Olenko jo kertonut, että rakastan syksyä? Tuossa aamusta mökille ajaessamme maisema muuttui yhtäkkiä aivan tosi paljon syksyisemmäksi kuin Tampereella. Ruska oli jo pitkällä. Varsinkin näin aurinkoisina syyspäivinä tuntuu, että tuo väriloisto tuo ihan järjettömästi energiaa! Ehkä tälläkin on tarkoitus; pian kun on se ”vähän” värittömämpi marraskuu, niin luonto antaa meille värejä varastoon 😉
Veneen päältä pressua poisottaessamme huomasimme, että siihen jäänyt vesi oli jäätynyt. Ilma oli muutenkin hyytävän kylmä. Mökin sisälle päästessämme sisälämpömittari näytti reippaasti alle kymmentä. Ilmalämpöpumppu päälle, vedet lämpenemään ja villasukat jalkaan. Siinä missä eilen vielä suunnittelimme lähtevämme tänään koko perheen kesken mökille vaihtui aamulla toisiin aatoksiin; huomiset vesisateet ja lasten kanssa veneily ei innostanut, joten päätimme lähteä päiväseltään miehen kanssa mökillä käymään.
Nuo neljä tuntia saaressa saivat taas aikaan sen, kun olisi minilomalla ollut. Saunottiin, grillattiin makkarat, keitettiin kahvit ja kerkesinpäs nojatuolissa nukkumaan koira sylissäni pikapäikkäritkin.
Saaressa on aina ollut kaunis maaruska, mutta tuntuu että tänä vuonna se tuli etuajassa. Kuvankäsittely hieman tuo oranssia enemmän pintaan kuin mitä sitä oikeasti oli, mutta huh että silmä lepäsi tuossa varvikossa. Pitkospuita kävellessäni huomasin, että mustikoitakin olisi vielä noukittavaksi asti…
Ensi viikonloppuna käydään laittamassa mökkitalviteloille ja tuota varten teimme jo valmisteluja. Kuivamuonakaapin tyhjäsin jo mukaan kaupunkiin ja nyt on täällä kotona keittiössä kaaos; eiväthän nuo mahdu meidän kuivamuonakaappeihin mitenkään. Muutenkin näyttää vahvasti siltä, että ensi viikolla meillä syödään chili sin carnea ja tomaattikeittoa. Jostain syystä moisia purkkeja oli tullut rahdattua mökille selkä väärällä 🙂
Koska mökkisuunnitelmiin tuli muutos, päätettiin tehdä uusia suunnitelmia. Ylämäkivetoja ja kanasalaattia kotona. Ehkä pitkästä aikaa myös lasillinen skumppaa shamppanjabaarissa ja sitten katsomaan tuota valoshowta Tammerkosken rantaan. Pitääkin vissiin kaivaa talvitakit varastosta. Näin vanhemmiten sitä on tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että ei tuonne Tammerkosken rantaan värjottelemään mennä!
Nyt täytyy sanoa, että vaikka joka viikko perjantai otetaan vastaan ilolla, niin tänä perjantaina tuntuu, siltä että ”It was about time…”. Viikko on ollut jotenkin todella kiireinen ja täynnä. Ehkä se viime viikonlopun flunssakin on pienesti verottanut. On ollut blogitöitä, töitä ja eilen vielä tiukan myyntikokouspäivän jälkeen koulua. Mutta en valita, silloin taotaan, kun rauta on kuumaa. Kroppa yleensä kertoo, milloin on aika hidastaa. Ja se oli tänä aamuna.
Tänä aamuna heräsin nimittäin migreeniin, pitkästä aikaa. Tällä kertaa migreeni ei juurikaan ilmene pääkipuna, ellei ota huomioon tuota pientä jomotusta. Mutta enemmänkin sellaisena aivosumuna ja näkösumuna. Valonarkuutena. Vähän myös tuntuu, että olisi peruna suussa, kun puhuu 😀 Veikkaan, että viime yönä on tullut narskutettua oikein olan takaa hampaita yhteen. Leuat eivät oikein aukea.
No mutta hei, onneksi on viikonloppu edessä ja akkujen latausta tiedossa. Ehkä vimppa mökkiyö tälle vuodelle odottaa. Ensi viikonloppuna mennäänkin jo laittamaan mökki talviteloille. Nyt kun alkaa olemaan pikkupakkasia aamuyöstä, niin on syytä laittaa pumput talvikuntoon. Meillä on pari kertaa rikkoutunut pumppu ihan pienestä pakkasestakin; pieni vesipisara on saanut jäätyessään suurta vahinkoa aikaan ja ollaan jouduttu pumppuostoksille. Nyt ei oteta riskejä sen suhteen.
Mökkikauden lopettaminen tietää sitä, että kotoilu lisääntyy. Tässä vaiheessa mökkikautta odotan kyllä kieltämättä jo niitä kaupunkiviikonloppujakin. Lauantaikahvitteluja kaupungilla ja pikkuhiljaa kodin laittamista kohti tulevaa talvea. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja kokeilin vihdosta viimein olohuoneessa ollutta peiliä ruokatilaan. Jonkin aikaa olen siirrosta haaveillut, mutta aina se on jäänyt. Ja voi vitsit, että tuo sopii tuohon ruokatilaan kivasti!
Avartaa tilan ja mikä parasta; toistaa siivotun keittiön näkymää. Juju piileekin siinä, että tykkään peileistä ja tykkään, että peilien kautta näkyy siisti maisema. Gulps, on pidettävä keittiö siistinä jatkossakin 🙂 Pieni muutos toi aikaan lisäavaruutta ja ilmettä. Jokohan sitä viitisi viritellä kausivalot tuon peilin ympärille? 😉
Toivottavasti sielläkin on kaikkea kivaa ja rentouttavaa tekemistä tiedossa viikonlopulle ♥ Tälle päivälle on enää yhden kirjareflektion tekeminen ja sitten kone säppiin!
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa
”Istun opiskelijakämppäni avokeittiön ruokapöydän äärellä ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Kulmien alta katson pöydän toisella puolella istuvaa miestä, jolla kasvaa porkkananvärinen parransänki. Mutta se ei ole se asia, johon kiinnitän huomioni. Vaan nuo hikikarpalot silmien ympärillä ja ohimolla. Niiskutus, joka kuuluu tämän tästä. Tarjoan lisää ketsuppia. Hetken luulen, että se voisi pelastaa minut tilanteesta. Tilanteesta, johon kukaan ei toisilla treffeillään halua. Olin ajatellut, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta ja valmistanut suussa sulavaa makaronilaatikkoa. Äiti puhelimen toisessa päässä opastaen. Jossain vaiheessa jännityksissäni vissiin oli mennyt mittayksiköt sekaisin…
Valkopippuria oli lurahtanut ainakin ruokalusikallinen. Hetken jo manaan, että tämä oli nyt tässä. Oli kiva tutustua, mutta tuskin soitellaan enää. Juttelemme niitä näitä (mitä niiskutukseltamme pystymme) ja lopulta molempien lautaset on tyhjät. ”Vitsit, että oli hyvää. Saako ottaa santsilautasellisen?”
Näin 17 vuoden jälkeenkin tuo santsilautasellisia harrastava mies osaa arvostaa jokaista ruokaa, jonka hänelle teen. Ruoka ja ruoanlaitto ovat intohimojani. Ruoka on minulle myös tapa osoittaa rakkauttani. Ruokamuistot ovat niitä parhaimpia muistoja ja ruokatarinat niitä legendoja, joita ystäviemme kanssa jaamme. Ruokareseptit, jotka periytyvät äidiltä tyttärelle ovat niitä aarteita, joita tulee varjeltua vuosien varrella.
Kun katsotaan ajassa taaksepäin, niin ruoka on aina merkinnyt minulle paljon. Vaikka en olisi sitä välttämättä aina siinä hetkessä tajunnut. Jo lapsena olin melko kaikkiruokainen. Minulla oli etuoikeus viettää kesät maalla, jossa mummulan navetassa oli lehmiä ja kanoja. Myös viljat tulivat omasta maasta.
”Marrrrjaaa (kyllä, ei ikinä Maria vaan aina Marja)! Kuulen huudon navettaan asti. Mummulla on aika hyvät keuhkot ajattelen. Klompsutan kiireen vilkkaa navetasta päätalolle puukengissäni ja mietin, että mikä hätänä. Olin aivan unohtanut, että oli kauppa-autopäivä. K-kaupan logolla varustettu linja-auto pysähtyi päätalon eteen. Mummu kantoi muutamaa munakennoa mukanaan ja minä juoksin edeltä kauppa-autolle. Muistan vieläkin sen tuoksun, joka kauppa-autossa oli. Kun olin valinnut oman jäätelöni, joka poikkeuksetta oli Eskimotuutti, sain avata sen samantien. Se tuntui luksukselta. Eihän mummu ollut edes vielä maksanut ostoksia.
Kauppa-autolta ostimme kanelia ja sokeria iltapäivän leipomispuuhia varten. Nuo mummun kuulut kanelipikkuleivät oli sellaisia, joita kului varsinkin kesäaikaan, kun veljeni kanssa mummulassa vietimme aikaa. Mummu ohjeisti minua, miten kananmunat rikotaan ja vaahdotetaan sokerin kanssa. Viimeisen kananmunan rikottuani huomasin keltuaisesta lähtevät rihmastot. Tuon jälkeen nuo kuuluisat kanelipikkuleivät saivat nimen kananpoikaisleivät. Sanomattakin selvää, että seitsemänvuotias Maria ei niitä enää syönyt.
Mutta mummun perunalaatikkoa söin senkin edestä. Sitä oli tarjolla joka päivä. Ei vain jouluna. Ehkä senkin takia, että perunalaatikkoon käytettiin oman maan perunoita. Se tekeytyi vanhan puuhellan uunin lämmössä. Se ei ollut ihan niin imellytettyä kuin jouluisin, mutta niin hyvää, että suli suussa. En muista kertaakaan, etteikö mummulassa olisi ollut perunalaatikkoa tarjolla. Sitä söimme keittiön pitkän pirttipöydän äärellä. Samalla, kun pappa istui pöydän päässä. Hieman öljylle ja puimaladolle tuoksuen.”
Näin aikuisena ruuhkavuosien keskellä aina välillä mietin sitä, että kuinka tuolla maalla oli ihanaa. Ei sitä välttämättä silloin pikkutyttönä tajunnutkaan. Ruoka tuli valmiina pöytään ja mummu peitteli iltaisin nukkumaan. Näin aikuisena sitä vasta ymmärtää, kuinka paljon vaivaa tuon puhtaan lähiruoan eteen mummu ja pappa tekivät. Heräsivät aamunkoitossa navettaan lypsylle ja painoivat iltaan asti peltohommissa. Vain jotta sai ruoan pöytään. Tai pöytiin, ei vain omaan pöytään. Maitoauto haki lypsettyä maitoa meijerille ja kananmuniakin riitti myytäväksi asti.
Nyt vasta tajuan, kuinka etuoikeutettu olen ollut, kun olen saanut viettää aikaa tuolla maalla. Nähdä, mitä lähiruoka todellisuudessa on. Vaikken lehmästä lypsettyä lämmintä maitoa suostunutkaan sen ekan maistiaisen jälkeen juomaan 🙂
K-Supermarket kysyy, että mikä on sinulle tärkeää? Minulle, niin kuin monelle muullekin, tärkeintä on rakkaus. Rakkaus ilmenee monin eri tavoin. Se voi olla hikipisarana silmän ympärillä tai puukenkien klonksutuksessa hiekkatietä vasten. Se voi olla mummun pehmeä syli tai jopa niissä kananpoikaisleivissä. Rakkautta lähti myös meijeriauton mukana mummulan navetan pihasta kohti suomalaisia. Rakkautta sisälsi myös nuo munakennotkin, jotka kauppa-autolle veimme. Mut on kasvatettu rakkaudella ja sillä samalla pieteetillä, huolenpidolla ja rakkaudella olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa myös lapsiamme.
Rakkautta voi myös ostaa K-Supermarkettien hyllyiltä. Niistä tuotteista, joiden eteen on nähty vaivannäköä ja huolenpitoa. Vastuullisesti. Jotka ovat peräisin mahdollisimman läheltä, hyviltä ihmisiltä. Tuottajilta, jotka rakastavat mitä tekevät ja lähettävät tuotteidensa mukana rakkautta eteenpäin meille suomalaisille. K-Kauppiaan välityksellä.
K-Ruoka -sovellusta plärään tämän tästä. Varsinkin silloin, kun teen viikkomaitokauppaostoksia. Sieltä olen saanut valtavasti inspiraatiota ja tässä yksi päivä se muistutti mun kaikkien aikojen syysruokaherkusta. Nimittäin myskikurpitsakeitosta. Ruoka ja tunteet nivoutuvat erittäin paljon yhteen. Tunneihmisenä tietyt ruoka-aineet saavat aikaan tietyn reaktion. Myskikurpitsakeitto on aina ollut mulle se lohturuoka. Sellainen, jota nauttia villasukat jalassa syyssateen ropistessa ikkunaan.
”Sateinen tiistai-iltapäivä houkuttelee jälleen keittiöön. Laitan taustalle musiikkia ja otan muutaman raaka-aineen esille tehdäkseni ruokaa. Se on sitä ruoanlaittoa mistä tykkään. Yksinkertaisesti laadukasta. Pian uunista tulee paahtuneen myskikurpitsan tuoksu. Mies laittaa viestillä lentoaikatauluaan. Vaikka olen tottunut reissutyöhön, odotan kotiin palaavaa aina kuin kuuta nousevaa. Noissa hetkissä kiteytyy se, miten ruoalla voi rakastaa. Kun mies saapuu yömyöhään kotiin, löytyy jääkaapista aina jotain syötävää. Se on minun tapani osoittaa, että välitän. Toivottaa tervetulleeksi takaisin kotiin. Samalla kun kuuntelen yölennolta palaavan kolistelua keittiössä ja odotan yläkerran narisevien rappusten ääntä ♥”
Palaan seuraavassa K-Supermarketin kanssa tehdyssä yhteistyöpostauksessa käytännön vinkkeihin siitä, miten minun rakkauteni ruokaan näkyy tekemieni valintojen kautta ja miten rakkaus ruokaan on pelastanut silloin, kun elämä on ollut muuten vaikeaa. Silloin selviää muun muassa myös se, miten aikoinaan syntyi nuo suositut perjantaimyyssipostaukseni. Ja miten ne muuttivat meidän perheen elämää. Eikä vähiten sen takia, että ne muuttivat minun, perheen äidin suhtautumista ruokaan ja ruoanlaittoon.
Nonni, nyt kävi näin, että kun ruokapostauksia toivottiin, niin niitä piisaakin sitten vähän reilummalla kädellä. Huomisellekin on vielä tulossa ruokapostausta ja näillä näkymin myös perjantaille perinteisten perjantaimyyssien merkeissä 🙂 Ensi viikolla jatketaan taas sitten jollain ihan muilla aiheilla. Ainakin osa päivistä.
Sen sata kertaa olen kertonut teille perunarakkaudestani. Perunaa tulee tehtyä kaikissa muodoissaan ja aina ruoasta saa maukkaan. Peruna on vähän niin kuin sellainen luottoraaka-aine; tietää tiedätkös saavansa rahallensa (edukkaitahan nuo) vastinetta.
Mäiskyperunoita ei olla pariin kuukauteen tehty, mutta nyt kun näin viimeisimmässä Glorian Ruoka & Viini -lehdessä mäiskyperunat, niin pakkohan niitä oli tehdä. Parhaiten ja nopeiten nämä valmistuvat edellisen päivän potuista, mutta nyt keitin mäiskyperunoita varten perunat h-hetkellä. Lehden reseptin mukainen kastike kuulosti kaikessa yksinkertaisuudessaan niin hyvältä, että pakkohan sitäkin oli kokeilla. Tosin määriä en laittanut ylös, vaan sovelsin. Taas.
Mäiskyperunat 4:lle
8 perunaa
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
Kastike
turkkilaista jugurttia
fetaa
-pese perunat ja keitä kypsiksi
-laita kypsät perunat uunivuokaan/pellille ja litistä ne esimerkiksi lasin pohjalla
-ripsota päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria
-paista 200 asteessa uunin ylätasolla, kunnes perunat ovat ottaneet kaunista ruskeaa väriä itseensä
-valmista sillä aikaa kastike sekoittamalla turkkilaista jugurttia ja murustettua fetaa keskenään
-tarjoile perunat kastikkeen kanssa
Me tykättiin heittää jääkaapista löytyneet rucolan jämät myös pottujen päälle. Lisäksi tarjolla oli salaattia. Kaikki saivat vatsansa täyteen ja viimeinen peruna katosi kylmänä keittiön tasolta parempiin suihin illan aikana. Ei sen ruoanlaiton aina tarvitse olla hifistelyä. Parasta ruoanlaitossa on soveltaminen. Ei aina tarvitse löytyä kaikkia aineksia jääkaapista. Hyvin olisin fetan uupuessa voinut korvata sen vuohenjuustolla. Tai jos sitäkään ei olisi ollut olisin kenties päätynyt tsatsiki-tyyppiseen kastikkeeseen. Pääasia, että saa kaappeja tyhjäksi!
Kuten lupailin, niin huomennakin on luvassa ruokajuttuja. Ruoka- ja rakkausjuttuja ♥
täältä mökiltä! Takassa rätisee tuli ja ikkunasta näkyy kaunis suomalainen syysmaisema. Ei voi kuulkaa valittaa. Luonto ja luonnosta nauttiminen näyttelee suuren suurta osaa elämässäni. Saan voimaa ihan vain luontoa tuijotellessani. Parhaimmillani siellä kulkiessani.
Rakas ja ihana ystäväni Karoliina (ikävä, koska nähdään?) kirjoitteli blogissaan viikko takaperin siitä, että kuinka usein tekee tiettyjä asioita. Näitä on ollut kiva lukea blogeista, joten päätin minäkin pitkästä aikaa tarttua haasteeseen.
Vaihdat lakanat. Mikään ei voita puhtaisiin lakanoihin pujahtamista. Silti tämä on asia, jota haluaisin tehdä useammin. Parin kolmen viikon välein tulee vaihdettua lakanat, mutta olisi ihana vaihtaa vaikka viikoittain. Tähän toimenpiteeseen liittyy sellainen pieni kompastuskivi, että olen hurjan tehokas ottamaan lakanat pesuun. Sitten illalla nukkumaan mennessä kiroan sitä, että en taaskaan ollut laittanut puhtaita lakanoita samantien. Puoliväsyneenä uusien lakanoiden laittaminen on jotenkin tosi työlästä. Vaihdat pyyhkeet. Keittiön pyyhkeet varmaan päivittäin. Musta tuntuu, että lapset kasvavat, mutta keittiöpyyhkeiden sotkuisuus lisääntyy. Yleensä keittiöpyyhkeistä pystyn tulkitsemaan, mitä on syöty koulun jälkeen välipalaksi 😉 Yläkerran veskin pyyhe vaihtuu liki päivittäin, keskiveskin pari kertaa viikossa. Älkää nyt pyörtykö, mutta tuon alakerran (mancaven) veskin pyyhe vaihtuu ehkä kerran puoleen vuoteen. Syystä, että tuolla vessassa käydään ehkä kerran kuussa 😀 Peset hiukset. Ehkä viisi kertaa viikossa. Joka hikitreenin jälkeen on pakko. Silloin, kun olin curly girl -metodilla sain pitkitettyä hiustenpesua niin, että pesin kaksi kertaa viikossa. Soitat isälle/äidille. Tänä päivänä en enää soita, mutta jos eläisivät, niin soittaisin edelleen yhtä useasti kuin silloin kun elivät. Äiskän kanssa juteltiin noin 10 kertaa päivässä puhelimessa 😀 Iskänkin kanssa ehkä kerran päivässä. Se oli ehkä vaikeinta vanhempien kuoleman jälkeen, kun ei yhtäkkiä voinutkaan soittaa. Mulla oli oikeesti tapana raportoida meidän äidille ihan kaikesta. Mitenköhän se jaksoi mua, kun koko ajan soittelin? 😉 Näet vanhempiasi. Ks. edellinen kohta. Asuttiin tien toisella puolella ja nähtiin päivittäin. Monta kertaa. Jos oli päivä, ettei nähty niin oli kyllä outoa. Mun vanhemmat eivät olleet sitä sorttia, että olisivat tulleet meille koputtelemaan. Mutta mä kyllä olin se rasittava (?) lapsi, joka astui koputtamatta sisään monta kertaa päivässä. Lösähti sohvalle, otti uusimmat sisustuslehdet viereen ja nautti, kun kahvi kannettiin kuumana käteen. Käyt leffassa. Ehkä kerran vuodessa, mutta just miehen kanssa puhuttiin, että pitäisi taas mennä! Föönaat hiukset. Tällä hetkellä taas ehkä liian usein. Mulla on sellainen hiuslaatu, että se kikkurustuu ja pörhöstyy yksin kuivaessaan. Sen takia se CG-metodi oli mun hiuksille hyvä. Tykkäsivät kovin. Föönaan hiukset ehkä kolme kertaa viikossa. Putsaat lattiakaivot. Miehen hommia 😉 Tosin tässä uudessa kodissa ei ole vissiin tuota hommaa vielä kertaakaan tehnyt. Pitääkin muistutella. Käyt metsässä. Pyrin käymään metsässä monta kertaa viikossa. Jos en ihan Pyynikin metsiin asti lähde, niin sitten ihan tuohon meidän lähimetsään. Rakastan metsää. Meillä on Orivedellä metsää ja siellä kävimme joskus alan asiantuntijan kanssa metsänrajat läpi. Tuolloin päätin, että menen sinne samoilemaan joku päivä. Ihanaa jäkälä-kallio-mänty-maisemaa, jylhiä kuusia ja metsän tuoksuja. Tuosta päätöksestäni on nyt kuusi vuotta aikaa enkä vielä ole Orivedelle asti ennättänyt… Käyt suihkussa. Joka päivä, usein kahdesti. Suihkun kestoa olen viime vuosina lyhentänyt ja pärjään pikasuihkuilla. Mä en osaa mennä nukkumaan, ellen ole käynyt suihkussa/saunassa ja suihkussa. Sanot läheisille, että rakastat heitä. Joka päivä jollain tavalla. Perhe whatsup -ryhmässä tulee muruille muistuteltua asiasta, vaikka mieluummin näytän sen teoilla. Sanot miehellesi rakastavasi tätä. Jollain tavalla hänellekin sanon sen joka päivä ♥ Tarkistat kuivakaapin sisällön. Viikottain tulee tehtyä inventaario ennen ruokakauppaostoksien suorittamista. Mulla on paha tapa hamstrata kuivakaappeihin tarvikkeita. Mieleen tulee Oriveden mummuni, jolla oli säilykkeitä vuodeksi eteenpäin siltä varalta, jos jompikumpi naapurivaltioista hyökkää. Luuttuat lattiat. Aivan liian harvoin. Meillä käy siivooja kerran kuussa ja he pesevät lattiat. Keittiössä tosin tulee pyyhittyä lattiaa aina, kun tarvetta on. Peset vessan. Mä olen vähän sellainen veskinpesijä, että saatan pestä peiliä ja lavuaaria monta kertaa viikossa. Mutta wc-istuimen pesen parin viikon välein. Puhdistat liesituulettimen. Vanhassa kodissa puhdistin sen kerran vuoteen. Mutta hyvä Karo, kun muistutit, täytyisi putsata uudessakin (onko uusi, jos muutosta on kaksi vuotta ? 😉 kodissa. Syöt noutoruokaa. Kerran pari kuussa, yleensä siipiä. Mä rakastan siipiä tai lähinnä sitä hot-kastiketta. Sitä on saatava aina tasaisin väliajoin. Valehtelet. En tykkää valehdella enkä juuri valehtelekaan. Tai jos valehtelen ne ovat sellaisia valkoisia valheita. Esimerkiksi lapsille, jos viestittävä voinko tulla hakemaan koulusta saatan laittaa viestin, että olen aloittelmassa juuri puhelinpalaveria (kävely tekee hyvää ;). Riitelet suhteessa. Me ollaan ehkä sillä tavalla epänormaaleja, että ei riidellä. Silti rakastetaan kovin. Jotenkin tää yhteiselo sujuu niin mutkattomasti, että ei riidellä tai edes kinastella. Sheivaat. Liki joka päivä. Kävin elämäni ekan kerran sokeroinnissa kesällä ja päätin jatkaa tuota, niin ihanaa oli, kun ei tarvinnut sheivata. Tarkoitus hyvä kymmenen, mutta käytännön toteutus sokerointiin uupuu. Vaihdat hammasharjan. Parin kuukauden välein. Tykkään pestä hampaita ja hammasharjalla on tuossa touhussa niin suuri osuus! Käyt kirjastossa. Silloin kun lapset olivat pieniä, kävimme kirjastossa monta kertaa viikossa. Jossain vaiheessa löysin kirjaston uudelleen, mutta äänikirjojen myötä kirjastossa käyminen on jäänyt. Paitsi nyt taas koulukirjojen myötä olen käynyt kirjastossa. Rakastan kirjastoja ja niiden tunnelmaa! Peset peitot ja tyynyt. Aivan liian harvoin. Jouluna nyt ainakin. Syöt herkkuja. Mikä on herkku? Karkki tai pulla? Aika harvoin. Herkuttelen hummuksella ja porkkanatikuilla. Raakasuklaalla ja lasillisella punaviinia. Soitat anopille. Ehkä kerran pariin kuukauteen. Pitäisi soitella useammin! Peset rintsikat. Kerran viikkoon keskimäärin. Leivot. Tää vaihtelee tosi paljon. Joskus tulee leivottua pari kertaa viikossa, joskus saattaa tulla kuukaudenkin tauko! Siivoat jääkaapin. Joka viikko ennen viikkomaitokauppaostoksia. Käyt puntarilla. Ehkä kerran viiteen vuoteen 😀 Mä en ole missään määrin kiinnostunut siitä, kuinka paljon painan. Oma hyvä olo ja housujen vyötärö kertovat missä mennään. Komennat miestäsi. No en ikinä! Komentaako joku miestään? En näe yhtään syytä, miksi ketään aikuista ihmistä pitäisi komentaa. Syöt irtokarkkeja. Aiemmin oli pakko saada joka viikonloppu irttaripussi (salmiakkipääkalloja), mutta lopulta mulle tuli sokeriövereistä niin huono olo, että vierottauduin tuosta tavasta. Nyt saatan nappaista lasten viikonloppupussista irttarin tai pari. Vierailet isovanhempiesi luona. Silloin kun elivät kävin Tampereen mummulassa ehkä kerran pariin viikkoon ja Oriveden mummulassa kerran kuussa. Ne olivat ihania vierailuja. Isovanhempani olivat todella viisaita ja ihania ihmisiä. Imuroit kotisi. Meillä mies on vastuussa imuroinnista, mutta eilen kun mökille lähdimme imuri oli mun jäljiltä keskellä olkkarin lattiaa. Jotenkin tuntuu, että näin syksyllä tulee sisään jos jonkinmoista moskaa, joten meillä imuroidaan liki joka päivä. Perheessä kinataan vaatetuksesta. No tuota, aina silloin nyt ainakin, kun ilmat kylmenevät. Kuulemma kukaan muukaan ei pidä hanskoja tai pipoja. Kenenkään muun vanhemmat eivät edes vaadi pitämään pakkasella sellaisia kenkiä, että nilkat peittyvät 😉 Käyt hammaslääkärissä. Siinä missä rakastan pestä hampaita, rakastan kyllä hammaslääkärissäkin käyntiä. Käyn hammaslääkärissä nykyään parin vuoden välein, suuhygienistillä kerran vuodessa. Käyt kaupassa. Tällä hetkellä ehkä kerran pari viikkoon ostamassa maitoa tai leipää, tai yllättäviä puutteita, joita en tajunnut ostaa viikkomaitokauppakasseissa. Peset ikkunat. Ostin taannoin miehelle sellaisen hienon setin, jolla pestä ikkunat. Hän siis pesee ne pari kertaa vuodessa. Vaihdat sukat. No joka päivä ja jos treenaan, niin sitten pari kertaa päivässä! Olet eri mieltä miehen kanssa. Ollaan harvinaisen yksimielisiä. Paitsi välillä ruutuajasta, jos makkarissa pauhaa telkkari ja pädi samaan aikaan, niin sitten voin kysäistä mieheltä, joka katsoo puhelimesta jotain videoo, että voisko jonkun laitteen sammuttaa 😀 Ostat uusia vaatteita. Kompressiojuoksuhousut ostin nyt viikolla, mutta sellaisia muita vaatteita olen ostanut viimeksi toukokuussa. Aiemmin ostin melkein aina jonkun uuden vaatteen, kun oli joku meno tai tilaisuus. Vaikka vaatekaapissa olisi varmasti ollut sopivaa päällepantavaa. Nyt musta on tullut harkitsevampi. Siivoat. Joka päivä ja koko ajan ohikulkiessani tulee jotain pientä siivottua. Isommin sitten yleensä torstai-iltana. Olet tehnyt raskaustestin. Jos sanon 20 kertaa, niin ei varmaan paljoa heitä 😀 Tarkistat toimiiko palovaroitin. Meillä on kotona palovaroittimet liitettynä hälytysjärjestelmään ja lisäksi meillä on sähköllä toimivat palovaroittimet. Eipä ole tullut testattua. Mökillä palovaroitin alkaa piippaamaan, kun patteri alkaa menemään. Peset autosi. Rakastan puhdasta autoa, mutta siitä huolimatta pesen auton liian harvoin. Aiemmin mulla oli valkoinen auto, jossa näkyi kaikki lika. Nykyinen harmaa on aika kiva sen takia, että siinä ei juuri lika näy. Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit. Vaatekaapit siivoan noin kvartaaleittain. Muut kaapit inspiraation iskiessä. Ehkä noin kerran vuoteen. Siivoat lääkekaapin. Aivan liian harvoin senkin…jos sanon, että kerran pariin vuoteen? Puhdistat hiukset harjasta. Joka päivä!
Toivottavasti jaksoitte lukea maratonpostauksen tänne asti 🙂 Ja hei jos on jotain muuta ”Kuinka usein ” -tyylistä, mitä haluatte kysyä, niin kysykäähän ihmeessä! Nyt jatkan sitä, mikä tässäkin lauantaissa on tärkeintä; palautuminen. Miehen piti nyt aamupäivästä lähteä hakemaan tyttöjä ystävältään mökille. Suunnitelmissa oli bostonkakun ja pizzan tekemistä…mutta tuossa herätessämme mietimme molemmat, että mitäs jos mentäisiinkiin tänään kotiin. Syksyinen saari ja mökki on ihana, mutta varsinkin nyt pienen flunssan kourissa tuntuu tavattoman kolealta. Kellarin sohva, leffa (onko vinkata mitään hyvää toimintajännäriä?) villasukat, viltti ja noutopizza kuulostavat tähän hetkeen just hyviltä ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
