maanantai 28. elokuun 2017

Helan går… ♫

HEIPPATIRALLAA

ja ihanaa alkanutta viikkoa! Nyt kun venetsialaiset on vietetty niin eikös se tarkoita sitä, että mökkikausi pitäisi olla paketissa? Huh, karmiva ajatus. Me kun ajateltiin vielä mökkeillä ainakin pari kuukautta. Toooosin, jos syksy ja lähestyvä talvi tätä menoa jatkaa tulemistaan, niin ties vaikka jäät jäätyisivät ennätysaikaisin ja mökkeilykausi loppuisi lyhyeen 😉 Viileillä keleillä mökillä on kiva puuhastella. Klapikone lauloi viikonloppuna ja myös noin 127 pihlajantaimea sai lähtöpassit tontiltamme. Huvittelupuolesta vastasi venetsialaiset ja niiden myötä pienoiset rapujuhlat. Yleensä ollaan syöty rapuja ensimmäisen kerran jo heinäkuulla, mutta nyt muuttohäslingit ajoivat rapujuhlien edelle. Lauantaina päästiin vihdosta viimein rapurallaiden makuun ja maistuivat kyllä hyvälle. Mitenkään suureellisesti meillä ei venetsialaisia vietetty. Pöydässä kun oli pikkuisia prinsessoja, niin snapsilasit täyttyivät tillistä ja vissystä. Juomalasiin riitti valkoviiniä yhden lasillisen verran ja hyvä niin. Silti kuitenkin suunniteltiin jälleen ensi vuodelle rapujuhlia ystävien kanssa. Viimeisistä sellaisista kun on aikaa jo luvattoman paljon.

Alkuun teimme jälleen simpukkakeittoaTällä kertaa tosin hieman mukaellen; pekoni unohtui kaupunkiin ja pakastemaissin asemasta käytimme yhden fenkolin. Fenkoli sopikin simpukoiden makuun oikein hienosti. Aiemmin olen käyttänyt simpukkakeittoon säilykesimpukoita, mutta nyt löysin pakastealtaasta pienen pussin pakastesimpukoita.

SIMPUKKAKEITTO
”CLAM CHOWDER”

4-5 isoa perunaa
1 fenkoli
1 pss kuorittuja sinisimpukoita
1 keltasipuli pilkottuna
öljyä
1 dl kuivaa valkoviiniä
vettä
1 tl maustepippuria
2 dl ruokakermaa
2 laakerinlehteä
tuoretta tilliä
kalafondia

-kuullota sipulia öljyssä hetki
-lisää valkoviini ja anna porista muutama minuutti
-lisää kuoritut ja pienistellyt peruna sekä fenkolisuikaleet
-lisää vettä sen verran, että perunat peittyvät
-lisää laakerinlehdet, jauhettua maustepippuria ja reilusti tuoretta tilliä
-anna porista, kunnes perunat kypsiä
-lisää kerma, simpukat ja mausta kalafondilla
-tarjoile tuoreen tillin kanssa

ID

Eihän tuo nyt ihan sille samalle maistunut kuin the clam chowda Gloucesterissa viime lokakuussa, mutta ajoi asiansa! Jos ihmettelette, että söikö meillä nuo lapset simpukkakeittoa, niin eivät syöneet 😀 He söivät uusia (tai no, eihän ne nyt enää niin uusia ole) perunoita sekä grillimakkaraa alkuun. Kesän makuja. Vaikka ilma oli auringonlaskuineen ihan mieletön, niin selvästi pohjoisesta tuivertava tuuli toi mukanaan syksyn tuoksun ♥ 

MAANANTAITERKUIN,


torstai 24. elokuun 2017

Onks vähän noloo hei…osa 2

…jos korttelin ympäri kävelemiseen menee sen normaalin kymmenen minuutin sijaan 27 minuuttia?

…jos jää korttelin matkalla suustaan kiinni, ei vain toisten koiranomistajien kanssa, vaan nykyään myös kissaansa ulkona ulkoiluttavan kanssa?

…viedä roskat pyjamahousuissa, miehen lenkkareilla klonksutellen tuohon tien varteen (joku voisi nähdä!)?

…tapailla kovaa ja korkealta Despacitoa ruoanlaiton lomassa ja huomata sitten, että keittiön ikkuna on auki ja naapurissa ollaan takapihalla?

…mennä ikävissään työreissussa olevan rakkaan vaatekaapille lainaamaan miehen ikivanhaa collegea, pukea se päälle ja nuuskutella tuttua tuoksua?

…laittaa perheen whatsup -ryhmään pelkkiä sydämiä?

…jos nyökkää ja hymyilee Sokoksen hissiin sisään astuessaan?

…reklamoida pikaruokapaikassa saadessaan yhdet ylimääräiset ranskalaiset?

…tilata pienemmälle pupujuliste, kun ei allergian takia voi oikeaa pupua ostaa?

…kysellä lasten kavereilta, kuinka koulu on alkanut ja onko kivaa?

…ylipäätään puhua lasten kavereille jotain? 😀

…hakea lapsi luokasta hammaslääkäriin, sillä ei muuten muistaisi lähteä kesken tunnin?

…heilutella koulun parkkipaikalla lasten kavereille?

…ehdottaa lapselle, että laittaisi tuulipuvun takin kouluun, kun mittarissa on vain 9 astetta ja ilmassa on sateen uhka?

…halailla tai jopa vähän pusutella miehen kanssa (”Tää on oikeesti äiti ja iskä kiusallista meille kaikille” :D)?

…olla koko päivä ilman meikkiä? Joskus jopa kaksi päivää putkeen?

…toivottaa kaupan kassalle mukavaa viikonloppua? (”Mistä sä äiti tunnet tuon?…ai et tunne, no miks sä sit toivotit sille hyvät viikonloput?”)

…sanoa ”tuitui” söpölle vastaan kävelevälle koiranpennulle sellaisella ällösöpöllä lässytysäänellä samalla kun rapsuttaa sitä leuan alta?

…jos ei osaa auttaa isomman pikkuisen matikan läksyissä (se jakokulma…)?

…olla bloggaaja eikä tubettaja? Koska kukaan ei kuulemma enää bloggaa. Paitsi meidän äiti.

Eletään taas niitä aikoja, että äiti on maailman noloin ihminen. Ihan jopa hiljaa ollessaan. Nolo äiti since 2015. Täältä löytyy edelliset nolotuksen aiheet. Tiedän, että pieni kiusanhenki minussa ehkä vähän provosoi joskus tilannetta ja laukaisee ”tahattomasti” vääriä asioita väärässä paikassa, kyselee poikkiksista ja välillä utelee ihan liikaa – ihan vain koska nuo pirpanat on niin suloisia hiiltyessään 😉

#gottaloveäitiys 

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 23. elokuun 2017

Tv-huoneen tunnelmia

MOIKKAMOI!

Oli tarkoitus tulla jo eilen illalla laittamaan teille televisiohuoneen tunnelmia, mutta tiedättekö kun ei vaan jaksanut. Maanantai-illan päähänpisto keittää kahvia puoli kymmenen aikaan oli sitten vihoviimeinen virhe. Päänsärkyyn se auttoi kyllä, mutta siihen sen positiiviset vaikutukset sitten jäivätkin. Ei auta juoda enää kahvia myöhään, sillä valvoin koko yön. Ehkä pari tuntia nukuin. Jos jotain positiivista, niin ainakin sain luettua yön aikana kirjaa 190 sivua. Kännykän valossa, kun en raaskinut valoa laittaa päälle, ettei mies herää enkä liiemmin jaksanut kömpiä alakerran sohvallekaan 😀 No mutta, nyt uusin virkein ajatuksin blogin parissa. Kerroinkin teille, että meillä on yksi toive tuolle keskikerrokselle. Ja se oli tv-huone. Koska olohuoneeseemme emme jälleen halunneet telkkaria, niin eipä ollut juuri vaihtoehtoja kuin uhrata entinen ruokahuone tv-huoneeksi. Ja onneksi uhrasimme, sillä tuo huone on yksi käytetyimpiä huoneitamme. Sinne lötsähdetään istumaan illalla ja onpas tuossa sohvalla tullut parit päikkäritkin nukuttua.

Sohva on äidin ja iskän vanha Ikean Ektorp -divaanisohva. Oikeastaan tässä huoneessa on liki kaikki arkkupöytää (ja seinällä olevia juttuja) lukuunottamatta mummulasta. Arkkupöytä siirtyy mancaveen ja tänne tilaan tulee kaksi pientä sivupöytää. Ne, jotka olivat vanhassa kodissa olkkarissa toisen sohvan päädyssä. Tällä hetkellä nimittäin hiukkasen häiritsee se, että arkkupöytää ei saa keskitettyä maton kuvioihin nähden. Mä tiedän, että nämä voi jollekin olla ihan turhanpäiväisiä juttuja, mutta mä olen ihan friikki kaikkien mittasuhde- yms. juttujen kanssa ;D Telkkarihuoneeseen on käynti ruokatilasta ja olkkarista. Olohuoneen värimaailma on vaalea, mutta tykkään tuosta tv-huoneen hämyisyydestä. Sohvalla istuessa voi vilkuilla samalla myös takkatulta.

Mikähän siinä onkaan, että nyt taas sisustusmaku on menossa runsaampaan ja värikylläisempään. Ai niin, kerroinko muuten teille jo, että ruokatilan seinässä saattaa viuhua huomenna maalitela? Kaipaan siihen puisen pöydän taustalle samaa vaaleanmustaa seinää kuin keittiön lieden takanakin.

Mutta nyt vilkuilemaan iltaruokajuttuja. Ruokalistan mukaan meillä pitäisi olla tänään kananuudelikeittoa, mutta koska lapset halusivat, niin otetaan perjantaille suunniteltu lohi tälle päivälle. Vaikka kananuudelikeitto tulisi kyllä tarpeeseen. Jotenkin on sellainen olo, että loppukesän flunssa yrittää kaataa meitsin. Täytynee näyttää sille närhen munat, ettei onnistu 🙂

ILOISIA KESKIVIIKKOTERKKUJA!


sunnuntai 20. elokuun 2017

Selviytymiskeinoista & vaistosta

HEIPPAHEI IHANAT! 

Miten jatkaa elämää, kun siihen turvalliseen elämään tulee särö? Miten jatkaa elämää, kun siltä viedään hetkellisesti pohja pois? Luin aika paljon alan kirjallisuutta silloin, kun elämä oli vaikeinta. Silloin kun se toinen niistä elämäni ensimmäisistä rakkauksista oli yhtäkkiä poistunut elämästäni kolmisen vuotta sitten. Kaikissa kehotettiin, että suru pitää surra. Mutta mitä pikimmin pääsee arkirutiineihin kiinni, niin sen parempi. Kun elämä järkkyy, niin olen huomannut, että rutiinit ovat ne, jotka kantavat ja vievät eteenpäin. Tuon toisen elämäni rakkauden poismeno vuosi sitten olikin sitten jo helpompaa. Sillä tiesin, että elämä jatkuu. Kun sille antaa mahdollisuuden jatkua.

Kukin meistä käsittelee surua, vihaa, järkytystä ja epätoivoa erilailla. Omalla kohdallani tuo prosessi tapahtuu pitkälti ihan omien ajatusteni voimalla. Toki miehen kanssa jutellaan paljon ja hän on se suurin tuki ja turva, kun perusturvallisuus järkkyy. Mutta jotenkin minulle on vain sisäsyntyisesti rakentunut sellainen toimintamalli, että mun on vain pakko prosessoida ajatukset itse. Päättää, että ryhdistäydy ja löytää ne asiat, joiden avulla saa fokusoitua siihen mikä on tärkeintä. Elämän jatkumiseen. Kun maailma ympärillä järkkyy, se ei tarkoita että siellä mun pääni sisällä tai saatikka tuossa vasemmassa puolen rintaa ei järkkyisi. Päinvastoin. Olen joutunut tekemään töitä sen eteen aikoinaan, että en ota kaikkia maailman murheita kannettavakseni. Etten menetä yöunia jokaiset kympin uutiset katsottuani ja ihmisten hätää todistettuani.

Osa tuosta pääni sisällä jylläävästä prosessoinnista päätyy tänne blogiin. Murto-osa. Suurin osa omaa selviytymistäni asioista tapahtuu hiljaisesti. Se, että meillä vietetään kaikista maailman kamaluuksista huolimatta perjantai-iltaa rutiinien mukaan, ei tarkoita sitä, että parin viime päivän tapahtumat eivät koskettaisi minua. Se on osa sitä selviytymistä. Pitäytyä niissä rutiineissa. Ruudun toiselle puolelle ei näy kenties surusta punastuneet silmäni tai nenän pielet, jotka olen niistänyt rikki. Kuvissa, joita näkyy ulospäin saattaa näkyä hiljaisia merkkejä osanotosta ja kunnioituksesta. Esimerkiksi kynttilän liekki, joka lepattaa heille kaikille. Symbolisoiden sitä, että elämä jatkuu.

Pakopaikka maailman pahuudesta, sitä tämä blogini on. Itsellenikin. Kun iltapäivälehdet vilkkuvat keltaisenaan hälyyttäviä uutisia, niin haluan paikan, jonne tulla pakoon tuota kaikkea. Hädän hetkellä en ole se, joka haluaa mässäillä median uutisilla. Haluan olla se, joka ymmärtää vähemmästäkin, kuinka hauras elämä on. Haluan olla se, joka surun ja epätoivon äärellä luottaa niihin pieniin merkkeihin, jotka kertovat, että kaikki on hyvin. Haluaisin olla se, joka toivoo maailman rauhaa. Ei voi toivoa, että kaikki maailman pahuus poistuisi, sillä sitä ei tule valitettavasti tapahtumaan. Sen sijaan haluan keskittää energiani hyvään. Siihen, että omalla toiminnallani en ainakaan edesauta pahuutta. Siihen, että vaikka kuinka voisin vihata, niin he eivät ole vihani arvoisia. Eivätkä he ole sen arvoisia, että pahojen tekojen avulla saavat mut pelkäämään. Tai pahimmassa tapauksessa minua lopettaa elämästä.

”Eräänä iltana vanha cherokee-intiaani kertoo lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta ja sanoo:
 “Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta.”
“Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”
“Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi ajattee asiaa hetken ja kysyy sitten isoisältään:
“Kumpi susi voittaa?”
Vanha cherokee vastaa yksinkertaisesti:
“Se, jota ruokit.””
Ote kirjasta Myötätunnontie / Christopher K. Germer

Riikka tuossa perjantai-illan postauksen kommenteissa puhui vaistosta. Musta tuntuu, että tavallaan itsellänikin on joku vaisto, joka osaa varoittaa että kohta tapahtuu jotain. Torstaina, kun piti taas kirjoitella makkarin sisustuksesta ja unista, sormet alkoivat näpyttelemään tekstiä siitä, että mikään ei ole ikuista. Rinnassa oli sellainen tunne, että nyt on vain pakko muistuttaa siitä. Illalla saimme kuulla Barcelonasta kauhutarinoita ja perjantaina nuo järkyttävät uutiset valitettavasti tulivat vielä lähempää. Jo torstai-iltana ajattelin itsekseni, että tästä se levoton olo sinä aamuna kertoi. Levoton olo jatkui koko perjantain. Kulminoituen perjantai-illan tapahtumiin.

Joten rakkaat lukijat, muistattehan aina sen, että se elämä, mitä blogeissa vietetään ei ole se koko totuus. Vaikka siellä blogeissa kippisteltäisiin ja nautittaisiin elämästä, niin ei se tarkoita, etteikö se kippistelijä tai elämästä nauttija tuntisi. Ainakin täällä ruudun toisen puolella istuu bloggaaja, joka hitto vie tuntee välillä vähän liikaakin. Pidempään mukana olleet kyllä sen varmasti tietävätkin. Mutta ihan tiedoksi teille uusillekin lukijoille.

Hei, vaihdetaanko takaisin kepeä vaihde silmään? Huomenna luvassa nimittäin neljän viikon arkiruoat 🙂 Arkiruoat, joiden avulla ajattelin taas saada kesällä repsahtamaan päässeet ruokakustannukset kuriin! Pysykäähän siis kuulolla – arkiruokajutut kun tuntuvat olevan yksi blogini suosituimmista aiheista!

RAKKAUTTA! 


perjantai 18. elokuun 2017

Fredagsmys

HEIHEI!

Meni vähän myöhäiselle myyssit, kerron kohta miksi. Mutta kuvitelkaa tilanne; lapset lähtivät ex tempore veljen perheen mökille yökylään. Uuni piippaa valmistuneen ruoan merkiksi ja kelloa katsoessani huomasin, että mies saapuu kotiin minä hetkenä hyvänsä. Pitkästä aikaa ilta aivan kaksistaan, ilman kissanristiäisiä. Otan viinipullon esiin, oikein vuosikertaviiniä ja avaan keittiön alalaatikon. Sitten muistan; viinipullon korkinavajaa ei ole näkynyt sitten muuton. Pikainen katsaus alakerran rojukasoihin (niihin nopeasti purettuihin muuttolaatikoiden sisuksiin). Ei löydy.

Mitä tekee hän? Sen sijaan, että olisi ajanut tuohon lähikauppaan, jonka hyllyssä muistaa nähneensä viinipullon korkinavaajia, löytää hän itsensä alkomaholiliikkeen hyllyjen välistä ihastelemassa luomuviinejä. Kolme luomuviiniä ilman korkkikorkkia ostin ja kotiin tullessani huomasin, että uunissa ollut ruokakin oli säilynyt lämpimänä. Tunti aikataulusta myöhässä, mutta hei – viikonloppu edessä, joten tunti sinne tai tänne 🙂

Vuorossa on siis ihka ekat perjantaimyyssit täältä uudesta kodista. En muista olenko tehnyt vastaavia perunoita aiemminkin ja kirjoitellut blogiin niistä, mutta mikäli olen, niin eipä haittaa laittaa näiden ohje toisenkin kerran. Olivat superhyviä. Mies totesi, että vähän niin kuin nachovuoka. Nachojen tilalla vaan perunalohkoja.

PERJANTAI-ILLAN JUUSTOPERUNAT

5 keskikokoista Rosamunda-perunaa
2 rkl öljyä
suolaa

Maustettu kermaviili
1 kermaviilipurkki
puolikas manhattan sipsimaustepussi

1 mozzarella pallo
1 dl cheddar-juustoraastetta
puolikas pieni kevät sipuli
1 dl savuliharouhetta

-pese perunat ja lohko ne
-kuivaa talouspaperiin
-asettele uunipellin päälle
-lorota päälle öljy ja ripsottele sormisuolaa
-sekoita
-paista 220 asteessa noin 30-35 minuuttia tai kunnes perunat ottavat kultaista väriä
-ota pelti uunista ja lado puolet perunoista uunivuoan pohjalle
-lisää puolet kermaviilistä ja juustoista sekä savuliharouhe perunoiden kanssa
-asettele loput perunalohkot uunivuokaan
-lisää kermaviilin loppu, pienistelty sipuli ja juustot
-paista uunissa grillivastuksen alla noin 5-10 minuuttia (kunnes juustot sulaneet)

Jotenkin nämä viime päivien surulliset tapahtumat maailmalla ja täällä koti-Suomessa saavat kaipaamaan sohvannurkkaan. Jotain kepeää katseltavaa, millä saa ajatukset muualle. Me taidetaan laittaa sauna päälle, kaivautua sinne sohvannurkkaan santsiviinilasillisen kanssa ja katsoa pitkästä aikaa leffa. Eiköhän sinne Apple tv:lle ole toukokuun jälkeen jotain katsottavia leffoja ole tullut 🙂 Mutta ennen sitä molempien täytyy sulkea tietokoneet. #workaholics 😀

PERJANTAI-ILTATERKUIN,