tiistai 10. joulukuun 2019

Joulunalusajan suosikkiherkkuni

6

HEISSUNHEI IHANAT!

Onpas hassua kirjoitella postausta näin illalla, kun yleensä kirjoitan postauksen heti aamusta kotitoimistopäivinä ja julkaisenkin sen liki samantien. Mutta hei, tämä on oikein ihanaa vaihtelua illan ohjelmaan; molemmilla lapsilla on huomenna matikankokeet ja isi kävi tuossa välissä tekemässä testit ennen työiltamenoihin lähtemistä. Täällä ollaan lyöty kolmistaan viisaat päät yhteen ja pohdittu, että mitähän se isi mahtaa tarkoittaa muun muassa seuraavalla kysymyksellä: ”Neliön piiri on 28 cm. Mikä on neliön piiri?” 😀 Myös tulkkia tytöt ovat välillä tarvinneet käsialan suhteen. Täytyy arvostaa, että toinen tuli töiden välissä kotiin vain sen takia, että sai tehtyä nuo lupaamansa testit. Musta kun ei olisi tuon kasiluokkalaisen matikan opettajaksi. Huh, onkohan laskut vaikeutuneet vai missä mä olen kasiluokan matikan tunneilla ollut…

Kuulumisista asiaan. Tykkäättekö persimoneista? Mä olen jotenkin vasta tänä talvena löytänyt ne. Rakastunut suinpäin. Persimonit on mun tämän vuoden joulunalusajan suosikkiherkkuni. Olen ajatellut aina aiemmin, että mulle tulee niistä allergiaa niin kuin persikasta, ompusta, luumusta ja päärynästä raakoina tulee. Mut nämä persimonit onkin sitten juttu aivan erikseen. Yhtään ei ala kutittamaan suuta, vaikka raakana vetelisi. Tiesittekö muuten, että persimon luokitellaan marjaksi eikä hedelmäksi? Oli mulle ihan uutta tietoa tämä.

Meillä on varmaan muu perhe kohta jo kyllästynyt persimoneihin, sillä laitan niitä liki joka ruokaan. Persimonia löytyy poikkeuksetta aina salaatista, sitä pääsee patoihin ja onpa sitä löytynyt sosekeitostakin. Parhaimmillaan mun mielestä persimon sopii vahvojen juustojen kanssa. Ihan tuoreeltaan. Meille on sunnuntaina tulossa sukua joulukahvittelemaan ja olen tässä pääni puhki miettinyt tarjoiluja. Jotain pikkusuolaisia ajattelin tehdä makeiden lisäksi ja uskoisin, että yhdeksi vaihtoehdoksi valikoituu nämä persimon-juusto-ruisnapit.

Juusto ja persimon mehevöittää kivasti tuota ruisnapin pohjaa uunissa (paistoin 200 asteessa noin 10 minuuttia). Juuston maku vahvistuu ja persimonin makeus sulostuu uunissa. Toisien ruisnappien päälle pääsi sinihomejuustoa ja toisten fetajuustoa.

Persimon, sinihomejuusto ja glögi. Siinä tämän vuoden kolme suosikkiani. En muista toista joulunalusaikaa, että olisin juonut näin paljon glögiä kuin tänä vuonna. Meillä on keittiön ruokapöydällä vakikalustona kulho, jossa on manteleita ja rusinoita. Glögilasit eivät ehdi pesun jälkeen kaappiin pölyttymään, vaan usein pääsevät taas jo heti käyttöön. Ihanaa!

ID

IG Storyn puolella kerroinkin, että meillä on täällä pikkuinen jännitys päällä vatsataudin suhteen; viikonloppuna eräs ihana nuori neiti sairastui vatsatautiin ollessaan meillä yökylässä. Tämän päivän on itseäni etonut ihan hirveästi ja nyt iltaa kohden alkoi särkemään päätä. Vatsassa asuu mölyapinaperhe ja jopa Toby ihmetteli päätään kallistellen, että mistä nuo äänet kuuluvat. Mutta jos tällä selvitään, niin hyvä niin. Nyt kun ei oikein ehtisi sairastella, mutta toisaalta – eipä noille mitään voi 🙂

TUNNELMALLISTA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


maanantai 09. joulukuun 2019

Joulukoti saa olla runsas

4

HEIPPAHEI MAANANATAIHIN IHANAT!

Nyt ei oikein tuo säiden haltija tiedä, miten kuuluu toimia; eilen illalla laitoin makkarin sälekaihtimet kiinni nukkumaan mennessä ja ihastelin valkoista maisemaa. Fiilistelin winter wonderlandia ja harmittelin pikkuisen, kun en ollut laittanut yöksi riisipuuroa uuniin tekeytymään. Tänä aamuna herättiin jumalattomaan tuuleen ja ropinaan. Valkoisesta maasta ei ollut enää tietoakaan. Herää kysymys, että onkohan se säiden haltija nainen? Niin nyt jotenkin nuo mielialat heittelee ;D

Olkoon ulkona mikä keli tahansa, niin sisällä meillä on kyllä jo täys joulu. Perjantaina kävimme ostamassa kuusen, roudasimme kuusenkoristeita täynnä olevan laatikon kellarista yläkertaan. Koko perheen voimin ripustimme kuusen oksille mieluisia koristeita. Kuusen ihastelulta en huomannut, että eräs pikkuinen salamannopea oli ehtinyt levitellä myös nisset ja nasset sekä olkipukit ympäri kotia. Mitä niitä nyt enää poistamaan. Joulu saa tulla.

Siinä missä muuten tykkään ehkä jonkun mielestä vähän tylsästä värimaailmasta kotona, saa jouluna olla väriä. Runsautta. Sellaista, että kun kodin riisuu joulun jäljiltä pois huokaa helpotuksesta – elämä selkenee huomattavasti sitä myötä kun värit ja sisustusesineet vähenevät. Mutta siihen asti nautin täysin rinnoin tunnelmasta. Joka varsinkin iltaisin lumoaa. Kuusi valoineen pääsee oikeuksiinsa hämärässä, kun sen piirteet piirtyvät pimeyttä vasten.

Vaikka kalenteri näyttää näin joulunalusviikkoina täydeltä, niin silti sinne on jätettävä tyhjää tilaa. Sellaisia ”Fiilistele joulua” kalenterimerkintöjä varten. Kotisohvalla on aikaa vielä fiilistellä tämä ja ensi viikko ja sitten siirrytään fiilistelemään muualle. Mutta hei, nyt fiilistellään sitä, että satuin katsomaan juuri sääennustetta ja illasta on luvattu lunta ♥ Vähän ehkä fiilistelen sitäkin, kun saan tietokoneen taas toimimaan. Yksi tärkeä päivitys on tekemättä, mutta sitä ei voi tehdä ennenkö yksi toinen päivitys on tehty. Jota taas ei voi tehdä ilman sitä toista päivitystä. Jep, elämä on 😀

MAANANTAITERKUIN,

 


sunnuntai 08. joulukuun 2019

Elämä on tarina

4

MOIKKAMOI IHANAT!

Toivottavasti siellä on ollut rentouttava ja lämminhenkinen pitkä viikonloppu ♥ Tuntuu, että ruudun tällä puolella näppäimistöllä laulaa kestohymykatseisen kirjoittajan sormet. Pitkä viikonloppu on ollut täynnä juhlaa. Täynnä ohjelmaa, mutta myös rentoilua. Ai että mä rakastan tuollaisia päiviä, kuten itsenäisyyspäivä, kun ollaan koko perhe kotona, laitetaan ruokaa ja syödään pitkän kaavan mukaan. Jo pelkästää se on juhlaa. 

Syksyllä kun luin Martelan Valonööri-kirjan jäin miettimään paljon asioita. Mutta viime päivät olen miettynyt sitä, kuinka kirjan lopussa viitattiin elämään tarinana. Versus elämään projektina. Itse olen omaksunut tuon tarina-aspektin jo aika päiviä sitten. Ehkä jo ihan lapsesta saakka, sillä en tiedä muunlaisesta elämästä. Näen elämän kokonaisuutena. Tarinana, johon kuuluu elämän kaikki sävyt. Tarinana, jossa itse pääkirjoittajana nauran välillä pissat housussa. Tai itken silmät tomaatille. Yleensä kuitenkin tuota ensimmäistä, mutta jälkimmäistäkään en kaihda. Tarinan juju on juuri siinä, että elämän eri vaiheet tekevät siitä niin kovin kiehtovan.
Mulle elämä on ihme. Mutta myös suuren suuri kunnioituksen kohde. En ikinä ota elämää itsestäänselvyytenä. Elämän lanka voi katketa ihan milloin vain. Tämän ajatuksen voimalla olen oppinut nauttimaan joka hetkestä. Näkemään elämän helminauhana, joka jatkuu ja jatkuu. Kunnes käsikirjoitus joskus loppuu.

Mun elämän helminauhani ei katkea, vaikka sitä kolhitaan. Koska näen elämän jatkumona, tiedän että tarina jatkuu vaikeidenkin aikojen jälkeen. Astetta kirkkaammilla helmillä. Sellaisilla, jotka kiillottuvat elämän karikoiden ansiosta. Tuntuu, että mitä enemmän vastoinkäymisiä elämään tulee, sitä vahvempana näen elämän jatkuvuuden. Sitä selkeämmin pystyn näkemään elämän tässä ja nyt. En projekteina tai sitkun – elämänä.

Se, että itse olen elämäni käsikirjoittaja ei tarkoita, etteikö muilla olisi mun tarinassa repliikkejä. Vaan päinvastoin – elämäni käsikirjoittajina toimii ihan jokainen kohtaaminen tarinan kulun varrella. Sen matkan varrella, jonka täällä kuljen. Sen takia olen oppinut ottamaan jokaisen kohtaamisen nöyränä ja kunnioituksella vastaan. Uteliaana ja oppimisen kannalta.

Eilen 50-vuotisjuhlissa tutustuin moneen uuteen ihmiseen. Mietin, että miten rikas onkaan sellainen elämä, jossa saa oppia muilta jotain uutta. Jossa saa jakaa elämänsä tarinan osa-alueita muille. Tämä on muuten mielenkiintoista myös; se millaista tarinaa sinä kerrot itsestäsi muille? Miten määrittelet itse itsesi. Itsellesi. Miten kerrot itsestäsi itsellesi?ID

Mä haluan puhua itsestäni muille samalla tavalla kuin miten puhun itsestäni itselleni. Vähättelemättä ja ystävällisesti. Turhia kaunistelematta. Vaikka tarinassa on ollut monta hetkeä, jolloin nessut ovat tulleet tarpeeseen, niin en noihin hetkiin jälkikäteen juuri palaa. Ellei minulta asiasta kysytä. Toki silloin avoimesti niistä kerron. Sillä ne ovat osa identiteettiäni. Tärkeitä tapahtumia tarinassa, joiden kertominen joskus valottaa vastapuolelle sen, mihin aito positiivisuuteni ja elämäniloni osin pohjautuu.

”Miten sä selvisit niistä vuosista?” multa usein kysytään. Tarinan jatkuvuuden ansiosta ♥ Miettikääpäs hetki…eikö kuulosta järkeenkäyvältä miettiä elämää tarinana? Niin, että tietää vaikeiden aikojen koittaessa sen, että tarina jatkuu. Vahvempana ja uusin sävyin – kunhan on muistanut elää ne tarinan surulliset juonenkäänteet täysillä, ilman niiden tukahduttamista. Elämä on ihana tarina, enkä malta odottaa, kuinka se tänä ihanana joulukuun iltana kirjoittuu.

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


perjantai 06. joulukuun 2019

Niin paljosta saa olla kiitollinen

2

ID Joka kerta laskeutuessani Helsinki-Vantaalle, huomaan silmieni läikähtävän täyteen kyyneleitä. Siinä vaiheessa, kun sinivalkoiset siivet lähestyvät pilven läpi kuusten latvoja. Kotiinpaluu on aina yhtä ihanaa. Ja koskettavaa.

Joka kerta, kun istahdan Pispalan harjulla penkille ja katson Pyhäjärvelle, sydämeni pakahtuu. Oli kesä tai talvi. Marraskuun nuoska tai helmikuun paukkupakkaset.

Joka kerta, kun nousen Pyhällä hissistä, pysähdyn suksineni hetkeksi tunturin laelle. Ei ole kertaakaan, etten huokailisi ääneen tuota maisemaa. Jossa silmänkantamattomiin näkyy karua suomalaista luontoa. Lumen peittämiä puita ja tuntureita.

Joka kerta, kun istun mökillä saunan terassilla lempeän lämpimän kesätuulen hyväilemänä toivon ajan pysähtyvän. Saatan tuijottaa koivun tuulessa havisevia oksia ja ajautua ajatuksiini. Ajatuksiini siitä, kuinka hyvin meillä suomalaisilla on pääosin asiat.

Joka kerta, kun avaan aamuisin ulko-oven ja tuoksutan raikkaan ja puhtaan ilman, tunnen suurta kiitollisuutta.

Varsinkin tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, pintaan nousee vahvimpana kiitollisuuden tunne. En pysty edes sanoin kuvailemaan sitä kiitollisuuden määrää, jota koen heitä kohtaan, joiden ansiosta saamme elää vapaassa maassa. Suomalaisina. Siten, ettei tarvitse pelätä. Saa sanoa, mitä mieltä on ja saa elää turvallisuuden tunteen ympäröimänä.

Tunnen kiitollisuutta tuosta pienestä perheestäni. Joiden kanssa meillä on ajan saatossa muovautuneet itsenäisyyspäivän rutiinit. Vaikkei meillä näin itsenäisyyspäivänä syödäkään perisuomalaisia herkkuja, niin pöytä on katettu suomalaisilla astioilla. En yleensä ole ylpistyvää sorttia, mutta silloin kun on kyse suomalaisuudesta, niin kyllä mun mielestä saa vähän ylpistyä. Ihmiset, luonto, sisu ja sauna. Ei mistään muualta maailmasta löydy niin rakkaita kuin täältä.

Nyt laittamaan loput ruoat valmiiksi; mies lähti Suomen luontoon nauttimaan ylämäkivedoista. Pääsee sitten suihkun jälkeen suoraan pöytään nauttimaan. Ja hei, mikäs tuossa nauttiessa kuusen loistossa. Kävimme ”kuusimetsällä” ja jälleen löydettiin niin kaunis kuusi, että ei mitään rajaa. En malta odottaa iltaa, kun pääsen sohvalle istumaan ja kuuntelemaan Suomi-musiikkia tuon kuusen loisteessa. Siis sitten linnan juhlien ja muiden itsenäisyyspäivän aktiviiteettien jälkeen 🙂

OIKEIN IHANAA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ TOIVOTELLEN,


torstai 05. joulukuun 2019

Joulun makeimmat muistot

9

Postaus on toteutettu yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.

 

HEIPPA IHANAT

ja hyvää Itsenäisyyspäivän aattoa! Olen tässä juurikin lähtemäisilläni työpaikan pikkujouluihin, mutta sitä ennen tulin jakamaan teille jouluista tunnelmaa makeiden joulumuistojen myötä. Jouluun kuuluu vahvasti perinteet ja ne ovat sellaisia, jotka tuovat suuren osan joulun tunnelmaa. Nuo äidin käsinkirjoittamat reseptit, joissa on todistusaineistoa, että niiden mukaan on leivottu. Jopa niin paljon, että välillä taikinatahran alta on vaikea nähdä, mitä siinä lukee. Mulla on iso laatikollinen jouluisia reseptejä äidin jäljiltä ja niiden mukaan ruoan laittaminen ja leipominen on hurjan ihanaa. Nostalgista!

Saanko niihin sen saman maun, mitä äiti sai? En todellakaan, mutta lähelle sitä. En tiedä miten nuo äidit sen tekevät, mutta toivottavasti joku päivä meidän tytöt ajattelevat minusta ja minun leivonnaisistani samoin kuin mitä itse ajattelen oman äitini leipomuksista.

Kerroinkin teille tässä eräässä postauksessa, että ihmettelen edelleen, miten meidän äiti ehti tehdä meille vuosi toisensa perään niin ihanan joulun. Joulun, jossa koti oli koristeltu joulun satumaaksi ja jossa ruokapöytä notkui herkkuja. Pikkutyttönä en niinkään välittänyt joulun suolaisista herkuista, mutta makeat herkut kyllä maistuivat. Meillä pidettiin perinteisesti piparkakkutalkoot itsenäisyyspäivänä. Silloin leivottiin pipareita jouluksi pakkaseen. Äidillä oli tämä sama perinne vielä meidänkin lapsien kanssa.

Viikkoa ennen joulua paistettiin joulutortut, jotka nekin pakastettiin. Muistan vieläkin roikkuneeni pää alaspäin kellarin arkkupakastimessa ja raottaneeni foliovuoan kantta. Torttuvarkaissa käyminen kyllä tuli ilmi, mutta joulumieltä se ei keneltäkään vienyt.

Jossain vaiheessa äiti ehti paistaa myös taatelikakut pakkaseen. Taatelikakun teen vieläkin joka vuosi äidin reseptillä. Mitä sitä suotta hyvää vaihtamaan. Lapsuuteni joulujen jälkkäripöydästä löytyi myös lusikkaleipiä ja ässäkeksejä. Sekä kakku, joka jäi poikkeuksetta meiltä lapsilta syömättä. Nimittäin englantilainen hedelmäkakku. En voinut ymmärtää, miten meidän äidin mielestä tuo oli parasta maan päällä. Itse saatoin ottaa siivun, mutta lautaselle jäi syömisen jälkeen kirsikkaa, sukaattia, appelsiininkuoria ja rusinoita. Ja tahmein sormin nypityistä ei toivotuista raaka-aineista johtuen iso kasa kakun murusia.

Niin se aika muuttuu. Aikuisuus tekee tehtävänsä; tänä päivänä tuo englantilainen hedelmäkakku on suosikkini. Varsinkin, kun se on saanut pari päivää mehustua ja makustua rauhassa. Kuppi kahvia, pala hedelmäkakkua ja joulukuusen kynttilöiden kimallus. Jalat viltin alle sohvalla ja taustalle joululaulut. Olen tuonut oman lisäni kakkuun pistaasipähkinöillä, jotka tuovat ihanasti suolaisuutta ja purutuntumaa. Siinä missä äiti jätti kakun vaaleanruskeaksi, minä tykkään käyttää vuoan leivittämiseen ruiskorppujauhoja ja paistaa kakkua extravartin.

Hedelmäkakku

250 g voita
250 g sokeria
5 munaa
250 g vehnäjauhoja
200 g rusinoita
100 g sukaattia
75 g appelsiininkuoripaloja
75 g kirsikoita
100 g mantelilastuja
pistaasipähkinöitä murskattuna

1. vaahdota pehmeä voi ja sokeri
2. lisää seokseen munankeltuaiset ja vehnäjauho
3. lisää vaahdotetut valkuaiset ja loput ainekset
4. kaada taikina voideltuun ja ruiskorppujauhotettuun vuokaan
5. paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin reilun tunnin ajan (vähän pidempään, jos haluat rapsakan kuoren)

Hauska on huomata omien tyttöjeni reaktio tähän ihanaan kakkuun. ”Äiti, kuinka sä voit tykätä tuosta?!” Ei ole omena kauas puusta pudonnut 🙂 Ehkä jonain päivänä hekin nauttivat tästä perinteisestä jouluherkusta. Kahvikuppi kädessä, varpaat viltin alla, sohvannurkassa joulukuusen valoja ihastellen.

Rakastan joulua ja rakastan laadukasta jouluruokaa.  Vaikka lähdemme jouluksi pohjoiseen, niin haluan käydä tutussa kaupassa jouluruokaostoksilla. Niin kuin aiempinakin vuosina. Tuo meidän lähi K-Supermarket on se mun luottoruokakauppani. Tiedän, että saan sieltä kaikki ainekset mitä tarvitsen onnistuneeseen jouluruokailuun. Laadukkaasti ja sellaisten ihmisten tekeminä, jotka arvostavat ruokaa yhtä korkealle kuin minä arvostan.

Ja kaupan päälle saan vielä erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Varsinkin kalatiskistä olen erittäin iloinen. Kotimainen kasvatettu siika, kun on herkullisuuden lisäksi myös vastuullinen valinta. Tänäkin jouluna valmistan graavisiian jo täällä etelässä lähtöä edellisenä iltana. Se ehtii hienosti graavautumaan ajomatkan aikana. Köllötellen suksiboksissa muiden ruokaostosten kanssa. Perille päästyämme siika maistuu taivaalliselta saaristolaisleipäsiivun päällä.

Joulussa, kuten vuoden ympäri, mulle tärkeintä on yhdessä oleminen perheen kanssa. Mutta melkein yhtä tärkeää on syöminen. Rentoutuminen keittiössä ja joulumielen nostattaminen jouluisten tuoksujen avulla ♥ Parin viikon päästä palaan vielä jouluruokamuistojen parissa jakamaan teille suolaisia jouluruokamuistoja lapsuudestani.

Olisi ihana jakaa niitä lapsuuden rakkaimpia joulumuistoja kommenttiboksin puolella. Rikastuttaa täten meidän kaikkien joulun odotusta. Mikä on sinun rakkain joulumuistosi?

TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »