MOIKKAMOI!
Mielikuvamatkailusta ollaan teidän kanssa juteltu paljon ja tullaan juttelemaan jatkossakin. Ainakin niin kauan kunnes tuo on ainut saatavilla oleva matkailumuoto 🙂 Kuuntelen tällä hetkellä kirjaa, joka sijoittuu pääosin Intiaan (Lucinda Rileyn Keskiyön ruusu). En ole koskaan Intiassa käynyt, enkä oikeastaan ole siellä ajatellutkaan käyväni, mutta nyt viimeisten kuukausien aikana Intia on alkanut kolkuttelemaan takaraivossa.
Mausteiset värit ja tuoksut, ruoka. Ei se ihmishälinä ja vilinä niinkään. Mutta se tietynlainen ”mausteisuus” aisteille. Se on se, mikä kiehtoo kovasti.
Toissailtana laitoin siman porisemaan ja odottelin porkkanakakun jäähtymistä. Kuuntelin tarinan kerrontaa Intian palatseista ja yhtäkkiä iski ihan tajuton intialaisruokahimo. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Intialainen linssipata, hienommalta nimeltään dal, on älyhelppo, nopea ja herkullinen ruoka. Tavallisena maanantai-iltana meillä kotona tuoksui kanelin ja kuminan liitto ja taustalla soi Jai Ho. Se on sitä arki-illan luksusta parhaimmillaan kuulkaa. Hetkessä eläminen ja siinä nauttiminen. Vähän siinä sivussa Bollywood-teemaista tanssia tapaillen.
Meillä on kuivamuonakaapissa aina linssejä, niin käyttövalmiita kuin niitä ”kuiviakin”. Sopivat nopeisiin keittoihin ja patoihin mainiosti. Käyttövalmiita käytän salaateissakin.
Punainen linssi dal
1 rkl kookosöljyä
3 valkosipulin kynttä kuorittuna ja pilkottuna
1 iso keltasipuli kuorittuna ja pilkottuna
parin sentin pätkä inkivääriä raastettuna
2 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
2 tl kanelia
1 tl currya
0,5 rkl kookossokeria
pari rkl tuoretta korianteria
400 g punaisia linssejä
1 litra kasvislientä (vettä + 2 kasvisliemikuutiota)
400 ml kookosmaitoa
400 g tomaattimurskaa
1 limen mehu
suolaa & mustapippuria
1. Sulata kookosöljy pannulla, lisää sipulit, inkivääri, kumina, kurkuma, kaneli ja curry
2. Anna porista, kunnes sipulit ovat hieman pehmenneet
3. Lisää huuhdellut linssit ja kasvisliemi, kookossokeri ja tuore korianteri pilkottuna
4. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia
5. Lisää kookosmaito ja tomaattimurska, jatka keittämistä vielä vartti
6. Mausta limen mehulla, suolalla ja mustapippurilla
Tarjoile tuoreen korianterin & maustamattoman jugurtin kanssa
Ja hei, jos haluat upgreidata dalin, niin suosittelen leipomaan herkullisia naan-leipiä sen seuraksi.
Mä rakastan naan-leipiä. Aika usein nappaan kaupasta mukaan valmiiksi tehdyt naan-leivät, mutta ei ole kotona leivotun voittanutta. Nämä mun versiot ovat sellaisia pannulla ilmakuplia taikovia pehmeitä naan-leipiä, jotka ovat pehmeimmillään ja siten parhaimmillaan heti tuoreeltaan. Eli kantsii ajoittaa ne dalin kanssa niin, että ovat just tehtyjä. Paiston jälkeen sujautan leivät keittiöpyyhkeen alle odottelemaan, että pysyvät pehmeinä.
Naan-leivät
(6 kpl)
1,5 dl kädenlämpöistä vettä
1/4 pkt tuorehiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1 dl maustamatonta jugurttia
noin 6 dl vehnäjauhoja
1. Sekoita hiiva veteen, lisää sokeri. Anna olla noin viisi minuuttia.
2. Sekoita em. seokseen suola, oliiviöljy ja maustamaton jugurtti sekä pikkuhiljaa jauhot
3. Vaivaa noin viisi minuuttia ja peittele lämpimään kohoamaan
4. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi leikkaa se kuuteen osaan ja pyörittele palloiksi/ovaaleiksi
5. Paista öljytyllä tai kuivalla (mä käytin kuivaa) paistinpannulla noin 2 minuuttia per puoli
Tällä kertaa en öljynnyt naan-leipiä paiston jälkeen valkosipuli-persilja-öljyllä, sillä ne tuli dipattavaksi daliin. Mutta muuten kyllä suosittelisin öljyämään ne.
Ja hei, pahoitteluni kuvatulvasta. Pitkästä, pitkästä aikaa 😉 Mutta olipahan kertakaikkisen kiva taas tehdä pientä stailausta ja ruokakuvausta. Kalenteriin pitääkin laittaa moiselle puuhalle muutama tunti viikkoon.
KESKIVIIKKOTERKUIN,