perjantai 01. kesäkuun 2018

Kato mua silmiin ja sano mulle mitä sä näät…

6

HELLOU IHANAT!

Olette kauniita ja sisältä kultaa ♥ Vaikken teitä suurinta osaa ole ikinä tavannutkaan. Mutta tähän astisen elämän aikana sitä on tullut tehtyä aika iso poikkileikkaus ihmisistä ja olen tullut siihen tulokseen, että pohjimmiltaan meillä kaikilla on sydän kultaa.  Sen takia tunnen niin suurta ahdistusta, kun kuulen jonkun haukkuvan toista rumaksi tai haukkuvan itseään rumaksi. Jos vedettäisiin mutkat suoriksi, niin se on aivan sama, miltä sä näytät. Koska sun sydän on ihan varmasti kultaa ja se on kauneinta, mitä voi olla. Maailma on voinut kovettaa siihen kuoren, mutta se, mikä siellä kuoren alla on…se on sitä parhainta sinua. 

Vaikka lause ”silmät ovat sielun peili” on jo kovin kokenut inflaatiota, niin se on yksi lempparisanonnoistani. Olen kohdannut katseita, joihin upota. Olen kohdannut katseita, jotka viivähtävät vain hetken ja sitten poistuvat kiireen vilkkaa vältellen katsettani. Olen kohdannut katseita, joihin on pakko vastata hymyllä. Katseita, joissa näkyy nähty maailma ja eletty elämä. Mutta myös katseita, joissa näkyy epätoivo ja pelko. Rakastan katsoa ihmisiä silmiin. Silmät kertovat niin paljon. On uhmakkaita katseita, jotka viestittävät, että peräänny. On katseita, joista näkee suoraan siihen kuoreen, joka sydämen päälle on rakennettu. Niitä katseita, jotka eivät heijasta sitä kantajansa sisintä. Silloin aina ajattelen, että voi kunpa voisin auttaa. Jos olisi edes yksi lause, jonka sanoa, jotta tuo kuori sulaisi…

Siitä lähtien, kun opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, olen ottanut tavaksi nähdä ihmisistä ensimmäisenä silmät. Myös itsestäni. Peilistä katsoessani sitä voisi helposti kiinnittää katseensa johonkin muuhun kuin silmiin. Sitä voisi taivastella omaa kuvaa katsoessaan iän tuomia muutoksia. Sitä voisi näissäkin valokuvissa keskittyä käsivarsiin, jotka eivät ole enää timmeimmästä päästä. Vasemman käden arpeen kyynärtaipeessa. Yhdeksän tikin jättämään muistoon. Mutta sen sijaan näitä kuvia katsellessani hain kuvista oman katseeni.

Katseesta huokui onni ja levollisuus. Se tunne, kun vihdosta viimein oli saanut nukuttua sen verran, että silmäpussitkin olivat sulaneet. Katseesta huokui rakkaus. Suuren suuri rakkaus kameraa pitelevää pikkuista kohtaan. Häntä jonka vuoro oli tulla kameran eteen seuraavaksi. Katseesta huokui myös tietyllä tavalla se itsevarmuus. Iän tuoma varmuus siitä, että riitän just tällaisena. Riitän itselleni ja sen myötä riitän ihan varmasti muillekin.

Meillä eletään niitä hetkiä elämässä, kun pienten nuorten naistenalkujen minäkuvaa rakennetaan. Kun kroppa muuttuu sellaisella tahdilla, että tunnepuoli ei oikein pysy perässä. Eletään niitä hetkiä elämässä, kun tämä kunniatehtävä nimeltä äitiys heittää eteen haasteita. Miten luoda pienille, mutta silti jo niin isoille, niin rautainen itsetunto, että hekin uskoisivat siihen, että se on sisin joka merkitsee eniten. Vaikka muu maailma sanoisi mitä. Miten luoda pienille isoille tytöilleni minäkuva, joka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on?

Tie itseni hyväksymiseen tällaisena kuin olen ei ole ollut helppo. Siihen on kuulunut paljon painon kanssa jojoilua alle parikymppisenä, jopa tulella leikkimistä asian suhteen. Monia surkutteluja siitä, että miksei mulla ole vahvempia hiuksia, kuulaampaa ihoa ja miksi olin liki ainoa luokassamme, joka joutui pitämään silmälaseja ja hammasrautoja. Kaikki se itsevarmuuden puute johtui ulkoisista tekijöistä. Mutta ei sitä silloin nuorempana ajatellut, että ne asiat ovat vain sivuseikka. Koska itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on itselläni yksi elämän kantavista voimista, niin palaan asiaan vielä tarkemmin sunnuntai-iltana. Joten pysykäähän kuulolla!

Hei, ihanaa koulujen lopettajaisviikonloppua ♥ Ja tsemppiä juhlavalmisteluihin teille, keillä sellaiset ovat viikonloppuna edessä. Mä lähden nyt kotitoimistopäivän kunniaksi tanssimaan ulos muutaman askeleen sadetanssia; tummat pilvet nimittäin lupaisivat vähän kosteutta maahan, joka jo halkeilee…

KIVAA KESÄKUUN EKAA TOIVOTELLEN,

PS. tuo kuvissa näkyvä valkoinen mekko…tiedättekö, tämä menee siihen samaan sarjaan, että kyllä ihmisillä on kultainen sydän. Reilu viikko takaperin ennen ystävien häitä sain sulhasen äidiltä messengeriin viestin; ”Mulla olisi sulle aivan sun näköinen mekko, huolisitko? ♥


sunnuntai 27. toukokuun 2018

Ystäviä ja mansikkakakkua

4

MOIKKAMOI IHANAT!

Pahoitteluni teille, ketkä odotatte sitä lupaamaani mekkopostausta. Se siirtyi jälleen hieman eteenpäin…huomiselle näillä näkymin. Sillä, nyt oli pakko tulla vielä eilisen jälkimainingeissa kertomaan tunnelmia. Sekä jakamaan ihan älyttömän hyvä mansikkakakun ohje, jossa maistuu myös timjami. Tuohon reseptiin törmäsin uusimmassa Glorian Ruoka & Viini -lehdessä ja ah, miten helposti saakaan aikaa hyvää. Ja erilaisia uusia ihania makuyhdistelmiä.

Ennen kakkukestejä muutama sana tästä viikonlopusta. Kuinka paljon rakkautta ja hyvää voi mahtua niin pieneen ajanjaksoon? Perjantai-iltana juhlittiin ihania ystäviä ja rakkautta, aina kirkon käytävältä juhlapaikan tanssilattialle asti. Aika kului kuin siivillä, ystävien kanssa. Kotiin maltettiin lähteä vasta aamuyön pikkutunteina ja vaikkakin tuo kostautui eilen olossa, niin eilinen ilta jatkoi perjantai-illan ihanuutta. Mikä siinä onkaan, että ruuhkavuosien keskellä ei (muka) ehdi näkemään ystäviä. Onneksi löydettiin tasan yksi päivä parin kuukauden sisään, kun molemmille perheille sopi treffit. Sillä sen jälkeen treffit olisivat joko siirtyneet rapakon toiselle puolelle, ystäväperheen uuteen kotimaahan tai hamaan tulevaisuuteen täällä Suomessa. ID

Meitä on siunattu monella ihanalla ystäväperheellä. Sellaisilla, joiden kanssa juttu jatkuu aina siitä samasta, mihin se on viimeksi jäänyt. Vaikka treffien välillä olisi aikaa. Niin kuin eilisten ihanien kanssa oli vierähtänyt pari vuotta aikaa viime tapaamisesta. Eilen illalla mietin nukkumaan mennessäni, että kuinka elämä on muuttunut. Silloin aikoinaan, kun elettiin tämän ystäväperheen kanssa samoja vaiheita itkuisine öineen ja aikaisine aamuineen, niin saatettiin treffata sunnuntaiaamuna jo anivarhain. Ysin tai kympin aikaan tehdyt kyläilyt eivät olleet ollenkaan tavanomaisia. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, että mitä myöhempään illalla treffataan niin sen parempi. Nuo esiteinit kun mielellään valvovat tuonne puolen yön toiselle puolelle ja heräävät viikonloppuisin myöhään. Eikä niitä itkuisia ja vatsakipuisia öitäkään ole enää toviin näkynyt ♥

Jännä juttu on se, että vaikka nämä ihanat muuttavat Atlantin toiselle puolelle, niin maapallo tuntuu kovin pienentyneen viimeisten vuosien aikana. Enää tuo välimatkakaan ei tunnu niin mahdottomalta. Miltä se olisi joskus tuntunut. 11 tunnin lennon päähän on sovittu seuraavat treffit. Onko se tänä vuonna tai kenties ensi vuonna, sitä emme sopineet. Mutta nämä ystävät ovat sellaisia, että tietävät meidät. Tietävät, että kun jotain sovitaan, niin siitä pidetään kiinni. Veikkaan, että ei aikaakaan, kun meikäläiset kahvittelevat tuolla palmujen alla. Miami Vicen tunnari päässä soiden.

Mutta siihen mansikkakakkuun. Resepti Glorian Ruoka ja Viini 5/2018 -lehdestä.

TIMJAMILLA MAUSTETTU MANSIKKAKAKKU

100 g voita
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta
2 dl paloiteltuja mansikoita

Kuorrutus
1 dl kuohukermaa
1 dl kreikkalaista jugurttia
(käytin turkkilaista jugurttia)
2 + 1 rkl tomusokeria
4 dl mansikoita paloiteltuna
2 tl tuoretta timjamia hienonnettuna

+voita vuoan voiteluun

1. Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään hyvissä ajoin
2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka (22 cm). Vaahdota voi ja sokerit, lisää kananmuna. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot, mantelirouhe ja leivinjauhe. Kääntele jauhoseos taikinaan. Lisää paloitellut mansikat. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja tasoita pinta lastalla. Kypsennä uunissa 25-30 minuuttia (kakun tulisi olla juuri ja juuri kypsä) ja anna jäähtyä 15 minuuttia ennen kuin irroitat kakun vuoasta. Jäähdytä kakku huoneenlämpöiseksi.
3. Vaahdota kerma
4. Sekoita jugurtti ja 2 rkl tomusokeria kulhossa. Kääntele kermavaahto jugurtin joukkoon. Levitä jugurtti-kermaseos jäähtyneelle kakulle.
5. Paloittele mansikat ja hienonna timjami. Sekoita ne ja 1 rkl tomusokeria keskenään. Lado mansikat kakun päälle.

Lisäksi pöytään pääsi pari juustoa, oliiveja, keksejä sekä fetamelonitikkuja. Fetamelonitikut ovat ihan parhaita hellepäivien naposteluun! Suolaisen ja raikkaan makean liitto toimii aina. Mutta hei, nyt pienelle kävelylenkille ja sitten kukkamekko päälle ja taas kohti sitä, mikä elämässä on tärkeintä; sunnuntai-iltapäivä ja ilta vietetään naapurissa kummipojan valmistujaisissa hyvässä seurassa ystävien kesken. Tiedossa juhlintaa osin samalla porukalla kuin perjantain häissäkin. Häiden jälkimaininkeja ja kesäsuunnitelmia höpötellen kuluu suloinen sunnuntai ♥

SULOISTA SUNNUNTAITA,


lauantai 19. toukokuun 2018

Just sayin’…

6

IDILTAA IHANAT!

Tänä aamuna köllöttelin sängyssä liki tunnin ennen nousua ylös. Lintujen laulu kuului sisään ihan kuin olisivat olleet korvan juuressa sirkuttamassa. Toiselta puolelta kuulin tuttua unista tuhinaa. Jaloissa karvainen kaveri vaihtoi asentoa ja jatkoi uniaan. Aamukahvilla todistin kahden joutsenen lentoa matalalla noin 20 metrin päästä. Perästä tuli yksi yksinäinen kovasti äännellen. Kuin huutaen, että odottakaa minua.

Laiturilla ollessani katsoin taivaalle valkoista vanaa. Mietin, että varmastikin oli tulossa Tokiosta. Niinhän se olikin, siellä yli 10 000 metrin korkeudessa oli lentokoneellinen täynnä minulle tuntemattomia, matkalla Amsterdamiin. Hymyilin ja mietin, että kerrankin minulla ei tullut matkakuumetta. Tuossa hetkessä laiturilla oli just se kaikki mitä tarvitsin. Ei ollut tarvetta vaihtaa maisemaa.

Esikoisen kanssa sohvalla aurinkoa villasukat jalassa ottaessamme tunsin auringon polttavan kasvojani. Tunsin tuulen purevuuden kylmyytenä. Ihoni reagoi ja oli kananlihalla. Otin esikoisesta mallia ja vedin viltin päälleni. Auringon lämpö kasvoillani pistin silmät kiinni ja nukahdin päiväunille tietäen, että mikään mahti maailmassa ei mua siitä ihan heti herätä. Kukaan ei odota multa mitään tai tarvitse mua mihinkään. Se tunne on välillä erittäin tervetullut.

Miehen kanssa alkuillasta Vain Elämää -jaksoa katsoessani herkistyin Dannyn tulkintaan siitä, kuinka kipeä asia lapsettomuus voi olla. Tunsin piston sydämessäni, sillä olin juuri komentanut tyttöjä, jotka eivät ottaneet sitä nahistelunsa keskellä kuuleviin korviinsa. Tunsin elämänarvojen palaavan kohdilleen tuon kappaleen sanojen myötä. Herkistyin myös Terhi Kokkosen tulkintaan siitä, kuinka elämä ei ole aina helppoa, jos se ei ole taloudellisesti turvattu. Mutta kuinka kuitenkin silloinkin sitä löytää elämässä sen elämässä tärkeimmän kantavan voiman eli rakkauden.

Juuri todistin lasten riemua siitä, kun kuusi joutsenta teki ylilennon mökkimme yli. Koivujen latvojen korkeudella. Ilta-aurinko alkaa laskemaan takavasemmalle ja jännityksellä vielä odotan, millainen auringonlasku tänä iltana saadaan. Auringonlaskut ovat viestejä heiltä, joita ei enää täällä ole. Näin vanhan ajan intiaaniheimot uskoivat. Tuossa on jotain kovin lohdullista.

Elämä, yksinkertainen elämä, on sitä ihmisen parasta aikaa. Kuten myös tämä kesäkin. Vaikka se välillä pakottaisi laittamaan villasukat jalkaan ja kaivautumaan viltin alle – ainakin sitä tietää tuntevansa. Tuntee elävänsä ♥

LEVOLLISTA LAUANTAI-ILTAA,


keskiviikko 16. toukokuun 2018

Just chillin’ -Sillikset & arvonta

45

*yhteistyössä: Abba

HEIPPAHEI!

Kaunis lauantai-iltapäivä saaressa. Tuulenvirekään ei käy. Ihmiset hakeutuvat varjon alle. Ilmassa leijuu raukea toimettomuus. Olotila, johon itse usein kaipaan loppuviimein jotain toimintaa. Tiedättekin, että rentoudun tekemällä ja touhottamalla. Kuin varkain lähden käymään keittiössä ja saavun ulos tarjotin täynnä herkkuja. Eikä aikaakaan, kun tuon helteisen iltapäivän kunniaksi saaren täyttää puheensorina, iloiset ihmiset ja varsin tyytyväisen oloiset ilmeet. Just tätä hain takaa lähtiessäni käymään sinne keittöön. Tsillailua pikkuhiljaa iltaan kääntyvässä kesäisessä iltapäivässä sillisten merkeissä. Sillisten? Jep, Sillikset on termi sille tsillailu-hetkelle, josta arjen askareet on jätetty taka-alalle ja jossa sillit näyttelevät pääosaa. Hetkelle, jossa rentous ja hassuttelu kuuluvat asiaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Abban kanssa.

Itse rakastan sillejä yli kaiken. Tiesin, että vieraaksi saareen saamamme maailman parhain anoppi ei juurikaan silleistä välitä. Otin riskin ja samalla myös missionikseni saada anoppi edes maistamaan silliä. Miten tässä onnistuin, sen kerron myöhemmin postauksessa. Ensin haluan kertoa teille, kuinka sillirakkauteni nousi uusiin sfääreihin. Tähän asti olen rakastanut valkosipuli- ja sinappisillejä. Niitä perinteisiä, jotka maistuvat niin hyviltä varhaisperunoiden kanssa. Kesällä on ajanjakso, kun voisin elää pelkällä sillillä ja perunalla.

Sillisten myötä tajusin, että eihän ne sillit aina tarvitse kyytipojakseen perunaa. Kuulun siihen sakkiin, joka tykkää syödä ja napostella ruokaa suoraan purkista. Haarukalla tai lusikalla. Silliksillä en ihan niin tohtinut tehdä, mutta ihan varmasti kotona tulee tästä lähtien syötyä sillejä myös suoraan purkista. Ensimmäistä kertaa tajusin, että sillit ensinnäkin maistuvat hyville pelkältään ja toiseksi, että sillien suutuntuma on miellyttävä.

Mökki-Silliksillä maistelimme Abban kolmea eri sillimakua, jotka ainakin meille olivat ihan uusia tuttavuuksia Koska ne perinteiset valkosipuli- ja sinappisillit olivat vieneet mennessään, niin ei ollut aiemmin tullut mieleenkään kokeilla uusia makuja 🙂 Silliherkku Rapumarinoitu Silli, Inkivääri-Limesilli (kausimaku, saatavilla 31.8. asti) sekä uutuus Ginsilli (rajoitettu saatavuus, kausimaku, saatavilla 31.8. asti) maistuivat myös pelkältään, että ruisleivän päällä. Ruisleipä ei tarvinnut edes voita päälleen. Pelkkä silli riitti. Vaikkei sillisten tarkoitus ollutkaan arvostella tuotteita, niin silti muutamia lausahduksia jäi mieleen!

”Ihanan raikas ja tässä maistuu gini. Sopivassa suhteessa. Kesäinen ja hei olikos tätä lisää?” / Abba Ginsilli

”Oijoi, kun sulkee silmät niin voi kuvitella olevansa makumaailman puolesta Aasiassa. Erittäin raikas eikä yhtään keinotekoinen. Nami, tästä tuli mun suosikki!” / Abba Inkivääri-Limesilli

”Voi miten pehmeä maku ja hei onko nämä sillinpalat pienempiä kuin yleensä? Jos sillit maistuvat kaikki näin hyville, niin varmasti syön silliä jatkossakin.” / Abba Silliherkku Rapumarinoitu Silli

Yllä olevista kommenteista voinette päätellä, että niin vain saimme tuon anoppi armaan maistamaan silliä. Eikä vain kerran vaan monta kertaa! Tuo Silliherkku Rapumarinoitu Silli oli anopin suosikki ja se olikin ensimmäinen purkki, jonka pohja pilkotti. Sitten kun olimme syöneet sillit purkeista, käytimme loppukastikkeen ruisleipien dippinä. Itse tykästyin eniten tuohon Inkivääri-Limesilliin ja maistajaraadin miesväki oli sitä mieltä, että Ginsilli vei voiton. Hei, jokaiselle jotakin!

Ihana ja rento Sillishetki jätti hyvät muistot mökkikauden avajaisista. Mökkikauden avajaisten kunniaksi Silliksillä kippisteltiin kultaisella kuplivalla.

KULTAINEN KUPLIVA

loraus kultahippulikööriä
rutikuivaa kuohuviiniä
(huom! kuohuviinin tilalla voit käyttää myös tonic-vettä)

-annostele lasien pohjalle loraus kultahippulikööriä
-kaada päälle jääkylmää kuohuviiniä
-skoolaa ja kippistele, nauti kylmänä

*************************

Viettäisitkö sinä Silliksiä brunssin merkeissä, illanistujaisissa vai juhlistaisitko kenties ystävien kanssa kesää piknikillä? 

Kertomalla omat Sillisvinkkisi tämän postauksen kommenttiosissa olet mukana Abba Sillikset -tuotekassin sekä K-kaupan lahjakortin (20 euroa) arvonnassa mukana. Eli pääset järkkäämään ystävillesi tämän kesän hittijuhlat eli Sillikset! Arvonta-aikaa on viikko eli arvonta päättyy 23.5. klo 23.59. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

Mä jotenkin hurahdin niin näihin Silliksiin, että pitäisköhän kesän tuparitkin järkätä Sillis-teemalla? Murtaa vähän niitä myyttejä, joita sillien ympärille on rakennettu. Sillithän on meinaan oikeasti helpoimpia ja rennoimpia ruokia mitä tiedän. Kansi auki ja nauttimaan. Seisova pöytä, johon sillien lisäksi salaatteja ja erilaisia leipiä. Kesäruokaa parhaimmillaan!

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


tiistai 15. toukokuun 2018

Elämä on taitolaji?

4

MOIKKUMOI

ja aurinkoista tiistaita ihanaiset, nauravaiset! Tuli yksi päivä puheeksi kahvitunnilla taidot. Ne sellaiset taidot, jotka itse kukin kokee hyödylliseksi. Joita ilman ei tulisi toimeen. Itse koen, että on ainakin kolme taitoa, joita ilman en tulisi toimeen. Tai sanotaanko, että elämä olisi himpun verran hankalampaa, jos olisin vailla näitä taitoja:

IDAutolla ajotaito

Tämä taito on sellainen, jonka myöntämisestä tunnen pienen piston sydämessäni. Koska luonto & rakas maapallo. Edelleen haikeudella muistelen sitä sähköautoa, jota sain kuukauden päivät testata. Mutta rehellisesti voin sanoa, että en tulisi toimeen ilman autoa. Ilman, että osaisin itse ajaa. Se on osaltaan se riippumattomuus muista, joka saa tämän taidon nousemaan arvoon arvaamattomaan. Vapaus mennä ja tulla silloin kun haluaa. Vaikkemme nyt ihan perähikiällä asukaan ja busseja kulkee pari tunnissa, niin silti on menoja, joihin auto on välttämätön.

Koen myös, että autoilu säästää aikaa tässä hektisessä arjessa. Bussilla kulkiessani mulla tulisi töihin tunti. Kotiin toinen tunti. Autolla kulkiessa tuo työmatka tulee noin yhdeksään minuuttiin, ruuhkasta riippuen. Lisäksi ollaan niin kovia suhailemaan tyttöjen kanssa sinne tänne, että oltaisiin ilman autoa ja mun autolla ajotaitoa miehen työreissujen ajan ihan avuttomia.

Kielitaito

Tämä! Ehkä vielä tärkeämpi kuin tuo autolla ajotaito. Kiitollinen saan olla, että vanhemmat maksoivat aikonaan mun vaihtarivuoden. Tuon vuoden aikana opin englannin niin, että pärjään sillä. Opin rohkeutta avata suuni, vaikkei se kielioppi aina oikein menekään. Onnellinen olen myös niistä ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän opinnoista englannin lisäksi, joiden avulla voin sanoa, että pärjään aika monessa maassa. Enkä tarkoita, että sujuvasti kaikkia opiskelemiani kieliä puhusin menemään, mutta ainakin luetun ymmärtäminen onnistuu jotenkuten 😉 Matkustamista rakastavalle aika hyödyllinen taito. Vaikka kyllä sitä ilman yhteistä kieltäkin toimeen tulee.

Ruoanlaittotaito

Joku voisi ajatella, että ei ole tärkeä taito hänelle, mutta mulle on tärkeä taito. Syöminen kun on yksi elämän isoista nautinnoista, niin onnellinen olen että olen opetellut (välillä kantapään kautta) laittamaan ruokaa. Tekemään erilaisia ruokia ja kokkailemaan joskus jopa sellaisia ruokia, jotka oikealla hetkellä oikean ihmisen niitä syödessä ovat olleet tie miehen sydämeen.

Suurimpana ja elämään eniten vaikuttavana taitona pidän kuitenkin sosiaalisia taitoja. Niihin onneksi panostetaan nykyään koulussakin. Se, että tulee kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Osaa sopeutua ja vastaavasti osaa pitää myös omia puoliaan. On kohtelias ja ystävällinen. Kohtelee muita niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Taito iloita pienistä asioista on myös yksi niistä taidoista, jotka ovat itselleni avainasemassa. Kun elämä heittelee ja näyttää niitä nurjia puolia, niin silloin taito iloita pienistä, arkipäiväisistä jutuista korostuu ♥

Onko elämä taitolaji? Kyllä se mun mielestä näiden ja monien muiden taitojen puitteissa on 🙂 Elämänkoulu on suurin opettaja, pitää vain itse osata suodattaa, mitkä taidot niistä elämänkoulun opettamista taidoista on tärkeitä. Onko teillä taitoja, joita ilman ette tulisi toimeen tai joista haaveilette? Toivon, että tämän kesän jälkeen puutarhanhoito on sellainen taitolaji, jonka osaan. Lisäksi niistä elämän ihanista ”turhamaisista” taidoista haaveilen siitä, että osaisin kävellä oikein korkeilla korkokenkillä 😀 Ihminen on onneksi kehityskelpoinen olento, joten uskon, että tuskin mikään taito siitä oppimisesta jää kiinni. Lähinnä oppimisessa on kyse omasta sinnikkyydestä ja halusta.

TIISTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »