Se on nyt vaivannut tämän viikonlopun; ihan järjetön mökki-ikävä. Kesä-ikävä. Ikävä lämpöä ja leppoisia kesäiltoja. Sitä tunnetta, kun nousee veneestä saareen. Kun vilvoittelee saunan kuistilla ja tuijottaa ihan hiljaa edessä olevaa riippakoivua. Laulujoutsenen kaihoisaa soundia. Haluan kesän tänne nyt ja heti. Vaikka elänkin hetkessä ja yritän nauttia joka hetkestä, niin helmikuu, joka muistuttaa maaliskuun loppua rospuuttokeleineen ei ole mun juttu. Selvästikään 😀 Haluan helmikuun helmikuisena. Pakkaspäiviä ja lunta. Tai sitten voidaan sujahtaa suoraan huhtikuun loppuun ja siihen perjantaihin, kun ekaa kertaa suuntaamme tänä keväänä mökille. Auto pakattuna täyteen ja saareen soutaen, sillä moottori on saaressa talvisäilössä. Odotan sitä tunnetta, kun pääsemme saareen ja mies alkaa laittamaan vesipumppuja kuntoon. Kun lapset kääriytyivät shaaliensa alle odottamaan, että mökki lämpiää. Kun itse täytän jääkaapin, imuroin ja laitan uudet lakanat. Sytyttelen kynttilät ja tuoksuttelen rakasta mökkituoksua.
Viime kevät ja alkukesä mökillä ovat hieman hämärän peitossa. Liian monta epätoivoista puhelua sairaalasta, liian monta äkkilähtöä kaupunkiin sairaalaan, liian paljon huolta ja murhetta. Sydämessä taakka, joka esti nauttimasta mökkeilystä täysin rinnoin. Esti nauttimasta elämästä täysin rinnoin. Haluan yhden kauniin kevätillan, jolloin saan istua mökin ruokatilassa, tuijotella ulos tyyntä järveä ja auringonlaskua. Tuntea, kun on sisäisesti hyvä olla ja mieli on huolista vapaa. On tuolla mökillä vaan ihan huikea merkitys omalle hyvinvoinnille. Vaikka naimisissa pankin kanssa olemmekin oman happy placemme kanssa, niin ihan mieluusti sitä maksaa kuukausittain pientä korvausta henkisestä hyvinvoinnista 😉
Kiitos ihanat kommenteistanne eiliseen brunssipostaukseen. Palaan niihin reseptien kera, kunhan olemme suorittaneet suloisen sunnuntai-illan tärkeimmän operaation eli koirakaverin pesu- ja kuivausoperaation! Tähän asti ollaan pesty Toby suihkun lattialla, mutta ostimme eilisen 8 kk-merkkipäivän johdosta toiselle oikein ammeen. Muumien kuvilla varustettuna (no ihan valkoinenkin olisi kelvannut, mutta sellaista ei löytynyt ;D). Josko siinä olisi Toby helpompi pestä. Enää ei puutu kuin se, että tuo haukkuli suostuisi ammeessa olemaan… #murrosiänkourissa ja iso #huoh!
Siis onko siitä jo taas viikko, kun aloitin postaukseni sanoilla ”Ou jee, se olis perjantai!”? Gee whiz ;D Alkuviikosta olin vielä sitä mieltä, että tänä iltana teen fredagsmys-postauksen, mutta nyt täytyy taipua; löysin kirjaston hyllystä vanhan Danielle Steelen romskun, jota en ole lukenut ja se on nii-in hyvässä kohtaa, että olen pyhittänyt illan kotisohvalle ja lukemiselle. Joten perjantairuokailujen sijaan tänä perjantaina poikkeuksellisesti jotain muuta. Silloin, kun kerroin millainen Maria oli 20-, 30- ja 40-vuotiaana vuodenvaihteen elämäntaparemontin keskellä toivoitte, että avaisin vähän muutakin puolta itsestäni. Ajattelin, että lähdetään katsomaan pukeutumistyyliäni vuosien saatossa.
20-VUOTIAANA
Lempparivaatemerkki: Mexx & Benetton (& Sisley), Billabong, Peak Performance Lempivaatekauppa: Benetton, kunnes se loppui Koskikeskuksesta. Koen tämän olevan edelleen suuri erhe. Nimim. Sisley forever
Luennoille pukeuduin erittäin asiallisesti. Vaatekaappi täyttyi suorista housuista, kauluspaidoista ja neuleista. Preppy look oli päivän sana. Kengissä sai olla korkoa niin paljon, että välillä sitä pelkäsi nilkkojensa puolesta. Kulutin puhki yhdet pepitaruutuiset (!) suorat housut ja sellaisia kaipaisin tälläkin hetkellä. Viikonloppuiltaisin pukeutuminen oli vartalonmyötäistä. Alaosassa yleensä oli mustaa stretchiä tai farkkua. Yläosassa kuultavaa mustaa sifonkia. Ehkä myös syvää v-aukkoa (tänä päivänä ihistäisi tuollainen ;). Pukeutumistyylini koki muutoksen, kun Tampereelle avattiin ensimmäinen H&M. Jotenkin se preppy look alkoi saamaan vaikutteita myös vähän kasuaalimmasta suuntauksesta. Kotona hilluttiin surffiteeppareissa ja aivan liian isoissa collegehousuissa. 20-vuotiasta Mariaa puistatti ajatus kirpparivaatteista.
30-VUOTIAANA
Lempparivaatemerkki: Gant, Tommy Hilfiger, Guess, H&M Lempivaatekauppa: Kotiäitiaikoina H&M sekä Huuto.net, josta tuli tehtyä hyviä ns. merkkivaateostoksia
Kotiäitinä yritin kuitenkin panostaa pukeutumiseen. Ollakin, että se usein tarkoitti leggareita ja tunikaa, mutta usein myös Gantin v-aukkoisia neulepaitoja. Jotka muuten tänä päivänä kutittaisivat niin paljon, että en pystyisi niitä pitämään. Innostuin myös käytetyistä vaatteista. Juuri niistä, joita se 20-vuotias Maria oli kammoksunut. Huutiksesta huusin kilpaa sekä itselleni että tytsyille vaatepaketteja. Hiekkalaatikon reunalla istuessani aloin vihdosta viimein panostaa kunnon ulkovaatteisiin. Armeijan vihreä maihinnousutakki, kulahtaneet farkut, flanellipaita ja work bootsit. Siinä mielikuvani 30-vuotiaan Marian lempivaatetuksesta.
40-VUOTIAANA
Lempparivaatemerkki: Kaikki menee 🙂 Mutta vaatekaapista löytyy ehkä eniten Lindexin ja Vilan vaatteita. Urheiluvaatteiden lisäksi. Lempivaatekauppa: Ks. edellinen eli kaikki käy, mutta sanotaan nyt Lindex ja Vila
Vaatetuksessa tärkeintä on vaatteen tuntu päällä. Ei saa ihistää, ei puristaa ei kutittaa. Eikä varsinkaan hiostaa. Hengittävät ja aikaa kestävät vaatteet ovat pop. Myös se, että vaate on ns. oman näköinen. Esimerkkinä kuvissa näkyvä frillapaita. En tuntenut oloani se päällä omaksi itsekseni. Vaikka tykkään naisellisista vaatteista, niin tämä paita joutaa kiertoon 🙂 40-vuotiaana olen hullaantunut mekkoihin. Syksyllä ja talvella villamekkoihin, keväällä ja kesällä kevyempiin mekkoihin. Kenkinä suosin edelleen work bootseja, mutta keväästä pitkälle syksyyn tennarit ovat pop. Kotitoimistopäivinä aamulla jalkaan sujahtaa urheilulegginssit. Viime kuukausina olen ihastunut Kari Traan värikkäisiin urheiluvaatteisiin. Muuten väriskaala on ja pysyy samana eli mustaa, valkoista, harmaata ja beigeä.
Jotkut asiat on ja pysyy. Tietyt jutut pukeutumisessa, joista en ole vuosien varrella suostunut luopumaan:
Keltaiset Caterpillarit
-ostin ensimmäisen parin vuonna -94 Kanadasta ja nyt taitaa olla kolmas pari menossa Voimavärinä oranssi
-lähinnä kesävaatteissa, mutta oranssi on kuulunut kevät-kesäkauden vaatekaappiin kaikki nämä vuodet Kotilöhöhousut
-heti kotiin tullessani pakko saada jalkaan harmaat collarit tai muut löhöhousut Rip Curl, Billabong & Roxy
-surffivaatteet (ja varsinkin laukut) Huivi-ihistys
-ulkokaulahuivit löysästi kaulalla on ok, mutta sisällä huivit – ei vaan pysty vaikka kuinka haluaisin. On kuulemma meidän ”imukuppivauvojen” ongelma 😀 Liian tiukka poolopaidan kaulus
-sama kuin edellisessä – ihistää suunnattomasti
Vaatetus tällä hetkellä? Talvijuoksuhousut ja treenipaita. Sykevyö ja sykekello. Piti suunnata heti aamusta ennen työpäivää lenkille, mutta en ehtinytkään. Ehkä tähän väliin otan pienen happihyppelyn. Hiihtokelit kun ovat taas vähän niin ja näin, niin yritän hurahtaa takaisin tuohon juoksemiseen. Pakko vielä kertoa teille, että se missä toissa päivänä surkuttelin elämän langan haurautta on muuttunut kiitollisuuteen ja huojennukseen rakkaan ystävän puolesta. Elämässä tapahtuu onneksi myös ihmeitä, vaikka se elämä välillä vie yllättäen kohti epätoivoa. Kun vain jaksaa uskoa ihmeisiin, niin mitä tahansa voi tapahtua. Näillä sanoilla, muistetaanhan olla kiitollisia niistä rakkaista eikä oteta yhtään hetkeä itsestään selvyytenä ♥
Edessä on ihana viikonloppu; huomen aamulla ex tempore brunssi täällä meillä ystävien kera ja iltapäivästä pikkuisen prinsessan synttärijuhlia. Sunnuntaina mennään fiiliksen mukaan. Ehkä ulkoilua koko perheen kera 🙂
Helmikuun alun kirpsakat pakkaset saivat meidän perheen jälleen sosekeittomoodiin. Lämmittävää winter warmers -talviruokaa parhaimmillaan. Helppoa ja herkullista sekä kaiken lisäksi niin arkeen kuin viikonloppuunkin sopivaa ruokaa. Kaupallisen yhteistyön tiimoilta Crème Bonjourin kanssa pääsin ilahduttamaan tuota kaikista rakkainta eli omaa perhettäni suloisen ja samettisen sosekeiton muodossa. Keiton, jossa maistuu Crème Bonjourin uutuusmaku Crème Bonjour Bleu.
Meillä esikoinen on viimeisen vuoden aikaan hyväksynyt sinihomejuuston ruokavalioonsa, mutta kuopuksen kanssa ollaan pikkuhiljaa totuteltu uuteen makuun. Sinihomejuuston makuinen tuorejuusto pääsi tällä kertaa livahtamaan kuin varkain myös tuon pienemmän makumaailmaan. Ruokailu, varsinkin iltaruokailu, on meidän perheen yksi kohokohtia. Hetki, jolloin istutaan kaikki yhden pöydän ääreen ja nautitaan hyvästä ruoasta. Kauniisti katettu pöytä ja rakkaudella tehty ruoka siivittävät rauhalliseen tunnelmaan. Rakkaudella tehty ruoka ei vaadi ihmeitä; arkena sitä toivoo saavansa nopeasti herkullista ruokaa pöytään. Yksi asia, josta perheen pääruoanlaittajana en tingi on ruoan maku ja laadukkaat raaka-aineet. Rakastan pientä luksusta arjen keskellä. Sitä yleensä meillä tarjoillaan useampana iltana viikossa ruoan muodossa. Crème Bonjour Bleu:n ansiosta tavallinen bataattisosekeitto sai uutta nostetta ja teki ruokakokemuksesta varsin nautinnollisen.
SAMETTINEN BATAATTISOSEKEITTO
(4-6:lle)
1 prk (100 g) Crème Bonjour Bleu -tuorejuustoa 2 bataattia (yht n. 1 kg) 2 valkosipulin kynttä 2 porkkanaa 2 kasvisliemikuutiota 1 rkl tuoretta timjamia 1,5 l vettä suolaa ja mustapippuria
-kiehauta vesi ja lisää siihen kasvisliemikuutio
-pienistele bataatit, valkosipulin kynnet sekä porkkanat ja lisää ne kiehuvaan veteen
-anna kiehua, kunnes kypsiä (noin 25-30 minuuttia)
-soseuta keitto sauvasekottimella
-lisää Crème Bonjour Bleu -tuorejuusto sekä pienistelty tuore timjami
-mausta suolalla ja mustapippurille
-tarjoile sinihomejuustolla maustetun ranskankerman kera
Koko perheen yhteinen iltaruokahetki nousi uuteen arvoon sen jälkeen, kun mies alkoi tekemään reissutyötä. Niinä päivinä, kun mies oli reissussa tuntui, että pöydästä puuttui iso osa. Toki tyttöjen kanssa kolmistaankin vaalittiin yhteistä ruokahetkeä. Tällä hetkellä mies tekee taas vähemmän reissutyötä ja pääsemme nauttimaan koko perheen yhteisestä ruokahetkestä useammin. Silloin on hyvä laittaa hetkeksi puhelimet äänettömälle ja keskittyä syömään. Jutella päivän tapahtumista ja suunnitella illan ohjelmaa. Ruoka näyttelee meidän perheessä isoa osaa ja jos jotain olemme lapsillekin yrittäneet opettaa niin hyvät ruokatavat sekä sen, että ruokaa tulee kunnioittaa. Kaikista mauista ei ole pakko pitää, mutta kaikkia ruokia maistetaan ainakin kerran. Tuo uusi Crème Bonjour Bleu-tuorejuusto oli maultaan varsin pehmeä ja miellyttävä. Niin miellyttävä, että jopa tuo kuopus, jolle aiemmin sinihomejuusto ei ole kelvannut, söi keittonsa hyvällä ruokahalulla.
Meillä syödään harvoin leipää iltaruoan kanssa, mutta tämän samettisen bataattisosekeiton kanssa tein lämpimiä voileipiä. Jotka itse asiassa voisivat hyvin mennä ruokaisampana iltapalanakin tai miksei ihan illanistujaisissakin!
-laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
-sekoita tuorejuusto ja tomaattimurska
-mausta mustapippurilla
-levitä ruisleipien päälle
-paista uunin ylätasolla noin 5-7 minuuttia
-voit ottaa lopuksi väriä leipiin grillivastuksen alla 🙂
Arjesta on helppo tehdä juhlaa. Pienillä muutoksilla ja pienillä eleillä. Olkoon se sitten servietit kattauksessa sen iänikuisen talouspaperirullan sijaan. Vesikarahviin lisätty sitruunan viipale tai uunituoreet leivät. Kynttilän lepattava liekki päivällispöydässä tai taustalla hiljalleen soiva musiikki. Hymyilevät silmät ruokapöydän toisella puolella tai pöydän alla villasukan lämpöä etsivä eksynyt jalka. Lämmin sosekeitto, jossa yhdistyvät bataatin makeus, värikäs ulkonäkö sekä sinihometuorejuuston pehmeys.
Arjesta on helppo tehdä juhlaa myös tuorejuustojen avulla. Crème Bonjour tuorejuustot ovat meillä käytössä niin leivän päällisinä kuin ruoanlaitossakin. Keittojen ja kastikkeiden sulostuttajina. Leivonnassa vakiotuotteina tuomaan kuohkeutta ja makua. Tuorejuustojen makumaailmasta löytyy varmasti jokaiselle sopiva maku ja itse ainakin suosittelen kokeilemaan rohkeasti uusia makuja. Helmikuun alusta lähtien Crème Bonjour tuorejuustot ovat muuttuneet laktoosittomiksi, joten ne soveltuvat entistä paremmin kaikille ja kaikenlaisiin ruokiin. Kevään tulevaa juhlaputkea ajatellen oikein hyvä juttu! 🙂
Ja kiitos ihan hurjan paljon kivoista kommenteistanne, joita jätitte eiliseen postaukseen. Ihan suotta tunnette huonoa omatuntoa tai pahoittelette sitä, ettette ehdi kommentoimaan. Kyllä mä tiedän, että te siellä olette vaikkette aina jälkiä käynnistänne jätäkään 🙂 Tämänpäiväiseen postauksen otsikko ”Life is a joke” sai merkityksellisen ”not” -sanan tuonne väliin. Vaikka tuo ostamani julisteen nimi onkin Life is a joke, niin jälleen kerran elämä on todistanut, että sitä se ei todellakaan ole. Heräsin aamulla viestiin, joka sai kyynelhanat aukeamaan ja kylmänväreet kiirimään pitkin selkäpiitä. Sen kummempaa muiden asioihin syventymättä täällä blogissa totean vain jälleen kerran, että muistetaanhan elää hetkessä. Elämän lanka on todella hauras ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Haleja, enkeleitä, elämän nälkää, suojelusta ja tsemppiä sinne jonnekin ystävä rakas…♥ Veikkaanpa, että tämän kaunottaren, Kate Mossin, julisteen nimi ei välttämättä viittaa epäkunnioittavasti elämään. Vaan siihen, että elämässä saa ja pitää hassutella. Itselleni ainakin huumorintaju ja hassuttelu on se, mikä pitää pinnalla. Myös vaikeina aikoina. Tilasin tuon julisteen meidän tulevan kodin lukunurkkaukseen ja ajattelin, että täällä kodissa se pääsee väliaikaisesti ruokatilaan. Mallasin sitä heti ensiksi tuohon olkkariin ja jääköön siihen nyt toistaiseksi. Mies saa yöllä työreissusta palatessaan taas puistella päätään, kun reissun aikana on ilmestynyt lisää vieraita naisia seinille 😉
Remppapostauksia kovin toivotte, ja niitä kyllä tulee. Jossain vaiheessa. Meillä ollaan taas siirrytty rempan suhteen ulkotiloihin. Salaojat on nyt tehty, mutta vielä uusitaan kaikki tontilla olevat putket tuonne kaupungin viemäriverkostoon. Kellarikerros odottelee lattian tekemistä (en vaivaudu edes selittämään mitä sinne laitetaan, koska ei ole hajuakaan :D). Mutta nyt on vanha lattia piikattu auki sieltä ja sorat kärrätty pois. Kai sinne jotain soraa ja eristeitä laitetaan ennen valua. Näettekö, musta ei todellakaan olisi talon rakentajaksi 😉 Yläkertuus voi samaan malliin kuin viime remppapostauksessakin. Kun saadaan kellarin lattiavalu tehtyä siirrytään tekemään yläkertaa. Laittamaan seiniä paikoilleen ja rakentamaan lattiaa. Kuopukselle huonetta vintille ja rappukäytävää kondikseen. Kyllä se siitä!
En vaadi kukkia, enkä ole niitä tottunut usein saamaankaan, joten silloin kun niitä saan, niin tuntuu erittäin mukavalle. Eilen mies yllätti kyllä totaalisesti tuomalla ystävänpäivä- ja kihlajaispäiväkimpun mukanaan ennen lentokentälle lähtemistään. Mietin illalla ennen nukahtamistani, että mikä olisi se juttu, jolla voisin tuon miehen yllättää. Kukkien ”mieskappale”. Ehkä se on kuitenkin se, että yllätän arjessa laittamalla ruoan valmiiksi. Sekä ripustamalla naiskauneutta seinälle ;D
Kyllä, juuri sinä siellä ruudun toisella puolella. En välttämättä tunne sinua, mutta tunnen läsnäolosi. En tiedä miltä näytät, mutta sillä ei ole väliä. Minulle ulkonäkö on vain kuori. Sisin ratkaisee. Tiedän, että sinulla on suuri sydän ja paljon annettavaa. Olethan antanut minulle niin paljon näiden seitsemän vuoden aikana, kun olet vieraillut täällä luonani. Olet auttanut minua elämäni eri vaiheissa. Iloinnut onnistumisistani. Myötäelänyt surussa ja kääntänyt suupieleni ylöspäin. Saanut välillä minut kikattamaan hervottomasti. Toisinaan saanut herkkyydelläsi minut pyyhkimään silmäkulmiani. Olet yllättänyt minut aina uudelleen. Positiivisesti joka kerta. En aio valehdella, olen koukuttunut sinuun vuosien saatossa. Sinusta on tullut tärkeä osa tätä rakasta blogiani. Tärkein osa.
Sinä olet antanut minun olla kaikki nämä vuodet oma itseni. Niin hassulta kuin se välillä tuntuukin vuodattaa sinulle asioistani. Olet oma terapeuttini. Ystävä vailla vertaa. Joskus annat samalla mitalla takaisin ja vedät takaisin maan pinnalle. Täysin syystä. Tiedän, että seilaan välillä pilvilinnojen tuolla puolen. Sinä jaksat silti tulla tänne katsomaan, mitä minulle kuuluu. Lukea siirappisia ja hunajaisia tarinoitani. Muistatko, millä nimellä blogini aloitin silloin vuonna 2010? Syrup & Honey 🙂 Muistat varmaan, kun kerroin että tuo nimi syntyi hetken mielijohteesta. Kesken työpäivän ihanaista Duffya kuunnellessani. Vuosien saatossa siirappiset tekstit ovat pysyneet valikoimissa, mutta koen kuitenkin, että tämä nykyinen blogini nimi At Maria’s kuvaa paremmin blogiani. Olet saattanut huomata, että täällä luonani eletään elämää leveällä skaalalla. Hyväksytään kaikki tunteet ja rohkaistaan jatkamaan eteenpäin. Ei paineta leukaa rintaan eikä mennä kohti pettymyksiä. Nostetaan leukaa himpun verran ylemmäs, hymyillään astetta leveämmin ja syöksytään eteenpäin. Odottavin tunnelmin, sillä elämällä on niin paljon annettavaa. Välillä saadaan ruhjeita ja kuhmuja. Otetaan pohjakosketusta, mutta pyyhkäistään liat pois polvista ja kämmenistä, noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin. Pikkuisen viisaampana jälleen. Sinäkin olet antanut minulle viisautta. Suvaitsevaisuuttakin. Olet opettanut minut vuosien saatossa vastaanottamaan kritiikkiä. Suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä. Olet tehnyt sen rakentavasti ja kohteliaasti. Kiitos siitä.
Elämä on lahja, siinä missä sinäkin blogini lukija. Teissä on paljon samanlaista. Olen vuosien varrella oppinut, että mitään tai ketään ei sovi pitää itsestäänselvyytenä. Ehkä juuri siksi tai sen takia olen oppinut elämän ja muiden ihmisten kunnioittamisen jalon taidon. Kunnioitukseni sinua kohtaan on valtava. Yhtä suuri kuin elämää kohtaan. Kunnioitukseni sinua kohtaan saa minut välillä punnitsemaan, mikä on vastuullista kirjoittaa tänne blogiini. Koen, että julkisen blogin kirjoittajana vastuuni on suuren suuri. Kokisin epäonnistuneeni, mikäli loukkaisin sinua teksteilläni. Antaisin virheellistä tietoa tai johtaisin harhaan. Moraalini on suuren suuri, ehkä joidenkin mielestä liiankin suuri. Siitä en kuitenkaan ole valmis nipistämään. Tuon korkean moraalini ansiosta olen päässyt tänne asti. Olen pystynyt onneksi olemaan kanssasi ihan oma itseni. Sillä sinä olet antanut siihen mahdollisuuden, etkä ole tuominnut minua. Se Maria, jonka sinä täällä blogissa näet on se sama Maria, joka aamuisin herättelee nuo maailman rakkaimmat uuteen päivään. Se sama Maria, joka välillä kiroaa eteisen lattialle mytyksi jätettyjä ulkkareita. Se, joka nauttii illalla ruotsalaisista rikossarjoista maailman parhaimman aviomiehen kainalossa. Se hieman nuupahtanut Maria, joka joskus harvoin herää bileillan jälkeen päänsärkyyn ja miettii, että enkö mä ikinä opi. Se, jolle jopa lapset joutuvat välillä sanomaan, että oltaisko pikkuhetki ihan hiljaa 😀 Veikkaan, että sinussa ja minussa on paljon samaa. Me ollaan vain ihmisiä ja mielestäni se riittää. Yritetään olla sitä parhaimmalla mahdollisella tavalla, jooko?
Tiedän, että sinä saatat olla sen ikäinen, että voisin olla äitisi. Tai ehkä olet sen ikäinen, että voisit olla äitini. Ehkä olet samanikäinen kuin minä olen. Yksi bloggaamisen suurista rikkauksista on se, että ulkonäköön ja ikään katsomatta meillä on kuitenkin jotain yhteistä. Jotain joka saa sinut palaamaan tänne kerta toisensa jälkeen. Jotain joka saa minut kirjoittamaan juuri sinulle kohdennettuja tekstejä. Suoraan sydämestäni. Kerta toisensa jälkeen. Taidan olla maailman onnellisin, kun minulla on sinut.
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HEI IHANAT!
