maanantai 01. huhtikuun 2019

Kuka meillä tekee kotityöt?

8

MOIKKAMOI TE IHANAT

ja moikkamoi huhtikuu! Huh-ti-kuu…ihan käsittämätöntä. Kevätkuukausien aatelia. Juhlakuukausi, jolloin vietetään molempien tyttöjen synttäreitä ja kuukausi, joka kulminoituu vappuun. Joka tänä vuonna pitää myös sisällään pääsiäisen viettoa. Mä rakastan huhtikuuta. Enkä vähiten sen takia, että huhtikuulla olemme kolmena vuotena laittaneet mökin kesäkuntoon.

Luin viime viikolla Iinan IG storysta mielenkiintoisia lukemia siitä, miten kotitöiden teko jakaantuu miesten ja naisten kesken ja myös Iinan blogissa oli kattavasti aiheesta. Ajattelin tarttua myös tähän aiheeseen, sillä onhan se niin, että lasten kasvaessa myös apukäsiä kotitöihin on saatu. Jep, välillä kiristämällä, uhkailemalla ja lahjomalla, mutta tuo taktiikka on tuonut tulosta 😀 Kotityöt ovat olleet joskus enemmänkin mun harteillani; silloin kun olin lasten kanssa kotona oli enemmän aikaa tehdä kotitöitä. Silloin mies myös reissasi enemmän, joten jonkun oli vaan pakko tehdä ne. Nykyään, kun ollaan molemmat töissä eikä miehellä enää ole niin paljon reissutöitä, jakautuu kotityöt melkein 50/50.  

ASTIAPESUKONEEN TYHJÄYS & TÄYTTÖ
Tyttöjen vastuulla. Kyllä kuulkaas, meillä tytöt vuorotellen tyhjäävät ja täyttävät astianpesukoneen. Tästä (ja muista kotitöistä kuten huoneidensa siivouksesta) saavat palkaksi kuukausirahaa, jolla käydä leffassa tai jonka laittaa säästöön isompia hankintoja vastaan. Mikään ei ole inhottavampaa kuin tiskivuori tiskialtaassa, joten kyllä mun täytyy myöntää, että joskus kotitoimistopäivinä on pakko tyhjätä kone ja täyttää se. En kestä olla sotkuisessa keittiössä.

KEITTIÖN SIIVOAMINEN
Mä olen meillä se, kuka siivoaa keittiön tasoilta kasat tasaisin väliajoin. Ja järjestelee pienkodinkoneet sun muut uusiin järjestyksiin. Joka ilta pyyhin viimeisenä myös työtasot. Mutta kyllä mieskin siellä tiskirätin kanssa välillä viuhuu. Varsinkin silloin kun menee hermot kaakaotahroihin ja paahdetun paahtoleivän murusiin. Tytsyt eivät ihan vielä ole sisäistäneet tuota työtasojen pyyhkimistä, mutta getting there…

IMUROINTI
99,9% mies. On imuroinut kaikki nämä 17 vuotta. Kävi ostamassa itselleen juurikin bonuksilla uuden imurin ;D Sen verran sitä tuossa eilen kokeilin, että on kyllä hyvin tehokas laite. Joskus muinoin imuroin myös, mutta mies meni ja imuroi mun jälkeeni. Työn laatu oli vissiin vähän sinnepäin, joten ajattelin, että hoitakoon hommat sitten jatkossakin.

PÖLYJEN PYYHKIMINEN
Minä itse! Nuo meidän mustat kalusteet olo- ja ruokahuoneessa on oikein pölymagneetteja. Liki joka päivä tulee hosuttua pölyrätin/huiskan kanssa. Varsinkin nyt kun aurinko paistaa, niin tuntuu, että pölyn määrä on moninkertaistunut. Vaikkei se näin olekaan. Ne vaan näkyvät paremmin.ID

PYYKKIHUOLTO
Meillä mies pyörittää pesukonetta useammin. Mutta…aina välillä joudun toppuuttelemaan. Sillä jotenkin ei ole ihan täysin sisäistänyt vielä valko- ja kirjopyykin eroja. Vaikka meillä periaatteessa on molemmille pyykeille omat koritkin, josta olisi helppo laittaa pyörimään. Kerroin taannoin ig storyssa, että mä olen ihan mahdoton välillä pyykinpesun kanssa; ei ole kerta eikä kaksi kun joudun laittamaan koneellisen huuhtelun ja linkouksen kautta uudelleen menemään (sori maapallo), sillä vaikka yleensä en unohda mitään, niin pyykit unohdan koneeseen. Pyykkien viikkaustalkoot pidetään noin kerran kahteen viikkoon. Eli jemmataan puhtaita pyykkejä siihen asti ja sit porukalla viikataan. Tytöt viikkailee omansa kaappeihin.

VESSAN SIIVOUS
Minun hommia! Meillä on kolme vessaa, joista alakerran veskiä harvemmin käytetään. Tummassa laatassa kuitenkin näkyvät pölyt, joten se siistitään kerran pariin viikkoon. Keskikerroksen vessan peiliä ja lavuaaria pyyhin tämän tästä. Yläkerran vessassa toimii pyykkihuolto (pesukone ja kuivari), joten sinnekin tuntuu tulevan sen myötä koko ajan pölyä tai nukkaa vaatteista. Silti sitä pestään harvemmin kuin keskikerroksen veskiä. Ehkä sen takia, että taso on liki aina täynnä pyykkiä 😉

ROSKIEN VIEMINEN
Se kuka ehtii! Voisinpa sanoa lapset, mutta eih – yleensä roskis on lasten jäljiltä niin umpattu täyteen, että hyvä, kun kaapin ovi menee kiinni. Mulla itselläni on paha tapa nostaa roskis ulos ulko-oven pieleen ajatuksella, että vien, kun menen seuraavan kerran koiran kanssa ulos. Eipä tuo 20 metriä olisi pitkä matka viedä, sillä harmittavan usein herra harakka löytää roskiksen ja siinä onkin sitten isompi työ siivota suodatinpussin palasia ja kahvimurun jäänteitä ympäri pihaa…

IKKUNOIDEN PESEMINEN
Mies, aina! Sama juttu kuin imuroimisen kanssa, tähän on vain ajauduttu. Ostin miehelle joitan vuosia sitten Löytötavaratalosta sellaisen jatkovarrellisen setin (ei siis mikään moottorivehje, vaan sellainen johon saa vaihtaa lastan ja puhdistussienen), jolla sujauttaa ikkunat puhtaaksi hetkessä. Pedantti kun on, niin rantuja ei sallita.

Miten teillä hoidetaan kotityöt?  Mä olen meillä se, joka jättelee sukkia lattioille ja pystyy elämään hetken pienessä kaaoksessa. Tosin sotkuisessa keittiössä en pysty laittamaan ruokaa eli sen pyrin pitämään siistinä.  Yleensä miehen ollessa työreissussa eletään tyttöjen kanssa vähän kuin sikolätissä 😉 Sitten siivotaan hirmuista vauhtia, kun toisen kone laskeutuu Pirkkalaan. Kotitöitä helpottaa onneksi se, että olemme ulkoistaneet siivouspalvelun. Eli ostaneet itsellemme täten vapaa-aikaa. Kerran kuussa meillä käy maailman parhaimmat siistijät. Heidän jäljiltään mm. saunan lasiseinä ja yläkerran suihkun lasiseinä pysyvät kalkittomina, hanat kiiltää ja ne tahrat, joita en itse saa keraamisesta liedestä pois, loistavat poissaolollaan töistä kotiin tullessani.

AURINKOISIN MAANANTAITERKUIN,


sunnuntai 31. maaliskuun 2019

Lastenhuoneista nuorten neitien huoneiksi

10

HELLUREI IHANAT

ja mitä mainiointa sunnuntai-iltaa! Hei miettikääs, että kello on jotakuinkin puoli seitsemän nyt kun tätä postausta kirjoitan ja ulkona paistaa aurinko. Ollakin, että tämä päivä on mennyt ihan sikamaisen nopeasti, kiitos kellojen siirron. Ja kiitos erittäin ihanan seuran; sielunsiskoni Johanna tuli Tampereelle ja totta maar me nyt sitten treffattiin. Kolme tuntia meni höpisten ja seuraavaa Tallinnan reissua suunnitellessa. Terkkuja sinne Kotkaan sielunsiskolle, joka ei tällä kertaa päässyt treffeille mukaan ♥

Jos tänään on aika mennyt nopeaa, niin sitä se on mennyt viime vuodet muutenkin. Ei siitä ole kauaa aikaa, kun tyttöjen huoneissa tasoilla oli prinsessalegorakennelmia, lelulaatikoissa Furbyja (jotka muuten pitivät semmoista meteliä, että ei ole ikävä ;D) ja sänkyjä koristeli prinsessaverhot. Vaaleanpunainen oli sisustusväreistä se nro 1 ja yleensä huoneiden lattiat olivat niin täynnä leluja, että ilman legon päälle astumista et päässyt huoneen toiseen nurkkaan. Silloin sitä lelukaaosta tuli välillä tuskailtua, mutta kuulkaas nyt sitä on jopa vähän ikävä.

Meillä tytöt saivat tänä vuonna synttärilahjaksi 120 cm leveät sängyt ja pikkuisempi myös toivomansa lipaston ja yöpöydän. Pitkään ovat haaveilleet leveämmistä sängyistä ja nyt löysin moiset hyvään hintaan ja vielä suomalaista tekoa. Eilinen meni osin stailatessa tyttöjen huoneita ja huonekaluja kootessa. Viimeisen silauksen stailauksiin tekivät tytöt itse ja tänä aamuna huhuilivat katsomaan huoneitaan. Aluksi mietin, että jotain puuttuu. Väriä ja ne legorakennelmat. Mutta sitten ajattelin, että ehkä on ihan normaalia, että nuo huhtikuussa 12- ja 14-vuotta täyttävät eivät enää elä sitä vaaleanpunaista hattaraelämää, vaan huoneet ovat iän myötä pelkistetympiä. Furbyjen sijaan laatikoista löytyy jos jonninmoisia vartalosuihkeita ja kosmetiikkatavaraa.

Musta tuntuu, että molemmissa tytöissä asuu pieni konmarittaja. Eivät juuri kerää materiaa. Edes tuo pikkuisempi, joka vielä muutama vuosi sitten säilytti kaikki pääsiäismunista tulleet jutut sun muut pikkutilpehöörit. Joilla et oikeastaan tee mitään, mutta jotka pienen mielestä ovat aarteita. Pienemmän huoneessa on tuo vanha työpöytäni, jonka ostin edelliseen kotiin kotitoimistonurkkaukseeni. Edelleen olen siihen vallan ihastunut ja haluan jossain vaiheessa sen tämän Boknäs/Billnäs/Björknäs -pöydän tilalle. Tulisi nykyinen työhuoneeni vähän valoisammaksi 🙂

Suloinen sunnuntai kumuloituu seuraavaksi saunaan ja uusimpaan Blacklistin jaksoon!

IHANAA SUNNUNTAI-ILLAN JATKOA SINNEKIN,

PS. tuo pikkuisemman huoneessa oleva ”koulutuoli” joutaa vielä vaihtoon; pikku-Toby aikoinaan jyrsi sen tuohon kuntoon. Ehkä se on tarpeeksi kauan palvellut, sillä ostin sen v.1995 kotoa poismuuttaessani koulutuolikseni!

 


lauantai 30. maaliskuun 2019

Allerginen kuohuviinille?

14

ILTAA IHANAT!

Meillä on ollut talo täynnä tyttöenergiaa viimeisen vuorokauden. Esikoinen vietti kaverisynttäreitään hieman etuajassa yökyläsynttäreitten merkeissä. Miehen kanssa tuossa puhuimme, että alakerran rakentaminen asuinkäyttöön on ollut yksi remonttimme huippupäätöksistä. Eipä tuolta paljoa ääniä kuulunut keski- ja yläkertaan, vaikka kahdeksan nuorta neitiä tanssi, saunoi, kylpi ja lauloi. Kikatti hervottomasti yliväsyneenä. Vuosi toisensa jälkeen kaverisynttäreiden järjestäminen näin äidin näkökulmasta helpottuu. Samalla myös haikeutuu. Joka vuosi olen jotain leiponut, mutta tänä vuonna ei halunnut tarjota mitään sellaisia leivottavia tuotteita.

Minidonitsit ostettiin kaupan pakastealtaasta ja pitsat tilattiin kotiinkuljetuksella. Edes vihannesdippiä eivät halunneet. Sankari ystävänsä kanssa koristeli alakerran ja järjesteli siskonpedin lattialle. Tänä aamuna paistoin koko konkkaronkalle croissantteja. Nekin suoraan purkista 🙂

Hopsan, lähti vähän laukalle taas juttu. Se, mistä tulin kertomaan on itse itselleni tekemäni diagnoosi. Ja mitä enemmän sitä ajattelen, niin se käy niin järkeen. Muistanette varmaan, että olen valitellut, että jo yhden viinilasillisen jälkeen saatan kärsiä koko yön unettomuudesta, sydämentykytyksistä ja sanoin kuvaamattoman tuskallisesta olotilasta. Seuraavan yön, mutta myös pitkälle seuraavaan päivään. Asiaa läheisille ja ystäville valitellessani, olen törmännyt kommentteihin ”Noh, niin yleensä käy, kun alkoholia juo…”. No mutta mun mielestä ei ole normaalia, että jo yhdestä lasillisesta tuntuu elämä menevän hukkaan vuorokaudeksi.

Torstain treffi-iltana päätimme miehen kanssa nauttia kuoharilasilliset. Ei olla tänä vuonna Suomessa juotu tippaakaan, mutta nyt tuntui, että kuoharilasillinen maistui. Varsinkin, kun sen sai ottaa saliin ja nauttia rauhassa, kun kuunteli Mustajärven Paten juttuja ja laulua. Lasin juotuani huomasin, että nenä meni tukkoon. Luulin sen olevan ihan vain katupölystä johtuvaa. Kunnes yöllä sängyssä kieriessäni tajusin tilanteen. Olin taannon lukenut Avec Sofien blogikirjoituksen aiheesta. Siinä yöllä sydämen pumputtaessa ja kokonaisvaltaisessa levottomuudessani luin tuon blogikirjoituksen uudelleen ja asiat loksahtivat paikoilleen.

Perjantaina heräsin huonosti nukutun yön jälkeen posket lehottaen ja silmät punoittaen. Sydän oli onneksi rauhoittunut, vaikka sisäisesti olikin vielä tärisevä olo. Aamupalapöydässä nettailin enemmän histamiini-intoleranssista ja nyökyttelin lukiessani. En tiedä kulkeeko tämä geeneissä, mutta meidän äitihän ei juonut lainkaan mitään viinejä. Ei kyllä muutakaan alkoholia. Mutta sanoi aina, että jo yhdestä lasillisestakin tulee huonovointiseksi. Komppaan ihan täysin, äidin tyttö olen tässäkin suhteessa ♥ Onneksi kyse on sellaisesta allergiasta, joka ei rajoita normaalia elämää. Olen aivan sinut sen kanssa, että en joisi viinejä. Tavallaan olen myös hyvin helpottunut, että hiffasin viime vuodet mua vaivanneiden oireiden syyn. Parempi olla ilman, sillä kaikessa ”vähäpätöisyydessään” nuo oireet ovat todella inhat. Onko kohtalotovereita?

Insta storyn puolella olettekin varmasti huomanneet, että meillä on ollut tänään varsinainen rymsteerauspäivä; tyttöjen vanhoja huonekaluja jouti kiertoon ja pihaa siivottiin yhden peräkärryllisen verran. Kaatopaikkaromantiikkaa, huonekalujen kokoamista ja terassin kevätkuntoon saattamista. Niistä oli tämä lauantai tehty. Nyt potslöjöön sohvalle ja Pelicansin puolesta jännäämään 🙂

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. muistakaahan Earth Hour !  ♥


keskiviikko 27. maaliskuun 2019

Tärkein neuvoni (aloittelevalle) bloggaajalle – tärkein neuvoni kenelle tahansa ihmiselle

4

HEIPSUN!

Samalla kun kirjoitan tätä, katselen työpöydän ääreltä takapihalle ja näen kaistaleen nurmikkoa. Luntakin juu, mutta myös paljasta maata. Hortensian, jonka kukkaset ovat kuivuneet ruskeaksi. Vaikka en ole ikinä kummoinen multasormi ollutkaan, niin vain sitä olematonta multasormea on alkanut viime viikkojen aikana kutkuttamaan. Kaupoissa hypistelen siemenpusseja ja nettiselaimessa on aika usein auki erään puutarhan valikoima. Kevätistutuksia, niitä saadaan vielä tovi odottaa. Mutta hei, ei mene enää pitkään, kun saa upottaa sormet multaan tuolla takapihalla.

Olen viimeisen kuukauden aikana vastaillut neljään eri kyselyyn bloggaamisesta. Yksi on koskenut kaupallisia yhteistöitä, mutta kolme on koskenut bloggaamista ammattina yleensä. Kirjoittamista, valokuvaamista ja sitä, mikä on pitkään blogia pitäneen salaisuus. Neuvoja aloittelevalle bloggaajalle. Mikä on se kantava voima, mikä pitää blogin hengissä. Jep, intohimoa tottakai pitää olla, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut, niin se kantava voima on sama kuin mikä elämässä yleensäkin. Ystävällisyys ja aitous.

En ehdi enää juuri paljoa lukemaan blogeja, mutta tarpeeksi, jotta olen huomannut blogien kommenttikentässä muutoksen. Ihan jo senkin muutoksen, että enää kommentteja ei tule niin paljon blogiin. Instagramin feediin ja dm:een sitäkin enemmän. Mutta se, toisaalta erittäin huolestuttavakin muutos, jonka olen huomannut on ensinnäkin kommentteihin vastaamattomuus. Tiedän, että itsellänikin saattaa hyvin mennä ohi varsinkin vanhempiin postauksiin tulleet kommentit, enkä todellakaan jätä tarkoituksella vastaamatta. Vaan vahingossa ja haluan uskoa, että ne vastaamattomat kommentit kommentibokseissa ovat osin vahingossa jääneet muillakin vastaamatta.

Itse ajattelen asian niin, että koska suurin ilo bloggaamisessa tulee juurikin vuorovaikutuksesta, niin totta kai vastaan hänelle, joka kommentin jättää. Nykyajan kiireisessä maailmassa, kun kommentin jättäminenkin vie aikaa. Jos kommentoija on ottanut omasta ajastaan sen, että vastaa minulle blogipostaukseen, niin mun mielestä vähintä mitä voin tehdä, on vastata hänen kommenttiinsa.

Toinen asia, jonka olen kommenttikentissä huomannut on tietynlainen hyökkäysmentaliteetti. Puolin ja toisin. Nykyaikana, kun somessa on aika helppo anonyyminä kirjoitella mitä tahansa, niin välillä huomaa, että kommentti on kirjoitettu suodattamatta. Itselläni näitä hyökkääviä kommentteja ei oikeastaan ole tullut ja jos niitä tulee, niin yleensä ne ovat aiheesta. Oli hyökkäävä kommentti sitten aiheesta tai ei, niin somemaailmassa työtä tekevien pitäisi silti muistaa se, että hyökkäykseen ei kannata vastata hyökkäämällä ja aggressiivisella puolustuskannalla. Suodattaa pahimmat mölyt pois ennen kuin vastaa.

On hyvä osata ottaa vastaan erilaisia näkökulmia asioihin ja mielestäni ammatimaisuuden yksi piirre on se, että oli se kommentti sitten millainen tahansa, niin muistaa ystävällisyyden ja kunnioituksen. Koskaan ei voi tietää, mitä vastapuoli käy läpi. Kun on ystävällinen, niin ei voi mennä vikaan. En tarkoita sitä, etteikö omaa näkökantaansa tai itseään voisi puolustaa, mutta senkin voi tehdä nätisti ja korrektisti. Ystävällisesti perustellen.

Sellaisia ajatuksia keskiviikkoon. Piti kirjoittelemani teille pääsiäisjuttuja, mutta jätetään se toiseen päivään sitten. Työpäivät kun vaihtelevat, niin seuraavaksi on työpäivän ohjelmistossa keittiön ja ruokatilan siivous. Illalla on yhdet kuvaukset kyseisellä alueella, joten olisi suotavaa, että viikon varrella kertyneet postit, tyhjät pullot ja mädäntyneet banaanit olisi poissa silmistä 🙂

KIVAA KESKIVIIKKOA YSTÄVÄLLISESTI TOIVOTELLEN,


tiistai 26. maaliskuun 2019

Tiistain top 5

2

MOIKKAMOI!

Tekisi mieleni huikata vanhustentalon tuoksuiset moikat, sillä nuo leikkonarsissit tuoksuvat vääjäämättä palvelutalolle. Ensiksi, kun lapset siitä mainitsivat, kohautin olkiani ja totesin vaan höpöhöpö. Kunnes tänään töiden jälkeen kävelin narsissien ohi ja kyllä, itsekin matkasin ajatuksissani tuoksun myötä sinne palvelutaloon, jossa isomummu viimeiset vuotensa asui. Jännä, miten tuoksumuistot ovat piintyneet lastenkin selkärankaan, vaikka isomummun kuolemasta tulee pian neljä vuotta. Aika menee hurjaa vauhtia…

Senkin takia on niin hyvä välillä pysähtyä arkeen ja miettiä niitä päivän kohokohtia. Tiistain top viitonen näyttää tältä:

TYÖKAVERIT

Aamulla piti ihan vain pikaisesti piipahtaa töissä palaverissa ja sitten tulla kotiin kirjoittelemaan yhtä postausta, jonka deadline lähestyy. Mutta niin vain työpäivä venyi kokopitkäksi. Enhän mä voi jättää työkavereita selvittämään asiaa, ennen kuin asiat on selviä. Vaan istuttiin ison pöydän äärellä ja puhallettiin yhteen hiileen. Iltapäivästä asia oltiin saatu yhteistuumin jo ison pykälän eteenpäin ja se, mikä aamulla näytti epäselvältä saatiin porukalla setvittyä kuntoon. Olen monta kertaa kertonutkin, että meidän työporukka on kuin yhtä isoa perhettä. Me pidetään yhtä, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ketään ei jätetä yksin vaikeuksienkaan edessä, vaan tehdään vahvasti tiimityötä.

MIEHEN TUNTOSARVI-IMITOINTI

En kestä! Taidettiin olla koko perhe aivan yliväsyneitä, kun raahauduttiin pikkuisemman hammaslääkärin jälkeen sushiravintolaan (välillä on vain niitä päiviä, kun ruokailu on pakko ulkoistaa…). Vinkki: kun asetttaa sushipuikot tuntosarviksi ja kuuntelee kovin tarkasti, menee asia perille paremmin. Tai sitten ei. Tiedä häntä, mutta nauru pidensi jälleen ikää 😀

TOM & JERRY -JÄÄTELÖ

Tuo samainen tuntosarvilla varustettu häiskä ehdotti tytöille, että jälkiruoaksi voidaan hakea Tom & Jerry’s jäätelöä viereisestä kaupasta. Tarkoittaen toki Ben & Jerry’siä, mutta koska se Tom & Jerry’s tuli niin suoraan sydämestä, niin taisi tulla jäädäkseen meidän perheen sanavarastoon.

KOKO PERHEEN YHTEINEN ILTALENKKI

Kiireen keskellä sitä havahtuu niihin ihaniin hetkiin, kun ollaan koko perhe yhdessä. Tällä kertaa myös se karvaisin kaveri pääsi mukaan. Koko perheen yhteinen iltalenkki ja jatkettiin tuntosarvet pitkällä oloa. Paljon naurua ja kiusoittelua. Siihen asti, kunnes tytöt päättivät, että eivät kehtaa kävellä meidän kanssa ja ottivat mittavan hajuraon 😀 Ja lenkin päälle sauna. Koko perheen voimin tietysti ♥

KUKKAPAITA

Hei, kevättä on toki rinnassa, mutta oletteko koklanneet kuinka paljon enemmän sitä on, kun puette kukkapaidan päälle? Meitsin kukkapaitakausi alkoi just nyt. Viime keväänä tuli muutamia ostettua, joten ne pääsee vaaterekkiin makuuhuoneen nurkkaan. Lisäksi mietin, että voisikohan jo pitää kukkamekkoja? Villapaidan/takin ja sukkisten kanssa. Nehän menisi niiden biker bootsien kanssa, jotka edelleen on goretex-kenkien kanssa ainoat, jotka jalkaan mahtuu! 😉

Toivottavasti sielläkin on ollut auringonpaistetta, rakkautta ja ihanuutta täynnä oleva tiistai.
Ja hei jos ei ole, niin ei hätiä – vielä on tiistaita jäljellä. Kyllä se vielä hyväksi muuttuu ♥

TIISTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »