lauantai 19. maaliskuun 2016

Viva la fredagsmys / ruokavinkki lauantai-illalle

Fredagsmys10Fredagsmys06Fredagsmys04Fredagsmys09 Fredagsmys07 Fredagsmys08 Fredagsmys02 Fredagsmys03 Fredagsmys05 Fredagsmys01

HEI HUOMENTA IHANAT!

No faktahan on se, että viikonloppu ei ala ilman ruokaa, musiikkia ja sitä perjantaitunnelmaa. Olennaisena osana viikonlopun alkamiseen kuuluu myös blogipostaus myysseistä. Eilinen ilta ilman blogipostausta oli kuin meikki ilman primeria ;D Ilta oli ookoo, mutta jotain puuttui. Se pitävä pohja, joka luo raamit viikonlopulle. Ei siinä, ihan kivasti meillä viikonloppu alkoi kuiteskin. Eilen illalla autoin äiskää leipomaan hurmurikummipojan synttäreille ja sitten otettiin äippä meille vielä yökylään. Katseltiin Hjallista ja syötiin nopeasti valmistuvaa perjantai-illan ruokaa.

Esikoinen kysyi tuossa yksi päivä, että koska tehdään sitä Singaporen ruokaa. Hetken mietin, että mitäköhän nuudeliannosta tarkoittaa, kunnes hiffasin, että tarkoittaa nachoja. Syötiin parina iltana meksikolaisessa ja otettiin alkuun koko perheelle nacho platet. Mikäs hei sen kivempi perjantai-illan ruoka. Ja helpolla pääsee, kun ostaa guacamolenkin valmiina. Tosin ei ole itse tehdyn guacamolen voittanutta.

NACHO PLATE

400 g jauhelihaa
1 punasipuli pilkottuna
chiliä
oreganoa
suolaa
maissilastuja
chunky salsaa
juustodippiä
juustoraastetta
-paista sipulia hieman pannulla ja lisää jauheliha
-mausta chilillä, oreganolla ja suolalla
-asettele uunivuokaan (tai -pellille) nachoja, juustodippiä ja salsaa kerroksittain
-ripsottele päällimmäiseksi juustoraastetta
-paista 200 asteessa 15 minuuttia
************************************

En muistakaan, koska viimeksi oltaisiin nachoja kotona syöty! Niiden seuraksi tein raikkaan tomaattikurkkusalaatin ja sitten tarjolla oli sitä guacamolea ja jalapenoja. Hyviä oli nachot ja tuntuu, että mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä enemmän tytsytkin sietävät tulisia kastikkeita. Me like. Pikkuinen potilaskin tuntuu kaipaavan vähän hemmotteluruokaa… Instagramin puolella vilautin pikkuisemman paketoitua sormea; meillä kävi pieni haaveri toissapäivänä ja toinen onnistui jättämään oikean käden etusormen oven väliin. En tiedä mitä tapahtui, kun poistui autosta repsikan puolen takaovesta, mutta yhtäkkiä huusi ihan hirmuisesti. Ovi oli kiinni, mutta onneksi mummun refleksit toimivat ja aukaisi oven samantien. Ihan ensteks ajateltiin, ettei varmaan täydy käydä lääkärillä, kun toinen tokeni niin hyvin, mutta perjantaiaamuna sormi oli ihan turvonnut ja musta. Röntgenissä paljastui murtuma. Nyt on sormi lastassa pari viikkoa ja sitten katsotaan tilanne uusiksi. Voin kyllä sanoa, että pikkuinen on ottanut tilanteen ihan haltuunsa; siinä missä aiemmin en ole enää suostunut juurikaan toista pukemaan on nyt vaihtunut siihen, että sylkytellään ja puetaan vaatteet aamulla päälle yhdessä. Tai mä puen hänelle 😀 Täytyy nyt painottaa sitä, että tilanne on todellakin väliaikainen. Saas nähdä, miten tuo pääsiäisen laskettelureissu sujuu. Ihan hirmuisesti kun tuolle puolelle ei ainakaan kannata kaatuilla…

Nyt suihkuun ja sitten kohti mökkirantaa! Kiitos kaunis kommenteistanne jälleen edellisiin postauksiin, mä vastailen niihin automatkalta 🙂

LEPPOISAA JA SANGEN AURINKOISTA LAUANTAITA,

alle


6 Responses to “Viva la fredagsmys / ruokavinkki lauantai-illalle”

  1. Hanne sanoo:

    Nyt on kyllä mielenkiintoinen resepti! Tuota on joskus pakko kokeilla ja yllättää koko porukka:)
    Joskus auton ovien väliin voi jättä ihan käsittämättömästi kätensä, kokemusta on!
    Mukavaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanne,
      ja hei kiitos – tuo on ihan ältsin helppo ja hyvä ruoka 🙂

      Mietipäs, että mä olen joskus jättänyt pääni auton oven väliin…auts 😀

      Ihanaa lauantai-iltaa <3

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Voi, mitä herkkua, tuli kauhea nälkä…
    Lepposaa lauantaita sinne :)!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kiitos Sari

      ja ihanaa lauantai-iltaa sinnekin <3
      PS. me palauduttiin just hurmurikummipojan syndeiltä, joten huomenna lisää herkkukuvia 😉

  3. Hennu sanoo:

    Ihania ruokia taas!
    Kivaa sunnuntaita <3

Kommentoi