lauantai 13. heinäkuun 2019

5 x mielen päällä just nyt

HELLOU IHANAT

ja terkkuja saaresta! 🙂 Takana reippaanlaiset yöunet ja silti meinaa vähän väsyttää. Eilen suru vei voimia; surin rakkaiden ystävien puolesta. Syvältä sydämestä sattui toisten kohtaaman surun edessä. Tänään on jo taas helpompi hengittää. Aurinko pääsee välillä porottamaan pilvien välistä todella kuumasti. Sitten taas pilvisellä kelillä pohjoistuuli tuo niin hyytävää ilmaa, että ellei olisi ollut työn touhussa ulkona, olisi voinut tulla kylmä.

Reilu kolme tuntia siihen meni, kun kaadettiin miehen ja appiukon kanssa kahdeksan puuta, oksittiin ne ja surautettiin rungot metrin pätkiksi. Puusavottaa siis on tiedossa tänä kesänä. Polttopuita seuraaville kesille. Tuossa oksia saunan taakse rahdatessani tuli mietittyä sitä sun tätä. Syvällistä ja ei syvällistä. 

♥ Kuinka tärkeää onkaan, että on hyvässä kunnossa. Olen niin monta kertaa funtsinut ääneenkin sitä, että lupaus ”Laitan itseni sitten kuntoon, kun…a) lapset ovat isompia b) olen eläkkeellä c) jne…” on täyttä huttua. Mikset laittaisi itseäsi kuntoon jo nyt? Ei ensi vuoden alusta tai kesälomien jälkeen. Vaan aloittaisi nyt. Tuota appiukkoa, hieman yli 70 v, katsellessani mietin, kuinka mieletön rikkaus hyvä peruskunto on. Se, että jaksaa tulevaisuudessa itsekin touhuta (mahdollisten) lastenlasten kanssa ja jaksaa tehdä mökillä askareita ei ole itsestäänselvyys.

♥ Kuinka rakastankaan kalliomaisemaa. Kirkasta vettä ja hiekkapohjaa järvessä. Vettä auringon kimmeltäessä sen pinnalla. Pilvisellä kelillä veden tummaa syvyyttä. Voisin tuijotella veden liikkeitä yhtälailla kuin voisin tuijotella elävää tulta. Tekee pääkopalle hyvää, meditaatiota tavallaan.

♥ Kuinka ihmeessä mummo saa lättyihin tuollaiset rapeat pitsireunat. Ei onnistu mulla. Ei ole ikinä onnistunut 😀 Ehkä teen lätyistä liian paksuja? Seuraavan kerran pitää mennä katsomaan paistoprosessia, että miten tuo homma hoidetaan.

♥ Kuinka pitkä aika kymmenen minuuttia on. Ainakin silloin kun se kuluu pizzataikinan sitkon vaivaamiseen. Minuutit ma-te-li-vat etanan lailla. Olkapää meinasi jo sanoa poks ja hauis oli hapoilla. Tänään testataan illalla Oonin pitsauunia. Saas nähdä miten käy…tiistaina pitsat levahtivat pizzakivelle ja tänään ensimmäisenä oli kiven tulikuumaksi polttaminen ja mozzarellajämien irroittaminen kivestä 😉

♥ Kuinka oikeassa iskä aikoinaan olikaan pudistellessaan päätään mun salijäsenyysmaksujen kanssa. ”Tuu Orivedelle mun kans mettätöihin, siinä sulle kuntosalia kerrakseen.” Hyötyliikunta on the best. Tänään hikinoro valui selkärankaa pitkin ja kumpparin askel tuntui pakaroissa asti metsässä. Samalla mietin entisaikojen ihmisiä (heh, en luolamiehiä vaan ihan niitä omien vanhempieni ikäisiä); kuinka paljon enemmän ruumiillista työtä he ovat tottuneet tekemään kuin meidän sukupolvi. Puhumattakaan meidän lapsistamme. Aloin jopa miettimään sitä, että jos liikkuvuus/hyötyliikunnan osuus vähenee tulevaisuudessa, niin miten käy eliniänodotusten? Vaikka lääketiede kehittyy, niin ihmiskeho varmasti rapistuu. Ilo silmille oli nuo neljä neitosta, jotka kykkivät tuolla mustikkamättäillä 🙂

Nyt lauantai jatkuu leppoisasti mökillä; mummo pelaa neljän tytön kanssa räväytystä, miehet katselevat aika-ajoja ja koira nukkuu tuossa mun vieressä. Kommentteihin vastaamisen jälkeen taidan itsekin laittaa silmät hetkeksi kiinni. Luoda samalla strategiaa, miten ihmeessä me saadaan ne pitsat paistettua ehjinä…ehkä avain onneen on tarpeeksi kuuma pitsakivi. Taikinasta se ei tällä kertaa toivottavasti jää kiinni 😉

LEPPOISAA LAUANTAITA,


torstai 11. heinäkuun 2019

Manhattan, keskellä Toscanaa?

*Kuvatulvavaroitus*

 

MOIKKAMOI!

Se olisi näillä näkymin viimeisen Toscana -postauksen aika. Kameran muistikortilla on vielä julkaisemattomia kuvia, mutta tällä haavaa postauksiin ja sitä myötä sähköiseen päiväkirjaani ovat päässeet ne sykähdyttävimmät hetket ja paikat. Viimeisenä paikka, joka sykähdytti jo kaukaa. Ajoimme keskipäivän kuumuudessa Firenzestä kohti Sienaa ja yhtäkkiä kukkuloiden välistä siinsi jossain kaukana lukuisat tornit.

Siellä peltojen keskellä kohosi San Gimignanon kylä, joka totta totisesti näytti ikään kuin Toscanan Manhattanilta tornisiluetteineen. Olisi tehnyt mieli poiketa heti isolta tieltä seuraavasta liittymästä, mutta päätimme ensin kokea Sienan ja sitten lähteä kohti pohjoista ja tuota keskiajan Manhattaniksi tituleerattua kylää.

Sienasta San Gimignanoon ajoi reilut puoli tuntia ja maisemat olivat jälleet sellaiset, että teki mieli koko ajan huutaa kuskille ”Stoooop, Kodak moment!” 😀 San Gimignanoon saavuttuamme huomasimme, että parkkipaikkoja oli onneksi runsaasti. Parkkeerasimme auton kukkulan rinteelle ja ihastelimme hetken alla siintäviä Toscanan maisemia. En muuten muista koskaan huokailleeni niin paljon kuin tuolla reissussa. Sana ihanaa sai uuden merkityksen 😉

Lämpömittari näytti reippaasti yli 40 astetta ja kapuaminen parkkipaikalta mukulakiviä pitkin San Gimignanon päätorille Piazza della Cisternalle oli aikamoinen saavutus. Rakennusten kivipinnoista ja maasta käsin hohkasi lämpö, joka oli jopa lämpimämpi kuin taivaalta tuleva lämpö. 

Jatkoimme läheiselle Piazza Del Duomolle ja siinä missä olimme saaneet tallata katuja melko rauhassa, löytyi täältä vilinää ja vilskettä. Lasten ilmeistä näki, että nyt olisi jätskipaussi paikoillaan. Istuimme aukion laidalle cafeterian terassille ja näännytimme jätskin ja kylmän, rutikuivan valkoviinihampaan kutsun. Reissuissa yksi parhaista tekemisistä on ihmisvilinän seuraaminen. Istuimme tuossa paikoillamme lasillisten verran ja vain katselimme. Aukion toisella laidalla oleva katedraali veti väkeä sisäänsä. Siellä olisi vissiin ollut viileämpää.

Aikoinaan San Gimignanossa oli yli 70 tornia, mutta nyt niistä ei ollut jäljellä kuin reilu kymmenen. Jälkeenpäin luin, että kylän muureilla suojattu osa on yksi Unescon maailmanperintökohteita ja hyvä niin; tuskin toista tällaista mistään muualta löytyy. Tornikylän ehdotonta parasta antia olivat maisemat. Sekä nuo autiot pikkukujat. Koskaan ei tiennyt mistä itsensä löytää, kun lähti kapeaa käytävää pitkin jatkamaan matkaa.

Kiitos Toscana, annoit meille enemmän kuin saatoimme ikinä toivoa  Ja vaikka nuo meidän tytsyt ovatkin sitä mieltä, että eivät ole mitään historiallisten kohteiden ystäviä, niin saivat hekin monta uutta muistoa tulevaisuuden varalle. Niihin päiviin, kun se historia alkaa enemmän kiinnostaa. Muistan, että en ollut itsekään tuossa iässä historiallisten kohteiden suuri ystävä. Kulkee vissiin geeneissä 🙂

TORSTAITERKUIN,


tiistai 09. heinäkuun 2019

Vinkkipostausta Toscanaan

HEIPPAHEI IHANAT!

Jos eilisessä postauksessa oli kuvatulvavaroitus, niin nyt tänään on tekstitulvavaroitus 😀 Referointi tai tekstin tiivistäminen ei ole koskaan ollut vahvuuksiani ja sen kyllä huomaa. Joku ehdottikin mulle instan puolella podcastin tekoa ja voin sanoa, että juttua piisaisi. Aihealueet tosin voisivat olla vähän niin ja näin. Hömppä podcastit – ne olisivat kuulkaas se mun juttu. Mutta nyt pidemmittä puheitta vastailemaan teitä askarruttaviin kysymyksiin tuolta reissun päältä.

IDLennot

Suora lento olisi ollut ihanteellinen, mutta koska sellaista ei ollut saatavilla Firenzeen, menimme yhdellä välilaskulla. Varasimme lennot Lufthansalta ja välilasku oli mennen tullen Munchenissä. Helsigistä lensi Muncheniin vähän reilu kaksi tuntia ja menomatkalla meillä piti olla vaihtoaikaa pari tuntia. Kone oli puoli tuntia myöhässä Helsingistä lähteissä ja Munchenistä lähteissä tunnin. Joten ehdimme syödä välilaskun aikana. Laskeuduimme tunnin lentomatkan jälkeen Firenzeen juurikin sopivasti Toscanan auringonlaskun aikaan. Ah, koko maisema oli kauniin oranssi.

Paluumatkalla vaihtoaikaa Munchenissä oli 40 minuuttia, mikä meni aika tiukille muutenkin, mutta bussikuljetusten takia vielä lisää. Laukut saapuivat kotiin seuraavalla koneella.

Lentojen hinnat vaihtelevat hurjasti, riippuen mihin vuorokauden aikaan lentoja on (aamulennot reilu 200,- menopaluu) ja mihin viikonpäivään lennot ovat. 300 eurolla saa menopaluulennon järkevillä vaihtoajoilla ja järkevään aikaan.

Auton vuokraus

Ilman autoa ei Toscanassa tule toimeen. Ellei sitten ole aikaa niin paljon, että luottaa julkisiin. Tosin pikkuiset kylät matkan varrella olivat matkan ehdotonta antia ja noihin kyliin emme olisi eksynyt ilman vuokra-autoa. Olisimme myös olleet taksien varassa, sillä villamme sijaitsi maaseudulla.

Vuokrasimme auton jo Suomesta käsin Hertziltä. Ystäväperhe käytti Sixtiä. Molemmat toimivat loistavasti. Firenzen lentokentällä on lyhyt ja ilmainen shuttle bus -kuljetus rakennukseen, jossa majapaikkaa pitävät kaikki autonvuokrausfirmat. Onneksi lentomme ei myöhästynyt enempää, sillä meillä jäi pelivaraa aika niukalti ennen kuin autonvuokraustoimistot olisivat sulkeneet ovensa (klo 23.30).

Pikkupikku-italialaisauton, Fiatin olisi saanut viikoksi satasella. Me vuokrasimme tarkoituksella vähän isomman auton, sillä tiesimme, että tulemme ajamaan aika paljon maantieajoa. Audin Q3 maksoi viikoksi 200,-. Tiskillä kuulimme, että olimme saaneet autoluokan korotuksen ja saimme allemme 18 kilometriä ajetun Range Rover Evoquen. Huh, uuden auton tuoksu on näemmä sama Italiassa ja Suomessa – rakastan sitä 🙂

Range Roveriimme sisältyi navigaattori, mutta aiemmista reissuista viisastuneina kehoittaisin selvittämään navigaattoriasian etukäteen. Jenkeissä toisella reissulla emme niin tehneet ja pulitimme navigaattorin vuokrasta saman verran kuin auton vuokrasta. Varsinkin, jos ei ole rajatonta mobiilidatayhteyttä käytettävissä, niin tuo navigaattori on ehdoton. Useissa navigaattoreissa on muuten myös se hyvä puoli, että saa nettiyhteyden jaettua autoseuralaisille (vinkvink, takapenkin ”me ei olla mitään historiallisten nähtävyyksien perässä juoksijoita” -lapsia ajatellen ;).

Bensatankki oli täynnä dieseliä auton noudettuamme ja auto piti palauttaa myös täydellä tankilla. Me ajoimme viikon aikana 600 kilometriä, joten lorotimme tankkiin dieseliä juuri ennen auton palauttamista. Bensa ja diesel olivat Suomen hinnoissa. Ai niin, turvaistuimen vuokraus onnistuu myös autonvuokrauksen yhteydessä. Ystäväperheemme vuokrasi istuimen pikkuiselle papupadalle ♥

Ruokailu & muutama ravintolavinkki

Ruoka oli taivaallista ja vaikka Suomessa saakin nykyään erittäin hyviä pastoja ja pizzoja, niin kyllä ne vielä tuolla Italiassa olivat herkullisempia. Tosin, ruokailukokemukseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin itse ruoka. Ehkä atmosfäärikin lomalla oli otollisempi. Aamupalat teimme aina villalla, poislukien ihan ekaa aamua, jolloin kävimme läheisen kaupungin kahvilassa croissanteilla. Lounaat söimme myös villalla. Ruokaisia salaatteja ja pastoja. Kolme kertaa kävimme ulkona syömässä läheisessä Montecatini Termen kylässä. Ensimmäinen ravintola oli hyvä, mutta en saa kuollaksenikaan sen nimeä mieleeni. Lisäksi ravintolan manageri kilahti aivan turhasta laskua maksaessamme (pyysimme kauniisti kahta eri laskua), joten en tähän hätään edes selvittänyt tuon ravintolan nimeä 😉 Mutta kaksi muuta ravintolaa Montecatini Termestä, joita voin lämpimästi suositella:

Ristorante De Lorenzo
Villan omistaja vinkkasi tästä ystävänsä ravintolasta. Vaikka ravintola on ns. valkoisten pöytäliinojen ravintola ja himpun verran kalliimpi kuin monet muut, niin voi jösses miten hyvää ruokaa söimme. Ja miten hyvää palvelua saimme. Parasta spagettia ja risottoa, mitä olen ikinä syönyt. Mehukkaimmat hunajamelonit ja pikkuisemman jälkkäriksi valitsema karamellijuustokakku veivät kielen mennessään. Hintataso, kuten totesin, oli Suomen tasoa. Pöytäliinamaksua tuli kolme euroa / hlö, mutta se sisälsi taivaalliset alkupalaleivät, öljyineen päivineen.

Bistrò del Corso
Pitkän nähtävyyspäivän päätteeksi mietimme, että syömmekö kotimatkan varrella, mutta veri veti takaisin Montecatini Termeen eli tuonne kotikulmille. Nälkä oli hirmuinen, olimme menneet aamupalan ja muutaman jäätelön voimilla. Kummemmin taustoja tutkimatta valitsimme ekan ravintolan parkkipaikan viereltä. Ja hei, ei mennyt hutiin tämäkään kokemus.

Lasagne oli taivaallista, kuten myös pitsatkin. Kolmen euron punaviinilasillinen sai kielen kannat hymyilemään ja poistuimme tyytyväisinä takaisin villalle. Täällä pöytäliinamaksua tuli 1,5 euroa / hlö ja jälleen siihen sisältyi alkuleivät. Jotka olivat ok nekin.

Ruokaostokset

Yksi ulkomaan reissujen kohokohtia on päästä ruokakauppaan. Vakkarikaupaksemme valikoitui Esselunga Montecatini Termessä, mutta vikana päivänä lähdimme Pesciaa kohden Coop mielessämme. Vaikka Coopiin ajoi muutaman minuutin enemmän, niin olisi se antanut kyllä viikon varrella paremmat ostosmahdollisuudet kuin tuo Esselunga. Hifistelin hevi-osastolla ja jopa superfoodeja löytyi hyllyllisen verran.

Kärryt täytimme hedelmillä ja vihanneksilla, spagetilla, vedellä, Mutti-purkeilla ja parmesanilla. Kauramaidolla ja gluteenittomilla herkuilla. Yksi seurueestamme on keliaakikko ja oli ilo huomata, että molemmissa näissä kaupoista oli kunnon hyllyt gluteenittomille tuotteille!

Hintataso oli noin 80% Suomen hintatasosta. Luonnollisesti paikalliset hedelmät ja lihat olivat paljon edullisempia kuin täällä. Viinipullo kaupassa maksoi halvimmillaan pari euroa, shamppanja tuontitavarana parikymppiä.

Emme säästelleet kuitteja tai pitäneet kirjaa menoista. Vuorotellen kävimme kaupassa ja uskon, että lopulta tilit menivät tasoihin 🙂

Nähtävyyksiä & autolla ajaminen

Villamme sijainti oli loistava; Firenzeen ajoi reilun puoli tuntia, Luccaan myös. Luccasta ajoi puolisen tuntia Pisaan, jossa kävimme katsomassa kuinka kallellaan se torni oli. Ja olihan se, ehkä vielä enemmän kallellaan kuin kuvista olisi päätellyt.

Autostradoja ja superstradoja pitkin oli erittäin helppo ajella (sanoo hän, repsikan paikalta :D) ja navigaattori ohjeisti aina oikeaan paikkaan. Itsehän olisin ajellut tyystin koko ajan pikkukylien kautta, mutta lopulta olisi hermot menneet ehkä jatkuvien liikenneympyröiden kanssa. Toisaalta, pikkykyliä pitkin ajellessa ei olisi joutunut maksamaan tietulleja.

Yhtenä päivänä teimme koko päivän kestävän kiertoajelun; suuntasimme heti aamusta 1,5 tuntia Sienaan. Ei pelkästään vain se päämäärä, vaan myös ne ihanat maisemat matkalla tekivät sen, että tuo matka kannatti ajaa. Sienaan tutustumisen jälkeen ajoimme lyhyen matkan takaisin kohti Firenzeä ja sitten poikkesimme pois tieltä kohti ihanaa San Gimignanoa (tästä tulossa vielä erillinen postaus). San Gimignanoon tutustumisen jälkeen jatkoimme jälleen Firenzeen. Mittari näytti 41 astetta ja suurkaupungin kuumuus tuntui hieman sietämättömältä. Katsoimme vain tärkeimmät nähtävyydet ja jatkoimme matkaa…

…tytöt olivat nimittäin jo vuosia halunneet Primarkkiin ja nyt vihdosta viimein sellaiseen pääsivät; vartin päässä Firenzestä kotiinpäin oli I Giglin ostoskeskus, josta löytyi Primarkin lisäksi vaikka sun mitä. Hollisteria, Zaraa ja OVS:ää. Meidän vanhempien pelisilmä oli kohdillaan, kun ajoitettiin Primark vasta iltapäivälle. Tytöt olivat nimittäin niin väsähtäneitä, että rahaa säästyi 😉

Kannattaa huomioida se, että aika monessa kaupungissa on osia, joissa on autolla ajamista rajoitettu. Lisäksi Sienassa ja Firenzessä otimme etukäteen selvää parkkipaikoista nähtävyyksien lähellä. Molemmissa veimme auton parkkihalliin, joka kustansi noin kaksi euroa tunnilta.

Vaikka niitä ns. kuuluisia nähtävyyksiä olikin kiva käydä katsomassa, niin itselleni paras nähtävyys oli nuo maisemat. Kukkuloita kukkuloiden perään. Ja auringonlaskut, joita vastaan apenniinit piirtyivät kauniiksi ja  jotka värjäsivät taivaan oranssiksi. Postauksen kuvat olivat noin 200 metrin päästä meidän villalta. Kirkon vierestä vikana iltana otettuja. Näin kotiinpaluun jälkeen olen miettinyt, että mikä Toscanassa kiehtoi eniten. Kyllä se ehdottomasti oli nuo maisemat, vehreä luonto ja se tavallaan yllätyksellisyys; vaikka maisemat olivatkin samankaltaisia, niin koskaan ei tiennyt mitä seuraavan kukkulan laelta löytää.

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

 


maanantai 08. heinäkuun 2019

Villa Sissi ♥

*KUVATULVAVAROITUS*

MOIKSIS!

Sain niin paljon kyselyitä lomamme aikana tuosta meidän majoituksesta, että päätin omistaa koko postauksen kauniille Villa Sissille. Talvella, kun istuimme reissuporukan kanssa alas huomasimme, että vuokrattavia taloja oli hurjan paljon tarjolla. Aivan liikaa, nimittäin menimme aivan sekaisin. Aluerajauksiakaan emme Toscanan sisällä osanneet tehdä, sillä meille kaikille tämä reissu Toscanaan oli ihka ensimmäinen.

Joten kyllä, sen jälkeen kun olimme päättäneet, että ilmastoidut makuuhuoneet on must (monen monta ihanaa huvilaa jäi tämän kriteerin ulkopuolelle) teimme päätöksen pääosin fiiliksen perusteella. Mikä villa näytti kivoimmalta ja missä villassa oli iso keittiön pöytä. Myös uima-altaan koko ratkaisi. Aika monessa villassa oli olevinaan uima-allas, mutta tarkasteltuamme lähemmin, uima-altaan virkaa toimitti pieni palju.

Kävimme läpi Booking.comit, Villadat ja AirBnb:t, kunnes Emma Villasin sivuilta löytyi täydellinen talo, joka oli vielä vapaana meidän matkustuspäiviemme ajan. Hintaluokka oli aavistuksen korkeampi kuin mitä olimme budjetoineet, mutta kuvissa villa ja sen ympäristö näyttivät niin ihanalle, että löysäsimme lompakon nyörejä hieman. Päätyen hintaan, jonka olisimme maksaneet viikon lomailusta hyvätasoisessa hotellissa.

Vähän ennen puolta yötä perille saavuttuamme sanoin miehelle, että nyt on navi ohjannut meidät harhaan; ei villassa mitään rautaporttia vissiin kuulunut olla. Mutta niin vain oli. Villa oli suojattu aidalla ja kauko-ohjattavalla rautaportilla. Silloin saavuttuamme pimeässäkin sen näki, että villa oli livenä vielä suurempi kuin kuvissa.

Astuimme sisään kodikkaaseen ja suureen toscanalaiskeittiöön, jota hallitsi pitkä ruokapöytä. Keittiöstä löytyi aamiaiskaappi ja kaikki nykyajan mukavuudet. Keittiön vieressä oli eräänlainen loungetila, jossa oli sohvaryhmän ja takan lisäksi pieni wc. Alakerrassa seuraavana lähti komeat kiviportaat ylös, mutta ei vielä mennä sinne suuntaan, vaan jatketaan kohti ruokasalia, jossa söimme kerran lounasta. Muuten söimme keittiön pöydän tai ulkopöydän äärellä.

Ruokatilasta laskeudumme parit portaat ihanaan välihuoneeseen, jossa oli rottinkisohvaryhmä. Ja näkymät Toscanan kukkuloille. Vielä kun mennään parit portaan alaspäin tulee tv-huone. Jonka ikkunoista oli myös taulumaiset näkyvmät. Kertaakaan emme viikon aikana noillakaan sohvilla istuneet. Aloin jo haaveilemaan syksyisestä Toscanasta ja fiilistelystä kynttilänvalossa tuolla villassa…

Meitä oli seitsemän lähtijää, mutta Villa Sissi kertoo majoittavansa 10+2. Yläkerrassa oli neljä makuuhuonetta, joista kolmessa oli parivuode ja yhdessä kaksi yksittäistä sänkyä. Lisäksi erillisellä sisäänkäynnillä olisi ollut vielä lisähuone/huoneita, mutta emme pyytäneet villan omistajaa avaamaan meille tuota puolta. Makuuhuoneiden lisäksi yläkerrassa oli kolme kylpyhuonetta. Yläkerran makkareita en kuvannut tähän postaukseen, mutta yhdestä löytyy video tuolta IG:n kohokohdistani (Toscana).

Ensimmäisenä aamuna herättyämme ja ikkunaluukut avattuamme haukoimme henkeä. Tiedättekö, että kun sitä kuvittelee paikan olevan ihana ja sitten se onkin ihana x miljoona? Tuolla kukkuloiden välissä tuntui välillä kuin olisi jossain sellaisessa 3D-maisemassa, sadussa jossa koko ajan löytää uusia ulottuvuuksia.

Villan pihassa oli katoksella katettu ruokaryhmä sekä muutamia korituoleja, myös hiiligrilli oli käytettävissämme. Pientä sorapolkua pitkin pääsimme uima-altaalle, joka oli ihan luksusta. Allas oli niin iso, että siinä olisi pystynyt hyvin uimaan jopa matkaakin. Näkymät altaalta olivat yhtä silmää hivelevät kuin villasta muutenkin.

Sijaintihan oli meille ennalta täysi arvoitus. Toivoimme kauniita maisemia ja sitä, että nähtävyyksiä olisi lyhyen ajomatkan päässä. Vajaa 40 kilometriä Firenzestä kohti Luccaa oli loppujen lopuksi ihanteellinen sijainti. Villa sijaitsi viiden minuutin ajomatkan päästä Montecatini Termen kaupungista, joka oli leppoisa ja lämminhenkinen kohtaamispaikka monelle. Niin lomailijalle kuin paikallisellekin.

Villa Sissi sai aikaan sen, että ensi kesänä ja seuraavina, kun lähdemme rakkaalla ystäväporukalla (toivottavasti laajennetulla sellaisella tulevina vuosina :)) reissuun on vaatimustaso ehkä korkeampi kuin mitä sen pitäisi olla. Villa ja koko loma olivat 10/10. Ensi vuosien reissuja varten, onko antaa vinkkiä minne päin Eurooppaa lähteä? Kroatia, Kreikka, Espanja vai kenties Ranska? Meidän äidillä oli suurena haaveena päästä Provenceen ja sehän oliskin aika hyvää jatkumoa Toscanalle 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


lauantai 06. heinäkuun 2019

Loman loppuessa

HEIPPA IHANAT!

Täällä ollaan kotiinlähtötunnelmissa; laukut on nyt pakattu ja talon omistaja tulee heti aamusta palauttamaan deposit -maksumme. Sitten auton nokka kohti Firenzeä ja Munchenin kautta Helsinkiin. Sormet ristissä, että lennot ovat ajoissa. Tai ainakin tuo eka, nimittäin vaihtoaikaa Munchenissä on ruhtinaalliset 40 minuuttia 🙂 Kova ikävä karvakorvaa, mutta illalla nähdään.

Se oli joitain vuosia sitten, kun kuuntelimme uima-altaalla vieressä istuneen suomalaisseurueen keskustelua ”ruokapolitiikasta”. Mietittiin, että tuollainen ryhmämatkailu ei olisi meitä varten. Ainakin, jos jo ruokapolitiikasta päättäminen menisi niin vaikeaksi. Viime lokakuun lopussa pikkujouluillallisella huomasimme lyövämme tämän kesän reissua lukkoon. Kuuden perheen kesken. Tälle ekalle reissulle pääsi lähtemään vain kaksi perhettä, mutta annas olla – ensi kesänä toivottavasti mukana on jo kaikki perheet. Ja siinä missä viime lokakuussa meitä oli lähtemässä reilu kaksikymmentä, on ensi kesänä mukana toivottavasti kaksi pienenpientä enemmän.

Jonkun verran olen saanut kyselyitä, että miten meillä on homma toiminut ystäväperheen kanssa. Kaikille olen vastannut, että ihan täydellisesti. Jään kaipaamaan tätä meidän pientä, laajennettua perhettä. Niitä aamuja, kun olen avannut makkarin oven ja kuullut pienen papupadan heleän äänen alakerrasta. Nuuskuttanut tuoreen kahvin ja aamuplättyjen tuoksun.

Jään kaipaamaan meidän yhteisiä jutteluhetkiä, kun istutaan keittiön pitkän pöydän äärellä. Naurua ja sitä, että ollaan voitu olla kaikki aivan omia itsejämme. Ruokapolitiikkaa, joka on sujunut kuin rasvattu. Ilman turhaa säätöä. Jään kaipamaan suussa sulavia pasta-annoksia ja herkullisia ruokaisia salaatteja. Täällä meidän omassa lomakodin keittiössä valmistettuna. Maitokauppareissuja ja auringon tunnetta kasvoilla.

Jään myös kaipaamaan sitä puhdistavaa tunnetta, kun kyyneleet sekoittuvat hikeen Toscanan kukkuloilla lenkkeillessämme. Kun ollaan elämän raadollisuuden edessä ja kuitenkin keskustelustamme huokuu toivo. Elämänhalu ja se liekki, joka ei sammu, vaikka mitä tapahtuu. Kun kippistämme kyynel silmäkulmassa elämälle, vaikka koti-Suomesta kantautuu sangen surullisia uutisia. Kun saan rutistaa ja lohduttaa. Koska been there, done that 

Olen saanut hurjan paljon viestejä somen kautta, pääosin ihania ja positiivisia. Mutta kuten aina reissujemme aikaan, myös niitä viestejä, joista paistaa harmistus. Se, että meillä on ollut onni asua hulppeassa villassa viikko ei sulje pois sitä tosiasiaa, että elämässä tapahtuu paljon muutakin. Somessa näkyvä osa on vain pintaraapaisu. Somessa en ole näyttänyt sitä, kun tutustuimme paikalliseen ensiapuun tai sitä huolta ja lohduttomuutta, jota elämän rajallisuuden konkretisoituminen saa aikaan.

Somessa ei nähty niitä tunteita, jotka on tarkoitettu vain meille itsellemme. Koska ne on niitä sellaisia asioita, joita ei ole tarkoitettu jaettavaksi. Mutta ne ovat asioita, joiden takia muistamme tämän ihanan reissun loppuelämämme. Kenties jopa paremmin kuin tuonne IG:n kohokohtiin tallennettujen videoiden avulla.

Postauksen kuvituksena toimii Sienan kauniit kadut ja helteisen Piazza del Campon maisemat. Musta tuntuu, että mun kamera on rakastunut Italiaan. Vähintään yhtä paljon kuin minä itse 🙂

VIIKONLOPPUTERKUIN,