sunnuntai 22. syyskuun 2019

Treenivinkkejä ja -vaatteita koko perheelle

2

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Prisman ja Indieplacen kanssa.

 

MOIKKAMOI

sunnuntai-iltaan! Tänään tulin kertomaan teille miten meidän perhe treenaa. Erikseen ja yhdessä. Painoittaen tuota yhdessätekemistä tässäkin hommassa. Itse en ollut lapsena kovin urheilullinen, ainut urheiluun liittyvä harrastukseni oli ratsastus. Enkä sitäkään ihan joka päivä tehnyt, vaikka talleilla käytänössä asuinkin. Omat vanhempani olivat jossain vaiheessa aktiivisia treenaajia; iskä kävi keilaamassa ja juoksulenkeillä, äiti pelasi squashia. Olen sitä mieltä, että aktiivinen elämäntapa on hyvä opettaa oman toiminnan kautta myös lapsillekin.

Toisaalta opettaa myös se, että kohtuus kaikessa. Itse toivon, että voin omalla esimerkilläni välittää lapsille sen, kuinka urheilu palkitsee. Kuinka olen astetta parempi äiti sen jälkeen, kun palaan juoksulenkiltä kotiin. Jos jotain lapset saisivat kultaisten käytöstapojen lisäksi kotoa pois muuttaessaan muuttokuormaan, niin ajatuksen siitä, kuinka ihanaa aktiivinen elämäntyyli on. Kuinka liike on lääke, jokaisessa elämäntilanteessa.

Meillä aktiivinen elämäntyyli näkyy ihan käytännössä esimerkiksi siinä, että kuljetaan pääosin koulun ja töiden jälkeen kotona treenivaatteet päällä. Vaikkei kellään treenejä välttämättä olisikaan, mutta ollaan valmiina ex tempore -treeneihin. Treenivaatteet ovat hurjan mukavia päällä ja sopivat meidän elämäntyyliimme. Kaupallisen yhteistyön myötä Prisman kanssa tulin kertomaan teille myös Prisman laajasta treenivaatevalikoimasta, mutta palataan sinne tuonnempana postauksessa. Ensin haluaisin jakaa teille muutamia yksinkertaisia treenivinkkejä koko perheelle. Jossa saa huomaamattaan treeniä samalla, kun vietetään perheen yhteistä aikaa.ID

Meillä on jo pitkään tehty lasten kanssa leikkimielisiä kisoja. Oikeastaan nämä kisat alkoivat aikoinaan mökillä, jossa eräänä kesänä iltaisin tuntui usein siltä, että kaipaa kropalle hieman haastetta. Kuka lankuttaa pisimpään tai kuka vetää eniten punnerruksia? Toki lasten iän aina huomioon ottaen. ”Äiti, voidaanko venytellä yhdessä?” -kysymyksen kuulen aika usein. Harvoin tuohon tulee kielteisesti vastattua. Ei ole lainkaan harvinainen näky, että ollaan koko perhe (myös se karvainen otus) olkkarin lattialla nukkamaton päällä ja tehdään treeniä. Kuka pilatesrullan tai -pyörän päällä, kuka kuminauhalla tai kahvakuulalla. Tai sitten vain omalla painollaan.

Olemme siitä lähtien, kun lapset ovat osanneet ajaa pyörää käyty koko perheen kesken lenkillä. Tuossa omakin juoksukenkä nousee pikkuisen rivakammin, kun lapset pyöräilevät polkimet sotkien vieressä. Siinä samalla tulee usein vaihdettua myös kuulumisia ja juteltua päivän polttavimmat. Tänä kesänä sain lapsista välillä myös seuraa pitkille kävelylenkeille. Pyörät jäivät kotiin ja lapset kävelivät reippaasti kanssani. Saattoi olla, että kaikilla oli kuulokkeet korvilla ja uppouduttiin äänikirjojen maailmaan, mutta silti tehtiin yhdessä.

Koko perheen yhteisiä harrastuksia ovat myös golf ja laskettelu. Mutta ne vaativat enemmän suunnittelua kuin nuo leikkimieliset kisat tai lenkit luonnossa. Koska ollaan muutenkin tällainen nopeasti syttyvä ex tempore -perhe, niin se pätee myös liikuntaan ja treeneihinkin. Siinä ei yleensä kauaa aikaa kulu, kun ollaan pakattu koko perhe autoon ja ollaan menossa porrastreeniä tekemään.

Olenkin kertonut, että yhtäkkiä lasten kasvaessa meille on miehen kanssa kaksistaan auennut myös treenien suhteen ihan uusi maailma; viimeisimpänä innostuksena olemme löytäneet ylämäkivedot. Mies ei pysty leikattujen lonkkiensa kanssa juoksemaan, niin ostimme hänellekin Prismasta sauvakävelysauvat (pienen suostuttelun jälkeen ;). Olemme löytäneet tuosta ihan vähän matkan päästä sellaisia mäkiä, joita ylös ja alas sauvojen kanssa tallatessa saa sykkeet helpostikin nousemaan maksimisykkeiden tuntumaan. Ei niillä sykkeillä paljoa puhuta, mutta lenkin jälkeen tuntuu kuin olisimme olleet treffeillä.

Prisman treenivaate- ja urheiluosastolla tulee poikettua aina kun tarvitsemme urheiluun liittyvää vaatetta tai välinettä. Niin sisälle kuin uloskin. Hoituu samalla, kun käymme maitokaupassa. Itse tykkään treenata piukoissa trikoissa, mutta lapset valitsevat usein collegehousut. Prisman valikoimista löytyi jokaiselle jotakin; jopa nuo lasten erittäin suurinta muotia olevat Nike Pro -treenitrikoot. Olen omistanut aiemmin yhdet Danskin -merkkiset treenitrikoot ja todennut ne itselleni parhaimmiksi hinta-laatusuhteeltaan. Nyt löysin vielä tuollaiset kauniit nyöreillä koristellut Danskin Nureyev -trikoot, jotka menevät niin salille, joogaan kuin pilatekseenkin. Danskin Rosin treenitoppi on ihanan hengittävää materiaalia ja hei sen alle Danskin urheilurintaliivit, jotka tuovat niin paljon tukea, että niillä voi hyvin jopa lähteä juoksulenkillekin!

Itse en ole niin merkkiuskollinen, mutta tuntuu, että tuo nykynuoriso on. Vaikka muuten elämä on helpottunut heidän kasvaessaan, niin tämä vaatetuspuoli ei niinkään ole. Kovin vaativia ja merkkiuskollisia ovat 🙂  Sen takia on ollut ilo huomata, että Prisman valikoimista löytyy myös heille laaja valikoima treenivaatteita ja vielä sopuhintaan. Kuopuksen päällä oleva Under Armourin tai esikoisen Puman t-paita menee niin treeniin kuin vapaa-ajallakin. Housen collegehousut menevät niin treeneihin kuin kotioloihinkin.

Muistatteko, kun pari viikkoa sitten haaveilin kompressiojuoksuhousuista? Sellaiset ja juurikin sitä merkkiä, joista haaveilin löysin Prismasta. Rakastan juoksua yli kaiken ja uskon, että kompressiotrikoiden avulla saan juoksuun vielä uutta ulottuvuutta; ne kun parantavat jalkojen verenkiertoa, jolloin lihakset saavat enemmän happea. Jostain muistan lukeneeni, että ne auttavat myös lihasten palautumisessa.

Sen lisäksi, että Prismasta löytyy edulliset ja laadukkaat urheiluvaatteet, olemme ostaneet Prismasta myös urheiluvälineitä. Kuten kuvissa näkyvän pilatespyörän sekä kahvakuulia, kuminauhoja, sauvakävelysauvat ja onpas bonuksilla tullut ostettua taannoin myös kuntopyöräkin. Myös kuopuksen Jopon päivitimme keväällä Prisman valikoimista. Bonuksilla senkin. Sattumoisin urheiluvaateosastolla tytöt iskivät molemmat Helly Hansenin laskettelutakkiin silmänsä. Pyysin kirjoittamaan joulupukille. Ihan siinä määrin bonuksia ei ole vielä ehtinyt kertymään 😉

Miten teidän perheessä treenataan koko perheen kesken?

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


maanantai 19. elokuun 2019

Takaisin ruotuun: Liikunta arjessa

8

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Olen monen monta kertaa sanonut, että se mistä saan energiaa arjessa on liikunta. Mutta on syytä hieman valottaa, miten ja millaisesta liikunnasta. Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin sen erään syksyn neljän vuoden takaa, kun lähti vähän lapasesta. Kun liikunta oli kaikkea muuta kuin energisoivaa. Se oli pakkomielle silloin ja johti liki fyysisesti loppuunpalamiseen. Kroppa sanoi itsensä irti, enkä edes neljän antibiottikuurin jälkeen sitä tajunnut. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että olinpas oikeasti vähän (enkä niin vähääkään) hölmö.

Tuo oli oikeastaan se ajanjakso, jolloin opin olemaan itselleni lempeä. Kaikki alkoi liikunnasta ja lopulta johti lempeyteen ihan joka saralla. Mutta ei me lempeydestä tultu juttelemaan, vaan siitä liikunnasta 🙂 Siitä, miten, milloin ja millain mä liikun arjessa niin, että se antaa mulle energiaa. Voimia jaksaa arkea.

Silloin hulluina vuosina liikuin vain juosten. Nykyään pyrin liikkumaan monipuolisesti. Osaltaan pari vuotta sitten todettu parissa selän nikamassa oleva nivelrikko on saanut himmaamaan tahtia. Tai ainakin juoksemista kovalla alustalla. Viime joulukuussa tutustuin pilatekseen. Ensin ihan vain mattopilatekseen. Se oli se hengähdyshetki, oman kehon rakastamishetki, jota olin arkeen kaivannut. Ekan pilatestunnin jälkeen teki mieli purskahtaa itkuun. Olo oli niin euforinen.

Aloin kaipaamaan pilatestunneille, mutta huomasin, että se mitä kaipasin ei ollut välttämättä pilates liikuntaharrastuksena. Vaan se, että tuossa hetkessä keskittyessäni hengittämiseen unohdin ihan kaikki muut asiat. Mattopilates väistyi hetkeksi laitepilateksen tieltä, mutta nyt käydessäni pitkästä aikaa mattopilateksessa tulin tulokseen, että se on se, mikä pitää taas ottaa mukaan. Laitepilates on ihanaa ja siinä saan huollettua kroppaani paremmin kuin millään muulla tavoin. Sen myötä olen löytänyt lihaksia jostain tuolta sisimmästäni, joiden olemassa olosta en aiemmin ollut edes tietoinenkaan. Laitepilateksessa olen nyt käynyt noin kerran viikkoon, mattopilates on laitettu kalenteriin myös kerta viikkoon

Edelleen kaipaan kuitenkin välillä sitä juoksulenkkien tuomaa nollausta. Sykettä nostavaa lenkkiä, kohtuuden rajoissa. Käyn juoksemassa kerran pari viikossa. Puoli tuntia / viisi kilometriä riittää. Sen enempää en tällä hetkellä kaipaakaan. Ettei lähde lapasesta. Rakastan pitkiä kävelylenkkejä. Kävelylenkit tykkään tehdä melko reippaalla sykkeellä myös, ylämäissä puuskutellen. Tänä kesänä uusimpana lajina innostuin jälleen golfista. Tuossa tulee käveltyä ihan älyttömän paljon, lisäksi kädet ja keskivartalo kiittävät.

Huomaan, että oli liikuntamuoto mikä tahansa, niin siinä missä aiemmin tuijotin kalorikulutusta, olen oppinut nyt nauttimaan siitä euforisesta olosta. Kyllä mä tuosta Suunnon kellostani kalorit väkisinkin näen yhteenvedosta, mutta en kiinnitä niihin huomiota. Niin kuin joskus muinoin.

Reilu vuosi sitten ostin Suunto 3 Fitness -kellon ja mielestäni se on ihan kelpo kello. Polaria olen käyttänyt aiemmin ja jotenkin olen vieläkin sitä mieltä, että Polar oli tarkempi. Suuntoni ottaa sykkeen ranteesta, mutta ne heittävät omalla kohdallani melkoisesti. Niin paljon olen liikkunut, että tiedän suurin piirtein, milloin sykkeeni on 120 ja milloin 160. Kun kello näyttää sykkeen olevan 198 tasaisella maalla kävellessäni tiedän myös kellon olevan väärässä 😀 Sain äitienpäivälahjaksi kellooni sykevyön, jota pidän nykyään juoksulenkeillä. Oikeastaan muussa liikunnassa en sykkeitä niin seuraakaan. Juoksussa on pakko, sillä tuppaan muuten menemään vähän liian kovaa.

Se, mitä tykkään kellosta katsoa on päivittäiset askeleet. Yleensä ne huitelevat siellä 14 000 askeleen tietämillä, mutta golfkierrospäivinä helposti lähempänä 30 000. Mutta vaikka eilen askeleet jäivät vajaaseen 7000, niin ei sekään maailmaa kaada.

Mun pari vinkkiä arjessa liikkumiseen:

1. Tee sunnuntaisin liikuntasuunnitelma tulevalle viikolle niin, että mieti miten ja kuinka kauan ajattelit liikkua. Aiemmin laitoin kalenteriin ”Tiistaina juoksu”. Mutta sitten tiistain työpäivän jälkeen saatoinkin olla niin puhki, että repivä juoksu oli viimeinen, mitä kaipasin. Suosiolla tuossa tapauksessa vaihdan juoksupäivän esimerkiksi pilatekseen tai kävelyyn. Mun mielestä on ensisijaisen tärkeää kuunnella kroppaa. Jos on stressaava elämänvaihe, niin ei välttis kantsi stressata kroppaa vielä enemmän. Toki välillä raja on häilyvä ja tietyssä kiiretilanteessa puolen tunnin juoksu on ainut, millä saa pään nollattua. Kuuntele ja opettele tulkitsemaan kroppaasi!

2. Jos et pääse kotoa ulos (enterorokkoiset 1- ja 3-vuotiaat ja mies työreissussa…been there done that), niin älä unohda oman kropan painolla tehtyjä treenejä. Meillä tytöt nukkuivat harvoin samaan aikaan päikkäreitä, mutta silloin kun nukkuivat, saatoin tehdä 20-30 minuutin hiit-tyyppisen treenin olohuoneen lattialla. Tyttöjen ollessa isompia saatoin niinä päivinä, kun oltiin neljän seinän sisällä laittaa toisille Titi-nallen pyörimään ja tehdä Kayla Itsinesiä. Ja jos 20-30 minuuttia kerralla tuntuu pitkältä, niin sen voi jakaa päivän varrelle. Mitäs lankutus sen ajan, kun kahvikone porisee. Tai kyykyt hiekkalaatikolla lasten leikkiessä. Mulle lasten vauvavuosina henkireikä oli pitkät vaunulenkit. Varsinkin esikoisen kanssa, joka ei juuri 45 minuuttia pidempään suostunut muuten nukkumaan.

Tällä hetkellä omassa repertuaarissani on siis kävely, juoksu, golf, mattopilates ja laitepilates. Ja aina silloin tällöin pyrin tekemään kyykkyjä, kahvakuulaa yms. lihaskuntoliikettä kotona. Mutta kesällä ei tullut kyllä lihaskuntoa tehtyä kotona ollenkaan. Aina välillä multa kysellään konkreettisia liikuntamääriä ja alla on parin viime viikon liikunnat. Liikunnat, kun arki astui kehiin.

ma 5.8. kävely 1:06,22 / 7,2 km
ti 6.8. mattopilates perustunti + mattopilates venyttelytunti, yht 2 h
ke 7.8. golf 9 reikää 2:02,41 / 7,71 km
to 8.8. laitepilates 1 h
pe 9.8. juoksu 29:59,06 / 4,8 km
ma 12.8. juoksu 31:27,19 / 4,82 km
ti 13.8. laitepilates 1 h aamulla ja illalla juoksu 26:45,6 / 4,1 km
ke 14.8. golfrangella lyöntiharjoituksia
pe 16.8. kävely 1:07,53 / 7,06
su 18.8. kotipilatesta noin puoli tuntia, syvävenyttelyitä

Miksi tarvitsen arjessa liikuntaa? Jaksaakseni, pysyäkseni kunnossa ja myös sen takia, että olen huomannut liikunnan merkityksen unen laatuun. Tosin tuon ekan arkiviikon aikana muistin taas sen, että liikuntasuoritus ei saa olla liian myöhään tai yöunet kärsii. Käyn jotenkin niin ylikierroksilla varsinkin golfin ja juoksulenkkien jälkeen, että uni ei tule ihan heti.

Aiemmin se arkiliikunta jäi kiinni siitä, etten muka ehtinyt. Aina sitä löytyy 20-30 minuuttia päivästä aikaa. Kyse oli ainakin omalla kohdallani pitkälti priorisoinnista. Tuon 20 minuuttia pystyy helposti irrottamaan vaikka siitä ajasta, kun plärää kännykkää. Win win -tilanne 😉 Kotitoimistopäivinä liikkuminen on toki helpompaa, sillä aikataulu on väljempi.

Hyötyliikunnan osuutta en myöskään arjessa vähättelisi; koiran kanssa ulkoillessaan, pyykkiä laittaessaan ja siivotessa saa huomaamattaan askelia.

Odotan hiihtokauden alkua kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti tänä vuonna saadaan etelässäkin nauttia hiihtokeleistä. Hiihtoon pätee se sama kuin muihinkin lajeihini; liikun niin, että nautin. Niin, että ehdin ihastelemaan maisemia ja ajattelemaan asioita. Mutta ennen hiihtokautta nostetaan peruskuntoa maltilla. Tälle viikolle luvassa ainakin golfia ja matto- ja laitepilatesta, toivottavasti myös juoksua ja kävelyäkin. Tärkeintä on se, että arkiliikunnasta ei ota stressiä. Tekee silloin kun pystyy. Sen mitä jaksaa ja ehtii  – edes vähäsen ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


perjantai 12. heinäkuun 2019

Kaikin puolin opettava harrastus

2

MOIKKAMOI!

Piti tekemäni tänään illalla mökkimyyssipostaus, mutta onhan tässä mökkimyysseilyjä vielä jäljellä eiks niin? 🙂 Instagramin puolella seuraavat ovatkin tietoisia, että viimeiset kolme päivää (ei suinkaan koko päiviä) on kulunut rakkaan harrastuksen parissa. Esikoinen on ollut golfkurssilla ja siinä samalla ollaan hiottu mun lyöntiäni kuntoon. Kroppa kun alkuun pukkasi toistamaan niitä samoja virheitä, joihin sorruin silloin 20 vuotta sitten.

Jännä juttu on se, että vaikka välissä oli noin 20 vuotta, niin se lyönti tulee selkärangasta. Vähän niin kuin pyörällä ajaminenkin. Toki olen rangella käynyt aina välillä vuosien saatossa ja olenpas taitanut käydä ainakin kerran puolikkaan rundin kiertämässä. Ajatellen, että ei ole vielä mun aikani pelata. Tosiasiahan on, että tuo harrastus jos mikä vie aikaa.

Mutta kuulkaas, nyt on koittanut se päivä, jota olen kaikki nämä vuodet odottanut; molemmilla tytöillä on green card ja perheen yhteinen harrastus pääsee kunnolla vauhtiin.

Mentiin tänään hyvissä ajoin esikoisen kanssa harjoittelemaan lyöntejä ennen hänen green card näyttökoettaan ja voi jösses; lyönti oli molemmilla aaaivan hakusessa. Pallo ei noussut eikä liiemmin lähtenyt minnekään suuntaan. Itse olen opetellut pitämään hermoni kurissa, enkä voinut kuin salaa hiukka hihitellä…

”Hemmetin mailat, äiti mä tartten uudet mailat!” ”Miten nää rangepallot voi olla näin huonoja?” ”Anna mä tuun chippaan siitä sun paikalta, tää mun paikka on huono!” ”Mä en kyllä tuu kiertään, meen autoon oottaan. Ihan tyhmä harrastus.” Jalan polkemista ja näin katseesta, että jos ei oltaisi oltu julkisella paikalla, niin mailakin olisi voinut olla vaarassa lentää.

Me ollaan kaikki luonteiltamme erilaisia ja heitä, keillä on vähän lyhyempi pinna saattaa tämä (toisinaan megalomaanisen ärsyttävä) laji korventaa todenteolla. Se, että tässä lajissa saa ylittää itsensä on huippua. Hioa lyöntiään ja kehittyä kerta kerralta. Mutta yhtä tärkeänä pidän käytöstapoja ja etikettiä, jota lajissa vaalitaan. Sitä, että osaa tarpeen tullen hallita hermonsa. Sitä, että ei aina ensimmäiseksi syytä muita, vaan usein omaan napaan katsominen on ratkaisu asioihin.

Sitä sosiaalisuutta, jota vieraiden ihmisten kanssa samassa lähdössä pelaaminen vaatii. ”Äiti, miks sä nyökkäät tai moikkaat kaikkia vastaantulijoita?” oli yksi kysymys, johon sain toissa päivänä vastata. Kerroin, että se kuuluu täällä hyviin tapoihin.

Puhumattakaan siitä, että golfissa kertyy kilometrejä kuin varkain. Joskus silloin 20 vuotta sitten pidin sykemittaria kiertäessä kädessä ja 1600 kaloria keskimäärin kului täyden kentän kierrokseen. Ne, jotka väittävät että golf ei ole urheilua, eivät ole vissiin koskaan golfanneet. Kyllä itselläni ainakin näinä kesäpäivinä pukkaa (tuskan)hikeä ja suihku tulee tarpeeseen.

Ja hei, suurena bonuksena tulee luonnon tarkkailu samalla, kun lätkii vaihtelevalla menestyksellä valkoista palloa. Tänään viljapellon päällä kaarteli iiiiso kalasääksi ja viime kerralla ihasteltiin väylän yli taapertavaa sorsaemoa yhdeksän poikasen kanssa. Tänä päivänä, kun kännykkäriippuvuus on geeneissä on myös ihanaa, että on se reilu neljä tuntia aikaa olla ilman kännykkää. Olla läsnä ja parhaimmassa tapauksessa viettää laadukasta perheaikaa noinkin kauan putkeen.ID

Onko siellä muita golfiin hurahtaneita? Seuraavaksi pari päivää taukoa lajista ja suunta kohti mökkiä. Mökkeillään isolla porukalla tämä viikonloppu; appivanhemmat tulevat huomenna ja tänään meidän matkaan lähtee lasten ystävät. Mökkimyyssejä vietellään tänä iltana IG storyn puolella, tervetuloa sinne ♥

PERJANTAITERKUIN,


tiistai 19. maaliskuun 2019

Hikiliikunnan huikea merkitys hyvinvoinnilleni

6

MOIKKA!

Mitä enemmän aikaa kuluu kunnon endorfiinitankkauksesta, niin sen äkäisemmäksi muutun. Huomaan sen itse, muut eivät sitä varmastikaan huomaa, sillä en halua olla äkäinen muille. Eiväthän he ole tehneet mitään pahaa. Mutta tiedättekö, että sieppaa! Pääsin niin hyvään juoksuputkeen ennen reissua. Siihen, missä voisi juosta parikin tuntia ja vain fiilistellä. Kotona riisua hiestä märät vaatteet ja mennä suihkuun.

Nauttia siitä lenkin jälkeisestä ylieuforisesta tilasta. Siitä sellaisesta, jota lähti hakemaankin. Ei väliä vaikka ennen juoksulenkkiä olisi ollut kuinka väsynyt ja kettuuntunut. Juoksulenkin jälkeen on poikkeuksetta aina kestohymy huulilla ja sen ehkä lievästi takakireän äidin tilalle on tullut leppoisa, lasten iltahekkalointeja kestävä zen-olotilasta nauttiva äiti.

En voi tarpeeksi korostaa, kuinka paljon hikiliikunta vaikuttaa hyvinvointiini. Hikiliikunta, joka ei lähde määrällisesti kuitenkaan lapasesta. Olen onneksi oppinut rajani. Ei sillä, kyllä kävely, pilates sun muut rauhallisemmatkin liikuntalajit hyvää tekevät, mutta tiedättekö, mitä ajan takaa? Ainakin te, jotka olette jääneet koukkuun hikiliikuntaan tiedätte. Toissailtana varovasti vedin puolen tunnin treenin kuntopyörällä. Kipeä jalka kantapääpainotteisesti. Hikipisarat tippuivat otsalta ja sumensivat näön aina hetkellisesti. Melkein pääsin siihen euforiseen tilaan, mistä haaveilen.

Riikka kommentoi sunnuntain postaukseen, että hän teloi varpaansa marraskuussa ja vieläkin se kipuilee. Kauhulla aloin ajattelemaan, että mitäs jos tuo varvas on kovinkin pitkään toimintakyvytön, että mitenköhän meikämandoliinin käy. Tai lähinnä; miten mun lähipiirin käy. Sääliksi käy siinä kohtaa lähipiiriä, nimittäin vaikka vielä pystyn pitämään mölyt mahassani, niin jossain se raja kuitenkin menee 😉

Summa summarum, hikiliikunta vaikuttaa eritoten pääkoppaani. Kroppaan myös, mutta se, mitä se tekee psyykkeelleni on jotain sellaista, josta en suostu luopumaan. Monasti olen miettinyt heitä, keiltä viedään yhtäkkiä liikkumisen ilo. Kenties loppuelämäksi. Siinä jälleen yksi syy liikkua vielä kun pystyy.

 Ugh. Olen puhunut ja hei heti helpotti. Nuttura kiristi aika pahasti tänä aamuna, mutta jälleen kerran asennekysymyksiähän nämä. Olen buukannut seuraaville viikoille pilatesta ja uskon, että kun kevätaurinko alkaa paistaa, niin kyllä sitä taas juoksemaankin pääsee! Lepoa ja leveälestistä kenkää, pitkää pinnaa ja positiivista ajattelua. Niillä jatketaan 🙂

IHANAA TIISTAITA YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN TAKANA ♥

 


sunnuntai 20. tammikuun 2019

Sokeriton tammikuu – huikeita muutoksia vain 20 päivässä

11

MOIKKULIMOI SUNNUNTAI-ILTAAN!

Ja voi ei, tuo otsikko kuulostaa muuten ihan ostos-tv:n mainoksen teaserilta. So sorry. Tässä tapauksessa se otsikko onneksi pitää täysin paikkansa eikä ole kyse katteettomista lupauksista. Olenkin kertonut teille (tämän tästä, ehkä liiankin usein) siitä, kuinka energiaa on piisannut tammikuun (valko) sokerittoman ja tipattoman ansiosta. Lähinnä kyllä syytän tuota ensimmäistä, en niinkään jälkimmäistä. Ja totuuden nimissä tammikuussa on kyllä tullut liikuttuakin monipuolisesti, joten ehkä nämä havaitsemani muutokset ovat kaikkien yhteissumma.

Selluliitti on vähentynyt merkittävästi ja iho on kiinteytynyt

Tiedän, että tämä sellujuttu on vähän gross, mutta koska aika usein blogit ovat kiiltokuvamaisia, niin itse ajattelin omalla kohdallani tuon illuusion karistaa heti ensi kättelyssä. 40 vuotta täytettyäni huomasin, että vaikka ylipainoa ei ole, niin iho alkoi olemaan hieman muhkurainen. Ei pahasti, mutta sillain että ihan varmasti valojen ollessa epäsuotuisat reisissäni ja vatsassani näkyi pientä muhkuraa. Näiden parin kolmen vuoden aikana muhkurat ovat näkyneet vielä selvemmin.

Muistan jostain lukeneeni, että sokeri haittaa elimistön kollageenituotantoa. Eli suomeksi sanottuna vanhentaa ihoa ennen aikaisesti. Senpäs takia sokeriton elämä olisi pitänyt ottaa jo aiemmin haltuun. Silloin kun kollageenintuotanto oli huipussaan. Elin vuosikaudet sokerikoukussa. Vasta viimeisten muutamien vuosien aikana olen oppinut elämään arjessa ilman sokeria. Herkutella saa, mutta ei siinä määrin, missä joskus herkuttelin. Silloin kun asuin Makuunin yläkerrassa ja Makuunin työntekijät moikkailivat mulle ruokakaupassakin.

Muistanette, että kollageenin tuotanto loppuu, kun täyttää 40 vuotta. Sen takia otan joka aamu kollageenia jauheena. Jos söisin samaan aikaan päivän mittaan paljon sokeria, niin heittäisin rahaa suoraan kankkulan kaivoon. Miksi syödä kollageenia buustaavaa kallista jauhetta, jos vähentää sen vaikutusta mättämällä itseensä salmiakkipääkalloja? 20 päivässä varsinkin reisien muhkurat ovat kiinteytyneet niin, että niitä ei edes juurikaan huomaa. Vatsassa sama tilanne. Enpä olisi uskonut, että sokerittomalla on näin huikeita vaikutuksia. En muista lainkaan tällaista seikkaa aiemmilta vuosilta.

Turvotus on vähentynyt

Se itse asiassa lähti jo ensimmäisellä viikolla niin, että huomasin vyötäröni. Vatsassani ei asunut enää jalkapallon sukulaista kumpuineen, vaan vatsa on se tuttu ja turvallinen. Vaikkei mulla ole mitään suolisto-ongelmia ollutkaan, niin silti olen (varsinkin tiettyyn kuukauden aikaan) näyttänyt kolmannella raskauskuukaudella olevalta.

Iän myötä leukaperiin on tullut turvotusta (tai ihon veltostumista?) ja se ei ole vielä kaikki lähtenyt. Eikä sen tarvitsekaan. Ulkoiset seikat kun ovat mukava lisä sokerittoman ja tipattoman sisäisiin vaikutuksiin. Sellaisia, joita ei edes osannut välttämättä odottaa, mutta jotka otetaan mielihyvin vastaan 🙂

Vaatteet tuntuvat hyviltä päällä

Veikkaan, että siellä ruutujen toisella puolella ei ole ainuttakaan (nais)ihmistä, joka ei olisi joskus ihistellyt vyötäröstä tai reisistä puristavien vaatteiden kanssa. Mikään ei ole inhottavampaa kuin housut, jotka kirraavat vyötärön kohdalta. Havahduin syksyllä, että vaikka liikun reippaasti, niin aineenvaihduntani oli hidastunut. Painoa tuli muutamia kiloja (en siis käynyt puntarilla, vaan mututuntumalla) ja housut eivät enää istuneet niin hyvin kuin aiemmin. Terveelliset elämäntavat ovat buustanneet aineenvaihduntani käyntiin niin, että aiemmin kiristäviin housuihin tulee sujahdettua tuosta vaan!

Syvän unen määrä on lisääntynyt

Se, että herää virkeänä aamulla kahdeksan tunnin yöunien jälkeen on luksusta. Katsoin viime vuoden lukemia ja syvää unta oli tullut keskimäärin kaksi tuntia yössä. Tammikuun enkka on neljä tuntia yössä ja liki aina tuo syvän unen osuus on ollut yli kolme tuntia. Nukahtaminen iltaisin on ihanaa, mutta yhtä ihanaa on herääminenkin. Virkeänä herääminen.

En tiedä onko se joku tämän ikäisen naisen hormonien ja alkoholin kemiallinen reaktio, mutta viimeisen vuoden aikana olen saattanut voida huonosti jo yhden kuohuviini/punaviinilasillisen jälkeenkin. Heräillyt yöllä tämän tästä ja nukkunut koiran unta aamuun. Herännyt päänsärkyyn ja sellaiseen kokonaisvaltaisesti pökkelöön oloon. Ja tosiaan ihan vain yhden lasillisen jälkeen. Nyt on unet maistuneet ja nukun kuin tukki!

Olen oppinut syömään

Ongelmani on ollut se, että ruokavälit ovat olleet aivan liian pitkät. Tammikuussa olen rytmittänyt ateriat niin, että kunnon nälkää ei ole ehtinyt tulla. Tämä taas on saanut aikaan sen, että makeanhimo on loistanut poissaolollaan. Yleensä aina sokerittoman tammikuun aikana olen ollut repsahtaa ainakin pari kertaa. Nyt ei ole käynyt kertaakaan edes mielessä. Se, että syö monipuolisesti ja saa ravinnosta tarvittavat vitamiinit saavat kropan mieliteot kuriin.

Energian lisääntyminenkin varmastikin johtuu ruokavälien lyhenemisestä. Siitä, että ei tule ähkyjä ja vastaavasti jäätäviä nälkäkuolemia. Vaan päivät on kulunut tasaisesti kylläisenä. Varsinkin iltapäivisin töissä tämän huomaa. Ei tule niitä väsynotkahduksia.

Varpaat ja sormet eivät enää palele vanhaan malliin

Olen ollut armoton vilukissa. Aina villasukat jalassa. Yötä päivää. Lenkilläkin lapaset kädessä. En tiedä, vaikuttaako sokeri miten verenkiertoon, mutta tätä nykyä varpaissa ja sormissa kiertää veri. Voi toki olla, että lisääntyneellä venyttelylläkin on tähän osansa. Erittäin tervetullut muutos!

Jos 20 päivän jälkeen olo on näin hyvä, niin miksi lopettaa kaikki hyvät elämäntavat tammikuun jälkeen? Jep, juuri tänään viimeksi puhuimme, että emme olekaan lopettamassa tänä vuonna tätä tipatonta ja sokeritonta tammikuun loppuessa. Tämä ihana elämäntapa kestää niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Miehellä on ollut tipaton kanssani, mutta sokerittomani hän on kuitannut sokerit on – kuurilla 😀 Mihin näemmä kuului juuri runebergin torttukin. Aiemmin olisin kärvistellyt tässä vieressä sohvalla, mutta nyt ei tunnu missään. Ehkä se hyvänolon määrä kompensoi kaikki mieliteot.

Mites siellä sujuu sokerittomat ja tipattomat? Oletteko voineet hyvin? Vaikka olen vähän näitä kaiken maailman kuuriluontoisia juttuja vastaan, niin kyllä nyt täytyy sanoa, että tämä tonton -tammikuu on ollut ihan huippu. Jatkossakin, kun muistaisi tämän hyvän olon, joka kumpuaa jostain tuolta sisältä. Sen, joka saa jokaisen päivän tuntumaan ikään kuin seikkailulta, johon lähtee intoa puhkuen. Jopa huomisen maanantain ♥

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

 

PS. Kuvissa näkyvien granolakuppien resepti löytyy täältä!


« Vanhemmat
Uudemmat »