HEIPSULIHEI!
Whaat?! Takatalvi meinaa iskeä. Positiivisesti ajateltuna kannatan sanontaa ”uusi lumi on vanhan lumen surma” 🙂 Mä oon taas pohtinut. Elämää ja ystävyyttä. Ajattelun voimaa. Arvomaailmajuttuja ja sen sellaista. Se on jännä juttu, miten sitä hitsautuu niiden kaikkien lähimmäisten kanssa yhteen. Ajatuksenkin tasolla. Muistan aikoinaan tuon bestikseni Anun kanssa saatettiin yhtäkkiä pysähtyä molemmat keskellä Hämeenkatua ja sanoa tasan sama asia ääneen. Joku, joka tuli samaan aikaan molemmille mieleen. Niin, me aina pysähdyttiin, jos oli tärkeää sanottavaa. Sekin on jännä juttu, ei muiden kanssa tätä samaa tapahdu. Yleensä tuohon pysähtymiseen liittyi myös se, että sanottiin yhtäaikaa se joku asia, pyrskähdettiin nauruun ja käkätettiin liki pissat housussa 😀
Tuon maailman rakkaimman aviomiehenhän kanssa ollaan myös niin samalla aaltopituudella, että ihan ihmetyttää. Aina sanotaan, että vastakohdat vetävät puoleensa ja pitäisi olla jingit ja jangit kohdillaan. Meillä nyt ”valitettavasti” on niin, että ajatuksen ja arvomaailman puolesta olemme täysin samalla aaltopituudella. Ehkä ne vastakohdat sitten ilmenevät jossain muussa asiassa. Mediasta usein saa lukea, että hyvinvoiva parisuhde on sellainen, jossa on vähän särmää ja jännitettä. Jossa välillä tulistutaan ja sitten sovitaan. Liekö tuosta samasta ajatusmaailmasta johtuvaa, mutta meillä tällaista ei tapahdu. Kukaan ei huuda eikä paisko ovia. Ehkä joskus tuhahdetaan, mutta ei sen vakavampaa.
Onko siinä jotain väärää? Mun mielestä ei ole. Ei siinä ole mitään väärää, jos ollaan asioista niin samaa mieltä, että ei tule kinaa. Ei niitä riitoja tekemällä viitsi tehdä. Ihan hävettää myöntää, mutta jossain vaiheessa tässä vuosien varrella mietin, että pitäiskö meidän opetella riitelemään. Huutamaan ja paiskomaan niitä ovia. Mutta jos suhteessa ei ole mitään, mikä jää hampaankoloon, niin mistä me sitten riideltäisiin? 🙂 Sama ajatus- ja arvomaailma ainakin meillä takaa sen, että kinastelut jäävät minimiin.
No mutta, mistä meidän lapset sitten oppivat riitelyn jalon taidon? Tiedä häntä, mutta ainakin näkevät kotona sen, että mahdolliset konfliktit pystytään hoitamaan ääntä korottamatta ja rauhassa. Ilman mykkäkouluja. Meille miehen kanssa oli alusta asti selvää, että kun ja jos lapsia saamme, niin lasten tulee saada kasvaa perheessä, jossa on rakastava ilmapiiri. Hurjan onnellinen olen siitä, että olemme pystyneet tytöille tuollaisen tarjoamaan. Vaikka se heidän mielestään vähän ällöä onkin, että äiti ja isi halailee tai vaihtaa pusun ohimennen 😉
Ehkä tässä päästään myös jälleen siihen perimmäiseen asiaan eli ajatus- ja arvomaailman kuninkaaseen; toisen ihmisen kunnioittamiseen. Miksi teoillaan tai sanoillaan tahallaan loukkaisi toista? Onnea on tuo sama arvomaailma tässä kohtaa. En ole koskaan kuullut tuon rakkaani suusta lausetta tai kohdannut käytöstä, joka olisi epäkunnioittava joko minua tai käytöstäni kohtaan. Se on ihan suuren suuri siunaus, josta olen kovin kiitollinen. Enkä kyllä ihan heti muista itsekään sellaista lausetta päästäneeni tai muuten toimineeni epäkunnioittavasti.
Ajatuksen tasolla hengitämme siis täysin samaa ilmaa. Kuinka usein sitä ottaa puhelimen käteensä aikeissa soittaa toiselle ja sillä sekunnilla se toinen soittaakin juuri sinulle? Tätä tapahtuu ihan viikottain. (Itse asiassa tämä tapahtui jälleen juuri tuon lauseen kirjoitettuani) Kaikista parhain esimerkki samalla aallonharjalla ajatuksen suhteen olemisesta on se, että ihan yhtäkkiä tuosta vaan keskellä rantatietä aloimme molemmat laulamaan ”Popsi popsi porkkanaa” -biisiä. Miten voi molemmat ajatella ihan samaa biisiä samaan aikaan ja vielä alkaa laulamaan sitä samaan aikaan? Tämä tapahtui ennen lapsia siinä Ranta-Kesoilin kohdalla. Niin hyvin tuon mieheni tiedän, että luen hänen ajatuksensa tätä lukiessaan…”Voi ei, pitikö sun nyt toikin sinne kirjoittaa.” 😀 Sori kulta, havainnollistavat esimerkit ovat sisällöntuottamisessa tärkeitä 😉
Great minds think alike, fools seldom differ ♥
IHANAA TIISTAITA,
![]()
PS. EDIT: lahjakorttien voittajia arvoin loman aikana ja voittajiin on oltu jo yhteydessä. Mutta unohtuipas ilmoittaa täällä voittajat, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂 Onnea kaikille voittajille ja kiitos runsaasta osallistumisestanne!
LIFE -LAHJAKORTTIVOITTAJAT: Riikka, Tuula & Elina ♥
KARINIEMEN TUOTELAHJAKORTTIVOITTAJAT: Pimassou, Ulla & Eija ♥



Jos pelattaisiin ”En ole koskaan…” -leikkiä ruoanlaiton suhteen, niin aloittaisin sanomalla, että en ole koskaan valmistanut kotona tuota periamerikkalaista lohturuokaa mac and cheesea. Syönyt olen sitä pari kertaa ja monta kertaa näiden vuosien aikana olen ääneen todennut, että voisi joskus kokeilla sellaista valmistaa. Mies, joka yleensä innostuu kaikista ruoista, on vähän murahdellut ehdottaessani tätä pikaruokaa. Ei mitenkään hyppinyt innosta eilenkään, kun sanoin, että tänään meillä on ruoaksi makaronijuustolaatikkoa. Ehkä sai yliannostuksen tuota opiskelija-aikoinaan, sillä on just passeli ruoka opiskelijabudjetille tämä ruoka. Kaloreita välttävälle taas ei. Juustoa 500 g ja pekonia paketti. Auts 😀 Lievensin tätä epäterveellisyysaspektia vaihtamalla makaronit täysjyvämakaroneihin.























