HEI HELLUREI IHANAT

ja hei hyvää heinäkuun ekaa! Voisko kesäkuukausi paremmassa kelissä alkaa? Otsikko kuulkaa kertoo kaiken siitä, mitä minulla on tänään sydämen päällä. Tiedän, että älypuhelimet ovat tämän päivän nuorison ”leluja”, siinä missä meidän ikäluokalla oli aikoinaan kaverit ja poke&roke -leikit, mutta silti pieni kukkahattutäti minussa on taas kesälomalla nostanut päätään. Välillä, kun on oikein hektistä, niin tuntuu että omat aivot ovat räjähtämäisillään kaikista äänistä. Mobiililaitteista tulevista äänistä. Lapsia nuo äänet taas eivät näytä haittaavan pätkän vertaa.

Pienessä autossa matkatessamme en tiedä mitään rasittavampaa kuin kaksi takapenkin terroristia. Molemmilla puhelimet kädessä ja kuulokkeet kotona. Molempien mögäfooneista pauhaa erilliset biisit. Hidastettuna. Koska musicallyt. Huoh. Kun musicallyja kuvaa, niin silloin on suotavaa ettei äiskä keskeytä etupenkiltä 😀

Onko tutun kuuloista? Senpä takia olen niin yltiöonnellinen, että meillä on tänä viikonloppuna tytöillä ollut mökillä muutakin tekemistä kuin nuo, kieltämättä aika ihanat, musiikkivideot. Eilisen illan pelasivat ystäviensä kanssa pari-Unoa. Sen jälkeen kun olivat ensin antaumuksella askarrelleet pullopostit ja lähettäneet ne matkaan. Vedessä kului muutama tunti ja aivan juuri ennen nukkumaanmenoa huomasin toisilla puhelimet kädessä.

Yöllä vessassa käydessäni huomasin kalliorannalla liikettä. Esikoinen oli siellä ystävänsä kanssa kuvaamassa taidekuvia oranssia taivaanrantaa vasten. Ajattelin ensin ilmoittaa oman kantani puhelimista ja nukkumaanmenoajoista, mutta ymmärsin olla hiljaa. Koska kesäloma. Aamulla kaikeksi iloksemme tytöt olivat kaivaneet Lukes -pelin esiin. Tänään täytyy ottaa kunnon matsit tuon parissa. Ollakin, että koko saari raikaa, kun metallikiekot osuu alustaan 😉

Nyt aurinkosuojaa nenän päähän ja takaisin laiturille kirjan pariin. Ihanaakin ihanampi kesäpäivä kruunaantuu myöhemmin mansikkabritakakulla. Mikäli kokki jaksaa sieltä lepotuolista nousta.

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

PSST. tiedän, myös haukulla pitäisi olla veneessä pelastusliivit päällä…

MOIKKAMOI!

Terkkusia saaresta 🙂 Ei täällä niin paljon onneksi tuule kuin mitä säätiedotukset lupailivat. Ja miltä kaupungissa näytti. Tänään on ollut eräänlaisen aikakauden loppu; tehtiin loppukaupat kodistamme. Me ollaan siis tavallaan kodittomia – tai no, onhan meillä koti siinä tien toisella puolella, mutta nyt asutaan muiden nurkissa niin kauan, että tuo koti valmistuu. Toivottavasti pian!

Huomaan, että turnauskestävyys remontin suhteen vaihtelee päivittäin. Siinä missä eilen tuli tehtyä monta juttua uudessa kodissa, en ole tänään käynyt siellä kuin pyörähtämässä. Tekemistä olisi, mutta niin kauan, kun tavaroita tulee vain pyöriteltyä huoneesta toiseen ilman lopullista paikkaa, koko homma tuntuu jokseenkin turhauttavalta. 

Onni on, että meidän uudet kodin omistajat ovat niin joustavia. Sen lisäksi, että ovat ihan huipputyyppejä. Just sellaisia, kenelle mielellään kotinsa myy. Kenet mieluusti naapurikseen ottaa. Meillä on maailman kivoin naapurusto (voin olla tosin puolueellinen näin sanomaan ;). Uuden kodin vieressä toisessa naapurissa asuu ihana ystäväperhe, kummilapsemme perhe, lapsemme kummit, lasten ystävät. Toisella puolella taas pikkuveljeni lapsuudenkaveri ihanan perheensä kanssa.

Niin idyllinen kuin tuo meidän naapurusto onkin, niin eilen siihen tuli särö. Olin tulossa koiran kanssa iltalenkiltä kohti kotia, kun hälytysajoneuvot kurvasivat tuohon rantaamme. Katsoin puhelimesta, että kyseessä oli veden varaan joutuneen henkilön pelastaminen. Esikoinen oli juuri ystävänsä kanssa kertonut uintiaikeistaan. Mikä siinä onkaan, että sydän hyppää aina kurkkuun, kun kuulee puupaa-auton menevän kohti omaa kotiaan.

Hetken päästä helikopteri alkoi kiertämään kehää meidän edessä rannassa. Vieläkään tuota veden varaan vesijetin kyydistä joutunutta ei ole löydetty. Tänään on ollut möykky itsellänikin kurkussa tapauksen takia. Eikä vähiten sen vuoksi, että voin vain kuvitella tuon nuorukaisen omaisten suuren surun ja tuskan. Epätietoisuuden. Elämä saattaa muuttua ihan silmänräpäyksessä. Epäreilulla tavalla. Jälleen kerran muistutus siitä hetkessä elämisen jalosta taidosta. 

Siinä missä me ollaan onnellisesti kodittomia, on tuon nuoren miehen vanhemmat tavallaan myös kodittomia. Kun kodista ja perhepiiristä viedään yksi rakas pois, niin sitä on hetken aikaa aivan tuuliajolla. Koditon. Sillä kodin tekee ne ihmiset siellä kodissa. Ei ne kauniit sohvatyynyt tai kallis taide seinillä.

Mutta nyt hymy huulille ja kohti viikonloppua. Vesi on ollut aina ollut mulle elementti, joka hieman pelottaa ja jota osaa kunnioittaa. Senpä takia ajattelin tämän viikonlopun valvoa silmä tarkkana tytsyjä, jotka kuulemma viettävät viikonlopun vedessä 🙂 Tietty aikakausi päättyi tänään, mutta pian päästään alkamaan uusi aikakausi. Rakentamalla koti talosta, joka on viimeisen vuoden kaipaillut asukkejaan. Jo oli aikakin ♥

IHANAA PERJANTAI-ILTAA,