MOIKKA VAAN HEI!

Aika usein multa kysytään, että miten meidän mökkihöperöityminen oikein alkoi. Oltiinko aina oltu mökki-ihmisiä ennen omaa mökkiä ja mikä oli se sysäys ostaa mökki. Oman mökin ostimme kesäkuussa 2013, mutta sitä ennen olimme mökkeilleet ja rakastuneet mökkeilyyn. Se oli, ja on, sellainen laji, joka saa aivot narikkaan samantien. Ennen omaa mökkiä, olimme höperöityneet vanhempieni mökillä.  Joka nykyään on veljeni perheen kaunis kesäpaikka.

Ennen lapsia vanhempien mökillä tuli vietettyä paljonkin aikaa ja kyllä vielä lastenkin kanssa vierailimme usein päiväseltään. Ajomatka kun kotipihasta on rontti 20 minuuttia. Hienosti tulimme toimeen vanhempieni ja veljen perheen kanssa mökillä, mutta jossain vaiheessa takaraivossa alkoi kutkuttamaan ajatus omasta mökistä. Toukokuussa 2013 miehen ollessa perinteisellä sunnuntaigolfillaan, istuin takapihallamme kuumuudessa ja mietin, että tämänkin ajan voisi olla mökillä. Omalla mökillä.
Siltä istumalta avasin Etuovi.comin ja aloin tutkailla Pirkanmaan mökkivalikoimaa. Tietämättä edes, oliko meillä rahkeita ottaa uutta pankkilainaa asuntolainan lisäksi. Miehen tultua kotiin golfkentältä heitin ajatuksen omasta mökistä ilmoille. ”Mitähän sun vanhempasi ja veljen perhe siihen sanoo?” kysyi mies. Samaa olin itse miettinyt. Silti me molemmat innostuimme omasta mökistä ihan hirmuisesti. Laitoin siltä istumalta pankkivirkailijallemme pientä lainantarvesähköpostia.

Seuraavana päivänä nostin kissan pöydälle ja kerroin suoraan äidille, että olemme ajatelleet ostaa oman mökin. Tai ainakin käydä katsomassa mökkejä. Äiti ymmärsi täysin kantamme. Sen, että halusimme mökin, minne mennä silloin kun huvittaa. Missä tehdä remonttia kysymättä keltään ja jonka täyttää omilla tavaroillamme. Mies reissasi tuolloin aika paljon ja äidin kanssa suhasimme katselemassa myynnissä olevia mökkejä ulkoapäin.

Miehen kanssa kävimme kahdessa mökkiesittelyssä ennen tuota nykyisen mökkimme esittelyä. Noista kahdesta toinen oli ihan lähellä kotia, toinen vähän kauempana. Kuitenkaan kumpikaan ei kolahtanut. Päätimme laajentaa hakualuetta, sillä totesimme että meidän budjetilla ei Näsi/Pyhäjärviakselille ole asiaa. Varsinkaan, kun emme missään nimessä halunneet saarimökkiä 😀

Kesäkuun alun lauantaina istuin ystävän kanssa meillä kuohuviinittelemässä ja näytin kuvia eräästä ihanasta mökistä. Saarimökistä, tunnin ajomatkan päässä. Se oli kalustettu niin kauniisti, oli kelonvärinen ulkovuoreltaan ja pihan kuntan poikki kulkivat pitkospuut. ”Soita välittäjälle ja varaa esittelyaika – tuo menee pian!” rohkaisi ystäväni.

Seuraavana tiistaina aurinko paistoi kirkkaasti ja järvi oli pläkkityyni ajaessamme venerantaan. Olimme ensimmäiset mökkikatsojat. Mies oli etukäteen varoitellut, että ei saa olla sitten liian innostunut olla mökistä. Rantauduimme mökin eteen pienen venematkan jälkeen ja samantien, kun nousin veneestä katsoin miestä. Tämä on meidän mökki. Emme olleet edes käyneet sisällä mökissä, kun se tunne tuli.

Se, että olimme nähneet mökkejä, joissa olisi pitänyt laittaa koko kalustus uusiksi ja rempata, oli tavallaan lannistanut. Muuhun kuin mökkiin ei lainamme riittäisi. Ja tuohon kyseiseen mökkiin irtaimistoneen se riitti juuri ja juuri. Saatiin moottorivenekin samaan kauppaan eikä yhtään huonekalua tarvinnut uusia, vaan kaikki miellyttivät silmää.

Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin, mikä mökin historia on, mutta teille uudemmille lukijoille kopsaan tähän taannoisen tekstini:

”Mä olen kuulkaas alkanut uskoa, että tässä meidän mökkijutskussa on nyt jotain muutakin kuin onnea matkassa. Liian paljon yhtymäkohtia, liian läheisiä tuttavia, yhteisiä intressejä ja erittäin paljon samankaltaisuutta ihmisluonteissa. Monta viikonlopun varrella esiintullutta asiaa on saanut suun auki ja hiljentymään hetkeksi. Yrittäen ymmärtää sitä, että millainen onni on ollut matkassa ja miten meidät, jotka aina vannoivat, että saarimökkiä ei osteta, tämä ensimmäinen ja ainoa saarimökki sai aivan haltioihinsa.  Miettimään, että jollain suuremmalla taitaa olla tässä näppinsä mukana ♥  

Ikinä en kuvitellut omistavani mökkiä, johon on 80-luvun puolivälissä mennyt ihka ensimmäinen labraerä isäni v.1985 perustaman maalitehtaan kuultavan puunsuojan sävyä, jonka mökin omistajapariskunnan rouvan äiti oli käynyt isäni maalitehtaassa yhdessä isäni ja silloisen pääkemistin kanssa kehittelemässä. Rakkaudesta lappiin ja kelomökkeihin. Kelon sävyä, josta myöhemmin tuli hitti. Mutta jonka ensimmäiset versiot siveltiin tuohon mökkimme alkuperäisosan ulkoseiniin. Istuimme myyjäpariskunnan rouvan kanssa tuossa saunan terassilla valkoisilla tuoleilla ja hän kertoi tarinaa, kun äitinsä oli tullut sydän pakahtuen kotiin 1980-luvun puolivälissä ja kertonut saaneensa palvelua, jota ei ikinä osannut odottaa. Ja kera puunsuojan, joka pääsi veneen kyydissä saarelle. Rouva mainitsi paikkakunnan, jossa tuo maalitehdas silloin oli ja sitten palaset loksahtivat kohdilleen… Pieni ihminen kyllä hiljentyy (jopa näin puhelias kuin minä! 😉 kohtalon edessä.”

Tuota tekstin pätkää kesäkuussa 2013 mökillä kirjoittaessani en tiennyt, että joudumme luopumaan iskästäni tulevan joulun alla vain 65-vuotiaana. Jollain tapaa uskon, että tietyt asiat tapahtuvat, koska niiden on tarkoitus tapahtua. Vaikka muistoja iskästä on paljonkin, niin tuolla mökillä niitä on yllättävän paljon. Vaikkei iskä koskaan päässytkään saareen paikan päälle; vastarannalla odotti autossa äidin käydessä mökillä. Aiemmin alkuvuonna amputoitu jalka sai aikaan sen, että iskä ei uskaltanut alkaa taiteilemaan veneeseen.

Tiedättekö, että näin jälkikäteen olen onnellinen omasta mökistä. En pelkästään sen mökin takia, vaan yhteissovun säilymisen takia. Kiitollinen olen siitä, että meillä oli mahdollisuus vielä saada lainaa. Liian usein sitä kuulee, että yhteisomistajuus saa perheiden välit hajalle. Meillä sitä ei onneksi ole käynyt ♥

AURINKOA TIISTAI-ILTAANNE TOIVOTELLEN,

PS. niin mökkihöperöitynyt olen, että nämä vikat viikot ennen mökille pääsyä ovat piinaavat. Ei mene päivääkään etten mieti mökkiä. Kesäiltoja, hellepäiviä ja suloisen tunnelmallisia sadepäiviä, jolloin möllöttää äänikirjaa kuuntelemassa sängyssä koko päivän.