keskiviikko 18. huhtikuun 2018

Koko perheen lemppariarkiruoka

8

HEIPPAHEI!

Johan oli kuulkaas Suomen kevät tänään arvaamaton; töissä ihasteltiin varsin aurinkoista keliä ja nautittiin lämmöstä kävellessämme läheiseen lounasravintolaan. Töistä kotiin tultuani valmistin supernopeasti koko perheen lemppariarkiruokaa ja sitten lähdimme noiden kahden elämäni miehen kanssa vähän pidemmälle lenkille. Toinen näistä elämäni miehistä on karvaisempi ja toinen vähemmän karvainen 🙂 Eikö mitä, jossain vaiheessa lenkkiä tummat pilvet valtasivat taivaan ja kotiin palattiin enemmän tai vähemmän kevätsateen kastelemina.

Onneksi ei olla sokerista. Paitsi ehkä tuo karvaisin kaveri.

Tässä saunan lämpiämistä odotellessani oli pakko tulla heti kertomaan teille tuo meidän perheen yksi lemppariarkiruoista. Jos esikoinen saisi päättää niin meillä olisi joka ilta kanaceasarsalaattia. Ja jos esikoinen saisi päättää, niin meillä olisi aina sitä valkoista kastiketta sen kanssa. Eli sitä, minkä teen turkkilaiseen jugurttiin. Tänään ko. jugurtti oli päässyt loppumaan jääkaapista, joten turvauduin tuohon tuttuun ja turvalliseen sinappipohjaiseen sitruunaöljyyn, johon tuli ehkä yksi valkosipulin kynsi liikaa. Mutta hajuhaitoista viis, kastikkeesta tuli (omasta mielestäni, heh) aivan täydellinen.

HELPPO KANACEASARSALAATTI

1 grillibroileri

Salaatti
1 romainesalaatti
1 salaattisekoituspussi
parmesania juustohöylällä lastuiksi veistettynä
krutonkeja
-revi salaatti kulhoon
-lisää kastike
-lisää parmesanit, krutongit ja broileri (meillä oli tällä kertaa broileri erillisessä kipossa)

Kastike
öljyä n. puoli desiä
reilu teelusikallinen dijon sinappia
puolikkaan sitruunan mehu
pari valkosipulin kynttä
loraus hunajaa
mustapippuria
-sekoita sauvasekottimella sekaisin

Tiedän, että on välillä vähän noloa paljastaa tällaisia juttuja, mutta arvatkaas mikä on yksi inhokkihommistani keittiössä? Grillibroitsun perkaaminen. Tai se lihojen sieltä erottelu. Silloin jos mies on reissussa ja tekee grillibroileria mieli, niin saamme tyttöjen kanssa siitä lihaa just sen verran, mitä valkoista lihaa löytyy. Nyt kun mies on kotona, niin lihaa tuli triplasti enemmän koko broitsusta. Ei sillä, en pysty siihen tummaan lihaan koskemaan enkä kyllä tykkää sitä syödäkään. Vaikka kuulemma mehevintä onkin!

Tänään tapahtui jotain niin kivaa ja piristävää; kiertelin tuossa ihanassa uusitussa ruokakaupassa, joka sijaitsee työmatkani varrella (Tesomalla Westeri). Jonne en oikeastaan juuri eksy, sillä kerään toisen kauppaketjun bonuksia ja tykkään käyttää sitä viikottaista kauppakassipalvelua. Huomasin erään naisen hymyilevän minulle ja mietin mielessäni, että mistähän me tunnetaan. Tunsin, että jossain ollaan nähty. Sillä se lämmin hymy kertoi omalla tavallaan, että ollaan tuttuja. Kävi ilmi, että ollaan blogin kautta tuttuja. Hän siis tunsi minut, mutta minä en häntä. Teitä lukijoita on aina niin ihana tavata ja vaihtaa muutama sana. Muuten kun tämä bloggaaminen on vähän sellaista touhua, että sitä vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia kommenttiboksissa ihmisten kanssa, joille ei ole kasvoja ♥ Ei sillä, monelle teistä olen kasvot kuvitellut. Sielukkaat silmät ja lämpimän hymyn. 

Nyt minua tuijotetaan sielukkailla silmillä siihen malliin, että on varmaan pakko hipsiä saunan puolelle. Toinen on nimensä mukaisesti uitettu koira 😀 Hei, palaan tänään vielä myöhemmin edellisten postausten kommentteihin!

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


maanantai 16. huhtikuun 2018

Juhlatarjoilut vm. 2018 (+ juhlatarjoilut neljältä muulta vuodelta)

7

NO MOIKKELISTA VAAN HEI!

On tiettyjä asioita, joita ei saisi sanoa ääneen. Yksi niistä on itse aiheutetusta väsymyksestä valittaminen tai ylipäätään sen sanominen ääneen, että ei jaksa. Että on väsynyt. Mutta sanon silti; miten voi ihmisen lapsi olla näin väsynyt? 😀 Aikamoinen rupeama tuli vedettyä tänä viikonloppuna. Polttareista tuli kotiuduttua aikaisin vaikka ystiksen kanssa vielä taksissa mietittiin, että pitäisiköhän sittenkin jatkaa kaupungin humuun. Onneksi, onneksi oltiin kaukaa viisaita! Lauantaiaamuna tuli herättyä aikaisin ja sain ne pari kakkua eilisiä synttäreitä varten leivottua. Ne, joista kieltämättä kiireen keskellä vähän stressasin. Appiukon 70 v-kemut kuluivat hyvän ruoan ja jutustelun parissa ja lauantai-iltana tultiin taas ajoissa kotiin naapurista synttäreiltä. Tuntuu, muuten että koko viikonloppu tuli käännyttyä tuolla vaatehuoneessa ja vaihdettua vaatteita. Makepeacen asusta virallisempaan pikkumustaan ja jakkuun, siitä juhlaviin haaremihousuihin ja leppoisaan yläosaan. Eilen juhlitiin capripituisilla juhlahousuilla ja kullankimalteisella paidalla. Juhlien jälkeen olen viihtynyt kotiasussa. Kyllä, tänä kotitoimistopäivänäkin.

Ja ne eiliset, meidän tyttöjen synttäri onnistuivat yli odotusten. En nimittäin uskaltanut juuri mitään odottaa, sillä olin varautunut kurvaamaan sunnuntaina pakastealtaan kakkuosaston kautta. Silti, tarjottavaa riitti ja sitä jopa vähän jäi. Vaikka miehelle lupasin, ettei mopo lähde käsistä, niin kyllä se taisi pikkuisen lähteä. Alakerran jääkaapista löytyy herkkuja, mutta ne jääkööt muulle perheelle. Kuten eilen kerroin, niin itse palasin tänään ruotuun ruokavalion kanssa. Jälleen kerran huomasin, että sokeri ei sovi minulle. Olo on plääh. Plääh -oloa tulei korjattua yliherkullisella ja ravitsevalla lounassalaatilla ja myöhemmin iltapäivällä juoksulenkin merkeissä!

Tapanani on joka vuosi tyttöjen sukulaissynttäreiden jäljiltä tallentaa tänne sähköiseen päiväkirjaani tarjoilut. Tämä vuosi ei tuo poikkeusta tähän. Vaikkakin tarjoiluissa nähtiin osin niitä tuttuja vanhoja juttuja. Uutena makeana oli tänä vuonna tyttöjen toiveista kinderkakku. Se olikin kuulkaas hyvää. Ihan pienenpieni pala riitti 🙂

 Kinkkupaprikapiirakka
 Metwurstiminipizzat
Savulohiruisnapit
Pähkinöitä, sipsejä, suolakaloja, riisipiirakoita
Kasvisdippi
Mangojugurttikakku
Kinderkakku
Vadelmarahkabritakakku
Minituulihattuja

 Vuosi 2016, Vuosi 2015, Vuosi 2014, Vuosi 2013

Ylläolevista linkeistä löytyvät edellisten vuosien tarjoiluja. Tosin vuosi 2017 hypättiin välistä yhteistuumin tyttöjen kanssa remppakiiruiden takia. Missä välissä teillä on muuten lopetettu kaverisynttärien pitäminen? Meillä pienempi pitää vielä 11-vuotissynttärit ystäville, mutta tuo 13-vuotta täyttävä sanoi, että kuittaa synttärit sillä että kutsuu muutaman hyvän ystävän kesällä mökille. Vaikka niin ihanalta tuokin kuulostaa, niin äitinä koen hieman haikeutta. Enkö saa enää askarrella pompomeja tai liottaa pikkuisista pulloista etikettejä hello kitty -etikettejen tieltä? Enkö saa enää piirtää aarrekartaa ja keksiä voittajalle mieluista yllätystä? 😀

Olette muuten kyselleet meidän piharempasta; torstaina palaveerataan piharemppafirman kanssa ja sitten laitetaan toivottavasti jo pian hihat heilumana. He tekevät pohjatyöt, kiveykset, terassit ja nurmikot. Meidän harteille jää sitten istutukset. Mitään suunnitelmaa emme ole tilanneet, vaikka piti. Alkujaan pitää istuttaa muutamaan kohtaan jotain nopeasti kasvavaa näkösuojaa sekä ostaa isoja ruukkuja terassille. Katsoa sitten kesän kuluessa, että mitä muuta pihaan voisi istutella. Ehkä tosiaan olisi järkevintä jo kustannustenkin kannalta teettää puutarhasuunnitelma istutusten osalta. Vaikken mikään multapeukalo olekaan, niin joka vuosi tähän aikaan puutarhahommat alkavat kiinnostaa. Tämän tästä käyn katsomassa Emilian kauniita kuvia kevätmessuilta! Sellainen lasinen huvimaja olisi ihana. Kuten myös pieni palsta, jossa kasvattaa vähän siikliä ja yrttejä. Iskän perunamaan möyhennyskonekin näyttää kököttävän tuolla pihan perukoilla.

Tästä työhuoneen ikkunasta ulos katsoessani en voi kuin pudistella päätäni näille puutarhahaaveilleni; näkymä on kuin trampoliinien hautausmaalta. Kuraiselta sellaiselta. Kolme erikokoista trampoliinia odottaa sijoitusta toisaalle. Niistä yhden ehkä pidämme itsellämme. Muut joutavat kiertoon. Mutta kaiken mudan ja hiekan seasta näkyy jo vähän vihreääkin. Se ilostuttaa ja antaa toivoa tulevasta. Taidankin mennä tänään katsomaan olisiko pari vuotta sitten äiskän kanssa istuttamani pensasmustikat niin sitkeää sorttia, että tuolta ylös puskisivat ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


keskiviikko 11. huhtikuun 2018

Ylihyvät sokerittomat muffinssit

17

ID

HEIPPAHEI!

Se on kuulkaas se balanssi, mikä pitää elämänsyrjässä kiinni. Mikä tekee elämästä juuri niin suloista. Se, että arjessa eletään terveellisen ruokavalion mukaan ja viikonloppuisin sallitaan hieman herkkuja. Se, että lepäillään yksi ilta sohvalla ja toisena juostaan koira kirittäjänä tiukka puolen tunnin juoksutreeni keskisykkeellä 172. Se, että eilen täällä blogissa vilahti kuvia syntisen hyvästä valkosuklaamustikkajuustokakusta, johon tuli valkosuklaata yllin kyllin ja tänään täällä herkutellaan sokerittomilla muffinsseilla, jotka eivät makunsa puolesta häviä lainkaan eiliselle makeuden huipentumalle.

Banaanileipä on yleensä se kohde, mihin tuppaan laittaa nuo ruskistuneet banaanit. Elleivät ne ole sitten menneet smoothien sekaan. Nyt mieleni teki banaanileipää, mutta koska jotenkin se leipä on niin nähty, niin päätin muokata hieman tuota reseptiäni ja tehdä vuokaleivän sijaan muffinsseja. Koska en ole ikinä mihinkään makeisiin juttuihin käyttänyt ruisjauhoja, niin päätin koklata niitä näihin banaanimuffinsseihin. Ja hei, hienosti toimi. Näistä tuli rakenteeltaan ja maultaan kyllä niin hyviä, että en olisi odottanut 🙂 Jäivät vahingossa (siis ne kaksi mitä jäi jäljelle) keittiön työtasolle yöksi ja edelleen olivat seuraavana päivänä erittäin mehukkaita ja hyviä.

SOKERITTOMAT BANAANIMUFFINSSIT

4 ylikypsää banaania (saa olla reilun kokoisia)
1 kananmuna
vajaa desi leivontaöljyä
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl kaurarouhetta
1 dl kaurajauhoja
2 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sekoita haarukalla muussatut banaanit, kananmuna ja leivontaöljy ja lisää ne kuivien aineiden sekaan
-kaada kuuteen isoon muffinssivuokaan ja paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia
-anna jäähtyä hieman

Kuten huomaatte, niin ohje ei sisällä myöskään valkoista jauhoa. Mä ostin taannoin putelin sellaista kaurapuuteria tai -jauhetta, jota tähän kokeilin. Toimi oikein hyvin! Mutta mielestäni kaurarouheen ja -jauhon voi tarvittaessa korvata vehnäjauholla. Kaurarouhe toi muffinsseihin kuitenkin kivasti rakennetta. Kuten toi nuo siemenetkin, mitä muffareiden päälle ripottelin!

Balanssia edustaa myös se, että nyt kahvitaukoni loppuu ja on aika siirtyä blogitöistä toisiin töihin. Joten ei muuta kuin ostolaskujen kirjaamiseen koneelle! 🙂

KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 10. huhtikuun 2018

Lapset haluavat leipoa; uhka vai mahdollisuus?

4

HELLUREI TIISTAIHIN!

Tänään on tullut vietettyä aikaa keittiössä ja kuten olen kertonutkin, niin keittiö on yksi lempparipaikoistani täällä kotona 🙂 Tätä nykyä siitä on kehkeytymässä myös tyttöjen lempparipaikka. Meillä on tuo esikoinen ollut aina kiinnostunut ruoanlaitosta ja leivonnasta, mutta nyt olen ilokseni huomannut, että tuo pikkuisempi on samoilla jäljillä. Oli aika, kun ehkä hieman tuskailinkin esikoisen leivontainnostuksen kanssa. Varsinkin niinä kertoina, kun ei itse oikein ehtinyt katsomaan sivusta, että miten homma sujuu. Tietäen, että vaikka keittiöstä tulvahtaa ihanat tuoksut, on keittiön yleisilme kuin pommin jäljiltä.

Jossain vaiheessa oli pakko muuttaa omaa suhtautumistani asioihin; tykkään että ruoanlaitto- ja leivontataidot on yksiä niitä sellaisia elämän perustaitoja, joiden kanssa on aikoinaan hyvä muuttaa kokeilemaan siipiä omaan kotiin. Sen takia yritän ajatella, että lapset leivontapuuhissa ovat ennemminkin mahdollisuus kuin uhka 🙂

Esikoisen päästän keittiöön hyvillä mielin ystäviensä kanssa, sillä tiedän että esimerkiksi hellan ja uunin käyttö on hallinnassa. Pienemmän kanssa opetellaan juuri nyt sitä, miten hellaa käytetään ja miten uuni laitetaan päälle. Lauantaina kauppareissun yhteydessä kävimme kirjastossa, koska toinen halusi lainata keittokirjoja. Ihan vielä tuolloin kirjastoon ajaessamme ei käynyt mielessäni, että olisihan niitä kotonakin ollut. Siinä hyllyjen välissä tulimme tulokseen, että turha lainata, sillä suurin osa kirjoista, joita ajatteli lainata löytyvät kotihyllystä. Hei jotain iloa siitäkin, että olen kirjahamsteri 😉

Otti pari kolme kirjaa keittiön pöydälle ja alkoi selaamaan. Tyhjälle paperille kirjoitteli kiinnostavien reseptien nimiä ja yhdessä tuumin päädyimme tekemään Leila leipoo -kirjasta tuon suussa sulavan uunissa paistettavan juustokakun. Pari kertaa sitä olenkin tehnyt tyttöjen synttäreille vuosien varrella, joten tiesin mitä odottaa lopputuloksesta.

Opettelimme mittayksiköiden käyttöä ja reseptin lukutaitoa. Itse olen kantapään kautta opetellut, että ennen kuin ryhtyy mihinkään leivonta- tai ruoanlaittopuuhiin kannattaa kahlata läpi se pisinkin resepti. Sillä jossain kohtaa on fiksuinta käyttää omaa järkeä esimerkiksi työjärjestyksessä. Opetin, että uuni kannattaa aina laittaa lämpiämään ensimmäisenä, vaikkei se uuni tänä päivänä kauaa lämpenekään. Kerroin, että yleensä on hyvä mittailla raaka-aineet, mutta itse harvoin niitä mittailen 😀 Tämä aiheutti luonnollisesti hämmennystä.

Siinä vaiheessa kun kakkuun piti ripsotella mustikoita huomasin pakkasessa käynnin jälkeen pienen kokkiapulaisen kadonneen jonnekin. Huhuilin ja kuulin olohuoneen sohvalta voipuneen äänen: ”Äiti, mä en jaksa enää leipoa!” Sillä sekunnilla soi myös ovikello ja kokkikolmonen ryntäsi huoneeseensa ystävien kanssa. Siinä kakkua uuniin laittaessani mietin, että kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä pitää vielä vähän treenata 😉

Hilkulla oli, ettei kakku palanut pohjaan. Siihen tuli sellainen hyvin paistunut maku, sillä jätin sen vähän liian pitkäksi aikaa uunin jälkilämpöön (kiitos Tapparan jännittävän pelin). ”Äiti, tää meni pilalle…en osaa leipoa!” Kerroin, että se on sellainen juttu leivontaprojektienkin kanssa, että vain tekemällä oppii. Sitä paitsi, kakku onnistui erittäin hyvin!

Meillä on tulevana viikonloppuna oikein juhlaviikonloppu; lauantaina maailman parhaimman appiukon 70-vuotisjuhlat, sinä iltana rakkaan ystäväperheen esikoisen juhlat ja sunnuntaina vietämme meidän tyttöjen sukulaissynttäreitä. Jossain vaiheessa pitäisi ehtiä leipoa, mutta missä vaiheessa on vielä arvoitus. Ehkä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä? 😀 Onneksi tytöt ovat luvanneet tehdä perjantaina pikkupitsat ja kinkkupaparikapiirakan. Muuten mietin, että olisikohan ihan hölmöä mennä vain kakkulinjalla? Täytekakun lisäksi tekisi pari kolme kakkua eikä mitään muuta.

Haaveissa siintää tuo kuvissa näkyvä valkosuklaamustikkajuustokakku, mangojuustokakku sekä joku ihanan syntinen raakasuklaakakku. Täytekakun sijaan taidan peesata veljen vaimoa ja tehdä ihanan keväisen ja raikkaan britakakun vadelmarahkatäytteellä. Ja sitten tosiaan suolaisina pikkupitsat ja kinkkupiirakka. Eiköhän noilla jo pärjää? 🙂 Instastoriessin puolella seuraavat saivatkin esimakua viime viikolla leipomistani sokerittomista muffinsseista. Niistä tuli ältsin hyviä. Huomenna reseptiä luvassa tänne blogiin!

AURINKOSIN TIISTAITERKUIN,


lauantai 07. huhtikuun 2018

Lauantai-iltana Marian bistrossa

4

ILTAA IHANAT!

Leppoisaa lauantai-iltaa vietellään täällä kellarikerroksessa. Täällä missä Marian bistron juhlavalot luovat tunnelmaa ja kynttilän liekit lepattavat hiljaa. Kannustetaan Tapparaa voittoon ja nautitaan raukeasta lauantaista. Siitä ihanasta ja ehkä hiukan sumuisestakin olotilasta, minkä tunnin päikkärit saavat aikaan. Ruoan virkaa hoitaa tapaslautanen ja janon sammuttaa pieni tilkka punaviiniä.

Vaikka lauantai on kulunut leppoisissa merkeissä, ovat ajatukset kuitenkin tämän tästä harhailleet tänään myös tuonne toisen kotimaani suuntaan; aamulla heräsin uutisiin siitä, että ihan siellä lähellä missä asuin oli tapahtunut kamala onnettomuus, jossa oli aivan liian monta nuorta  jääkiekkolupausta menettänyt henkensä. Tuo uutinen on taas saanut ajattelemaan sitä tosiasiaa, että elämä saattaa muuttua silmänräpäyksessä… Kynttilän liekillä on siis tänään muukin tarkoitus kuin vain luoda tunnelmaa ♥

Mutta iloisempiin asioihin palatakseni. Tänään suunnatonta iloa on tuonut jälleen nuo pikkuiset. Joista pienempi halusi kirjastoon keittokirjoja lainaamaan. Siellä hyllyjen välissä jouduimme taipumaan sen tosiasian edessä, että kaikki kirjat joita ajatteli lainata löytyivät meiltä kotoa. Niitä tultiin sitten kotiin selailemaan. Luvattiin miehen kanssa käydä ostamassa leipomusainekset, kunhan kertoo, mitä päätyy tekemään.

Niin meillä paistettiin uunissa New York -tyylinen valkosuklaamustikkajuustokakku. Toinen oli kovin onnellinen lopputulemasta. Siinä leivonnan lomassa toki opeteltiin niitä elämän perusasioita, kuten kärsivällisyys. ”Äiti, mulle tulee pian kavereita kylään…voisiksää hoidella tämän loppuun?” No tottahan toki hoitelin!

Palataanhan huomenna kommentteihin vastaamisten kanssa sekä suussasulavan kakun merkeissä. Nyt menee peli niin jännäksi, ettei enää pysty näpyttelemään konetta 😉

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. EDIT: kakkuun palataan huomenna maanantaina tai viimeistään tiistaina. Tuli ”mutkia matkaan”. Insta storyssa lisää…

 

 


« Vanhemmat
Uudemmat »