Moimoi!

…ei ole kodin voittanutta. Kerrassaan ihana mökkiviikonloppu takana, mutta koti on aina koti. Kotivaatteet, kotitohvelit, kotisohva…vaan joitain tärkeimpiä mainitakseni. Maassa vallitsee rauha; esikoinen on linnottautunut huoneeseensa ja ilmeisesti haluaa omaa rauhaa (pääsy kielletty -post it lappunen ilmestyi oveen vaivihkaa ;), pikkuisempi taitaa olla puolinukuksissa meidän makkarissa ja mies hyvässä seurassa golfkentällä.

Ihan pian kohti iltapuhteita ja uutta viikkoa. Sen sijaan, että olisin opetellut kameran itselaukaisutoimintoja,, olisin voinut olla kaukaa viisas ja viikata tuon pyykkikasan tuosta toiselta sohvalta. Tai pestä taas tuon keittiön lattian. Kukakohan täällä muuten on käynyt sotkemassa meidän poissaollessamme? Justhan mä vasta siivosin torstaina 🙂 Sohvalla istuskellessani huomasin, että minä ,antiviherpeukalo, olen saanut yhden kasvin kasvamaan. Taannoin maitokauppareissulla mukaani tarttui tuollainen pienilehtinen vihreä huonekasvi (mikähän sen ”rotu” on?). Se on kasvanut hurjasti mittaa ihan hujauksessa.

Tapasin tänään taas suloisen ystäväni Valerien, joka muutti perheinensä Suomeen. Pyöräilimme tyttöjen kanssa heidän luokseen ja sieltä takaisin. Kotimatka oli kilometrin lyhempi, sillä eksyimme metsään menomatkalla (vaikka oli Runkeeperin gps päällä…vain mä pystyn tähän :D). Tuosta vierailusta jäi niin hyvä mieli; tuntuu kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Sen kahden viikon sijaan. Tapaaminen sai mut miettimään sitä, että kuinka haastavaa se on jättää kotinsa ja aloittaa uusi elämä uudessa maassa. Vaikka kaikki onkin ihanan uutta ja jännittävää ja ympärillä on ne rakkaat ihmiset, niin silti menee aikaa ennen kuin se uusi asunto muuttuu omanlaisekseen. Ennen kuin sitä voi alkaa kutsua kodiksi. Uskon, että kunhan omat huonekalut ja muut tavarat saapuvat Suomeen, niin tuo kaunis asunto muuttuu myös ihanaksi kodiksi tuolle ihanalle perheelle.

Huomenna jatketaan blogissa liikuntapainotteisesti; apina lähti taas selästä kun sain kesäloman jäljiltä juoksulenkkarin liikkeelle. Tuskia on ollut matkan varrella viimeisen viikon aikana, mutta tänään jaksoin jo tuon vakkarilenkin ilman kummempia välikuolemia 😉 Ehkä sitä saisi myös tulevalla viikolla itsensä pitkästä aikaa kuntosalille! 

Suloisin sunnuntaiterkuin,

PS. kiitos kaunis jälleen kommenteistanne, treffataan tuolla kommenttiboksin puolella myöhemmin; 

heti kun olen saanut napsulaiset unten maille.