lauantai 28. syyskuun 2019

Syksyinen saari

ID

MOIKKAMOI LAUANTAI-ILTAAN IHANAT!

Olenko jo kertonut, että rakastan syksyä? Tuossa aamusta mökille ajaessamme maisema muuttui yhtäkkiä aivan tosi paljon syksyisemmäksi kuin Tampereella. Ruska oli jo pitkällä. Varsinkin näin aurinkoisina syyspäivinä tuntuu, että tuo väriloisto tuo ihan järjettömästi energiaa! Ehkä tälläkin on tarkoitus; pian kun on se ”vähän” värittömämpi marraskuu, niin luonto antaa meille värejä varastoon 😉

Veneen päältä pressua poisottaessamme huomasimme, että siihen jäänyt vesi oli jäätynyt. Ilma oli muutenkin hyytävän kylmä. Mökin sisälle päästessämme sisälämpömittari näytti reippaasti alle kymmentä. Ilmalämpöpumppu päälle, vedet lämpenemään ja villasukat jalkaan. Siinä missä eilen vielä suunnittelimme lähtevämme tänään koko perheen kesken mökille vaihtui aamulla toisiin aatoksiin; huomiset vesisateet ja lasten kanssa veneily ei innostanut, joten päätimme lähteä päiväseltään miehen kanssa mökillä käymään.

Nuo neljä tuntia saaressa saivat taas aikaan sen, kun olisi minilomalla ollut. Saunottiin, grillattiin makkarat, keitettiin kahvit ja kerkesinpäs nojatuolissa nukkumaan koira sylissäni pikapäikkäritkin.

Saaressa on aina ollut kaunis maaruska, mutta tuntuu että tänä vuonna se tuli etuajassa. Kuvankäsittely hieman tuo oranssia enemmän pintaan kuin mitä sitä oikeasti oli, mutta huh että silmä lepäsi tuossa varvikossa. Pitkospuita kävellessäni huomasin, että mustikoitakin olisi vielä noukittavaksi asti…

Ensi viikonloppuna käydään laittamassa mökkitalviteloille ja tuota varten teimme jo valmisteluja. Kuivamuonakaapin tyhjäsin jo mukaan kaupunkiin ja nyt on täällä kotona keittiössä kaaos; eiväthän nuo mahdu meidän kuivamuonakaappeihin mitenkään. Muutenkin näyttää vahvasti siltä, että ensi viikolla meillä syödään chili sin carnea ja tomaattikeittoa. Jostain syystä moisia purkkeja oli tullut rahdattua mökille selkä väärällä 🙂

Koska mökkisuunnitelmiin tuli muutos, päätettiin tehdä uusia suunnitelmia. Ylämäkivetoja ja kanasalaattia kotona. Ehkä pitkästä aikaa myös lasillinen skumppaa shamppanjabaarissa ja sitten katsomaan tuota valoshowta Tammerkosken rantaan. Pitääkin vissiin kaivaa talvitakit varastosta. Näin vanhemmiten sitä on tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että ei tuonne Tammerkosken rantaan värjottelemään mennä!

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,


4 Responses to “Syksyinen saari”

  1. Sanna sanoo:

    Meillä oli todella lämmin ja aurinkoinen syyspäivä täällä etelä-suomessa.
    Meidänkin mökkikausi päättyi ja oli aivan järkyttävää painaa ovi kiinni ja miettiä,että vasta keväällä seuraavaksi:(
    Voi olla että mennään kuitenkin vielä vkonlopuksi…
    Minua kyllä suoraansanoen vähän pelottaakin siellä,koska siellä on aivan säkkipimeää ja peurat ryskää pitkin puskia.ja vähän vaarallistakin taiteilla märillä,jyrkillä saunan kivirappusilla.No katsotaan.
    Tobyn partakin näyttää saaneen syysvärin:)

    • Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja hei eiks olekin jotenkin raastavaa? Toisaalta ajattelee, että äkkiä mökkikausi pakettiin, niin ei pitkitä enää tätä kärsimystä 😀

      Se pimeys on jäätävää. Meilläkään ei näy missään vastarannalla valoja. Siinä yön pimeinä tunteina joskus miettii, että mitäs jos sattuisi jotain. Huh, ei parane ajatella 🙂

      Hih, Topsu löysi kalliorannalta valmiiksi peratun kalanfileen (!). Sellaisen pienen. Söi sen, joi päälle järvivettä ja meni tonkiin mökin taakse multaan jälkkäriä ;D

      Ihanaa sunnuntaita ♥

  2. Tuuli sanoo:

    Ei tullut yhtään kylmä Koskipuistossa syystakilla – ja olen sentään sua vanhempi ;-D

    • Maria sanoo:

      Moikka Tuuli

      ja hei hyvä tietää 🙂

      Me ei eilen ehditty sinne asti, kun saunan jälkeen sohva veti puoleensa, mutta tänään on pakko mennä. Niin hienoja videoita olen somesta nähnyt, että pitää mennä livenä katsomaan. Tänään ehkä tarvii kyllä sadetakkia ;D

      Suloista sunnuntaita ♥

Kommentoi