maanantai 17. elokuun 2020

Aina on aihetta juhlaan & Tex mex -täytteiset uunipaprikat

id

HIPSHEI & IHANAA MAANANTAIAAMUPÄIVÄÄ!

Se on kyllä jännä, että arjen alettua sitä tuntuu olevan koko ajan joko perjantai tai maanantai. Eikä siinä mitään, molemmat otetaan kyllä ilolla vastaan, mutta se, että nuo viikot vierähtävät niin sikamaisen nopeasti on tietty tavallaan sääli. Ajankulu voisi vähän hidastua, mielestäni 🙂

Hei muistattehan juhlistaa elämän pieniä saavutuksia? Eikä se aina tarkoita kuplivalasin nostamista, vaan vaikka pikku tuuletustanssimuuvseja tai suklaapatukan ostamista pitkästä aikaa. Tai ihan vain istumista alas sohvalle kesken kiireisen päivän ja elämän ihanuuden ymmärtämisen. Meillä mies oli viikonlopun golfseuran mestaruuskisoissa ja me päätettiin eilen tyttöjen kanssa laittaa pöytä koreaksi sillä aikaa, kun toinen oli pelaamassa finaalirundia. Toiselle iso asia tuo finaaliin pääseminen, joten tottakai sitä tuli juhlistaa.

Jo pidempään mun on tehnyt mieli täytettyjä paprikoita. Ja nimenomaan tex mex-tyylisiä paprikoita. Tex mex -henkinen ruoka on muuten siitä varma vaihtoehto, että menee koko perheelle. Vaikka meillä tytöt syövätkin kokolailla kaikkea, niin esimerkiksi liian tulinen ruoka tuottaa vielä tuskanhikeä ja jättää jälkeensä kurnivan vatsan teinareilla.

Alunperin mietin, etten laita paprikoiden täytteeseen riisiä lainkaan, mutta lopulta päädyin laittamaan ja hyvä niin. Ilman riisiä olisivat olleet melko lihapainotteisia. Näistä tuli niin runsaat (pienemmät paprikat olisi  ehkä parempia), että yksi paprika riitti täyttämään vatsan naisväellä. Perheen miesväelle taisi upota kolme paprikaa, mutta kuka näitä laskee 😉 Me tykättiin, että paprikat saa olla vähän al dente, mutta jos haluatte paprikat ihan kypsiksi, niin ehkä niitä voisi esipaistaa uunissa muutaman minuutin ennen täyttöä.

Tex mex -täytteiset uunipaprikat

7 paprikaa
3 dl jasmiini- tai puuroriisiä
400 g naudan paistijauhelihaa
2 prk ranskankermaa
1 prk (230 g) tacosalsaa
1 pss tacomaustetta
cheddar-juustoa
suolaa

-keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan
-paista jauheliha, lisää siihen tacomaustepussi, yksi purkki ranskankermaa ja salsapurkki (tarkista suola ja lisää tarvittaessa)
-leikkaa paprikoista kansi pois ja silppua kannen käytettävä osa jauhelihaseokseen, ota paprikoiden siemenet pois
-sekoita riisit jauhelihaseokseen ja täytä paprikat
-ripottele päälle cheddar-juustoraastetta
-paista 200 asteessa noin 20 minuuttia
-laita tarjolle ranskankermaa

Eikä se muuten edes vaadi mitään golfseuran mestiksiä, että on aihetta juhlaan. Mun mielestä jokaisessa päivässä on jotain juhlan arvoista. Elämä itsessään on juhlanarvoinen. Se, että herää uuteen aurinkoiseen aamuun. Niin kuin tänä aamunakin. Joten nyt virtuaalisesti cin cin kahvikupposella numero kolme ja kohti uutta viikkoa! Toivottavasti sielläkin on viikko alkanut mukavissa merkeissä

MAANANTAITERKUIN,

 


sunnuntai 16. elokuun 2020

Helppo ja herkullinen omenasose

HEIPPAHEI IHANAT!

Suloinen sunnuntai on täällä ja jo aikaisin aamulla totesin koiran kanssa ulkona ollessani, että aurinko porottaa tosi lämpimästi. Esikoinen on parkkeerannut auringonottolaverille bikineissään ja taidan itse suunnata pian perässä. Sunnuntai on yleensä ollut työpäivä, mutta tämän sunnuntain ajattelin pyhittää levolle. Ja porrastreenille 😉 Sekä pihajutuille. Mun kesäkukat ovat jääneet vailla huomiota, joten on aika siistiä paikkoja. Kerätä taas omppuja omppupuun alta ja jatkojalostaa ne soseeksi 🍎

Talven varalle on tullut säilöttyä auringonsäteitä lämpiminä kesäpäivinä, järvivedellä pestyjen hiusten tuoksua ja sitä leppoisaa otetta arkeen. Kesämuistoja, joiden avulla jaksaa niinä päivinä, kun marraskuu tuntuu kestäneen ainakin kolme kuukautta (toooosin, minähän olen marraskuun ystävä). Mutta  on sitä talven varalle säilötty ihan jotain konkreettistakin, nimittäin mustikoita, mansikoita  ja yrttejä on tullut säilöttyä pakkaseen. Viimeisimpänä omenasosetta aamupuuron päälle. Kerroin Instagramin puolella, että nykyään en edes kuori omenia ennen keittämistä. Pesen omput ja lohkon veitsellä ne (poislukien siemenkota ja kara), laitan viiden litran kattilaan ja annan pöhistä miedosti, kunnes omput on kypsiä. Lisään kanelia ja (kookos)sokeria. Ja surautan sauvasekoittimella sileäksi.

Meillä on enää jäljellä kaksi omenapuuta yhdeksästä ja tänä vuonna nuo ovat sangen kitsaita. Tai omenia on määrällisesti paljon, mutta voi jösses miten pieniä ja rupisia ne ovat. Niistä osa on myös tippunut yllättävän aikaisin tai raakoina maahan. Kyllä niistä silti on jo tullut monta purkillista sosetta talven varalle.

Silloin joskus käytin omenasoseessa (tai omenahilloahan se oli) hillosokeria. Mutta mun mielestä makeat omppulajikkeet eivät välttämättä tarvitse edes mitään makeutusta. Kanelia ja soseutus, jäähdytys, purkkiin ja pakkaseen.

Puuron lisäksi käytän omppuhilloa maustamattomassa jugurtissa ja hei uusimpana villityksenä kaurapaahtoleivän päällä, joka on paahdettu rapsaksi. Sulanut voi ja omenahillo ovat täydellisiä yhdessä. Viereen kuppi kuumaa kahvia ja sunnuntaiaamupäivä on täydellinen.

Parkkeerasin tuossa hetkeksi sohvalle katsomaan, kun Jamie kokkaa ja yhtäkkiä mieleeni tuli ne sunnuntaiaamut, kun sai katsoa sisustusohjelmia urakalla. Muistatteko niitä aikoja? Sieltä taisi parhaimmillaan tulla kolme sisustusohjelmaa putkeen, päättyen Remontti-Reiskaan 😀

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 14. elokuun 2020

Kesän 2020 kohokohdat

HEIPPAHEI PERJANTAIHIN!

Pitkästä aikaa kotitoimistopäivä ♥ Oli alunperin tarkoitus tehdä tänään perinteinen myyssipostaus, mutta koska mies tulee kotiin vasta myöhemmin, niin taidan tehdä niin, että toteutan tuon ruokaideani, kuvaan sen ja laitan sen tulemaan joku toinen päivä. IG:n puolella kenties tänään perjantaimyyssitunnelmia.

Tiedän, että kesää on vielä jäljellä, mutta kyllä mun silti täytyy sanoa, että eletään niitä aikoja, kun mieli on jo vahvasti syksyssä. Samalla, kun nautin täysin rinnoin siitä, mitä suloinen elokuu meille antaa (=helleviikonlopun!). Työmoodi on vahvasti päällä ja katse suunnattuna loppukuusta alkaviin opintoihin.

Kesä 2020 oli erilainen kuin aiemmat. Mutta tiedättekö, että siitä huolimatta, että maailma oli ja on vähän kallellaan, kesä 2020 on ollut yksi eittämättä parhaista. Kuulin jonkun sanovan ääneen, että harmi kun heinäkuu oli ilmojen puolesta niin huono. Meillä oli heinäkuulla kolme viikkoa lomaa ja mä muistan tuon loma-ajan säidenkin puolesta varsin rentouttavana. IG:stä kurkkasin, että oli siellä muutamia sadetunnelmointikuvia, mutta kokolailla ollaan nautittu kivasta kelistä heinäkuussakin.

Mikä kesästä 2020 teki niin ikimuistoisen?

Lämmin & aurinkoinen juhannus

Juhannus oli täydellinen. Luonto hehkui kesän onnea ja saatiin houkuteltua mummu ja taata mökille, vaikka periaatteessa vähän eristyksissä olivatkin olleet siihen asti. Syötiin ihan koko ajan. Katsottiin auringonlaskua hikoileva roseviinilasi kädessä. Kuunneltiin hyvää musiikkia ja pelailtiin.

Rippijuhlat

Siinä missä rippijuhlien järjestäminen oli vielä toukokuullakin kysymysmerkki, saatiin nopealla aikataululla ja suht vaivattomasti aikaan juhla, jonka me kaikki tullaan muistamaan loppuelämämme. Ehkä mieleenpainuvimpana asiana juhlista on jäänyt se, että saatiin tupa täyteen rakkaita sukulaisia ja ystäviä, joita emme olleet koronakevään aikana päässeet näkemään. Myös esikoisen rehellisen aito kiitollisuus hänelle järjestetyistä juhlista jäi mieleen. Sekä nappivalinta pitopalveluyrityksen suhteen. Jos saisin jotain muuttaa rippijuhlista, niin en muuttaisi mitään. Hellejakson viimeinen päivä, jolloin nauru raikasi ja ilta pitkittyi.

Sup-laudan hankinta

Jokaisella kännykkäriippuvaisella pitäisi olla sup-lauta. Tai ainakin paikka, jonne puhelin ei kulje mukana. Vaikka suppaillessa saa hyvän treenin, niin mulle suppailu toimii ennen kaikkea sellaisena lataushetkenä. Kun olen aivan yhtä luonnon kanssa ja vaan liplattelen eteenpäin. Välillä annan pienen tuulenvireen kuljettaa lautaa ja laskeudun istumaan tai polvilleen. Suppailu on parasta auringonlaskun aikaan. Laudan päällä ikään kuin pääsee lähemmäs laskevaa aurinkoa. 199 euroa on pieni hinta siitä, mitä tuo touhu on antanut meille kaikille. Ensi vuodeksi pitää ostaa uusi lauta, jotta päästään retkille porukalla.

Mökkiprojektit

Ex-tempore vierasmökin siivous niin, että kerrossänky jouti pois. Esikoinen sai tuosta ihanan mökin itselleen. Siellä pystyy olemaan myös pitkälle syksyyn, sillä sähköpatteri lämmittää tehokkaasti. Myös saunamökki laitettiin uuteen uskoon, mutta sitä ei olekaan näemmä kuvailtu. Mökin edusta sai pienen ilta-aurinkoterassin ja kalliorantaterassin teko jatkunee sunnuntaina. Myös kesähuoneen kattopalkit saatin vihdosta viimein maalattua. Tälle mökkikaudelle on vielä edessä jäiden runnoman laiturin purkaminen kävelysillan puoliväliin asti ja betonitornien suoristaminen. Ensi vuonna rakennetaan loppuosa laiturista uudelleen ja laitetaan se putkiponttooneille.

Huikeat auringonlaskut ja pimenevät illat 

Tehän tiedätte, että olen auringonlaskufriikki. Rakastan katsella auringonlaskua. Luonto on oikeesti aivan mielettömän voimaannuttava. Miten se voikaan taipua tuollaisiin taideteoksiin? Aika ihmeellistä. Lisäksi tänä vuonna ollaan nautittu pimenevistä illoista ihan erilailla kuin aiempina vuosina. Osaltaan tämän tekee ehkä nuo kaksi valosarjaa, jotka ostimme terassin ylle. Kynttilöitäkin on tullut polteltua ulkona enemmän kuin ennen ja hei jos jotain positiivista, niin miten musta tuntuu, että hyttysiäkin on ollut vähemmän tänä vuonna 😀

Toritunnelmointi & Suomi-matkailu

Tampere, Rauma, Naanatali, Turku, Hanko, Fiskari. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö reissunaisen sydän olisi ollut välillä levoton näinä aikoina, kun ulkomaille ei pääse. Kuitenkin Suomi-matkailu on onneksi rauhoittanut tuota sydäntä. Suomi on aivan älyttömän kaunis maa ja täältä löytyy niin paljon uusia paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt. Tänä kesänä tehtiin yhtenä sunnuntaina kierros omassa kotikaupungissakin ja löydettiin uusia ihania kohteita. Reissukamuina on välillä olleet muu perhe, välillä ollaan menty naisporukassa. Yhtä kaikki, kotiin on ollut aina ihana palata. Aarrearkku muistoja rikkaampana.

Tänä kesänä käytiin myös monta kertaa toriaamiaisilla ja -lounailla. Torimummouteeni on vielä reilut muutama kymmenen vuotta, mutta kai sitä nyt jo saa vähän tehdä eläkeiän suunnitelmia? 😉

Kesän kohokohtiin voisi vielä lukeutua kotiterassilla vietetyt illat ja täydellisesti paistetut pizzat. Ne helleyöt, kun ollaan nukuttu siskonpedissä kellarin lattialla. Myöhäisillan uintireissut kotirantaan. Alkukesän kotitoimistopäivät terassilla ja loppukesän omppusosetalkoot (tänään jatkuu). Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa, mutta niin on lähestyvä syksykin. Musta tuntuu, että mun positiivisen elämänasenteen takana on osin se, että silloin kun on pimeää ja synkkää, kun sade piiskaa ikkunaan, niin imen itseeni täysillä tuota tunnelmaa. Sen avulla nekin kesäpäivät, kun aurinko ei ihan jaksa porottaa lämpimästi, tuntuu vielä lämpimämmiltä. Vielä kesäisimmiltä.

IHANAA PERJANTAITA!


torstai 13. elokuun 2020

Lempiarkiruokani tällä hetkellä

HEI HYVÄÄ HUOMENTA IHANAT!

Olenkin tainnut kertoa, että mä kulutan niin biisit kuin ruoatkin loppuun. Kun johonkin biisiin ihastun, kuuntelen sen puhki. Tällä hetkellä puhkikuuntelussa on iki-ihanan BEHMn Tivolit. Ruoan puhkikulutusvaiheessa on sitruunarisotto ja pannulla paistettu lohi. Niin hyvää, niin helppoa ja rikkoo kivasti sitä siskonmakkarasopan ja makaronilaatikon värittämää arkea.

Välillä laitan risottoon kuivaa valkoviiniä, välillä korvaan senkin osuuden kasvisliemellä. Nyt alkomaholiliikkeessä asioidessani myyjä vinkkasi mulle kuohuviinistä risottoon ja hei ei huono – toimi erittäin hyvin. Lasiin pääsi sitten risottoa varten säästetty valkoviini, joten win-win tilanne 😉

Sitruunarisotto
4:lle

1 pieni sipuli
voita reiluhko nokare
3 dl risottoriisiä
8 dl kasvislientä
2 dl kuivaa kuohuviiniä
1 sitruunan mehut (löyhästi puristettuna)
2 dl raastettua parmesania
mustapippuria

1. kuori ja pienistele sipuli
2. kuullota sitä hetki voissa, lisää riisit
3. kun riisi on muuttunut hieman läpinäkyväksi lisää kuohuviini ja sitruunan mehu
4. anna porista, kunnes riisi on imenyt kuoharin.
5. ala lisäämään kasvislientä pienissä erissä ja lisää aina, kun liemi on imeytynyt riisiin
(tässä menee noin 25-30 minuuttia yhteensä)
6. riisi saa jäädä pikkuisen al denteksi (mutta ei missään nimessä liikaa!)
7. sekoita risottoon raastettu parmesanjuusto ja mausta mustapippurilla

Tarjolle: tilliä ja parmesanlastuja

Lohen leikkasin paloiksi, suolasin ja paistoin pannulla voissa sillä aikaa, kun risotto kypsyi. Risottoon menevän sitruunamehun puristin sitruunalohkoista, jotka laitoin paistumaan pannulle lohien kanssa.

Tämä on tällä hetkellä koko perheen lemppariruoka ja aina päätän, että teen risottoa puolitoistakertaisen annoksen, sillä vimppa villahousu nuolee kattilasta loput risotot. Toisaalta, tästä annoksesta saa neljä henkeä vatsansa hyvin täyteen eikä sen suhteen lisää tarvitsisi. Olisi kiva kuulla, mikä teidän/sinun tämän hetken arjen lemppariarkiruoka on. Koskaan ei voi jakaa liikaa arkiruokavinkkejä, joten ilomielin otan teidän lemppareita meidän arkiruokarepertuaariin tuomaan vaihtelua 🙂

Nyt kohti tämän viikon vikaa toimistopäivää. Mökki-ikävä on infernaalinen ja mietinkin tässä, että tohtisinko lähteä sinne perjantaina pariksi yöksi yksin. Toisaalta kaupungissa olisi vähän kuvailtavaa loppukuun kamppiksia varten. Mutta on luvattu niiiin mieletöntä ilmaa, että mielelläänhän tuon viikonlopun möksällä viettäisi

ILOISTA TORSTAITA!

 


tiistai 11. elokuun 2020

Iso ilo vastaanottajalle, lämmin mieli lähettäjälle


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.


 

TIISTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Tuntuuko teistäkin, että ei siitä ole kuin hetki, kun koululaiset kirmasivat kesälaitumille? Kun kaivoitte nessupakettia sumuisin silmin laukustanne Suvivirren alkusointujen sulostuttaessa alkukesän tunnelmaa. Musta tuntuu, että se oli ihan just vasta. Toisaalta taas tuntuu, että siitä on hirmuisen pitkä aika. Niin paljon on ehditty kuitenkin tehdä ja kokea tuon jälkeen. Yhtä kaikki, tänään meillä Tampereella pakattiin uudet lyijytäytekynät ja kumit penaaliin. Reppu heitettiin selkään ja lähdettiin kohti uutta syyslukukautta. Yläkouluun jo molemmat.

Uusi arki otetaan hyvillä mielin vastaan. Pikkuhiljaa valoisat illat ovat muisto vain ja saa sytytellä kynttilät tuomaan tunnelmaa ja kietoa shaalia tiukemmin jalkojen ympärille. Kuulustella koululaisilta kokeisiin ja jutella iltaruokapöydässä koulupäivän tapahtumista. Kaupallisen yhteistyön myötä Postin kanssa tulin kertomaan, miten mä päätin ilahduttaa pieniä koululaisia. Aloin miettimään, että meidän tytöt eivät juurikaan saa postissa kirjeitä tai kortteja. Veikkaan, että se on monen nuoren kohdalla sama juttu. Samalla mietin, kuinka ihanaa oli itse nuorena löytää postilaatikosta omalla nimellä varustettu kortti. Tervehdys sukulaiselta tai kirjekaverilta.

Reilu viikko sitten kirjoitin neljälle pienelle (kummitädin silmissä he ovat edelleen pieniä, vaikka yksi on jo yläkoulussa) kummilapsellemme kortit. Kortteihin kirjoitin tsemppiviestin alkavalle koulutielle.  Kortit lähtivät matkaan kolmelle prinsessalle ja yhdelle prinssille. En voi uskoa, että tuo hurmurikummipoika aloittaa jo esikoulun. Justhan se vasta oli, kun käytiin vastasyntynyttä sairaalassa katsomassa. Aika kuluu nopeasti ja mitä enemmän aika juoksee, niin sitä enemmän sitä tajuaa muistojen luomisen merkityksen. Kortin ja postimerkin ostaminen ovat itselleni pieni vaiva. Muutaman rivin kirjoittaminen ei vie kuin hetken. Pienellä vaivalla saa annettua rutkasti hyvää mieltä toiselle. Jos mulla olisi ollut aikaa, olisin ollut kärpäsenä katossa todistamassa rakkaiden kummilapsien iloa kortit saadessaan 🙂

Muistatteko heinäkuussa, kun kerroin, että vastedes lähetän joka kuukausi postikortin ilahduttamaan ystäviä ja sukulaisia? On todettu, että hyvät teot ja hyvän mielen tuominen muille tekevät meistä onnellisempia. Olkoon onnellisuuden määritelmä itse kullekin mikä tahansa, niin uskon tähän täydestä sydämestäni. Se, että sain kahvikupposen äärellä kynttilän valossa kirjoitella kortit rakkaille koululaisille sai mut hymyilemään sisäisesti. Se, kun ajattelen, miten paljon kortit ilahduttavat saajiaan, saa mun onnellisuuskäppyrät tappiin.

Ja jos totta puhutaan, niin saa lähestyvä syksykin. Kesä on ollut niin mieletön, että sen avulla ammennan valoa pimeisiin iltoihin. Koska ylimääräistä valoa syksyn pimeille riittää, niin hyvillä mielin jaan sitä eteenpäin. Mulla onkin jo mielessä muutama ihana, ketä ajattelin syksyn pimeillä ilahduttaa postikortin muodossa. Kaikki meistä eivät ole syysihmisiä, joten lisätsempin lähettäminen postitse on varsin ihana ajatus. Kortin avulla voi koskettaa ja ilahduttaa vielä syvällisemmin kuin tekstiviestillä.

Sain viime viikolla postissa kirjekuoren, jossa oli tutunnäköistä kirjoitusta. Tekstistä näki, että kirjoitus ei ole nuoren ihmisen käsialaa ja sen eteen oli nähty vaivaa. Kuoren päälle oli liimattu kaksi Suomen kartta -symbolilla varustettua Postin ikimerkkiä (tosin yksikin olisi riittänyt). Toisessa oli kala ja toisessa kiviä. Vuosiluvut kertoivat niiden olevan muutamia vuosia vanhoja. Ikimerkit ovat siitä ihania, että ne eivät vanhene ikinä. Niitä voi käyttää nimensä mukaisesti ikuisesti. Kirjekuoren sisältä paljastui itse askarreltu syntymäpäiväkortti miehen reilusti yli 80-vuotiaalta tädiltä. Voi kuulkaa, ei tarvitse hetkeäkään miettiä, kenelle syyskuun postikorttini lähetän.  Iloa ja valoa yksin asuvalle syyskuun pimeisiin iltoihin

ILOISIN TIISTAITERKUIN,