tiedättekö, kun aina joskus haaveilee jostain herkusta; sellaisesta jota ei ole koskaan maistanut, mutta silti osaa jo maistaa sen maun suussaan? 

Tälläinen herkku mulle on filotaikinaan tehty omenastruudeli. En muistaakseni ole koskaan sellaista syönyt, mutta pitkään olen siitä haaveillut. Ja koska tänään on one of these days, kun tekee mieli vaan olla, valmistella blogipostauksia, venytellä eilisen salikäynnin jäykistämiä lihaksia ja syödä kaikkea herkkua niin päätin ottaa filotaikinan sulamaan ja käydä naapurissa (vanhemmillani) omppuvarkaissa. Muut ainekset löytyivätkin kaapista. Harmi, ettei vaniljajätskiä ollut…mutta vaniljakastikekin toimi tämän kanssa ihan ok.

Olen ollut kahvi-ihmisiä siitä lähtien, kun mummun kanssa sotkettiin pullaa kahvin joukkoon ja lusikoitiin suuhun. Taisin olla silloin alle kouluikäinen. Mutta viimeisen kuukauden aikana on tullut juotua aika paljon teetä. Perus-Liptonin miellän ratsastusleireille, kun iltapalaksi syötiin näkkäriä ja teetä. Ihan kyllästymiseen asti. Sokeria en teeheni laita, joten tykkään että teessä on jotain makua. Uskollinen ystävä on tällä hetkellä lempparini. Lorauksella maitoa.

Tänään tosiaan on ”ollaan vaan”-päivä. Ainakin siihen asti, kun ekaluokkalainen pian kotiutuu. Jännittää jo toisen puolesta; tänään on ensimmäinen päivä, kun en mene vastaan kävellen. Voipi olla, että kahden jälkeen menen varmuuden varalta pihalle ”vähän haravoimaan lehtiä” ja tähyilemään koulun suuntaan 🙂 Mutta sitä ennen blogipostaustehtaalla (kuva alla) tehtaillaan vielä pari keskeneräistä postausta odottamaan lanseerausta 😉

Omenastruudelin, uskollisen ystävän ja Emeli Sandén ihanaakin ihanamman biisin myötä…