lauantai 02. joulukuu 2017

Pikkujoulutunnelmissa

HEIPSUN!

Juuri syötiin vasta aamupala ja nyt pitäisi olla jo pian suihkussa ja fiksailemassa; meidän työpaikan tämän vuoden pikkujoulut eli pikkarit alkaa tänä vuonna jo verrattain aikaisin. Kiitos ensimmäisen ohjelmanumeron, joka liittyy vahvasti tamperelaiseen kansallisurheiluun eli jääkiakkoon, nääs :)

Pukeutuminen on vielä suuren suuri kysymysmerkki. Ehkä laitan tuon kuvissa näkyvän haalarin, jonka taannoin sain Bubbleroomilta IG-kampanjaan. Mutta ehkä noin prameita koruja en laita kuin kuvissa. Jääkiekkopelin jälkeen olisi tarkoitus käydä tänään avatulla joulutorilla ja sitten ruokailla. Meillä on kabinetti varattuna eräästä ravintolasta. Hyvää ruokaa ja seuraa siis tarjolla. Kun aikaisin aloittaa niin haaveissa on päästä myös aikaisin kotiin. Huomenna kun juhlitaan taas, erään pienen söpöliinin synttäreitä.

Mirva kirjoitti tuossa pari päivää sitten postauksen, joka oli kuin omasta kynästäni kirjoitettu. Oman blogini luonnoksissa on roikkunut postaus otsikolla ”Pikkujoulujen viettelykset”. Mikä ihme siinä on, että firman pikkujoulut tuhoaa niin monta perhettä? Tai vaikkei tuhoaisi, niin nakertaa ainakin sitä luottamusta ja kunnioitusta, jotka parisuhteessa on avaintekijöitä. Lööpit tiesivät kertoa, että joka 3. pettää pikkujouluissa. Joka 3… Miettikää! Miksi juuri pikkujouluissa?

Jos on taipumusta pettää, niin onhan vuodessa 364 muutakin päivää aikaa tehdä se. Toisaalta, kuten Mirvakin kirjoitti, niin sillä, että kahlitsisi sen toisen kotiin ei ole suotuisia vaikutuksia. Tiedän olevani (tämänkin) asian suhteen aivan kukkahattutäti. Moraalitantta, joka pyörittelee silmiään. Miettii, että miksi ihmeessä. Tietäen kuitenkin, että se mitä muut tekee ei minulle kuuluu. Tuntuu vain niiden petettyjen puolesta hurjan pahalta. Meidän parisuhteessa ei toimisi se, ettei antaisi toisen mennä omille menoilleen. Molemmat käydään sen verran erikseen harvoin missään, että silloin kun käydään niin onneksi saa lähteä hyvillä mielin 

Siinä missä joissain perheissä firman pikkujoulut ovat kuin kirosana, on se itselleni ja työkavereilleni mukava illanviettotapahtuma. Tietäen, että kukaan ei meidän firmassa sekoile ja kenenkään ei tarvitse maanantaina aamukahvipöydässä punastella ja vältellä katsekontaktia.

Nyt sinne suihkuun ja sitten miettimään, että mitä tuon haalarin kanssa pukisi päälle. Punaista ja pitsiä, kerrottiin jonkin lehden sivuilla pikkujoulupukeutumisvinkkinä, mutta ehkä sitten niihin pikkujouluihin, mihin tuo raksu tulee mukaan. Nyt mennään jonkun mielestä tylsänä eli täysmustana. Se, yrittääkö tänään väkertää smoky eyet on vielä vähän hakusessa. Ehkä mennään tutulla ja turvallisella eli ripsivärillä :D Kengistä jalkaan valikoituu tänään mukavimmat. Sellaiset, joilla ei liukastele tuolla ulkona. Ainakin meillä oli aamulenkin aikaan tiet jäässä. Te, ketkä suuntaatte tänään vuoden vilkkaimpana pikkujoulupäivänä juhlimaan, niin erittäin ihania ja hauskoja juhlia ♥ Järki päässä ja housut jalassa, eiks niin? ;)

LAUANTAITERKUIN,

*kuvissa näkyvä asu ja korut saatu Bubbleroomilta


Kommentoi