maanantai 26. kesäkuun 2017

Suloinen appelsiinisuklaakakku & marmeladin monet käyttötarkoitukset

HEI SULOISTA MAANANTAIHUOMENTA!

Viikko alkaa jälleen makeissa merkeissä. Pääsin viime viikolla jälleen lempipuuhaani, nimittäin kakkureseptin ideoimiseen, kakun leipomiseen ja kuvailemiseen osana kaupallista yhteistyötä Mackaysin kanssa. Meillä on yleensä Mackaysin marmeladit ja tahnat käytössä aamupalapöydässä, mutta tämän kampanjan myötä tein paljon taustatyötä ja tulin tulokseen, että vain taivas on rajana laadukkaiden marmeladien ja tahnojen käytössä.

Lähdin kehittelemään kesän juhliin soveltuvaa kakkua Mackays Perinteisen Appelsiinimarmeladin ympärille. Mielestäni ei ole suklaan ja appelsiinin liiton voittanutta, joten alusta asti oli selvää, että marmeladin makupariksi kakkuun pääsee laadukas tumma suklaa. Kakun kuorrutukseen halusin kuitenkin hieman kesäistä vaaleutta. Pirteää oranssia ja nakukakkumaista rosoisuutta.

SULOINEN APPELSIINISUKLAAKAKKU

1 dl Mackays Perinteinen Appelsiinimarmeladia
200 g voita
0,5 dl (intiaani)sokeria
3 munaa
100 g tummaa tummaa suklaata
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 dl leivontakaakaojauhetta

1. vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri
2. vatkaa joukkoon munat yksitellen
3. lisää sulatettu suklaa ja Mackays Appelsiinimarmeladi
4. sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti siivilöiden taikinaan
5. kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan
6. paista 200 asteessa noin 40 minuuttia
7. anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrutus
8. kun kakku on jäähtynyt, niin halkaise se
9. levitä kakkupohjalle kuorrutusta
10. aseta kakun kansi paikoilleen ja levitä kuorrutusta veitsellä kakun päälle ja sivuille
(huom! kakku on näyttävä myös ns. naked -versiona)
11. koristele appelsiininsiivuilla ja raastetulla suklaalla

Kuorrutus
200 g suolatonta voita
400 g tomusokeria
1 appelsiinin kuoret raastettuna
1-2 rkl appelsiinimehua

1. vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi
2. lisää puolet tomusokerista ja vatkaa
3. lisää loput tomusokerista, appelsiininkuoret sekä appelsiinimehu

Koristeeksi
appelsiininsiivuja
suklaarouhetta

Koska tuo kuorrutus on melkoisen makea, niin itse kakku ei tarvitse ylenmäärin lisättyä sokeria. Itse käytin intiaanisokeria, mutta myös tavallinen sokeri käy vallan mainiosti. Tämä kakku oli ihanan kostea ja vielä maukkaampi seuraavana päivänä! Alunperin oli tarkoituksenani tehdä se 18 cm halkaisijaltaan olevaan kakkuvuokaan, mutta se oli leivontatalkoiden aikaan harmikseni mökillä. Joten käytössäni oli 22 cm kakkuvuoka. Pienempään kakkuvuokaan tehtäessä kakkuun kannattaa tehdä kolme eri kerrosta. Saa aikaan korkean ja näyttävän kakun!

Leivontaprojektista jäi hilloa yli, joten mikä ettei sitä voisi käyttää seuraavan päivän aamiaispöydässä. Puuron seassa, paahtoleivän päällä, croissanttien välissä juuston kanssa. Perinteinen Appelsiinimarmeladi menee sellaisenaan myös voileipäkeksien päällä. Paahdetun leivän päälle sipaisin turkkilaista jugurttia ja sen päälle nokareen appelsiinimarmeladia. Niin herkullista, kannattaa kokeilla!

Meillä on jääkaapissa aina marmeladeja ja hilloja. Sillä ne ovat hurjan monipuolisia. Menevät sekä suolaiseen ruoanlaittoon kuin makeaankin leivontaan. Toimivat loistavasti hätävarana vierastarjoiluihin. Ihan pelkältään suolakeksien kera tai sitten leivonnaisissa. Mackays Vadelmatahnasta saa oivan täytteen kesäiseen täytekakkuun, Raparperi-inkiväärihillolla voi tuoda ryhtiä perinteiseen raparperipiirakkaan ja Lime-sitruunamarmeladia sujauttaa savustetun lohen kylkeen. Tuo käyttämäni Mackays Perinteinen Appelsiinimarmeladi menee niin paahtoleivän päälle kuin leivontaankin. Pitkään haudutetun riistapaistin kanssa ja kesäisiin juomiin. Tuotteet sopivat niin arkeen kuin juhlaankin.

Nyt uudella innolla kohti juuri alkanutta viikkoa. Hetken hengähdys remontti- ja muuttokiireistä teki tehtävänsä!

MAANANTAITERKUIN,


sunnuntai 25. kesäkuun 2017

Juhannushuumaa

HEIPPATIRALLAA!

Toivottavasti siellä on vietetty mukavat juhannukset! Arvatkaas mitä mä tänä vuonna näin juhannuksen aikaan totesin? No että ei tämä juhannus ole lainkaan hassumpi juhla. Aiempina vuosina jotenkin juhannus on ollut sellainen ”No vietetään aikaa uusien perunoiden ja kalan äärellä, koska niin kuuluu tehdä.” -juhla. Ilman sen kummempia juhannusfiiliksiä. Tähän asti se on ollut joulu ja pääsiäinen, jotka ovat olleet allekirjoittaneen lempijuhlapyhiä. Tänä juhannuksena kyllä tuntui, että juhannus kiilasi tuohon joulun ja pääsiäisen väliin. Vaikkei ilma ollut niin kesäinen kuin ehkä olisi toivonut. Mutta kaikki muu sitten natsasikin ihan täysillä. Monta tuntia korttien lätkintää, ruokaa vähän joka välissä, hullun pitkiä yöunia, saunomista. Neljä päivää meikittä ja mökkivaatteissa. Tuloksena onnellinen ja virkeä ex-väsynyt bloggaaja. Juhannusloma tuli tarpeeseen. Saatiin muuten vähän lisäaikaa muuton suhteen, sillä tuo kellarikerros ei valmistu kuun loppuun mennessä. Kaksi ylimmäistä kerrosta olisi muuttovalmiina, mikäli joku tulisi ja kävisi olkkariin säilötyt tavarat vielä läpi sillä silmällä.

Tai vastaavasti löytäisi niille hyvän säilytyspaikan 🙂 Mutta odotellaan, että kellari on valmis ja sitten muutetaan vasta.

Kuten muutkin juhlapyhät, niin juhannuskin on aika ruokavoittoinen 😉 Juhannusaattona saatiin saareen maailman paras anoppi ja appiukko. Toivat vielä mukanaan niin herkullisia ruokiakin, että oksat pois. Yleensä ollaan laitettu nieriä savustuspönttöön, mutta nyt appiukko oli graavannut sen. Niin hirmuinen himotus tuli graavinieriään, että sitä on pakko tehdä pian uudelleen. Lisäksi juhannuspöydästä löytyi uusien perunoiden ja graavinieriän lisäksi savustettua lohta ja ribsejä. Muutamaa eri dippiä ja salaattia. Illalla paistettiin vielä muurinpohjalettuja ja nukkumaan käytiin varsin kylläisten vatsojen viereen.

Juhannuspäiväiltana saatiin saareen hyvät ystävät, naapurimme. Hätsynpikaisesti tein pavlovan markenkipohjan, joka sitten otti ja ruskistui. Ei edes irronnut leivinpaperista. Tuloksena supertrendikäs kulhojälkkäri pavlova bowl. Toimi aika hyvin kuulkaa niinkin. Marenkia, mascarponekermavaahtoa, mansikoita ja kinuskikastiketta. Ystävien kaksi tyttöä jäivät meille yökylään ja tänä aamuna heräiltiin uuteen päivään yhdentoista maissa. En edes muista, koska olen niin myöhään nukkunut! Jopa tuo karvakorva koisasi komeusuniansa niin pitkään ja olisi varmasti nukkunut pidempäänkin.

Siinä, missä keskiviikkona mökille suunnattiin hieman ylivirittäytyneessä tilassa arjen kiireistä, niin tänään palattiin kotiin rentoutuneena ja naureskellen. Siinä missä keskiviikkona saareen suuntasi pieni ja valkoinen koirasuloisuus, palasi tänään kotiin yksi iso huovuttunut takkupallo, jota joskus koiraksi kutsuttiin 😀 Nyt tuumasta toimeen ja suihkun kautta takkujen selvitykseen!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,


perjantai 23. kesäkuun 2017

Ihanaa juhannusta!

HEIPPAHEI!

Juhannusaattoaamu valkeni hieman koleana, mutta ei haittaa. Mökki on nyt siivottu sisältä, seuraavaksi suuntaamme juhannuskoivujen hakuun. Sen jälkeen täytekakkuun täytteet ja lounaspiirakka uuniin. Juhannuksen ensimmäiset vieraat ovat jo matkalla 🙂

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

– Tove Jansson –

IHANAA JA TURVALLISTA JUHANNUSTA YSTÄVÄT! 
NAUTITAAN HETKESTÄ JA PIDETÄÄN TOISISTAMME HUOLTA! 


torstai 22. kesäkuun 2017

Tunnelmallinen mökkitoimisto

HELLUREI!

Jokohan siellä on lähetty juhannuksen viettoon…silläkin uhalla, että menee yksinpuheluksi tulin vilauttamaan teille mökkitoimisto-olosuhteitani 😀 Veikkaan, että jos toimistoympäristö olisi useammin tämän päivän kaltainen, niin oma työtehokkuuteni ja -luovuuteni nousisivat sfääreihin. Kotona en pysty tekemään kunnolla töitä, jos työpiste on sotkuinen (mitä se valitettavan usein on…) ja täällä mökillä yritin tehdä myös tästä mökkitoimistostani mahdollisimman viihtyisän.

Kyseessä ei siis ole sellainen bloggaajien lavastettu scene vaan täällä mä nyt olen. Ja nautin siitä täysillä. Onni on, että saan tehdä mielekästä työtä näissä puitteissa. Alunperin oli tarkoitukseni pitää etätoimistoa kesähuoneessa, mutta koska pilkkihaalaria ei ollut saatavilla eikä hanskoja käden ulottuvilla, niin päätin siirtää toimistoni suosiolla tänne vierasmökkiin. Patteri päällä ja villasukat jalassa on hyvä olla. Kuuma kahvikuppi kädessä. Kun sataa on koleaa, mutta aurinko lämmittää kovin. Saari on vielä kohtuullisen tyhjä, mutta veikkaan että huomenna iltapäivällä mökkiläiset alkavat tulla juhannuksen viettoon. Mies pitää etätoimistoa saunamökissä ja vähän aika sitten meillä oli päämökissä lounastreffit. Koska lounastreffien aikaan alkoi ihan armoton raekuuro, niin päiväruoka tehtiin uunissa grillin sijaan. Muuten kyllä mökillä grilli on se ykkösvaihtoehto ruoanvalmistuksessa. Lapset jäivät katsomaan Lasse-Maijan etsivätoimistoja ja karvainen kaveri taisi mennä komeusunilleen.

Voin sanoa, että sunnuntaina on aikamoinen työ saada puhtaaksi tuo karvakorva. Vesisade ja mökin alla ryömimiset kun ovat aika kaoottinen yhdistelmä 😉 Bloggaajan työpäivään kuuluu monenlaista kivaa tekemistä. Tänään erityisesti; sain testiin uuden OM-D kameran (kiitos Olympus ♥) ja olen siihen vähän tutustunut. Arvatkaas mikä on mun mielestä valokuvaamisessa ihaninta? No se ääni, joka kuuluu otettaessa kuvaa. Se kliksahdus. Ilosointu korville.

Paljon olette pyydelleet valokuvauspostausta ja hei nyt voin sanoa, että sellainen on tulossa. Tosin vasta heinäkuun lopussa, mutta kuitenkin. 

Nyt vielä pari työtyöjuttua ja sitten tämän bloggaajan toimisto siirtyy keittiön kautta kesähuoneeseen. Erään yhteistyön tiimoilta meillä vietellään tänään (näin supisuomalaisen juhlan aatonaattona 😉 USAn kansallispäivää. Ei muuta kuin rekvisiitat esille ja grilli tulille. Sitten olisi mökin koristelun vuoro. Koivut ovinpieliin ja lupiinit maljakkoihin. Tulen vielä huomenna vilauttamaan mökin juhannusasua ja toivottelemaan hyvät jussit.

Mutta teille, ketkä ette ole enää huomenna langoilla toivottelen nyt jo Ihanaa ja turvallista juhannusta, nautitaan ♥!

MÖKKIHÖPERÖTERKUIN,


torstai 22. kesäkuun 2017

Kiireisen naisen kauneuskonsultti

HEIPPAHEI IHANAT

ja voi jumpe, juhannuksen aatonaattoa elellään! Jutellaanko taas vähän kauneudesta? Kauneudenhoidosta ja meikeistä? Olenkin kertonut teille, että haluaisin panostaa kosmetiikkaan ja haluaisin oppia meikkaamaan, mutta aika ei vain riitä. Olen aivan noviisi mitä tulee esimerkiksi pohjustustuotteisiin ja tuskailen meikin kanssa, joka pakenee päivän mittaan uurteisiin. Kaupallisen yhteistyön myötä Glamlinin kanssa koin jotain aivan uutta; sain henkilökohtaisen kauneuskonsultin, joka valitsi juuri minulle sopivia tuotteita. Tuosta noin vain ja kerrasta meni nappiin. Vaikkemme edes tavanneet kasvotusten.

Palvelu on niin upea, että en edes tiedä mistä aloittaisin. Aloitetaan toteamalla, että olen niin kiitollinen ja onnellinen kaikkien suomalaisten naisten puolesta, että meillä on mahdollisuus tällaiseen palveluun. Mikä on Glamlin? ”Glamlin on uusi verkossa toimiva kauneudenhoitopalvelu, joka tarjoaa asiakkailleen täysin personoidun ostokokemuksen yhdistämällä asiantuntijaosaamisen, keinoälyn ja laajan tuotevalikoiman, johon kuuluu mm. Clarins, L’Anza ja Lumene. Glamlin on suunnattu erityisesti kiireisille naisille, jotka haluavat kauneudenhoitotuotteet helposti kotiin kuljetettuina.”

Avasin tietokoneen ja kirjauduin Glamlinin nettisivuille. Täytin Glamlin -kauneusprofiilin ja menin keittämään kupin kahvia. Avasin Messengerin ja siellähän oli jo omalta kauneuskonsultiltani, Hennalta mukava tervehdys. Jutskasimme Messengerin kautta hieman enemmän toiveistani ja huolistani kauneudenhoidon ja meikkauksen suhteen. Kestävän meikin lisäksi peräänkuulutin minulle sopivaa luomiväriä sekä poskipunaa. Myös luomivärin pysyvyys on ollut ongelma pintakuivalla rasvoittuvalla ihollani.  Henna valitsi valikoiman juuri minun ihotyypille, tyylille ja budjetille sopivia tuotteita. Tuotepakettia odotin innolla ja kun sen sain, olin aivan mykistynyt.

Katsokaa kuinka kaunis tuo paketti on! Rusetin avattuani ja kannen nostettuani näin ensinnäkin kivan saatekirjeen Hennalta. Luin sen hymyssä suin ja mietin, että tämä on sitä personoitua palvelua, josta olen valmis maksamaan. Saatekirjeen alta paljastui kaunista mustaa silkkipaperia, johon minulle huolella valitut tuotteet oli pakattu. Täytyy sanoa, että olin jo myyty koko ideasta ennen kuin edes näin tuotteet, joita minulle oli valittu 🙂 Paketti sisältää aina 4-5 tuotetta, joiden mukana tulee tuotekohtaiset käyttöohjeet. Tuotteista voi valita haluamansa ja loput voi palauttaa ilmaiseksi Glamlinille. Helppoa, eikö?

Henna oli ottanut hienosti huomioon toiveeni pohjustuksesta ja meikin kestävyydestä. Myös luomivärisävyt menivät aivan nappiin sinisten silmieni kanssa ja hei tuo poskipuna – on se hyvä, että näin 41-vuotiaana vihdosta viimein minulla on poskipuna, jota käyttää. Toki niitä poskipunia on tullut osteltua, mutta nuo ”hutiostokset” ovat olleet tyttöjen käytössä 🙂 Pakettini sisälsi seuraavat tuotteet:

SMASHBOX PHOTO FINISH FOUNDATION PRIMER
CLARINS INSTANT LIGHT EYE PERFECTING BASE
URBAN DECAY ALL NIGHTER MAKEUP SETTING SPRAY
IDUN BRUNKULLA -LUOMIVÄRIPAKETTI
MAC MINERALIZE BLUSH -MINERAALIPOSKIPUNA

Varsinaista primeria en ole käyttänyt, mutta ihohuokosten peittämiseen olen parin vuoden ajan käyttänyt Cliniquen pore minimizeria. Itse asiassa ostoslistalla oli seuraavana tuo Smashbox Photo Finish Primer, joten hienosti kauneuskonsulttini minut oppi lyhyen keskustelumme aikana tuntemaan. Se on pohjustustuote, joka auttaa meikkiä pysymään kasvoilla pidempään ja hillitsee kiiltoa. Ihosta tulee mattainen, pehmeä ja sileä. Bonuksena tuote sisältää ihoa hoitavia vitamiineja (A- ja E-vitamiiniä) sekä ihoa puhdistavaa vihreää teetä. Aivan täydellinen tuote!

Olen kyllä ollut tietoinen, että myös silmäluomille on oma pohjustustuotteensa, mutta jostain syystä minun meikkipussistani ei ole sellaista löytynyt Clarins Instant Light Eye Perfecting Base kiinnittää silmämeikin ja tekee siitä pitkäkestoisen ja siistin. Uutena tietona minulle tuli se, että tuo silmämeikin pohjustusvoide kannattaa kiinnittää puuterilla ennen silmämeikin laittamista! Minulla on melko herkät ja helposti punottavat silmät. IDUN -mineraaliluomiväripaletti on hajusteeton ja säilöntäaineeton. Yllätyin, kuinka kauniita nuo sävyt oli ja kuinka paljon niissä oli pigmenttiä. Henna oli tämänkin tuotteen kohdalla laittanut ihanasti minulle ohjeen, miten käyttää eri sävyjä luomen eri osilla.Poskipunan kohdalla ajattelin, että apua – mihinkäs kohtaan tätä kuuluikaan levittää. Kunnes luin Hennan ohjeistuksen. Sieltähän se poskipunankin paikka ja muoto selvisi 🙂 MAC Mineralize Blush -mineraaliposkipuna sävyssä gentle on kauniin vadelmainen, kultavivahteella. Sopii tähän päivettyneeseen ihooni, mutta uskon, että menee myös talvella vaaleammalle iholle.  Sen valoa heijastavat pigmentit antavat helmiäishohdon ja tuovat hehkua ja kuulautta iholle.

Sitten, kun meikki on valmis on aika suihkauttaa viimeistelysuihke. Urban Decay All Nighter Makeup Setting on viimeistelysuihke, joka lupaa pitää meikin luomiväreineen, poskipunineen ja peitevoiteineen paikoillaan, jopa kuumissa tai kosteissa olosuhteissa. Tämä tuli kyllä todettua eilisen aikana, kun suhailin tuolla uudessa kodissa hiki hatusta kolmen kerroksen väliä.

Nyt on meikkipussissa kattavat tuotteet aina pohjustamisesta viimeistelyyn asti!
Seuraavaksi ajattelin käyttää henkilökohtaisen kauneuskonsulttini ammattitaitoa ihonhoidon ja hiustenhoidon suhteen.

Joko te olette tutustuneet tähän huikeaan Glamlin -kauneudenhoitopalveluun?

TORSTAITERKUIN,