HEIPPAHEI IHANAT!
Ja suuresti pahoitteluni pienestä blogihiljaisuudesta; kaikki kommenttinne olen lukenut ja tulen vastaamaan niihin ajan kanssa lähipäivinä. Kiitos niistä ♥ Ja kiitos teille pian päättyvästä vuodesta 2017. Vuosi on ollut blogin kannalta erittäin ihana, kuten kaikki vuodet. Uusia ihania lukijoita on tullut hurjasti lisää, te vanhat tutut lukijat olette pysyneet myös vauhdissa mukana ja tuntuu, että bloggaaminen on piintynyt tuonne selkärankaan. Ehkä senkin takia kuluneen viikon verkkainen postaustahti tuntuu oudolta. Itselleni siis. Tiedän, että te kyllä jaksatte siellä odottaa, vaikkei joka päivä postauksia tulekaan 🙂
Muutenkin vuosi 2017 jää mieleeni vuotena, jolloin kaikki oli hyvin. Tiedättekö, että se on se maailman ihanin tunne. Kun ei tarvitse huolehtia. Pelätä tai olla allapäin. Viimeisten vuosien valossa sitä kun on oppinut arvostamaan niitä aikoja, kun kukaan ei sairastu vakavasti. Tai kun ei tarvitse järjestää hautajaisia. Pukeutua mustaan ja surra. Tänä vuonna on ollut paljon iloa. Paljon uusia asioita. Muutosta ja myllerrystä. Hyvällä tavalla.
Isoimpana asiana mieleeni on jäänyt muutto lapsuudenkotiini. Kiitollinen olen, että meillä oli siihen mahdollisuus. Täällä on hyvä olla. Tänä iltana kotimme täyttyy juhlaväestä; saamme rakkaita ystäviä kylään. Osan ihan yökylään asti. Ei kiirettä minnekään. Hyvää ruokaa ja seurustelua. Vuoden summaamista yhteen ihanalla porukalla. Veikkaan, että talovanhuksen seinät hykertelevät hiljaa menoa ja meininkiä todistaessaan. Voipi olla, että jossain vaiheessa se ajattelee, että olispa korvatulpat 😀
Uusi vuosi 2018 otetaan siis vastaan hyvillä mielin. Tämä pian päättyvä vuosi oli hyvinvoinnin vuosi. Sitä jatketaan ensi vuonnakin. Lempeästi on tulevan vuoden avainsana. Tammikuussa tulen kokeilemaan, mikä on just mulle parasta. Onko se se, että jätän sokerit ja alkoholin kokonaan elämästä pois. Vaikkei ne ongelmaksi asti olekaan muodostuneet. Vai onko se sittenkin se kultainen keskitie, jonka nimeen vannon. Oli miten oli, niin ensi vuodelle teen vain yhden päätöksen. Olen lempeä itselleni. Niin ruokailun, liikunnan kuin (varsinkin) työnteon suhteen.
Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta ♥
IHANAA LOPPUVUOTTA JA
VIELÄ PAREMPAA ALKAVAA VUOTTA TOIVOTELLEN,
Joskus muinoin mietin, että mikä äitiä ja iskää veti tänne Lappiin. Nyt sen ymmärrän. Kun arki etelässä on hektistä ja työt vaativia, niin ihmisellä pitää olla joku paikka, jossa saada rentoutua. Jos ei sitä pysty kotona tekemään (mikä toki olisi suotavaa), niin onni on löytää paikka, jota kutsua happy placekseen. Itseäni on suotu monella paikalla, jossa pääsen rentoutumaan, mutta mikään niistä ei rentouta niin kuin Lappi.
Se rentoutus alkaa oikeastaan heti, kun tuon ulko-oven aukaisee ja tuoksuttaa tutun tuoksun. Näkee tutut huonekalut ja tavarat. Ne, jotka täällä ovat jo parikymmentä vuotta olleet. Täällä tunturin juurella kaikki sisustustrenditkin tuntuvat kovin kaukaisilta. Tunturin laelta asumatonta maisemaa katsoessaan ylipäätään kiireinen elämä kaupungissa tuntuu kovin kaukaiselta.
Tästä pohjoiseen matkustamisesta joulun tienoilla on tullut traditio. Tiedän, että olemme erittäin etuoikeutettuja, kun meillä tällainen mahdollisuus on. Laskimme, että tämä taitaa olla yhdeksäs kerta, kun täällä tähän aikaan ollaan lasten kanssa. Ennen lapsia toki tuli oltua jo monena vuonna. Tosin tämä on vasta toinen kerta, kun vietimme täällä jouluaaton. Se on tapa, joka tulee jäädäkseen. Kaikki stressi ja kiire jää kaupunkiin ja joulu on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin rauhallinen kuin sen kuuluisikin olla. 
Nyt takaisin köökin puolelle; kinkku on kohta valmis, lanttu- ja perunalaatikko seuraavat perästä. Jääkellarin lohi rosepippurigraavisiikakaverinsa kanssa pääsee valmiiksi katettuun pöytään ja niiden kaveriksi puikulat pehmenevät höyryssä. Tästä alkaa ne joulun ihanat ajat, kun pyjaman päälle sujautetaan toppavaatteet ulos mennessä. Saunan jälkeen puetaan sama pyjama päälle. Ne ajat, kun herää sohvalta kirja kädessä päiväunilta raukeana. Kun lasten silmistä kajastuu joulun ilo. Ne ajat, kun lautapelit saavat olla pöydällä koko ajan. Kun unohtaa kokonaan sen, paljonko kello on tai mikä päivä mahtaa olla. 
