keskiviikko 06. helmikuu 2019

Olen onnellisimmillani, kun…

…herään aamulla ja ensimmäinen asia, jonka muistan on se, että saan illalla miehen kotiin työreissusta
…pilatesopettaja Minna sanoo tunnin loppuhengittelyjen jälkeen, että voitte pikkuhiljaa avata silmät – takana on euforian täytteinen tunti kehonhallintaa ja -huoltoa
…odotan kuopusta autossa koulun parkkipaikalla ja toinen juoksee hymyssäsuin autoon ja silmät loistaen kertoo koulupäivästä
…keittiön ikkunasta paistaa aurinko niin, että sälekaihtimien varjo muodostaa seinään viivoja
…yöllä havahdun siihen, että Toby lipaisee kerran mua nenän päästä ja käy sykkyrälle ihan kiinni jatkamaan unia
…saan tehtyä lumityöt niin, ettei jää rantuja
…astianpesukone pulputtaa taustalla
…saan sujahtaa suihkun raikkaana puhtaisiin lakanoihin
…Harvey Specter hymyilee Donnalle ”sitä sellaista” hymyä :D
…herään yöllä ajatellen, että on aamu, mutta herätykseen onkin vielä reilu tunti
…vaatehuoneeni on järjestyksessä ja siellä on tilaa hengittää
…kahvissa maistuu just sopivasti hasselpähkinä
…esikoinen vilkuttaa autosta aamulla koulukavereillensa ennen kuin jää pois kyydistä
…herään tunteeseen, että leukaniveleni eivät ole joikkelissa yöllisistä narskutteluista
…mulla on päivässä edes muutama hetki vain itselleni

Heippatirallaa! Ja hei just niin, tänään on taas yksi niistä päivistä kun onnellisuus pursuaa vähän ylitse. Niin, että sitä tekee mieli jakaa eteenpäin. Tai lähinnä ajatusta siitä, että ei siihen onnellisuuteen tarvita paljoa. Monet kirjoittavat kiitollisuuspäiväkirjaa iltaisin, mutta itselläni on tapana aamulla ennen kuin nousen sängystä muistella niitä elämän kultareunoja. Aloittaa päivä kiitollisena. Onnellisena ja kaikin puolin olooni tyytyväisenä. Päivän mittaan voi tulla lunta tupaan, mutta kun päivän on aloittanut onnellisena, niin ei sitä onnellista olotilaa tuosta vaan hetkautetakaan. 

Näiden pienten onnellisten ajatusten myötä aurinkoiseen keskiviikkoon 

KESKIVIIKKOTERKUIN,


Kommentoi