tiistai 20. elokuu 2019

I beg your pardon…

…I never promised you a rose garden 

HEI IHANAT!

Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. Heh, tyypillinen vastaus. Mutta kun kuuluu hyvää, niin kuuluu hyvää. Tänään on pitkästä aikaa kotitoimistopäivä, ensimmäinen ja viimeinen taas pitkään aikaan. Sen kunniaksi laitettiin aamulla kampaaja-Kristan kanssa tyveen vähän tummempaa. Tervetuloa syksy!

Tulin tänään juttelemaan teidän kanssa vähän odotuksista, pettymyksistä ja niistä vanhemmuuden kasvupaikoista. Niistä, kun huomaa lapsensakin elävän vaikeaa kasvunvaihetta. Sitä sellaista, joka on pakko kokea. Jota ilman elämä ei muokkautuisi sellaiseksi kuin se on. Vaihetta, joka tekee juurikin tuosta kullannupusta hänet, mikä hän on.

Monesti sitä vanhempana tuntee riittämättömyyttä. Kyseenalaistaa omat metodinsa ja harmittelee jälkeenpäin, kun ei antanut jossain jutussa periksi. Ehkä kompensoi myöhemmässä vaiheessa sitä, kun huomaa olleensa vähän tiukka. Tai ei edes tiukka, vaan rationaalinen.

Miten opettaa lapselle se, että kaikkea ei voi saada? Miten opettaa lapselle se, että pettymyksetkin kuuluvat elämään? Ilot ovat ihana ja iso osa elämää, mutta itse olen jollain karulla tapaa sitä mieltä, että pettymysten sietäminen opettaa elämästä vielä enemmän. Edelleen olen sitä mieltä, että lasta ei voi hemmotella pilalle. Niin kauan kuin lapsi tietää, että kaikkea ei voi saada.

Tunnen, että siinä missä meidän vanhempien velvollisuus (ja suuren suuri etuoikeus) on antaa lapselle rakkautta, on meidän yksi tärkeimmistä tehtävistä myös tuottaa lapselle pettymyksiä. Auttaa häntä selviytymään pettymyksistä ja iloita yhdessä, kun huomataan että hei – elämä jatkuu taas ihan mukavana. Niin kovin tärkeä taito elämää ajatellen.

Eilen golfpallo ei lähtenyt oikein toivottuun suuntaan kummallakaan tytöllä. Alahuulen mutristelua, jalan polkemista ja jupinaa. Onneksi oli sellainen kierros, että itsellänikään ei lyönti välillä osunut edes palloon(!). Vertailin tuossa omaa suhtautumistani pettymyksiin lasten suhtautumiseen omiin pettymyksiinsä. Ehkä se on se kuuluisa itsehillintä, joka meillä aikuisilla auttaa selviämään pettymyksistä. Lapsillahan vissiin tuota hillintää ei ole. Jostain muistan lukeneeni sen kehittyvän vasta parikymppisenä lopullisesti. Näytin siinä mallia lapsille, että ei hätä ole tämännäköinen. Nautitaan kävelystä ja kauniista elokuisesta illasta. Nostetaan pallot ja jatketaan seuraavalla reiällä.

Me vanhemmat olemme lastemme paras esimerkki. Lapset peilaavat käytöstään hyvin paljon meidän vanhempien käytökseen. Hyvin pian he huomaavat, että emme mekään paisko ovia, kun petymme. Emme päästele ärräpäitä suodattamatta. Tai lasten kuullen ainakaan ;) Pettymykset ovat iso osa elämää ja tällä iällä voin sanoa oppineeni elämästä eniten juurikin pettymysten ansiosta.

I beg your pardon, I never promised you a rose garden soi Chevy Vanin kajareista keskellä Kanadan preeriaa eräänä elokuisena iltana. 17-vuotias Maria istui takapenkillä ja tirautti pari kyyneltä. Pettymys oli käsin kosketeltava. Mitä minä kaupunkilaistyttö tekisin parin sadan asukkaan kylässä. Farmilla, jossa kuulemma lapset heräävät viikonloppuaamuisinkin kuudelta sadonkorjuuaikana hommiin. Ei tää ollut sitä, mitä odotin. Tuo oli yksi elämäni tärkeimmistä ja opettavaisimmista pettymyksistä. Pettymys, joka on näin jälkikäteen vaihtunut suurenmoiseen kiitollisuuteen – sain kokea jotain aivan uutta ja uskomatonta ♥ 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


8 Responses to “I beg your pardon…”

  1. Avatar H sanoo:

    Muistaakseni Jari Sinkkonenkin sanoo, että vanhemman tärkein tehtävä on järjestää lapsille pettymyksiä.
    Tämä on tietysti hieman provosoivasti sanottu, mutta tärkeintähän vanhemmuudessa on sietää itse sitä lapsen pettymyksen tunnetta.
    Ettei heti pyörrä sanojaan tai vesitä periaatteitaan, jos lapsukaiset osoittavat vastarintaa.
    Toki näissäkin asioissa pitää vallita oikeus ja kohtuus ja huomioda lapsen kehitystaso.
    Joskus tuttuni sanoi, kun kehuin heidän hyväkäytöksisiä poikiaan ja kysyin, että miten olette heidät saaneet kasvatettua noin fiksuiksi…että heillä on ollut periaatteena, ettei vesivoimalla (itkulla;) saa asioita läpi eikä toisen vanhemman sanomisia tyrmätä lasten kuullen kasvatustilanteessa, vaan niistä keskustellaan aikuisten kesken.
    Tämä on jäänyt mieleen :)

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan H

      ja hei hienosti sanottu tuo lapsen pettymyksen tunteen sietäminen. Erittäin hyvin, sillä siihen kiteytyy juurikin se, että pitää olla johdonmukainen.

      Just näin, kohtuus, oikeus ja lapsen kehitystaso huomioon ottaen :)

      Meillä on muuten myös tuo sama periaate ollut kuin tutuillasi; vanhemmat vetävät yhtä linjaa ja yhtään ei olla annettu kiukuttelulla periksi!

      Kivaa viikon puoliväliä sinne ♥

  2. Avatar titta sanoo:

    hemmotella = saa kaiken periksi = heistä kyllä kasvaa uusavuttomia, joita vanhemmat on hyysänneet, että aikuisena voi voi kun on vaikeaa, mutta aina voi soittaa äidille ja isille jotka jelppaa peraa 40v

  3. Avatar Riikka sanoo:

    Aivan ihana mekko! Mistä olet sen hankkinut?

    Oma esimerkki onkin lapsille se tapa opettaa tunnetaitoja.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Riikka,

      ja kiitos :) Tykkään mekosta ihan hirmuisesti myös!

      Vero Modasta olen ostanut ja muistaakseni siitä on jo reilu vuosi. Edelleen lempparimekkoni!

      Se juurikin; omalla esimerkillä saa aika hyvin näytettyä mallia – niin hyvässä kuin pahassakin :)

      Kivaa viikon puoliväliä ♥

  4. Tunnistan omassa tytössä nuo valtavat pettymykset, reagoin itse ihan samalla tavalla. Nuorempana etenkin, edelleen nykyisin mutta osaan suhteuttaa sen. Kun saisi toisellekin opetettua että suhteellisuuden taju mukana… Onneksi on aikaa opettaa, pienistä pettymyksitä se lähtee tuon uhmisekin kohdalla.

    Tärkeä postaus, jossa paljon asiaa.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Satu

      ja voihan kääk, vastasin jo kertaalleen sinulle viikolla tähän kommenttiin ja nyt sitä ei näy täällä! Liekö kadonnut bittiavaruuteen :)

      Se on just näin, että ikä tuo tässäkin asiassa viisautta. Osaa suhteuttaa asiat oikeaan mittakaavaan. Lapsilla sitä ei ole vielä nämä osa-alueet hallussa ja se on aivan ymmärrettävää :)

      Ihanaa viikonloppua ♥

Kommentoi