keskiviikko 02. elokuun 2017

Aikuisten välikausivaatetuksesta

HEIHEI IHANAT!

Elokuu on se viimeinen kesäkuukausi. Kuukausi, joka sulostuttaa vielä lämpimillä ja aurinkoisilla päivillään. Joka saa pimenevine ja viilenevine iltoineen kaivamaan kuitenkin kaapista päällensä pitkälahkeista ja -hihaista. Muistutuksena saapuvasta syksystä. Kaupallisen yhteistyön myötä Elloksen kanssa pääsin kertomaan teille välikausimuodista ja omasta välikausipukeutumisestani.

Puhukoot säätilastot mitä puhuvat, mutta minun mielestäni kesä on ollut säiden puolesta mekkokesä. Mekon kanssa on kyllä usein joutunut pitämään farkku- tai villatakkia, mutta mekoissa on liehuteltu menemään. Välillä villasukkien kanssa sisätiloissa, mutta aika monena päivänä myös varvassandaalit jalassa. Elokuussa, kun siirrytään henkisesti kohti syksyä, siirrytään myös pukeutumisen suhteen kohti viileämpiä ilmoja. Mekot vaihtuvat villasekotteisiin ja ne kaikista kesäisimmät kukkamekot laskostetaan odottamaan seuraavaa kesää. Vaikka kukat syksyn muodissa ovatkin!

Kesästä en silti vallan halua luopua. Valkoinen farkku on ollut tänä kesänä itselleni jälleen se juttu. Ellos Collectionin Celine-housut ovat päällä aivan mielettömän mukavat! Strechvillä ja vielä korkealla vyötäröllä varustetut. Harmikseni olen onnistunut muuttotohinoissa pudottamaan huomaamatta muutaman kilon, joten olisin voinut tilata numeroa pienemmät housut, jotta ne olisivat olleet hivenen tiukemmat. Kapeat lahkeensuut kääntyvät näin elokuussa vielä kesäisesti muutamalle kerrokselle.

Paljastaen nilkat. Sillä välikausivaatetuksessa nilkat saavat näkyä. Sen lisäksi, että ylitin itseni asukuvien myötä (näitähän ei liiemmin blogissani ole nähty), ylitin itseni tilaamalla korkokengät. Tummanvihreinä. Juurikin muuton yhteydessä kuulin miehen taivastelevan, että kuinka monet mustat korkkarit nainen tarvitsee. No, tänä syksynä on korkokengät muun väriset kuin mustat. Aina haaveilen, että käyttäisin töissä sisäkenkinä korkokenkiä. Ehkä tänä syksynä otan tämän haaveen toteutukseen. Pääsee tuo korkokenkärivistö vaatehuoneesta käyttöön.

Nora-avokkaat ovat mokkaa ja niissä on pehmeä nahkavuori. 8 cm korko on juuri omiaan tällaiselle tennari-ihmiselle, joka haluaa opetella korkokenkien käyttäjäksi. Takaraivossa siintää äitini puheet sanfransiscolaisista naisista ja heidän kauniista jaloistaan. Kipittävät kuulemma menemään ylä- ja alamäkiä korkokengissään 🙂

Off shoulder -puseroita ei voi olla koskaan liikaa. Henkareissani roikkuu toinen toistensalaisia kopioita vaaleansinisenä, joten tätä välikausiasua ryhdittämään valitsin raidat. Ivy-puseroa voi käyttää olkapäät paljastavana versiona tai sitten nostaa pääntien olkapäille. Viileisiin päiviin olkapäät paljastavan paidan kanssa kannattaa ottaa mukaan neuletakki. Ikinä kun ei tiedä elokuun keleistä, millaiseksi ne päivän mittaan muuttuvat. Elloksen Consciuous Choice -valikoimiin kuuluva Carin-neuletakki on ihanan miellyttävää viskoosia/puuvillaa.

Asu kruunaantuu Ellos Collectionin hopeanvärisellä Rannekorulla sekä Marlin Hoop -korvakoruilla.

Loppukesän välikausivaatetuksessa näkyy tänä vuonna kukkia, farkkua, röyhelöitä ja pastellisävyjä. Kuulostaa ihanan naiselliselta eikö? Perinteisen collegepaidan sijaan elokuussa pukeudun astetta fiinimpään collegepaitaan. Ellos Collectionin roosanvärinen Alice-collegepaita on mukavan ohutta collegekangasta ja nuo kauniit solmittavat nauhat hihansuissa toimivat ihastuttavina detaljeina. Tänne alle valkoinen kauluspaita, niin asusta saa vielä vähän muodollisemman.

Roosa toimii loistavasti valkoisten farkkujen kanssa, mutta syvyyttä asuun saat denim-sinisillä farkuilla. Nanna Cropped -farkut ovat ensimmäiset cropped-malliset farkut vaatekaapissani. Yleensä kun sieltä löytyy piukkoja, vartalonmyötäisiä farkkuja tai sitten ääripäitä eli löysiä boyfriend-farkkuja. Mallaillin ja mallailin näitä enkä osannut päättä onko ne minua vai ei. Mutta siinä mallailun ohessa tulin tulokseen, että ovat mukavat päällä. Menevät hienosti valkoisten tennareiden kanssa. Mukavuutta tuo korkea vyötärö ja särmää muuten naiselliseen asuun nuo kulutetut yksityiskohdat.

Tänä päivänä tulee tehtyä melkein kaikki vaateostokset netistä. Tykkään Elloksen verkkosivujen kattavasta valikoimasta; muodin lisäksi nettikaupasta löytyy tuotteita aina kauneuteen, sisustamiseen ja elektroniikkaan liittyen. Viime vuosina on tullut enemmän selailtua tuota sisustuspuolta, mutta yllätyin erittäin positiivisesti vaatevalikoimankin suhteen. Elloksen omien tuotemerkkien lisäksi löytyy iso valikoima muita lempivaatemerkkejäni. Tilauksen teko on helppoa ja mikä tärkeintä, toimitus erittäin nopea ja luotettava.

Miten teillä näkyy kesän vaihdos syksyyn vaatekaapissanne? Jos rehellisiä ollaan, niin olen aina keskittynyt vain lasten välikausivaatetukseen. En ole ajatellutkaan, että onhan meillä aikuisillakin tarvetta välikausipukeutumiselle. Usein teemme sen kyllä tiedostamatta. Lisää inspiraatiota välikausimuotiin löydätte Ellos Transition Collection -välikausivaatevalikoimasta, joka hivelee ainakin allekirjoittaneen silmää. Muutama kukkapaita sieltä vielä huutelee nimeäni 🙂

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


maanantai 27. maaliskuun 2017

KELLOLÖYTÖ

HEISSULIVEI

ja hyvää alkanutta viikkoa! 🙂 Täällä körötellään kohti Helsinkiä. Mies kuskina, joten itse pystyn hyötykäyttämään menomatkan työasioihin. Paluumatka tullaankin eri kyydeillä. Harvinaista herkkua, mutta saatiin järkättyä molemmille työkeikka pääkaupunkiseudulle samalle päivälle. 

Eilen tyhjättiin jälleen mummulaa ja saatiin paljon aikaan. Ei se vaadi kuin oikean hetken, kun tulosta syntyy. Sekä sen, että jokaista laatikkoa ei ala käymään läpi samantien. Aarteita nimittäin löytyy tämän tästä. Äiti on säästänyt muun muassa kaikki tyttöjen tekemät piirrustukset, onnittelukortit ja askartelut. Eihän noita raaski heittää menemään tuosta vaan. Kaikki neljä pikkuprinsessaa saavat mummun jäämistöstä kaulakorun. Kolmelle ollaan korut jo annettu ja eilen illalla katsoin vielä tuolle meidän pikkuiselle korurasiasta korun. 

Korun lisäksi löysin kellon. Olen tässä muutamia vuosia haaveillut uudesta kellosta. Se monia vuosia hienosti palvellut Michael Kors on tämän hetkiseen makuuni ehkä liian koristeellinen timangeineen päivineen. Olen etsinyt jotain yksinkertaisempaa. Korulippaasta kurkisti musta pelkistetty kellotaulu. Nostin kellon käteeni ja hämmästyin; se oli ajassa. Kesäajassa. Viisarit tikittivät ja muutenkin kello oli priimakunnossa. Muistan kellon hämärästi lapsuudestani. Muistan tuon rannekkeen isäni kädessä.

Kellon takapuolelta löysin kaiverrettuna iskän nimikirjaimet ja päivämäärän 1.6.70. Hetken aikaa mietin, että mitä tuolloin on tapahtunut. Ei ollut syntymäpäivää eikä liiemmin vielä hääpäivääkään. Tuolloin on täytynyt olla valmistumispäivä. En tiedä, minkä arvoisia Omegan kellot ovat vuonna 1970-luvulla olleet, mutta sen tiedän, että tuo on ollut iso juttu vastavalmistuneelle ekonomille.
Maatalon pojalle, joka ei ollut tottunut siihen, että rahaa on tuhlattavaksi. Kelloon asti ainakaan. Ehkä tuo on annettu sijoituksena. Tiedetty, että joku päivä kello nousee arvoon mittaamattomaan. Ainakin tunnepuolella. Se, että kello on tasan tarkkaan omaan ranteeseeni sopiva on mysteeri myös. Iskällä kun ranne oli ainakin tuplasti paksumpi kuin minulla. 

Mitä mieltä olette; hitti vai huti? Voipi olla, että olen hieman puolueellinen sanoessani, että ehdottomasti hitti. Siitä jääkö tämä ranteeseeni en vielä tiedä. Meillä on kelloon veljen kanssa yhteishuoltajuus. Ehkä mennään vuorovuosisysteemillä. Tosin eipä tämä veikankaan ranteeseen sovi eikä ranneketta pysty oikein nätisti isontamaankaan (aawink, aawink :D)!

Tämä viikko tulee olemaan ihan killeri. Kivalla tavalla killeri, sillä mähän tykkään kiireestä. On blogitöitä, myyntikokousta, saunailtaa, uutta ohjelmiston asentamista töihin, parin reseptin kehittelyä, ruokakuvaukset, hallituksen & yhtiökokouksen kokouskutsujen vääntämistä ja vaikka sun mitä. Varoittelen teitä jo etukäteen, että voipi postaustahti olla hieman totuttua harvempi. Muutama postaus tuossa on työn alla ja haaveilen saavani ne ainakin alkuun tämän automatkan aikana. Mikäli siis blogin puolella on hiljaisempaa, niin kantsii tsekata Instagram, sinne nyt ainakin ehdin laittamaan viuhahtelun lomassa kuvia. Hoppas det!

Nyt siis kohti keväistä Helsinkiä. Huomasin juuri, että mulla on perjantaisesta ”spa-vierailusta” vielä pikkuisemman tekemät persikanväriset kynsilakatkin kynsissä. Ainakin osittain 😀 Elämä on…

ILOISTA MAANANTAITA &
KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA!


perjantai 01. lokakuun 2010

Trendit 2011-2012

Kiitos kaikille, jotka äänestitte! Näinhän se on, että sisustaminen ja lapsiperhearki on niitä asioita, joita itsekin haluan blogeissa lukea. Ja juuri näitä aihealueita käsitteleviä blogeja löytyy listaltani. Liki puolet oli sitä mieltä, että haluaisi sisustusaiheisia juttuja, joten here you are 🙂

Heimtextil-messut järjestetään joka vuoden alussa Frankfurtissa. Ennen messuja Heimtextil Trend toimikunta luo seuraavan parin vuoden trendit, jotka auttavat tekstiilisuunnittelijoita -ja valmistajia, tuotekehittelijöitä sekä myös huonekaluteollisuutta tulevaisuuden suunnittelussa.  Mielestäni downshiftaaminen ja slow living näkyy näissä parin seuraavan vuoden trendeissä erittäin hyvin. Trendeissä on myös jonkin verran päällekkäisyyksiä minun mielestäni. Seuraavat tekstit ovat käännetty (omin sanoin) Heimtextilin sivuilta. Myös kuvat ovat sieltä. Tilattavissa on myös trendikirja, jossa on selitetty ja kuvitettu nämä trendit vielä syvemmin. Mutta tässä siis pintapuolinen raapaisu siitä, mitkä tekijät vaikuttavat parin seuraavan vuoden sisustukseen, varsinkin tekstiileissä.
***********************************************************************************
1. SOBRIETY – a return to the essential and traditional
 
-missä lyhytikäiset sesongin mukaan vaihtuvat trendit päättyvät ja vakaat, pitkäikäiset arvot alkavat.
– taustalla kuluttajien käyttäytymisen muutos viime vuosina; kuluttajat haluavat rakentaa ostokäyttäytymisensä vaikeiden taloudellisten tilanteiden aikana eettiseen omatuntoonsa sekä vaatimuksensa vakaasta laadusta ja palvelusta. Kuluttajien käyttäytyminen on muuttunut, standardit eivät.
– laatu, pitkäikäisyys, kestävä kehitys ja merkityksellisyys leimaavat tämän aikakauden kuluttajan vaatimuksia.
– uuden sukupolven suunnittelijat tutkivat unohdettuja taitoja 
– perinteinen käsityötaito on tekemässä paluuta.
– serenity: kuluttajat arvioivat elämäntyylejänsä uudelleen ja etsivät tuotteita, joihin heillä on emotionaalinen yhteys.
– uusi koulukunta uudelleen tulkitsee 1950-luvun klassista muotoilua.
– klassinen nykyajan suunnittelija heijastaa tyyliä, jota symboloi rehellisyys, laatu ja johdonmukaisuus, herätellen eloon samalla nostalgiaa ja aitoutta.
– mimimal luxury – tarve puhtaisiin, aitoihin ja yksinkertaisiin malleihin kasvaa. Samalla halutaan symboloida viehättävää ja ajatonta ilmettä.

2. MIX MASH – combines the high-tech with craftmanship, new with old

– mixaa ja ”mätsää”
– tehdään vanhasta uutta, yhditellään rohkeasti värejä ja kuvioita.
– perinne käännetään päälaelleen.
– globaali tietotaito ja paikallinen tuotantoteknologia kohtaavat.
– etniset mallit eri puolilta maailmaa kohtaavat uudet kankaat, printit ja kuviot.
– käsityötaidon ja high techin onnistunut vastakkain asettelu.
– kokeileva trendi, jossa omaperäiset siveltimen jäljet, taiteelliset ja ilmeikkäät mallit sekä grafiikat luovat energiaa ja dynamiikkaa.
– sekoitetaan kulttuurien perimää paikalliseen käsityötaitoon ja nostalgiaan.
– high tech ja low tech yhdityvät; kitschin ja arvokkaan yhdistelmät.

3. UTILITY – consumer society has changed, utility invites you use it
 


maailmanlaajuinen rahoituskriisi, luonnonkatastrofit, liian monet tuotteet ja liika tieto saavat ihmiset pysähtymään ja  pohtimaan nykyistä elämäntapaansa.  
– nykyään harkitaan tarkkaan ostopäätöksiä ja sitä, mikä on minulle tärkeää.
– kuluttajat vierastavat muotoilua vain muotoilun tähden. Muotoilun tarpeellisuus ja käytettävyys koetaan tärkeämmäksi.
utility tarkoittaa yksinkertaisuutta ja saavutettavuutta. Hyödyllisyyttä!
– kiiltäväkantisissa esitteissä olevat aggressiivisesti markkinoidut tuotteet korvataan käsittelemättömillä ja keskeisillä tuotteilla. Hyödyllisillä tuotteilla!
– tähän trendiin kuuluvat tuottet ovat suunniteltu jokapäiväiseen käyttöön pitkällä aikavälillä.
– puhdas, vaatimaton ja koristelematon tuote
– no waste, no demand
– yksinkertaiset ja aidot tekstiilitekniikat saavat aikaan rauhoittavan mukavuuden tunteen.
– ajattomat tuotteet luovat nostalgista tunnetta.

4. WILDERNESS – back to where we came from

maailma, jossa elämme on korkean teknologian ja kulutuksen hallinnassa, luottamus hallituksiin, talouden rakenteeseen  ja energiavarantoihin on horjuu. 
niinpä kuluttajat pyrkivät luottamaan enemmän itseensä ja haluavat saavuttaa erittäin kestävän elämäntavan.
– jotta tähän päästäisiin, jotkut irrottautuvat normaalista elämäntavasta radikaalisti ja omaksumalla ”erämaa elämäntavan”, mikä tarkoittaa, että on yhtä luonnon kanssa.– uusi kiinnostus entisajan käsitöitä kohtaan.
ihmiset etsivät erottuvia persoonallisia piirteitä, joita kuvastaa epätäydellisyys täydellisyyden sijaan.  
– muodostetaan uusi, orgaaninen ilme, jossa luonto näyttelee pääosaa kaikissa muodoissaan ja materiaaleissaan.– kiinnostus yksinkertaisiin muotoihin ja valmistustekniikoihin.
– luontoa säästetään.
– menneen ajan ammattitaidon elpyminen inspiroi suunnittelijoita.

**********************************************************************************

Itselläni heräsi tekstiä kirjottaessani monia mietteitä ja kysymyksiä. Päällimmäisenä se, että vielä Lontoon messuilla näin paljon glitteriä, kimallusta ja blingblingiä sisältäviä tuotteita esim. seinäpinnoille. Tapetteja timanteilla, seinävaatteita timanteilla yms. Jotka siis ovat siis pian niin passé. Ja miten käy kiiltävien keittiönovien ja kalusteiden? Mutta toisaalta, näkyi messuilla paljon ekologisuutta ja kestävää kehitystä sekä tuotteita, jotka olivat saaneet muotonsa luonnosta.

Perjantai-iltapäivä ei ole oikein otollinen aika miettiä näin syvällisiä, eihän 🙂 Joten pakkaan pian itseni autoon ja lähden opiskelujen tiimoilta tutustumaan Vallila Intrerioriin! 

Oikein rauhallista ja ihanaa syysviikonloppua !