sunnuntai 13. kesäkuun 2021

Rouskuvan rapea härkäpapusalaatti

HEIPPAHEI

ja mitä suloisinta sunnuntain alkuiltaa! Salaattiseason is going strong ja yritänkin päivittäin vaihdella salaattien koostumuksia, ettei muu perhe kyllästy – itsehän voisin vedellä yhtä ja samaa salaattia päivästä toiseen 😉

Se mun unelmasalaattinipohja olisi tehty lehtikaalista. Mä rakastan lehtikaalta. Se vaatii tosin pientä notkistusta extraneitsyt oliiviöljyllä, mutta kun se on vähän aikaa kylpenyt oliiviöljyssä, niin ai että. Unelmasalaattiini kuuluu poikkeuksetta myös jonkinsortin juustoa. Fetajuustoa tai mozzarellaa. Parmesaniakin välillä. Yleensä unelmasalaatissani on myös jotain hedelmää tai marjaa.

Tällä kertaa unelmieni salaattiin tuli kaupasta heräteostoksena ostamiani paahdettuja härkäpapuja. Ja hei, koukutuin samantien!

Rouskuva härkäpapusalaatti

200 g lehtikaalia
100 g fetajuustoa
100 g paahdettuja härkäpapuja
puolitettuja tummia luomuviinirypäleitä
extraneitsyt oliiviöljyä loraus
mustapippuria
basilikaa

1. Revi lehtikaali pieniksi paloiksi (ilman keskiruotia) ja laita salaattikulhoon
2. Lorauta päälle oliiviöljyä ja puristele lehtikaalit pehmeiksi
3. Lisää murusteltua fetajuustoa, puolitettuja viinirypäleitä sekä paahdettuja härkäpapuja
4. Rouhaise päälle mustapippuria myllystä ja tarjoile basilikan kanssa

Jes, nyt aurinko tuli pilven takaa eli ei muuta kuin vähäksi aikaa tankkaamaan d-vitskua. Myöhemmin tänään pitkästä aikaa yhdet kamppiskuvaukset. Jo olikin ikävä niitä

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


torstai 10. kesäkuun 2021

Raikas alkoholiton kesäjuoma

SKÅL!

Tänään on aihetta kippistää, sillä sain Int Health Coach® -opintoni päätökseen. Huh, mikä taival – ennen kaikkea huh, miten ihana taival! ♥ Silloin joitain vuosia sitten, kun lähdin miettimään, mikä on mun elämän suunta en vielä tiennyt, mihin se risteys mut johdattaa. 

Näin matkan varrella on ihana huomata, että olen valinnut just oikeita risteyksiä. Kippis siis sille 🙂

Tällä kertaa kippistellään raikkaalla alkoholittomalla kesäjuomalla. Jonka ohje sisältää tasan kaksi raaka-ainetta…

Raikas alkoholiton kesäjuoma

jääkaappikylmää vesimelonia
jääkaappikylmää vadelmakombuchaa

1. Surauta vesimeloni tehosekoittimessa sileäksi, asettele lasin pohjalle (noin 1/3) lasista
2. Kaada päälle vadelmakombuchaa

 

Ja hei that’s it. En tiedä voiko vesimelonia pakastaa, mutta jos voi niin täähän olisi huikean paljon raikkaampi, kun sen tekisi jäisestä vesimelonihileestä! Mikäli ei halua alkoholitonta versiota, niin kuohuviini ajaa asiansa myös. Itse tykkään kuoharista rutikuivana, joten se vaatinee melko makean vesimelonin kaverikseen.

Nyt nukkumaan, mutta sitä ennen on vielä pakko todeta, että jumpe – en tiennyt kesäisen Helsingin olevan niin ihana. En kyllä juuri ehtinyt käymäänkään kuin akselilla Albertinkatu – Iso-Roobertinkatu – Fredrikintori, mutta jo nämä huudsit vakuuttivat täysin. Kesälomalle suunnitteilla parin yön retki perheen kanssa Helsinkiin, sillä aika paljon kesäistä Helsinkiä jäi vielä näkemättä!

AURINKOISTA LOPPUVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 09. kesäkuun 2021

Kasviskeskiviikko: Kuumien kesäpäivien herkullinen gazpacho

UULALAA!

Tiedättekö ne ahaa-elämykset, jotka liki pelastavat päivän? Jep, silloin tällöin sellaisia tulee tehtyä. Mä olen useasti syönyt gazpachoa ulkomailla ravintolassa alkupalana ja jo viime viikolla haaveilin kylmästä keitosta kesäpäivän lounaana.

Eilen sain ahaa-elämyksen (gazpacho) miettiessäni hellepäivän lounasta ja kuinka ollakaan, keittiön tasolta löytyi viisi mehevää tomaattia, jääkaapista puolikas kurkku, pieni suippopaprika, pari päivää sitten avaamani salaattijuustopaketti ja yksi hieman nahistunut valkosipulin kynsi.

Ei ihan heti uskoisi em. kombosta syntyvän jotain niin taivaallista, mutta believe you in me –  näin pääsi käymään!

Gazpacho kahdelle

5 mehukasta tomaattia
noin 15 cm kurkkua
1 pieni suippopaprika
1 valkosipulinkynsi
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 – 1 dl vettä
ripaus suolaa
ripaus (kookos)sokeria
pari kierrosta mustapippurimyllystä

Tarjoiluun
oliiviöljyä, basilikaa, salaattijuustoa, mustapippuria

1. Poista tomaateista kantaosa, kuori kurkku & valkosipuli ja poista paprikasta kanta sekä siemenet
2. Surauta aineet tehosekoittimessa sileäksi, passaa veden määrällä keiton koostumus
3. Jos haluat maukkaamman keiton, anna tekeytyä 1-2 tuntia jääkaapissa, mutta maistuu myös heti nautittuna
4. Tarjoile oliiviöljyn, basilikan, mustapippurin ja salaattijuuston kanssa

Päätin tuossa tehdä seuraavalla kerralla pari litraa gazpachoa ja säilyttää sitä jääkaapissa. Musta tuntuu, että tästä tulee sellainen ruoka, joka pelastaa meidän kesäpäivät. Ruokaisuutta gazpachoon saisi esimerkiksi maalaisleivän myötä. Joko keiton sekaan soseutettuna tai sitten esimerkiksi pannulla valkosipulioliiviöljyssä paistettuna.

Nyt kohti hotellin aamupalaa, sitten ennen opiskeluja katsomaan, miltä kesäpäivään heräilevä Helsinki näyttää

KESKIVIIKKOTERKUIN,


sunnuntai 06. kesäkuun 2021

Voileipäkakku yhdelle

HUHHEIJAKKAA,

mä en pysty katsomaan peliä, niin jännää. Joten toisella silmällä tuijotan kannettavaa ja toisella peliä. Korvia en voi sulkea, joten hengessä olen vahvasti mukana.

Jos pitäisi nimetä yksi juhlaherkku, jota silloin tällöin himoitsen, niin se on voileipäkakku. Nyt viikonloppuna voileipäkakkuhimotus nousi sellaisiin mittasuhteisiin, että pakkohan sitä oli moinen tekaista. Vain itselleni en viitsinyt täyskokoista voileipäkakkua leipoa, mutta hei – tuo on sellainen herkku, että onnistuu tehdä vain yhdelle.

Mä tosin tein näitä voileipäkakkuja yhdelle tuplana, sillä oman perheeni tuntien tiesin, että siellä alkaa muidenkin voileipäkakkuhammasta kolottamaan, kun näkevät mun voileipäkakun. Ja oikeastaan näistä tuli niin reilut kakkuset, että niistä riitti neljälle voileipäkakkufanille.

Voileipäkakku yhdelle
(reseptistä tulee kaksi kakkusta)

8 palaa leipää
(saaristolaisleipää, perunalimppua, paahtoleipää tms.)
1 pkt jäämerensalaattia
1 pieni suippopaprika pilkottuna
1/2 suolakurkkua pilkottuna
(tai esimerkiksi suolakurkkusalaattia)
80 g ranskankermaa
3 rkl ruohosipulituorejuustoa
maitoa
ruohosipulia

1. Leikkaa leivistä reunat pois ja kostuta leivät maidolla (tai lihaliemellä)
2. Täytä leivät jäämeren salaatilla ja 2. kerrosväliä paprikalla ja 1. kerrosväli suolakurkulla
3. Kiedo leivät tiiviisti kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi
4. Sekoita ranskankerma ja tuorejuusto keskenään, päällystä leivät em. seoksella (reunat saa jäädä ”nakukakkumaisiksi”)
5. Koristele pilkotulla ruohosipulilla

 

Josko nyt sulkisi koneen, hakisi vähän iltapalaa ja keskittyisi vikaan erään. Syke huitelee korkealla, joten tuskin tässä ihan heti uni tulee silmään. Huomenna edessä tiukka työpäivä ja sitten suuntaankin tiistaina etelän lomalle torstaihin asti. Niinkin etelään kuin Helsinkiin 😉 Torstai-iltana palaan kotiin opintotodistus kädessä. Opiskelu töiden ohella vaatii aika paljon, mutta silloin kun aihe on itselle sydämen asia, niin se ei tunnu raskaalta. Antaa enemmän kuin ottaa. Niin kuin elämä ylipäätään

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


torstai 03. kesäkuun 2021

Raparperi-mansikkapavlova

HEPSKUKKUU!

Tänään on tuntunut ihan kesälomalta. Vaikka muu perhe lähti aamulla kouluun ja töihin, eikä itsellänikään varsinaisesti kesäloma vielä ole, niin jostain tuolta sisältä pulppuaa kesälomalaisen fiilis. En ihan heti muista, koska olen viimeksi omistanut päivän vain ruoanlaitolle, leipomiselle ja kuvailuille. Toki tässä samalla olen katsonut sähköpostia ja soitellut muutamia työpuheluita, mutta ei mitään sellaista tulipalokiireellistä.

Kävin hakemassa takapihalta vielä varsin pieniä raparperinvarsia, minttua ja sitruunamelissaa. Kaupasta suomalaisia mansikoita ja orvokkeja. Kotiin tullessani huomasin, että siinä, missä yleensä laitan pavlovan pohjaan 2 dl sokeria, ei meillä ollut sokeria tarpeeksi. Muutin valkuaisten määrää kolmesta kahteen ja hei tämä superhelppo pavlova onnistui niinkin. En laittele pavlovan pohjaan etikkaa tai maissitärkkelystä. Sen saa rapsakaksi vain munilla ja sokerilla.

Kermavaahtoon ei enää sokeria riittänytkään, mutta eipäs se sitä kaivannutkaan. Tuo marenki on sen verran makeaa, että kermavaahto ilman sokeria toimi loistavasti. Marengin ja kerman väliin tein raparperikompotin. Kermavaahdon päälle palastelin mansikoita ja koko komeus sai päälleen minttua, sitruunamelissaa ja orvokin kukkia.

Herkullinen pavlova

Pohja
1,5 dl sokeria
2 valkuaista

1. Vaahdota huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi, lisää sokeri ja vatkaa noin minuutti
2. Levitä vaahto leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 120 asteessa vartti, laske lämpötila 100 asteeseen ja paista vielä tunti ja vartti.

Päälle
2 dl kuohukermaa vatkattuna
mansikoita
raparperikompottia

Raparperikompotti
Raparperin varsia
nokare voita
raakaruokosokeria
tilkka vettä
1. Pienistele raparperi, sulata voi kattilassa ja lisää raparperin palat, sokeri ja vesi
2. Anna porista miedolla lämmöllä, kunnes raparperit ovat pehmenneet.

Tämän kesän ensimmäinen pavlova maistui taivaalliselle! Mietin tuossa, että harmi, kun ei ole mitään mitä sillä juhlistaisi. Kunnes muistin, että elämähän on jo itsessään juhla. Lisäksi tänään meillä blogikoti muutti uuteen, kun Lifie ja Foodlover yhdistettiin takaisin Indiedaysiin. Joten juhlistetaan vaikka blogikodin tupareita 🙂 Tämä muutos tuntui tietyllä tapaa kotiinpaluulta Indiedays kun on ollut mulle se yksi ja ainoa blogikoti pian kuuden vuoden ajan. Vaikka muutos ei mitään radikaaleja muutoksia näkyväksi blogissa tuokaan (paitsi, että nyt löydätte kaikki meidän portaalin blogit ja hurjan paljon inspiroivaa luettavaa yläpalkin indiedays.com -osoitteesta), niin sellaisen sisäisen innon taas kirjoitus ja kuvaustöihin se toi…

…ehkä silläkin on vaikutusta asiaan, että kalenterissa alkaa kiireisen kevään jälkeen näkymään enemmän myös niitä päiviä, joille olen kirjoittanut ”Bistroilua”. Ah, miten hyvältä se tuntuukaan!

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,