---

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.

---

 

PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.

Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.

”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.

Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”

Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.

”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun. 

Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”

Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.

Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.

Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.

Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan ♥

”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.

Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”

Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.

Sienisalaattipizzat

pohja
2 dl venhäjauhoja
3 tl kuivahiivaa
ripaus suolaa
loraus öljyä
lämmintä vettä

-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla

sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa

-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa

Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,