Tänään palasin lapsuuskesiin. Muistoihin, joista osan luulin jo unohtaneeni. Niihin kesiin, kun vietimme veljen kanssa kesälomaa mummun ja papan hyvässä hoidossa papan itse rakentamalla mökillä. Mökillä, joka tönötti uljaana mäen päällä. Järven ympäröimänä. Tuo paikka on vieläkin olemassa, onneksi. Pitkään aikaan en ole siellä käynyt, mutta tänään yhtäkkiä valtasi tietynlainen haikeus. Miten mökkivanhus on vanhentunut. Arvokkaasti, elämästä nauttien vai yksin, hitaasti rapistuen?
Muistan, kuinka meillä oli veljen kanssa siellä kumivene. Kommandovene, väritykseltään sellainen armeijan vihreä. Sillä seilasimme päivät pitkät vedessä, joka oli aika usein niin kylmää, että huulet sinisinä juoksimme välillä saunaan lämmittelemään. Joskus tuo iso järvi lämpeni niin, että siellä uitiin linnunmaidossa Laiturin tikkailta ison askeleen eteenpäin astuessa oli laakea kivi. Kiven ja laiturin tikkaiden välissä oli aikuiselle lyhyt harppaus, lapselle iso askel. Kaikki tuntui silloin niin isolta ja suurelta.
Jopa se matonpesuteline, jonka mummu laski tasaisin väliajoin veteen. Hyppäsi tynnyriin ja alkoi pesemään räsymattoja. Pesun jälkeen ne heitettiin kuivumaan laiturin kaiteille. Seuraavana päivänä mökissä tuoksui mäntysuopa. Iltaisin meillä oli tapana paistaa hampurilaisia tai lettuja. Niillä mummu hemmotteli meitä, vaikka poliisina pappa oli erittäin tiukka ja sitä mieltä, että lapsillekin voisi mennä tuo ahvensoppa, johon toinen oli vaivalla verkoista ahveneet noukkinut. Tuntui, että mummu ja pappa söivät kalakeittoa päivittäin.
Meitä oli siunattu ihanilla ja maailman parhaimmilla isovanhemmilla. Teiskon mökiltä tie vei usein mutkaisia teitä pitkin Orivedelle jatkamaan lomaa isän vanhempien maatilalle. Siellä koettiin taas toisella tapaa ihan erilaisia asioita. Tehtiin jälleen niitä muistoja, jollaisia sitä haluaisi itsekin omille lapsilleen antaa. Käytiin navetassa iltalypsyllä mummun kanssa ja istuttiin puimurin päällä papan kanssa. Poimittiin herneitä pellolta suoraan suuhun niin paljon, että mahat olivat aivan ilmapalloina. Avattiin ovi vintin rappusiin ja napattiin saunalimppareiksi pari keltaista jaffaa. Lasipulloissa tottakai. Ja metallikorkilla, jonka vain pappa osasi avata.
Tehtiin jekkuja, niin kuin lasten kuuluukin tehdä. Vieläkin välillä mietin, että miten minä, rauhallinen ja verrattain kiltti lapsi sain päähäni teljetä mummun navetan yhteydessä olevaan ulkohuussiin 😀 Siitäkin huolimatta mummu hemmotteli meitä. Kauppa-auto pysähtyi maatalon pihaan ja teimme vaihtokauppaa. Veimme kananmunakennoja kauppa-autoon myytäväksi ja vaihtokauppana saimme korillisen keltaista jaffaa sekä molemmille jäätelöt.
Vaikka lapsuuteni ei välttämättä ollut rahallisesti rikas, niin tunnen saaneeni lottovoiton. Kukaan ei tule viemään minulta näitä muistoja pois. Niitä muistoja, joihin saunanlauteilla taas tänään palaamme tyttöjemme kanssa. ”Äiti, kerro siitä ajasta kun sä olit lapsi!” Ihanaa, että toiset haluavat tietää.
Olenkin kertonut teille, että rakastan kirjoja. Rakastan lukemista. Rakastan kirjojen tuntua kädessä ja sitä tuoksua, joka kirjan sivujen välistä lehahtaa. Lukeminen on ollut mulle jo pikkutytöstä asti yksi rakkaimmista harrastuksista. Ala-asteikäisenä kahlasin Merri Vikin Lotta-sarjan ja myöhemmin Neiti Etsivät sekä Viisikot. Opiskeluaikoina luin pääosin markkinoinnin ja yritysjuridiikan kirjoja, mutta niidenkin lukemisesta nautin. Silloin kun lapset olivat pieniä meni muutama vuosi, etten juurikaan lukenut. Kunnes tein lukemiselle aikaa. Tänä päivänä, kun lapset ovat jo isompia ja sitä aikaa voisi nipistää lukemiselle, löydän itseni kuitenkin usein viikkaamasta pyykkiä, tekemästä ruokaa tai mikä pahinta, somettamasta puhelin kädessä. Ilman, että olen ottanut aikaa lukemiselle. Kaiken kiireen keskellä olen huomannut ikävöiväni tarinoita. Niitä hetkiä, kun saa uppoutua kirjan juoneen. Niitä hetkiä, kun odottaa malttamattomana jatkoa tarinalle, joka jäi kesken. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.
Kuinka monelle teistä BookBeat on tuttu? Se on sovellus, joka ladataan puhelimeen ja jonka avulla voi joko kuunella äänikirjoja tai lukea e-kirjoja. Postauksen lopussa löytyy linkki, josta pääsette lunastamaan kuukauden maksuttoman kokeilun. Mutta antakaahan kun kerron sitä ennen, miten kävi minun, perinteisten kirjojen rakastajan. Latasin puhelimeeni sovelluksen eräänä iltana juuri ennen nukkumaanmenoa. Lunastin maksuttoman kokeilujakson ja uppouduin BookBeatin äänikirjavalikoimaan. Tallensin omaan kirjavalikoimaani hurjalla tahdilla mielenkiintoisia kirjoja, niin suomen- kuin englanninkielisiäkin. Kirjavalikoiman laajuus yllätti täysin!
Ensimmäisenä aloin tuona iltana kuuntelemaan Paolo Coelhon Alkemistia. Olin lukenut sen aikoinaan, mutta se on kirja, joka kestää lukemista. Paranee kerta kerralla. Avautuu enemmän jokaisella lukukerralla. Kuten itse asiassa kaikki ko. kirjailijan kirjat. Ensinnä kiinnitin huomiota miellyttävään miesääneen. Pekka Laihon äänen tuudittamana nukahdin yöunille. Rauhallisemmin kuin pitkään aikaan. Ilman sitä viime hetken puhelimen ja somen näpräystä sängyssä. Seuraavana päivänä kyllä hieman jouduin palaamaan kirjassa taaksepäin. Olin havahtunut nukahtaneeni matkan varrella. Sovelluksessa on myös uniajastin, josta voi ajastaa äänikirjan kuuntelun loppumaan tietyn ajan kuluttua. Ettei vahingossa käy niin, että kuuntelee koko kirjan yön tunteina. Unissaan.
Seuraavana aamuna töihin ajaessani auton mediajärjestelmän kautta jatkoin Alkemistin kuuntelemista. Sama toistui kotimatkalla. Illan lenkillä sen jumputtavan ja rytmikkään musiikin sijaan lukijan rauhallinen ääni tuntui miellyttävältä. Sen sijaan, että olisin keskittynyt siihen, että jaksanko vielä juosta, keskityin kuuntelemaan kirjaa. Juoksulenkki meni kevyemmin kuin aikoihin. Alkemisti oli sen verran lyhyt kirja, että päätin kuunnella sen loppuun samalla kun viikkasin muutaman koneellisen pyykkiä. Aika nopeasti ymmärsin, että äänikirjojen myötä mulle avautui täysin uusi maailma. Hetkessä olin aivan hurahtanut äänikirjoihin.
Se selittämätön ihanuus, joka johtui arkisen ajatusvirran juoksun pysähtymisestä, tuli tarpeeseen. Jo ensimmäisestä äänikirjasta lähtien huomasin rauhoittuvani kuuntelemaan. Keskittymään. Olen huomannut, että tämän vuoden aikana aivoni ovat käyneet ylikierroksilla. Prosessoineet asioita ja paiskineet ylitöitä. Äänikirjojen avulla pystyin vihdoin antamaan aivoilleni lepoa. Äänikirjaa kuunnellessani tunnen koko kroppani rentoutuvan, vaikken edes makoilisi paikoillani. Parin viikon ajan äänikirjat ovat olleet päivittäin käytössäni. Alkemistin jälkeen latasin muutaman kirjan puhelimelleni offline-tilaan, jotta pystyin kuuntelemaan niitä taannoisella Espanjan reissulla lentokoneessa sekä uima-altaalla, missä ei juurikaan wifiä ollut.
Jojo Moyesin Still Me -kirja tulee muistuttamaan minua aina tuosta yhdestä rentouttavimmista lomamatkoista ikinä. Se tulee muistuttamaan minua auringonpaisteesta sekä lasten kikatuksesta. Joka kuului äänikirjan lukijan Anna Actonin lempeän äänen takaa. 13 tuntia 37 minuuttia rakkautta, haikeutta, ikävää ja iloa. Äänikirjan loppumisen jälkeen hetkellinen tyhjä olo. Olo, kun mikään kirja ei tule vetämään vertoja tuolle juuri kuuntelmalleni. Paahtavan iltapäivän auringon alla tein pikkuisemmallemme pedin aurinkovarjon alle. Latasimme hänelle muutaman Risto Räppääjän puhelimeen ja yhdessä hetkessä tuo juuri energiaa pursuava uima-altaaseen pellehyppyjä tekevä pikkuinen rauhoittui kuuntelemaan kirjaa. Harvoin tuon ikäiset malttavat olla paria tuntia paikoillaan. Nyt malttoi. Ja vielä kahtena päivänä peräkkäin.
BookBeatissa on yhtenä ominaisuutena myös perhejako, jossa jopa viisi perheenjäsentä (käyttäjätilin omistaja mukaanlukien) voi jakaa saman tilin hintaan 4,90 euroa / käyttäjä. Olen yrittänyt saada myös meidän lapset innostumaan lukemisesta, mutta aika laihoin tuloksin. Sen takia olen kovin onnellinen, että ovat päässeet kirjojen maailmaan äänikirjojen myötä. Lukeminen ja kirjojen kuuntelu rikastuttavat elämää aivan uudella tavalla. Se saa puhekielenkin monimuotoisemmaksi ja antaa hurjasti lisää yleissivistystä. Kirjojen avulla pääsee kokemaan ja näkemään paikkoja, joihin muuten ei olisi mahdollista päästä.
Kuten niin monessa muussakin asiassa, niin myös äänikirjojen suhteen ei ole poissulkevia ehtoja. Se, että rakastan lukea kirjoja ei poissulje sitä, että olen kuin varkain rakastunut myös kirjojen kuuntelemiseen. Äänikirjojen kuuntelemiseen. Uskon, että sain elämääni paljon lisää ulottuvuutta äänikirjojen suhteen. Siinä, missä kirjan lukeminen vaatii aina tietyn hetken, vapaat kädet ja silmät, antavat äänikirjat vapauden sukeltaa tarinoiden maailmaan useammin. Vaikka paras hetki äänikirjojenkin kuuntelemiseen on tuo aamun oma hetkeni. Sen sijaan, että aamukahvipöydässä kuuntelisin hiljaisuutta ulos tuijotellessani, kuuntelen nappikuulokkeilla äänikirjaa. Se antaa levollisen aloituksen aamulle.
Tuossa yllä kerroinkin teille jo muutaman kirjasuosituksen, mutta vielä muutama minulla olisi antaa. Itse kuuntelen tällä hetkellä Anna Janssonin Maria Wern -sarjan yhtä teosta. Jäljellä taitaa olla vielä seitsemän äänikirjaa kuuntelematta tuosta sarjasta. Tälle kesälle riittää siis kuunneltavaa niiden tiimoilta 🙂 Johonkin väliin ajattelin kuunnella myös Agatha Christien Kuolema Niilillä, englanninkielisenä. Huomasin tuon Jojo Moyesin kirjan jälkeen kuinka ihana oli kuulla englanninkieltä. Ilman vaikeuksia pysyä kärryillä tapahtumista. Lisäksi BookBeatista löytyy vino pino ihania chiclit äänikirjoja kesään, muun muassa Sophie Kinsellalta ja Cathy Kellyltä. Mikäli ette ole vielä lukeneet Vera Valan kirjoja, niin suosittelen sen tekemään. Ne löytyvät tällä hetkellä BookBeatista e-kirjoina.
Jotta pääsette sukeltamaan äänikirjojen suloiseen maailmaan, minulla on tarjota teille kaikille uusille BookBeat -asiakkaille 1 kuukauden maksuton kokeilu. Tästä linkistä pääsette ääni- ja e-kirjojen ihanaan maailmaan! Atmariaskesa2018 -koodi on voimassa 30.9.2018 asti.
Joko olette kyllästyneet reissupostauksiin? 🙂 No, enää tämä yksi. Näillä näkymin. Sain niin paljon tuolla reissun päällä olessamme kyselyitä meidän hotellista, joten ajattelin omistaa sille ihan koko postauksen. Hotelli on sen ansainnut. Ihana ja kodikas hotellimme oli Grupotel Club Menorca, joka siis sijaitsi Cala ’n Boschin kylässä Menorcalla. Vain noin tunnin ajomatkan päässä lentokentältä. En olisi voinut toivoa ihanampaa hotellia tälle meidän tyttöjen reissulle. Ensimmäiselle laatuaan, mutta ei missään nimessä viimeiselle. En olisi aiemmin edes tullut ajatelleeksikaan lähteä reissuun lasten kanssa kolmistaan. Ja näin jälkikäteen mietin, että miksiköhän en. Kaikki meni niin superhyvin, että jos vain joskus mahdollisuus tulee, niin ihan varmasti lähdemme uudemman kerran.
Ja vaikka tarkoituksena on nähdä maailmaa mahdollisimman monelta eri kantilta, niin ihan suinpäin olisin myös valmis lähtemään tuonne takaisin. Aloitetaan hotellin plussista. Sijainti, ehdottomasti. Vaikkei se ihan meren rannalla ollutkaan, niin rantaan oli vain noin kaksisataa metriä. Hotellin takana olevan puiston reunalta, kun sukelsi pusikkoon, niin pääsi oikoreittiä rannalle. Kaksi supermarkettia löytyi ihan sadan metrin sisään hotellista, siitä myös iso plussa. Cala ’n Boschin satamaan oli noin kolme sataa metriä. Ei paha matka siihen nähden, että satamasta löytyy varmastikin parikymmentä ravintolaa ja ainakin kymmenen kauppaa. Näillä pärjäisi jo aika pitkälle. Ainakin minä pärjäisin, sillä en ole mikään shoppailuihminen 🙂
Hotellin henkilökunta saa ison plussan. Respassa, baareissa ja ravintolassa saatiin aina hymyjä ja vaikkei meillä yhteistä kieltä aina ollutkaan, niin aina saatiin asia selvitettyä. Respahenkilökunta puhui sujuvaa englantia, mutta muuten puhuttiin osin kansainvälisellä elekielellä. Eli sillä hymyllä. Koska saimme äkkilähdön kohtuullisen edullisesti, niin heräteostoksena ostin meille all inclusive:n. Minä, joka olen aina sitä mieltä, että ulkomaan lomien ehdotonta ihanuutta on se, kun illalla pääsee ravintoloihin kiertelemään ja lukemaan ruokalistoja. Käymään mahdollisimman monessa eri ravintolassa nauttimassa. Jep, näin jälkikäteen olen vain niin onnellinen, että otimme tuon all inclusiven. Veikkaan, että tuo all inclusive maksoi itsensä takaisin jo niiden kaikkien kokisten ja jäätelöiden ansiosta, joita tytsyt uima-altailla päivittäin nauttivat.
Ruoka oli niin hyvää. Aamiaisbuffett oli runsas ja sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Aamiainen tarjoiltiin 08.00-10.30. Lounasbuffa oli yhtä runsas kuin illallisbuffa. Lounaaksi itse usein söin keiton sekä salaattia. Lounasbuffet tarjoiltiin 12.30-14.30. Illallisbuffet oli 18.30-20.30. Illalla tarjolla oli vaikka sun mitä. Joka päivä erilaista paellaa, valmiita salaatteja, tee-se-itse-salaatteja, maailman parhaita just paistettuja pitsoja sekä kokin silmiesi edessä paistamaa kalaa, kanaa tai lihaa. Jälkkäripöydät ja jätskivalikoima oli sekä päivällä että illalla ihan priimaa. All inclusive sisälsi myös juomatarjoilut 24/7. Uima-allasbaarin listalta sai valita melkein kaikista juomista mieleisensä. Aina sangriasta cavaan, proseccosta aurinkovarjolla koristelluihin drinksuihin.
Hotellialue oli kodikas myös. Päärakennuksessa sijaitsi ravintola ja baari, mutta muuten suurin osa huoneista sijaitsi rivitalonomaisissa taloissa. Meillä oli kaksio, jonne mahduimme oikein hyvin. Keittiö oli hyvin varusteltu ja parvekkeelta oli näkymät ilta-aurinkoon ja uima-altaalle. Valkoiset matalat talot kiersivät uima-allasta. Kauniit kukkaistutukset kukoistivat ja alue, kuten koko Menorcan saarikin, oli älyttömän siisti ja puhdas. Hotellilla oli kaksi uima-allasta; vauvojen ja sitten isompien. Isompien ihmisten uima-altaan syvyys vaihteli 150 cm ja 240 cm välillä.
Koska hotelli teki vaikutuksen ihan ensimetreiltä, niin on vaikea löytää moitteen sanaa. Jos jotain niin ehkä voisin miinuksena sanoa sen, että uima-allasalue oli kovin ruuhkainen. Ja sen, että jos et ollut ajoissa hereillä, niin paikkoja ei liiemmin ollut ihan altaan vierellä. Nurmikolla kylläkin. Se, mikä itseäni jälleen tälläkin lomalla hieman ärsytti oli ihmiset, jotka varasivat aurinkotuoleja. Miksi, oi miksi? Usein aamulla kahdeksan aikaan siellä oli jo rantasandaalia, pyyhettä, kirjaa tai ihan mitä vaan laitettu tuolin päälle varauksen merkiksi. Nuo tuolin varanneet saattoivat lipua paikalle vasta kymmenen jälkeen. Uima-altaan aukioloajoissa olisi myös parannettavaa. Isot plakaatit sanoivat sen olevan auki klo 10-18. Me parkkeerasimme usein uima-altaille jo klo 9.00, mutta en antanut lasten mennä uimaan ennen klo 10. Koska säännöissä näin luki 😀 Wi-fi toimi aamuisin hyvin, mutta iltaisin ei juurikaan. Ravintolassa wifiä ei ollut, mikä loppujen lopuksi oli kuulkaa ihana asia!
Olen elämäni aikana aika monessa hotellissa ollut. Nähnyt Dubain viiden tähden loistohotellin, mutta kokenut myös yhden tähden hotellin, jonka lattioilla vilisi torakoita. Ja kaikkea siltä väliltä. Ainakin nyt, kun äkkilähdön avulla saimme reissun edullisemmin, tuntui että tämä hotelli oli eniten vastinetta rahoille mitä ikinä ennen. Katsoin hotellin hinnan virallisen hinnaston mukaan ja olisin siitä voinut ihan senkin summan maksaa. Sen verran kokonaisvaltaisesti rentouttava kokemus loma näissä maisemissa oli. Jos meidän yksi ”home away from home” sijaitsee kaukaisilla mailla Thaimaassa, niin tästä Club Menorcasta voisi hyvin tulla toinen samanmoinen. Sellainen tyyssija, johon aina silloin tällöin tulee palattua. Instagramissa profiilini alta muuten löytyy kohokohdista ”Menorca”. Sieltä löydätte sitten videomateriaalia hotellista enemmänkin ja muun muassa tuosta meidän ihanasta huoneesta!
Nyt suihkuun ja kohti kuvaushommia. Toby oli viettänyt aikamoista kesä-äijäelämää täällä miehen kanssa, ettei siinä ollut juuri ehtinyt turkkia puunata. Iltapäivä kului tänään mökiltä tullessamme koiruuden turkin kanssa, joten ehkä nyt olisi sopiva aika laittaa myös itsensä edustuskuntoon…ennen kameran eteen siirtymistä 😉
SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,
PS. ja hei, jos teillä on hotellista kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! Tarinaa olisi taas riittänyt vaikka kuinka ja paljon, joten voi olla, että jotain oleellista jäi kertomatta.
Suomessa ollaan ja näin on hyvä. Ihan mielettömän kiva reissu takana, mutta oli kiva tulla kotiinkin. Tämän päivän työpäivä tuli myös hyvään saumaan. Pääsee heti rytmiin kiinni. Ennen viikonloppua 😉
Monet teistä ovat kysyneet, että kertoisinko lisää tuosta Menorcasta. Tuosta kauniista ja verrattain vehreästäkin saaresta, josta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Tähän välin täytyy kyllä sanoa, että nämä syntymässäni minulle laitetut vaaleanpunaiset lasit tekevät elämästä ylipäätään ihanaa. Niiden läpi kun katsoo, niin nämä sadepäivätkin näyttäytyvät jotenkin…noh, ihanina! Niiden avulla tuo Menorca, joka toki muutenkin on Välimeren helmi, näyttäytyi jotenkin varsin romanttisena matkailukohteena.
Viikon miehestä erossa olleena ja pikkuisen halipulan vaivaamana kuvailisin Menorcaa oivana pussailulomapaikkana. Vappu Pimiä käy miehensä kanssa aina silloin tällöin pussailulomalla. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että ei me välttämättä minkään pussailuloman tarpeessa tuon elämäni rakkauden kanssa olla, mutta niin vain kävi, että tuolla varsin romanttisessa kuvien Cala ’n Boschissa aloin miettimään, että tämä voisi olla just se paikka, minne tulla pussailulomalle. Enkä tarkoita välttämättä tuota Bamse-hotellia, jossa tyttöjen kanssa nyt majoituimme, vaan esimerkiksi satamassa olevaa aikuisille suunnattua hotellia.
Sataman viereiset ravintolat huusivat istumaan iltaa kaksistaan. Vierekkäin. Kuplivalla kilistellen. Syömään pitkän kaavan mukaan meren antimia. Jatkamaan matkaa käsi kädessä auringonlaskua ihastellen ja samalla jälkiruokaravintolaa sillä silmällä etsien. Välillä pysähdellen. Pussailemaan, mitens muutenkaan. Käpöttelemään takaisin hotellille auringon painuttua mailleen. Suu typerästi virneessä, niin kuin vasta rakastuneena konsanaan.
Pussailulomalla voisi myös kävellä noita romanttisia Ciutadellan pikkukujia pitkin. Niitä, joista laitoin taannoin kuvia. Kävellä ilman karttaa ja katsoa minne tie vie. Löytää pikkukuppila, jossa nauttia espressoa paikallisen jälkiruokaviinin kanssa. Pelata pientä footsia pöydän alla ja tuijottaa toista silmiin niin, että muu maailma katoaa. Vaihtaa muutaman pehmeän pusun, nousta ylös ja jatkaa matkaa. Vuokrata auton ja ajaa jonnekin saaren yli 200 rannasta. Sellaiselle, jossa saisi olla rauhassa. Luonnon muokkaamalle, vailla turisteja.
Niin, ajatus pussailulomasta houkuttaa kovin. Me ollaan viimeksi oltu miehen kanssa kaksin reissussa (ellei sitten miehen työreissuja lasketa) vuonna 2008. Kymmenen vuotta sitten Roomassa. Ehkä olisi aika uudelle pussailulomalle? Käyttekö te pussailulomilla?
Tätä postausta ruokatunnilla kirjoittaessani ja ääneen pussailulomapaikasta jutellen, työkaveri tuossa huikkasi että onpas oiva päivä kirjoittaa pussailulomapäivästä; tänään nimittäin vietetään Kansainvälistä Pussailupäivää 💋 Kuinkas sattuikaan! Vielä muutama tunti töitä ja sitten lähdemme pussailulomapaikkojen ehdottomaan ykköseen eli mökille. Vaikka se pussailu onkin joittenkin nimeltä mainitsemattomien nuorten neitien mielestä ihan ”yök, ällöö!” 😉
IHANAA KANSAINVÄLISTÄ PUSSAILUPÄIVÄÄ,
MUISTAKAAHAN PUSSAILLA!♥
PS. totta puhuen tuo kaunis ja rauhallinen saari on kyllä omiaan myös lapsiperhelomalle. Varsin monipuolinen paikka, josta löytyy jokaiselle jotakin 🙂
Kirjoittelen tätä postausta vielä täällä Espanjassa keskiviikkoiltana, mutta ajastan tämän torstai-illalle. Sille aikaa, kun me köröttelemme lentokoneessa kohti kotia♥ Tällä lomalla olen tehnyt jälleen havaintoja. Aitiopaikalta olen ihastellut noita meidän tyttöjä. Rakkauden hedelmiä, jotka ovat kyllä niin huimia persoonia kummatkin. Puolueetonta mielipidettä ette valitettavasti saa, vaan mielipide on täysin subjektiivinen. Omalla tavallaan ainutlaatuisia. Kuin yö ja päivä. Yksi yhteinen piirre heillä kuitenkin on. Ovat näemmä ottaneet vuosien varrella jotkut mielipiteensä meiltä vanhemmilta ja aika vahvasti tuovat ne ilmi.
Terveet elämän arvot on hyvä omaksua kotona. Etiikka ja moraali, joiden mukaan elää. Mutta jotkut asiat ovat sellaisia, joiden suhteen toivoisin tyttöjen kokevan elämää ennen kuin muodostavat mielipiteensä. Omat mielipiteensä, eivätkä peesaisi meidän vanhempien joskus muinoin suustaan päästämien mielipiteiden kirjoa.
Olimme saaneet juuri laukut hihnalta saapuessamme Menorcalle ja näin matkaoppaan lentokentän ulkopuolella. ”Äiti, siis onko meidän pakko mennä kyselemään tuolta matkaoppaalta, miten me pääsemme hotelliin…eikö voitais ottaa taksia?” Tähän selitin, että ei meidän olisi pakko, mutta me nyt mennään, koska äiti osti matkan lentokenttäkuljetuksineen. Saimme bussin numeron selville ja näimme bussin vähän matkan päästä. ”Äiti, onko meidän pakko jonottaa tuonne bussiin?” Johon sanoin, että tottakai on. Olemme pakettimatkalla ja näillä mennään. Olkaamme onnellisia, että pääsemme hotelliin bussilla ettei tarvitse kävellä laukkujen kanssa 😀
Bussiin päästiin istumaan ja pian tytöt huomasivat, että se oli ihan ok. Kunnes matkaopas alkoi kertoa saaresta yleistä tietoa edessä. Huomasin esikoisen pyöräyttävän silmiään pikkusiskolleen. Siinä, missä itse ajattelin, että onpas mielenkiintoista kuunnella tästä uudesta matkakohteesta tietoa! Tuolloin kyllä ajattelin, että joku lasten sanoissa kalskahti korviini. Ne olivat muistoja jostain kymmenen vuoden takaa, kun päätimme, että vaikka pakettimatkalle voisimme vielä mennäkin, niin mieluiten hommaamme omat lentokenttäkyydit. Jotta pääsemme nopeammin hotellille ja ilman mittavia sisäänkirjautumisjonoja.
Tunsin pienen piston sydämessäni. Nuo pikkuiset imevät kaiken, mitä puhumme itseemme. Muistavat ne vielä vuosien takaakin ja mikä ehkä kamalinta, muodostavat omat mielipiteensä asioista meidän aikuisten puheiden perusteella.
Sen takia täytyy kyllä vastedes vähän suodattaa mitä puhuu. Tuossa taannoin vaalien aikaan, huomasin myös sen, että meillä esikoinen on tietävinään poliitiikasta ihan hirmuisesti. Lateli totuuksia puolueista ja presidenttiehdokkaista. Kertoi, ketä ei ainakaan kuuluisi äänestää ja valisti mikä numero siihen lappuun kuuluisi laittaa. Nuo politiikkapuheet olivat kuin suoraan hänen mummunsa, minun äitini suusta. Me miehen kanssa harvoin kotona puhutaan poliittisia juttuja, mutta mummulassa varmasti politiikkaa aikoinaan ruodittiin paljonkin.
Nuo lapset ovat syntyessään kuin tyhjiä kanvaksia. Myös mielipiteidensä suhteen. Maailmankatsomuksensa suhteen. Voi kunpa osaisimme heistä kasvattaa nuoria naisia, jotka muodostavat omat mielipiteensä ja uskaltavat seisoa niiden takana. Vaikka jotkut olisivat eri mieltä asioista, niin osaisivat tarvittaessa perustella, miksi ovat jotakin mieltä. Oppisivat myös tietämään, milloin ei tarvitse perustella kantojaan. Oppisivat pitämään puoliaan ja olemaan kuitenkin avoimia asioille. Kyseenalaistamaan kuulemansa, mutta silti olemaan ennakkoluulottomia. Suvaitsemaan myös sen, että meidän kaikkien ei tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä.
Ei ole helppoa jälleen tämä kasvattajan rooli. Mutta kukaan ei sen ehkä oletakaan sitä olevan. Vanhemmuus on matka, jonka varrella tulee havahduttua milloin mihinkin asiaan. Tällä lomalla havahduin tähän mielipideasiaan, mutta myös siihen, että noista meidän pikkuisista on kasvanyt ihania pikkunaisia. Vaikka niillä onkin välillä vähän kärkevät mielipiteet ja vaikka ne eivät osaa niitä aina ihan nätisti pukea sanoiksi ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HEIPSUTIRALLAA IHANAT!
