maanantai 28. elokuun 2017

Helan går… ♫

HEIPPATIRALLAA

ja ihanaa alkanutta viikkoa! Nyt kun venetsialaiset on vietetty niin eikös se tarkoita sitä, että mökkikausi pitäisi olla paketissa? Huh, karmiva ajatus. Me kun ajateltiin vielä mökkeillä ainakin pari kuukautta. Toooosin, jos syksy ja lähestyvä talvi tätä menoa jatkaa tulemistaan, niin ties vaikka jäät jäätyisivät ennätysaikaisin ja mökkeilykausi loppuisi lyhyeen 😉 Viileillä keleillä mökillä on kiva puuhastella. Klapikone lauloi viikonloppuna ja myös noin 127 pihlajantaimea sai lähtöpassit tontiltamme. Huvittelupuolesta vastasi venetsialaiset ja niiden myötä pienoiset rapujuhlat. Yleensä ollaan syöty rapuja ensimmäisen kerran jo heinäkuulla, mutta nyt muuttohäslingit ajoivat rapujuhlien edelle. Lauantaina päästiin vihdosta viimein rapurallaiden makuun ja maistuivat kyllä hyvälle. Mitenkään suureellisesti meillä ei venetsialaisia vietetty. Pöydässä kun oli pikkuisia prinsessoja, niin snapsilasit täyttyivät tillistä ja vissystä. Juomalasiin riitti valkoviiniä yhden lasillisen verran ja hyvä niin. Silti kuitenkin suunniteltiin jälleen ensi vuodelle rapujuhlia ystävien kanssa. Viimeisistä sellaisista kun on aikaa jo luvattoman paljon.

Alkuun teimme jälleen simpukkakeittoaTällä kertaa tosin hieman mukaellen; pekoni unohtui kaupunkiin ja pakastemaissin asemasta käytimme yhden fenkolin. Fenkoli sopikin simpukoiden makuun oikein hienosti. Aiemmin olen käyttänyt simpukkakeittoon säilykesimpukoita, mutta nyt löysin pakastealtaasta pienen pussin pakastesimpukoita.

SIMPUKKAKEITTO
”CLAM CHOWDER”

4-5 isoa perunaa
1 fenkoli
1 pss kuorittuja sinisimpukoita
1 keltasipuli pilkottuna
öljyä
1 dl kuivaa valkoviiniä
vettä
1 tl maustepippuria
2 dl ruokakermaa
2 laakerinlehteä
tuoretta tilliä
kalafondia

-kuullota sipulia öljyssä hetki
-lisää valkoviini ja anna porista muutama minuutti
-lisää kuoritut ja pienistellyt peruna sekä fenkolisuikaleet
-lisää vettä sen verran, että perunat peittyvät
-lisää laakerinlehdet, jauhettua maustepippuria ja reilusti tuoretta tilliä
-anna porista, kunnes perunat kypsiä
-lisää kerma, simpukat ja mausta kalafondilla
-tarjoile tuoreen tillin kanssa

ID

Eihän tuo nyt ihan sille samalle maistunut kuin the clam chowda Gloucesterissa viime lokakuussa, mutta ajoi asiansa! Jos ihmettelette, että söikö meillä nuo lapset simpukkakeittoa, niin eivät syöneet 😀 He söivät uusia (tai no, eihän ne nyt enää niin uusia ole) perunoita sekä grillimakkaraa alkuun. Kesän makuja. Vaikka ilma oli auringonlaskuineen ihan mieletön, niin selvästi pohjoisesta tuivertava tuuli toi mukanaan syksyn tuoksun ♥ 

MAANANTAITERKUIN,


Kommentoi