykkään kellosta katsoa on päivittäiset askeleet. Yleensä ne huitelevat siellä 14 000 askeleen tietämillä, mutta golfkierrospäivinä helposti lähempänä 30 000. Mutta vaikka eilen askeleet jäivät vajaaseen 7000, niin ei sekään maailmaa kaada.

Mun pari vinkkiä arjessa liikkumiseen:

1. Tee sunnuntaisin liikuntasuunnitelma tulevalle viikolle niin, että mieti miten ja kuinka kauan ajattelit liikkua. Aiemmin laitoin kalenteriin ”Tiistaina juoksu”. Mutta sitten tiistain työpäivän jälkeen saatoinkin olla niin puhki, että repivä juoksu oli viimeinen, mitä kaipasin. Suosiolla tuossa tapauksessa vaihdan juoksupäivän esimerkiksi pilatekseen tai kävelyyn. Mun mielestä on ensisijaisen tärkeää kuunnella kroppaa. Jos on stressaava elämänvaihe, niin ei välttis kantsi stressata kroppaa vielä enemmän. Toki välillä raja on häilyvä ja tietyssä kiiretilanteessa puolen tunnin juoksu on ainut, millä saa pään nollattua. Kuuntele ja opettele tulkitsemaan kroppaasi!

2. Jos et pääse kotoa ulos (enterorokkoiset 1- ja 3-vuotiaat ja mies työreissussa…been there done that), niin älä unohda oman kropan painolla tehtyjä treenejä. Meillä tytöt nukkuivat harvoin samaan aikaan päikkäreitä, mutta silloin kun nukkuivat, saatoin tehdä 20-30 minuutin hiit-tyyppisen treenin olohuoneen lattialla. Tyttöjen ollessa isompia saatoin niinä päivinä, kun oltiin neljän seinän sisällä laittaa toisille Titi-nallen pyörimään ja tehdä Kayla Itsinesiä. Ja jos 20-30 minuuttia kerralla tuntuu pitkältä, niin sen voi jakaa päivän varrelle. Mitäs lankutus sen ajan, kun kahvikone porisee. Tai kyykyt hiekkalaatikolla lasten leikkiessä. Mulle lasten vauvavuosina henkireikä oli pitkät vaunulenkit. Varsinkin esikoisen kanssa, joka ei juuri 45 minuuttia pidempään suostunut muuten nukkumaan.

Tällä hetkellä omassa repertuaarissani on siis kävely, juoksu, golf, mattopilates ja laitepilates. Ja aina silloin tällöin pyrin tekemään kyykkyjä, kahvakuulaa yms. lihaskuntoliikettä kotona. Mutta kesällä ei tullut kyllä lihaskuntoa tehtyä kotona ollenkaan. Aina välillä multa kysellään konkreettisia liikuntamääriä ja alla on parin viime viikon liikunnat. Liikunnat, kun arki astui kehiin.

ma 5.8. kävely 1:06,22 / 7,2 km
ti 6.8. mattopilates perustunti + mattopilates venyttelytunti, yht 2 h
ke 7.8. golf 9 reikää 2:02,41 / 7,71 km
to 8.8. laitepilates 1 h
pe 9.8. juoksu 29:59,06 / 4,8 km
ma 12.8. juoksu 31:27,19 / 4,82 km
ti 13.8. laitepilates 1 h aamulla ja illalla juoksu 26:45,6 / 4,1 km
ke 14.8. golfrangella lyöntiharjoituksia
pe 16.8. kävely 1:07,53 / 7,06
su 18.8. kotipilatesta noin puoli tuntia, syvävenyttelyitä

Miksi tarvitsen arjessa liikuntaa? Jaksaakseni, pysyäkseni kunnossa ja myös sen takia, että olen huomannut liikunnan merkityksen unen laatuun. Tosin tuon ekan arkiviikon aikana muistin taas sen, että liikuntasuoritus ei saa olla liian myöhään tai yöunet kärsii. Käyn jotenkin niin ylikierroksilla varsinkin golfin ja juoksulenkkien jälkeen, että uni ei tule ihan heti.

Aiemmin se arkiliikunta jäi kiinni siitä, etten muka ehtinyt. Aina sitä löytyy 20-30 minuuttia päivästä aikaa. Kyse oli ainakin omalla kohdallani pitkälti priorisoinnista. Tuon 20 minuuttia pystyy helposti irrottamaan vaikka siitä ajasta, kun plärää kännykkää. Win win -tilanne 😉 Kotitoimistopäivinä liikkuminen on toki helpompaa, sillä aikataulu on väljempi.

Hyötyliikunnan osuutta en myöskään arjessa vähättelisi; koiran kanssa ulkoillessaan, pyykkiä laittaessaan ja siivotessa saa huomaamattaan askelia.

Odotan hiihtokauden alkua kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti tänä vuonna saadaan etelässäkin nauttia hiihtokeleistä. Hiihtoon pätee se sama kuin muihinkin lajeihini; liikun niin, että nautin. Niin, että ehdin ihastelemaan maisemia ja ajattelemaan asioita. Mutta ennen hiihtokautta nostetaan peruskuntoa maltilla. Tälle viikolle luvassa ainakin golfia ja matto- ja laitepilatesta, toivottavasti myös juoksua ja kävelyäkin. Tärkeintä on se, että arkiliikunnasta ei ota stressiä. Tekee silloin kun pystyy. Sen mitä jaksaa ja ehtii  – edes vähäsen 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


tiistai 13. elokuun 2019

Aamut on minun ♥ ( + superhyvä granolaresepti)

HEISSUN IHANAT!

Toivottavasti siellä ollaan arjen syrjässä kiinni leppoisasti näin tiistaina. Yksi kotitoimistopäivien vapauksia on se, että työt voi pääosin tehdä silloin kun haluaa. Niinpä tänään olen aloittanut aamusta pilatestunnilla ja jatkanut siitä liki suoraan hierojalle. Nyt kuulkaas kiertää veri päähän asti, mikä tuntuu ihan tervetulleelta vaihtelulta!

Niin ihana kuin kesäloma olikin, niin yhtä asiaa hieman kaipasin. Nimittäin niitä omia aamuhetkiäni. Kyllähän niitä mökilläkin koin, mutta se on ihan eri kokea aamuhetki kello kuudelta kuin kello yhdeltätoista. Mä rakastan tuota tuntia, jonka saan viettää laatuaikaa itse itseni kanssa aamuisin. Usein en tee juuri mitään. Istun joko ruokapöydän äärellä tai sitten siirryn sohvalle. Yleensä siirryn sohvalle shaalin alle siinä vaiheessa, kun ilmat alkavat kylmenemään.

Kuppi kahvia ja aamupala omassa seurassa tuntuu luksukselta. Usein en katso edes puhelinta. Tai jos katson, niin sen verran, että laitan äänikirjan pyörimään. Mä tarvitsen pikkuisen tuijotteluaikaa aamuisin. Vaikka muuten pidän itseäni suht’ tehokkaana, niin aamuisin käyn vähän hitaalla. Ollakin, että jos ollaan koko perhe hereillä, niin en käy kuulemma lainkaan hitaalla. Vaan puhua palpatan niin, että muilla menee hermot 😉

ID

Aamupalavinkkejä kyselitte ja mun täytyy sanoa, että aika perusjutuilla mennään. Suosikkini syksyisin on puuro, johon muussaan puolikkaan banaanin (tai sitten makeutan itse tekemällä omppuhillolla hieman) ja ripsotan päälle kanelia. Toisinaan taas paistan kananmunan ruisleivän päälle. Tuorepuuron teen aina silloin tällöin, kun vain muistan. Tässä eräänä päivänä tuli tehtyä pitkästä aikaa itse granolaa. Se on vaan niin hyvää, enkä ole oikein löytänyt kaupan valikoimista granolaa, joka olisi erittäin vähäsokerista ja maistuisi niin hyvälle.

Elokuussa olen tainnut syödä vähintäänkin joka toinen aamu MÖ mansikkakaurajugurttia. Olen aivan koukussa siihen. Sen päälle kun laittaa pari lusikallista itse tehtyä granolaa, niin avot!

Granola

4 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kookoslastuja
1 dl rusinoita
1 dl cashew-pähkinöitä
5 rkl kookosöljyä
ihan pieni loraus hunajaa
kanelia

-sekoita kuivat aineet keskenään (poislukien kaneli)
-sulata kookosöljy kattilassa ja lisää siihen hunaja sekä kaneli
-anna hunajan sulaa öljyyn
-lisää seos kuivien aineiden joukkoon ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
-paista 175 asteessa (ei kiertoilma) noin 40 minuuttia välillä sekoittaen
-anna jäähtyä

HUOM! Muistakaa sekoittaa mysliä paiston edetessä ja tarkkailla uunia. Itse tykkään paahteisesta myslistä, mutta jos et sinä tykkää, niin paista vain sen verran kun myslin ainekset ottavat vähän väriä 🙂

Olen kertonutkin, että en ole aina ollut aaupalaihmisiä, mutta aikuisiällä olen opetellut sellaiseksi. En tosin vieläkään ole sellainen aamupalaihminen, joka vetäisi hirmuisia määriä aamupalaa sisäänsä. Sen takia syön usein sitten yhdeksän kahvilla töissä toisen aamiaisen tai beemiäisen 🙂 Viikonloppuisin, kun tulee herättyä myöhemmin on jo sen verran nälkä, että esimerkiksi täyttävät pannarit maistuvat.

Semmoisia sutinoita tiistaihin! Onko sulla tapana herätä muuta perhettä aiemmin? Kaipaatko aamulla omaa aikaa? Mä muistan meidän äidin heränneen joka aamu viideltä (!). Osin vissiin sen takia, että ehti laittaa hiukset. Paplarit päässä istui ja ryysti monta kuppia kahvia. Ei ole omena kauas puusta pudonnut. Vaikken papiljontteja käytäkään 😀

TIISTAITERKUIN,