sunnuntai 17. elokuun 2014

There’s no place like home

Moimoi!
…ei ole kodin voittanutta. Kerrassaan ihana mökkiviikonloppu takana, mutta koti on aina koti. Kotivaatteet, kotitohvelit, kotisohva…vaan joitain tärkeimpiä mainitakseni. Maassa vallitsee rauha; esikoinen on linnottautunut huoneeseensa ja ilmeisesti haluaa omaa rauhaa (pääsy kielletty -post it lappunen ilmestyi oveen vaivihkaa ;), pikkuisempi taitaa olla puolinukuksissa meidän makkarissa ja mies hyvässä seurassa golfkentällä.
Ihan pian kohti iltapuhteita ja uutta viikkoa. Sen sijaan, että olisin opetellut kameran itselaukaisutoimintoja,, olisin voinut olla kaukaa viisas ja viikata tuon pyykkikasan tuosta toiselta sohvalta. Tai pestä taas tuon keittiön lattian. Kukakohan täällä muuten on käynyt sotkemassa meidän poissaollessamme? Justhan mä vasta siivosin torstaina 🙂 Sohvalla istuskellessani huomasin, että minä ,antiviherpeukalo, olen saanut yhden kasvin kasvamaan. Taannoin maitokauppareissulla mukaani tarttui tuollainen pienilehtinen vihreä huonekasvi (mikähän sen ”rotu” on?). Se on kasvanut hurjasti mittaa ihan hujauksessa.
Tapasin tänään taas suloisen ystäväni Valerien, joka muutti perheinensä Suomeen. Pyöräilimme tyttöjen kanssa heidän luokseen ja sieltä takaisin. Kotimatka oli kilometrin lyhempi, sillä eksyimme metsään menomatkalla (vaikka oli Runkeeperin gps päällä…vain mä pystyn tähän :D). Tuosta vierailusta jäi niin hyvä mieli; tuntuu kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Sen kahden viikon sijaan. Tapaaminen sai mut miettimään sitä, että kuinka haastavaa se on jättää kotinsa ja aloittaa uusi elämä uudessa maassa. Vaikka kaikki onkin ihanan uutta ja jännittävää ja ympärillä on ne rakkaat ihmiset, niin silti menee aikaa ennen kuin se uusi asunto muuttuu omanlaisekseen. Ennen kuin sitä voi alkaa kutsua kodiksi. Uskon, että kunhan omat huonekalut ja muut tavarat saapuvat Suomeen, niin tuo kaunis asunto muuttuu myös ihanaksi kodiksi tuolle ihanalle perheelle.
Huomenna jatketaan blogissa liikuntapainotteisesti; apina lähti taas selästä kun sain kesäloman jäljiltä juoksulenkkarin liikkeelle. Tuskia on ollut matkan varrella viimeisen viikon aikana, mutta tänään jaksoin jo tuon vakkarilenkin ilman kummempia välikuolemia 😉 Ehkä sitä saisi myös tulevalla viikolla itsensä pitkästä aikaa kuntosalille! 
Suloisin sunnuntaiterkuin,
PS. kiitos kaunis jälleen kommenteistanne, treffataan tuolla kommenttiboksin puolella myöhemmin; 
heti kun olen saanut napsulaiset unten maille.


lauantai 16. elokuun 2014

Illan hämyssä

…tämä ei ole maksettu olutmainos 😉

Heissansaa!

Lämpimät kiitokset edellisen postauksen kommenteista! Ihan huippua, että otitte asian vastaan noin positiivisesti 🙂 Mä odotan tuota syyskuun ekaa kuin kuuta nousevaa; aivan loistotiimiin pääsin ja yksi asia, jota odotan myös suuresti on tuo uusi bloggausalusta. Uskon, että wordpressin myötä saan blogini ulkoasun sellaiseksi, kun haluan. Lisäksi toivon, että wordpressissä kuvat latautuvat nätimmin, täällä bloggerin puolella kun ne välillä ”puuroutuvat”. 
Niin paljon kuin nautinkin niistä lämpimistä heinäkuun päivistä mökillä, niin yhtä paljon nautin näistä elokuun hämärtyvistä illoista. Niistä, kun pilkkopimeällä kipitämme saunarakennuksesta takaisin valaistuun ja kutsuvaan päämökkiin. Niistä, kun ympärillä on pilkkopimeää eikä mistään kuulu ääniä. Sellaisista illoista, kun istumme miehen kanssa kesähuoneessa lämppäreiden lämmittäessä myöhään yöhön ja pelastamme maailmaa.
Eilen ei tullut valvottua myöhään yöhön, mutta lasten nukahdettua raskaan ensimmäisen kouluviikon jäljiltä aikaisin (jep, kostautui tänä aamuna) teimme miehen kanssa iltapalaa ja söimme kesähuoneessa. Lämpimät leivät ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan aika herkullisia. Eilen halkaistun esipaistetun patongin päälle laitoimme tomaattipyreetä, pepperonia, ananasta, aurajuustoa ja juustoraastetta. Paistettiin ne uunissa 225 asteessa noin 12 minuuttia. Toinen hyvä lämppärileipäkombo on pesto ja parmesanjuustoraaste.
Mä en ole oluen ystävä. Ainakaan ollut ennen. Mutta muistan aikoinani Madridissa ihanan V:n luona vieraillessani aina shoppailukierroksen jälkeen istuimme ja lepuutimme jalkojamme V:n asunnon viereisellä terassilla Solin aukiolla ja joimme oluset. Niiden kanssa usein pöytään kannettiin oliiveita. Oliivien kanssa tuo Sol limen viipaleen kera toimii. Ihan ”raakana” sitä en alas saisi 🙂 
Jaahans, moottorisahahurmaaja viittoilee mua hommiin, joten ei auta kuin heittää kumpparit jalkaan ja mennä kantelemaan puupölkkyjä kohti seuraavaa tuotantolinjaa. Klapikone täytyy raahata saareen, sillä mä voisin viettää klapikoneen äärellä koko päivän. Terapeuttista tuo klapien teko!
Leppoisaa lauantaita
saaresta toivottelee
PS. muistattehan tuon Instagramin (atmarias), jossa tapahtuu enemmän kuin täällä!


perjantai 15. elokuun 2014

Blogini muuttaa!

Heissan ihanat!

Iiiks. No niin, ottakaa hyvä asento; tässä tulee pieni alustus ennen varsinaista asiaa. Kun mä muinoin (tasan 1633 päivää sitten, mutta kuka näitä nyt laskee ;), helmikuussa 2010 aloitin varovasti bloggaamisen, bloggauskulttuuri oli Suomessa vielä lasten kengissä. Päätin kokeilla, miltä se tuntuu. Varovasti mietin, että voi kunpa joku löytäisi blogini ja kommentoisi. Pikkuhiljaa homma lähti käyntiin ja se ilo bloggaamiseen löytyi. Ihanien kommentoijien myötä myös vuorovaikutus astui kuvioihin. Tuli vakkarilukijoita ja vakkarikommentoijia. Ja hiljalleen huomasin olevani riippuvainen, ihan täysin addiktoitunut tämän ihanan harrastuksen tuomaan vuorovaikutukseen lukijoiden ja muiden bloggareiden kanssa. 
Pikkuhiljaa myös kiinnostus valokuvaamiseen kasvoi. Upgreidasin Canonin pokkarin ihan perusjärkkäriin, jolla itse asiassa vieläkin kuvaan. Vain pari uutta objektiivia on tullut vuosien saatossa mukaan. Aloin havainnoimaan ympäristöäni kuvauskulmia miettien. Aloin samalla myös ehkä kiinnittää enemmän huomiota kaikkeen kauniiseen, jota silmäni rekisteröivät. Kuvankäsittelyohjelmia opetellessa meni monta iltaa. Kuinka huikeasti kuvaa saakaan muutettua. Sitten aloin opettelemaan kamerasta ne säädöt, joilla kuvista saa jo kuvausvaiheessa liki julkaisukelpoiset. Tämä säästi hirmuisesti aikaa kuvankäsittelyssä.

Näiden vuosien aikana muistan miettineeni tasan kaksi kertaa blogini lopettamista. Toinen oli loppuvuonna 2010, kun työt oli viedä musta mehut ja toinen oli viime jouluna, kun koin tähän astisessa elämässäni suurimman surun, isäni kuoleman. Paras päätökseni tuolloin oli jatkaa bloggausta,sillä huomasin pian, että blogi ja te rakkaat lukijat olitte itseasiassa perheen ja ystävien ohella ne, jotka saivat mut alkuvuonna jaloilleen. Tänne oli ihana tulla arkea pakoon ja päivittää niitä elämän positiivisia asioita pohjattoman surun keskellä. Koska niitä positiivisia asioita löytyy jokaisesta päivästä, kun oikein miettii. 
Blogissani on tähän päivään mennessä ollut 1196 julkaistua tekstiä, 15160 kommenttia ja liki 2,4 miljoonaa käyntiä. Huomaan viettäväni blogijuttujen äärellä parisen tuntia päivässä; valokuvaten, kuvia käsitellen, postauksia kirjoitellen, kommentteihin vastaten, sähköposteihinne vastaten, Instagramia ja Facebookia päivittäen. Pitkään aikaan en ole juoksulenkkien takia suostunut laittamaan aamulla kelloa soittamaan 05.30, mutta annahan olla kun on kyse bloggaamisesta 🙂 Aamu on parasta aikaa kirjoitella tekstejä. Höyryävä kahvikuppi vieressä. 
Pari vuotta sitten blogiportaaleja syntyi kuin sieniä sateella ja muutamaan niistä minua pyydettiin mukaan. Ei tarvinnut hetkeäkään silloin miettiä vaihtoehtoja. Indiedays Inspirationin myötä olen saanut tutustua moneen ihanaan ihmiseen ja päässyt mukaan aivan tajuttoman ihaniin kampanjoihin. Kampanjapostaukset on sellaisia, joita oikeasti jännitän ihan hirmuisesti (niin kuin kyllä tätäkin postausta), niihin tulee panostettua sata lasissa. Viime vuonna pääsin mukaan Indiedays Inspiration Vip:piin. Kaikki nämä muutokset ovat saaneet motivaation bloggaamiseen kasvamaan uusiin sfääreihin. Kuten olette huomanneet, niin nämä mun juttuni on pysyneet samoina hömppinä muutoksista huolimatta. En mä ihmisenä ole muuttunut enkä tule muuttumaan.

Blogini kuvastaa mua ihan täysin; tämä piskuinen blogini on yhtä hyväntuulinen kuin minä, toivottavasti tekin tunnette sen 🙂 Mutta eihän se elämä pelkkää ruusuilla tanssimista aina ole ja samanlailla täällä ruudun toisellakin puolella erääntyy laskuja maksettavaksi kuin kaikilla muillakin. Tarkoituksella olen pitänyt ns. arkihuolet pois blogistani. Pitänyt tämän paikkana, jossa myös te ihanat lukijat pääsette hengähtämään arjen keskellä ja jossa te saatte inspiraatiota niin sisustuksen, ruoanlaiton, liikunnan kuin hyvinvoinninkin suhteen. Kallisarvoisin palkka tästä bloggaamisesta on se, kun tunnen onnistuneeni tehtävässäni; olen saanut hymyn huulillenne ja edes hitusen inspiraatiota välitettyä sinne lukijoille. Elämä on lahja, joten miksei sitten nautita siitä täysillä? Siihen pyrin jatkossakin, samanlaisilla jutuilla jatketaan. Sisältö ei tule muuttumaan, mutta…
Blogini osoite kylläkin muuttuu 🙂 Uskotteko, että tätä on ollut vaikea pitää salassa viimeiset pari viikkoa. Sain ilon ja kunnian päästä työskentelemään aivan huippuihmisten kanssa. No joo, samoja he ovat kuin ennenkin, mutta nyt yhteistyö syvenee. Blogini siirtyy syyskuun alussa Indiedays-blogiksi. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka onnellinen tästä olen. Tuntuu, että tämä ihana pikkuinen harrastukseni on antanut mulle nyt jotain, jota en odottanut ja josta en edes uskaltanut haaveilla. Kun tämä mahdollisuus tipahti eteeni kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin hetkeäkään ei tarvinnut miettiä vastausta. Tapasin huipputyyppejä, joiden kanssa olin nanosekunnissa ihan samalla aaltopituudella. Hell yeah, I’m in 😀 Ja tästä kuulkaas jatketaan samaan tyyliin kuin ennenkin, uutta tuulta purjeissa.

Meitä siirtyy yhteensä neljä blogia tässä lähiaikoina tuonne Indiedaysiin, kurkatkaahan täältä tiedote. Infoan sitten lähempänä blogini uudesta osoitteesta. Kaikkea ihanaa on jo nyt tiedossa syksyn varalle blogirintamalla. Uskon, että tämän muutoksen myötä pystyn antamaan itsestäni vielä enemmän tälle rakkaalle harrastukselleni. Huh, niin mä olen tätä jännittänyt, että taidan poksauttaa tänään auki kuohuvapullon. Vaikken ihan heti viime perjantain juhlimisien jälkeen olisi kuvitellut siihen pystyväni 🙂
Ihanaa viikonloppua,

torstai 14. elokuun 2014

Toivepostaus // Siivousjuttuja

Moikkamoi!

Now we’re talking! Eka kokonainen kotiäitipäivä meneillään ja nyt mä hiffasin mikä tää juttu on; aamulla lapset kouluun, siitä juoksulenkille ja kiireen vilkkaa kotiin siivoamaan. Just olin saanut siivottua, niin mies soitteli, että onko kotona lounasta. No tottahan toki! Nakkikastikkeet ja keitetyt perunat tarjolle ja mies matkoihinsa, että pääsen käsittelemään kuvia ennen kuin lapset tulevat koulusta. Mikä on tuossa vajaan tunnin kuluttua. Osa-aikainen kotiäitiys on kyllä ihanaa, mutta tavallaan odotan jo huomista työpäivääkin 😉
Olette pariin otteeseen toivoneet postausta meidän kodin siivousrutiineista. Siivouskaappia mä en tohdi esitellä, sillä se jos mikä on siivouksen tarpeessa. Kuka niihin kaappeihin katsoo 😀 Meillä onneksi molemmat aikuiset ovat tarkkoja kodin siisteydestä. Isommat siivoukset, kuten joulusiivo tehdään koko perheen kera. Vielä kotona lasten kanssa ollessani (siis silloin kun olin oikeasti kotiäiti ja toiset oli liki vauvaiässä), meillä kävi siivooja joka toinen perjantai. Oiva tapa ostaa aikaa lasten kanssa, mutta mä stressasin etukäteen hirveästi tuota siivojan tuoloa. Siivosin koko torstai-illan paikkoja kuntoon, että siivoojan on sitten helpompi siivota. Jep.

Torstai on meillä viikkosiivouspäivä. Silloin ensiksi järjestellään paikat, sitten imuroidaan, pyyhitään pölyt (myös peileistä) ja pestään lattiat sekä veskit. Viikkosiivous ei tunnu pahalta rastilta, sillä jollain tasolla meillä siivotaan koko ajan. Mies yleensä imuroi ja mä pyyhin pölyt. Pölyt pyyhin pölyhuiskalla sellaisilta pinnoilta, jotka ei pesua kestä esim. piano. Muuten käytän useasti kertakäyttöisiä puhdistusliinoja. Niissä ne lasi- ja ikkunaliinat ovat sellaisia, joilla saa rosteriset kodinkoneetkin helposti puhtaaksi. Vink vink! Tuon lieden takaisen ison rosterilevyn tosin pesen teräspinnoille tarkoitetulla suihkeella, sillä se ei oikein noista puhdistusliinoista tykkää.

Monta kertaa päivässä tulee pyyhittyä keittiön tasot, liesi ja ruokapöytä, lakaistua roskat lattioilta sihvelillä ja harjalla. Tarvittaessa pesen myös keittiön, ruokatilan ja eteisen lattian muutenkin kuin viikkosiivouksen yhteydessä. Valkoinen laattalattia lapsiperheessä on haastava 😉 Jokapäiväiseen siivoukseen kuuluu myös vuoteiden petaaminen ja tuuletus. Mä en voisi elää talossa, jonka ikkunoita ei saa auki. Usein meillä on ristiveto niin, että takapihan ja etupihan ovet ovat auki. Jopa talvella.

Hävettää myöntää, mutta matot (ne muutamat hassut) viedään happihyppelylle ja tamppaukseen vain joulusiivon yhteydessä. Petivaatteet, täkit ja tyynyt ulkoilutan noin kolme kertaa vuodessa. Pitäis tehdä tämä useammin, sillä mikään ei voita illalla sitä tunnetta, kun sukeltaa puhtaisiin lakanoihin kylmän täkin alle. Lakanat vaihdan noin joka toinen viikko. Ikkunat meillä pesee mies kaksi kertaa vuodessa. Mä lupasin hoitaa keväällä ikkunoiden pesun sisältä, mutta se on tainnut jäädä…sen verran pölyisenoloiset nuo ovat. Saunan ja pesuhuoneen pesu on viimeaikoina myös ajoittunut vain sinne jouluun. Sen lisäksi tuota pesuhuonetta toki pestään välillä suihkussa  käydessämme.

Siivous ja puhdas tuoksu kulkevat käsikädessä. Sen takia meillä käytetään huonetuoksuja. Viime syksynä sain Gladen kampanjan kautta huonetuoksuja, joihin olen sittemmin ostanut varapatruunoita. Muutama euro parin kuukauden välein noihin tuoksuihin ei ole hirmuisen iso sijoitus. Siivottu koti, kodin tuoksu ja tuoreet kukat. Ei löydy ihan heti tuon trion voittanutta!

Viimeisenä illalla siivoan keittiön, sillä aamulla on ihana mennä keittämään kahvia puhtaaseen keittiöön. Lastenhuoneissa toivoisin vielä samanlaista tehokkuutta siivouksien suhteen. Odotan aikaa, että saa ottaa viikkorahan käyttöön. Lahjonta, uhkailu ja kiristys – ilman siistiä huonetta ei viikkorahaa heru  😉 
Olis kiva kuulla sun siivousrutiineista ja -vinkeistä 🙂
Torstaiterkuin,
siivouksen suhteen pirttihirmu

keskiviikko 13. elokuun 2014

Keskiviikon helppo ja maukas lounas; chilifetalihapullat

Moikka!

Tiedättekö sen tunteen, kun makuaisti maistaa jonkin maun, johon on himo ja tulee pakottava tarve saada just siltä maistuvaa ruokaa? Sellaisen odottavan, jännän tunteen, että mitäköhän tästä nyt oikein tulee, kun yhdistelee aineita keskenään… Ja sitten kun se kokeilevan keittiön tuotos maistuu juurikin tuolta maulta, jonka olet makunystyröissäsi kuvitellut? Osui ja upposi! Mulla on todellakin joku päälle jäänyt dagenefter, sillä eilen aloin himoita ihan järjettömästi chiliä ja jauhelihaa. Chililihapullia. Mietin, että miten sellaiset saisin aikaan. Kunnes hokasin. Helposti ja vähillä raaka-aineilla.
Chilifetalihapullat (30 kpl)

400 gr naudan jauhelihaa
1 prk Arla Apetina Chili fetajuustokuutioita öljyssä
pippuria 
suolaa
Santa Marian chili explosion sekoitusta myllystä
-murskaa fetajuustokuutiot haarukalla ja pilko tarvittaessa chilin palat pienemmiksi
-sekoita maustetun jauhelihan joukkoon
-pyörittele lihapulliksi (mulla tuli 30 kpl)
-paista uunissa 225 asteessa 10 minuuttia, jonka jälkeen lyö uunin grillivastus päälle 
ja jatka paistamista noin 5-7 minuuttia, kunnes lihapullat ovat kauniin ruskeita.
Mä dippasin näitä Creme Bonjour pippurisekoitukseen, mutta toimii ilmankin. Lisänä mulla oli sitä samaa salaattia, mitä aina teen; lehtikaalia, salaattisekoitusta, parsakaalia ja avokadoa. Mitä enemmän vihreetä löytyy lautaselta, niin sitä enemmän elämä hymyilee. Kantsii kokeilla 🙂 Niin ja nuo tomskut; söin eilen jo puoli pussia ja tänäänkin on mennyt niitä jo varmasti kymmenen. Meidän sukulainen kasvattaa niitä ja toi eilen äidille, joka jakoi osan meille lapsille. Nuo tummemmat, rusehtavat, vasta hyviä onkin (ja kyllä punaisetkin kaupan tomaatit voittavat).
Meillä piti olla tänä iltana ohjelmistossa uusimpaan me&i-vaatemallistoon tutustumista, mutta aikataulut menivät hieman sekaisin; lapset oli luvattu viedä sirkukseen ja sehän on myös tänään. Joten akrobatiaa tiedossa iltasella. Ihanaa, en muistakaan koska viimeksi olisin ollut sirkuksessa 🙂
Keskiviikkoterkuin,