tiistai 03. joulukuun 2019

Tunnelmallisempi makuuhuone & joululahjavinkki


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Desenion & Indieplacen kanssa


 

HEIPPA IHANAT!

Tänään jutellaan joulusta. Tuosta lempiaiheestani yhdistettynä toiseen lempiaiheeseeni eli sisustukseen. No miten nämä kaksi sopii yhteen? Sisustuksellisten joululahjojen myötä. Meillä löytyy tämän joulun kauneimmat joululahjat seiniltä. Tai no, lasten joululahjajulisteet vielä paketeista.

Muistatte varmaan, kun olen himpun verran pohtinut tuota makuuhuoneen tunnelmaa. Sitä, että tekisi mieleni saada seiniin tummempaa väriä ja sitä kautta huonetta kotoisammaksi. Huone on kuitenkin niin iso ja itse niin laiska, että maalauspuuhiin en ole ryhtynyt. Kaupallisen yhteistyön myötä Desenion kanssa sain huoneeseen uutta kodikkaampaa tunnelmaa kauniiden julisteiden kautta. Halusin värimaailman olevan harmoninen ja kuvien sellaisia, että kun niitä katsoo, tulee rauhallinen fiilis. Mielestäni onnistuin aika hyvin, eikö?

Samalla, kun huoneen ilmeen muutos toimi aikaistettuna joululahjana miehelle (ja toki myös itsellenikin) sai makuuhuone sen viimeisen silauksen. Tunnelman, joka menee ympäri vuoden. Keväällä vaaleampaan päiväpeitteeseen ja helmalakanoihin vaihtaessani tuovat julisteet mustien kehysten kanssa tarvittavaa kontrastia sisustukseen.

Julisteita valikoidessani lähdin ensinnäkin pohtimaan, että millaisen tauluseinän haluan. Katsoin Desenion tauluseinämalleista ideaa ja hyvin äkkiä tiesin, että haluan yhden ison julisteen katseenvangitsijaksi ja sen seuraksi pienempiä julisteita. Koska huoneen katto laskee sängyn toisen reunan kohdalla oli selvää, että isoin juliste ei sinne päähän mahdu. Lopulta piirsin paperille layoutin tuosta tauluseinästäni. Sen jälkeen oli aika valita julisteet.

Valitsin julisteita luontokategoriasta ja suodattimien avulla hain oikean värisävyn ja koot. Tykkään, että luontoaiheiset printit ja julisteet sopivat koko kotiin, mutta varsinkin makuuhuoneeseen. Luonto kun on niin lähellä sydäntäni, niin tottakai mielelläni katson luontoaiheisia kuvia. Metsää, pilviä ja järvimaisemaa. Silmä lepää kauniissa kuvissa ja nyt jo tämän viikon aikana, kun kuvat ovat olleet makkarin seinällä, olen monta kertaa rauhoittunut katsomaan niitä. Löytänyt joka kerralla kuvista jotain uutta ja kiehtovaa. Makuuhuoneen seinälle valitsin seuraavat mieltä rauhoittavat julisteet:

Black Forest (70×100 cm)
Heaven Standing (50×70 cm)
Lake (30×40 cm)
Wooden Pier (30×40 cm)
Watercolor Hands (21×30 cm)

Aluksi ihastelin kaikkia hempeänvärisiä julisteita kultakehyksin, mutta sitten ajattelin, että koska miehen kanssa yhdessä tuolla makuuhuoneessa vietämme aikaa, niin on syytä valita julisteet, jotka miellyttävät molempia. Yleensä olen aina tilannut Deseniolta julisteiden mukana kehykset ja niin tein nytkin. Osan julisteista kehystin vanhoihin toimettomana vaatekaapin nurkassa makaaviin Desenion kehyksiin. Olen jotenkin niin tapohini kangistunut, että en osaa tilata muita kuin noita mustia puukehyksiä. Mutta josko keväällä repäisisi ja laittaisi työhuoneeseen hieman hempeämpää tyttömäistä ilmettä kullanvärisiin kehyksiin!

Meillä lapset ovat toivoneet myös julisteita joululahjaksi. Tanssijatytölle valitsin Dancer -julisteen koossa 30×40 cm ja esikoiselle, joka haaveilee joku päivä muuttavansa Los Angelesiin tilasin Los Angelesin karttajulisteen koossa 30×40 cm. Nuo paketoin tötteröille ja solmin nauhat päihin. Paketeista tuli ikään kuin isot karkkipötköt. Terveelliset ja sisustukselliset sellaiset 🙂

ALEKOODI

Sain kunnian antaa teille alekoodin ATMARIAS30, jolla saa Desenion valikoimista 30% alennusta ajalla 3.-5.12.2019.
Alennuskoodi ei koske kehyksiä eikä premium julisteita.

 Desenion sivuilta löytyy ihan varmasti jokaiselle jotakin ja sivujen joululahjaoppaasta löytyy teemoittain ihanasti inspiraatiota niin joogeille, muotitietoisille, lapsille kuin maailmanmatkaajillekin. Kaunis koti joululahjaksi ei kuulosta lainkaan hassumalta lahjaidealta 

TIISTAITERKUIN,


maanantai 02. joulukuun 2019

Nopea & rapeakuorinen joulupataleipä

HELLUREI!

Tänä aamuna koulukyytejä tehdessäni en voinut muuta kuin ihastella; miten toi maisema voi olla noin järisyttävän kaunis? Puutkin on täynnä töppölunta. Sellaista, mitä olen tottunut näkemään pohjoisempana. Voi kunpa viikon puolivälin plussakelit peruttaisiin viime hetkellä 🙂 Yhtäkaikki, tuo jouluinen maisema inspiroi mua aloittamaan kotitoimistopäivän keittiöstä. Jouluiset leivontapuuhat heti viikon kärkeen eivät tunnu lainkaan hassummalta ajatukselta.

Varsinkin kun leivonta on siihen mun tyyliini helppoa ja turhan konstailematonta. Sellaista, ettei juuri tarvitse vaivailla tai säätää taikinan kanssa. Niin, että ei haittaa, vaikka taikina kohoaisi vähän ylimääräistä. Pääasia, että tuossa kohoamisen aikana saa hoideltua akuuteimmat sähköpostit pois alta. Tänä aamuna meillä valmistui jouluinen pataleipä. Leivän leipominen on ihanaa eikä uunituoreen leivän makua voita mikään. Tein pataleivän tuolla vanhalla luotto-ohjeellani, jota fiksasin jouluisemmaksi muutamalla raaka-aineella.

Nopea & rapeakuorinen joulupataleipä

6 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
puolikas pussillinen kuivahiivaa
hyppysellinen sormisuolaa
iso loraus siirappia (n. 0,5 dl)
3 dl vettä
fenkolia
muskottipähkinää
kanelia
rusinoita
manteleita

1.kuumenna vesi kädenlämpöiseksi ja lisää siihen siirappi
2.sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita seokseen puuhaarukalla vesi
3.anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia (tai enemmän, jos maltat ja on aikaa)
4.laita uunipata uuniin ja aseta uuni päälle 215 asteeseen (kiertoilmalla)
5.kun pata on ollut uunissa parikymmentä minuuttia, ota se pois ja kaada taikina pataan
6.sulje pata kannella ja laita uuniin 40 minuutiksi
7.poista kansi ja annan leivän paistua vielä 10 minuuttia
8.jäähdytä hyvin ennen leikkausta

Jos käytän valurautaista pataa, voitelen sen öljyllä ennen uuniin laittamista, mutta nyt mulla oli käytössä Sarpanevan pata, jonka emalipintaan leipä ei jää kiinni.

Muistan opiskeluaikoina Stockan takana asuessani hemmotelleeni itseäni aina silloin tällöin Stockan rusinaleivällä. Jösses se oli hyvää paahdettuna ja voin kanssa. Tähän leipään tuli vähän sitä samaa makua. Maustettuna vielä jouluisella fenkolilla. Se on jännä, miten tietyt maut tuovat muistoja mieleen. Mä muistan elävästi vieläkin sen rusinaleipäpussin rahinan. Sen, kun veitsi viilsi siitä palasen. Kun nojasin keittiön työtasoon odotellessani leivän pomppaamista ulos paahtimesta. Ikkunasta siintävää Tuomiokirkkoa katsellen.

Siinä, missä mä tykkään rusinoista leivässä, tiedän iltapäivällä kahden nuoren neidin nyppivän rusinat leivästä pois. Ehkä joku päivä hekin ymmärtävät hyvän päälle 😉

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. ja ehei, vaikka tuossa yhdessä kuvassa pidän kättä kovin suojelevasti vatsan päällä, niin meille ei ole tulossa vauvaa 😀 Eilen tosin sellaisia pieniä nuuskuttelin ja toista sain pitää pitkän tovin sylissäkin. On ne vaan niin ihania 


sunnuntai 01. joulukuun 2019

Ensimmäinen joulukuun sunnuntaiaamu

HEI HUOMENTA IHANAT!

Eikös ennen puolta päivää voi sanoa huomenta? 😉 Täällä on juuri noustu aamupalapöydästä ja ennen rakkaille ystäville lähtemistä ajattelin tulla jakamaan muutaman kuulumisen tähän sunnuntaiaamuun. Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuun, joka samalla on ensimmäinen joulukuun sunnuntaiaamu.

Jo jonkin aikaa olen pohtinut tauluhyllyn laittamista sohvan taakse. En ole jaksanut (kyllä!) lähteä Ikeaan, mutta onneksi tuli taannoin puhetta asiasta veljen vaimon kanssa. Heillä oli ylimääräisenä varastossa neljä tauluhyllyä, joista sain kaksi meille kokeiluun. Ja miten paljon voi olkkarin ilme muuttua kotoisammaksi muutaman tauluhyllyn myötä! Mun mielestä nuo tuovat niin paljon lisää kotoisuutta. Ja hyvän mielen siitä, että ”toisen roska on toisen aarre”.

Joulukalentereiden avaamisen lisäki tänä aamuna saatiin sytyttää adventtikynttiläkin. Meillä tänä vuonna perinteisen adventtikynttilän virkaa ajaa tuollainen joulukalenterikynttilä. Sellainen, joka kertaalleen oli jo kirpparilla myynnissä, mutta ei mennyt kaupaksi. Kaikella on tarkoituksensa – poltetaan se nyt tänä vuonna, kun edellisvuosina ollaan unohdettu moinen touhu 🙂

Kovin jouluisissa mietteissä on jälleen ajatukset, sillä tiedättekös mitä meinattiin tänään tehdä? No käydä ostamassa joulukuusi. Mä olen ollut siitä vanhoillinen, että pitkään olin sitä mieltä, että ennen aaton aattoa joulukuusta ei meille tule. Joka vuosi ollaan kuitenkin pikkuisen hilattu joulukuusen laittamista aikaisemmaksi. Ja nyt tuntuu, että tänä vuonna joulukuusi saa tulla kotiin tänään. Ehditään nauttia siitä sitten kolmen viikon ajan, ennen kuin karkaamme pohjoiseen.

Ne työaamut, kun saa sytyttää kuusen kynttilät ja nauttia hiljaisuudessa kahvikupin kuusen kynttilöiden loisteessa ovat aivan voittamattomia. Joten kyllä, nyt on just oikea aika laittaa kuusi. Viime vuonnahan meillä oli kaksi pikkukuusta, mutta tänä vuonna haluan taas tuohon pianon vierelle ison kuusen.

Jos sellaisen ehdimme laittamaan. Mikäli emme, niin kuusi saa odottaa ensi viikonloppuun. Näiden joulujuttujen kanssakin on parasta olla stressaamatta. Hei, nyt suihkuun ja sitten kohti jouluisia kahvitteluita. Palataan illalla edellisen postauksen kommentteihin vastaamisten merkeissä (kiitos kaunis niistä ♥).

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 29. marraskuun 2019

Arkiviikkoni numeroina

MOIMOI IHANAT

ja hei sataako siellä lunta?!? Täällä tulee taivaan täydeltä! ♥ Mun piti tänään kirjoitella rakkausjuttuja, rakkauden kielistä ja vähän siitä miten me voidaan omilla pienillä toimillamme buustata parisuhdetta arjessa. Mutta tiedättekö, että nyt kun ulkona tupruttaa ja uunista tulee taatelikakun tuoksu, ei viitsi mennä liian syvällisiin. Sydän on kepeä ja lounastauolla askartelemani eucalyptuskranssi levittää tähän ruokatilaan ihanaa tuoksua. Puhutaan rakkaudesta sitten joku toinen kerta.

Viime perjantaina tekemäni arkiviikkopostaus sai teiltä niin hyvän vastaanoton, että jatketaan tänä perjantaina hieman samoilla linjoilla. Mun arkiviikkoni maanantaista tähän asti numeroina näyttää seuraavalta:

5 miehen vieressä nukuttua yötä (ensi viikolla luku onkin tasan 1)
7h32mins keskimääräinen uni / yö
1h45 mins pilatesta
3 kasvisruokaa
50 mins yin joogaa
3 kello kuuden herätystä
2 kello seitsemän herätystä
1 uusi lajikokeilu (paddle, oli kivaa!)
2 kertaa läpimäräksi kastuneet goretex kengät
14732 keskimäärin askeleet / pvä
3 ärsyyntymistä
(kaikki samalla kertaa kaupassa, kun ihmiset tukkii ensin hissin edustan,
sitten käytävät ja sitten vielä kassajonon kärryillään…ja mulla oli kiire :D)
10 ylämäkivetoa
6 tuntia dokkareita Yle Areenasta
7 kuppia glögiä
5 rappuset rappustreeneissä
1 päikkärit
12 siipeä hot-kastikkeella
3 kertaa saunomista
8h32 mins äänikirjan kuuntelua
6,1 km juoksua
2 täysin meikitöntä päivää
3 paistettua taatelikakkua (vimppa on nyt uunissa)

Ja hei tuo eucalyptuskranssi; säästin viime vuonna tekemästäni kranssista tuon kehikon (henkari) ja rautalangat. Kaupasta ostin muutaman puntin eucalyptuksen oksia ja kas, kranssi oli valmis viidessä minuutissa. Ajattelin virittää tuon takan etuosaan, mutta millähän ilveellä sen saisi siihen kiinni. Näkymättömällä langalla takan yläosasta, mutta millä kiinni tuo naru sinne takan yläosaan?

Viikonloppuna luvassa lisää jouluisia puuhia; nyt kun lakko loppui, niin sitä uskaltaa vissiin askarrella joulukortit. Huomenna koulun joulumyyjäisiä (tänään leipomani taatelikakut menevät sinne myyntiin) ja joulupukin asioilla käymistä.  Yhdet jouluiset kamppiskuvaukset pitää hoitaa myös alta, kun on luvattu aurinkoa. Sunnuntaina luvassa joulukahvittelua rakkaiden ystävien kanssa. Ai niin, sunnuntaina saa avata joulukalenteristakin ekan luukun. Sanoinko jo, että nautin tästä joulunalusajasta? 🙂

PERJANTAITERKUIN,


torstai 28. marraskuun 2019

Ajatuksia teini-ikäisen äitinä olemisesta

MOIKKAMOI IHANAT!

Eilen illalla mäkivetoja täydellisen talvimaiseman keskellä vetäessäni tuli taas pohdittua elämää. Se on muuten jännä, miten itselläni on aina nuo hikitreenit olleet sellaisia aikoja, kun tulee kirjoitettua blogipostausrunkoja ajatuksen tasolla. Taivas oli aivan purppuranvärinen ja lumi antoi välillä periksi ylämäkeä ylöspäin mentäessä.

Siinä kuulokkeet korvilla mietin, kuinka hyvin asiat on. Lähinnä siltä kantilta, että kuinka onnellinen saa olla, että tuo meidän teinimpi, siis se isompi teini, lähti ystäviensä kanssa nuorkalle, kun me lähdettiin treenaan. Se, että lapsella on ystäviä on ihan älyttömän ihana asia. Varsinkin teini-iän myllerryksessä mun mielestä turvallisten ja välittävien ystävien merkitys korostuu. Kaikkea ei varmastikaan tule juteltua kotona, joten on hyvä, että on se bestis tai kaksi kelle avata sydäntään.

Peilasin meidän esikoisen teiniaikaa omaan vastaavaani ja näen meissä tosi paljon samaa. Mutta myös eroja. Mä en ikinä korottanut mun vanhemmilleni ääntä. En paiskonut ovia tai käyttäytynyt muutenkaan niin kuin teinien vissiin yleisesti odotetaan käyttäytyvän. Mulla oli tosi helppo teini-ikä (uhmaikä oli kuulemma ollut vastaavasti taas aivan kamala :D). Meillä on tuon rakkaan isomman teinimme kanssa tällä hetkellä ihana suvantovaihe. Sellainen, että ei uskalla oikein ääneen kysyä, mutta menikö se pahin teiniajan myllerrys jo ohi?

Välillä sitä aina miettii, kuinka isoksi ja vastuuntuntoiseksi pikkunaiseksi toinen on kasvanut. Näin äitinä ei tarvitse huolehtia, etteikö pitäisi huolen läksyistä tai kokeista. Tänäänkin oli yksi koe, mutta silti sai eilen mennä nuorkalle kavereittensa kanssa. Oli lukenut jo tarpeeksi omien sanojensa mukaan ja siihen on luottaminen. Tämä teinin vanhempana toimiminen on valjennut mulle jotenkin yhtäkkiä; rakkautta tarvitaan rutkasti, siimaa pitää osata antaa ja antaa myös sen teinin tuntea, että hän on meidän luottamuksen arvoinen. 

Itse muistan oman teiniaikani riparin jälkeen sellaisena, että vaikka en ollut se perinteinen ovia paiskova teinari, niin kyllä tuli kokeiltua rajoja. Nostan hattua mun vanhemmille, jotka antoivat mulle siimaa. Rakastivat ja luottivat. Asettivat rajat äänettömästi. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä suurin syy siihen, että uskalsivat antaa mun mennä ja tulla oli se, että tiesivät missä porukassa liikuin. Meillä oli hirmuisen ihana kaveriporukka, joka koostui tytöistä ja pojista.

Vietettiin aikaa meillä ja mun kaverit saattoivat olla jutskaamassa mun äidin ja iskän kanssa, vaikken itse ollut kotona. Me asuttiin täällä lintukodossa, mutta jo silloin täältä oli turvallista lähteä tuon ystäväpiirin kanssa vähän kokeilemaan siipiään. Kaikista pidettiin huolta ja ei ollut asiaa, jota ei oltaisi voitu jakaa. Keskenään siis, vanhemmille nyt ei tarvinnut kaikkea kertoa 😉 Se on osa sitä teini-ikää!

Näin se on tuon meidänkin teinarin kanssa; tiedetään kenen kanssa liikkuu. Huoletta voidaan päästään viikonloppuisin yöksi ystävälleen. Tsekataan vaan viestittämällä / soittamalla, että ovat päässeet esimerkiksi nuorkalta tuonne ystävälleen turvallisesti. Vaikka luotan 100% tuohon meidän teiniin, niin maailma on muuttunut aika paljon siitä, mitä se oli mun teiniaikoina. Sen takia noina yökyläiltoinakin sitä on koko ajan vähän valppaana ja lähtövalmiina. Se on se meidän vanhempien tehtävä – rakastaa, välittää ja huolehtia. Lapsen kompastuessa nostaa ylös ja rohkaista jatkamaan matkaa ♥ Kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin, jos teini-iän hormonihuurut hetkellisesti ovat saaneet oikean ja väärän unohtumaan.

Sain tuossa vähän aikaa postaustoiveen siitä, miten äitinä olo on muuttunut lasten kasvettua teini-ikään. En osannut asiaa lähestyä oikein muusta kulmasta. Äitiys ei ole muuttunut ollenkaan. Samanlailla sitä rakastaa. Ehkä vain vielä himpun verran enemmän nyt, jos mahdollista.

TORSTAITERKKUSIN,

PS. suomen kieli on muuten jännä…aluksi mulla oli postauksen otsikkona ”Teini-ikäisen äidin ajatuksia”, jonka olisi hyvin voinut käsittää kahdella eri tavalla 😀