siellä ruutujen takana! Toivottavasti teillä on ollut mukava tiistai. Täällä ollaan oltu eilisen kotitoimistopäivän jälkeen täysin maalitehtaan työn touhussa, mutta blogi on ollut mielessäni tämän tästä. Eikä vähiten sen takia, että tänään on luvassa yksi mun lemppariaiheista ikinä. Nimittäin maailman parhaimman äidin maailman parhaimpiin resepteihin sukeltamista. Ruokamuistot, varsinkin leipomismuistot elävät vahvasti mukana lapsuudesta. Olenkin kertonut, että pikkutyttönä mun suosikkiherkku oli äidin tekemä suklaapelti. Reseptin taas oli saanut omalta äidiltään. Meidän äidiltä jäi monia ihania keittokirjoja, mutta silti mikään ei voita tuota paperikasaa rottinkikorissa.
Sieltä löytyy lehtileikkeitä, joissa on niitä äidin hyväksi toteamia reseptejä, mutta mikä ihaninta; sieltä löytyy äiskän käsin kirjoittamia reseptejä. Just niistä ruoista ja herkuista, joita meillä tehtiin kotona. Ja tiedättekö, että eilen kun niitä selasin tuossa olkkarin pöydällä niin sieltä tulvahti tuttu ja turvallinen tuoksu ♥
Tukholmasta ostin reseptikirjan. Tarkoitukseni oli kirjata siihen omia lempireseptejäni, mutta eilen aamulla koin ahaa-elämyksen. Kirjoitan siihen äiskän parhaimmat reseptit. Jossain vaiheessa sain idean, että vaikka reseptit tilaa vievätkin alkuperäismuodossaan, niin en lähde niitä kirjoittamaan puhtaaksi. Noihin lappusiin kun sisältyy niin paljon elämää.
Kuten näkyy tuosta suklaapellin ohjeesta, niin se on ollut vahvasti läsnä leivontahetkistä. Myös mummuni pari reseptiä pääsee arvoisalleen paikalleen kansien väliin. Rahkaomenakakkua en ole ikinä vielä itse tehnyt, mutta siinä seuraava leipomisprojekti. Tuo smetanassa haudutettu broilerisuikalelaatikko on yksi maailman maukkaimmista ruoista, suosittelen! Muistan mummuni tehneen sitä aina, kun menimme kylään ruoka-aikaan. Hukan teillä on vielä muutama resepti; äidin hirvipaistin voittanutta ei ole eikä kyllä kaalikääryleidenkään. Varsinkin sen kaalikääryleiden kastikkeen reseptiä kaipaan kovin. Voipi olla, että ne tuolta lehtileikkeiden seasta vielä löytyvät 🙂 Sain myös sellaisen idean, että täytyy teettää tästä reseptikirjasta kopioita ja antaa aina jokaiselle kotoa pois muuttavalle mummun lapsenlapselle mukaan mummun reseptiarkiston helmiä. Näin ne muistot jatkuisivat ja jalkautuisivat sukupolvelta toiselle.
Toivon, että teilläkin on niitä ihania ruokamuistoja lapsuudesta. Muistoja, joita välittää eteenpäin mahdollisesti omille lapsille. Hei nyt takaisin työn touhuun hieman venyneeltä iltapäiväkahvitauolta! Ollaanhan taas kuulolla 🙂
ja moikkamoi maanantai ja sitä myötä uusi ihana viikko! Karvisolosta ei ole tietoakaan tänä maanantaina, kiitos tuon miniloman, joka virkisti kyllä mukavasti. Kuten tapanani on ollut viime aikoina, niin jälleen syvennyin tarkkailemaan ja analysoimaan ihmisiä ja asioita reissussa ollessamme. Pääasiassa itseäni, mutta myös kanssamatkustajia. Monella tapaa olin epämukavuusalueellani, siitäkin huolimatta että reissu oli aivan todella ihana. Huomasin, että laivan illallisbuffett ei ole enää se mun juttu. Ihmismassa sai mut haukkomaan vähän henkeä ja huomasin, että en nauti ihmispaljoudesta. Liian paljon ihmisiä siihen, että olisin nauttinut ruokailusta. Se ihisti, kun ihmisiä ryntäili takavasemmalta, edestä ja sivulta. Ihan kuin kaikki joutuisivat tappelemaan ravinnosta. Ikäänkuin se ruoka loppuisi juuri sillä sekunnilla kesken. Sitten kun itse kärsivällisesti jonotat sen lautasesi kanssa ja joku tönii sinua koko ajan ja etuilee, niin tekee mieli sanoa, että kiitti ja heippa 😀
Nautin buffetissa kuitenkin viherjutuista ihanine salaatteineen ja kalapöydän notkuvista herkuista. Olenkin kertonut, että voisin elää mädillä ja smetanalla. Mutta ei sitä koko reissua ihan viher/kalalinjalla menty, sillä lauantain lounaspaikassa Da Peppessä nautin täysin rinnoin pitkästä aikaa pitsasta. Hiljaisesta ruokailusta ja lasillisesta tajunnanräjäyttävän hyvää punaviiniä. Pitsapohjasta, joka kiilasi top 3 pitsapohjiin ikinä. Tarjoilijasta, joka oli charmantti vanha mies. Siitä, että kaikki toimi ja ruokailusta pystyi nauttimaan. Oppia ikä kaikki, olen joskus nauttinut myös laivan buffett ruokailusta. Keski-ikäinen minä taas ehkä laittaisi muutaman latin lisää likoon ja menisi laivan johonkin muuhun ravintolaan. Se varttuneempi Maria on kuitenkin sitä mieltä, että koska lapset nauttivat buffettruokailusta suunnattoman paljon, niin sen voimin hänkin sen jaksoi tehdä. Kahtena iltana peräkkäin. Aika monet asiat kun ovat sellaisia, että haluaa laittaa itsensä likoon lasten hauskanpidon edessä. Meillä tytöt nauttivat risteilystä niin, että vielä tänä aamunakin silmät kiiluen kertoivat kokemuksistaan. Kallisarvoisia muistoja.
Ehkä se on se uusi minä, joka haluaa elämässä keskittyä juurikin niihin pieniin nautintoihin. Ei suurella mittakaavalla, vaan ihan pikkuisesti vaan. Tästä lähtien tiedän nauttivani enemmän yhdestä laadukkaasta viinilasillisesta ruoan kanssa kuin parista kolmesta ei niin laadukkaasta viinilasista. Tiedän nauttivani enemmän sokerittomista herkuista kuin kourallisesta salmiakkifiguureita. Kukin meistä tablaa tyylillään ja mun mielestä olisi ihan hirmuisen hienoa, että jokainen löytäisi sen oman onnellisuuden ”break-even pointtinsa”. Sen tilan tai kriittisen pisteen, jonka yli tapahtuvat jutut ovat kaikki plussaa. Löytäisivät sellaisen elämäntavan, jossa pysyisi pitkällä juoksulla tuon break even pointin yläpuolella. Jotta elämä olisi mielekästä. Jotta ei tarvitsisi taistella hyvänolon saavuttamiseksi. Vaan voisi todeta, että hei – mä olen siellä jo.
Voin eilen kotiintulon jälkeen jotenkin tosi huonosti. Parina iltana nautitut muutamat viinilasilliset ja se kourallinen salmiakkifiguureita yhdistettynä pariin huonosti nukuttuun yöhön saivat aivoni johonkin sellaiseen tilaan, ettei ajatus kulkenut. Pitkästä aikaa taas niveliäkin särki ja silmät menivät ihan väkisin kiinni. Iho oli kelmeän veltto ja ihohuokoset kolminkertaistuneet. En löytänyt mitään muuta syytä kuin tuo alkoholi ja sokeri. Vertasin eilistä olotilaani tammikuun tipattomaan ja sokerittomaan ajanjaksoon ja päätin, että ei enää koskaan. Kroppa huusi eilen vihersmoothieta ja kaikkea terveellistä. Iho huusi puhdistavaa ja kuorivaa naamiota. Täten jatkan siis alkuvuoden linjaa. En orjallisesti noudattaen vaan tilanne ja päivä kerrallaan.
Mutta tänään olo on kyllä jo normaalin euforinen. Ollaan päästy taas sinne onnellisuuskäyrän plussapuolelle. Hymyilyttääkin ihan hassulla tavalla huomata, että mukavuusalueella ollaan. Talvinen Tukholma oli ihana ja antoi huikean paljon lisää energiaa. Aurinkoinen ja tuulinen, mutta silti tosi kiva. Lapset halusivat Zaraan ja Hollisterille, joten niissä kävimme. Kävelimme ympäriinsä, kunnes oli annettava viimalle periksi ja suunnattava laivalle takaisin. Sen verran kylmä oli, että kamerakin pysyi suurimman osan ajasta laukusta. Eräs reissun kohokohdista oli pieni hurmurikummipoika, joka on just nyt niin parhaassa iässä ♥ Jutut ovat sitä luokkaa, että ei tarvitse minkäänsortin lisäviihdykettä etsiä 🙂
Mutta hei, nyt erään projektin pariin. Vilautan tuota projektia myös täällä blogissa tällä viikolla. Siihen liittyy nuo kaikki äiskän reseptit, jotka ovat sikinsokin sekaisin.
Energisen maanantain kunniaksi luvassa vähän organisointia 🙂
Elettiin viime vuoden elokuun puolen välin aikoja. Ihanaa elokuun iltaa, jolloin lapset olivat menneet sänkyyn ajoissa ja itselläni oli hetki laatuaikaa omassa seurassani ennen nukkumaanmenoa. Iltaa, jolloin yleensä olisin nauttinut tuosta turvallisesta pimeästä, joka oli laskeutunut valoisien kesäöiden jälkeen. Tuoden tullessaan tuulahduksen tulevasta. Pimeistä syysilloista, jolloin fiilistellään oman kodin turvassa sateen ropistessa ikkunaan. Sujahdin puhtaisiin lakanoihin kirjan kanssa ja nostin koiran jalkopäähän jalkoja lämmittämään. Pian uni vei voiton ja nukahdin. Havahduin kuitenkin kevyestä unestani siihen, että kuulin kolahduksen. Tuulikin oli alkanut ulvomaan vanhan talon nurkissa myrskyn edellä. Kuulin toisen kolahduksen. Olin aivan varma, että ulko-ovemme oli käynyt. Kaupallisen yhteistyön myötä Verisuren kanssa Verisuren sanansaattajana pääsen tämän talven ja kevään aikana kertomaan teille kodin turvallisuudesta ja siitä, kuinka tärkeää se meille on. Kuinka meillä on turvattu se, mikä suojaa niitä kaikista tärkeimpiä eli ihmisiä ja koskemattomuutta. Kuinka olemme turvanneet kotimme.
En uskaltanut nousta sängystä katsomaan, oliko ulko-ovi oikeasti käynyt. Mieleni teki laittaa työreissussa olevalle miehelle viestiä, mutta tiesin sisimmässäni säikkyväni ihan turhaan. Toisaalta taas mietin, että koskaan ei voi olla liian varovainen mitä tulee sen kalleimman eli oman perheen ja kodin turvallisuuteen. Olimme jo jonkin aikaa miettineet hälytysjärjestelmän hankkimista, sillä muutamalla ystäväperheellämme sellainen oli. Tuona yönä täytin netissä Verisuren kyselyn, jossa ruksasin kohdan ”Olen kiinnostunut maksuttomasta kodin turvallisuuskartoituksesesta.”.
Siinä missä aiemmassa yhdessä tasossa olevassa kodissamme tila tuntui olevan paremmin hallussa, tuntui nyt hieman pelottavalta hallita kolmea kerrosta. En ollut vielä nukahtanut uudelleen, kun kuulin ääniä jälleen. Tällä kertaa se oli esikoinen, joka oli herännyt tuulen huminaan. Kapusi viereeni nukkumaan ja juuri kun olimme nukahtaneet, kuulin jälleen ääniä. Se tunne, kun herää kesken uniensa johonkin ääneen, on jotenkin lamauttava. Hyvä, kun uskaltaa edes hengittää. Liikkumisesta puhumattakaan. Tälläkään kertaa se ei onneksi ollut se Kasper, Jesper tai Joonatan vaan pikkuisempi, joka rymysi myös omasta huoneestaan peiton ja tyynyn kanssa kohti meidän sänkyä.
”Äiti, mua pelottaa.” sanoi esikoinen. Siinä sitten koitin sanoa, että ei mitään hätää. Näyttää esimerkkiä, että urheita ollaan, sillä kuka sitä nyt omassa kodissaan pelkäisi. Yön pimeydessä ajatus alkoi laukkaamaan vielä lisää ja olin varma, että kadullamme postilaatikoissa näkyvät Verisuren tarrat eivät olleet turhaan niissä. Olinkin kuullut, että aikoinaan rakkaalla kotikadullamme oli murtauduttu pariin kolmeen taloon. Jotain liigahommia, kuulemma. Mutta ei ne silloin tule, kun olette kotona. Tuo oli lause, johon turvauduin. Lopulta heräsin muutaman hassun tunnin nukuttuani työpäivään kaikkea muuta kuin levänneenä. Onneksi Verisuresta oltiin yhteydessä heti tuona päivänä ja sovimme ajan kodinturvakartoitukseen reilun viikon päähän, kun mieskin olisi kotona.
Tuosta parin päivän päästä koitti työpäivän jälkeinen kaunis elokuinen ilta. Kiertelin kahvikuppi kädessä juuri remontoidussa lapsuudenkodissani, jota meillä on onni kodiksemme kutsua. Mietin, että tämä on kultaakin kalliimpi paikka. Hieman hihittelin tuolle säikähtämiskohtaukselleni taannoin. Kuka tänne nyt tulisi, meidän kotiimme. Eihän täällä ole edes mitään varastettavaa. Siinä samassa havahduin ajatuksistani, kun lapset ryntäsivät ovesta sisään kertoen, että heidän ystävänsä mummin kotiin oli yöllä murtauduttu. Siihen taloon, jossa olin oman lapsuudenystäväni kanssa monet kerrat leikkinyt. Tuo lapsuudenystäväni äiti oli herännyt yöllä ääniin kahden naamioituneen miehen tunkeutuessa hänen kotiinsa. Ihan kivenheiton päässä meistä. Tämä oli viimeinen niitti. Aikaistin kodinturvakartoitusta.
Reilun viikon päästä meillä oli Verisuren tarrat ikkunoissa, hälytysjärjestelmä asennettuna lisämausteineen. Kotimme on suojattu tällä hetkellä niin rosvoilta kuin palon ja vesivahingonkin varalta. Keskikerroksen aulan oven yläpuolella meillä on se turvallisuuden ääni, puheyksikkö jonka kautta hälytyskeskuspäivystäjä voi puhua kanssamme ja antaa ohjeita esimerkiksi siinä tapauksessa, mikäli jokin palohälyttimistä havaitsisi savua. Keittiön viemärissä meillä on laite, jonka anturi alkaa välittömästi hälyttämään vesivuodosta. Meiltä löytyy myös älypistorasia, jonka saa ajastettua päälle Verisure-sovelluksen avulla. Reissussa ollessa se voi toimia hienosti valaisimessa, mutta ihan se toimii myös aamukahvin keittoapulaisena ja tv:n taustavalon päälle kytkemisessäkin.
Ulko-oven vieressä on käyttönäppäimistö, jonka avulla voimme esimerkiksi laittaa hälytykset päälle kotoota pois lähtiessämme. Tai hälytykset yötä varten silloin, kun olemme kaikki kotona. Tuossa yksikössä on myös SOS-painikkeet hätätilanteita varten. Jos joku tuntematon ja uhkaava henkilö on ovella, niin voi hälyyttää apua. Olemme myös ohjeistaneet lapset siihen, että jos äidille tai isälle tapahtuu kotona jotain eivätkä muista ambulanssin numeroa, niin saavat heti yhteyden Verisuren ammattitaitoiseen päivystäjään SOS-painikkeen avulla. Kodinturvasta lapsiperheessä löytyy muuten loistava kirjoitus Verisuren blogissa, joka kannattaa käydä lukemassa. Kamerat valvovat liikettä ja ovi- ja ikkunavahdit niiden avaamista. Hälytysjärjestelmä on ennakoiva, sillä nuo ovi- ja ikkunavahdit reagoivat jo tärinäänkin. Täytyy todeta, että hälytysjärjestelmän asentamisen jälkeen minua ei ole pelottanut kertaakaan olla kotona. Joskus tytötkin joutuvat olemaan alkuillasta kaksin kotona. Aiemmin tämä ei olisi tullut kuuloonkaan. Nyt laittavat hälärit päälle ja tuntevat olonsa turvallisiksi. Niin kuin omassa kodissa kuuluukin tuntea.
Miehelläni on omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu tulla kotiin, kun siellä on käynyt kutsumattomia vieraita. Englannissa jääkiekkoa pelatessaan kohtasi kotona näyn, minkä kukin voi vain sielunsa silmin nähdä, kun kaksi huumeheppua ovat olleet etsimässä rahaksi vaihdettavaa omaisuutta. Samoilla linjoilla olemme sen suhteen, että materiaa saa melkein aina uutta. Mutta se tunne, että joku on loukannut yksityisyyttäsi…se tuntuu pahalta. Jo ihan ajatuksenkin tasolla. Ei ole kerta eikä kaksi, kun reissussa ollessamme olemme avanneet tuon kätevän Verisure-sovelluksen puhelimesta ja tarkistaneet, että muistettiinhan hälytykset laittaa päälle. Sovelluksesta kerron vielä tarkemmin tulevissa postauksissa, mutta sieltä pystyy katsomaan esimerkiksi sen, ovatko lapset saapuneet koulusta kotiin. Tärkeää tietoa sieltä saa myös huonekohtaisista lämpötiloista ja kosteusprosenteista.
LUKIJAKILPAILU
Mikä on sinulle tärkeää kodin turvallisuudessa?
Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen, olet mukana Verisuren älypistorasiapaketin (sis. 2 älypistorasiaa, arvo 129 ) arvonnassa mukana.
Osallistumisaikaa on 4.2. asti ja arvonnan säännöt löydätte täältä.
Joku varmaan siellä miettii, että toimiikohan tämä varmasti 24/7? Kyllä se kuulkaa toimii. Kerran olemme itse testanneet päivystäjän ripeyttä; olimme lähdössä mökille ja laittaneet hälytykset päälle. Mies huomasi jotain, mitä piti jättää kotiin autosta. ”Heitän sen vain nopsaa eteiseen!” Huikkasin kyllä vielä autosta hänen peräänsä, että hälytykset on päällä, muista ottaa ne pois. Ennen kuin mies ehti takaisin autoon, puhelimeni soi. ”Onko siellä kaikki kunnossa, kun etuovelta tuli hälytys?” kysyi rauhoittava ja ystävällinen miesääni. Kerroin sitten, että kaikki on kunnossa, mutta mies vain siellä hätyytteli turhia. Tuosta tuli niin hyvä mieli ja turvallinen olo ♥
Jos kiinnostuit Verisuren hälytysjärjestelmästä, voit varata maksuttoman kodinturvakartoituksen täältä. Turvakartoituksessa Verisuren edustaja kartoittaa kotisi riskitekijöitä ja miten kodin turvallisuutta voi parantaa.
Eilen oli tarkoitukseni palata kommentteihin vastaamisten ja postauksen kanssa, mutta oli pakko nostaa kädet pystyyn jossain vaiheessa iltaa; alla ihan älyttömän kiireinen työpäivä ja ilta täynnä jos jonkinlaista ”pikkusäätöä”. Kaksi jännityksestä hepuloivaa tyttöstä ja kolmisen mottia takkapuita, jotka piti pinota talvelta suojaan. Tänään on vihdoin se päivä, jota noi meidän tytsyt ovat serkkujensa kansa odottaneet. Lähdetään nimittäin veljen porukan kanssa laivalle. Serkukset saivat joulupukin paketista mieluisan lahjan. Olivat toivoneet shoppailupäivää Helsingissä, mutta saivat Tukholman. Ei huonompi vaihtoehto 😀
Lasten ollessa pieniä meillä oli tapana käydä kesäisin Ruotisissa. Mutta nyt viime reissusta koko perheen voimin taitaa olla jo ainakin viisi vuotta. Itsehän kävin reilu vuosi sitten tutustumassa elokuisen ihanaan Tukholmaan Emilian ja Essin kanssa, mutta talvisesta Tukholmasta mulla ei taida olla kokemusta. Onneksi huomiselle on luvattu jopa vähän aurinkoakin. Perhosia ei ole vain tyttöjen vatsassa, vaan myös seinällä. Se Kate Moss sai vihdosta viimein väistyä, mutta…tiedättekö, että mun mielestä se Kate Moss sopi paremmin tuohon seinälle kuin perhonen. Mies taas on aivan eri mieltä. Kyse on onneksi vain sisustusmielipide-eroista eli ei mitään maata kaatavaa 😉
Neljä viikkoa (pari päivää vaille) täynnä tipatonta ja sokeritonta. Olin jo päättänyt aiemmin, että laivalla saan nauttia ruoan kanssa hyvällä omalla tunnolla viinilasillisen. Ja kuplajuomaa ihmisvilinää katsellen, jos siltä tuntuu. Sokeritonta en lopeta tähän, sillä olo on euforinen ilman herkkuja. Mutta sen verran löysään tuota sokeritontakin, että ei pieni herkku silloin tällöin maata kaada. Jos siltä tuntuu, niin perjantaipulla on ok. Muutos olotilassa ei ole ainoa, jonka olen nyt sokerittomalla huomannut. Vaan myös ulkoisestikin olen huomannut muutoksen. Kasvojen ihossa eritoten, mutta myös vatsanseudulla. Iho on tasaantunut hurjasti ja se sellainen höttöiho on lähtenyt. Ulkoiset seikat ovat olleet mukava lisä. Sisäistä hyvää oloa kuitenkin lähdin hakemaan ja sen sain ♥
Mutta hei, nyt vielä viimeinen koululainen kouluun ja sitten kommenttien pariin. Jossain vaiheessa pitäisi vähän pakatakin, mutta onhan tässä aikaa. (<- kuuluisat viimeiset sanat ;))
Nonni, siinä missä lupailin postausta arjen säästövinkeistä, aloinkin pohtimaan että vaikka säästäminen on hyvä asia, niin miten kävisi talouden, jos me kaikki säästäisimme. Kaikesta. Tiedän, että meillä menee tällä hetkellä taloudellisesti hyvin, kiitos molempien työllisyystilanteen ja pitkien työpäivien, joten säästää ei tarvitse niin että se olisi kieli vyön alla touhua. On varaa niihin pieniin luksustekoihin kuten kampaajaan tai matkustamiseen. Itsestäni olen vain huomannut, että mitä enemmän paiskii töitä ja mitä enemmän tienaa, niin sitä pihimmäksi tulen. Tiettyjen asioiden suhteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen jopa haaveillut sijoittavani tietyn summan palkasta johonkin. Mihin, se on vielä hakusessa. Ehkä rahastoihin. Minkä takia? Pahan päivän varalle ja matkustamiseen.
Mutta jos alan laittamaan osan tuloistani esimerkiksi rahastoihin, niin jostain tulisi sitten karsia tai säästää. Tehdä konkreettisia valintoja esimerkiksi ruokakaupassa ja suosia kauppojen omia brändejä. Mutta jos kaikki alkaisimme säästämään niistä pienistä elämän kultakimpaleista ja arjen luksuksesta, niin miten kävisi talouden? Ellen kävisi moikkaamassa kampaaja-Kristaa säännöllisesti, niin miten kävisi kampaamoyrittäjän, jos me kaikki alettaisiin säästämään kampaamopalveluista. Ellen ostaisi viikonlopun leikkokukkia tuolta Lamminpään ihastuttavimmasta kukkakaupasta ja kaikki muutkin lopettaisivat kukkien ostamisen, niin eipä tuo kauppa valitettavasti kauaa kannattaisi. Ellei kukaan meistä kävisi tuolla sisustusliikkeen taivaassa eli Moodfactoryssa, eikä kukaan liiemmin ostaisi sisustustuotteita, niin miten kävisi ihanan ystävän Jossun liiketoiminnan. Jos meistä kukaan ei kävisi koskaan ulkona syömässä, niin miten kävisi ravintolabusineksen? Ellei kukaan maalaisi ja freesaisi seinien myötä sisustustaan, niin eihän meillä olisi tuota pientä maalitehdastamme.
Kokeeko kukaan muu tätä säästämisen ristiriitaa näin? Vai onko tämä taas niitä ”älä ajattele Maria liikaa” -juttuja 😀 Säästämisen suhteen minusta on tullut vielä enemmän yrittäjähenkinen. Halu auttaa pienyrittäjiä on nostanut päätään tässä ihan tämän vuoden puolella. Ehkä osaltaan sen takia, että yhdessä isossa rautakaupassa käydessäni jäin tuijottamaan erään maalin 18 litran purkin hintaa; miten se voi olla liki sama kuin meidän tuotantokustannukset vastaavalle maalipurkille? Tuontitavaraa. Halvalla saa, mutta mitäs laatu? Tämän kaiken pohdinnan jälkeen minussa on ehkä herännyt myös se laatutietoisempi kuluttaja. Ei siihen mennytkään kuin 42-vuotta. Aloin myös miettimään omakohtaisesti sitä, että sehän on ihan selvä, että isot toimijat ostavat esimerkiksi tuotteita bulkkitavarana halvemmalla ja saavat täten myytyä tuotteensa edukkaammin. Mutta olisinko valmis maksamaan tuotteesta enemmän, jos tiedän, että tuotevalinnastani olisi jonkun toisen elanto kiinni? Ihan varmasti.
Osaltaan aloin miettimään asiaa tältä kantilta, kun eräänä aamuna töihin ajaessani huomasin saman kadun varrella olevan Palmuston tuotantotilojen olevan pimeinä. Vaikka joka ikinen viikko olin hamstrannut niitä maistuvia kikhernenuudeleita niska väärällä kotiin. Olin halunnut auttaa toisia, sillä tekivät arvokasta työtä. Tänään huomasin tiedon, että Palmusto on lopettanut liiketoimintansa. Syytä tähän en tiedä, mutta jos se on se, että eivät pysty kilpailemaan isoja toimijoita vastaan, niin käy surku. Voi olla, että liiketoiminta ei vain osoittautunut kannattavaksi.
Toki kultainen keskitie takaraivossa kolkuttaen tajuan, että jo pienillä teoilla saan hyvää aikaan. Ei mun tarvitse kerrasta kaikkia tuotteita pyrkiä ostamaan pienyrittäjiltä tai suosia ihan kaikessa kotimaisuutta. On vain olemassa tiettyjä, esimerkiksi ruokatarvikkeita, joista ei ole kotimaista korvaajaa vielä löytynyt. Sitten aloin miettimään, että jos en säästäisi ihan kaikesta, niin mistä voisin säästää ilman, että talous kärsii? Vaikeaa se on, sillä ekana mieleeni tuli lehdet. Miksi minun täytyy lukea joka torstai Me Naiset tai joka kuukausi Glorian Ruoka & Viini? No ihan sen takia, että kaipaan lukemisen tuomaa omaa aikaa ja rentoutta, mutta kyllähän noidenkin tilausten lopettaminen vaikuttaisi ihmisten työllisyyteen. Mä taidan ajatella asioita ihan liikaa muiden ihmisten työllisyyden kannalta ja aivan liian analyyttisesti. Huh, ken haluaa vaihtaa joskus aivoja kanssani edes päiväksi, niin käsi ylös 😀
Tällaisin (sekavin) aatoksin keskiviikkoiltaa kohden! Nyt lohta ja riisiä kohti ääntä.
Niistä kumpikaan ei valitettavasti ole suomalaista perää, mutta valmistajansa on 100%:sesti 🙂
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
En uskaltanut nousta sängystä katsomaan, oliko ulko-ovi oikeasti käynyt. Mieleni teki laittaa työreissussa olevalle miehelle viestiä, mutta tiesin sisimmässäni säikkyväni ihan turhaan. Toisaalta taas mietin, että koskaan ei voi olla liian varovainen mitä tulee sen kalleimman eli oman perheen ja kodin turvallisuuteen. Olimme jo jonkin aikaa miettineet hälytysjärjestelmän hankkimista, sillä muutamalla ystäväperheellämme sellainen oli. Tuona yönä täytin netissä Verisuren kyselyn, jossa ruksasin kohdan ”Olen kiinnostunut maksuttomasta kodin turvallisuuskartoituksesesta.”.
