sunnuntai 11. huhtikuun 2021

11 x herkullinen salaatti

MOIKKAMOI!

Voihan vinde – nyt aletaan elämään taas niitä aikoja, kun sisällä tulee vietettyä mahdollisimman vähän päivännäön aikaan. Olinkin jo unohtanut kuinka kiva on seurata luonnon heräämistä henkiin. Herätellä itse kukkapenkkejä vanhoja talven törröttäjiä karsien. Ja hei kuinka ihanaa on vähän heiluttaa haravaa. Ah!

Sain taannoiseen salaatinkastikepostaukseen toiveita kertoa salaattien ohjeita. Ajattelin tehdä tästä nyt kokonaisen postauksen, joten jää tänne säilöön tulevia päiviä varten 🙂 Ei siitä kyllä ole kauaakaan aikaa, kun kootun salaattipostauksen tein, mutta tästä postauksesta löytyy myös taas muitakin ohjeita herrrrkullisiin salaatteihin.

Hedelmäinen broilersalaatti

3-4 broilerin rintafileepihviä
fetajuustoa
pinaattia
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Halkaise broilerin rintafilee kahtia pituussuunnassa
3. Murustele rintafileen sisään juustoa ja lisää pienisteltyä pinaattia, mausta mustapippurilla
4. Kiinnitä rintafilee cocktailtikulla
5. Asettele broilerin rintafileet uunipannulle ja pirskottele päälle öljyä, muutama kierros mustapippuria sekä juustomurusia
6. Paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes rintafileistä tuleva neste on kirkasta
7. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa palasiksi (tai tarjoile kokonaisina)
8. Nauti hedelmäisellä salaattipedillä!

Salaattipeti
1 pkt aurinkokuivattutomaatti salaattijuustoa
200 g salaattisekoitusta
(rucolaa, pinaattia yms)
100 g herneenversoja
250 g mansikoita
puolikas ananas
siemensekoitusta

1. Revi tarjoiluastialle salaattisekoitusta
2. Pienistele kuorittu ananas ja mansikat
3. Lisää salaattisekoitukseen
4. Lisää paketillinen aurinkokuivattutomaattijuustokuutioita öljyineen ja sekoita
5. Koristele herneenversoilla ja siemenillä

Tarjoiluun: salaattijuustokuutioita ja siemeniä

Vuohenjuustosalaatti

Salaattipohja
revittyä salaattia (esim. tammenlehti tai frisee)
puolikas parsakaali pienisteltynä
10 cm pätkä kurkkua pilkottuna
1 pieni granny smith omena kuorittuna ja palasteltuna
oliiviöljyä
-sekoita aineet keskenään

Täyte
3 siivua schwarzwaldin kinkkua (tai serranoa tms)
pieni pala vuohenjuustoa
granaattiomenan siemeniä (pakaste, ettei keittiö sottaannu!)
(balsamicoa & mustapippuria)
-pienistele kinkku ja paista paistinpannulla ilman rasvaa rapeaksi
-pienistele vuohenjuusto
-asettele täytteet salaattipohjan päälle
-halutessasi mausta balsamicolla ja mustapippurilla

Lounassalaatti

1 pieni pussillinen baby pinaattia
puolikas purkki kikherneitä valutettuna
puolikas ananaspalapurkki
fetajuustoa
punasipulia
persiljaa
oliiviöljyä
mustapippuria

-sekoita keskenään pinaatti, kikherneet, punasipulirenkaat ja ananas
-koristele fetajuustolla ja persiljalla
-lorauta päälle oliiviöljyä ja kierrä mustapippurimyllystä pari kierrosta

Sushisalaatti

Sushiriisi
2 dl sushiriisiä
2,5 dl vettä
1 rkl riisiviinietikkaa
-kiehauta vesi ja lisää sinne sushiriisi
-anna kiehua noin 15 minuuttia
-valuta vedet pois, lisää riisiviinietikka, sekoita ja anna riisin jäähtyä

Salaatti
salaattisekoitusta
4 porkkanaa
1 kurkku
1 avokado
-revi salaatti lautaselle
-pese ja kuori porkkana sekä kurkku, suikaloi ne kuorimaveitsellä
-asettele porkkana- ja kurkkusuikaleet salaatin päälle
-siivuta salaatin päälle avokadoa

Salaatinkastike
2 rkl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 tl sokeria
2 cm inkiväärin pala raastettuna
wasabitahnaa
-sekoita aineet keskenään ja valuta salaatin päälle

Lisäksi
katkarapuja
seesaminsiemeniä
-lisää salaattiin (joko salaatin päälle tai erilliseen kippoon) riisi ja valutetut katkaravut
-koristele seesaminsiemenillä

Pastasalaatti à la Gina
(alunperin Anna Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja Pähkinäpuun alla)

250 g pennepastaa
12 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 dl mustia oliiveja
timjamia
merisuolaa
mustapippuria
200 gr mozzarellaa
150 gr jamòn serranoa
1 runsas nippu rucolaa
ja kastike, katso alla

KASTIKE: Pane kuppiin 2 veitsen lappeella murskattua valkosipulinkynttä, vajaa teelusikallinen suolaa, 3 rkl viinietikkaa ja 1 tl juoksevaa hunajaa. Anna seistä noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen pois valkosipuli ja sekoita joukkoon 6-7 rkl oliiviöljyä.

SALAATTI: Keitä pasta napakaksi miedosti suolatussa vedessä ja huuhtele se nopeasti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta hyvin. Pane pasta salaattikulhoon ja kaada päälle kastike. Lisää suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja timjami. Hienonna päälle hiutalesuola ja mustapippuria.
(tässä vaiheessa laitoin salaattikulhon jääkaappiin….)
Juuri ennen tarjoilua sekoita joukkoon mozzarellajuusto revittynä, kinkku ja rucola.

Kana-Caesarsalaatti

1 grillibroileri

Salaatti
1 romainesalaatti
1 salaattisekoituspussi
parmesania juustohöylällä lastuiksi veistettynä
krutonkeja
-revi salaatti kulhoon
-lisää kastike
-lisää parmesanit, krutongit ja broileri (meillä oli tällä kertaa broileri erillisessä kipossa)

Kastike
öljyä n. puoli desiä
reilu teelusikallinen dijon sinappia
puolikkaan sitruunan mehu
pari valkosipulin kynttä
loraus hunajaa
mustapippuria
-sekoita sauvasekottimella sekaisin


Lauantai-illan luomoava salaatti

pinaattia, jäävuorisalaattia yms.
punaista kevätsipulia
halloumia
punaisia viinirypäleitä
pinjansiemeniä
öljyä
balsamicoa

-viipaloi halloumi (tai grillijuusto), paista palat öljyssä
-lisää pannuun öljyä sekä viinirypäleet ja pinjansiemenet, paista kunnes viinirypäleet ovat hiukka pehmenneet ja pinjansiemenet ruskistuneet
-kokoa vadille salaatit ja pinaatit, sekoita niihin vähän öljyä
-pienistele päälle punaista kevätsipulia
-asettele päälle halloumiviipaleet, pinjansiemenet ja viinirypäleet
-ripsota päälle balsamicoa

Texmex-salaatti

500 g naudan paistijauhelihaa
2-3 rkl tacosalsaa
2 tortillaa
oliivöljyä
salaattia (mulla oli kahta erilaista)
parsakaalia
kurkkua
tomaattia
paprikaa
punasipuli
(mustapapuja)
juustoraastetta
ranskankermaa
korianteria
tacomaustetta tai sen puuttuessa jauhelihan maustamiseen mausteita (paprikaa, chiliä, valkosipulia yms)

1. paista jauheliha ja mausta se kuivamausteilla ja salsalla
2. leikkaa tortillalätyt palasiksi ja paista niitä hetki oliiviöljytyllä paistinpannulla, laita uuniin kiertoilmalle 220 asteeseen 5-10 minuutiksi, kunnes ovat rapsakoituneet
3. kokoa tarjoiluastialle revitty salaatti, pienistellyt tomaatit, parsakaali, paprikat, punasipuli ja kurkut sekä tortillalastut
4. lisää jauheliha, juustoraaste ja ranskankerma
5. huiskuttele päälle kuivattua chiliä ja tuoretta korianteria

All in -salaatti

romainesalaattia pienisteltynä
pieni parsakaali pienisteltynä
kirsikkatomaatteja puolitettuna
pieni punasipuli pienisteltynä
savulohta
broccolinia (+sitruunamehua, öljyä, mustapippuria)
halloumijuustoa
vadelmia
avokado-sitruunaöljyä
balsamicoa
herneenversoa
keitettyjä kananmunia

-sekoita salaatti, parsakaali, tomaatit ja punasipulit – ripsottele päälle avokado-sitruunaöljyä
-paista halloumi rapeaksi ja sen jälkeen paista broccolinit öljyssä (mausta ne sitruunamehulla ja pippurilla)
-asettele ne lohen ja vadelmien kanssa salaattipedille
-puolita keitetyt kananmunat
-koristele herneenversoilla ja lorauta päälle balsamicoa

 

Boltsi-salaatti

pinaattia
tammenlehtisalaattia
punakaalia
punasipulia
(avokadoa)
keitettyä kananmunaa
hummusta
Boltseja
persiljaa

Kastike
2 pientä avokadoa
1 valkosipulin kynsi
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria
suolaa
vettä
-surauta sauvasekoittimella ainekset sekaisin, passaa vedellä salaatinkastikkeen koostumus (ei tarvitse olla juoksevaa vaan vaahtomaista)

Kinkkusalaatti

Salaatti
100 g pinaattia
50 g rucolaa
300 g kinkkua
3 punaista omenaa
1 rkl voita
2 tl kanelia
loraus hunajaa

Kastike
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl makeaa sinappia
1 rkl hunajaa
pari kierrosta mustapippurimyllystä

Koristeluun
granaattiomenan siemeniä
saksapähkinää rouhittuna

Ohje valmistukseen:
Pese omenat huolellisesti ja kuutioi ne. Sulata kattilassa voi ja lisää kaneli, hunaja sekä omenan palat. Anna omenien maustua noin viisi minuuttia. Ota pois kattilasta. Sekoita pinaatti ja rucola kulhossa keskenään. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada pinaattirucolasalaattiin. Pienistele kinkku ja sekoita pinaattirucolasalaattiin. Lisää kastike ja sekoita. Annostele tarjoiluvadille. Koristele granaattiomenan siemenillä sekä saksanpähkinärouheella.

****************

Nyt odottelen banaanikeikauskakun uunista tuloa ja sitten takaisin sormet multaan 🙂 Jos banaanikakku onnistuu, niin siitä ohjetta ensi viikolla 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

 


perjantai 09. huhtikuun 2021

Raikas lounassalaatti

HEIPPAHEI!

Miten on viikko sujunut? Sangen täyteläistä viikkoa seuraa viikonloppu, jolle ei ole mitään tekemistä. Ihanaa! Paitsi pihahommia, jos säät sallii. Ja mökkirantaan ajelua. Ei ollakaan vielä ajeltu kertaakaan mökkirantaan tänä keväänä, mikä tuntuu vähän oudolta. Koska se on osa sitä mökkihöperön odotusprosessia (ainakin meidän kohdallamme)…jäiden lähdön jännittäminen. Ollakin, että yleensä mökkijärvi on sulanut noin kolmen viikon päästä siitä, kun Pyhäjärvestä on jäät lähteneet eli ei ihan vielä ole edes toivoa murikkatestien onnistumiselle 😉

Tein tänään lounassalaatin kaappien kätköistä. Siinä yhdistyy tomaatti-mozzarellasalaatti ja bruschetat. Ripauksella tex mex -henkisyyttä. Aikas kiva, vaikka itse sanonkin. Raikas ja kuitenkin täyttävä. Sellainen, että illalla mahtuu neljän ruokalajin illallinen italialaista.

Tomaatti-mozzarellafuusiosalaatti

750 g kirsikkatomaatteja (keltaisia ja punaisia)
pienen pieni punasipuli
1 tlk (230 g) mustapapuja huuhdeltuna
1 pieni tlk maissia
1 pallo buffalomozzarellaa
1 puntti korianteria (mulla oli 1/2 korianteria ja 1/2 persiljaa)
3 rkl extraneitsyt oliiviöljyä
loraus balsamicoa
mustapippuria, chilirouhetta & sormisuolaa
2 limen mehu
1/2 juureen leivotusta patongista

1. Pese ja halkaise kirsikkatomaatit, kuori ja pilko punasipuli, revi buffalomozzarella ja pilko korianteri
2. Sekoita em. aineet kulhossa ja lisää mustapavut ja maissit
3. mausta oliiviölyllä, balsamicolla mustapippurilla, sormisuolalla, chilirouheella ja limen mehulla
4. Viipaloi patonki ohuiksi paloiksi ja sekoita salaattiin
5. Anna salaatin tekeytyä hetki

Jos mulla olisi ollut avokadoa, olisin kenties korvannut maissit pienisteltyllä avokadolla, sillä en ole säilykemaissien suurin ystävä. Mutta hienosti ne meni tässä salaatissa 🙂

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 07. huhtikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Helppo ja herkullinen paistettu parsakaalisalaatti

MOIKKAMOI!

Täällä taas, Tampereella. Omassa keittiössä. Ei sillä, nautin mökkikeittiössä kokkailemisesta joka solulla, mutta ei ole kotikeittiön voittanutta. Niiden täysien kattilakaappienkin, joiden kätköistä ei tunnu löytyvän mitään. Sen sekalaisen ison laatikon, jonka syövereissä tietää lojuvan aarteita. Käyttämättömiä kapustoja ja jopa sellaisen silikonisen leipävuoan, jota ei ole vuosiin tullut käytettyä.

Viikonloppuna on kapusta- ja kattilakaappien siivoustalkoot. Tervetuloa kevät! ☀️

Mutta nyt, ihanaa kun olet täällä kasviskeskiviikko. Vaikka olenkin henkeen ja vereen hetkessä eläjä ja ex tempore -tyyppi, rakastan rutiineja. Rakastan ajatusta siitä, että vähintään kerran viikkoon tulee esiteltyä täällä blogissa kasvisruokia. Kasviskeskiviikoista on tullut mulle tosi rakkaita.

Viime aikoina olen lämmitellyt suhdettani parsakaaliin. Jossain vaiheessa söin sitä(kin) niin paljon, että ei enää maistunut. Parsakaali on ehdottomasti yksi mun lemppareistani. Raakana ja rouskuvana. Mutta myös niin paistettuna, että sen sisin pysyy rouskuvan rapeana. Hyvin maustettuna se menee sellaisenaankin.

Tänään esittelen teille törkysen hyvän paistetun parsakaalisalaatin, jonka ohjeen bongasin täältä. Hieman taas muutin määriä ja cheddarin korvasin parmesanilla. Ajatus suolaisesta, pikkuisen paahtuneesta parsakaalista ja suloisen makeista taateleista sai mut muuttamaan alunperin tälle keskiviikolle suunnittelmiani kokkailuja. Ensi viikolla luvassa sitten toista suosikkiani, Gwyneth Paltrowlta seitsemisen vuotta sitten omimaani taivaallista lämmintä salaattia.

Paahdettu parsakaalisalaatti
2-3:lle

2 parsakaalia
1 +1 rkl extraneitsyt oliiviöljyä
sormisuolaa ja mustapippuria
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
6 medjooltaatelia, kivet poistettuna ja taatelit pienisteltyinä
1 dl kuorellisia manteleita rouheaksi rouhittuna
parmesania juustohöylällä lastuiksi viipaloituna

1. pese ja pilko parsakaali (saa olla isoja paloja)
2. lämmitä paistinpannulla oliiviöljyä, lisää parsakaalin palat
3. mausta suolalla ja mustapippurilla
4. paista parsakaalin paloja käännellen niin, että ne saavat vähän väriä (mutta eivät pehmene liikaa)
5. anna parsakaalien jäähtyä hieman ja pilko ne pienemmiksi
6. sekoita parsakaalien joukkoon valkoviinietikka, hunaja tai vaahterasiirappi, mantelit, taatelit, parmesan ja mausta vielä sormisuolalla
7. tarjoile heti tai laita jääkaappiin tekeytymään

Hei tämä on jälleen niitä kesäruokia, joita tarjota grillattavien kanssa. Niinä kauniina kesäiltoina, kun ei tee ollenkaan mieli mennä sisään. Kun saa nyppäistä salaatin päälle yrtit omasta yrttimaasta. Appropoo, kävin toissapäivänä sulanutta takapihaa ihastelemassa ja huomasin, että sitruunamelissa, minttu ja persilja pukkaavat jo nyt vihreää niin maan vimmatusti. Tai pukkasivat. Eilen tulleen takatalven jälkeen en ole käynyt tarkistamassa tilannetta…:)

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


sunnuntai 04. huhtikuun 2021

5 x salaatinkastike

MOIKKAMOI!

Onpas kiva olla taas täällä Pieni tauko blogista ja tietokonehommista on tehnyt sen, että piinaava (hiirikäden) olkapääkipu on väistynyt. Aivan mahtavaa! Muutenkin pieni tauko on tehnyt todella hyvää. Postausluonnoksiin on kirjautunut monta uutta postausaihetta ja hiihtolenkeillä olen suunnitellut uusia reseptejä.

IG:n puolella kerroinkin, että nyt aloitetaan ulkoruokintakausi ja se tulee näkymään myös täällä blogissakin. Ei vielä ihan täysin siirrytä ulkoruokintaan, mutta pikkuhiljaa. Ulkoruokinta- ja grillauskausi tietää sitä, että pastaruoat syrjäytyvät vähitellen ihanilla salaateilla, grillatuilla lihoilla ja vihanneksilla.

Salaatinkastike on mulle liki tärkeämpi kuin se itse salaatti. Se tuo usein mauttomaankin perusvihreään salaattiin makua rutkasti. Aika usein salaatinkastikkeenani toimii oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Välillä balsamico kaverinaan. Mutta ajattelin vinkata myös viidestä muusta lempparisalaatinkastikkeestani.

Caesarsalaatin kastike

1 dl oliiviöljyä
2 tl Worcestershire-kastiketta
2 valkosipulin kynttä
1/2 sitruunan mehu
1 rkl raastettua parmesan-juustoa
2 tl Dijon-sinappia
1 keltuainen
mustapippuria

-surauta ainekset sauvasekoittimella sekaisin

Vinaigrette

1 valkosipulinkynsi pilkottuna
2 tl Dijon-sinappia
0,8 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

-sekoita aineet keskenään

Hunajasinappikastike

2 tl hunajaa
2 tl Dijon-sinappia
1 sitruunan mehu
7 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

-sekoita aineet keskenään

Aasialaistyyppinen salaatinkastike

2 rkl soijakastiketta
2 rkl seesamiöljyä
2 tl hunajaa
2 rkl maapähkinäöljyä
limen mehu
1 tl kuivattua chiliä

-sekoita aineet keskenään

Jugurttikastike

1 dl maustamatonta jugurttia
2 tl sitruunamehua
1 pieni valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa ja mustapippuria

-sekoita aineet keskenään

Salaatinkastikkeissa hyvänlaatuinen (ei kitkerä) extraneitsytoliiviöljy on mulle se tärkein palanen. Sillä ja sitruunamehulla, Dijon-sinapilla, mustapippurilla ja suolalla saa jo ihmeitä aikaan. Usein en edes mittaile, vaan sekoittelen ja maistelen. Niin kuin ruoanlaitossa muutenkin 🙂

Nyt pakkauspuuhiin ja huomenna suunnataan kohti kotia. Tämän kauden viimeiset laskut tuli laskettua tänään ja on aika sanoa mökille heipat vähäksi aikaa. Kesällä sitten seuraavan kerran tullaan tunturiin

SULOISTA SUNNUNTAITA & PÄÄSIÄISEN JATKOA,


tiistai 30. maaliskuun 2021

Banaanileipä, yksi kaikkien aikojen suosikkileivonnaiseni

MOIKKAMOI

ja hei jos väitän, että ei ole banaanileivän voittanutta, niin oletteko samoilla linjoilla? 😀 Ei tarvitse olla, mutta mun mielestä banaanileipä on yksi herkullisimmista leivonnaisista, mitä löytyy. Sen saa helposti tehtyä ilman lisättyä valkoista sokeria. Vehnäjauhonkin usein korvaan mantelijauhe+kaurajauhoyhdistelmällä. Mitä mustuneemmat banskut, sitä makeampi leipä. Tällä kertaa lorautin banaanileivän päälle pikkuisen hunajaa, sillä meidän banaanit eivät olleet mustimmasta päästä.

Banaanileipä

3 mustunutta banaania
2 kananmunaa
1-2 dl turkkilaista jugurttia
3-4 dl jauhoja
(mantelijauhoa, kaurajauhoa, grahamjauhoja, vehnäjauhoja – joko yhtä näistä tai yhdistellen)
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
kardemummaa, kanelia, ripaus suolaa
nestettä (esim. kauramaitoa) niin paljon, että koostumuksesta tulee taikinaista
loraus juoksevaa margariinia
1 banaani halkaistuna ja pähkinöitä mielesi mukaan kakun päälle

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sekoita kaikki aineet blenderissä sekaisin
-kaada uunivuokaan ja lisää päälle halkaistu banaani ja pähkinöitä
-paista uunin alatasolla 160 asteessa noin 55-60 minuuttia

Mulla on yleensä viikkoruokakauppalistan vakiona 12 banaania. Välillä käy niin, että banaanit eivät tee kauppaansa. Sitten niistä tehdään banaanileipää ja smoothieta. En tiedä mistä johtuu, mutta itse en banaanista sellaisenaan välitä. Mieluummin nappaan hedelmäkorista vaikka ompun tai appelsiinin. Mutta banaanileivässä ja smoothiessa banaanit kyllä maistuvat.

Hei, en mene lupaamaan vielä huomisesta kasviskeskiviikosta mitään. Huomasin nimittäin, että en ollut varannut sitä varten mökkiin mitään kummempia ruoka-aineita (haettiin reilun viikon ruoat valmiiksi kerättynä Roi:n cittarista). Mutta jos jotain onnistun kehittelemään niin sitten nähdään kasviskeskiviikon merkeissä 🙂

TIISTAITERKUIN,

PS. me ostettiin muuten tänne mökille pallogrilli. Just sellainen hiiligrilli. En malta odottaa, että pääsee grillaamaan tämän kevään ekat hampparit avotulella. Harmi, ettei lampaan jauhelihaakaan eksynyt kauppakasseihin. Rakkailla ystävillä joskus syötiin hamppareita, joiden pihvissä oli puolet lampaan jauhelihaa ja puolet naudan. Ne maistuivat taivaallisilta. Ja hei, sopisivat pääsiäiseen kuin nenä päähän.