keskiviikko 16. lokakuun 2019

Viva Las Vegas!

MOIKKAMOI IHANAT!

Niin se vain vaihtui Redondo Beachin letkeä biitsielämä valoihin, ääniin ja ihmispaljouteen; terkkuja Las Vegasista! Ei ollut ihan itsestäänselvyys, että pääsimme tänne, sillä navi sanoi itsensä aamulla irti. Onneksi navin kautta oli mahkut saada wifi, joten Google mapsin avulla taitettiin tuo 4,5 tuntia. Oli muuten huikeat maisemat matkalla…karua, mutta kaunista.

Jos jollain sanalla pitäisi paikkaa kuvailla, niin tää on aivan ”insane”. Nelisen tuntia pörrättiin The Stripiä pitkin ja siinä oli kuulkaa yksi jos toinenkin Tampereen tyttö ihmeissään 🙂

Ei sitä vain tajua, millainen tämä paikka on ennen kuin astuu hotellihuoneen ovesta ulos. Käytävät, aulat ja kasinot tuntuvat kuin jääkaapeilta; viileetä happirikasta ilmaa tuutataan tulemaan huolella, jotta ihmiset saavat virtaa pelata. Lisäksi olen varma, että tuo ilma saa ihmiset janoiseksi, sillä ainakin itselläni silmät ja kurkku kuivuivat nanosekunnissa.

Me majoitutaan legendaarisessa Flamingo-hotellissa. Nyt tätä postausta 28. kerroksen huoneen sängyllä kirjoittaessani näen ikkunoista valoja ja vilskettä. Pieni basson jytke kantaa tänne ylös asti.

Vegas ei kuulemma nuku koskaan, mutta me ajateltiin nukkua. Tytsyt ovat yhtä herkkiä äänille ja valoille kuin äitinsäkin. Eivät koskaan ole oikein liiasta hulinasta tykänneet. Toinen nukahti jo suorilta jaloilta, pikkuinen. Vaikka katukuvassa lapsia nyt illalla näkyikin, niin ei tuo pääkatu silti välttämättä ihan lapsiystävällinen iltaisin ole. Sen takia jatkamme kaupunkiin tutustumista huomen aamulla.

Mies vie meidät Venetsia -tunnelmiin aamupalan jälkeen ja sitten jatkamme tekemään loput ostokset; lapset ovat säästäneet reissua varten ja kovin tuskastelevat, kun on vielä rahaa tuhlattavana 😉 Yllättävästi on muuten hillinnyt shoppailua, kun joutuvat ostamaan omilla rahoilla!

Nyt aamupalapaikkoja nettailemaan; mieleni tekisi neljän viljan puuroa voisilmällä 😀 Mutta myös smoothie tai acai bowl kelpaa. Nimimerkillä bagels ja philly -sektori kaipaa vaihtelua!

Ihanaa keskiviikkoa sinne ❤️

PS. Törmättiin Elvikseen heti ekassa kadun kulmassa 🙂


tiistai 15. lokakuun 2019

Surf cityä ja viimeisen päivän tunnelmia!


Hyvää tiistaita ihanat

täältä Kalifornian maanantai-iltapäivästä. Tänään on viimeinen päivä täällä ja se vietetään kokonaisuudessaan Universal Studioseilla. Ne kun jäivät viime kerralla käymättä.

Maanantaipäivä ja silti parhaimmillaan jonotettiin laitteisiin 70 minuuttia. Niin kuin nytkin; kirjoitan tätä Simpson -riden jonosta. Huh, mutta hei nautitaan täysillä. Nämä ovat niitä sellaisia paikkoja, joissa me aikuisetkin taannumme hetkeksi lapsen tasolle 🙂

Härveleiden lisäksi kävimme katsomassa Universal Studioden lavasteita. Huikeeta ajatella, että siellä silmien edessä oli lavasteet, joiden avulla filmeihin saa New Yorkin kadut. Myös Täykkäreiden kotikatu ajettiin läpi.

Olen saanut paljon kyselyitä, että missä yövytään. Viime reissulla totesimme LA:n eteläpuolella sijaitsevat rannat parhaimmiksi meille. Silloin yövyttiin Hermosa Beach House -hotellissa ja Redondo Beachillä Portofino -hotellissa. Nyt otettiin edullinen Redondo Beach Hotel viideksi yöksi.

Autolla on kätsy kruisata tuolta sinne sun tänne. Jälleen kerran ollaan käyty shoppailemassa paikallisten alueilla ja sen lisäksi Citadel Outlet -myymälöissä. Edelleen suosikkejamme ovat liikkeistä Ross, TJ Maxx ja Marshalls, joista tekee superedullisia merkkivaatelöytöjä.

Jahka saadaan Universal Studios -päivä pulkkaan, ajetaan viellä Hollywood -kyltille. Tähtikatua pitkin Santa Monicaan ja sieltä rantaa pitkin hotellille.

Pakkauspuuhien jälkeen iltaruokaa (toivottavasti herkullista seafoodua) ja unta palloon. Kalifornia on ollut ihana. Suosittelen west coastia myös teille east coastiin ihastuneille!

Huomenna kohti Vegasia! ❤️

Ihanaa alkanutta viikkoa,

Maria

PS. Kuvatulva iki-ihanalta Hermosa Beachilta, joka myös surf cityksi itseään tituleeraa!


lauantai 12. lokakuun 2019

California dreamin’

HEIPPATIRALLAA

ja terkkuja Kalifornian auringon alta. Tai no, kello on nyt täällä 06.23 aamulla eikä se aurinko vielä ihan paista. Kiitos aikaeron, olemme heränneet jo kolmen jälkeen. Auts. Mies posotti autuaan tyytyväisenä kuuteen asti ja lähti just virkeänä salille. Toinen auts 😀

Kuvia yllä eiliseltä. Ajateltiin matkustamisen jälkeen ottaa eka päivä iisisti. Käydä vain pikaisesti Malibun laiturin päässä olevassa ihanassa Malibu Farmissa pikkuisella välipalalla ja tulla sitten hotellin uima-altaille nukkumaan. Hyvät ideat johtivat toiseen ja niin päädyttiin takaisin hotellille reilun kymmenen tunnin kuluttua. Aivan yliväsyneinä. Sillain, että haaveet myöhään valvomisesta (unirytmi piti saada kohdilleen) kariutuivat saman tien.

Ajeltiin eilen Malibusta Rodeo Drivelle ja Beverly Hillsiin hienoja taloja katsomaan. Santa Monica bulevardia pitkin rantaan, johon laitoimme auton parkkiin. Perjantai-iltapäivänä tuo Santa Monican laituri oli kohtalaisen täynnä, mutta saatiin kuin saatiinkin pöytä Bubba Gumpista. Viime kerralla jo mietitiin sinne menoa, mutta ei menty. Olihan tuo paikka nyt ihan legendaarinen. Ja katkaravut hyviä. Ruoan jälkeen tuli armoton väsymys ja voin sanoa, että autossa oli hiljaista, kun taitoimme noin 16 kilometrin matkaa reilut toista tuntia perjantairuuhkassa.

Ruuhkat on Losissa se, mikä saa saa ainakin meillä tekemään suunnitelmia uusiksi. Siinä vaiheessa usein tulee laitettua navigaattori pois päältä ja lähteä seikkailemaan. Usein löytää kiertoreitin, joka ei ole niin ruuhkainen. Väsymyksestä viis, olimme luvanneet lapsille, että pääsevät vähän shoppaileen. Kurvattiin hotellin sijaan lähimpään Marshallsiin. Toukokuussa alkanut ostolakkoni koki hieman kolausta, mutta jos 70 eurolla saa kaksi Calvin Kleinin työpaitaa, yhdet CK:n housut ja Michael Korsin collegepaidan, jota olen himoinnut jo pitkään, niin ei voi sanoa, että harmittaa ostolakon kariutuminen 😉

Nyt suihkuun ja sitten kohti aamupalaa. Tänään otetaan vähän iisimmin kuin eilen. Ehkä pyöräillään täältä Redondo Beachilta Hermosan kautta Manhattanin Beachille. Toivotaan, että ilmakin olisi yhtä lämmin kuin eilen; mittarissa oli luvatun 24 asteen sijaan 31 eikä tuuli juuri käynyt. Iltaisin viilenee nopeasti niin, että saa kaivaa pitkää hihaa päälle.

Illalle bongattiin edulliset liput L.A. Kingsien jääkiekko-otteluun, mutta saas nyt nähdä. Toisaalta tekisi hyvää istua rannalla, ottaa kylmä juoma käteen ja katsoa, kun aurinko painuu Tyynen Valtameren taakse 

IHANAA VIIKONLOPUN JATKOA,

PS. kiitos ihan suunnattoman paljon ihanista viesteistänne IG:n puolella ♥ Ihana kuulla, että viihdytte matkalla mukana 🙂


torstai 10. lokakuun 2019

Californiacation

MOIMOIMOI!

Ja terkkuja tien päältä. Hippulat vinkuen ajelemme kohti Helsinki-Vantaata. Eilen tuli tekstari puhelimeen, että varautukaa ruuhkiin, loma-ajasta johtuen. Näillä näkyminen pitäisi ehtiä koneeseen. Ja toivotaan niin – talon- ja koiranvahti on hommattu ja laukut pakattu mukaan.

Kun meille tuli taannoin mahdollisuus sanoa kyllä Kalifornialle ja vielä koulujen loma-aikaan, tartuimme tuohon tilaisuuteen juurikaan miettimättä. Täysin lomareissu tämä ei tule olemaan kaikkien meidän osalta, mutta kyllähän maisemanvaihdos eräänlaiselta lomalta tuntuu. Pari vuotta sitten kävimme perheenä ensimmäisen kerran Kaliforniassa ja ihastuimme täysin. Emme niinkään Losin keskustaan, vaan ympäröiviin kaupunkeihin; Hermosa Beachiin, Malibu Beachiin, Laguna Beachiin, Anaheimiin ja kaikkeen siitä väliltä.

Mikä Kaliforniassa kiehtoo? Ei todellakaan se tietynlainen pinnallisuus, vaan se kaikki muu. Huikeat maisemat ja lämpö. Ne auringonlaskut. Hymyilevät ihmiset ja tietynlainen leppoisuus. Viime reissulta mieleenpainuvimpina juttuina muistan ajelut ihan normi asuinalueilla. Mutta myös sen läpiajon Rodeo Drivella, kun kaikki oli kiiltävää ja kallista. Kaliforniassa viehättää moni asia. Ja kuten aina reissatessa, eniten vaakakupissa painaa ne perheen kanssa yhdessä koetut asiat. Tehdyt muistot tulevien vuosien varalle. Ei mene kuin muutama hassu vuosi ja sitten ei saadakaan tyttöjä enää välttämättä mukaan. Joten nautitaan nyt, kun vielä voidaan.

Osaltaan Amerikassa kiehtoo tietynlainen helppous. Se, että ravintolassa ruoka-annos riittää kahdelle ja että saa small talkata tämän tästä. Näkee hymyjä ja ystävällisiä ihmisiä. Hymy ja ystävällisyys tarttuu. Vaikka varsinkin Losin sisällä näkee elämän ääripäät on ilmassa kuitenkin tietynlaista hyväntahtoisuutta ja hyväntuulisuutta.

Voisin istua rannalla ja katsella surffareita aamusta iltaan. Nollata aivot. Jotenkin tuntuu, että olen ollut tänä syksynä väsyneempi kuin aiemmin. Yleensä kesäloma on kantanut joululomaan asti. Nyt se ei oikein ole kantanut viimeisen parin viikon aikana. Ehkä sitä on ollut tottumista 20 koulutuntiin viikossa työn ohella tehtynä. Mutta uskon, että viikon maisemanvaihdoksen jälkeen olen entistä ehompi ja energisempi Maria. Jet lagista huolimatta 😉

Kalifornian jälkeen lähdemme parin päivän lomalle Vegasiin. Odotan tuota ajomatkaa ja sen nähtävyyksiä (tai lähinnä sitä, ettei ole mitään muuta kuin erämaata) pariksi päiväksi. Ehkä saan rakkaan bestikseni meitä moikkaamaan Vegasiin. Mies on ollut monesti Vegasissa, mutta me muut emme. Onhan tuo nyt sellainen paikka, että kerran elämässä pitää kokea. Toisaalta koen, että parin päivän jälkeen voi helpostikin tulla se tunne, että äkkiä takaisin Koti-Suomeen ja omaan sohvan nurkkaan. Kynttilöitä polttelemaan ja hiljaisuudesta nauttimaan.

ID

Tytöt odottavat eniten Marshallsia ja Rossia. Superedullisia merkkivaatteita. Mä puolestani odotan pumpkin spice lattea ja sitä, ettei wifi ole koko ajan saatavilla. Ja hei jos löytyy, niin sellainen tikkaille kiipeämään laitettava iso joulupukki pitää ostaa. Silläkin uhalla, että ”hänet” pitää postittaa Suomeen, jos ei matkalaukkuun mahdu 😀 Seuraavan kerran kuullaan siis rapakon takaa. Blogi tuskin päivittyy normaaliin tahtiin, mutta IG Storeissa (atmarias) lupaan lähettää teille postikortteja ja aurinkoisia terkkuja 

TORSTAITERKUIN,


lauantai 07. syyskuun 2019

Tallinna state of mind

MOIKKAMOI!

Pikaterkut Tallinnasta 🙂 Ollaan syöty hyvin, kävelty askelmittari tappiin, kuunneltu Lauri Tähkää, nukuttu pitkään ja syöty Juustumixiä ja juotu kahvia, joka on keitetty liian pitkään avonaisessa pussissa olleista kahvinpuruista. Ollaan oltu ostoslakossa ja naurettu pissat housussa. Meinattu kaatua mukulakivillä ja osattu kulkea ilman Google Mapsia.

Viides kerta tällä porukalla Tallinnassa, mutta ei suinkaan viimeinen. Ensimmäinen kerta, kun ei mennä Tai Bohiin syömään. Mutta sen sijaan tutustuttiin eilen Tabula Rasaan. Vegeannos vei kielen mennessään. Kuten myös F-Hooneen ruusunnuppu gt:t. Tänään mennään ensimmäistä kertaa iltaruoalle Pegasukseen. Sitä odotellessa. Ensi kerralla on pakko kyllä kokea taas Rataskaevu.

Sen sijaan, että oltaisiin tehty aamupala kämpillä, ollaan molempina aamuina suunnattu ulkoruokintaan. Tuttu ja ihana Boheem ja uusi tuttavuus Kohvik August saivat molemmat täydet pisteet. Varsinkin jälkimmäisen punajuuri-vuohenjuusto-omeletti.

Silmä on nähnyt paljon kaunista, mutta myös hieman elämän nurjaa puolta. Kamera jäi kotiin tarkoituksella, mutta itseäni varten olen tallentanut IG Storyn puolelle kohokohtiin tunnelmia reissusta. Joista myös tänne blogiin muutama. Näihin palaan usein myöhemmin.

Nyt juustumixiä, wasabisipsejä ja sitä viemärille hiukan maistuvaa kohvikkia. Pyjamat jalassa ja Lauri Tähkä taustalla. Ihanaa, kun ei ole kiire minnekään. Tallinna state of mind 

LEPPOISAA LAUANTAITA,