torstai 07. helmikuun 2019

Ryhtiliike; turhien kulujen karsinta

HEIPSANSAA!

Mulla olisi yksi kyssäri; miksei tammikuu voi olla useammin vuodessa? Sanotaanko vaikka joka toinen kuukausi? ;D Mikä siinä onkaan, että tuo yksi kuukausi saa ihmiset, minut mukaanlukien, sankoin joukoin muuttamaan elintapojaan? Ruokailujaan, kulutustottumuksiaan ja liikuntamieltymyksiään. Ja hei, tämä on pelkästään positiivinen asia. Eräänä tammikuun päivänä kaivoin laukkuni pohjalta laskupinon ja taivastelin asiaa veljen vaimolle. Miksen voi laittaa laskuja maksuun eräpäivälle heti kun lasku saapuu? Miksi jemmaan laskuja avaamattomana kirjekuorissaan jopa kuukauden ajan laukussani ennen kuin maksan ne? Vain huomatakseni, että osasta on jopa saattanut tulla huomautuslasku.

No, sain kuin sainkin laskusavotan hoidettua ja illuusiot pankkitilillä makaavasta matkakassasta romuttuivat nanosekunnissa. Mutta se, mihin kiinnitin huomioni oli laskujen sisältö. 19 laskusta kuusi oli aikakausi/ruoka/sisustuslehtilaskuja. Rakastan ruokalehtiä, siitä ei pääse minnekään. Rakastan myös paria hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvää lehteä, jotka nekin minulle tulee kotiin kannettuna. Myös sitä joka torstai ilmestyvää naistenlehteä, joka on oikeastaan yksi niitä aikakausilehtiä, joita nautin lukea kannesta kanteen. Joka osuu omaan ikäluokkaani hyvin aihepiiriltään.

Ne muutamat sisustuslehdet, jotka minulle myös tulee kotiovelle asti ovat ihania. Sellaisia leppoisien lauantaiaamujen sulostuttajia, kun kahvikupin kanssa käperryn sohvannurkkaan. Ainut huono puoli tässä vain on se, että kun tuollainen leppoisa lauantaihetki koittaa, en jaksa juurikaan avata lehtiä, sillä olen saanut sisustusinspiraatiota viikon varrella blogeista ihan tarpeeksi. Ja varsinkin kun tuo yksi sisustuslehti on sellainen omaan makuuni vähän ehkä liian maalaisromanttinen. Joka tulee vieläkin äitini nimellä tähän samaan vanhaan osoitteeseen, mutta jonka laskun olen mieluummin maksanut kuin nähnyt vaivan perua lehden. Laiskuuden multihuipentuma!

Turhien kulujen karsinta lähti todenteolla käyntiin, kun irtisanoin kaikki minulle tulevat aikakausilehdet päättymään kuluvien laskutusjaksojen jälkeen. Tiedättehän tekin, että kun lehdistä on tosi hyviä tutustumistarjouksia (niistä kaupanpäällisistä puhumattakaan!), niin liki aina niissä on se jippo, että ne jatkuvat sen jälkeen normihintaisina. Ellei muista tilausta peruuttaa. Ks. edellisen kappaleen kaksi viimeistä virkettä. Jep, minulle jolle lehden peruminen on työläämpää kuin kännykän sovelluksella laskun viivakoodin lukeminen ovat lehtitilaukset ehdoton nounou.

Summa, jonka säästän vuodessa lehtitilausten lopettamisen ansiosta on huikeat 817 euroa! Miettikää; tuolla saa jo 1,5 kuukauden ruoat meidän nelihenkiseen perheeseen. Vaikka olen hyvin toimeentuleva (kiitos kahden työni) eikä opiskeluaikojen jälkeen ole juuri tarvinnut penniä venyttää, niin silti huomaan, että viimeisten parin vuoden aikana minulla on (luojan kiitos, vihdosta viimein) jostain sielujen sopukoista kummunnut esiin äiskältä ja iskältä perityt piheysgeenit.

Tämä kulujen karsinta ja säästämisvimma on vähän samanlainen noidankehä kuin tuo terveellisesti syöminen ja liikkuminenkin; se ruokkii itse itseään. Olin niin ylpeä itsestäni, että sain aikaiseksi peruttua nuo lehtitilaukseni. Aivot alkoivat samantien raksuttaa muita kuluja, joista olisi mahdollisuus karsia. Ulkonasyömisestä ja ulkonakahvittelusta nyt ainakin. Mutta missä menee raja? Jos on mahdollisuus käydä sillon tällöin ulkona syömässä ja siitä nauttii, niin miksi karsisin siitä. Tai mikä on se vaihtoehtoinen sijoituskohde?

Kerroinkin taannoin, että haluaisin alkaa laittamaan rahaa säästöön sijoitusten muodossa. Ollaan menossa perjantaina pankkiin kirjoittamaan eräitä papereita alle, joten samalla taidan vähän konsultoida tuota meidän henkilökohtaista pankkineuvojaa, että miten lähteä liikkeelle. Onko se rahastot vai mikä, sillä ei ole väliä. Pääasia että säästyy. Puskurirahasto on hyvä olla olemassa!

Veljen kehotuksesta menin lataamaan puhelimeeni Nordea Wallet -sovelluksen…oletteko testanneet? Tuolta siis näkee paljonko on kuluttanut tililtä ja maksanut kortilla (tai tileiltä ja korteilta) yhteensä. Aihealueittain. Meinasin lentää persiilleni. Sitä kun aina ajattelee, että housujen taskuissa on reikiä ja rahat hupenevat niistä, niin voin sanoa, että meitsillä on ollut vähän isommat reiät viime syksynä. Ja varsinkin joulukuussa. Onneksi tammikuun kulutus oli vain 37% joulukuusta. Helmikuun tavoite on vielä tuostakin matalampi. Joskus pidin exceliä tuloista ja menoista, mutta tuo appi toimii loistavasti, kun tietää, paljon suurin piirtein on nettotulot kuussa. Siitä se on helppo ynnätä, että kuinka paljon jää. Vai tuliko alijäämää.

Mistä te karsitte? Mä karsin nyt ainakin noista lehdistä. Vaatteita en myöskään tänä vuonna osta muuta kuin pakon edessä. Vaatekaapin siivous paljasti monta kivaa käyttökelpoista vaatetta. Enkä mitään turhaa sisustuskrääsää. Vanhoja ruukkuja, maljakkoja ja kynttilänjalkoja voisi taas kaivella naftaliinistä esiin.  On toki paljon asioita, mistä en suostu karsimaan. Kuten leikkokukat, kynttilät ja Tobyn turkinhoitoaineet. Ihonhoitotuotteet ja meikit. Ne on sellaisia pieniä luksuksia, jotka nostavat huikeasti elämänlaatua. Ilman, että tekevät suurta lovea lompakkoon.

Siitä on aikaa, kun viimeksi tein kunnollisen ryhtiliikkeen kulujen karsinnassa. Mutta siinä rytäkässä, kun lähti hiuspidennykset, ripsiräpsyttimet ja geelikynnet, säästin reilun pari tonnia vuodessa. Laitoinko sen säästöön? En, vaan ihmettelen että minne se meni. Joten nyt olisi hyvä aika miettiä konkreettisesti säästämistä. Eli kulujen karsimista niin, että säästetty summa menee oikeasti säästöön. Eikä johonkin muuhun. Ikä on tehnyt tehtävänsä, musta on tullut huomattavasi vastuullisempi rahankäyttäjä ja tuntuu, että tällä iällä ei paikkaa mahdollisia tyhjiöitä elämässään shoppailemalla. Näinkin on nimittäin joskus tullut tehtyä.

Eli kiitos tammikuulle, tästäkin ryhtiliikkeestä. Mutta kuten todettua niin monta kertaa, niin enemmän on sitten merkitystä niillä muilla 11 kuukaudella. Pyrin siihen, että tämä ryhtiliike on pysyvä. Sellainen loppuelämän projekti!

LUMISIN TORSTAITERKUIN,

 


28 Responses to “Ryhtiliike; turhien kulujen karsinta”

  1. Jonna / Palasia arjestani sanoo:

    Minä tein saman jutun lehtien kanssa. Huomasin jossakin vaiheessa, että rahat hupenevat kummasti tililtä ja aina on iso pino laskuja odottamassa. Pari rakkainta lehteä jätin tilaukseen, mutta aina kun uusi jakso on alkamassa, soitan sinne ja pyydän tarkistamaan hinnan. Ei ole koskaan kieltäydytty!

    Käytän nykyään todella paljon kirjastoa ja käyn lukemassa lehdet siellä. Kuvaan myös kaikki ostosten kuitit, niin näen mihin se raha oikeasti hupenee. Laskut kirjaan bullet journaliin ylös. Kiinteät laskut kuun alussa ja jokaisen postiluukusta tippuessa. Näin pysyn kuun aikana kartalla paljonko rahaa on menossa laskuihin. Vaatteita en enää juurikaan osta, paitsi lapselle ulkovaatteet ym. Muut ostetaan käytettynä.

    En juuri pihistele ruuassa. Paitsi välillä pidän viikkoja, jolloin vältän kaupassa käyntiä ja tyhjennän jo olemassa olevia varastoja. Kaapeista löytyy yleensä vaikka mitä aarteita! Toinen missä en pihistele on käsityövälineet, kuten langat jne. Kankaitakin ostelen välillä, mutta nytkin on varastot niin täynnä ettei tarvitse hetkeen ostaa mitään 😀

    Hyvä postaus! Tykkään sun blogista tooooosi paljon 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Jonna!

      Nuo lehtitilaukset ovat kyllä petollisia…varsinkin jos ja kun niitä lehtiä ei ennätä lukea 🙂

      Oi, kiitti vinkistä – mä en ole ikinä pyytänyt tarkistamaan hintaa lehtitilauksissa (tai oikeastaan missään muussakaan)!

      Kirjasto on ihana paikka ♥ Me käydään lasten kanssa usein kirjastossa!

      Ruoassa mäkään en pihistele, mutta olen todennut että kerta viikkoon riittää ruokakauppaa ja sen avulla ruokakulut pysyy kurissa! 🙂

      Voi kiitos sinulle ja hei ihanaa alkavaa viikonloppua ♥

  2. Minna sanoo:

    Hyvä postaus! Ja samat fiilikset. Rahaa menee helposti kaikenlaiseen turhaan, juurikin niihin lehtiin ja kahvikupillisiin. Monesta asiasta nauttisi varmasti enemmän, jos niitä ostaisi harvemmin. Selvä ryhdistymisen paikka täälläkin!

    • Maria sanoo:

      Heippa Minna

      ja hei kiitos 🙂

      Just se, että rahaa palaa niin paljon sellaisiin pikkuisiin turhuuksiin, joista oikeasti kertyy iso summa. Todellakin, kun harvemmin käy esimerkiksi ulkona syömässä, niin sitä enemmän siitä nauttii.

      Tsemppiä sinne ryhtiliikkeeseen ja ihanaa alkavaa viikonloppua ♥

  3. Rida sanoo:

    Asiaa! Minäkin olen peruuttanut lehtiä ja vähentänyt s-postiin tulevien houkuttelevien nettikauppatarjousten lukemista; niistä tuli turhan usein tilattua jotain joka sitten jäi vähälle käytölle/käyttämättä.
    Nyt poistan nämä tarjouskirjeet samantien niin ei ole turhia houkutuksia. Ja kunpa olis ollut viisaampi silloin kun olin hyväpalkkaisessa vakityössä( nyt satunn.töissä), silloin pistin kaikki surutta menemään enkä juuri mitään sukanvarteen. No parempi ehkä myöhään kuin ei milloinkaan…

    • Maria sanoo:

      Moikku Rida

      ja hei kiitti!

      Oih, nuo sähköpostiin tulevat houkuttelevat tarjoukset ovat ihan vihoviimeinen juttu – ne onneksi menee mulla suoraan (melkein aina) roskapostikansioon 😀

      Just se, mietin tuossa että nyt taloudellinen tilanne mahdollistaa säästämisen (vaikkei vielä mitään säästöön olekaan jäänyt), joten ryhtiliike on pakko tehdä puskurikassaa varten. Elämästä kun ei koskaan tiedä.

      Ihanaa alkavaa viikonloppua! ♥

  4. Johanna sanoo:

    Hei! Minäkin pari vuotta sitten lopetin kaikki muut paitsi rakastamani Novitan käsityölehden. Viime kuun lopussa tilassa itselleni Sportin, se on ollut sellainen, että jos jonkun lehden olen irtonumerona ostanut niin se on ollut Sport. Siinä oli hyvä tarjous 😉 mutta täytyy muistaa laittaa tilaus päättymään tähän kauteen. Nykyisin lopetukset on helppo tehdä netissä!

    Yritän myös karsia kaiken turhan, ja mietin tosi tarkkaan mitä ostan. Jos se on sitten vaatetta tai jotain tavaraa. Että tarvitsenko oikeasti vai olisiko mulla jo entuudestaan jotakin saman tapaista. Olen alkanut käydä myös kirpputoreilla. Kirjastokortin hankin viime kesänä. Säästää pitkän pennin, kun ei tarvitse kaikkia kirjoja ostaa, jotka haluaa lukea. Jos joku on tosi hyvä ja tiedän, että sille olisi käyttöä enemmänkin, niin sitten ostan.

    Olen myös useamman vuoden laittanut kaikki menot exceliin ja jaottelen ne aihealuettain, joten tiedän minne rahat kuluu. Olen myös suunnitellut minkä verran mihinkin aihealueeseen saa mennä rahaa kuukaudessa. Ruuan ja kissojen tarvikkeiden, lääkkeiden ja heidän lääkärissä käyntien suhteen en karsi kuluja. Tosin, jos kissa pitää viedä lääkäriin, niin todennäköisesti se raha on pois minun ruokabudjetista. Sitten syön kuiva-ainekaappia ja pakastinta tyhjemmäksi 🙂 Ruuassa haluan edelleen panostaa laatuun ja ostan mahdollisimman usein luomua tai suoraan tuottajalta itseltään ilman välikäsiä.

    Mulla on ollut jo usean vuoden ajan Nordeassa säästötili, jonne menee automaattisesti tilipäivän jälkeen tietty summa. Joku rahasto siellä taitaa taustalla olla… Näen sen tilin saldon verkkopankissa, mutta en pysty sieltä nostamaan rahaa. Olkoonpa sitten vaikka eläkerahoja, tai jos joskus tulee tosi tiukka paikka niin voin pyytää siirtämään sieltä rahaa käyttöön. Sellaista päivää ei ole onneksi vielä tullut. Tällä tavalla se raha oikeasti säästyy, suosittelen kyllä tätä palvelua! 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Johanna!

      Novita mullekin tuli vuosia, kunnes totesin, että en ehdin kutomaan. Lopetin sen viime syksynä 🙂 Sport lehti on muuten hyvä – sekin joskus tuli kotiin kannettuna!

      Kirpparit on ihania ja se on kivaa ajanvietettä mennä kirppareita kiertämään. Mieluummin niihin kun kauppoihin!

      Ihana budjetointisysteemi sinulla! Mun täytyisi myös ottaa itseäni taas tuon excelin suhteen niskasta kiinni 🙂

      Jes, just tuollaista säästötiliä mäkin kaipaan. Kiitti siis vinkistä 🙂

      Ihanaa alkavaa viikonloppua! ♥

  5. Riina sanoo:

    Mulla on aina jokin säästökohde, on se sitten matka, asuntolaina loppuun, auto tai hurvitteluviikonloppu. Kun on kohde, johon säästää, pysyy motivaatio yllä! Tämänhetkinen säästökohde on sen verran iso, että menee vuosia ennen kuin sen saavutan….mutta motivaatiota on! 🙂

    Lehtitilaukset ja vaatteet on se, missä minäkin olen pihistänyt. Samoin hiusten värjääminen, hemmotteluhoidot yms. Kirjoja ostan harvoin; suosin kirjastoa. Arkisin teen huokeaa mutta hyvää perusruokaa ja töissä pidän eväät mukana. Säästöä joka sentti 🙂 Jaan kanssasi tunteen säästämisen koukuttavuudesta, mutta mihinkään Exceleihin tms. en ole innostunut menojani listaamaan….mulle se tuntuu jo vähän liian tarkalta penninkyttäämiseltä 😉 Kukin tavallaan!

    • Maria sanoo:

      Moi Riina!

      Sepäs se just onkin, etä kun on säästökohde, mihin säästää niin on motivaatiota säästää. Meillä on matkasäästötili, jonne mies laittaa rahaa 😀 Munkin pitäisi nyt aktivoitua sen suhteen!

      Olen huomannut, että työlounaisiin saa menemään pitkän pennin. Sen takia mäkin teen ruokaa itse töissä tai lämmitän mikrossa!

      Säästäminen koukuttaa ja se nälkä kasvaa syödessä!

      Mä olen niin ”huithapeli” säästämisen suhteen, että tarvitsen jonkun motivaattorin…esim excelin 😉

      Kivaa alkavaa viikonloppua ♥

  6. Jenni sanoo:

    Mulle ei tule yhtään lehtitilausta, en käy hemmotteluhoidoissa, en omista tekoripsiä tai hiustenpidennyksiä, en osta kalliita sisustustuotteita tai vaatteita juurikaan, mutta silti kaikki tahtoo mennä mikä palkkapäivänä tilille tupsahtaa… Että mistähän säästäisi? No, kyllä meillä lapset saa harrastaa ja aina on ehjiä vaatteita päälle, kaikilla, ja ulkoruokintaa harrastetaan ehkä kerran viikossa. Ja matkoillakin saadaan käydä kerran vuodessa 🙂 Nyt ollaan harkittu sijoitusasunnon ostamista (jos saadaan lainaa), siinä ois meidän eläkepäivien rahasto sitten kasassa 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Jenni

      ja hei sama vaiva; en tiedä mihin sitä rahaa menee. Mutta sen tiedän, että omalla kohdallani on nipistettävää. Niin kuin just nuo lehtitilaukset, kahvikupilliset sun muut 🙂

      Mulla on sijoitusasunto, jonka perin reilu kymmenen vuotta sitten. Siinä vain tuli kaikki maailman rempat kerralla ja tällä hetkellä ollaan edelleen tilanteessa, että verojen jälkeen tuotto on plusmiinus nolla. Ehkä vielä joku päivä se tuottaa 😉

      Kivaa alkavaa viikonloppua ♥

  7. idahhh sanoo:

    Minulla on jo vuoden verran ollut mielessä oma talouden hallinta koska tuntui ettei mitään jää kuitenkaan yli vaikka olen jo monen vuoden säästänyt paljon arjestani; en tilaa lehtiä, syön töissä vain kotiruokaa eväinä, en ostele kahveja/välipaloja tmv., kierrätän ja myyn kirpputorilla, leikkaan itse hiukseni enkä värjää niitä jne. Mutta silti ei jää mitään käteen? 😀 Halusin opetella siis säästämään ja sijoittamaan mutta ensin piti saada jotenkin arkirutiinit uusiksi ja kaikki lähti siitä että hankittiin miehen kanssa yhteinen taloustili, johon otimme molemmille myös maksukortit. Se on helpottanut arkeamme ihan mahdottomasti kun tietää tasan tarkkaan kuinka paljon rahaa on käytössä yhteisin menoihin ja sitten mitä jää omalle tilille on sitten omia menoja varten, mistä sitten on helpompi karsia ja laittaa säästöön. Tänä vuonna minulla onkin päämääränä saada säästettyä jonkinlainen summa säästötilille puskurirahastoksi (lue enemmän projektistani blogistani: https://idahhh.blogspot.com/2019/01/raha-ja-talous-vuoden-2019-tavoitteena.html) mutta innostuksissani aloitin myös pitkäaikaisen rahastosäästämisen Nordnetissä. Tämän lisäksi otin OP:lla käytössä olevan säästölipas toiminnan, joka siis siirtää valitsemani summan säästötilille jokaisesta korttiostoksesta ja kaikki kolikot ja ylimääräiset setelit olen laittanut säästöpossuun. Ja kun saan vähän säästöön alan hajauttamaan enemmän sijoituksia. Kannattaa ehdottomasti lukea mm. Mimmit sijoittaa, Julia Thurénnin ja Jasmin Hamidin blogeja/podcasteja missä on tosi paljon infoa säästämisestä ja sijoittamisesta! Sieltä löysin itsekkin innostuksen ja rohkeuden. Vinkiksi! Pankin tarjoamia rahastoja ei kannata ottaa koska kulut pankkien rahastoissa ovat yleensä niin korkeat että ne syövät nopeasti voitot, vaikka kulut olisivatkin vain 1% luokkaa niin pitkällä aikavälillä ne syövät leijonanosan tuotosta. Eli täällä ilmoittautuu toinen joka on ryhdistäytynyt ja alkanut säästökuurille, kivaa torstaita sinne! 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippahei

      ja voi vitsit, miten paljon sinunkin kommenttisi antoi mulle puhtia säästämiseen – kiitos! ::)

      Tuo yhteinen taloustili on huisin hyvä idea! Meillä on yhteinen tili, mutta sieltä menee vain lainat.

      Täytyykin kysyä onko Nordeassa tuollaista säästölipastoimintaa – se kuulostaa myös niin hyvälle! Että jokaisesta korttiostoksesta menee summa säästöön.

      Kiitos myös blogi- ja podcastvinkeistä!

      Ihanaa tästä se lähtee!

      Kivaa viikonloppua ♥
      PS. ja kiitos, tulen lukemaan postauksesi ajan kanssa 🙂

      • idahhh sanoo:

        Jee kiva kuulla että kommentista huokui sinullekkin vähän uutta puhtia! 🙂 olen nimittäin itse aivan liekeissä tämän säästämisen suhteen tällä hetkellä ja motivaatio tapissa. Tällä kertaa aion onnistua!

        Yhteistä taloustiliä en voi muuta kuin suositella! Se on ollut pelastus eikä ainakaan itseltä tämä säästöprojekti olisi onnistunut ilman sitä. Vähän jopa harmittaa ettei oltu keksitty sitä aikaisemmin, varsinkin kun se oli tosi helppoa ja kaikki hoitui ilman että tarvitsi edes käydä pankissa. Ollaan siis kyllä aina maksettu miehen kanssa taloutemme kulut tasan mutta omilta tileiltä ja välillä se on tuottanut harmaita hiuksia kun ei tavallaan tiennyt koskaan miten paljon on käytettävissä omiin tai yhteisiin menoihin koska se oli vähän niin kuin sama asia. Nyt kun siis yhteinen talous tili, sinne siirretään sopimamme summa aina palkkapäivänä ja sieltä voimme maksaa kaikki laskut sekä kaupassa käynnit ja molemmilla on koko ajantasalla miten paljon käytettävissä ja omalla tilillä olevat rahat ovat sitten selkeämmin omiin menoihini.

        Säästölipas toiminta on toiminut ainakin itsellä kivasti ja siihen saa itse valita summan. Toivotaan että Nordealla on vastaavanlainen toiminto!

        Ja nuo blogit kannattaa käydä kurkkaamassa, koska niistä puhutaan säästämisestä ja sijoittamisesta niin että tällainen ihan tavallinen nainenkin ymmärtää ja jopa inspiroituu. Varoitan! 😀

        Jess tästä se lähtee!

        • Maria sanoo:

          Todellakin toi lisää puhtia 🙂
          Tuntuu, että aivot raksuttavat koko ajan näitä säästö- ja sijoitusjuttuja ja perjantain pankkitapaamisella sain varattua ajan sijoitusihmisen kanssa palaveriin. Ihanaa!

          Meidän täytyy kyllä muuttaa tuo meidän lainatili (josta siis maksamme lainat) taloustiliksi! Kiitos ideasta (ja kaikista vinkeistä) ♥

          Juurikin vinkit tavalliselle naiselle, jolla ei ole kokemusta sijoittamisesta, tulevat tarpeeseen! Ehkä mä ruokailun jälkeen syvennyn noihin blogeihin ennen oman blogipostauksen tekemistä.

          Niin ihanaa – kiitos ♥♥♥

  8. Kristiina sanoo:

    Hyvä postaus! Myös täällä samoja asioita pähkäilty 🙂 Olen pohtinut että onko meidän ruokakulut liian isot ja kyllä näköjään ainakin teidän ruokakuluihin nähden meillä menee melko paljon siihen rahaa. Meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta (alle 10v), menee ruokaan noin 700€/kk. Toki sisältää myös kaikki päivittäistarvikkeet. Nyt otettava säästökuuri!

    • Maria sanoo:

      Moikka Kristiina

      ja hei kiitos 🙂

      Meillä oli ruokakulut jopa 1000 euroa / kk, kunnes siirryin tuohon Prisman kauppakassisysteemiin. Tilaan siis viikon ruoat ja noudan ne maanantaisin. Toki välillä joutuu hakemaan maitoa, leipää tms. kaupasta viikon varrella. Mutta säästö on ollut huima siihen nähden, kun kävin kaupassa joka päivä 😀

      Lisäksi se ruokien suunnittelu tuo paljon säästöä. Eli edellispäivän uunilohi taipuu esimerkiksi seuraavan päivän tortilloihin yms 🙂

      Tsemppiä sinne ja ihanaa viikonloppua! ♥

      • Ansku sanoo:

        Meillä mee 4-hengen ruokiin 800-900€ (Lapset 9 ja 12v) joten toi sun mainitsema summa per kk todella pisti miettimään. Asutaan espoossa, pienenpieni vaikutus voi olla paikkakunnalla mutta peiliin pitää katsoa!

        • Maria sanoo:

          Moikka Ansku!

          Meillähän tosiaan lähtisi ruokakulut ihan laukalle ilman viikottaista kauppakassitilausta. Yleensä kuussa on kaksi isompaa kauppakassitilausta (n.150 euroa) ja sitten kaksi pienempää. Ja välillä jätän jopa tuon tilauksen tekemättä, jos kuivamuonakaappi pursuaa. Sitten mennään viikko ”tyhjennetään kaapit” -ruoilla 😀

          Ihanaa sunnuntain jatkoa sinne ♥

  9. Johanna sanoo:

    Hyvä postaus! Pitääkin tuo wallet ladata samantien. Mulla on kaikki mahdolliset laskut muutettu e-laskuiksi, on helpottanut ”laskustressiä” huomattavasti. Laskut saa näppärästi puhelimella vahvistettua, tulee varmasti maksettua viimeistään eräpäivänä, ei pyöri paperilaskut pöydillä / laukussa eikä tule myöskään ”jätepaperia”, suosittelen lämpimästi.

    • Maria sanoo:

      Moi Johanna

      ja voi kiitos 🙂 Tuo wallet kertoo kyllä karun totuuden. Itse meinasin oikeasti tuskastua luvuista!

      Mulla tulee niin paljon kuolinpesän laskuja, jotka olen siirtänyt e-laskuiksi, sitten ajattelin että menen ihan sekaisin, jos sinne tulee vielä omiakin laskuja 😀 Vielä kun ne kaikki menee automaattisesti samalta tililtä, ellei yksitellen käy muokkaamassa. Pitäisi olla sellainen toiminto, joka laittaisi kuolinpesän laskut ko. tililtä ja omani omaltani 🙂

      Mutta kätsyähän se olisi, että ei tulisi niitä paperilaskuja! Sähköpostilaskut ovat toinen, joista en tykkää, kun ne jää aina printtaamatta ja viivakoodilukija ei suostu lukemaan ruudulta 😀

      Ihanaa viikonloppua! ♥

      • Jenni sanoo:

        Hei,

        ainakin Danskebankissa pystyy valitsemaan miltä tililtä mikäkin e-lasku veloitetaan. Meilläkin on niin monta eri tiliä että sekaisinhan siinä menisi. Meillä on tosiaan ruokatili s-pankissa (Koska lähikauppamme on Prisma ja ”bonuskortilla maksetaan ruokaostokset), jonne kumpikin siirtää joka kuukausi saman summan. Tuolla systeemillä pysyy muuten ruokamenot kurissa! Ja sit on vielä yhteinen laskutili, jonne myös kumpikin siirtää saman summan joka kuukausi, ja sieltä sitten maksellaan kaikki yhteiset laskut ja lainat. Loppusumma jäkin sitten tosiaan omaan käyttöön.

        • Maria sanoo:

          Moikka Jenni!

          Mä kysyin pankissa perjantaina tätä asiaa, että pystyykö e-laskuille määräämään tilin, miltä automaattisesti menevät. Vielä en saanut vastausta 😀 Sen pystyy aina jokaisen kohdalla kyllä muokkaamaan, mutta ei jää talteen!

          Hei tuo s-pankkitili meilläkin käytössä ja sinne menee bonukset. Niitä muuten kertyykin tosi mukavasti! Just viime viikolla mies kävi ostamassa bonuksilla (siis osalla niistä) uuden imurin, kun tuo meidän vanha imuri vuodelta nakki sanoi itsensä irti 😉

          Ihanaa sunnuntaita ♥

  10. Marjo sanoo:

    Ruokalasku on pudonnut alle puoleen, kun nuoriso on lähtenyt kotoa ja opiskelee toisaalla. Lehtitilaus on rajoittunut vain päivittäiseen maakuntalehteen ja kodin lämpötilaa pudottamalla kahdella asteella lämpölaskukin on pienentynyt mukavasti. En ole kuitenkaan luopunut viikkosiivouksesta enkä hierojalla ja parturissa käynnistä kerran kuussa. Näin kuitenkin talous tuntuisi pysyvän balanssissa.

    Lehtitilaukset ovat todellakin vaarallisia juttuja, varsinkin, kun ei muista peruuttaa niitä ajoissa, vaan lehden tulo jatkuu normaalihinnalla 🙁

    • Maria sanoo:

      Moikka Marjo!

      Ihanaa, kiitos näistä vinkeistä ♥ Meillä myös lämmöt nyt alhaalla ja itse asiassa tykkään pukea vähän päälle enemmän. Sillain, että sisällä on mukavan raikas olla.

      Mulla myös (voice massage) hieroja on pakollinen must kerta kuuhun. Muuten leukanivelet sanoisivat poks. Omaan hyvinvointiin on kyllä syytä panostaa, eikä ole säästölistan kärjessä tuo 🙂

      Juu, ihan hurjan hintaisia nuo lehdet ovat normaalihintaisina!

      Suloista sunnuntain jatkoa ♥

  11. Vera sanoo:

    Hyviä vinkkejä täällä kommenteissakin.

    Lisäänpä vielä pari. Jos käy S-ryhmän kaupoissa, kannattaa maksut tehdä Ässän omalla kortilla. Niin bonus on parempi. Itsellä siirtyy palkkatililtä joka kk ruokarahat S-tilille (helppo nähdä S-mobiilista kuukauden ruokaostosten arvo).

    Sanoman lehtitilaukseesi saat digilehdet kaupan päälle. Olen tilannut Glorian Kodin paperiversiona ja luen Me Naiset, Sportin, Glorian Ruoka&Viinin, Kodin Kuvalehden, Glorian ja Hyvän Terveyden näköislehtinä pädiltä. Pieni luksus olkoon hyväksi.

    • Maria sanoo:

      Moikka Vera

      ja hei kiitos vinkeistä ♥

      S-kortilla vingutan vain bonukset, pitäisi alkaa myös maksamaan sillä 🙂 Mutta aina unohdan 😀

      Digilehtiä en ole myöskään kertaakaan muistanut lukea. Mies lukee Aamulehden pädiltä digilehtenä ja on kuulemma tottumiskysymys – itse tykkää myös lukea diginä. Pitäisi aktivoitua digilehtienkin suhteen!

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥

Kommentoi