..so sorry kuvatulvasta, innostuin vähän kuvailemaan 😉
HELLOHELLO!
Siellä elellään jo torstai-iltapäivää, mutta me herättiin ihan just. Kohta ollaan lähdössä aamiaiselle, mutta sitä ennen tulin kertomaan teille vähän millain tuo aamiaiskuvio ja muut ruokailut meillä on täällä reissussa mennyt. Bostonin Marriott Burlington-hotellissa saimme hienon diilin varausta tehdessämme; 23 eurolla sai neljälle aamiaisen kolmeksi aamuksi. Ok, mietimme. Varmaan sellainen peruspaahtis ja muna -tyylinen systeemi. Mutta ehei, aamiaisbuffet oli taivaallinen. Terveellistä tai rasvaista. Suolaista tai makeaa. Up to you. New Yorkissa majoitumme Crowne Plazalla Times Squarella (ensi kerralla vähän muualla…) emmekä ottaneet aamiaista, kun olisi ollut 30 euron luokkaa/hlö/aamu. Tuolla hinnalla kun syödään ihan kiitettävästi ulkonakin.
Ekan NYC aamun aamiainen oli täydellinen katastrofi. Disaster. Kiireessä ryntäsimme yhden sivukadun kuppilaan, joka mainosti ilmaista kahvia (heh, me suomalaiset). Aamiainen ei ollut hinnankiroissa, mutta munakas, paahtikset ja paistetut perunat tihkuivat rasvaa niin, että meikäläisen sappikivet meinasivat räjähtää ulos rinnasta 😀 Noh, kahvi oli hyvää ja myös refill oli ilmainen. Tokana aamuna haettiin hotellin kiskasta lapsille croissantit ja meille bagelit kera Phillyn. Kahvit ja mehut. Kohtuuhintaista ja ah, niin hyvää. Eilen aamuna kroppa kaipasi jo jotain muuta. Blogeissa (olettehan kuulleet blogeista? Ikään kuin naistenlehtiä, mutta netissä. Suosittelen tutustumaan, mä olen koukussa ;D) olen lukenut Le Pain Quotiden -paikoista ja ihastellut. Sekä ruokia että miljöötä. Unelmat käyvät toteen, sillä nyt sellaiseen pääsimme. Ihan minimaalisella jonottamisella. Postauksen kuvat ovat sieltä.
Lapsille lasten menusta vohvelit tuoreilla mansikoilla (alle viisi dollaria sis. mehun) ja croissantit. Miehelle kaurapuuroa banaanilla ja pähkinöillä. Minulle kreikkalaista jugurttia marjoilla. Leipävati pöytään. Lisäksi kahvipannulliset molemmille. Sekä superduperterveellinen puristettu mehu, joka takaa sen, että flunssaa ei meidän perheessä näy seuraavaan vuoteen. Mitähän muuta…no sen verran, että aamiainen muuttui brunssiksi ja ähkyssä käveltiin kohti Central Parkia. Ensimmäinen vapaa penkki ja kymmenen minuutin eteenpäin tuijottelusessio auttoivat!
Lounaaksi olemme joka päivä New Yorkissa hakeneet ”grab ’n’ go” -tyylisesti salaattia tai salaattia ja lämmintä ruokaa. Salaattibaarit ovat ihan loistavia paikkoja. Saat valita joko valmiista salaateista tai sitten rakentaa omasi alusta asti itse. Valmiit salaatit olivat niin reiluja, että kahdesta sellaisesta saamme koko perheelle lounaan. Ja täällä tuo lihanystävä mieskään ei rutise, sillä jostain syystä nuo ”kasvispöperöt” täyttävät paremmin kuin kotona. Hmm 😉 Sohon Dean & Delucaan olisi voinut jäädä lounaalle, mutta kassajono oli miljoona kilometriä pitkä. Sen sijaan suuntasimme tien toiselle puolelle jo aikansa eläneeseen Jubilee Marketplaceen kera paikallisten. Aluksi oli tarkoitus napata sieltä ruoka mukaan, mutta päätimmekin syödä paikan päällä baarijakkaroilla. En muista koska salaatti olisi maistunut niin hyvälle. Jääkylmästä Samuel Adamsista puhumattakaan.
Pari iltaruokajuttua sopii vissiin heittää tähän postauksen perään myös; Hell’s Kitchen on tuossa ihan lähellä ja siellä ollaan syöty nyt kahtena iltana. Ekana iltana Il Fornossa. En suosittele. Sijainti ja sisustus olivat ok, mutta ruoka ei. Mitenkähän sen voisi kauniisti sanoa, jos ruoka maistuu siltä, että se on mikrossa lämmitetty? Pastasuikaleet kiinni toisissaan yhdessä klimpissä? Että lihapullat maistuvat liikaa pakastimelle? Ugh, viini oli kyllä hyvää, mutta muuten paikan hintalaatusuhde ei ollut kyllä lainkaan kunnossa. Jännä juttu, että paikka oli kuitenkin ihan tupa täynnä. Mutta hei, kiitos jollekin teistä; suuntasimme vinkistänne Don Antonioon pizzalle eilen. Voi morjens – jos täälläpäin joskus käytte, niin käykäähän maistamassa maailman parasta pizzaa. Paikka on aika ruuhkainen ja meille sanottiin aluksi, että on noin 15 minuutin jonotusaika. Jäimme odottamaan ja saimmekin pöydän suht’ nopeasti. Mutta ne pizzat, ne olivat taivaallisia. En osaa kuvailla, mutta maistuivat ihan älyttömän hyville. Söimme kaksi pizzaa ja yhden calzonen neljään pekkaan. Puhetta ei kuulunut, mutta muminaa kylläkin 😀
Nyt taas hösseliksi. Ihan jännä ajatella, että luovutetaan tänään klo 12.00 huone ja illalla lähdetään Lontoon kautta kohti Suomea. Silti vasta huomenna illalla ollaan kotona. Ihana reissu takana, mutta nyt on kyllä niin karmivan kova ikävä Tobya, että haluan kotiin asap. Yritän ehtiä laittaa teille ajastettuna huomiselle yhden postauksen, mutta en lupaa 100%. Sen tosin lupaan 100%:sesti, että vastaan jok’ikiseen ihanaan kommenttiinne viikonlopun aikana. Kiitos niistä ihanat ♥ On ollut sangen huisia huomata, että teitä nämä reissupostauksetkin kiinnostavat!
ILOISIN TORSTAITERKUIN,
PS. ai niin ja elämäni parhaimman hodarin söin yhtenä iltana Brooklynissä NY Islanderin pelissä; Nathanin hodarit ovat kuulemma erittäin kuuluisia eikä suotta! Ovat olleet sitä jo 100 vuoden ajan.
Ja niin älyttömän helppo tehdä, että ihan hävettää kirjoittaa resepti tänne. Ehkä olisi pitänyt hifistellä ja lisätä tähän jotain trendimaustetta. Mutta en sitä tehnyt ja silti keitosta tuli paras keitto ikinä. Peittoaa maullaan vanhan ystäväni bataattisosekeiton mennen tullen. Hintaa koko keitolle (neljälle syöjälle ja yhdelle nälkäiselle kokille, joka syö kuormasta jo ennen tarjoilua 😉 tuli nelisen euroa! Tämä toimii loistavasti arki-iltojen pelastajasoppana tai alkukeittona viikonlopun fiinimmissä kattauksissa. Ja hei, plussaa tuosta syksyyn sointuvasta keiton väristä!
MOIMOI!
