perjantai 06. joulukuun 2019

Niin paljosta saa olla kiitollinen

2

ID Joka kerta laskeutuessani Helsinki-Vantaalle, huomaan silmieni läikähtävän täyteen kyyneleitä. Siinä vaiheessa, kun sinivalkoiset siivet lähestyvät pilven läpi kuusten latvoja. Kotiinpaluu on aina yhtä ihanaa. Ja koskettavaa.

Joka kerta, kun istahdan Pispalan harjulla penkille ja katson Pyhäjärvelle, sydämeni pakahtuu. Oli kesä tai talvi. Marraskuun nuoska tai helmikuun paukkupakkaset.

Joka kerta, kun nousen Pyhällä hissistä, pysähdyn suksineni hetkeksi tunturin laelle. Ei ole kertaakaan, etten huokailisi ääneen tuota maisemaa. Jossa silmänkantamattomiin näkyy karua suomalaista luontoa. Lumen peittämiä puita ja tuntureita.

Joka kerta, kun istun mökillä saunan terassilla lempeän lämpimän kesätuulen hyväilemänä toivon ajan pysähtyvän. Saatan tuijottaa koivun tuulessa havisevia oksia ja ajautua ajatuksiini. Ajatuksiini siitä, kuinka hyvin meillä suomalaisilla on pääosin asiat.

Joka kerta, kun avaan aamuisin ulko-oven ja tuoksutan raikkaan ja puhtaan ilman, tunnen suurta kiitollisuutta.

Varsinkin tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, pintaan nousee vahvimpana kiitollisuuden tunne. En pysty edes sanoin kuvailemaan sitä kiitollisuuden määrää, jota koen heitä kohtaan, joiden ansiosta saamme elää vapaassa maassa. Suomalaisina. Siten, ettei tarvitse pelätä. Saa sanoa, mitä mieltä on ja saa elää turvallisuuden tunteen ympäröimänä.

Tunnen kiitollisuutta tuosta pienestä perheestäni. Joiden kanssa meillä on ajan saatossa muovautuneet itsenäisyyspäivän rutiinit. Vaikkei meillä näin itsenäisyyspäivänä syödäkään perisuomalaisia herkkuja, niin pöytä on katettu suomalaisilla astioilla. En yleensä ole ylpistyvää sorttia, mutta silloin kun on kyse suomalaisuudesta, niin kyllä mun mielestä saa vähän ylpistyä. Ihmiset, luonto, sisu ja sauna. Ei mistään muualta maailmasta löydy niin rakkaita kuin täältä.

Nyt laittamaan loput ruoat valmiiksi; mies lähti Suomen luontoon nauttimaan ylämäkivedoista. Pääsee sitten suihkun jälkeen suoraan pöytään nauttimaan. Ja hei, mikäs tuossa nauttiessa kuusen loistossa. Kävimme ”kuusimetsällä” ja jälleen löydettiin niin kaunis kuusi, että ei mitään rajaa. En malta odottaa iltaa, kun pääsen sohvalle istumaan ja kuuntelemaan Suomi-musiikkia tuon kuusen loisteessa. Siis sitten linnan juhlien ja muiden itsenäisyyspäivän aktiviiteettien jälkeen 🙂

OIKEIN IHANAA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ TOIVOTELLEN,


perjantai 22. marraskuun 2019

Mun arkiviikkoni

4

HEI MOIKKAMOI PERJANTAIHIN!

Saan aika usein postaustoiveena my day / my week -tyylisen postauksen tekemisen. My day -postauksia olen tainnut pari tässä vuosien saatossa tehdä, mutta en nyt ihan heti muista, että olisin tehnyt viikkopostausta. Joten nyt luvassa sellaista. Vaikka tässä onkin vielä muutama päivä tätä viikkoa jäljellä. Sovelletaan siis arkiviikkoon tätä.

Mitä mulla on lukenut tämän viikon kohdalla kalenterissa? Mitkä ovat olleet niitä huippuhetkiä ja mitkä ovat olleet niitä, joiden läpi on soudettu välillä vastavirtaan…vai onko sellaisia ollut? Aika perustavallinen viikko on ollut. Sellainen tuttu ja turvallinen arki on ihan parasta. Sellainen hyvänmoinen kiire, että perjantaina tuntuu kivalta vastaanottaa viikonloppu.

MAANANTAI
Viikko alkoi mukavasti, talon tyhjettyä nousin hetkeksi tietokoneelta lattialle ja tein vajaan puolen tunnin yin-joogan. Tuosta saa niin älyttömästi. Energiaa, rauhoittumista. Sellaista zen-oloa, jota viikon alkuun tarvitsee.

Suunnittelin tulevaa viikkoa ja odotin yhtä lähetystä kuin kuuta nousevaa. Soitin lähetyksen lähettäjälle ja sain kuulla, että se on onneksi kuljetuksessa. Mutta se, ehtisikö se keskiviikon kuvauksiin olisi epävarmaa. Hetken harmittelin, kunnes tajusin, että no can do. Kirjoittelin pari postausta ja kuvasin yhden postauksen.

Kävin ylämäkivetoja vetämässä ennen kuin tuli pimeää ja jotenkin tuntui, että olisi tulossa kipeäksi. Ei oikein lähtenyt.

Mies lähti iltakoneella työreissuun ja mä aloin lukemaan kuopuksen kanssa uskonnon kokeisiin. Toki hän oli jo omatoimisesti lukenut koealueen kertaalleen, mutta jotta pääsin kartalle luin kaikki kuusi kappaletta hänelle ääneen ja sitten kyselin. Opin mm. roomalaiskatolisen ja ortodoksikirkon eroista ja yhtäläisyyksistä. Toivotaan, että tuo pikkuisempikin ne oppi 😉

Sänkyyn menin jo ennen yhdeksää, mutta nukahdin pari tuntia myöhemmin, sillä oli pakko katsoa The Affairin vika jakso ja uusin Koko Suomi leipoo.

TIISTAI
Heitin aamulla lapset kouluun ja tein jälleen vartin venyttävän yin-joogan ennen töihin ryhtymistä. Vastailin sähköposteihin ja suunnittelin yhden postauksen runkoa (mind map on tähänkin ihan paras!). Aamusta käytiin kääntymässä eläinlääkärillä Tobyn kanssa (fyssariaika), mutta tultiinkin samantien kotiin. Olin merkinnyt ajan kalenteriin neljä tuntia aiemmaksi.

Päivällä uppouduin jälleen kirjoittamaan ja kesken kirjoitusproggiksen sain tekstarin, että se mun lähetys, jota odotin kuin kuuta nousevaa oli noudettavissa. Megalomaaniset tuuletukset 😀

Iltapäivästä käytiin Tobyn kanssa fyssarilla ja nähtiin ihania koiria odotusaulassa. Toby käyttäytyi kuin enkeli. Kivut ja niiden aiheuttama reaktiivisuus on onneksi vähentynyt.

Fyssarin jälkeen tein kuvaussuunnitelman seuraavan päivän kuvauksille ja hioin reseptiä. Tein pari tuntia koulujuttuja ja illalla miehen saapuessa kotiin käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa ja käytiin vielä reippaalla kävelylenkillä ennen saunaa. Taas lenkin ja saunan jälkeen olo oli vähän sellainen puolivillainen ja kurkussa oli baby kaktus.

KESKIVIIKKO
Kotitoimistopäivä edelleen. Aamulla vastailin sähköposteihin ja tutkailin työtyön tiimoilta reskontria, myyntiä ja reaaliaikaista tuloslaskelmaa. Lähdin kymppiin menevän kanssa ajoissa liikenteeseen metsästämään päivän kuvauksiin edullisempaa rosmariinia. Olisin halunnut kuvauksiin tehdä rosmariinikranssin antipastotikkujen alustaksi, mutta luovuin ajatuksesta, sillä rosmariini maksoi 4,99 euroa.

Heitin kuopuksen kouluun ja tulin kotiin keittiöhommiin. Sitä ennen tosin siivosin kuvauslokaation eli olohuoneen. Kuvaus ja kuvien käsittelypuuhissa meni kolmisen tuntia. Kuvia tuli paljon, koska asiakas niitä paljon halusi. Kuvauksien aikana laseihin kaadettu viini sai ilmottua iltaan asti 🙂

Vähän ennen puolta viittä oli pakko laittaa kone kiinni ja napata veljen vaimo mukaan kohti joogaa. Tuo dynaaminen vinyasa flow jooga on tällä hetkellä mun suosikkitunti. Aika paljon olen elämäni varrella hikiliikuntaa harrastanut, mutta missään ei ole aiemmin hiki tippunut otsalta lammikoksi maahan 😀 Tunnin jälkeen olo oli euforinen.

Suihkuun, hakemaan pari pakettia postista (miten muuten nuo paketit on nyt lakon aikana kulkenut nopeammin?), keskiviikkomyysseilyä päivän kuvaussetin tuhoamisen merkeissä ja kasin jälkeen sänkyyn. Ihan parasta. Katselin A-Studion täyteaine/botoxpistos-jutun ja päätin että ei ole mun juttu. Jos kuulemma joissain tapauksissa täyteaineet on jopa vaarallisempia kuin botox. Joka sentään on hermomyrkky. Päätin tilanteen niin vaatiessa leikata taas otsatukan otsaryppyjen eteen 😉

Vaikka kasin jälkeen oltiin sängyssä, niin taas uni tuli vasta puolen yön jälkeen. Pitkästä aikaa turvauduin mun Buddhify -sovelluksen meditaatioon. Nukahdin kesken meditaation vain herätäkseni virkeämpänä meditaatioharjoituksen jälkeen kuin mitä olin sitä ennen 😀

TORSTAI
Aamulla kellon soittaessa kuudelta olo tuntuikin siltä, että unta tuli vajaa 5,5 tuntia. Vietin jälleen hiljaisen hetken ennen muun perheen heräämistä. Olen huomannut, että marraskuussa mun aamukahvikupilliset on tuplaantunut. Paha tapa, pitäisi taas vähän rajoittaa tuota.

Aamusta ennen töihin lähtöä siivoskelin siivoojia varten ja lähdin töihin 07.40. Äänikirja oli niin älyttömän hyvässä kohtaa taas, että ajelin pikkuteitä niin, että olin töissä minuuttia vaille kahdeksan. Työpäivän aikana keskityin tekemään ensi vuoden tarjouksia. Lounaalla käytiin Tiinan Kotiruoalla ja ai että se on kyllä hyvää!

Iltapäivästä energiat tarjousten tekemiseen pikkuisen hiipui ja numerot vilisivät silmissä. Kolmelta tsekkasin oliko ajastamani kamppispostaus mennyt eetteriin. Päätin tehdä sen somejaot samantien.

Töistä ajoin suoraan hakemaan pikkuisempaa ja hänen ystäväänsä kauppakeskukselta. Heitettiin ystävä kotiin ja käytiin kaupassa. Kotiin tultiin viideltä ja klo 17.15 mies ja appivanhemmat saapuivat samalla oven avauksella. Samaan aikaan uuni piippasi. Kiitos pakastepiirakoiden ja -pullien kehittelijälle 🙂 Keitin teetä, ettei yöunet mene. Vierailtiin (mulle on juurtunut tuo hassu sana englannin visiting -sanasta, mutta tiedätte mitä tarkoitan) anopin ja appiukon kanssa parisen tuntia.

Esikoinen oli tuon ajan kuin tulisilla hiilillä. Odotti kyytiä nuorkalle. Vieraiden lähdettyä aloin kirjoittamaan tätä postausta ja samalla silmäilin olkkaria tulevaa joulukuusen paikkaa silmällä pitäen.

Kunnes muistin, ettei olla syöty iltaruokaa. Onneksi oltiin kaikki syöty karjalanpiirakoita muutamat. Nousin sohvalta ruoanlaittopuuhiin ja huomasin olevani aivan jukelissa. Vinyasaflowjoogajukelissa.  Iltakympiltä lopetin puolen tunnin yin-joogan. Enää ei ihistänyt lainkaan. Olo oli ihanan euforinen. Sängyssä muutama sivu kirjaa riitti; uni tuli samantien.

PERJANTAI
Kello kuuden herätys ja iso kuppi kahvia. Same same, but diff’t. Paahdettua ruisleipää, juustoa ja suolakurkkua. Eka aamu, kun kurkussa ollut kaktus ei ilmoita itsestään. Lapsi mukaan töihin -päivän kunniaksi sain repsikan paikalle pikkuisemman ja lähdettiin töihin puoli kasin jälkeen. Automatkan kuuntelin hieman hermostunutta höpinää. Jännitti kuulemma aika lailla. Onneksi saatiin veljen keskimmäinen tyttö kaveriksi töihin. Tytsyt paistoivat torttuja aamukahville ja pohtivat, että töissä on aika raskasta. Torttujen muodot olivat kerrassaan mielenkiintoisia (IG storyssa todistusaineistoa). Oli ihana saada töihin hieman lisämaustetta 🙂

Nyt kun tätä postausta lopettelen kuuluu neuvottelupöydän ääreltä kikatusta. Meneillään on mappien sisältöjen laittamista säilytyslaatikoihin. Palkaksi saavat pian sushia buffetista. Sitten vielä nelisen tuntia jäljellä ”töitä”. Saas nähdä mitä me toisille keksitään!

Edessä on rento viikonloppu. Haaveilen lauantaiaamun aamupalan jälkeisestä sohvalle linnottautumisesta peiton sekä tyynyn kanssa ja joululeffan katsomisesta. Mutta voipi olla, että huomen aamulla aloitetaan rytinällä kellarikerroksen kuntosalihuoneen raivaaminen. Siellä kun on vielä avaamattomia muuttolaatikoita reilun parin vuoden takaa. Huone pitäisi saada tyhjäksi, jotta sinne mahtuisi kuntopyörä. Bonuksia ollaan makuutettu tilillä crossaria varten ja naapurin kanssa olen hieronut reformerlaite kauppaa.

Sunnuntaina ajellaan mökkirantaan fiilistelemään ja läheiseen kahvilaan munkkikahveille.
Jos sää sallii, niin ehkä sitä itsekin voisi kaivaa sukset naftaliinista ja käydä hiihtolenkillä!

KIVAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

PS. vaikkei marraskuu yleensä ole mulle paha kaikessa pimeydessään, niin nyt kaipaan lunta ja aurinkoa. Postauksen kuvat ovat viime tammikuulta! 🙂

 

 


torstai 21. marraskuun 2019

Pikkujouluinen herkkutarjotin

4

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin & Indieplacen kanssa.

 

TORSTAITA IHANAT!

Joko siellä on käynnistetty pikkujoulukausi? Meillä pikkujoulukausi on vasta edessä, mutta kovin sitä jo odotan. Työpaikan pikkujoulut ovat joulukuussa ja sukulaisten kesken vietetään pikkujouluja viikkoa ennen varsinaista joulua. Ystäväporukan kesken pitäisi vielä ottaa kalenterit esiin ja sopia pikkujoulupäivä. Tuntuu vain, että nämä joulunalusviikonloput ovat kaikilla niin kiireisiä.

Rakastan suunnitella ja järjestää juhlia. Koristella kodin pikkuisen jouluisesti, sytyttää kynttilän liekit lepattamaan ja paistaa uunipellillisen pipareita, jotta kotona tuoksuu joulu. Pöydän kattauksen suunnittelemista ja koristeiden miettimistä enemmän rakastan suunnitella tarjoiluja. Koska itselleni uppoaa kaikista parhaiten suolaiset herkut, niin ajattelin tehdä pikkujoulujen tarjoiluista omannäköiseni. Toki sinne jotain makeaakin laitan tarjolle, mutta olen huomannut, että suolaiset herkut katoavat pöydästä ensimmäisenä.

Tänä vuonna olen innostunut tekemään näyttäviä herkkutarjottimia. Sellainen tulee varmasti olemaan pikkujoulujen jalokivi. Herkkutarjottimesta löytyy jokaiselle jotakin ja ainakin itse tunnen sukulaiseni ja ystäväni sen verran hyvin, että voin sanoa makujemme menevän kokolailla yksiin. Pikkujouluiseen herkkutarjottimen voi koota esimerkiksi rosmariinileipäsistä, antipastotikuista, juustoista, hedelmistä, marjoista, pähinöistä ja sulkaakuorrutteisista pipareista.

Rosmariinileipäset
8-10 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1 dl vettä
ripaus Maldon merisuolaa
loraus hunajaa
tuoretta rosmariinia

Päälle
tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
Maldon merisuolaa

-sekoita taikinan kuivat aineet keskenään
-lämmitä vettä hieman, sekoita hunaja veteen
-sekoita vesi kuiviin aineisiin
-pilko taikinan sekaan hieman tuoretta rosmariinia
-jaa taikina kahdeksaan-kymmeneen palloon
-kauli pallot kaulimen avulla ovaalinmallisiksi
-voitele leivät oliiviöljyllä, sirottele leiville tuoretta rosmariinia sekä Maldon merisuolaa
-paista uunin keskitasolla 250 asteessa noin 8-10 minuuttia

Suklaakuorrutteisiin pipareihin sulatin suklaata, johon dippasin puolet piparista. Päälle ripsottelin ”lumikiteitä” eli Maldonin merisuolaa hitusen verran. Maldonin suola on muuten sen verran laadukasta, että sitä riittää vähempi määrä kuin edullisempaa suolaa! Meillä on Essexin rannikolta peräisin oleva käsityönä valmistettu Maldon merisuola käytössä päivittäin ruoanlaitossa ja leivonnassa. Ihan tuo perinteinen laatikkomuodossa oleva suola sekä keväällä kauppoihin tulleet myllytuotteet. Varsin käteviä nuo myllytuotteet, sillä ne ovat lasia ja uudelleen täytettävissä. Lisäksi myllytuotteista löytyy pippurimylly, josta kiersin muutaman kierroksen herkkutarjottimen antopastotikkujen päälle. Jotenkin tuntuu, että tuo suola teki mozzarellapallolle sen, mitä suolakiteet teki rosmariinileipäsille. Toi maun esiin paremmin. Juomaksi herkkujen kanssa valikoitui Conte Ricci Barbera -punaviini.

Kun tarkemmin miettii, niin kyllähän me miehen kanssa vietämme pikkujouluja tämän tästä näin joulunalusaikana; väkisinkin sitä tarjottavat ovat joulukauteen sopivia. Ainakin näin intohimoiselle ruoanlaittajalle, joka rakastaa myysseillä tämän tästä 🙂 Pikkujoulut miehen kanssa eivät katso aikaa tai paikkaa. Miksi sitä aina pitäisi odottaa viikonloppuun? Arkena voi yhtälailla laittaa pöydän koreaksi, ainakin pienesti ja tunnelmoida kynttilänvalossa. Sujahtaa juhlavampaan mekkoon ja tehdä arjesta pikkuisesti juhlaa. Ei pikkujoulut tarvitse olla aina jotain suurta ja ihmeellistä. Pikkuista ja kotoisaa, se riittää.

Maldonin ihanaa tarinaa olen jakanut teille aiemminkin. Pääsette lukemaan tarinat ja reseptit alla olevista linkeistä:

Pikkujoulujen kruunu: piparimokkapalakakku
Yllätä äiti ihanilla aamiaisherkuilla!
Sadonkorjuujuhlien syksyiset tarjoilut

ID

Vähän suolaista ja vähän makeaa. Suloista ja ihanaa. Siinä mun reseptini tähän pikkujoulukauteen ♥ 

PIKKUJOULUISIN TORSTAITERKUIN,


maanantai 18. marraskuun 2019

Mahdollisuus joululahjatoivelistaan ♥

8

HIPSHEI JA HELLUREI MAANANTAIHIN!

Tokavika marraskuun maanantai alkaa olla jo paremmalla puolella ja jälleen kerran pitää vähän taivastella; mihin tää aika oikein menee? Kuten kerroin, niin meillä ei mitenkään suureellisesti tänäkään vuonna hössötetä joulua (muistuttakaa mua tästä, jos/kun alan hössöttämään), mutta sen verran olen jo valmistellut, että tyttöjen joululahjalistoilta olen muutamat kohdat ylivetänyt. Paketoinutkin nuo ylivedetyt! En muista olleeni minään vuonna näin ajoissa lahjojen kanssa. Kauhulla muistelen niitä jouluöitä, kun lopetin paketointitalkoot siinä kahden kolmen maissa.

Kyselitte, että mitä meidän tytöt toivovat joululahjaksi. Tämä taitaa olla nyt toinen joulu, kun meillä ei enää toivota perinteisiä legoja sun muita. Joululahjalistat ovat järkeistyneet ja lyhentyneet niistä hulluista vuosista, kun yksi A4-arkki oli rustattu molemmin puolin. Kun lelulehtisiä luettiin kuin raamattua. Tottakai ikä tekee tehtävänsä; nyt 12- ja 14-vuotiaana meidän lapset arvostavat sitä, että saavat kokea ja nähdä vuoden aikana paljon. Nuo elämykset, joita reissuillamme koemme ovat sellaisia lahjoja, jotka kantavat tässä iässä pidempään kuin ne perinteiset materialistiset lahjat, joita kuusen alta jouluna löytyy.

Ei sillä, mä tykkään hemmotella lapsia jouluna lahjoilla. Joulu on lasten juhla ja tänäkin jouluna käärin pakettiin muutamia toiveita. Toisella joulupukin listassa lukee muun muassa 0,5 lyijyllä varustettu lyijytäytekynä. Se mun mielestä kertoo enemmän kuin paljon. Lämmittää mieltä todella paljon. Muutenkin listoissa on sellaisia realistisia juttuja. Paitsi pikkuisemmalla, jonka listassa taisi vitsillä yksi keskustayksiö vilahtaa. Meinaa kuulemma muuttaa kolmen vuoden päästä lukioon mennessään pois kotoota ja yksiö tuosta yhdestä Tampereen kalleimmasta kerrostalosta olisi mieleen 😉 Ihana nähdä huumoriakin listoilla. Tuota kotoa poismuuttoa varten on jo parina vuonna toivonut Muumi-mukeja lahjaksi. Niitä onkin jo kertynyt sen verran, että kyllä niillä sitten joskus pärjää. Onneksi on vielä vuosia moisia kerätä!

Niin kauan kuin lapset osaavat olla kiitollisia niistä vähistäkin, joita saavat on ilo antajan puolella. Toinen lapsista mulle sanoikin viikonloppuna, että äiti älä osta mitään turhaa lahjaa. Säästetään mieluummin nekin rahat. Näin äidin näkökulmasta parhaita joululahjoja lapsille ovat pörrösukat, yökkäri, kirja ja suklaarasia.

Paras  joululahja itselleni on antamisen ilo. Mä rakastan antaa lahjoja. En vain omille lapsilleni vain myös muille lapsille. Varsinkin heille, keillä ei ole edes mahdollisuuksia tehdä joululahjatoivelistaa niin kuin meidän tytöillä on ♥ Vuoden ympäri lahjoitan säännöllisesti kerran kuussa Planin kautta kummitytöllemme Sonimalle Nepaliin. Sen lisäksi ympäri vuoden lahjoitan kuukausittain Unicefin kautta tyttöjen koulutukseen. Tänä vuonna haluan antaa jouluiloa köyhille lapsille Suomeen Pelastakaa Lapset -järjestön kautta. Lisäksi Joulupuukeräykseen pitää käydä ostamassa muutama paketti. Mä koen, että hyväntekeväisyys ja auttaminen ovat akuutteja asioita ympäri vuoden, ei vain jouluna.

Palatakseni vielä meidän tyttöjen konkreettisiin lahjatoiveisiin, niin molempien listoilta löytyy kännykän kuoret, meikkejä ja hajuvedet. Toiselta myös päivä Helsingissä ja hei mikä mua Sims – fania ilahduttaa niin Sims 4 -peli. Ihan mahtia, mä kun olen pelannut sitä ihka ekaa Simssiä parikymmentä vuotta sitten. Leikkinyt pelin myötä pikkuperheen äitiä ja siinä sivussa sisustussuunnittelijaa. Tuo on muuten sellainen lahjatoive, jonka voisi toteuttaa. Ei tekisi itsellenikään huonoa uppoutua pelien maailmaan aina silloin tällöin 🙂

Lasten kasvaessa pakettien laatu korvaa määrän. Silloin joskus muinoin kuusen alusta oli täynnä paketteja. Sellaisia, jotka revittiin raivokkaasti auki. Tänä päivänä tykkään antaa yhden vähän isomman lahjan ja sitten muutaman muun lahjan. Jotka avataan vuorotellen. Lisäksi meillä on ollut tapana ostaa koko perheelle muutama lautapeli. Yleensä toinen on ollut Vuoden perhepeli -voittaja ja toinen joku klassikko. Täytyykin käydä katsomassa, mitä pelejä tänä jouluna joulunpyhinä pelataan. Jos teillä on vinkata hyviä lautapelejä, niin ilomielin otan vinkkejä vastaan.

Salassapitovelvollisuuksien takia en voi tässä mainita lahjoista enempää (sain juuri yhden pienen olan takaa kurkkivan tuohon taakseni ;)). Mitä siellä on teinien lahjatoiveina? Onneksi on kuitenkin vielä kummilapsia, joille ostaa niitä perinteisiä leluja. Leluosastolla on ihana käydä pyörähtämässä, varsinkin näin joulun alla ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


lauantai 16. marraskuun 2019

Pois onnellisuuspakkomielteestä

10

MOIKKAMOI IHANAT!

Tiedättekö, että mä olin ajatellut, että annan teillekin tänään vapaapäivän blogistani, mutta ihanan Emilian eilinen blogikirjoitus kirvoitti mut kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan on parasta, ennen kuin ne katoavat. Edessä on aikamoinen luku-urakka, ottakaahan hyvä asento.

Marraskuu on monelle tosi raskasta aikaa. Uskokaa tai älkää, niin on itsellänikin takana yksi marraskuu (tai koko syksy) parinkymmenen vuoden takaa, joka on vedetty pääosin Triptylin voimin. Elettiin aikaa, jolloin ei edes ollut tällaista julkista onnellisuuspakkomiellettä, joka nykyään tuntuu olevan.

Olen lukenut tämän syksyn aikana opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta ja kaikista eniten olen uppoutunut kirjoihin, jotka käsittelevät onnellisuuden tavoittelun haitallisuutta. Sillä sitä ei ole kieltäminen, että mitä enemmän ihmiset onnea tavoittelevat, sitä vahingollisempaa tuo tavoittelu on. Viimeisimpinä kirjoina lukemiani The Upside of Your Dark Side / Kashdan, Biswas-Diener ja Valonöörit /Martela suosittelen ihan kaikille. Meille, keillä ei ole onnellisuuden tavoittelun suhteen ongelmia (ts. olemme tyytyväisiä elämäämme emmekä tietoisesti tavoittele onnellisuutta ainakaan ulkoisin keinoin) ja heille, ketkä ovat onnellisuuspakkomiellelingon kourissa onnettomina ainoana päämääränä tuo onnellisuus.

Kuten Emiliakin tuossa eilisessä postauksessaan sanoi, niin joskus on lupa olla alakuloinen. Itse näen asian niin, että jos en itse kokisi niitä elämän karikkoja, niin en hemmetti soikoon pystyisi olemaan onnellinen.  Olen oppinut hyväksymään ne matalalentoiset päivät, sillä tiedän, että vielä niistä noustaan. Matalalentoisia päiviä on nykyään onneksi harvassa, mutta tuolloin parikymmentä vuotta sitten marraskuussa niitä taisi olla 30. Lääkityksestä huolimatta. Tai ehkä sen johdosta. Koin olevani epänormaali ihminen turvautuessani ulkoiseen apuun. Tablettiin, jonka kurkusta alas kurlasin.

Se, että annan itseni tuntea myös ahdistusta, alakuloa, väsymystä ja kyvyttömyyttä aika ajoin on avain siihen, että pystyn tuntemaan myös sitä ääretöntä onnellisuutta. Onnellisuutta, jota tunnen ihan pienien asioiden myötä. Pahinta on tukahduttaa tunteensa. Ruoskia itseään siitä, että ei aina ole iloinen, positiivinen tai onnellinen.

Martela toteaa kirjassaan, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi ja itsestään selvä elämän päämäärä. Toisin sanoen onnellisuuspakkomielle, jonka eteen ihmiset virheellisesti uhraavat arvokkaita asioita. Ja eivätkä ainakaan niitä uhraamalla saavuta onnellisuutta, vaan päinvastoin.

Kashdan ja Biswas-Diener ovat tutkineet onnellisuutta syvemmältäkin ja esittävät neljä syytä miksi onnellisuuden tavoittelu voi olla meille haitallista. Ensinnäkin ihmiset etsivät onnea aivan vääristä paikoista. Usein haaveilemme isosta omakotitalosta, farmari-Volvosta, koirasta, kalliista design-huonekaluista ja muista materialistisista asioista. On tutkittu, että pitkällä aikavälillä materialistiset tavoitteet eivät onnellisuutta kovinkaan paljon tuota.

Vitsit, kun en nyt tähän hätään muista kenen tutkimus se oli, jossa tutkittiin kahden eri ryhmän onnellisuutta pitkän ajan kuluessa. Ekassa ryhmässä olivat lottovoittajat ja toisessa onnettomuudessa loukkaantuneet (jopa sellaiset, joilta amputoitiin raajoja). Alussa lottovoittajat olivat onnellisempia, mutta vuoden parin päästä onnellisuuskelkka oli kääntynyt loukkaantuneiden osaksi. Raha tuo hetkellistä euforiaa ja onnea, mutta loppupeleissä se, että olet selvinnyt hengissä onnettomuudesta (vaikkakin raajaa tai kahta köyhempänä) toi enemmän onnea. On todettu, että materiaa enemmän onnellisuutta tuo ihmissuhteet, hyväntekeminen ja itsensä toteuttaminen. Toki olen itse sitä mieltä, että ihan näin mustavalkoisia asiat eivät ole; taloudellinen turvallisuus on yksi osa onnea. Se, että on rahaa maksaa laskut ja ostaa jääkaapin valon lisäksi jääkaappiin muutakin täytettä.

Toiseksi tutkimuksessa tultiin tulokseen, että onnen tavoittelu voi tehdä meidät onnettomammaksi. Onnea kovasti haluavat ihmiset voivat kokea riittämättömyyttä ja pettyvät omiin tunteisiinsa. Siihen, että eivät tunne iloa ja onnea vaikka pitäisi. Länsimainen kulttuuri vahvasti sanoo, että meidän pitäisi olla onnellisia. Mutta se ei kerro, että onnellisuus pitää sisällään myös ne toisenlaisetkin tunteet ja niiden hyväksymisen.

Kolmanneksi tutkimuksessa todettiin, että onnen tavoittelu voi tehdä sinusta itsekkäämmän ja yksinäisemmän. Ja tietysti sitä myötä onnettomamman. On todettu, että ihmissuhteet on hyvinvointimme tärkein ja antavin osa-alue. Joissain tapauksissa onnellisuuden liian aggressiivinen tavoittelu on oman edun maksimointia. Toisten ihmisten kustannuksella. Ihminen on kyllä niin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus. Yhdessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että onnellisuuden himosta syntyvä yksinäisyys näkyy myös hormonitasolla. Tutkija Nurmi täällä näppäimistön päässä veti tästä pitkälle jalostetun johtopäätöksen; onko tässä yksi syy syntyvyyden laskuun?

Neljänneksi tutkimustulokset osoittivat, että onnellisuuden kulttuuri on erityisen vahingollinen niille, jotka eivät ole onnellisia. Mietitäänpäs nykyaikaa. Meitä tällaisia hihhuleita kuin minä on some täynnä. Aidosti marraskuusta onnellisia. Mitä tekee ne, jotka ovat allapäin ja musertuneita marraskuun pimeyden edessä? Tuntevat kenties ahdistusta siitä, että miksen itse pysty tuntemaan samanlaista iloa ja onnea marraskuusta. Martela on hienosti vetänyt mutkat suoriksi: Jotkut asiat tekevät meidät onnellisiksi, toiset onnettomiksi. Ja niin sen kuuluu olla, koska ”kaikki psykologiset tilat ovat jollakin tavalla hyödyllisiä selviytymisellemme.” Tämän takia meidän pitää antaa itsemme musertua marraskuun edessä, jos siltä tuntuu. Jos negatiivisilla tunteilla ei olisi mitään merkitystä elämäämme, niin emme sellaisia tuntisi. Ihminen on ihan hurjan mielenkiintoinen olio ja mitä enemmän kirjallisuutta luen, sitä enemmän haluan tietää lisää. Itse olen ollut itselleni parhain empiirisen tutkimuksen kohde. Nyt vain etsin teoriaa tuolle empiiriselle tutkimukselle.

Pahinta mitä itselleen voi tehdä on syyllistää itseään siitä, että ei ole koko ajan onnellinen. Se, että mä selvisin tuosta tuskallisesta elämänvaiheesta, jossa 2,5 vuoden sisään hautasin isäni, mummuni ja äitini, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olin (Luojalle kiitos!) jo tuota ennen oivaltanut ajatuksen elämän monimuotoisuudesta. Ajatuksen siitä, että hyväksyn elämän sellaisena kun on. Välillä tulee erittäin pahoja pohjakosketuksia, mutta ne on pakko käydä läpi. Tunteiden torjuminen tuollaisissa tilanteissa olisi ollut ihan älyttömän vahingollista. Jos olisin tuolloin tukahduttanut surun ja ikävän, niin en kuulkaa ystävät hyvät olisi nyt tässä. Tai olisin, mutta olisin sellainen numb nuts -koneena kulkeva, päivästä toiseen suorittava Maria. Kenties, kuka tietää.

On ollut ihana huomata, että myös harmaina päivinä voi tuntea onnea. Se, että on alakuloinen ei todellakaan poissulje sitä, etteikö alakulon hetkinä voisi kokea niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin sielun täyttää onni. Sohvannurkassa ripsarit poskilla voi tuntea suunnatonta ja yhtäkkistä onnea siitä, että käsiä lämmittää glögimuki. Että jokaisella kulauksella tuo onni leviää lämpimänä tunteena kohti koko kehoa.

Kestävä onnellisuus vai one hit wonder -onnellisuus? Kumman valitset? Elämä on valintoja täynnä.
Ja mun mielestä tämä on niistä yksi tärkeimmistä; hyppää pois onnellisuuspakkomielteen pyörästä ja kuulostele elämää tässä ja nyt – mitkä ovat niitä elämän kultareunoja juurikin tänä marraskuisen synkkänä lauantaina? ♥

IHANAN LEVOLLISTA LAUANTAITA,


« Vanhemmat
Uudemmat »