keskiviikko 23. tammikuun 2019

Kolme uutta (luonnonkosmetiikka)suosikkia meikkipussissani

HEIPPATIRALLAA!

On jo muutaman tovin pitänyt kirjoittaa teille, että vakka on löytänyt kantensa. Tai ainakin oma kasvojeni iho meikkivoiteensa 😉 Viime marraskuussa kurkistimme meikkipussini luonnonkosmetiikatuotteisiin ja sen heti sen jälkeen ihossani tapahtui muutos. Siihen asti luonnonkosmetiikkameikkivoiteeni olivat toimineet loistavasti, mutta pakkaset (?!) aiheuttivat sen, että tuo Inika Organicin bb-voide ja  Absolutionin meikkivoide eivät enää levittyneet nätisti. Tiedän, että syy oli ihossani eikä käyttämissäni tuotteissa ja koska en saanut ihoani kuntoon, päätin kokeilla uutta vaihtoehtoa.

Cremorlabin Freshly Styled BB-voiteesta olin jostain lukenut ja pelkkää hyvää. Hieman ennen ostamista itseäni mietitytti tuo, että vaikka tuote on kovassa huudossa olevaa korealaiskosmetiikkaa, niin se tuskin kuuluu luonnonkosmetiikan pariin. Vaikka sisältääkin kaikkia iholle erinomaisia aineita eikä sisällä parabeenejä, mineraaliöljyjä, petrolaattia,  bentofenonia, keinotekoisia väriaineita eikä pra-amonobentoehappoja. Mutta kuten todettua, en usko, että tätä täysin luonnonkosmetiikan piiriin voi lukea.

Mullahan on tapana rakastaa kaikkia ja kaikkea. Mutta rakkauteni tähän bb-voiteeseen on jotain sellaista, jota en ole vähään aikaan kokenut. Ainakaan meikkituotteiden suhteen. Sillä luvataan olevan kirkastavia ja anti-ageing vaikutuksia ja näin reilun kuukauden käyttämisen jälkeen allekirjoitan tuon kaiken. Ihoni ei ole enää niin pintakuiva kuin ennen joulua, mutta silti tämä bb-voide tasoittuu sille varsin nätisti. Ja hei, tässä tuotteessa on paras annostelija ikinä. Pumppupullosta riittää pieni painallus ja tuosta määrästä usein vielä jää ylikin kaulalle levitettäväksi. Tämän kanssa en ole käyttänyt mitään puutereita vaan sipaissut vain aurinkopuuteria tai sitten voidemaista poskipunaa.

Eli vaikken varma tuotteen luonnonmukaisuudesta olekaan, niin silti aion jatkaa sen käyttöä, niin kauan kuin ihoni ei tule toimeen noiden aiemmin käyttämieni luonnonkosmetiikkavoiteiden kanssa! Jos jollain on parempaa tietoa Cremorlabin luonnonmukaisuudesta, niin mielelläni otan tietoa vastaan. Netti vastausta ei ihan suoraan antanut 🙂

Cremorlabin bb-voide antaa kasvoille hehkua, mutta välillä sutaisen Zuii Organic Flora Luminiser Cremea poskipäille. Olenpas jopa sekoittanut tätä hyvin tuloksin tuon BB-voiteenin joukkoon. Tuo Cremorlabin BB-voide on muuten suhteellisen vaalea, ainakin omalle iholleni, joten Zuiin tuotteella saan siihen myös kaivattua tummuutta. Zuiita olen levittänyt myös avokaulaisen yläosan kanssa decoltee-alueelle. En malta odottaa kesää ja päivetystä. Silloin veikkaan, että tämä tuote menee ihan yksistäänkin, ilman mitään bb- tai meikkivoiteita.ID

Ja sitten, kiitos teidän ihanien, löysin vihdosta viimein luonnonkosmetiikka ripsivärin, joka sopii mulle. Reilut parikymmentä vuotta olen vannonut Sensai 38:n nimeen, mutta nyt olen reilun kuukauden käyttänyt Avrilin Le Mascara waterproofia. Kuten taannoin kerroin, niin silmäni eivät tykkää mistään meikinpoistoaineista. Tämän Avrilin ihanuus on siinä, että se lähtee tuolla mun Whamisan puhdistusvaahdolla ihanasti, ilman hankauksia. Se on toiminut loistavasti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tiedättekö, kun välillä on niitä päivä, että on tuskis. No kerran toimistolla oli tuskis ja silmäluomeni hikosivat paljon. Silloin havahduin veskissä käydessäni pandasilmiin. Muuten on toiminut aivan äärettömän hyvin!

Viimeksi sain suosituksen Dr Hauschkan aurinkopuuterista, joten se on seuraavaksi ostoslistalla, kun Lumenen aurinkopuuteri loppuu (se kestää muuten iäisyyden, ootteko huomanneet saman?)! Edelleen saa antaa vinkkiä luonnonkosmetiikkameikeistä ja miksei luonnonkosmetiikkatuotteista muutenkin. Vaikka vannon Whamisan nimeen, niin silti olen sitä mieltä, että ihoni on tottumassa siihen ja pian on aika pitää pieni breikki!

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


tiistai 22. tammikuun 2019

Itseensä investointi kannattaa aina

HELLOU IHANAT!

Aloin tuossa yksi päivä miettimään, että onko siinä jotain väärää, jos investoi itseensä? Ulkonäköönsä tai sisäiseen hyvinvointiinsa? Helpostihan sitä pidettäisiin hyveenä, että äiti-ihmisenä sitä ei turhia ulkonäöllään koreilisi. Varsinkin, jos ne lapset vielä sattuisivat kulkemaan Lassien haalareissa. Kun äidin ulkonäön perusteella voisi olla kyllä hyvinkin varaa investoida kalliimpiin Reimatecceihin.

Mutta tiedättekö, että itse olen sitä mieltä, että itseensä investointi kannattaa aina. Omalla kohdallani ei puhuta välttämättä suurista investoinneista, mutta sellaisista, joihin on ollut helposti varaa ilman luottokortin vingutusta ja joista on tullut pitkän aikavälin iloa. Se, miten olen itseeni investoinut vuosien varrella on muuttanut muotoaan. Alla pieni, kärjistetty katsaus, miten sijoituskohteeni on vuosien saatossa muuttuneet 🙂

20-vuotiaana

Siis aivan pakko saada Stockalta se tietty jakkupuku. Vaikka se vähän maksaa, mutta olen valmis säästämään. Sillä jakulla en välttis mitään tee, mutta ne liituraitahousut, ne sopis just eikä melkein yritysjuridiikan kursseille. Ja voihan olla, että sille jakullekin on joskus käyttöä. Että ei sitä kannata sinne kauppaan jättää. Pakko on myös taas saada perjantaipuska. Stockalta ostettuna, tietysti. Perjantaisiivouksen jälkeen tarvitsen vain parasta. Juustolautanen it is. Stockalta, koska se on mun lähikauppa. Siivousurakan jälkeen mutustan viikko toisensa jälkeen joka perjantai-ilta tyytyväisenä Oltermannia, viinirypäleitä ja kokista. Niin, mitä väliä sillä on ettei lautaselta löydy muita juustoja (ne on yöks) tai lasista viiniä (sekin on yöks). Ne on kuitenkin Stockalta ostettu.

30-vuotiaana

Mitä mun kalenterille on tapahtunut. Mä oon niin kiireinen. Onks nää ne ruuhkavuodet? Ensi viikolle olen ottanut peräkkäisille päiville hiuspidennysten vaihdon, ripsihuollon ja kynsihuollon. Apua, yksi näistä osuu jopa keskelle työpäivää. Rahanmeno kyllä kauhistuttaa takaraivossa, mutta hei kun perheen äiti voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin. Täytyykin kynsihuollon jälkeen hakea kukkakaupasta viikonloppukukat. Sen kunniaksi, että siivooja on käynyt. Ja hallista sisäfilepihvit. Amarone-pulloa unohtamatta.

40-vuotiaana

Ihana tää uus korealaiskosmetiikkasarja; vajaalla satkulla sain putsareita kaksi, kasvoveden ja kosteusvoiteen. En ymmärrä, että olen joskus tuhlannut kalliisiin brändeihin. Ainoa, missä suosin brändejä on urheiluvaatteet. Niistä en luovu. Varsinkaan juoksukengistä. Vaikka nekin on jo pari vuotta vanhat, mutta pohjat ovat vielä ehjät. Klikkaan ostoskoriin Kari Traan merinovillakerraston ja mister morkkis ilmestyy kuikuilemaan olkapäälleni samantien. Se oli kallis. Loppuelämän kerrasto, vakuutan itselleni. Maitokaupassa valitsen punaisen lihan sijaan härkäpavuista tehtyä rouhetta ja maitokahvin on korvannut ihanasti vaahtoutuva kauramaito. HeVi -osastolla askeleet menevät väisin kohti luomuosastoa. Pienin askelein kohti ekologisuutta. Ajatus lämmittää suuresti. Ennen kassaa nappaan ostoskärryyn hiukan nuupahtaneet tulppaanit mustasta laarista. Näillä mennään, kun ei parempiakaan ole tarjolla. Ai niin ja punaviiniä pitää saada, onneksi ystävä vinkkasi siitä yhdestä kyykkyviinistä, joka on niin hyvää.

Samaistutteko? 🙂 Se on jännä, miten sitä iän myötä haluaa panostaa vielä enemmän omaan henkiseen hyvinvointiinsa. En väitä etteikö se parikymppinen Maria liituraitapöksyissään yritysjuridiikan luennolla olisi voinut hyvin, mutta tänä päivänä tulee investoitua enemmän sellaisiin asioihin, jotka vaikuttavat eri tavalla hyvinvointiin. Eilen kaupassa pitelin pitokarvasuksien vaihtokarvapakettia kädessäni ja oikeasti punnitsin pitkään, että olenko valmis maksamaan neljääkymppiä niistä. Kun kuitenkin sukset toimivat ihan ok, vaikka yksi karvoista on lähtenytkin. Tänään hiihtolenkillä uusilla karvoilla hiihtäessäni mietin, että hei – jos jakaa sen neljäkymppiä kahdelle seuraavalle vuodelle, niin ei se kovin paljoa tee. Niillä se parikymppinen Maria ei olisi saanut edes vyötä niihin liituraitahousuihinsa.

Tällaisin miettein kohti tiistai-iltaa.
Iltaa, jolloin hyvinvointi kulminoituu esikoisen valmistamaan lasagneen ja Tapparan peliin. Jaksoon Suitsia ja kainalopaikkaan sohvalla 

TIISTAITERKUIN,

 


maanantai 21. tammikuun 2019

Jatkuva viikonlopun tai loman odottaminen kuluttaa ihmisen loppuun

HEIPPAHEI

maanantaihin ihanat! Näittekö aamulla superkuuta? Mä missasin sen, mutta rippeet näkyi koulukyydityksiä hoitaessani. Aikasmoinen kuun molluska möllötti taivaanrannassa 🙂

Viime viikolla juteltiin stressistä ja tämän päiväinen aihe liittyy osin siihen. Niihin kamaliin maanantaihin tai mihin tahansa päiviin, kun jatkuvasti odottaa seuraavaa viikonloppua tai lomaa. Lomaa, joka aika useasti väijyy vasta kuukausien takana. Varsinkin syksyn pimeillä lomaa odottaessa. Aika monasti kun seuraava loma on vasta helmikuulla oleva talviloma. Yhtäkkiä sitä huomaa, että kesäloman rentouttavat rippeet ovat kadonneet ja sitä on hypännyt sisään sellaiseen oravanpyörään, josta ei ole ulos pääsyä. Muuta kuin pysäkin nimeltä loma, sattuessa paikalle.

Ei ole kerta tai kaksi, kun olen aikoinaan miehelle maanantaiaamuna kellon soittaessa todennut, että ”Olispa viikonloppu.” tai  ”Ensi viikonloppuna sitten nukutaan pitkään.” Tietäen, että se viikonloppu kyllä sieltä tulee, mutta ensin olisi työviikko handlattavana. Tuolloin huomasin, että jatkuva viikonlopun tai loman odottaminen haittaa elämää hurjan paljon. Vie ilon hetkessä elämisestä ja niistä pienistä asioista nauttimisesta.

Ei elämän kuulu olla sellaista. Ainakaan mun mielestä. Tuolloin pohdin pitkään, että olenko väärällä alalla. Eikö yrittäjyys ollutkaan mua varten, kun en nauttinut maanantaiaamuista. Kunnes tajusin pari seikkaa.

Viikonloppuna on osattava palautua. Tämä on niin tärkeää. Kun painaa viikot töitä eikä välttämättä kroppa palaudu arjessa jaksaakseen työtaakkaa, on viikonloput järjestettävä niin, että on aikaa palautumiselle. Viikonlopun palautumisen tehosta kertoo mun mielestä loistavasti se, miten maanantaiaamuna suhtautuu herätyskellon soittaessa. Tai oikeastaan jo se, että hyökyykö se sunnuntaiolo sunnuntai-iltana päälle vai ei. Kun olen hyvin palautunut en tunne sunnuntaioloa. Sellaista negatiivista sunnuntaioloa, leppoisan rauhallista sunnuntaioloa kylläkin 🙂

Asenne ratkaisee. Lauantaina hihittelin itsekseni, kun meillä oli aikamoinen savotta miehen kanssa. Tehtiin lumityöt tulevan autokatoksen tieltä ja toinen siinä jotain mumisi ja puuskutti. Tuolloin mietin, että asenne ratkaisee. Itselle tehdään  ja ilman lumenluontia työmiehet eivät pääsisi pystyttämään autokatosta. Sama se on maanantaipäivien kanssa. Se nyt vain on sellainen juttu, että jos tässä elämässä haluaa pärjätä taloudellisesti, niin on pakko tehdä töitä. Se ei ole maanantain vika, että se on joutunut keskelle ristitulitusta; työviikon ekaksi päiväksi. Ainakin meillä, ketkä tehdään yksivuorotyötä arkisin.

Senpä takia ei ole mitään nokan koputtamista maanantaille. Kun kääntää asian niin, että ”Ei vitsit, miten onnekkaita ollaan, että tänä maanantainakin meillä on mahdollisuus lähteä töihin!” asia muuttuu täysin. Itse olin työtön aikoinaan hyvin pienen ajan, mutta muistan noiden kuukausien aikana olevan epävarmuuden. Ja loppujen lopuksi jo sen tietynlaisen alemmuuden tunteen….enkö kelpaa minnekään? Neljät psykologiset testit kahteen viikkoon ja vihdosta viimein tärppäsi. Sen jälkeen maanantaina töihin lähtö on ollut kokolailla ihanaa!

Tee arjestasi mieleistä. Jos arki on jatkuvasti pakkopullaa, niin en ihmettele, että viikonlopun tai loman odottaminen on ainoa henkireikä. Omilla valinnoilla pystyy aika pitkälle vaikuttamaan siihen, millaiseksi arki muotoutuu. Tiedän, että on ruuhkavuosia, lasten harrastusrumbaa, deadlineja ja sitten vielä pitäisi kotikin pitää siistinä. Mutta hei, viittaan edelliseen eli tuohon asenteeseen. Kun ottaa asenteen, että aika aikansa kutakin ja vielä tulee hetki, kun makaan töiden jälkeen sohvalla, niin pelkkä ajatuskin helpottaa.

Elämä on pitkä aika siihen, että koko ajan odottaa jotain. Viikonloppua tai lomaa. Kesää tai joulua. Aina sanotaan, että odottavan aika on pitkä, mutta kyllä se taitaa olla sittenkin niin, että jos ei malta pysähtyä hetkeen, niin elämä kuluu vinhaa vauhtia ohi siinä odotellessa.

IHANAA MAANANTAITA & ALKANUTTA VIIKKOA 

PS. ja hei, joku voi siellä ruudun toisella puolella nyt ajatella, että hyvä se on kotitoimistolta huudella tällaisia maanantaihin. Kuten sanottua, niin elämä on täynnä valintoja. Yksi onnistuneimmista valinnoistani (ja joista saan olla kovin kiitollinen molemmille työyhteisöilleni ) elämässä on tää mun työkuvio. Kaksi työtä, jotka ovat täysin erilaisia. Mutta jotka ah, täydentävät toisiaan niin mukavasti. Elämän laatua nostavasti, jopa 🙂


lauantai 19. tammikuun 2019

Talvi-illan hämärtyessä

ILTAA IHANAT!

Oletteko huomanneet kuinka huimasti päivä on pidentynyt? Varsinkin näin aurinkoisina päivinä. Tulimme kotiin kauppa- ja autonpesureissulta neljän maissa ja silloin oli olohuoneessa vielä valoisaa. Mutta kuitenkin jo sen verran hämärää, että valot piti sytyttää. Talvi-ilta oli tänään jokseenkin haalean liila. Vähän niin kuin nuo tulppaanit maljakossa ja tyynyt sohvalla.
Tänä lauantaina on saatu paljon aikaan, mutta toisaalta osattu myös olla. Heräilty pitkän kaavan mukaan ja noustu vasta, kun nälkä kurnii vatsassa. Tehty aamupalaksi munakokkeli-avokado-leipiä ja supersmoothieta. Joiden avulla jaksettiin tehdä tulevan autokatoksen ympäriltä (ja sisältä)  lumityöt. Lunta oli vähintään 30 cm ja sitä ei enää mahdu kippaamaan minnekään, kun ojakin on täynnä 🙂 Nyt on autokatoselementtien ja pystytysporukan kivempi toimia.

Yksi pikkuinen on tänään vain vilauttanut pikaisesti nenäänsä ulkona. Toinen on viihtynyt koko päivän sisällä. Iltapäiväsaunan lauteilla mietin, kuinka ne tunteet on jälleen olleet pinnassa viime aikoina; ne sellaiset äititunteet, jotka pitävät kynsin hampain kiinni lapsien lapsuudesta ja jotka nauttivat niistä hetkistä, kun lapset ovat kotona. Tiedän, että pian tulee se aika, että toiset ovat mieluummin lauantai-iltojaan toisaalla. Kuin äiskän ja iskän kanssa kotona. Äiskän ja iskän, jotka ovat välillä jälleen niin maailmankaikkeuden noloimpia tyyppejä.

Joten niin kauan kuin voin, ajattelin nauttia täysillä näistä illoista, kun koko perhe on koolla. Sulkea kannettavan ja levittää Trivial Pursuitin tänne kellarin pöydälle. Ja toivoa, että saamme illemmalla lapsista seuraa myös keittiöön. Tacolauantai, ihanan tavallinen sellainen edessä. Niitten parhaimpien tyyppien kanssa. Paljosta saa olla taas kiitollinen 

IHANAA ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. Sohvalla makoileva karvainen rakkaus voi eilen vähän huonosti ja olohuoneen matto koki kovia. En saanut oksujen jälkiä kokonaan pois, joten luvassa on maton hankinta. Tuo matto on yli 10 vuotta vanha ja maksoi aikoinaan alennuksessa 149,00. Enkä suostu uudestakaan matosta enempää maksamaan. Mistä ihmeestä löytyy katseen kestäviä nukkamattoja koossa 2m x 3m edullisesti?


perjantai 18. tammikuun 2019

Muutama oivallus perjantaihin

HEISSUN!

Perrrrrjantai on taas täällä 🙂 Eikä mikä tahansa perjantai vaan poikkeuksellisen ihana perjantai. Ollakin, että tappelin tuossa tietokoneen kanssa toista tuntia, on tämä perjantai erityisen hyvä. Johtuen osin oivalluksista, joita olen päivän mittaan tehnyt. Tiedättekö, että tämä ihmisen elämä on sillä tavalla kyllä varsin kiehtova, että sitä kehittyy koko ajan. Kehittää itseään koko ajan. Tietoisesti, mutta myös tiedostamattaan.

Rapsakkaan ilmaan aamulenkille lähteissäni tsuumailin maisemia ikään kuin linssin läpi. Lenkkipolun varrella olevan jäätyneen lammen päällä leijaili aivan höyhenenkevyt usvapilvi. Sellainen, että jos olisi puhaltanut sinne suuntaan, niin pilvi olisi hajonnut. Pilven yläpuolelta nousi puiden takaa aurinko. Hetken mietin, että kaivan kännykän pussukasta ja ikuistan maiseman. Kunnes, tulin tulokseen että ei kaikkea tarvitse ikuistaa muistikortille. Riittää, kun ne ikuistaa verkkokalvolle. Silmät kiinni laittaessani näen edelleen tuon näyn. ID

Jatkoin lenkkiä ja pääsin järven rantaan. Pispalanharjua ei näkynyt. Edessä oli sumupatsas. Aurinko paistoi jo ylempää, viistosti niin että sumupatsaan keskellä kimalteli lumikiteitä. Tässä kohtaa jo pysähdyin ja mietin, että nyt on pakko ottaa kuva. Aivan pakko ottaa kuva. Kunnes tajusin, että on asioita, joita on hyvä pitää vain itsellään. Kaikkea ei tarvitse jakaa jonkun kanssa.

Jossain vaiheessa puhelimeni tilttasi, kiitos kahdeksantoista pakkasasteen ja hetken harmittelin, että mitäs nyt sitten. Hyvä biisi oli jäänyt kesken. Jatkoin juoksemista ja huomasin, että se sujuu hienosti ilman taustahälyäkin. Välillä on hyvä olla ihan vain omien ajatusten kanssa. Vaikka ei niissä ysärihiteissäkään, jotka alkulenkistä tahdittivat askelta, mitään väärää ollut.

Myöhemmin lähdin vielä koiran kanssa järven rantaan lenkille ja sain kuin sainkin otettua muutaman yllä olevan kuvan. Silläkin uhalla, että kännykkä tilttasi taas ja kotiin tullessa jouduin liottamaan oikean käden sormia monta minuuttia lämpimän vesihanan alla. Keitin kahvit ja istuin miehen tuomien sisustuslehtien pariin hetkeksi. Persikkaista, pinkkiä, okraa ja kultaista. Niitä olivat lehtien sivut täynnä. Niitä oli myös taivaanranta täynnä tänään aamulenkillä 

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,