perjantai 14. elokuun 2020

Kesän 2020 kohokohdat

8

HEIPPAHEI PERJANTAIHIN!

Pitkästä aikaa kotitoimistopäivä ♥ Oli alunperin tarkoitus tehdä tänään perinteinen myyssipostaus, mutta koska mies tulee kotiin vasta myöhemmin, niin taidan tehdä niin, että toteutan tuon ruokaideani, kuvaan sen ja laitan sen tulemaan joku toinen päivä. IG:n puolella kenties tänään perjantaimyyssitunnelmia.

Tiedän, että kesää on vielä jäljellä, mutta kyllä mun silti täytyy sanoa, että eletään niitä aikoja, kun mieli on jo vahvasti syksyssä. Samalla, kun nautin täysin rinnoin siitä, mitä suloinen elokuu meille antaa (=helleviikonlopun!). Työmoodi on vahvasti päällä ja katse suunnattuna loppukuusta alkaviin opintoihin.

Kesä 2020 oli erilainen kuin aiemmat. Mutta tiedättekö, että siitä huolimatta, että maailma oli ja on vähän kallellaan, kesä 2020 on ollut yksi eittämättä parhaista. Kuulin jonkun sanovan ääneen, että harmi kun heinäkuu oli ilmojen puolesta niin huono. Meillä oli heinäkuulla kolme viikkoa lomaa ja mä muistan tuon loma-ajan säidenkin puolesta varsin rentouttavana. IG:stä kurkkasin, että oli siellä muutamia sadetunnelmointikuvia, mutta kokolailla ollaan nautittu kivasta kelistä heinäkuussakin.

Mikä kesästä 2020 teki niin ikimuistoisen?

Lämmin & aurinkoinen juhannus

Juhannus oli täydellinen. Luonto hehkui kesän onnea ja saatiin houkuteltua mummu ja taata mökille, vaikka periaatteessa vähän eristyksissä olivatkin olleet siihen asti. Syötiin ihan koko ajan. Katsottiin auringonlaskua hikoileva roseviinilasi kädessä. Kuunneltiin hyvää musiikkia ja pelailtiin.

Rippijuhlat

Siinä missä rippijuhlien järjestäminen oli vielä toukokuullakin kysymysmerkki, saatiin nopealla aikataululla ja suht vaivattomasti aikaan juhla, jonka me kaikki tullaan muistamaan loppuelämämme. Ehkä mieleenpainuvimpana asiana juhlista on jäänyt se, että saatiin tupa täyteen rakkaita sukulaisia ja ystäviä, joita emme olleet koronakevään aikana päässeet näkemään. Myös esikoisen rehellisen aito kiitollisuus hänelle järjestetyistä juhlista jäi mieleen. Sekä nappivalinta pitopalveluyrityksen suhteen. Jos saisin jotain muuttaa rippijuhlista, niin en muuttaisi mitään. Hellejakson viimeinen päivä, jolloin nauru raikasi ja ilta pitkittyi.

Sup-laudan hankinta

Jokaisella kännykkäriippuvaisella pitäisi olla sup-lauta. Tai ainakin paikka, jonne puhelin ei kulje mukana. Vaikka suppaillessa saa hyvän treenin, niin mulle suppailu toimii ennen kaikkea sellaisena lataushetkenä. Kun olen aivan yhtä luonnon kanssa ja vaan liplattelen eteenpäin. Välillä annan pienen tuulenvireen kuljettaa lautaa ja laskeudun istumaan tai polvilleen. Suppailu on parasta auringonlaskun aikaan. Laudan päällä ikään kuin pääsee lähemmäs laskevaa aurinkoa. 199 euroa on pieni hinta siitä, mitä tuo touhu on antanut meille kaikille. Ensi vuodeksi pitää ostaa uusi lauta, jotta päästään retkille porukalla.

Mökkiprojektit

Ex-tempore vierasmökin siivous niin, että kerrossänky jouti pois. Esikoinen sai tuosta ihanan mökin itselleen. Siellä pystyy olemaan myös pitkälle syksyyn, sillä sähköpatteri lämmittää tehokkaasti. Myös saunamökki laitettiin uuteen uskoon, mutta sitä ei olekaan näemmä kuvailtu. Mökin edusta sai pienen ilta-aurinkoterassin ja kalliorantaterassin teko jatkunee sunnuntaina. Myös kesähuoneen kattopalkit saatin vihdosta viimein maalattua. Tälle mökkikaudelle on vielä edessä jäiden runnoman laiturin purkaminen kävelysillan puoliväliin asti ja betonitornien suoristaminen. Ensi vuonna rakennetaan loppuosa laiturista uudelleen ja laitetaan se putkiponttooneille.

Huikeat auringonlaskut ja pimenevät illat 

Tehän tiedätte, että olen auringonlaskufriikki. Rakastan katsella auringonlaskua. Luonto on oikeesti aivan mielettömän voimaannuttava. Miten se voikaan taipua tuollaisiin taideteoksiin? Aika ihmeellistä. Lisäksi tänä vuonna ollaan nautittu pimenevistä illoista ihan erilailla kuin aiempina vuosina. Osaltaan tämän tekee ehkä nuo kaksi valosarjaa, jotka ostimme terassin ylle. Kynttilöitäkin on tullut polteltua ulkona enemmän kuin ennen ja hei jos jotain positiivista, niin miten musta tuntuu, että hyttysiäkin on ollut vähemmän tänä vuonna 😀

Toritunnelmointi & Suomi-matkailu

Tampere, Rauma, Naanatali, Turku, Hanko, Fiskari. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö reissunaisen sydän olisi ollut välillä levoton näinä aikoina, kun ulkomaille ei pääse. Kuitenkin Suomi-matkailu on onneksi rauhoittanut tuota sydäntä. Suomi on aivan älyttömän kaunis maa ja täältä löytyy niin paljon uusia paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt. Tänä kesänä tehtiin yhtenä sunnuntaina kierros omassa kotikaupungissakin ja löydettiin uusia ihania kohteita. Reissukamuina on välillä olleet muu perhe, välillä ollaan menty naisporukassa. Yhtä kaikki, kotiin on ollut aina ihana palata. Aarrearkku muistoja rikkaampana.

Tänä kesänä käytiin myös monta kertaa toriaamiaisilla ja -lounailla. Torimummouteeni on vielä reilut muutama kymmenen vuotta, mutta kai sitä nyt jo saa vähän tehdä eläkeiän suunnitelmia? 😉

Kesän kohokohtiin voisi vielä lukeutua kotiterassilla vietetyt illat ja täydellisesti paistetut pizzat. Ne helleyöt, kun ollaan nukuttu siskonpedissä kellarin lattialla. Myöhäisillan uintireissut kotirantaan. Alkukesän kotitoimistopäivät terassilla ja loppukesän omppusosetalkoot (tänään jatkuu). Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa, mutta niin on lähestyvä syksykin. Musta tuntuu, että mun positiivisen elämänasenteen takana on osin se, että silloin kun on pimeää ja synkkää, kun sade piiskaa ikkunaan, niin imen itseeni täysillä tuota tunnelmaa. Sen avulla nekin kesäpäivät, kun aurinko ei ihan jaksa porottaa lämpimästi, tuntuu vielä lämpimämmiltä. Vielä kesäisimmiltä.

IHANAA PERJANTAITA! ♥


torstai 13. elokuun 2020

Lempiarkiruokani tällä hetkellä

12

HEI HYVÄÄ HUOMENTA IHANAT!

Olenkin tainnut kertoa, että mä kulutan niin biisit kuin ruoatkin loppuun. Kun johonkin biisiin ihastun, kuuntelen sen puhki. Tällä hetkellä puhkikuuntelussa on iki-ihanan BEHMn Tivolit. Ruoan puhkikulutusvaiheessa on sitruunarisotto ja pannulla paistettu lohi. Niin hyvää, niin helppoa ja rikkoo kivasti sitä siskonmakkarasopan ja makaronilaatikon värittämää arkea.

Välillä laitan risottoon kuivaa valkoviiniä, välillä korvaan senkin osuuden kasvisliemellä. Nyt alkomaholiliikkeessä asioidessani myyjä vinkkasi mulle kuohuviinistä risottoon ja hei ei huono – toimi erittäin hyvin. Lasiin pääsi sitten risottoa varten säästetty valkoviini, joten win-win tilanne 😉

Sitruunarisotto
4:lle

1 pieni sipuli
voita reiluhko nokare
3 dl risottoriisiä
8 dl kasvislientä
2 dl kuivaa kuohuviiniä
1 sitruunan mehut (löyhästi puristettuna)
2 dl raastettua parmesania
mustapippuria

1. kuori ja pienistele sipuli
2. kuullota sitä hetki voissa, lisää riisit
3. kun riisi on muuttunut hieman läpinäkyväksi lisää kuohuviini ja sitruunan mehu
4. anna porista, kunnes riisi on imenyt kuoharin.
5. ala lisäämään kasvislientä pienissä erissä ja lisää aina, kun liemi on imeytynyt riisiin
(tässä menee noin 25-30 minuuttia yhteensä)
6. riisi saa jäädä pikkuisen al denteksi (mutta ei missään nimessä liikaa!)
7. sekoita risottoon raastettu parmesanjuusto ja mausta mustapippurilla

Tarjolle: tilliä ja parmesanlastuja

Lohen leikkasin paloiksi, suolasin ja paistoin pannulla voissa sillä aikaa, kun risotto kypsyi. Risottoon menevän sitruunamehun puristin sitruunalohkoista, jotka laitoin paistumaan pannulle lohien kanssa.

Tämä on tällä hetkellä koko perheen lemppariruoka ja aina päätän, että teen risottoa puolitoistakertaisen annoksen, sillä vimppa villahousu nuolee kattilasta loput risotot. Toisaalta, tästä annoksesta saa neljä henkeä vatsansa hyvin täyteen eikä sen suhteen lisää tarvitsisi. Olisi kiva kuulla, mikä teidän/sinun tämän hetken arjen lemppariarkiruoka on. Koskaan ei voi jakaa liikaa arkiruokavinkkejä, joten ilomielin otan teidän lemppareita meidän arkiruokarepertuaariin tuomaan vaihtelua 🙂

Nyt kohti tämän viikon vikaa toimistopäivää. Mökki-ikävä on infernaalinen ja mietinkin tässä, että tohtisinko lähteä sinne perjantaina pariksi yöksi yksin. Toisaalta kaupungissa olisi vähän kuvailtavaa loppukuun kamppiksia varten. Mutta on luvattu niiiin mieletöntä ilmaa, että mielelläänhän tuon viikonlopun möksällä viettäisi ♥

ILOISTA TORSTAITA!

 


tiistai 11. elokuun 2020

Iso ilo vastaanottajalle, lämmin mieli lähettäjälle

2

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.

 

TIISTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Tuntuuko teistäkin, että ei siitä ole kuin hetki, kun koululaiset kirmasivat kesälaitumille? Kun kaivoitte nessupakettia sumuisin silmin laukustanne Suvivirren alkusointujen sulostuttaessa alkukesän tunnelmaa. Musta tuntuu, että se oli ihan just vasta. Toisaalta taas tuntuu, että siitä on hirmuisen pitkä aika. Niin paljon on ehditty kuitenkin tehdä ja kokea tuon jälkeen. Yhtä kaikki, tänään meillä Tampereella pakattiin uudet lyijytäytekynät ja kumit penaaliin. Reppu heitettiin selkään ja lähdettiin kohti uutta syyslukukautta. Yläkouluun jo molemmat.

Uusi arki otetaan hyvillä mielin vastaan. Pikkuhiljaa valoisat illat ovat muisto vain ja saa sytytellä kynttilät tuomaan tunnelmaa ja kietoa shaalia tiukemmin jalkojen ympärille. Kuulustella koululaisilta kokeisiin ja jutella iltaruokapöydässä koulupäivän tapahtumista. Kaupallisen yhteistyön myötä Postin kanssa tulin kertomaan, miten mä päätin ilahduttaa pieniä koululaisia. Aloin miettimään, että meidän tytöt eivät juurikaan saa postissa kirjeitä tai kortteja. Veikkaan, että se on monen nuoren kohdalla sama juttu. Samalla mietin, kuinka ihanaa oli itse nuorena löytää postilaatikosta omalla nimellä varustettu kortti. Tervehdys sukulaiselta tai kirjekaverilta.

Reilu viikko sitten kirjoitin neljälle pienelle (kummitädin silmissä he ovat edelleen pieniä, vaikka yksi on jo yläkoulussa) kummilapsellemme kortit. Kortteihin kirjoitin tsemppiviestin alkavalle koulutielle.  Kortit lähtivät matkaan kolmelle prinsessalle ja yhdelle prinssille. En voi uskoa, että tuo hurmurikummipoika aloittaa jo esikoulun. Justhan se vasta oli, kun käytiin vastasyntynyttä sairaalassa katsomassa. Aika kuluu nopeasti ja mitä enemmän aika juoksee, niin sitä enemmän sitä tajuaa muistojen luomisen merkityksen. Kortin ja postimerkin ostaminen ovat itselleni pieni vaiva. Muutaman rivin kirjoittaminen ei vie kuin hetken. Pienellä vaivalla saa annettua rutkasti hyvää mieltä toiselle. Jos mulla olisi ollut aikaa, olisin ollut kärpäsenä katossa todistamassa rakkaiden kummilapsien iloa kortit saadessaan 🙂

Muistatteko heinäkuussa, kun kerroin, että vastedes lähetän joka kuukausi postikortin ilahduttamaan ystäviä ja sukulaisia? On todettu, että hyvät teot ja hyvän mielen tuominen muille tekevät meistä onnellisempia. Olkoon onnellisuuden määritelmä itse kullekin mikä tahansa, niin uskon tähän täydestä sydämestäni. Se, että sain kahvikupposen äärellä kynttilän valossa kirjoitella kortit rakkaille koululaisille sai mut hymyilemään sisäisesti. Se, kun ajattelen, miten paljon kortit ilahduttavat saajiaan, saa mun onnellisuuskäppyrät tappiin.

Ja jos totta puhutaan, niin saa lähestyvä syksykin. Kesä on ollut niin mieletön, että sen avulla ammennan valoa pimeisiin iltoihin. Koska ylimääräistä valoa syksyn pimeille riittää, niin hyvillä mielin jaan sitä eteenpäin. Mulla onkin jo mielessä muutama ihana, ketä ajattelin syksyn pimeillä ilahduttaa postikortin muodossa. Kaikki meistä eivät ole syysihmisiä, joten lisätsempin lähettäminen postitse on varsin ihana ajatus. Kortin avulla voi koskettaa ja ilahduttaa vielä syvällisemmin kuin tekstiviestillä.

Sain viime viikolla postissa kirjekuoren, jossa oli tutunnäköistä kirjoitusta. Tekstistä näki, että kirjoitus ei ole nuoren ihmisen käsialaa ja sen eteen oli nähty vaivaa. Kuoren päälle oli liimattu kaksi Suomen kartta -symbolilla varustettua Postin ikimerkkiä (tosin yksikin olisi riittänyt). Toisessa oli kala ja toisessa kiviä. Vuosiluvut kertoivat niiden olevan muutamia vuosia vanhoja. Ikimerkit ovat siitä ihania, että ne eivät vanhene ikinä. Niitä voi käyttää nimensä mukaisesti ikuisesti. Kirjekuoren sisältä paljastui itse askarreltu syntymäpäiväkortti miehen reilusti yli 80-vuotiaalta tädiltä. Voi kuulkaa, ei tarvitse hetkeäkään miettiä, kenelle syyskuun postikorttini lähetän.  Iloa ja valoa yksin asuvalle syyskuun pimeisiin iltoihin ♥

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 09. elokuun 2020

Olet kultainen 💛

2

HEISSUN IHANAT!

Kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää mökillä. Terassiprojektia ja löffäilyä. Koolauksia, kehikon passaamista, ristimitan ottamisia, räväytysturnauksia, kumisaappaiden muodostamia rusketusrajoja säärissä, läheisestä kahvilasta haettuja sokerimunkkeja iltapäiväkahville ja itse tehtyä mansikkahilloa french toastien päälle, saunomisia, pizzan paistamista ja hei ihan mielettömistä kesäkeleistä nauttimista. Ei voi valittaa. Sunnuntaiolosta ei ole tietoakaan, sillä akut on todellakin ladattu. Ikään kuin heti loman jälkeen olisi saanut taas lomaa. Niitä kolmea toimistolla rutistettua päivää ja paria kotitoimistopäivää ei edes muista tuossa välissä.

Aurinko paistaa matalammalta, laskee iltaisin aiemmin vastarannan taakse. Illat pimenevät aiemmin ja auringon laskettua saa vetää pitkähihaista päälle. Illan valo on hempeän oranssia. Muistuttaen väriltään jopa osaltaan viljaa, joka odottaa korjausta ennen syksyä. Elokuuhun liittyy myös tietynlaista luopumista.

Ehkä se on tämä viimeinen virallinen kesäkuukausi, joka valmistelee meitä kohti seuraavaa. Siirtymävaihe kesästä kohti syksyä. Jäljellä on vielä jotain kesäistä, mutta mukaan on tullut jo jotain tulevasta syksystä. Aurinkoisia hellepäiviä rytmittää viilenevät ja pimenevät illat. Aamut, jolloin kaste on käsin kosketeltavaa. Sumu, joka hälvenee vasta auringon noustua. Omput, jotka huutelevat punaposkisina omenahillotalkoista.

Olen elokuun lapsi ja ehkä jo senkin takia rakastan elokuuta. Elokuu on täyttä kultaa!  Tää on kuukausi, kun tulee aloitettua loman jälkeen uusi elämä. Kun sitä valmistaa itseään ja kotiaan kohti tulevia kuukausia. Ja väistämättä, helteestä huolimatta, tänä viikonloppuna on tullut katsottua taas tätä meidän mökkikylää sillä silmällä. Mutta mökkikautta on vielä onneksi pari kuukautta jäljellä.

Nyt pakkaillaan jääkaapin sisältö mukaan ja suunnataan kohti kaupunkia ja koulutarvikeostoksia. Mökki ja terassiprojekti jää hetkeksi taka-alalle. Hei, palaan kotoota käsin edellisen postauksen kommentteihin. Te olette vähintäänkin yhtä kultaisia kuin elokuu 💛

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 07. elokuun 2020

Toinen jalka blogimaailman haudassa?

22

HEIPPAHEI

ja terkut sumuisesta saaresta! Jos nyt pitäisi lähteä veneellä suunnistamaan kovin pitkälle, niin ei tulisi mitään. Varvikon peittävästä seittimäärästä voisi päätellä hämähäkkimiehen käyneen yöllä vierailulla. Ensimmäinen syksyn lähestymisestä kertova aamu on käsillä. Ollakin, että luvassa on helleviikonloppu. Ihanaa!

Kävin tuossa yhtenä päivänä läpi vanhoja blogipostauksiani. Hieman harmittaa, että menin jossain vaiheessa poistamaan ne marras- ja joulukuussa 2009 kirjoittamani postaukset. Se, että muutaman kuukauden päästä tulee täyteen 11 vuotta (jaiks!) tätä touhua tuntuu jotenkin ihan järjettömältä. ”Kukaan ei enää lue blogeja!” ”Blogit ovat kuoleva luonnonvara” ”Ne vaan mainostaa samoja tuotteita ja pyrkii saamaan klikkejä harhaanjohtavilla otsikoilla” Tämmöisiä väittämiä olen jostain lukenut.

Totta on, että rinnalle on tullut muita sosiaalisen median kanavia ja blogien lukijamäärät ovat varmastikin tippuneet siitä, mitä ne ns. blogien huippuvuosina olivat. Siitä huolimatta täällä mun blogissa tehtiin kävijäennätyksiä huhti-toukokuulla. En sitä kiellä etteikö esimerkiksi pelkän Instagramin tekeminen olisi helpompaa. Ensinnäkin kuvien ei tarvitsisi olla niin isoresoluutioisia (kännykuvat usein riittävät) ja toiseksi tekstin tuottamiseenkaan ei menisi niin paljon aikaa (kiitos rajallisen merkkimäärän). Instagramin selaaminen on myös helpompaa ja nopeampaa seuraajalle.

Keväällä mulla kävi mielessä nanosekunnin ajan blogista luopuminen ja siirtyminen pelkkään Instaan. Hetken aikaa uskottelin pääni sisällä itselleni, että nuo lukemani ja kuulemani väitteet bloggaamisesta pitävät paikkansa. Mutta tiedättekö, että on blogeissa silti etuja Instaan verrattuna. Ensinnäkin jos on hukannut esimerkiksi jonkun reseptin, sen pystyy helposti etsimään blogista. Toiseksi mä rakastan katsoa kauniita kuvia muiden blogeista isolta ruudulta. Toki luen blogeja kännykälläkin, mutta usein myös tietokoneella. Tietokoneella ei tule Instaa selattua (onko se edes mahdollista?).

Ja vaikka meillä on hirmu ihania keskusteluita Instan puolella, niin jotenkin blogin kommenttiboksissa sitä pääsee vielä syvempään vuorovaikutukseen. Oli aika, että blogiteksteihin tuli vähintään 30 kommenttia. Oli aika, ettei kommentteja juuri tullut. Viime aikoina niitä on taas tullut ja mä rakastan sitä vuorovaikutusta, joka meillä on. Eilen sain kommentin eräältä pitkään mukana olleelta lukijalta. Hän ei ollut pitkään aikaan kommentoinut ja nyt jätti kommenttia. Tiedättekö, että se lämmitti mieltä ihan älyttömästi.

Kyllä mä usein mietin, että jos en ole kuullut jostain vakkarikommentoijasta aikoihin mitään, että onkohan hänellä elämässä kaikki hyvin. Muistan myös erittäin paljon nippelinappelitietoa teistä kommentoijista ja kun kuulin kesäkuussa erään suosikkikirjailijani menehtymisestä mulle tuli heti mieleen eräs kommenttia aikoinaan jättänyt, joka oli myös hurahtanut kyseisen kirjailijan kirjoihin. Joka oikeastaan taisi mulle kirjailijasta alunperin mainitakin. Kaupassa saatan nähdä jonkun tuotteen ja mieleeni juolahtaa, että hei – tästä pitää mainita just sille yhdelle kommentoijalle, kun seuraavan kerran ”jutellaan”.

Ihan älytöntä eikö? 😀 No mutta, sen sijaan että ajattelisin olevani blogimaailman kehäraakki ja kuuntelisin väitteitä blogimaailman hiipumisesta, avaan tietokoneeni jatkossakin. Kirjoittelen näitä välillä päättömiä ja kaukana syväanalysoivista pohdinnoista olevia juttujani. Niin kauan kuin homma tuntuu mielekkäältä. Olkoonkin, että joidenkin mielestä sitä ollaan jo toinen jalka blogimaailman haudassa.

IHANAA PERJANTAITA &
KIITOS KUN OLETTE ♥


« Vanhemmat
Uudemmat »