HEIPSUN!

Samalla kun kirjoitan tätä, katselen työpöydän ääreltä takapihalle ja näen kaistaleen nurmikkoa. Luntakin juu, mutta myös paljasta maata. Hortensian, jonka kukkaset ovat kuivuneet ruskeaksi. Vaikka en ole ikinä kummoinen multasormi ollutkaan, niin vain sitä olematonta multasormea on alkanut viime viikkojen aikana kutkuttamaan. Kaupoissa hypistelen siemenpusseja ja nettiselaimessa on aika usein auki erään puutarhan valikoima. Kevätistutuksia, niitä saadaan vielä tovi odottaa. Mutta hei, ei mene enää pitkään, kun saa upottaa sormet multaan tuolla takapihalla.

Olen viimeisen kuukauden aikana vastaillut neljään eri kyselyyn bloggaamisesta. Yksi on koskenut kaupallisia yhteistöitä, mutta kolme on koskenut bloggaamista ammattina yleensä. Kirjoittamista, valokuvaamista ja sitä, mikä on pitkään blogia pitäneen salaisuus. Neuvoja aloittelevalle bloggaajalle. Mikä on se kantava voima, mikä pitää blogin hengissä. Jep, intohimoa tottakai pitää olla, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut, niin se kantava voima on sama kuin mikä elämässä yleensäkin. Ystävällisyys ja aitous.

En ehdi enää juuri paljoa lukemaan blogeja, mutta tarpeeksi, jotta olen huomannut blogien kommenttikentässä muutoksen. Ihan jo senkin muutoksen, että enää kommentteja ei tule niin paljon blogiin. Instagramin feediin ja dm:een sitäkin enemmän. Mutta se, toisaalta erittäin huolestuttavakin muutos, jonka olen huomannut on ensinnäkin kommentteihin vastaamattomuus. Tiedän, että itsellänikin saattaa hyvin mennä ohi varsinkin vanhempiin postauksiin tulleet kommentit, enkä todellakaan jätä tarkoituksella vastaamatta. Vaan vahingossa ja haluan uskoa, että ne vastaamattomat kommentit kommentibokseissa ovat osin vahingossa jääneet muillakin vastaamatta.

Itse ajattelen asian niin, että koska suurin ilo bloggaamisessa tulee juurikin vuorovaikutuksesta, niin totta kai vastaan hänelle, joka kommentin jättää. Nykyajan kiireisessä maailmassa, kun kommentin jättäminenkin vie aikaa. Jos kommentoija on ottanut omasta ajastaan sen, että vastaa minulle blogipostaukseen, niin mun mielestä vähintä mitä voin tehdä, on vastata hänen kommenttiinsa.

Toinen asia, jonka olen kommenttikentissä huomannut on tietynlainen hyökkäysmentaliteetti. Puolin ja toisin. Nykyaikana, kun somessa on aika helppo anonyyminä kirjoitella mitä tahansa, niin välillä huomaa, että kommentti on kirjoitettu suodattamatta. Itselläni näitä hyökkääviä kommentteja ei oikeastaan ole tullut ja jos niitä tulee, niin yleensä ne ovat aiheesta. Oli hyökkäävä kommentti sitten aiheesta tai ei, niin somemaailmassa työtä tekevien pitäisi silti muistaa se, että hyökkäykseen ei kannata vastata hyökkäämällä ja aggressiivisella puolustuskannalla. Suodattaa pahimmat mölyt pois ennen kuin vastaa.

On hyvä osata ottaa vastaan erilaisia näkökulmia asioihin ja mielestäni ammatimaisuuden yksi piirre on se, että oli se kommentti sitten millainen tahansa, niin muistaa ystävällisyyden ja kunnioituksen. Koskaan ei voi tietää, mitä vastapuoli käy läpi. Kun on ystävällinen, niin ei voi mennä vikaan. En tarkoita sitä, etteikö omaa näkökantaansa tai itseään voisi puolustaa, mutta senkin voi tehdä nätisti ja korrektisti. Ystävällisesti perustellen.

Sellaisia ajatuksia keskiviikkoon. Piti kirjoittelemani teille pääsiäisjuttuja, mutta jätetään se toiseen päivään sitten. Työpäivät kun vaihtelevat, niin seuraavaksi on työpäivän ohjelmistossa keittiön ja ruokatilan siivous. Illalla on yhdet kuvaukset kyseisellä alueella, joten olisi suotavaa, että viikon varrella kertyneet postit, tyhjät pullot ja mädäntyneet banaanit olisi poissa silmistä 🙂

KIVAA KESKIVIIKKOA YSTÄVÄLLISESTI TOIVOTELLEN,