perjantai 18. toukokuun 2018

Kaksi ihanaa ja monikäyttöistä kesämekkoa

*yhteistyössä: Ellos

AURINKOISTA ILTAA IHANAT!

Kuten tuossa aamun postauksessa kerroinkin, niin olen mekkotyttöjä henkeen ja vereen. Talvisin tulee pidettyä neulemekkoja ja hameita sukkisten kanssa ja näin kesällä kevyempiä mekkoja. Mikään ei ole ihanampaa ja nopeampaa kuin sujahtaa kesällä mekkoon. Töihin lähtiessä, vapaapäivänä tai juhlahumua varten. Kaupallisen yhteistyön myötä Elloksen kanssa pääsin tutustumaan kauniiseen Joelle -mallistoon ja valitsemaan sieltä tämän kesän rientoihin pari mekkoa.

Ellos Joelle on naisellinen ja kauniisti laskeutuva mallisto, joka on kehitetty designyhteistyössä Caroline Winbergin kanssa. Se sisältää vaatteita, joiden printeissä näyttäytyvät niin kukat, raidat kuin pilkutkin. Sävymaailma on pääosin mustaa, sinistä ja valkoista, mutta korostusvärinä mallistosta löytyy tehokas punainen.

Tehän tiedätte rakkauteni kukkakuoseja kohtaan. Vaatekaapissa roikkuvien kukkavaatteiden ansiosta joku voisi pitää minua ihan kukkaistyttönä. Myös pilkku- ja raitavaatteita olen suosinut, varsinkin kesäaikaan. 

Valitsin mallistosta kaksi mekkoa, jotka ovat hyvin monikäyttöisiä. Kuten kaikki muutkin asut Joelle -mallistossa. Tykkään vaatteista, joita voi asusteilla ja kengillä muutella. Näitä kahta mekkoa olen pitänyt töissä valkoisten tennareiden kanssa. Illaksi toisen mekon kanssa pääsi kimalletta jalkaan ja toisen mekon kruunasi maltillinen kiilakorko.

Aloitetaan tuosta omasta suosikkimekostani eli kauniin punaisesta Ellos Joelle Alliumx -mekosta. Punaiset vaatekappaleet vaatekaapissani ovat laskettavissa yhden käden sormilla. En tiedä miksi. Jotenkin olen ehkä pelännytkin punaista väriä vaatteissa. Ajatellut, että se on jollain tavalla liian rohkea minulle. Ne punaiset vaatteet, joita minulla on, ovat pääosin sellaisia aurinkomatkoilla mukana matkustavia. Jotka sopivat päivettyneeseen ihooni. Sekä siihen letkeään rytmiin ja värimaailmaan, joka ulkomailla vallitsee.

Nyt tuli kumottua nuo ennakkoluulot, sillä olen aivan rakastunut tähän pirteään Alliumx -mekkoon. Mekko on tuollainen kietaisumekko, jossa on vyötäröllä poikkileikkaus. Solmimisnauhat ovat niin pitkät, että ne riittävät hienosti vyötärön ympäri.  Nuo ihanan leveät hihat sekä röyhelö vyötäröltä helmaan asti on se juju. Kangas on ihanan viileää kreppimateriaalia. Mekko on kyllä todella kaunis, vielä kauniimpi luonnossa kuin kuvissa. Sen verran avonainen se on, että töihin tuli laitettua valkoinen narutoppi alle. Iltaan ja kotioloihin menee loistavasti ilman alustoppeja. 

Mekon kanssa valitsin kauniit Ellos Joelle Heather -korvakorut, jotka ovatkin tismalleen samaa värimaailmaa tuon punaisen kanssa. Ihanan isot ja näyttävät. Nuo itse asiassa menevät hienosti myös tuon toisen mekonkin kanssa. Tuon sinisen, jossa on valkoisia pilkkuja. Mukaan vielä korvisten värinen pieni clutch ja hei kesäillan menolookki on valmis.

Punaisen mekon rinnalle valitsin hieman konservatiisemman, mutta yhtälailla kauniin mekon.

Tuo ihana sininen pilkkumekko on Ellos Joelle Pansie -maksimekko. Sen kuuluisi ehkä olla vielä enemmän vartalonmyötäinen, mutta valitsin varmuuden varalta yhden koon isomman, kuin mitä yleensä käytän, ettei mekko ole liian nafti. Mekossa on poikkileikkaus vyötäröllä ja leveä smokkirypytys takana. Edessä on kaunis V-pääntie ja napillinen tamppi. Jujua tuo silmukkalenkkinapitus.

Vyötäröltä löytyy poimutus ja solmittavat nauhat. Helma on hieman pyöristetty ja sitä koristaa korkea etuhalkio. Kuten punainen Alliumx -mekko niin tämäkin mekko on kauniisti laskeutuvaa kreppimateriaalia. Ihanan viileä kuumina kesäpäivinä.

Kuten olen kertonutkin, niin näin vanhemmiten sitä on alkanut arvostamaan vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä päällä. Eivät purista, eivätkä ahdista. Eivätkä ole liian lyhyellä helmalla varustettuja. Nämä mekot kuuluvat juurikin tähän kategoriaan. Kevyet ja ihanat kesämekot, joista on moneksi. Ajattomat myös. Ellos Joelle -malliston vaatteet ovat muuten täydellisiä myös kesän ulkomaanlomia ajatellen; niiden avulla vaihdat silmänräpäyksessä rantabeibestä bilelookkiin 🙂 Ja hei, tuolla Elloksen sivuilla juuri kävin katsomassa ja huomasin, että Joelle -malliston tuotteet ovat hyvässä alennuksessa! Toimituskin toimii Ellokselta joka kerta yhtä luotettavasti ja nopeasti. Ja mikäli mahdollista, niin musta tuntuu, että valikoima tulee kerta kerralta enemmän itseni näköiseksi. Ei vain vaatteissa vaan myös sisustustavaroissa.

Onko siellä muita mekkotyttöjä tai mekkonaisia? Vaikka nainen olenkin, niin mekkotyttö sanana ehkä kuvaa jotenkin sitä mekkorakkauttani paremmin – sitä että rakkaus mekkoihin on kulkenut jo sieltä tyttöajoista asti mukana 🙂

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


perjantai 18. toukokuun 2018

Mekkotyttö kesäbyysissa

HEI HEI HUOMENTAPÄIVÄÄ!

Tai aamupäivää, pikemminkin 🙂 Onhan tässä jo oltu tovi hereillä! Kesäpukeutumisessa luotan mekkoihin. Olen aina luottanut. Paitsi parina viime kesänä on kuljettu enemmänkin farkuissa. Tänä kesänä aion pukeutua mekkoihin ainakin viitenä päivänä viikossa. Satoi tai paistoi. Niille kahdelle jäljelle jäävälle päivälle pitäisi kaapista löytyä kesähousut. Mutta millaisia kesähousuja teiltä löytyy?

Oli aikoja, että kuljin koko kesän pellavahousuissa. Nehän oli maailman ihanimmat päällä, mutta ah niin kamalan rypistyvää materiaalia. Muistatteko te pellavahousuaikoja? Sellaisia leveälahkeisia pellavahousuja oli kaapit täynnä. Valkoisia, beigejä ja sinisiä. Minnelie vuosien varrella hävinneet. Sitten aloin miettimään, että minkälaiset housut ovat kesähousuja. Joinain kesinä kuljettiin caprihousuissa. Niissä sellaisissa strechmateriaalia olevissa. Sellaisia kesähousuja en enää kaipaa.

Tuossa kuukausi takaperin ostin kuvissa vilahtelevat kesähousut. Ihanan pehmeää materiaalia. Joustovyötärö ja niin mahdottoman mukavat päällä. Tuollaisia jos löytäisi monissa eri väreissä, niin kesä olisi pelastettu. Tosin…perin mummun vanhan ompelukoneen ja eiväthän tuollaiset itse tehtynäkään vissiin vaikeammasta päästä olisi. Varsinkin kun jättäisi taskut pois 😀 Minä ja ompelukone ei kyllä oikein synkata keskenämme, joten ehkä kuitenkin halvemmalla pääsisi, kun kaupasta mieluisia housuja löytäisi.

Ja mitä tulee näihin unelmahousuihini niin olin pitkään sitä mieltä, että löysän alaosan kanssa olisi pakko olla tiukempi yläosa. Höpöhöpö, sanon minä. Hienosti tuollainen liehulaihupaitakin liehulaihulahkeiden kanssa menee. Ainakin kotosalla ja ainakin omasta mielestäni. Se on jännä juttu, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä arvostaa vaatteiden mukavuutta. Ei saisi yhtään kiristää tai puristaa. Siinä missä vielä muutama vuosi sitten tykkäsin pitää tyköistuvia vaatteita, on enää mustat strech-housut sellaiset piukat vaatekappaleet, jossa viihdyn.

Illemmalla esittelyssä sitten tämän kesän kaksi suosikkimekkoani, joten pysykäähän kuulolla! 🙂

PIRTSAKKAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

PS. tuo ihana vaasi (puuta) ja kynttilä on muuten ostettu Jossulta MoodFactorysta; pakko vinkata vielä tähän väliin, että loppuunmyynnit jatkuvat vielä. Käykäähän moikkaamassa Jossua 


tiistai 19. joulukuun 2017

Ylellisen pehmeää kashmiria pukinkonttiin (sis. arvonnan)

IHANAN SULOISTA TIISTAIAAMUA! 

Joulun aikaan kuuluu pehmeys, niin tunnelmassa kuin kuusen alle laitettavissa paketeissakin. Siinä missä joskus aiemmin pehmeät paketit tuntuivat ei niin toivotuilta, on ne näin aikuisiällä parhainta, mitä tiedän. Kaupallisen yhteistyön myötä Marks & Spencerin kanssa tulin vinkkaamaan teille ideoita pehmeiden pakettien sisään. Lahjaideoita itselle, ystävälle tai sille kaikista rakkaimmalle.

Itselleni joulun ihanimmista paketeista paljastuu yöpuku ja villasukat. Joku lämmin ja pehmeä neule sekä mahdollisesti pipo ja kaulahuivi, jonka syleilyyn kietoutua pakkaspäivinä. Tänä jouluna joulupukin listaan kiilasi näin loppumetreillä myös ihanan pehmeät kashmirjoggerit. Olen aina silloin tällöin piipahtanut Tampereen Sokoksella olevassa Marks & Spencerissä ja aina olen ihastellut heidän monipuolista valikoimaansa. Minkä takia harvemmin olen tyhjin käsin päässyt kotiin sieltä lähtemään.

Marks & Spencer edustaa itselleni jotain tuttua ja turvallista. Vie minut sinne nuoruusvuosiin, kun äiti ja isä olivat hurahtaneet Lontoon matkailuun ja me lapsetkin pääsimme kerran vuodessa Lontooseen. Lontoosta muistan juurikin Marks & Spencerin, Hyde-parkin ja kaksikerroksiset bussit. En muista niinkään Marks & Spencerin vaateosastoa, mutta muistan heidän ruokakauppansa. Ja ne taivaalliset kolmioleivät, joita siihen aikaan ei Suomesta saanut.

Viimeisimmän vierailuni aikana M&S:lle täällä koti-Suomessa sain tutustua pumpulinpehmeisiin ja ylellisiin villavaatteisiin. Sain  tietoa kashmirista materiaalina ja sain myös kuvauslainaan taivaallisen ihania kashmirvaatteita ja -asusteita. Kashmir on Aasian suunnalla elävästä kashmir-nimisestä vuohilajista saatavaa villaa, jota käytetään monenlaisten villatuotteiden valmistukseen. Se on lämmin, eikä kutita, vaan on miellyttävä iholla. Itse liitän kashmiriin sanat ylellinen ja laadukas. Lämmin ja pehmeä. Ihan ohuetkin kashmirvaatteet ovat erittäin lämpimiä, olematta kuitenkaan hiostavia.

Autograph -kashmirneule, -kashmirjoggerit, -kashmirhuivi ja -kashmirpipo olivat niin ihania päällä, että haikein mielin ne riisuin kuvausten jälkeen. Itse olen aiemmin pitänyt kashmiria jotenkin vaikeahoitoisena materiaalina. Ihan turhaan. Kashmir on kuitenkin melko arka materiaali, mutta hoito-ohjeita noudattamalla tuotteet eivät useinkaan tarvitse säännöllisen tuuletuksen lisäksi muuta hoitoa. Kashmirneulevaatteet tulisi jokaisen käyttökerran jälkeen tuulettaa raittiissa ilmassa. Näin kashmir voi hyvin ja hoitaa puhdistautumisen itsekseen. Toki jos neule tarvitsee pesua, tulee käyttää villalle tarkoitettua nestemäistä pesuainetta ja noudattaa pesuohjeita. Marks & Spencerin kashmirneuleet ovat konepestäviä!

Kuvissa näkyviä kashmirtuotteita löytyy ihanissa väreissä kaikista Marks & Spencerin kivijalkamyymälöistä (Helsingin, Porvoon, Jyväskylän ja Tampereen Sokoksista). Marks & Spenceriltä löytyy kashmirtuotteiden lisäksi aivan ilahduttavia joululahjoja kaikenlaisille budjeteille, kaikille rakkaille lähipiirin aikuisille

Millaisen pehmeän lahjan sinä haluaisit antaa perheenjäsenellesi tai ystävällesi?

Kerrohan vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksissa ja olet 100 euron Marks & Spencer -lahjakortin arvonnassa mukana 🙂 Arvonta-aika loppuu 25.12.2017. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

TIISTAITERKUIN,


torstai 07. syyskuun 2017

Syksyisen vaatekaappini kulmakivet & arvonta

HEIPPAHEI!

Pikkuisen hävettää myöntää, mutta olen vasta parin viime vuoden aikana kiinnittänyt vaatteideni hoitamiseen enemmän huomiota. Sitä ennen ihmettelin, miksi mustat housut menettivät värinsä. Miksi valkoinen paita alkoi ajan saatossa muuttua sävylliseksi. Miksi kirkkaimmat vaatteet menettivät sitä hohdettaan. Eikä ole ensimmäinen tai toinen kerta, kun olen pesukoneesta nostanut paidan, joka sinne mennessään on ollut omaa kokoani vastaava. Sieltä pois tullessaan on sopinut paremmin esikoiselle kokonsa puolesta. Bio Luvilin ja Comfortin kaupallisen yhteistyön myötä pääsen kertomaan teille syksyisen vaatekaappini kulmakivistä sekä siitä, miten pidän nykyään huolen vaatteistani.

Vuodesta toiseen on tiettyjä vaatteita, jotka muodostavat vaatekaappini perusrungon. Vaatteita, joihin ehkä tulee satsattua enemmän rahallisesti. Laadukkaatkin vaatteet kuitenkin tuppaavat huononemaan käytössä mikäli niistä ei pidä hyvää huolta. Sen olen joutunut opettelemaan kantapään kautta. Ennen kuin esittelen teille vaatekaappini kulmakivet haluaisin kertoa teille hieman meidän pyykinpesujutuista. Meillä on pyykkihuolto sijoitettu pesukoneen ja kuivausrummun osalta yläkerran kylpyhuoneeseen. Siellä sijaitsevat myös kaksi likapyykkikoria. Toinen valkoisille ja toinen värillisille. Yleensä siitä ollaan laitettu valkoiset omaan pesuunsa, värilliset omaansa ja sitten toki mustat vielä omaansa. Vasta viime aikoina olen kiinnittänyt enemmän huomiota vaatteiden pesuohjeisiin. Välillä etsinyt netistä symboleja kuvaavia merkkejä selityksineen. Pesuohjeen puuttuessa hyvä ohjenuora on pestä vaatteet 30 asteessa ja pikaohjelmalla.

Lajittelu värien, pesulämpötilojen, materiaalin ja likaisuuden mukaan on ihan ensimmäinen huomioon otettava asia pyykinpesussa. Pesuainemerkintöjen tarkistaminen kannattaa aina. Nimimerkillä kantapään kautta oppinut. Lisäksi olisi hyvä jos kaapista löytyisi erikseen pesuaineet värilliselle, valkoiselle, mustalle ja erikoispyykille, kuten villalle. Pyykinpesuaine kannattaa aina valita pestävän pyykin mukaan. Mikä siinä onkaan, että sitä yleensä tarttuu kaupan pesuainehyllyllä siihen yhteen ja samaan pyykinpesuaineeseen. Meillä se on ollut nestemäinen Bio Luvil Classic. Olen pessyt sillä niin mustat farkut kuin valkoiset paidatkin (onneksi ei samassa koneellisessa). Tämän asian suhteen olen myös skarpannut viimeisen vuoden suhteen. Asia, jonka suhteen silmäni aukesivat vasta tämän kampanjan myötä on huuhteluaine. Huuhteluaine antaa pestävälle vaatteelle viimeisen silauksen. Käytättekö te huuhteluainetta? Itse käytän varsin satunnaisesti. Tai olen tätä ennen käyttänyt. Nyt siihen asiaan tuli muutos.

Huuhteluaine antaa vaatteille ihanaa pehmeyttä. Vaatteet ovat sen myötä miellyttävämpiä iholla. Se myös poistaa sähköisyyttä ja yllätyin kuinka paljon huuhteluaine vaikuttaa vaatteen silitettävyyteen. Koska meillä kuivatetaan suurin osa vaatteista kuivausrummussa auttaa huuhteluaine suojaamaan vaatteita mekaaniselta kulutukselta. Ei vain kuivausrummun osalta vaan myös pesukoneen osalta. Kuten pyykinpesuaine niin myös huuhteluaine auttaa säilyttämään vaatteiden värin kirkkaimpina pidempään. Se, mikä itselleni tuli uutena tietona on, että huuhteluaine nopeuttaa vaatteiden kuivumista! Kun pyykinpesukone on sammunut ja pyykit ripustettu kuivumaan, niin on tärkeää muistaa jättää pyykinpesukoneen ovi auki.

Näiden neuvojen ja vinkkien myötä siirrytään sinne vaatekaappini kulmakiviin. Niihin, joiden varaan turvaan vuodesta toiseen. Ollakin, että kulmakivien lisäksi vaatekaappi täydentyy aina jolloin uudella idealla. Kuten tänä syksynä värillisillä kukkapaidoilla. Vaatekaappini kulmakiven muodostavat mustat kapeat housut, valkoiset tai vaaleat kauluspaidat sekä villatakit ja -paidat. Näin syksyllä villatakit ja -paidat saavat olla ihanan muhkeita ja lämmittäviä. 

MUSTAT KAPEAT HOUSUT. Syksystä kevääseen. Kesällä nämä yleensä jäävät käyttämättä. Laskin tuossa, että minulta löytyy mustia kapeita housuja tällä hetkellä kaapista yhdeksät. Joista kahdet ovat jo jonkin verran kulahtaneet. Mustat kapeat housut istuvat silloin hyvin päälleni, kun niissä on hieman strechiä ja mitä enemmän ikää tulee, niin sitä enemmän sitä arvostaa korkeaa vyötäröä. Pesuaineista näille sopii parhaiten Bio Luvil Black, joka on kehitetty erityisesti mustille ja tummille vaatteille. Pesuaineessa ei ole värejä haalistavaa valkaisuainetta, minkä ansiosta se pitää tummat värit tummina. Nestemäinen pesuaine pesee ja huuhtoutuu hyvin myös matalammissa lämpötiloissa. Muutamat mustat housuni pesen 30 asteessa, sillä pelkään niiden kutistuvan isommissa lämpötiloissa, vaikka ohjeen mukaan ne voisikin pestä 40 asteessa.

Huuhteluainetta en suosittele strech-housuille, ettei elastisuus vain katoa. Mustia housujani en laita kuivausrumpuun juuri kutistumisvaaran takia. Sen vuoksi meillä on kuivausteline kovassa käytössä. Tykkään kuitenkin pestä housut muutaman käyttökerran jälkeen.

VALKOISET JA VAALEAT KAULUSPAIDAT. Ihan perinteiset sellaiset sekä nyt viime aikoina kauluspaidat, joissa on joku juju. Esimerkiksi rypytyksiä tai koristeellisemmat napit. Toimistolle tykkään pukea hieman skarpimman kauluspaidan, kun taas kotitoimistolla saatan viihtyä pehmeässä ja sallittavissa määrin ryppyisessä kauluspaidassa. Meillä mies käyttää työnsä puolesta aina välillä valkoista kauluspaitaa ja olen huomannut niin hänen kuin omienkin kauluspaitojen kaulusten välillä ottavan ihosta väriä ja kellertyvän. Bio Luvil Classic, joka meillä on ollut käytössä jo vuosikausia, sopii valkoisen ja vaalean, sekä yleispyykin pesuun. Sitä löytyy myös valkaisuaineellisena jauheena, joka on omiaan valkoisille kauluspaidoille, sillä pesee tehokkaasti, mutta hellävaraisesti, pois nuo pinttymät kauluksista.

Vaikken strech-housuihin käytäkään huuhteluainetta, niin kauluspaitoihin kuten myös niihin kauluspaitoihini, joissa on ihan vähäsen strechiä käytän huuhteluainetta. Comfort Sensitive -huuhteluaine on hajuton ja herkälle iholle suunniteltu huuhteluaine. Kun pyykinpesuaineessa on tuoksu, niin yleensä se jo itsessään riittää tuomaan vaatteisiin tarpeeksi tuoksua. Lakanat ja pyyhkeet ovat sellaisia, joihin lisään hajusteellista huuhteluainetta. Comfort Lavender Fields -huuhteluaine tuoksuu nimensä mukaisesti laventelille. Se suojaa ikäviltä hajuilta ja säilyttää raikkauden pidempään. Mikäs sen ihanampaa kuin sujahtaa nukkumaan laventelilta tuoksuvien puhtaiden lakanoiden syleilyyn.

MUHKEAT VILLATAKIT JA -PAIDAT. Syksyssä rakastan ehkä eniten sitä, että saa kietoutua muhkeisiin neuleisiin. Meillä on töissä melko viileää ja työpöytäni edessä olevasta ikkunasta käy vetoa, niin villatakit tulevat tarpeeseen. Ainoa haittapuoli on se, että harvoin omistamistani villatakeista löytyy merkintä, joka sallisi pesukoneessa pesun. Eli käsinpesuksi menee. Muutamia neuleita onneksi saan pestä pyykinpesukoneen villaohjelmalla. Oli kyse sitten käsinpesusta tai koneen villaohjelmasta, niin pyykinpesuaineeksi kannattaa ehdottomasti valita hellävarainen pesuneste. Bio Luvil Wool & Silk on kehitetty erityisesti villan ja silkin pesuun, mutta sopii myös yleisesti kaiken käsin pestävän pyykin pesemiseen. Se ei sisällä villan ja silkin proteiineille haitallisia entsyymejä, vaan pesee luonnonkuidut niitä heikentämättä.

Villatakkien ja -paitojen pesun yhteydessä skippaan huuhteluaineen, kuten myös strech-housujenkin kanssa. Myöskään muiden elastaania sisältävien vaatteiden kanssa en käytä huuhteluainetta, ettei vaatteen joustavuus kärsi.

Tämän syksyn hitti vaatekaapissani on nuo kukkapaidat, joista olikin jo juttua viime viikolla. Niiden pesemiseen käytän Bio Luvil Color -pyykinpesunestettä, joka on suunniteltu kirjopyykille. Mikäli haluaa vielä saada pyykkiinsä ihania kesämuistoja, kannattaa pesun yhteydessä lurauttaa koneeseen hieman Comfort Sunburst -huuhteluainetta. Aurinkopesua vaatteille. Tuoksun muodossa, värit säilyttäen 🙂

Mikäli kaipaatte lisää neuvoja ja vinkkejä pyykinpesuun tai tuotetietoa, niin niitä löydätte Bio Luvilin ja Comfortin sivuilta!

Löytyykö sieltä samanlaisia vaatekaapin kulmakiviä? Kerrohan kommenttiosiossa oman vaatekaappisi kulmakivet ja voit voittaa hemmottelupaketin vaatteillesi. Sain luvan arpoa teidän kesken kolme vaatteita hellivää pakettia, jotka sisältävät Bio Luvil -pyykinpesunesteen ja Comfort -huuhteluaineen. Arvonnan säännöt löydätte täältä. Arvonta alkaa nyt ja loppuu viikon päästä torstaina 14.9. klo 12.00.

TORSTAITERKUIN,

PS. Comfort haastoi minut testailemaan huuhteluainetta laajemminkin arkikäytössä. Testitulokset löydätte täältä.

 


keskiviikko 16. elokuun 2017

Koululaisten syysmuoti

HEIPPAHEI IHANAT!

Koulujen alku on itselleni ollut lapsuudessa joulun ohella se vuoden tärkein tapahtuma. Varsinkin ensimmäinen koulupäivä. Olen ollut onnekas, että äitini on ollut samoilla linjoilla; lukuvuoden ensimmäiseen koulupäivään lähdettiin poikkeuksetta aina uudet vaatteet päällä. Koulujen alku oli ikään kuin uusi alku kaikelle. Uudet vaatteet eivät tarkoittaneet välttämättä koko garderobin uusimista vaan esimerkiksi vain uutta paitaa tai uusia housuja. Rakastan traditioita ja tämä on yksi traditio, johon myös meidän tytöt ovat lähteneet innolla mukaan. Tänä vuonna meidän tytöt puki koulutielle Ellos osana Elloksen kaupallista yhteistyökampanjaa.

Kuten kerroinkin aiemmassa aikuisten välikausimuotia käsittelevässä postauksessani, niin Elloksen verkkokauppa on tuttu. Mutta ihan vähän hävettää myöntää, että nyt vasta tutustuin Elloksen huikeaan lastenvaatevalikoimaan. Lastenvaatteissa on menossa Back to school -kampanja, jonka myötä kaikista lasten vaatteista, kengistä ja asusteista saa 25% alennusta. Meidän lapset valitsivat päällensä vaatteet Ellos Kids -valikoimasta, mutta sen lisäksi valikoimista löytyy runsaasti myös muiden merkkien vaatteita.

Annoin tytöille vapaat kädet valita kaksi asukokonaisuutta koulutielle. Tietyn hintahaarukan rajoissa toki. Pienempi meillä on aina tykännyt tyttömäisistä jutuista; pitseistä ja frilloista. Hän ihastui saman tien puseroon, jossa on reikäpitsiä. Sievä pusero, joka on todella ihanan pehmeää trikoota. Sen lisäksi, että hän tykkää tyttömäisistä vaatteista on hän todellinen farkkutyttö. Siinä missä me muut vaihdamme kotona collegehousut jalkaan, vaihtaa hän strechfarkut. Elloksen kapeat farkut ovat niin ikään joustavaa materiaalia ja kuulemma älyttömän hyvät päällä.

Isompi pikkuinen valitsee usein hieman urheilullisempaa päälle. Ei niinkään perusta niistä pitseistä ja tyttömäisistä jutuista, vaikka myöhemmin postauksesta selviää, että myös sellaiset hänelle kauniisti sopivat. Olin iloisesti yllättynyt nähdessäni hänen päätyvän boyfriend -farkkuihin. Yleensä kun housut ovat niin tiukat, että hyvä kun ne saa nilkoista pois jalasta 😉 Nuo farkut saavat luvan kanssa hieman roikkua lantiolta ja niissä on hienoina tehosteina napit etuhalkiossa. Klassinen valkoinen lyhythihainen trikoopusero ja pidemmän mallinen vetoketjullinen collegetakki ovat olleet jo nyt kovalla käytöllä.

Molempien asun kruunaa nuo aivan supersuloiset kengät. Citylenkkarit, joissa on sievä kukkapäällinen ja roosat detaljit. Onnekas olen, kun meillä on esikoisen kanssa sama kengän koko. Nuo citylenkkarit ovat päässeet pari kertaa salaa kauppareissulle kanssani. Myös tuon collegetakin olen havainnut erittäin monikäyttöiseksi 😉

Siinä missä omassa lapsuudessani tuntui lasten kouluvaatemuoti olevan aika pelkistettyä, on nykyään lapsille saatavilla kauniita vaatteita somilla yksityiskohdilla. Molemmat tytöt päätyivät valitsemaan päällensä Ellos Kidsin herkän pitsijakun. Myös tuo isompi rakkauspakkaus, joka ei yleensä juuri pitseillä koreile. Pitsijakun hihat ovat vuorettomat, mutta muuten siinä on kangasvuori, joka suojaa hieman elokuisina aamuina hiipivän syksyn viileydeltä. Pitsijakun alle valitsi hän kuitenkin tyylilleen sopivasti urheilullisen printti t-paidan. Jalkaan päätyivät rouheasti kulutetut ja kapeat mustat farkut, joissa on koristesaumat polvissa. 

Vaikka pikkuisempi onkin farkkutyttö on hän myös legginssityttö. Ekologisesta puuvillasta valmistetut mustat legginssit, hempeän roosa puhvihihainen t-paita ja pitsijakku olivat kuulemma päällä supermukavat. Täytyy myöntää, että siltä ne päällä näyttivätkin. Olen huomannut, että meidän tyttöjen ikäisten koulumuoti on sellaista, että siellä on monia vaatekappaleita, joita itsekin voisin ostaa, jos niitä saisi aikuisten koossa. Esimerkiksi tuo kaunis pitsijakku. Näinä kauniina elokuisina päivinä kannattaa ottaa vielä ilo irti siitä, että kouluun voi lähteä ilman sen kummempia ulkovaatteita.

Back to school -kampanjasivuilta löytyy todella paljon ideoita ja inspiraatiota koululaisten muotiin. Niin pikkuisille koulun vasta aloittaville kuin vähän isommillekin koululaisille. Ellos Kids -valikoima yllätti monipuolisuudellaan ja edullisuudellaan. Lisäksi vaatteet tuntuvat olevan erittäin hyvälaatuisia. Tämä oli toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun Elloksen verkkokaupasta vaatteita tilasin. Yllätyin jälleen siitä, kuinka helppoa ja nopeaa se oli. Maksutavaksi valitsin laskun, jolle tuli mukavasti maksuaikaa. Toimitus oli niin nopea, että harva verkkokauppa siihen yltää. Neljä päivää tilauksen tekemisestä, olivat tuotteet noudettavissa tuosta lähikaupasta. Elloksen sivuilla pystyy myös kätevästi seuraamaan, missä vaiheessa toimitus menee.

Tyttöjen kanssa vaatteita kuvatessani päätin, että näitä kuvaussessioita pitäisi järjestää useammin. Siinä, missä kesälomalla meillä tytöt hieman kinastelivat, sujui kuvauspäivän ilta leppoisissa merkeissä. Loppuviimein saimme aikaiseksi ihanan ”sister bonding” -tunnelman ja loppukesän ilta täyttyi kikatuksesta ja hauskanpidosta 

KESKIVIIKKOTERKUIN,