tiistai 14. toukokuun 2019

Omnomnom – pyttipannu uunissa!

6

HEI HELLUREI!

Jos ette halua kuulla uusimmasta villityksestäni, niin älkäähän menkö IG Storiesin puolelle. Jos taas haluatte kuulla uusimmasta villityksestäni, niin tervemenoa ;D  Eilen aloitimme molempien tyttöjen kanssa tuon maailmaa mullistaneen curly girl -metodin ja sen lisäksi, että miehen t-paita varasto on meidän käytössä, on veskiin ilmestynyt jos jonkinlaisia marketista ostettuja putiloita. Aamulla heräsin harakan pesä päässä, mutta pienen taltuttamisen jälkeen tuosta muokkaantui ihan ok kuontalo. Kotitoimistopäivälle nyt ainakin 🙂 Se, kauanko tämä villitys jatkuu, on mysteeri, mutta jo tämän yhden kerran jälkeen huomaan, että hiukseni nauttivat niin paljon kosteudesta, että vetävät kikkuralle ilomielin.

Ilosta sykkyrälle meni taas koko kroppa tämän päivän lounaan ansiosta. Eilisen uunissa tekemäni pyttipannun jämät maistuivat niin hyvältä vielä tänäänkin, että voi pojat. Viikonloppuna storiesin puolella esittelemäni lättäperunat saivat aikaan liki viestitulvan. Nehän ovat maailman helpoin perunaruoka; eilisen perunat lätätään haarukalla, lusikalla tai vaikka lasin pohjalla ”lätäksi” vuoan pohjalle. Itse kaadan lättäperunoiden päälle aina maustettua öljyseosta. Usein valkosipulilla ja suolalla maustettua. Viikonlopun lättäperunoihin laitoin ruohosipulia valkosipulin sijaan.

Eilen jatkojalostin lättäperunaideaa ja tein niistä lihattoman spydärin. Vain taivas on rajana, näihin kun sopii sekoittaa mitä vain.

PYTTIPANNU UUNISSA

keitettyjä perunoita
loraus öljyä
sormisuolaa
mustapippuria
kananmunaa
kirsikkatomaattia
tuoretta chiliä
oreganoa
fetajuustoa

päälle: kevätsipulia

-painele perunoita kevyesti haarukalla
-ripsottele päälle öljyä, sormisuolaa, mustapippuria, puolitettuja kirsikkatomaatteja, oreganoa, murusteltua fetaa ja pienisteltyä chiliä
-lisää maun mukaan kananmunaa (mä lisäsin neljä)
-paista 200 asteessa 10 minuuttia, nosta grillivastuksen alle vielä niin kauaksi aikaa, että tomaatit ja feta ottavat vähän väriä
-tarjoile silputun kevätsipulin kanssaID

Lisäksi meillä tarjolla oli sämpylöitä ja pitkästä aikaa tillivoita. Tillivoita tulee syötyä kesällä varsinkin uusien perunoiden kanssa, mutta jotenkin se sopi tämän keväisen spydärinkin kanssa ihan mielettömän hyvin yksiin!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 13. toukokuun 2019

Ajatusvirtaa alkuviikkoon

4

HEISSULI

ja oikein aurinkoista maanantaita! Olipahan ihana viikonloppu, toivottavasti sielläkin. Vaikka juu, äitienpäiväviikonloppu herkisti tavallaan ja sai kaipaamaan. Kovastikin. Mutta visiitti haudalle kauniin äitienpäiväruusun kanssa helpotti ikävää. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä tunteena ihan älytön kiitollisuuden tunne. Jotain olen elämässäni tehnyt oikein, kun mulle on siunaantunut tuollaisia kultakimpaleita vierelleni. Sellaisia kultakimpaleita, jotka loistavat arjen keskellä ja jotka osaavat viedä mut tunneskaalassa pidemmälle kuin mitä ikinä olisin osannutkaan ajatella. Tunteet, ne ääripäiden tunteetkin, ovat erittäin tervetulleita. Vaikka joskus aina totean ääneen, että ei ole kiva olla niin herkkä, niin ilomielin otan kuitenkin tunteet vastaan. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä tietää elävänsä, kun tuntee.

Viikonlopun jäljiltä kiitollisuuden myötä ajatusvirran mukana seilaavat he, keiden kanssa viikonloppuna olin tekemisissä. Eli oma perhe, mukaan lukien myös miehen vanhemmat, jotka luen perheeseeni. Aluksi olivat sitä mieltä, etteivät mökille tule (kautta rantain olisi voinut oksitauti tarttua meihin). Saimme heidät ylipuhuttua ja mikä onni olikaan seurata sivusta isovanhempien ja lasten touhuilua. Meillä on ollut siitä hyvin asiat, että molempien vanhemmat ovat olleet ihan lähellä. Molempien vanhempia on nähty viikottain. Omiani taannoin liki päivittäin. Se on suuri siunaus ei vain isovanhemmille, vaan myös lapsille. Toivon, että isona heilläkin on mitä muistella. Itse muistelen usein omia isovanhempiani ja touhuiluja heidän kanssaan. Varsinkin sitä, kun telkesin pikkutyttönä Oriveden mummun ulkohuussiin ja pappa mietti päänsä puhki, minne mummu on mennyt 😀

”Mikä onni on, niin lapsille kuin isovanhemmillekin, että ovat kiinteä osa toistensa elämää.

Vaikka olen ikuinen optimisti ja taivaanrannan maalari, niin minussa asuu myös hyvin vahvasti realisti. En ole koskaan odottanut elämältä liikoja. Osannut iloita niistä pienistä positiivisista asioista, joita tapahtuu. Menneen viikonlopun yksi kohokohdista oli lauantaipäivän sää. Saaressa, jossa yleensä tulee ja on kylmä, oli ihanan lämmin. Hyvin tarkeni paitahihasillaan istua ulkosohvalla ja katsella ohi lipuvia joutsenia. Toisaalta taas yhtä paljon nautin sateenropinasta, joka alkoi lauantai-iltana. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta silti olen sitä mieltä, että parempi pitää mieli avoimena ja ottaa vastaan elämä sellaisena kuin se on. Ei ainakaan tipu liian korkealta.

”Kun ei odota liikoja, ei tule pettymyksiä.

Perjantaina vähän ihmettelin mökille ajellessamme, että kun mies ei ole puhunut mitään äitienpäiväruususta. Mummulle sellainen ostettiin, mutta mietin pienessä mielessäni, että näinköhän mies on kaiken työkiireen keskellä unohtanut, että mäkin olen äiti. Vaikken todellakaan mitään lahjoja edes odottanut. Pikkuisemman velmu katse auton takapenkillä oli paljastava. Lopulta sain tietää, että muu perhe oli perustanut whatsup-ryhmän liittyen äitienpäiväyllätykseen, jonka olivat mulle järkänneet. Se että meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia, tuli mulle ihan uutena tietona 🙂 Itse kun möläytän aina kaikki yllätyksiksi tarkoittamani jutut ennen yllätystä. Olen vaan liian intsinä pitämään yllätyksiä sisälläni.

”Meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia.

Ja kun se salaisuus on vielä sellainen, johon oli oikeasti nähty ajatusta. Olin sulaa vahaa. Miehen kanssa taannoin kävimme ensimmäisen kerran ulkona treffeillä (ellei kebabbilaa oteta huomioon) Tiiliholvissa. Jota kuinkin 17 vuotta sitten näinä päivinä. Muistan kyselleeni meidän äidiltä, että mihin kannattaisi mennä vähän hienommin syömään. Äiti varasi meille pöydän Tiiliholvista. Joimme alkuun martinit (älkää kysykö miksi) ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Eilen, 17 vuoden jälkeen, palasimme ensimmäisen kerran tuonne samaan paikkaan. Maan alle. Martineja ei tällä kertaa nautittu, mutta ruoka vei jälleen kielen mennessään. Vieressä istui se sama hottis kuin 17 vuotta sittenkin ja mietin, että tästä täytyy tulla tapa. 17 vuoden päästä pöydän ympärillä on toivottavasti vielä enemmän rakkaita.

”Omaan aviomieheen voi rakastua uudelleen ja uudelleen.

Sellaisin ajatuksin uuteen viikkoon. Ruokareseptejä olette taas kyselleet, sellaisia luvassa ainakin tällä viikolla ja lisäksi pihan esittelyä. Ihanaa kun se on nyt valmis!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


keskiviikko 08. toukokuun 2019

Järkipuhetta minulta minulle

34

”Emme voi missään nimessä ottaa reissua kesäkuulle, kun olemme lähdössä reissuun heinäkuussakin.”
Jos sinulla on mahdollisuus jatkaa viime vuonna alkanutta perinnettä tyttöjen reissusta, niin miksi et sitä tekisi. Äiti-tytärlaatuaika on niin tärkeää. Mieti muistoja tytöille. Muistoja itsellesi.

”Mitä muutkin ajattelevat?”
Mistä lähtien olet miettinyt, mitä muut ajattelevat. Koska et halua olla välinpitämätön. Haluat olla vastuullisempi vanhempi, vastuullisempi kuluttaja ja vastuullisempi ympäristön suhteen. Mutta toimit arjessa muuten niin vastuullisesti, että välillä on vara höllätä.

”Todennäköisesti en tule kestämään eroa Tobysta.”
Kyllähän sinä kestät ja mieti, perheen miehille (sille karvaiselle ja vähemmän karvaiselle) laatuaikaa keskenään viikko! Eikös olisikin mahtavaa?

”Siellä on kyllä kesäkuussa jo varmastikin liian kuuma. Mummukin pyörtyi aikoinaan juuri Kreetalla Agios Nikolaoksen reissullaan, kun oli niin kuuma.”
Täh?! Sinä rakastat aurinkoa ja rakastat lämpöä. Go for it girl!

”Hei laitankin summan säästöön, saamme tuolla summalla jo rempattua mökkikeittiön. Tai laittaa pihaa.”
Mikä vika teidän mökkikeittiössä on? Sehän on ihana tuollaisenaan. Mieti, kummasta on pidempiaikaista hyötyä ja nautintoa. Ei, en tarkoita vaan sulle vaan noille ihanille lapsille. Pihan istutukset on nyt valmiit, joten nyt vaan nautitte niistä. Mikäli pysyvät hengissä.

”Eihän siitä nyt mitään tule, jos meidän lapsetkin oppivat koko ajan reissaamaan!”
Höpöhöpö, mieti asia niin, että jos kerta siihen on mahdollisuus, niin miksikäs ei. Ympäristöhaitat? Kompensoitte lennot, jatkatte kasvisruokapäivillä ja pyöräilette kauppaan. Pienillä teoilla on pitkässä mittakaavassa iso merkitys. Lapsilla ei välttämättä ole aikuisina mahdollisuus nähdä maailmaa, niin miksi ette näyttäisi sitä nyt. Sitäpaitsi Kreikassa eivät ole vielä olleetkaan. Ja kohtahan nuo muuttavat pois kotoa eikä enää halua reissata sun kanssasi.

”…jos meillä on siihen mahdollisuus, niin miksikäs ei?”
Juuri näin, oikein ajateltu. Hyvä sinä!

Kuten näette, struggle is real. Ei ole oikein, että olen tartuttanut matkustusgeenit lapsilleni. Ei ole oikein, että edes vihjasin suorista lennoista Tampereelta Kreetan lämpöön. Eikä sekään ole oikein, että jätin erään matkatoimiston sivut auki läppärilleni. Olisi ihanaa, että joku sanoisi nyt, että ette mene. Mutta toisaalta, enkö saisi nauttia työni tuloksista. Kompensoida myös tytöille hieman niitä pitkiä iltoja, kun olen istunut tietokoneen äärellä. Ruokailuhetkiä, kun ruokaan ei ole saanut koskea, ennen kuin olen kuvannut sen. Antaa palkkiota ja tunnustusta hyvin tehdystä koulutyöstä. Siitä, kun toimivat aina kuvausassarinani niinä kertoina, kun en jaksa ottaa kameran jalustaa esille.

Onneksi mies tulee ensi yönä reissusta, niin saadaan järjen ääni tähän touhuun 😀 Eilen illalla siskonpedissä läppäri edessä maatessamme meinasin jo ostaa matkat. Viime hetkellä suljin läppärin kannen ja päätin, että nukutaan vielä yön yli. Tänä aamuna heräsin levottomana. Ei himskatti, miksi mulle on periytynyt iskältä nämä matkageenit? ♥

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. kaverin puolesta kyselen; onko kokemuksia Kreetan Plataniaksesta?


tiistai 07. toukokuun 2019

Toivepostaus: Mitkä ovat minun suosikkisävyjäni sisäseinissä?

2

HEI HELLUREI JA HYVÄÄ ILTAA IHANAT!

Piti postaamani tämä jo tänään aiemmin, mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos. Äitinsä tyttöjä nuo, jotka olivat heti valmiita lähtemään Ikeaan, kun hieman asiasta mainitsee. Tosin, eilen aamulla ennen töihin lähtöä ajatus tuntui hyvältä. Toista se oli puhkipoikki väsyneenä neljän jälkeen. Mutta luvattu mikä luvattu. Tarvitsin mökille uusia feikkitaljoja tuoleihin, joten nyt on sellaiset odottamassa mökille viemistä.

Olen saanut jo aikapäiviä sitten postaustoiveen lemppari sisämaalisävyistäni. En ole osannut tätä aiemmin toteuttaa, sillä olen ajatellut, että näissä on vain taivas rajana. Ja hei niinhän se onkin. Viime aikoina olen kypsytellyt asiaa mielessäni ja tullut tulokseen, että mun lempisisämaalisävyjäni ovat sellaiset aikaa kestävät. Kaiken maailman trendivärejä tulee ja menee, mutta itseäni kiehtoo ehkä eniten juurikin ne maanläheiset ja kotoisat sävyt. En sitä sano, etteikö metsänvihreä tai persikanvärinen olisi kotoisia, mutta tarkoitan tällä niitä sävyjä, jotka itselleni ja omaan kotiin luovat kotoisuutta.


Kautta aikain suosikkisävyni on ollut perusmaali A eli sävyttämätön puhdas valkoinen. Jonkun mielestä karu ja kylmä, omasta mielestäni erinomainen pohja luoda huoneen sisustusta. Tuohon kun pystyy yhdistämään mitä vain sävyjä; tummaa puuta ja navy blueta esimerkiksi. Pienellä vanhan roosan vivahteella. Ah! Ja mielissäni olen ollut, kun olen huomannut tuon entisaikojen trendisävyn eli maalarinvalkoisen pikkuhiljaa väistyvän. Tuntuu, että ei siitä ole kauaakaan, kun koko Suomi maalattiin maalarinvalkoisella. Likaisen valkoisella. Mikäli olette kuulleet väitteen, että perusmaali A (eli A-pohja) tulee aina sävyttää, niin tuo on virheellistä tietoa. Sitä ei todellakaan tarvitse sävyttää, vaan peittää ja kestää sävyttämättömänäkin loistavasti.

Olen koonnut postauksen loppupuolella olevaan kollaasiin viisi sellaista sävyä, jotka kestävät aikaa. Tietokoneen ruutu tosin vääristää melkoisesti sävyjä, joten muistattehan katsoa mallipalaa maalattavassa tilassa. Tai mikä parasta, tehdä koemaalaus maalattavaan seinään. Valot ja varjot sekä huoneen muu sisustus muuttavat sävyjä melkoisesti. Niin, että esimerkiksi tuo meidän keskikerroksen puhdas vaaleanharmaa NCS S 1500-N on joissain tiloissa varjokohdissa sinertänyt. Meillä se ei ole sitä tehnyt. Tuon vaaleanharmaan lisäksi yhtenä suosikkinani on hieman sävytetty valkoinen NCS S 0500-N. Mikäli tykkää beigen sävyistä niin tuo lämmin beige NCS S 1502-Y50R on sellainen, jonka mieluusti ottaisin omaankin seinääni. Beige on muuten alkanut kiehtomaan viime aikoina…

Veljen perheen ruokatilassa taannoin ihastelin ihanaa vaaleanvihertävää seinää, jossa kuitenkin oli ripaus harmaata mukana. Itse voisin kuvitella maalaavani seinät hieman vihertävällä harmaan sävyllä, esimerkiksi sävyllä NCS1502-G50Y. Vihreässä on jotain sangen rauhoittavaa. Mutainen greige, siinä yksi kaikkien aikojen lempparisävyistäni. Jälleen mennään sinne ruskeisiin sävyihin harmaista sävyistä. Ennen mancaven maalamista mustaksi ehdotin miehelle mutaista greigen sävyä NCS S3502-Y, mutta ehdotus ei silloin mennyt läpi…pitäisikin koittaa uudelleen 😉

Löytyykö sieltä samanlaisten maanläheisten seinäsävyjen ystäviä? Mä rakastan sävyjen maailmaa, jo töidenikin puolesta. Parhaimpia päiviä töissä on ne, kun heitän kemistin takin niskaan (meidän oikean maalikemistin pudistellessa vieressä päätään ;)) ja linnottaudun hänen kanssaan labraan. Välillä juoksen sävytyskoneella ja säädän sävytyspastojen jaososia, kunnes saadaan se täydellinen sävy aikaiseksi. Olisikohan huomenna taas yksi tällainen päivä edessä? Love what you do, do what you love ♥

TIISTAI-ILTATERKUIN,

PS. lämmin kiitos ihanista kommenteistanne mökkipostaukseen, palaan niihin heti aamulla aamukahvikuppi kädessäni. Nyt on pakko suunnata suihkun kautta unille. Tiistait eivät ole koskaan olleet energiatasoiltaan mun vahvimpia päiviä 😀

 


maanantai 06. toukokuun 2019

Mökkimäinen mökki vai moderni kakkoskoti?

16

MOIKKAMOI MAANANATAIHIN IHANAT!

Se on kyllä ihan järjetöntä, miten mieli on niin paljon virkeämpi aurinkoisella kelillä. Vaikka viime yönä nukuttuja tunteja tuli ehkä kokonaisuudessa muutama. Olen ollut sitä mieltä, että esikoisella on tänä vuonna vain astetta pahemmat allergiat kurkkukivulla höystettynä, mutta viime yönä tulin tulokseen, että flunssaa tuo taitaa olla. Ei nukkunut potilas, eikä nukkunut äitikään. Onneksi mies meni jo illalla kellarin sohvalle nukkumaan, kun joutui heräämään neljältä ehtiäkseen aamukoneeseen. Muuten voisi olla siellä työreissussakin himpun verran väsyneempi työntekijä.

Kotitoimistopäivä onneksi tekee sen, että ei ihan niin skarppina tarvitse olla, mutta jälleen nostan hattua teille pienten lasten äidit. Yöunet ovat niin sangen tärkeät.

Sain viikonloppuna monen monta viestiä mökkiasioihin liittyen. Kiitos niistä 🙂 Aika monessa ihasteltiin meidän mökkiä, joka on mökkimäinen. Aloin miettimään, että mitkä ovat mökin kriteerit. Mikä tekee mökistä mökin. Itselleni mökki on sellainen, joka saa erottua vaatimattomuudellaan ja fasiliteeteillaan kodistamme. Että on selvä ero kodin ja mökin välillä. Koti on koti ja mökki on mökki. Mökin yksi kiehtovuus on siinä, että siellä elää koko ajan ikään kuin ”liipaisimella” 😀 Toisaalta myös luonnon armoilla. Toimiiko pumput, tuleeko vettä. Uskaltaako pimeässä herätä pissalle vai pidättääkö aamuun. Ja hei, meillähän on muuten tiettyihin ihaniin ja tunnelmallisiin, sähköttömiin erämaamökkeihin verrattuna varsin moderni mökki.

Lauantaina mökissä oli sisällä nelisen astetta lämmintä sinne mennessämme ja se nousi siitä pienellä lämmöllä 12 asteeseen. Koko päivän aikana en riisunut takkia tai pipoa. Paitsi saunassa käydessäni. Tuo tietynlainen karaistuminen kuuluu meidän mökkeilyyn. Saa olla vähän kylmää ja saa olla vähän kosteaa.

Meidän mökkimme saa olla myös sisustukseltaan vähän sellainen aikaa nähnyt. Edellisten omistajien huonekalut toimivat hyvin ja miellyttävät silmää. Koriste-esineinä toimii sellaiset, jotka eivät meidän kotona toimisi sitten lainkaan. Esimerkiksi silkkikukat tai mökin entisen omistajan nikkaroimat puukoristeet.

Mutta se, mikä toimii meillä rentouttavana tekijänä ei välttämättä ole sitä muille. Ymmärrän vallan hyvin heitä, ketkä valitsevat modernin kakkoskodin. Kyse on mieltymyksistä. Meillä on perikunnalla äidin puolelta tullut papan rakentama mökki. Sellainen tiilinen omakotitalo, jonka avarassa olohuoneessa on isot ikkunat järvelle. Sisävessa ja muutenkin kaikki fasiliteetit kunnossa. Sen ajan moderni kakkoskoti. Pikkutyttönä se oli käsitykseni mökistä. Koska en tiennyt muunlaisesta mökkeilystä. Kun äiti ja iskä reilut 15 vuotta sitten etsivät omaa mökkiä kriteerinä ”mökkimäinen mökki” mietin aluksi, että miksi ihmeessä. Miten ihmeessä joku haluaa mökin, jossa on puuta enemmän kuin laki sallii ja jossa vessatoimitukset on ulkoistettu. Jossa tiskataan järvivedellä.

Sitten kun itse aloimme etsimään mökkiä, oli mökin kriteerinä juurikin tuollainen mökkimäinen mökki. Ei sitä aina syysöinä uskalla ilman henkivartijaa huussiin lähteä ja välillä on käynyt niin, että jalat ovat meinanneet jäätyä suihkun kaakelilattiaan kiinni. Kerran myrskysäällä vene keikkui niin hirmuisesti saunamökin pumpun takaiskuventtiiliä vaihtaessamme, että vähäsen pelotti. Mutta lopulta saimme saunaankin pesuvettä.

Mökkimäinen mökki vai moderni kakkoskoti? Sillä ei ole mielestäni mitään väliä, vaan tärkeintä mökkeilyssä on löytää paikka, jossa mieli rentoutuu ja sielu lepää.
Jossa huolirypyt siliävät ja silmät säihkyvät ♥

IHANAA MAANANTAITA TOIVOTELLEN,


« Vanhemmat
Uudemmat »